Frosty Jack´s

Britit ovat kauhuissaan koska Islannissa supermarketketju on ryhtynyt myymään 3 litran siideri-lekaa hintaan 2,75 £. Tuolla hinnalla voi hankkia 22 annosta alkomahoolia.

Brittejä voisi lohduttaa sen verran, että Islanti oli aikoinaan maa, josta ei esim. olutta saanut ostaa muuten, kuin tilaamalla sitä ulkomailta jonkun yhdistyksen nimissä. Ja toiseksi, mitä pirua se briteille kuuluu, mihin hintaan naapurit nuppinsa sammuttavat ?

Nyt kun heillä menee huonosti, sallittakoon se heille, että kittaavat siideriä suruunsa. Se on sivumennen sanoen kylläkin kauhistuttava muoto nauttia alkoholia, mutta makunsa kullakin. Tässä ko. kauhutuotteen mainos.

Loman kunniaksi olen kehystänyt valokuvia, tiskannut astioita ja lämmittänyt takkaa. Katolle en ole noussut lumia pudottamaan. Minulle riittää se tieto hyvin, että ministeri Vapaavuoren innoittamana katoilta on pudonnut jo yli sata viulunsoittajaa ja lumenpudottajaa. Kun suhteuttaa sen toistaiseksi tiedossa oleviin Chilen maanjäristyksen uhrien lukumäärään, voi todeta, että luultavasti maajäristyksessä menehtyy enemmän ihmisiä kuin Suomen lumenpudotus-operaatiossa. Mutta hyvää vauhtia luvut suurenevat täällä kotomaassakin.

Iltalukemiseksi olen varannut Machiavellin Ruhtinas –kirjasen. Näin lomalla sitä tuntee itsensä residenssin ruhtinaaksi, siksi kirja on sopivaa luettavaa. Ja liittyy se vähän opintoihinkin. Alkoholi aihekin sopii ainakin aasinsillan kautta loman viitekehykseen.

Lomaviikon kynnyksellä

Asuntoministeri Jan Vapaavuori huolestui tässä taannoin asuntojen kattojen lumikuormista. Ei olisi pitänyt.

Nyt on yksi kuollut ja 30 -60 ihmistä kipsattavina tai muuten hoidossa. Lumen katolta pudottaminen on jännää ja mukavaa hommaa, varsinkin kun itse ministeri kehottaa siihen. Monelle kuitenkin on hämärää se, miten siellä katolla pysyy.

Poikkesin taannoin Tampereella sosiaali- ja terveysministeriön työsuojelunäyttelyssä. Siellä oli esille monen moista valjasta ja remeliä, jolla lumenpudottaja saattaa sitoa itsensä kiinni, jottei tipu alas.

Näyttelypäällikkö kertoi hupaisan tarina eräästä kipsissä olevasta herrasta, jonka tämä näyttelypäällikkö oli sattumalla tavannut sairaalassa, kun oli ollut omaa isäänsä katsomassa.

Viereisessä sängyssä oli maannut mies melko täydellisessä kipsissä. Vierailija oli kahvitauolla kysynyt vaivihkaa omalta isältään, että mikä sille sun huonekaverille sattunut.

Isä oli kertonut.

Huonekaveri oli mennyt pudottamaan katolta lunta. Hänen talonsa oli kuitenkin ollut sellainen kaukolämmitteinen rivitalo, jossa ei ollut kunnollista savupiippua, eikä muutakaan sopivaa paikka, johon olisi voinut sitoa itsensä kiinni.

Niinpä herra päättikin käyttää ainakin takalappeen osalta apuna pihalla seissyttä perheen maasturia. Hän sitoi varmistusköyden maasturin vetokoukkuun, veti köyden katolle,, yli harjan ja sitoi köyden vyötärölleen. Hän mittasi tarkasti pituuden, jotta hän ei pääse toiselta puolelta putoamaan.

Lumen luonti oli mukavaa ja jälkeä oli syntynyt kovasti. Kesken urakan kuitenkin katolla ollut työmies oli kuullut ulko-oven käyvän ja rouvansa tulevan ulos. Rouva oli huhuillut hetken miestään, mutta kun työ maistui mukavalta, herra ei ollut ehtinyt vastata rouvalla tarpeeksi nopeasti. Niinpä rouva huikkasi etupihalta, että, ole missä olet, hän lähteen nyt käymään R-kioskilla.

Ihan R-kioskille asti rouva ei päässyt, mutta kuulemma pari kortteli kuitenkin, ennen kuin outo perässä roikkuva häntä oli kiinnittänyt hänen huomionsa.

Minä vein oman vaimoni tänään Tampereelle. Hän lähti viikoksi kaupunkilomalle Osloon. Hänen suurin huolensa oli se, että viikon aikana ravintoni sisältäisi kaikkia aakkosten vitamiineja. Lohdutin häntä sillä, että pääasiassa yritän nauttia A-luokan makkaraa ja B-luokan olutta. Muut kirjaimet hoituvat siinä ohessa.

Mutta ministereille vielä lopuksi vähän terveisiä. Älkää innostako kansalaisia oman alanne töihin. Jälki voi olla tuhoisaa. Ajatelkaaka vaikka sitä, että liikenneministeri Vehviläinen innostaisi kansalaisia liikenteessä itse itseään käskemään ja uusia ajolinjoja kehittelemään. Taikka sitä, että teollisuusministeri Pekkarinen kannustaisi jokaista laittamaan itselleen pienteollisuutta. Voin vakuuttaa ministereille, että tämän kansan mielikuvitus kaipaa vain irtipääsyä.

Tervetuloa lukijaksi, Litani936

Khyra Ishaq

Britaniassa äiti ja isäpuoli ovat tappaneet lapsensa nälkään. Lapsessa on kuulemma asustanut paha henki se on pitänyt saada irti. Apuna on käytetty keppiä ja nälkäkuuria.

Häätötoimessa tyttö menetti 40 % painosta ja lopusta, 60%:ta tuli laivatermiä käyttääkseni nk. kuollutta painoa. Ansiokkaasti The Mail lehti tätä selostaa ja sivulauseessaan tuo ilmi sen, että skitsofreniasta kärsinyt isäpuoli olisi ollut jonkin sortin muslimi.

Keppiä Britanniassa on annettu aina. Etonissa semmoinen kuulemma kuuluu oleellisena osana nuortenmiesten kasvatukseen. Kummallista kuitenkin on se, että oma äiti sallii sellaisen omalle lapselleen.

Lehdessä on ansiokkaita kuvia perheen jääkaapista, joka on ollut pullollaan oikeaoppisesti teurastettua ja valmistettua evästä. Lapselle ei sitä ole kuitenkaan herunut.

Perheen luona on käynyt poliiseja ja sosiaaliviranomaisia yhtenä köytenä, mutta kukaan ei ole havainnut mitään epäilyttävää. Koulussa tämä tyttö ei ole ollut, koska äiti ja isä olivat ottaneet hänet sieltä pois ja antoivat hänelle oikeaa ja kunnollista opetusta kotona.

Näin tämäkin juttu kiertyy lopulta opetukseen ja kasvatukseen. Eilen taisin kirjoittaa Emma Jonesista, joka oli opettajana Abu Dhabissa. Hänelle kävi huonosti. Tässä jutussa Khyralle kävi huonosti.

Hyvä ja kunnollinen kasvatus on sitä, että kenellekään ei käy erityisen huonosti ja kaikki sosiaalistuvat ja pääsevät nauttimaan elämästään. Koululaitos on paikka, jossa tämä yritetään turvata. Vääränlaisessa viitekehyksessä tämä turvaaminen on hankalaa ja vaivanloista. Jotenkin on kuitenkin irvokasta, että näissä kummassakin tapauksessa muslimi-uskonto välillisesti on surun primus - moottorina. Emma pelkäsi muslimiyhteisöä, Khyra sairasta muslimi – isäpuolta.

Koskela Suomesta

Koskela Suomesta –syö rautaa ja paskantaa kettinkiä. Hänet me tunnemme tietysti kaikki. Vilho Johannes Koskela Pentinkulmalta, vaitelias Vikke, pienimmän riesan suosittelija. Hän säästi miehiään, upotti konekiväärit suohon ja toi miehensä pois. Hänen kesäkuinen iltansa komentokorsulla muistuttaa monessa mielessä erään toisen Koskelan otteita.

Jääkiekkoilija Ilpo Koskela ei koskaan harjoitellut kesällä. Hän vietti aikansa mökillä, latautui talven töihin ja mietti varmasti paljon pankinjohtaja-töitään. Siihen aikaan oli tapana se, että urheilijoilla oli joku säädyllinen ammatti, jonne saattoi sitten vetäytyä uran jälkeen.

Koskelan ura kruunattiin 1971 MM-kisoissa, jolloin hänet valittiin kisojen All Stars-joukkueeseen ensimmäisenä suomalaisena kautta aikojen. Hänen kaverinaan oli pikkuinen Jan Suchy, lyhyt puolustaja, jonka muistamme siitä, että hän heittäytyi jokaisen kiekon tielle.

Mitähän Ilpo Koskelasta olisi tullut, jos hän olisi harjoitellut kesällä ? Mitähän hänestä olisi tullut uuden mantereen rahakaukaloissa, jos hän olisi jättänyt siviilityönsä ja muuttanut sinne ?

Sitä emme saa koskaan tietää. Jan Suchy elää edelleen, mutta Ilpo Koskela kuoli fiktiivisen Koskelan tavoin inhimillisesti ottaen aivan liian nuorena, vain 52 vuoden ikäisenä. Heissä molemmissa oli jotain samaa rauhallisuutta, tahmeaa jääräpäisyyttä, taitavuutta ja oman tiensä kulkijaa. Ilpo Koskela kieltäytyi pelaamasta 1974 vuoden kotikisoissa. Sitä pidettiin silloin pahana asiana liiton herrojen piirissä, mutta kansa taisi lopulta ymmärtää hyvin tämänkin päätöksen. Koskela nimisiä on tässä maassa aina kunnioitettu.

Mutta ketkä kolme hyökkääjää olivat Suchyn ja Koskelan kavereina All Stars- joukkueessa vuonna 1971 …? Luulen arvaavani kyllä maan, mutta miehiä en muista. Sen maan urheilijat ovat aina olleet jotenkin kasvottomia minulle. Luultavasti se johtuu siitä, että sen maan ihmiset totuttiin 1940 – luvulla tuntemaan kasvottomina ja se asia jotenkin heijastui vielä seuraavilla vuosikymmenillä ihmisten ajatuksiin.

Mutta ketäs ne mahtoivat olla ?

Arabi Ahab ja kameli Kalle

Suomalaista koulujärjestelmää viedään Abu Dhabiin. Siellä ilmasto on kuiva ja lämmin, joten homekouluongelmilta vältyttäneen. Muita ongelmia voi kuitenkin olla rutkasti odotettavissa. Koulutuksen lähitermi, kulttuuri, tarjonnee niitä.

Englantilainen opettaja Emma Jones on The Mail lehden mukaan joutunut työssään ja yksityiselämässään Abu Dhabissa ongelmiin. Hänen entinen poikaystävänsä oli laittanut Emman vähemmän kilttejä kuvia nettiin, josta Emma oli perin pohjin säikähtänyt ja pakannut kimpsunsa ja kampsunsa kassiin.

Hän halusi nostaa niin sanoaksemme kytkintä.

Tuska, pelko ja häpeä olivat kuitenkin niin kovia, että hän oli juonut syövyttävää putkenaukaisu-ainetta ja sillä muodon päättänyt päivänsä. Abu Dhabi, vaikka onkin vapaamielinen valtio, ei kuitenkaan hänestä tuntunut turvalliselta maalta siinä tilanteessa.

Meillä päin linnaan laitettaisi entiset poikaystävät.

Minulla ei ole mitään tietoa suomalaisten koulujärjestelmän vientihankkeista, mutta sen tiedän oltuani tekemisissä muiden maiden koulujärjestelmien kanssa, ollessani vaihto-opetustehtävissä ympäri Eurooppaa , että jo oman maanosan koulujärjestelmien välillä on suuria eroja.

Minua mietityttää se, kuinka paljon näitä meidän PISA- lähtökohtaisia ajatuksiamme joudutaan modifioimaan, jotta ne toimivat Abu Dhabin kaltaisissa maissa.

Edelleen olen sitä mieltä, että jos meillä on jotain äärimmäisen hyvää ja mukavaa keksitty ja kehitetty, olisi hyvä, jos sitä herkkua saataisi ensin oman maan lapsille ja nuorille. Minun puolestani ylimäärä voitaisi hyvin myydä ulkomaille.

Jos vaikka ensiksi hoidettaisi koulurakennukset kuntoon ja taattaisi kaikille nuorille kouluterveydenhoitopalvelut. Sen jälkeen voitaisi miettiä sitä, pitääkö joka kevät lomauttaa suuri määrä opettajia ja ottaa heidät taas syksyllä takaisin.

Ja jos vielä mietittävää haluttaisi, voitaisi miettiä koulukiusaamisen, kouluampumisten ja opetettavien substanssien sisältöjä. Luulen, että niissä riittäisi puuhaa oikein kovasti.

(Entisajan)tunnelmaan pääsee videolla. Tämä ei ehkä ole soveliasta kansainvälisyyskasvatuksen oppiainesta Abu Dhabissa , joten jos menette sinne, älkää käyttäkö tätä .

Vaihdoin editorin vanhaan

Editori on tökkinyt koko päivän.

Anita Konkka antoi minulle hyvän neuvon äsken ja sädämm !!
Tämä toimii taas


Bloggerin vanha editori toimii ilman ongelmia. Vaihdoin uuden (päivitetyn) version vanhaan ja sain julkaistua tekstin Bloggerissa. Vaihdon voi tehdä Bloggerin hallintapaneelin Asetusten lopussa. Vanhassa vara parempi :)

Kiitos Anita !

Bloggeri on kummallisella päällä. Vain tähän otsikkoriville voi kirjoittaa sanomaa. Itse viestikenttä lataa itseään jatkuvasti... Olenkohan rikkonut jotain tästä systeemistä ?

Minut sekoitetaan nyt toiseen....

Tänään nimeni on yhdistetty julmasti urheiluun. Tuon tässä heti kaikille tiedoksi sen, että kyseessä ei ole blogin kirjoittaja, vaan aivan joku muu Tillman.

Minä en ole koskaan laittanut jalkaani laskettelumonoja ja alamäkisuksia. En liioin ole koskaan tuommoisella kuvassa näkyvällä lumilaudalla temppuillut.

Edes urheilijoidemme menestyksettömyys , tai menestyskään eivät saa minua astumaan tuommoiselle vehkeelle.

Olen pyhästi päättänyt näinä viikkoina pysytellä televisiovastaanottimien ulottumattomissa ja samalla olen luvannut pitäytyä kommentoimasta urheiluasioita. Tänään tämän linkin takana oleva minuun kohdistuva epäilys kuitenkin pakottaa minut vielä kerran toistamaan lukijoille; en rullalautaile enkä lumilautaile. Sitä paitsi minä en edes ole noin nätti kun tuo Tillman.

Kunhan vain poika ei katkoisi koipiaan.

Laittomuuksien tiellä

Lämmitin taas illalla takkaa. Sähköpattereiden termostaattien napsuminen hermostuttaa minua kovalla pakkasella. Semmoinen tietää yleensä kasvavaa rahaliikennettä taloudesta ulospäin. Vaikka olenkin ovelasti kilpailuttanut energian hinnan, energian siirto tuntuu lumitalvena olevan niin suurissa vaikeuksissa, että sen hintaa on mukava vastaavasti johtojen omistajan muuttaa suuremmaksi.

Olenkin ollut tyytyväinen, kun olen saanut sähkölaskuni edes pysymään ennallaan. Aamun tiedotusvälineissä lämmityksestä ja yhteiskunnan kehityksestä kerrotaan seuraavaa.

Uunivalmistaja Tulikivi arvioi, että Euroopan Unionin valmistelussa oleva uunien päästörajoja koskeva direktiivi tekisi jopa puolet Suomessa teollisesti valmistetuista tulisijoita lainvastaisiksi, kertoo Tekniikka & Talous -lehti.

Yhteiskunnan kehitys etenee vääjäämättä eteenpäin. Tupakoinnista on tullut vaarallista, moitittavaa ja vältettävää. Turkisten kasvatus, niiden kaupustelu ja niiden yllään pito on tulossa illegaaliksi. Itse itsensä lataavat pistoolit ovat muuttumassa tavalliselle ihmiselle laittomiksi.

Pääsääntöisesti yhteiskunnallinen kehitys tuntuu vievän meitä kohti turvallisempaa, järkevämpää ja parempaa yhteiskuntaa. Niin varmasti on tapahtunut pääsääntöisesti ja yleisellä tasolla. Paperi- ja selluloosatehtaat eivät enää pilaa vesistöjä, karhut ja sudet lisääntyvät, ilveksiä on joka pihassa ja liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet kovasti niistä ajoista, jolloin autolla sai ajaa niin lujaa kuin uskalsi, ilman turvavöitä.

Ne autotkin ovat kehittyneet. Aikoinaan auton alustan rasvanipat piti voidella vaseliinilla ohjekirjan mukaan 800 kilometrin välein. Silti ne olkatapit eivät kestäneet kuin seuraavaan katsastukseen.

Tänään olisi sitten tehtävä päätös siitä, onko puulämmitteinen takka tosiaan huono ja epäkelpo ilman testausta ja jatkokehitystä. Rekka-autojen lavoja piti kaventaa 5 senttiä, jotta niistä tulisi hyviä. Paljokohan noiden nykyisten takkojen tulikanavia pitää kaventaa ?

Sanovat, että sähköauton kehityksen ja Yhdysvaltain rautatieverkon aikoinaan tuhosi öljyteollisuus, koska haluttiin valmistaa kaikille öljytuotteita kuluttava yksityisauto.

No, oli miten oli. Minua kiinnostaa kehityksessä yleensä se, mitkä seikat ovat päätösten taustoilla, eivät itse kehityksen kohteena olevat vempeleet.

Työnantaja asentaa tietokoneeseeni parin vuoden välein uuden käyttöjärjestelmän. Ne muutokset aiheuttivat viimeksi sen, että kun uusi lisenssi sellaisesta hankittiin taloon, melkoinen määrä rautaa piti uusia moderniksi, koska vanhat myllyt eivät enää jaksaneet vääntää sitä uutta pöperöä.

Puulämmitys on tietenkin toiminut lähes muuttumattomien periaatteiden mukaan viimeiset pari sataa vuotta. Jotain mätää siinä tietenkin täytyy olla.

Jo nyt omakotitalon takapihalla ei saisi polttaa nuotiossa laudankappaleita ja muuta roskaa, ainakaan ilman erityistä lupaa. Muistan myös jostain lukeneeni, että maitotölkkien ja muun kauppatavaroiden mukana talouteen tulleiden kääreiden polttaminen on tulisijassa kiellettyä.

Olen rikkonut määräyksiä sumeilematta.

Miten paljon sitten ihminen voi rikkoa yhteisön hänelle asettamia määräyksiä? Mikä on vielä sallittua ? Oman lonkeron juominen junassa on tietenkin kiellettyä. Sen saimme eilen kuulla.

Minä olen, kuten sanoin , polttanut talousjätettä takassa. Olen ajanut pummilla Wienin lentoasemalta itse kaupunkiin. Olen tappanut pieniä kissanpentuja. Olen haudannut kuolleena syntyneen vasikan peltoon. Olen virittänyt poikani mopon.

Näistä kaikista ilmeisesti edelleen sallittua on vain kissanpentujen lopettaminen. Muu lienee kovasti kiellettyä nykysääntöjen mukaan. Kukaties takkanikin muuttuu takautuvasti laittomaksi. Toivotaan ettei niin käy. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti toivon mukaan jää viimeiseksi esimerkiksi siitä, miten laillinen lopulta muuttuu laittomaksi ja tuomittavaksi takautuvasti .

Vaihdemiehet vilkuttaa

Tänne Keski-Suomeen tuli eilen lunta 7-10 senttiä. Semmoinen ei ole kovin poikkeuksellista, eikä myöskään kova tuuli. Näin keväisin usein tapahtuu molempia asioita.

Pääkaupunkiseutu-keskeinen uutisointi lietsoi paniikkiin jälleen koko Suomen sen vuoksi, että Helsinkiin ja lounaisrannikolle satoi taas lisää lunta ja viima oli niin ilkeä, ettei pajain päin kärsinyt sunnuntai latteelle lähteä.

Ihmiset vieraantuvat näköjään kovaa vauhtia, paitsi todellisuudesta, niin myös suhteellisuudesta. Pahinta on se, että ihmisten toiminnan kautta myös organisaatiot vieraantuvat todellisuudesta.

VR-konserni on laittanut harjat ja vaihdemiehet pois koska sähköllä sulatettavat vaihteet ovat yhtiön mielestä halvempi ja vähemmän vaikeampi vaihtoehto. Nyt sitten sähkö sulattaa vaihteiden päälle sataneen lumen vedeksi ja jäädyttää sen vaihteisiin niin, että ei sitä enää siitä harjalla irti rapsuteta. Tarvittaisi muutamia vaihdemiehiä.

VR pyrkii kuitenkin eroon henkilöstöstä kaikin keinoin. Tässä taannoin yhtiön työntekijä oli vapaa-aikanaan juonut junassa lonkeroa. Konduktori oli siitä hänelle huomauttanut, jolloin oli syntynyt erimielisyyttä asiasta. Työntekijä oli irtisanottu 30 vuoden rikkeettömän palvelun jälkeen tämän kärhämän vuoksi.

Työtuomioistuin on todennut asian laittomaksi, joten yhtiö maksanee muittenkin viime päivien korvausten lisäksi myös tälle henkilölle aiheettomasta irtisanomisesta 8 kuukauden palkan. Yhtiö on kieltäytynyt ehdottomasti ottamaan ko. henkilöä takaisin työsuhteeseen.

Ennen kuin kaikki kukkahattutädit rientävät minua teilaamaan, on syytä vielä hetki miettiä sitä, mitä tämä kertoo yhtiöstä ja tästä tapauksesta.

Junissa tarjoillaan maksua vastaan viinaa halukkaille. Junissa matkustaa huomattavan humalaisia ihmisiä, jotka aiheuttavat haittaa kanssamatkustajille. Näiden joukossa on usein myös yhtiön henkilökuntaa. Junat ovat yhteiskunnan oleellinen ja elimellinen osa.

Vapaa-ajalla tapahtunut ihmisen törttöily voi olla sen kaltainen luonteeltaan, että työsuhteen jatkuminen ei ole mahdollista. Jos esimerkiksi vapaa-aikana työntekijä vihjaisee esimiehelleen, että tämän esimiehen aviovaimo hankkii ylimääräisiä taskurahoja kadulla ansiotoiminnalla, jota yleensä harrastetaan punaisten lyhtyjen alla, voidaan täydellä syyllä olettaa, että vähintään irtisanomisen ehdot ovat tulleet täytetyksi, usein myös purkamisen.

Ongelma on tuo töniminen ja esimies. Me emme tiedä, minkä sortin tönimistä lonkeron voimalla on harrastettu. Töniminen kuitenkin kohdistuu kasvottoman yhtiön yhteen tuntemattomaan , sattumanvaraiseen työntekijään, ei esimieheen, eikä luultavasti läheiseen työtoveriin. Yhtiön kantaa ei voida kuitenkaan siinä mielessä moittia, että heillä on edelleen täysi mahdollisuus itse solmia, irtisanoa ja päättää työsuhteistaan. Sakot maksettuaan.

Mutta se on selvää, että tuo yhtiön joustamattomuus tuomion jälkeen kertoo meille siitä, että yhtiö on muutenkin kaavamainen, joustamaton ja yksilöstä piittaamaton. Yhtiö irtisanoo epämielyttävät työntekijän, yhtiö sulattaa hankalan lumen. Kummassakin tapauksessa yhtiö unohtaa itse ongelman. Puuttuisi vain se, että lentoasemilta tuttu hällä väliä-tyyli leviäisi kiskoille. Tässä taannoin jo jotkut Helsinkiin matkalla olleet makuuvaunuasiakkaat heräsivät aamulla  Linnunlaulun asemesta Turussa. Ei se huono kaupunki ole herätä, mutta, jos oli jollakin asiaa Helsinkiin, semmoinen saattaa harmittaa.

Osa viime vuosien vaunuhankinnoista on epäonnistunut, ratahankkeet ovat kummallisia, onnettomuuksia sattuu yhä enemmän ja palvelu pysyy edelleen töykeänä. Vain konduktorit yrittävät edelleen olla lupsakoita.

Minulla on asioiden korjaamiseen ehdotus. Avataan pääkaupunkiseudun raideliikenne kilpailulle Riihimäkeä, Turkua ja Lahtea myöden. Siitä seuraisi varmasti kapitalismin sääntöjen mukaiset uudelleenjakotaistelut, mutta lopulta kävisi niin, että pääkaupunkiseudun raideliikenne tulisi kuntoon pikavauhtia, hintataso pysyisi kohtuullisena ja VR, joka operoisi muualla maassa, saattaisi huolista vapaana ajaa junansa pyryllä kuin pyryllä aina Helsinkiin asti, kohtuullista korvausta vastaan tietenkin.

Kummia juttuja

Tänään on Ilmari Juutilaisen syntymäpäivä. Kummallinen sattuma on se, että hän kuoli myös helmikuun 21. päivänä. Vuodet ovat 1914 ja 1999. Lentokoneista kiinnostuneet tietävät hyvin, että lentomestari Juutilainen oli se henkilö, joka saavutti toisen maailmansodan aikana eniten maailmassa ilmavoittoja. Jos nimittäin saksalaisia ei oteta lukuun.

Juutilainen ampui virallisesti alas 94 viholliskonetta, mutta omien sanojensa mukaan niitä voittoja oli kaikkiaan 126.

Juutilaisen suku oli sikäli merkittävä suku sodankäynnin kannalta, että Ilmarin isoveli oli Marokon Kauhu, Aarne Juutilainen.

Entinen ministeri Matti Luttinen kuoli viime vuonna omana syntymäpäivänään. Samoin kuoli aikoinaan näyttelijä Ingrid Bergman syntymäpäivänään. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…..Taidemaalari Rafael, Shakespear, Alfred Kordelin, Prinsessa Ruusunen…..

No Ruususen kohtalon ennusti kolmas haltijatar. Linnan torniin kiivennyt nuorimies teki ennustuksen tyhjäksi kiipeämällä liaania pitkin onneen ja suutelemalla 16 –vuotiaan  nuoren tytön valveille. Semmoisesta ei juurikaan tehdä sukupuolisen ahdistelun numeroa, kun tätä nyyhkysatua pikkuisille iltamyöhään luetaan. Kummallista...

Tämmöiset nuoret kosiomiehet kun saattoivat entisaikaankin olla mitä tahansa  ikää  , alle 50 useinmiten kuitenkin.

Mutta mikä saa ihmisen kuolemaan oman syntymäpäivänään? Pelkkä sattumako? Onko mahdollisuus todella yksi 365: n joukossa ? Mitä ystäville tapahtuu kun riemu ja ilo muuttuu suruksi äkkiä ? Juhlat vähän latistuvat, arvaan...

Näin keväällä ja pakkasella kuolemaa on liikkeellä joka tapauksessa enemmän kuin syksyn pimeydessä. Muistelen senkaltaista lukeneeni jostain.

Amerikkalaisen höpö – höpö sivuston laskurin perusteella kuitenkin on helposti selvitettävissä se, että Tillmanin syntymäpäivänä vuonna 1954 kuoli 117 942 ihmistä

Pupu-mies

Minä olen sitten kissaihminen, ettäs tiedätte. Tein asiaa koskeneen testin täällä. Käykää tekin viihtymässä ja kokeilemassa.

Voin paljastaa teille salaisuuden. En varmasti ole kissaihminen. En tiedä sitä, olenko koiraihminenkään, mutta kissaihminen en ole. Ellei sitten sattuisi täydellistä kääntymistä uuteen kissauskoon, kun kehräävä kerä makoilisi sylissäni tuokion. Voi olla.

Minua kiinnostaa testeissä itse tapahtuma älykkään ihmisen toimintana ja uskomusjärjestelmän koetinkivenä. Tämä on juuri syy, miksi en salli yhdenkään vaalikoneen seuraavissakaan vaaleissa ohjata minua.

Minä äänestän, elän, rakastan ja ennen kaikkea vihaan, tunteella ja omien kokemusteni sekä inspiraation perusteella. Jos minusta tuntuu siltä, että silitän kissaa taikka inhoan koirankarvoja, teen sen täydestä sydämestäni ja spontaanin arkiajattelun perusteella.

Äsken toimin erittäin spontaanisti eräässä toisessa asiassa. Näpyttelin uuden matkapuhelimeni muistiin koko työpaikan puhelinluettelon. Näpyttelin jokaisen numeron. Siellä ovat nyt kirjastonhoitajan henkilökohtainen numero, vartiointipalvelun numero, työterveyshoitajan numero ( olen viikossa laihtunut kilon) , talonmiehen numero ja kaikki, ihan kaikki numerot. Myös opiskelijoiden oman kouluterveydenhoitajan numeron tallensin muistiin.

Aika monta numeroa on sellaisia, että en niitä ikinä tarvitse. Siellä ne nyt kuitenkin ovat.

Saattaisin olla kani-ihminen. Ainakin minun kävi sääliksi sitä kaninäyttelyporukkaa, jonka näyttelyhalli Ruotsissa sortui lumitaakan alla. Sinne jäi aika helkkarin monta sataa näyttelykania loukkuun. Niitä minun tulee sääliksi. Ihan ilman oma syytään,  ihmistolvanoiden esteettisyyshimojen vuoksi, he nyt kituvat siellä romahtaneen hallin alla.

Joo, olen ehdottomasti tänään kani-ihminen.

Jäniksen metsästyskausi muuten päättyy viikon kuluttua. Sitten ne ryhtyvät lisääntymään ja niille syntyy monta söpöä poikuetta. Niistä on hemmetin moinen riesa heinäkuussa heinänkorjuun aikaan, kun ne poikaset piileskelevät heinikossa. Sellaisia ei niittokonemies helposti traktorin hytistä näe ja sitten kun niitä poikasia rääkyy heinikossa jalattomina, niitä pitää etsiä ja lopetella, jotta tähän maailmaan ei jäisi kovin kauheasti ylimääräistä kärsimystä ja tuskaa.

Se on ilkeää hommaa, voin vakuuttaa. Semmoinen tekee nuoresta miehestä helposti kani-ihmisen loppuelämäksi.

Tunteet kuumenevat

Eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä. Muutenkin siellä tuntuvat taas tunteet kuumenevan. Brittilehti The Mail on raportoinut jo jonkin aikaa kasvavasta jännityksestä Argentiinan ja Britannian välillä.

Jälleen kerran syynä näyttäisi olevan karu saariryhmä keskellä ei mitään. Saarilla asustelee suomalaisen pikkupitäjän verran väkeä, huomattavasti enenmän lampaita ja noin 1000 brittiläistä sotilasta.

Nyt öljy-yhtiö Desire Petroleum on siirtämässä alueelle porauskalustoa Argentiinan vastalauseista huolimatta. Sota -alus HMS YORK päivystää jo saarten alueella, mutta sen lisäksi briteillä on siellä muutakin kalustoa suojelemassa öljyn etsintää. Lisää amitsioonia ja kalustoa ollaan siirtämässä alueelle.

Me iäkkäämmät muistamme hyvin, mitä tapahtui vuonna 1982. Näyttää siltä, että uusi sukupolvi on taas ryhtymässä samoihin asioihin.

Argentiinan päämies Christina Fernandes de Kirchner on nostattamassa kunnon evaperon – meininkiä asiasta ja kohta tietenkin kansakunta on hänen takanaan yhtenä miehenä ja naisena. Viimeksi primus moottorina oli brittien johtohahmo Margaret Thatcher. Kyllä naiset osaavat.

No tällä kertaa saattaa olla syynä se, että kummankin valtion sisäpolitiikka on vähän rempallaan ja tarvitaan taas jotain ylevää ja raflaavaa ulkopuolista katalyyttiä. Argentiinan  valtion on kaulaansa myöten  velkasuossa  ja presidentti on viime aikoina tapellut  asiasta mm. Argentiinan keskuspankin pääjohtajan herra Redradon kanssa. Lisäksi  juuri äskettäin presidentin puolison  puolue kärsi vaalitappion. Kyllä näistä aineksista  jo kehittää kunnon sopan.

Seuraamme tilannetta mielenkiinnolla.

Puusilmiä ja pallisilmä

Yleisradion johto vaihtuu. En suvaitse ottaa kantaa asiaan muuten, kuin että pääjohtajan puoliso jäänee edelleen talon palkkalistoille. Sillä tavoin toimeentuloa on perheeseen kuitenkin luvassa, ainakin vähän.

Syrjään ajettu Junger sanoi uusia työtarjouksia tulleen ihan kiitettävästi. Olen siitä vilpittömän iloinen. Tyhjän päälle jääminen on onttoa ja outoa.

Jungerina olisin vähän loukkaantunut siitä, että tälle seuraajalle tarjottiin toistaiseksi jatkumaan tarkoitettua työsopimusta. Pätkätöiden luvattuna aikana semmoinen on aikamoinen etu. Jungeriin uskallettiin luottaa vain määräaikaisen sopimuksen verran.

Kaikesta melskaamisesta emme tietenkään tässä asiassa välty, mutta jos jostain asiasta nyt täytyisi kulmakarvojaan kohotella, niin minun mielestäni Junger voisi aika varovaisesti suhtautua häneen kohdistettuihin kiitoksiin ja ylistyksiin. Minusta hän ei ole ollut niin kovin erinomainen johtaja, että siitä nyt suurta numeroa olisi tarvinnut tehdä. Koko talo on ollut mankumassa jatkuvasti yleistä hintakehitystä moninkertaisesti suurempia korotuksia toimintamenoihinsa. Jälki on kuitenkin ollut vain kohtuullista. Laadukkuudeksi ei nimittäin ohjelmatarjonnassa riitä se, että joku laulukilpailu ja muutama urheilusessio osataan välittää köyhälle kansalle.

Ylen ohjelmien nimellinen laadukkuus taas johtuu paljolti siitä, että muut kanavat ja yhtiöt ovat niin peräti laaduttomia. Näissä lavatansseissa vientiin ja ihastuttavuuteen riittää se, että muut tyrkyllä olijat ovat suoraa seinästä revittyjä.

Toivoa sopii, että uusi johto ei romuta FSTV-kanavaa. Silloin menisi hieno lapsi pesuveden mukana. Jungerin kohdallakin tietysti voidaan sanoa, että siinäkin nyt jo meni jotain hyvää.

Vallankumous söi taas lapsensa. Sota vaatii veronsa. Joku kantoi  poliittisen vastuunsa sitten lopulta, vaikka vastahankaisesti. Pelissä ei voi suuria voittaa, kuningasta kaataa, ellei uhraa lähettiä, ratsua taikka moukkaa. Sellaista peli taitaa olla. Se voittaa, joka häviää vähiten.

Mutta mukava oli jälleen nähdä punaisen veren virtaavan  vihaisen Heinäluoman suonissa. Noin agressiivinen  ja tuohtunut poliitikko on vaarallinen vain omilleen. Kuten saimme hyvin huomata pääministerin tapauksessa pääministeristäkin. Uskoisin, että  Kataisella on hauskaa.

Yleisradiossa oli parikymmentä vuotta sitten kuuluttajana ihastuttava naisihminen, jota minäkin ohjelmien välillä mieluusti katselin ja ihailin. Hänen suunsa oli hieman vino, nätillä tavalla, mutta muuten hän oli minun silmissäni täydellinen. Hänellä oli suuret ruskeat silmät ja arvoituksellinen vieno hymy.

Ei nykyisissäkään kuuluttajissa mitään vikaa ole, mutta hän oli  silmälle ilo ja hänen äänensä oli  pelkkää hunajaa.

Se perheen jäsen, jolle kansaneläkelaitos maksoi lapsilisät, kiinnitti tietenkin tähän mielenkiintooni oman mielenkiintonsa. Usein hän kotoisesti kutsui perheenisää mainostelevision ohjelman päättyessä ja Yleisradion ohjelman alkaessa :

No nyt taas on se sinun pallisilmäsi kuuluttamassa !

Lumi

Viikonloppuna kuulemma tulee lunta taas. Minä en välitä siitä. Minä odotan kevättä ja valoa. Lumi peittää kaiken alleen ja piilottaa yksityiskohdat. Lumi on liian helppo ratkaisu kaikkeen.

Minusta on piristävää nähdä valon lisääntyminen ja saman aikaan tapahtuva mielenterveyspotilaiden riehaantuminen. Minusta on mielenkiintoista miettiä, joko tänä keväänä omat lepakot pysyvät siististi kellotapulissa.

Lumi on muutenkin rasittava elementti, etenkin tänään. Joku nimittäin on ilmeisesti jotain suurta ja ihmeellistä tehnyt yön aikana lumilla, koska työpaikan aamukahvitauko muistutti perjantai-illan kaljakuppilaa. Voi sitä pörinää ja riemun sorinaa. Kauhistuttavaa meteliä.

Opiskelijat haisivat tuoreelle viinalle, joten jälkipeliä on käyty aamuun asti. Saa nähdä mitä tapahtuu, jos joku pärjää lumen päällä tavallisilla suksilla.

Valokuvatorstain aihekin on lumi. Laitan tähän ei - urheilullisen lumikuvan. Siinä Ollin volkkari odottaa lähdön hetkeä. Akussa ovat kaikki 6 volttia varpaillaan ja umpioissa hehkulangat suorastaan väräjävät odotuksesta.

Kuva suurenee klikkaamalla

Matematiikkaa ja kielioppia

Opetusministeri Virkkunen on täsmentämässä puheitaan. Hän ei suinkaan ole lisäämässä ruotsin kielen opetusta, vaan aikaistamassa…..

Nythän tämän toisen kotimaisen kielen opetus aloitetaan normaalisti seitsemännellä luokalla, jolloin sitä on kokonaista 2 viikkotuntia kolmen vuoden aikana. Opetusministerin pikku tarkennuksen jälkeen voidaan todeta, että jos opetus aloitetaan viidennellä luokalla, opetusta on tarjolla 1,2 viikkotuntia.

Alkavan kielen opiskelu 1,2 viikkotunnilla on yhtä tyhjän kanssa. Niin minä uskallan sanoa kokemuksesta. Minulla on sentään kouluajoilta runsaasti nelosia ja muita ala-arvoisia tukenani väitteelle. Minulla on jopa aikuisiän kieliopintoja väitteeni tueksi.

Jos ruotsin kielen opinnot aloitettaisi jo esikoulussa, lapset saisivat kaiketi laskujeni mukaan kymmenen vuotta laadukasta opetusta 0,6 tuntia viikossa. Se on kolmekymmentäkuusi minuuttia. Jos luokassa on 18 oppilasta, opettaja ehtii viikon aikana ohjaamaan ja opettamaan jokaista pikkuoppijaa 2 minuuttia.

Muut ministerit taas pohtivat sitä, millä saisi kerättyä 200 000 pistoolia vaivattomasti  pois ihmisiltä,

Onneksi minä saan pohtia opiskelijoiden  perjantaipäivän luentoja. Yritän rakentaa heille jotain  sellaista,  jonka avulla he voisivat välttää edellisen kaltaisten asioiden pohtimisen  ja keskittyä lisäarvon tuottamiseen.

Kouluterveydenhuoltoon panostetaan muuten tässä " talousahdingossa" taas entistä vähemmän. Miksei opetusministeri  tarttunut siihen asiaan ?

Alkuperäisväestön parissa

Presidenttimme on lähdössä katsomaan Länsi –Kanadaan köyhiä ja sorrettuja alkuperäiskansoja. Se on hyvä asia ja linjassa sen kanssa, että presidenttimme on ilmoittanut olevansa arvojohtaja.

Minun opiskelijani lähti myös Länsi-Kanadaan. Hän meni suorittamaan opintoihin kuuluvaa työharjoittelua. Hänen harjoittelukautensa alkoi tässä muutama viikko sitten ja päättyy ilmeisesti maaliskuun alussa. Sekin on hyvä asia. Harjoittelu on pakko tehdä, jos aikoo saavuttaa tutkintotodistuksen ja sitä kautta ammatin.

Presidenttimme ei ole juurikaan käynyt sellaisissa paikoissa ja tilaisuuksissa, joissa minä vierailen ja jotka minua kiinnostavat. Sekin on hyvä asia. En tiedä, osaisinko käyttäytyä oikein ja etiketin mukaisesti.

En ole viimeaikoina seuraillut Länsi-Kanadan asioita ja tapahtumia ollenkaan, joten en osaa sanoa, mitä siellä olisi muuta näkemisen arvoista ja kiinnostavaa. En seurannut edes televisiossa esitettyä ” Uneton Seattlessa” –elokuvaa, sillä kuten tunnettua on, se kaupunki on Yhdysvaltojen länsiosissa, eikä Kanadassa ja Tom Hanks ei kaiken lisäksi kuulu bloginpitäjän lempinäyttelijöihin.

Pelkään muuten, että harjoittelijanikaan ei osaa käyttäytyä asiallisesti. Olen ollut asiasta huolissani viime päivät. Jos hän kohtaa siellä Länsi-Kanadassa presidenttimme ja tunnistaa tämän, pahaa pelkään, että hän jotain noloa ja hassua möläyttää.

No toivottavasti siellä Länsi-Kanadassa on tilaa molemmille,  eivätkä he osu samalle paikkakunnalle , taikka samoihin kekkereihin. Toivottavasti harjoittelija ei aiheuta minulle harmaita hiuksia Länsi-Kanadassa ja molemmat voivat maaliskuussa palata takaisin Suomeen alkuperäisväestömme pariin tutkimaan sitä, mitä kaikkea tämän maan ja tämän alkuperäisväestön hyväksi voisi tehdä.

Käpälä

Yöllä ei tahtonut tulla unta. Ja kun sitten tuli, seikkailin pitkin korpia ja mantuja. Syyn onneksi tiedän.

Luin illalla sata sivua Veijo Meren Manillaköyttä. Kirjan muutamat sisäiskertomukset ovat väkevää tekstiä ja semmoisen rinnalla nykyelokuvatkin kalpenevat. Erityisesti taas kerran ihastelin tapaa,  millä vääpeli toimitti hullun potilaan mielisairaalan katolta alas. Minua naurattaa joka kerta se huoli, joka ylilääkärillä oli kalliista rakennuksesta, joka olisi vaurioitunut; siinä tapauksessa, että vääpeli todella olisi joutunut kaatamaan sen rakennuksen.

Toinen painajainen on uusi käpälä, jonka työnantaja eilen armollisesti minulle toimitti. Se on yhtä monipuolinen ominaisuuksiltaan kuin Sveitsin armeijan linkkuveitsi. Epäilen suuresti, että jäljellä olevina 8 palvelusvuotena en ehdi puoliakaan sen ominaisuuksista kokeilemaan.

Huolta ja painajaisunia aiheuttaa se, että numeroni muuttuu, hartaasti rakennettu identiteetti murtuu. Ja se, että minulle jää nyt 600 käyttämätöntä käyntikorttia. Ähräsin niihin koko viime yön painajaisissa uusia puhelinnumeroitani pienellä tussikynällä. Ette usko kuinka maittava painajaisuni siitä syntyy,  kun yrittää kirjoittaa siististi kärpäsenpaskan kokoisilla numeroilla uutta numeroa pieneen  korttiin.

Mutta pelko pois. Osasin eilen jo lähettää muutaman tekstiviesti sillä aparaatilla ja kenties tänään jo uskallan puhua siihen. Lähettelin ystävällisiä ilmoituksia ihmisille numeroni vaihtumisesta, kunnes kymmenennen jälkeen huomasin, että mistä pirusta ne tietää kenen numero tämä on , ja kuka on vaihtanut?

Lisäsin viestin perään oman nimeni. Jo aikoinaan semmoinen oli kohteliasta.

Eläkettä pioneerileiriltäkin

Työministeri on tullut esiin, sillä maassa on noin 300 000 työtöntä ja sille pitäisi kohta tehdä jo jotain. Hän ehdottaa, että asevelvollisten palvelua lyhennettäisi, jotta nuorten miesten työurat pitenisivät ja heille sitten joskus tulevaisuudessa voitaisi maksaa täysi eläke.

Viimeisessä eläkeuudistuksessa olisi ollut hyvä mahdollisuus vaikuttaa tähän ja opiskelun ym. rinnalle säätää myös varusmiespalvelus sellaiseksi ajanjaksoksi, jolloin eläkettä kertyy. Näin ei jostain syystä kuitenkaan tehty. Uskoisin, että asia olisi helposti korjattavissa jälkikäteen.

Työministerin ja hänen hengenheimolaistensa tavoitteena on ollut pitkään aseellisen puolustusjärjestelmämme moittiminen, heikentäminen ja arviointi. Uskoisin työministerin hallinnon alan olmissa aihealueissa olevan kuitenkin niin paljon touhua ja puuha näinä aikoina, että tämän kaltainen puuttuminen olisi tarpeetonta.

Viime aikoina muutkin ovat olleet kiinnostuneita varusmiespalveluksen kehittämisestä. Väkeä on ollut liikkeellä tässä toimessa niin paljon, että jopa lillukanvarvut ovat olleet ihan kuralle sotkettuja. Monien puuttujien nuoruus näyttää ajatuksissa ponnahtavan pintaa.

Jos työministeri haluaa pidentää työuria työurien alkupäästä, hän voisi vaatia ehkäpä lisää taitoaineita perusopetuksen tuntikehykseen. Peruskoulun oppilaat voisivat sitten vaikkapa pussittaa ruuveja ja muttereita käsityötunneilla paikkakunnan teollisuuden tarpeisiin, taikka työskennellä paikkakuntien liikkeissä avustavina nuorina työntekijöinä. Nokian kännykkämuuntajia täällä tuskin kannattaa kasata.

Harmi sinällään se, että monen koulun sijaintikylästä on teollisuus ja kaupat kaikonneet sinne, missä työministerin oman puolueen äänestäjät miettivät suuria ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin.

Mutta kuten alussa ehdotin, ratkaisu on yksinkertainen; liitetään työeläkejärjestelmään varusmiespalvelus saman kaltaisena osana luin esimerkiksi opiskelu, jolloin 18 ikävuoden jälkeen suoritettu palvelus kerryttää työuraa.

Toisaalta taas tekee mieli muistuttaa työministerille, että nyt ei ole muodikasta enää puhua työurista. Tuskin kenelläkään sellaista tulee olemaan. Nykynuorison tuleva työelämä on polkuuntunut, sillä keskimäärin nykynuori joutuu hankkimaan elämässään noin 3,5 ammattia. Hänen elämänsä on täynnä risteäviä polkuja, joiden haarakohdissa on työttömyyttä, koulututusta ja sitten taas uuden polun aukeaminen.

Työministeriö voisi keskittää voimavaransa näiden polkujen siivoamiseen risuista ja männynkävyistä, sekä samalla ministeriö voisi asettaa nuorille sopivia viittoja pitkin tätä polkuverkostoa. Nuoret kulkevat mielellään, kunhan heillä on edes vähäinen aavistus siitä, mitä edessäpäin on.

Salasanojen taivas

Sunnuntaiaamuna sitä helposti aamiaisella syventyy päivän lehteen vakavasti ja hartaudella. Etenkin kuolinuutiset pysäyttävät. Joskus joukkoon osuu tuttu henkilö , toisinaan taas herkkä muistosäe. Ja usein tulee katsottua vainajan ikää ja vertailtua sitä omaansa.

Mutta mitä tapahtuu vainajan salasanoille ja kaikelle sille virtuaaliselle omaisuudelle ja perinnölle, jota me kaikki ympärillemme koko ajan keräämme?

Kauanko tämä blogi täällä järjestelmässä pysyy kuolemani jälkeen ? Koska Twitter – kaverit ihmettelevät hiljaisuutta ? Kuka tyhjentää työkoneen ? Kuka tyhjentää sata muuta paikkaa ?

Pulmaan on onneksi kehitetty pelastus. Death Switch – palvelu tarjoaa ihmispoloiselle mahdollisuuden lähettää kuolemansa jälkeen itse kirjoittamiaan jäähyväisviestejä ja toimintaohjeita nettiomaisuutensa hoitoon.

Köyhälle kansalle on ilmainen tilimuoto palvelussa, mutta jos tiedotettavaa on runsaasti ja monelle, firma ottaa palveluistaan kohtuullisen korvauksen.

Jotta kuolonratas ei ryhtyisi omia aikojaan kuolemasta tiedottamaan, järjestelmään on rakennettu elossaoloilmoitus, jonka palvelun hankkija kuittaa . Jos kuittausta ei kuulu, palvelu lähettää seuraavaksi Worry- moden viestejä. Jos vieläkään ei kuulu vastausta , palvelu olettaa käyttäjään siirtyneet taivaallisiin naamakirjoihin jäseneksi.

Ja sitten palvelu aloittaa työnsä ja suruviestien lähettämisen tuttavuuksille.

Mitähän tuommoiseen viestiin sitten pitäisi kirjoittaa ? Terveiset täältä jostain ? Kun luet tätä, olen kuollut. Hyvän suppilovahveropaikan GPS- koordinaatit on tässä ja vedonlyöntifirman tilillä on 30 euroa, käy hakemassa molemmat, viimeistään syksyllä pois.

Vaarallisia paikkakuntia

Tässä toissa viikolla taas joku keski-ikäinen mies oli viikonlopun melskeissä ampunut vaimoaan haulikolla. Tuommoinen uutinen ei ole sellaisenaan enää Suomessa mikään uutinen, vaan melkein jokaviikkoinen tapahtuma.

Mielenkiintoiseksi tällä kertaa asian teki se, että jälleen tapahtumapaikkakuntana oli Alajärvi, synkeä pitäjä jossain Pohjanmaan laidalla. Alajärven edellinen veriteko sattui tammikuussa. Viime kesänä alaikäinen nuorimies viilteli poliisia kasvoihin ja lähes joka vuosi tuolla paikkakunnalla on joku päässyt hengestään.

Usein on päässyt samalla kertaa monta henkeä. Kun googlaa paikkakunnan nimellä veritekoja, tuloksena on vavahduttava lista ihmiselon pohjamutaa. Joskus on jopa käynyt niin, että veriteko on tehty muualla, mutta tekijä , alajärvinen henkilö,  on noutanut aseen kotoaan, Alajärveltä.

Parkano näyttää olevan samankaltainen paikkakunta, jossa ihmisiä tapetaan, sidotaan metsään puuhun kiinni ja taas tapetaan.

Alajärven kohdalla selitystä on haettu lestadiolaisuudesta, keskustalaisuudesta, pohjalaisuudesta ja iso vihan aikaisesta  geeniperimän köyhtymisestä. Hankala sanoa, mikä on totuus. Niillä seuduilla tosin 1700-luvulla mieskuntoinen  väestö hävitettiin niin tyystin, että muutamien kylien alueella  uudet sukupolvet laitettiin alulle työntämllä samaa vaaria talosta taloon vesikelkalla. Näin kertoi  dosentti Seiskari  1970-luvulla allekirjoittaneelle. Varmistamaton tieto.

No eilen paukkui haulikko Puolangalla, jota en ole koskaan pitänyt erityisen vaarallisena paikkakuntana. Se on ilmeisesti paikkakunta, jossa ihmisiä on niin harvassa, ettei kukaan kehtaa naapuriin asti  lähteä ketään  listimään.

Sanomalehti Keskisuomalaisen perusteella Suomen vaarallisin paikka on Jyväskylän keskusta lauantai aamuna klo 4. Jos silloin ei saa kävelykadulla hampaita kurkkuusi, vika saattaa olla sinussa itsessäsi. Olet jotenkin todella vastenmielinen ja paikallinen renttulaumakin kavahtaa sinua.

Tentistä ulos

Selvitin äsken toivon mukaan anisokkaasti  journalismin valtaa ja maahanmuuttajien ongelmia.

Sosiologian opiskelijat eivät  eronneet  suuresti kirjallisuuden opiskelijoista. Kaikki  olivat varustautuneet  vesipulloin ja teroitetuin kynin koitokseen. Eräs huomio kuitenkin lienee paikallaan.

Kun kirjallisuuden opiskelijat tulevat tenttiin ajoissa, nämä yhteiskuntatieteilijät lampsivat  pikku hiljaa saliin  puolentunnin siirtymäajalla. Siinä hyvin alkanut kirjoitus katkeaa ja rytmi sekoaa kun seuraa , minkäkaltaisia  lajitovereita saliin  valuu. Opiskelijoista päätellen tämä yhteiskuntakin valuu pikku hiljaa kohti omaa tulevaisuuttaan.

Kohta hyppään junaan. Toivon mukaan  kyseessä on dreeverin vetämä letka sinisiä vaunuja. Niissä nimittäin on kiva matkustaa , penkit ovat mukavat ja  tilaa vaikka nukkua. Vessassa  käy tosin viima, sillä sinisen vaunun  vessa on  tyyliä Pietarin kaupungin jätehuolto.

Jos  kulkuväline on kiskobussi, semmoinen junan poikanen, matkanteko on yhtä kärsimystä. Silloin lukeminen  on melkein mahdotonta, kuten myös nukkuminen.

Aikomus on nimittäin ryhtyä heti valmistautumaan seuraavaan tenttiin, johon tentaattori  on osoittanut minulle 16 teosta.

Suomen kirjallisuuden kalssikot - teema on lavea ja laaja. Matkalukemisena on tällä kertaa Haanpäätä.

Mukavaa perjantai-iltapäivää teillekin.

Moraalitonta menoa

Puhuin nuorisolle äsken moraalista. Se kuului päivän teemaan , mutta varsinaisesti meidät kirvoitti asiaa pohtimaan se, että eilisen aviisin mukaan sadat oppilaat ja opiskelijat joutuvat sietämään opettajien koskettelua.

Tuomitsimme tietysti hipelöinnin oitis ja olimme yhtä mieltä siitä, että opettaja voi istua korokkeellaan ja pitää näppinsä power - point ohjaimella.

Lisäsin vähän vettä heidän moraalimyllyynsä huomauttamalla siitä, että oppilaitoksen yksi maisterimies söi takavuosina kuormasta ja ryhtyi seurustelemaan naisopiskelijan kanssa. Tämän valmistuttua menetimme sekä maisterin, että tyttöopiskelijan, sillä he lensivät kohti auringonlaskua käsikädessä , epäilemättä onnellisina.

Opiskelijat eivät osanneet pitää tuommoista erityisen moraalittomana. Sitä vastoin sain heidät hämmingin valtaan kysymälle heiltä seuraavan kysymyksen ?

Järvellä näet nuoren lapsen, joka putoaa heikkoihin jäihin. Kuulet avunhuudot, osaat uida ja sinulla on taitoakin. Et kuitenkaan riennä pelastamaan lasta ja tämä hukkuu silmiesi edessä.

Toinen tilanne: Nuori lapsi tulee kadulla sinua vastaan ja sinä puukotat hänet äkkiarvaamatta kuoliaaksi.

Kummassa tapauksessa sinä syyllistyt suurempaan rikokseen ?

Kukaan ei osannut sanoa oikein mitään, joten puhuin heille koiranäyttelytoiminnasta, koirien jalostuksesta, liian ahtaista koirien pääkalloista ja muusta mukavasta. Vieläkään en saanut vastakaikua

Näyttääkin siltä, että moraalista kantaa meidän on helpompi ottaa pääministerin lautakasaan, kansanedustajan vaalitukeen taikka hiihtäjän EPO- hormoni- hoitoon.

Todella virkistävät oppitunnit. Sain ilmeisesti heidät vähän pohtimaan asioita, sain ehkä heidän päänsä vähän myllerrykseen.

Lähden Pohjois-Karjalaan.....

Menen taas tenttiin, enkä suinkaan juomaan kaljaa auringonnousuun, kuten laulussa niin somasti sanotaan.

Tällä kertaa tarkoitukseni on vakuuttaa tentaattorit sosiologian saralla. Tentti arvioidaan joko hyväksytyksi , taikka hylätyksi. Pitänee muistaa vastata huolellisesti ja ilman sarvia. Aihealue nimittäin liippaa osittain melko läheltä maahanmuuttaja-kysymystä ja muita yhteiskunnan marginaaleja.

Minulla on sellainen lievä usko, että vastauksissa on syytä pitäytyä Astrid – ministerin kanssa samalla kannalla ja muutenkin vastauksissa on ehkä syytä myötäillä tenttikirjojen käsityksiä myötäkarvaan.

Ehkä säästän arkiajattelun tänne blogiin. Uskoisin, että kolmisen tuntia pystyn kirjoittamaan virallisen tieteen mukaista tekstiä.

Se pelko tässä tietenkin on, että hyväksytty raja laitetaan niin korkealle, että minun retkestäni tulee tuloksena hylsy ja kokemukset lisääntyvät valtionrautateiden ansiosta taas hiuksia nostattavista myöhästymisistä ja junarikoista.

Toivon mukaan tällä kertaa liikennöitsijä käyttää hätäkuljettimena sitä kaipaamaani koiravaljakkoa.

Muunneltu totuus

Googlen kuvausauto on ohittanut oman residenssini turvallisesti. Samoin suolakaivoksen ohi on ajettu turvallisen etäisyyden päästä, joten minua ei kuvissa näy kuikuilemassa oudon kuvausauton perään. Myös muut tutut ja tärkeä paikat ovat jääneet kamera-auton haavin ulkopuolelle. Ohitin yhden kuvausauton viime keväänä, mutta siinäkään yhteydessä minua ei oltu ikuistettu.

Tavallisen ihmisen taival kuolemattomuuteen ja ikuiseen maineeseen on lopulta hankala ja tuskainen. Thersites aikoinaan piruili herroille Troijan sodan aikaan ja pääsi maininnaksi Homeroksen Iilias - teokseen, mutta muuten tämän tekstin kirjoittajan ja Thersiteksen kaltainen ruma, vääräsääsinen ja vähähiuksinen rähisijä ei julkisuuteen helpolla pääse. Ainakaan itsestään on vaikeaa tehdä kuuluisaa ja ikimuistettavaa.

Lähimmäksi kuuluisuutta pääsin silloin, kun paikkakunnasta tehtiin mainosfilmiä ja minä olin kuvaushetkellä raahaamassa remonttimiehille kolmea koria olutta ja kerpullista makkaraa. Ilmeisesti imagon vuoksi sekin otos oli lopullisesta mainosfilmistä lopulta jätetty pois.

Ravintoloiden ja hotellien mainoskuvissa valehdellaan paljon. Olette varmaan huomanneet, miten niissä kuvissa istuu kokonaisia perhekuntia vesiselvinä syömässä kallista fileepihviä ja kaikilla on pepsodenthymy huulilla. Seuraavassa kuvassa sitten kolme kaunista naista tanssii hotellin yökerhossa pienissä mekoissa ja samalla katsovat raukein makuuhuonesilmin kuvaajan kameraa. Pöydissä odottavat värikkää drinkin, joita juodaan janoon pillin kautta.

Kun sitten varaat huoneen hotellista, huomaat todellisuuden vain aavistuksen verran muistuttavan tarinaa. Salin puolella on, joko aivan tyhjää, tai sitten siellä on naapurikaupungin eläkeläiskerho tullut vesijumppaan kolmella linja-autolla. Siistiä perhettä ei nä missään.

Iltasella tanssipuolella törmäät paikkakunnan alkoholisoituneisiin poikamiehiin ja em. eläkeläisryhmään. Raukeasilmäiset  tyttäret ovat kotona täyttämässä ristisanaa taikka päivittämässä naamakirjaa.. Kun sitten mummoja tanssitat parketilla, saat monta kertaa vastat kysymykseen, että jokos se nuorimies kohta on eläkkeelle jäämässä ?

Aamupalalle on turha mennä klo 6. Eläkeläiset ovat tulleet sinne jo 4.45 ja ovat puhdistamassa aamiaispöytää toiseen kertaan.

Tästä kaikesta mainos ei meille kerro halaistua sanaa.

Turvalliset murot...

Olin eilen työturvallisuuskoulutuksessa oppimassa uusia asioita ja päivittämässä osaamistani. Voin jälleen seuraavat 5 vuotta saarnata työturvallisuus-oppia – ja uskoa, sillä pääsin tentistä läpi ja minulle annettiin oikeus ja valtuutus pitää toisille koulutusta, arvioida taitoja ja myöntää asiaan kuuluvia kortteja. Töpeksin vähän tentissä, mutta hyväksymisraja oli lavea ja armollinen.

Meitä oli kolmisenkymmentä uskonveljeä ja –sisarta kokoontuneena saamaan vahvistusta uskoomme ja vakaumukseemme. Jokainen työtapaturma sattuu tapaturman uhriin kivuliaasti, tai peräti kuolettavasti, kostautuu työnantajalle rahan menetyksenä ja huonona imagona ja yhteiskunnalle lopulta tulee murhetta monin tavoin. Tähän uskoomme me valoimme vahvistusta.

En ole ollut aidossa herätyskokouksessa, mutta kuvittelisin jotain samankaltaista tässä asiassa olevan. Meihin iskostui päivän aikana turvallisuushenki, joka sai meidät innolla kertomaan yhä karmeimpia esimerkkejä tapaturmista ja läheltä-piti-tilanteista, jotka olivat sattuneet omilla työmaillamme taikka serkun siskonmiehen työmaalla tai jossain työmaalla jossain, joskus.

Vakava ja tärkeä asia sai välillä koomisiakin piirteitä, kun jokainen meistä vuorollaan omin esimerkein todisti pääsääntöisesti muiden hölmöyttä ja omaa tietämystään. Siinä sakissa koimme olevamme yhtä suurta perhettä. Suuren firman Safety Controller kaitsee työssään tuhannen ihmisen turvallisuutta. Häneen tarttui kuitenkin sama poikamainen into ja paatos kuin siihen kuorma-auton kuljettajaan, joka toimii 12 kuljettajan työsuojeluvaltuutettuna. Raja-aidat kaatuivat, putoavat työntekijät tömähtelivät tarinoissa ja koimme yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, vähän kuin olisimme olleet sodassa, tai sotaväessä.

Illalla minulla oli hikinen ja voipunut olo. Samankaltainen olo tulee yleensä siitä, kun on istunut tunnin psykoterapeutin huoneessa ja kertonut mielenkiintoisia tarinoita kellotapulinsa lepakoista. Tulee fressi ja puhdistautunut olo. Mutta hyvin voipunut.

Opin yhden uuden sanonnankin reissulla. Työsuojeluasioissa usein käy niin, että kun jotkut yrittävät noudattaa sääntöjä ja määräyksiä parhaan taitonsa mukaan, ja  sitten yhteiselle työpaikalle saapuu jeffreittareita ja muita humatereita, jotka viis veisaavat työpaikan turvallisuudesta, niin silloin kuuluu niille siinä tilanteessa  sanoa ;

Ette perkele kuse meidän muroihin!

Kyllä tämä rakas kielemme on sitten kaunis ja käyttökelpoinen, tilanteessa kuin tilanteessa.

Kisaväsymystä

Julkiset tiedotusvälineet ovat iloksemme ryhtyneet suorittamaan kuuraketin lähtötohinoihin normaalisti yhdistettyä lähtölaskentaa siitä, montako yötä on vielä Olympian kisoihin. Television ohjelmatarjonta muuttuu kyseisten kisojen ajaksi kummalliseksi ja osittain hyvinkin valheelliseksi.

Koko näytelmää tuskin kukaan televisioyhtiö pystyy tallentamaan ja siirtämään sellaisenaan meidän nähtäväksemme. Niinpä kansalliset yhtiöt ja kunkin maan lajivalikoima määräävät sen kuvakavalkadin, joka kulloisenkin maahan lähetetään. Meille lähetetään totuus höystettynä hiihdolla, mäkihypyllä ja jääkiekolla. Torinon kisojen aikuista kivi nänniin- kiimaa ei tällä kertaa meille näytetä. Jollekin toiselle maalle näytetään toisenlainen totuus mahakelkkamiehistä .

Televisioinnin kaksoisvalheellisuus kätkeytyy siihen tosiasiaan, että kukaan ei oikeastaan tajua tätä asiaa, että kukaan ei oikeastaan näe oikeita kisoja , vaan sellaisen leikekokoelman, jonka meidän oma kansallistuntomme vaatii meille esittämään.

Yksittäiset urheilijat ovat menettäneet nimittäin henkilökohtaisen kunniansa kansakunnalle. Suomi voittaa, Maamme laulu soi ja siniristi-lippu liehuu. Vastaavasti taas Myllylä on se joka käytti EPO- hormonia, ei Suomi. Puhumattakaan nyt siitä, että lippu ja kansallislaulu sotkettaisi semmoiseen skandaaliin. Riskit ottaa aina yksittäinen urheilija. Voitot ottaa kansakunta.

Ja kaiken valheellisuuden taustalla on oikeastaan kaksi päällekkäistä spektaakkelia. Urheilijat, mittamiehet , ajanottajat ja muut toimihenkilöt tekevät pohjalla olevan ensimmäisen tapahtuman, tiedotusvälineet, kommentaattorit, lehtimiehet, kameramiehet ja katsojat tekevät tämän tapahtuman kanssa päällekkäisen tapahtuman. Totuuden etsiintään tarvitaan sitten jo muutakin kuin tulosluettelo.

Suuri keskustelu siitä, miten nämä tapahtumat lopulta muistuttavat toisiaan, alkakoon.

Kuinka suureksi ilomme, tai häpeämme tulevien viikkojen aikana nousee ja käydäänkö näidenkään kisojen aikana vakavasti otettavaa keskustelua siitä, mikä lopulta on tämän kaltaisten tapahtumien todellinen rooli ja tehtävä,  jää nähtäväksi, tai paremminkin arvattavaksi.

Eikö ole parempaa tekemistä

Porilaiset ovat saattaneet taas eilen Satakuntaa Suomen kartalle ansiokkaasti häiritsemällä katolla olleen ihmisen pelastamista. Porin poliisi on asiasta tuohtunut ja ihmeissään.

Ymmärtäähän tuon, jos samaan aikaan pelastusoperaation kanssa yleisö ryhtyy huutelemaan hyppää-kehotuksia katolla keikkuvalle ihmiselle.

Uutisen mukaan sosiaalinen media levitti tietoa asiasta niin tehokkaasti, että kohta toimintaa seuraamassa oli satamäärin katselijoita. Joukossa oli kuulemma kokonaisia perhekuntia pienine lapsineen. Olisi siinä ollut ikimuistettavaa nähtävää pikkunassikoille jos tilanne olisi päätynyt toisin.

Vanhemmuus on muutakin kuin pelkästään sitä , että annetaan lapsille ensi koiran nimi, sitten täydellinen vapaus ja lopulta normiton maailma. Hävettää taas olla satakuntalainen.

Veri ja sirkushuvit tietysti kiinnostavat ihmisiä, sillä sellainen mekanismi taitaa olla rakennettuna meihin sisälle. Olemme piittaamattomia yksilön kärsimyksistä, kunhan oma tarpeentyydytyksemme vain onnistuu ja sujuu haluamallamme tavalla. Kiinnostavaa on miettiä sitä, mikä saa 2000- luvun ihmisen mölisemään asiattomuuksia keskellä perjantai-aamupäivää. Kaikki eivät voi olla juovuksissa vielä siihen aikaa aamusta.

Raumalaisten kunniaksi on sanottava, että Länsi-Suomi – lehti uutisoi asiasta asiallisesti, eikä yrittänyt kasata hiiliä lisää porilaisten niskaan.

Nimiäiset

Seutulan lentoasema muuttaa kuulemma nimensä. Helsinki Airport kuulostaa mukavalta ja sopivalta nimeltä pääkaupunkiseudun lentoasemalle. Helsingistä minä aina lähden liikkeelle ja Helsinkiin tulen. Kerran tosin oli kutkuttava olo lentoonlähdössä kun Bukarestin kentällä 1970- luvulla virkailija kirjoitti lappuun sievällä käsialalla: to Hell

Yleensä Seutulaan takavuosina lähdettiin sen vuoksi, että oli maisteltu ja ajeltu autoa samaan aikaan. Seutulassa opeteltiin sitten ihmisten tavoille. Kotipuolessa oli helppo keskustella tästä asiasta diskurssin avulla. Kävin Seutulassa.

Lentoaseman nimenmuutos on sikälikin oikea ratkaisu, että nyt ainakin vältytään siltä, että kentälle annettaisi ulkomaalaisten esikuvien mukaan henkilön nimi. Ymmärrätte, että sellainen sotkisi ihmisten mielet ja kielet lopullisesti. Erityisen vaikeita nimiä lentokentälle olisivat semmoiset sukunimet, joissa esiintyisi runsaasti ä- ja ö-kirjaimia. Anneli Jäätteenmäki international airport olisi tietenkin iloinen asia pohjalaisille matkaan lähteville, mutta huono on tuommoinen yhdistelmä lausua ulkomaalaisen elävän suulla. Mannerheim international airport olisi paljon selkeämpi nimi. Taikka Ahtisaari international airport. Taikka Relander international airport. Reissumiehiä hänkin oli.

Olen kuitenkin taipuvainen tyytymään tähän Helsinki –nimeen. Se on selvä ja oivallinen asia lentokentän imagoon. Vielä kun kentälle saataisi rakennettua ne raiteet, jotta kuulutus voisi rattoisasti kertoa vuorotellen Finnairin ja VR yhtiöiden myöhästelyistä , kolmella kielellä, yötä päivää.

Napakkaa tekstiä

Minulla on tänään vähän töitä. Yritän lämmittää tupaa, yritän lukea Pierre Bourdieun erinomaisen kapinallista tekstiä televisiosta yhteiskunnallisena ilmiönä ja samalla miettiä sitä, miksi kaikki pitää aina sanoa niin laveasti ja vuolaasti kiemurrellen. Miksi en itsekään saa asioita sanottua lyhyesti ja napakasti.

Bourdieun kirjasessa on vain 127 sivua. Se sisältää kuitenkin mullistavia ajatuksia televisiosta ja yhteiskunnastamme noin yleisellä tasolla. Katkismuksen jälkeen tämä vihkonen on ensimmäinen sellainen kirjanen, joka hätkähdyttää minua tiiviydellään ja sisällöllään. Kaikki on sanottu kerralla ja kunnolla, yhteen liimattuna.

Hemmingway haastettiin joskus kirjoittamaan todellinen tarina, todellinen ” short story”, aito novelli , kuudella sanalla. Hetken tuumittuaan mestari kirjoitti ylittämättömän ja rajun kertomuksen, joka avaa lukijalle maisemat oikealle ja vasemmalle, ylös ja alas. Kertomus on niin nerokas, että tavallista ihmistä huimaa sen edessä.

"For sale: baby shoes, never used."

Minä ihailin nuoruudessani Risto Rasan säkeitä. Niissäkin lukija joutuu lyhyen tekstin lumoihin, kaapatuksi jonnekin metsän siimekseen ja koko runo, kokonainen elämä mahtuu neljään sanaan.

No minä menen töihini lässyttämästä tässä enempää. Viimeisen sanan saakoon Saaritsa Pentti, suuri runoilija. Tämä seuraava minua suuresti sitä paitsi naurattaa ja huvittaa. Ajankohtainenkin tämä on. Äiti hahmon kohdalle voi sovitella mielessään sopivia aatteen naisia ja miehiä, jos rytmin saa säilymään sellaisena, ettei runo vahingoitu.

Voi sosialidemokratia !
Myös historian näyttämö
on sillä tavoin rakennettu
ettei Mutter Courage voi istua katsomossa
ja silti vakuuttaa pelottomuudellaan

Voi sosialidemokratia : Pentti Saaritsa, kokoelmasta Syksyn runot

Vastapuhetta

Jääkiekkoilija Tikkanen on tuomittu käräjillä ylinopeudesta 35 päiväsakkoon. Hänellä kun ei ole tuloja juuri ollenkaan, ja muutenkin elämä on yhtä puutetta ja kurjuutta, yhden päiväsakon hinnaksi tuli 6 euroa ja maksettavaksi niistä kertyi siten Suomen valtiolle ainoastaan 210 euroa.

Tikkanen toimii  viime viikolla vielä asiantuntijana  kansainvälisen UNIBET- vedonlyöntifirman sivuilla, mutta se työ oli ilmeisen huonosti palkattua, taikka sitten Tikkanen tekee sitä ihan laupeudentyönä ja vedonlyöntifirma antaa Tikkasen kerran viikossa tehdä pienen vedonlyöntirivin NHL-kiekon peleistä firman piikkiin.

Eilisessä lehdessä oli uutinen raiskauksesta ja sen tuomitsemisesta. Poliisimies oli poliisikorttia vilauttamalla saanut 16 vuotiaan tytön kämpilleen, juottanut humalaan ja raiskannut pariin kertaa. Tuloksena kaikesta oli 2 vuotta ehdollista.

En viitsi kirjoitella tähän nyt listaa rikoksista, joista saa ehdotonta vankeutta. Sellaisia kuitenkin on, kuten hyvin tiedätte.

Minua hämmästyttää se, että tuomiot eivät ole linjassa tavallisen ihmisen oikeustajun kanssa.

Lueskelin eilen asiaa löyhästi sivuten kirjaa, jossa kartoitettiin yhteiskunnan marginaaleissa elävien ihmisten tarinoita ja heidän mahdollisuuksiaan .

Lainaan oppikirjan tekstiä suorana lainauksena hetken matkaa.

” Lainrikkojat ovat tekemisissä oikeus- ja rangaistusjärjestelmien sekä kontrollitoimien kanssa, jolloin he ovat tottuneet käyttämään vahvaa ääntä puolustaessaan itseään. Lainrikkojan oma vahva ääni voi ilmentää myös sitä, että yhtäällä he ovat integroituneet auttamisjärjestelmien palveluita käyttävinä sosiaalivaltiokansalaisina , mutta toisaalta sitä, että he asettuvat ja heidät asetetaan kulttuurisesti ulos rikollisen teon vuoksi. Ehkä nämä yhteiskunnasta syrjäytymisen ja kontrollin prosessit sekä rikoksiin ja rikoksia tekevään kulttuuriin kiinnittyminen paradoksaalisesti tuottavat lainrikkojalle niin selkeän ”poikkeavan identiteetin” että hänelle kehittyy vahva ääni. Mielestäni rikoskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen edellyttävät tuekseen aitoa moniäänisyyttä ja kaiken kolmen asiantuntijuuden tunnistamista”

Kuten huomaatte, tämä tekstinpätkä ei yhtään selitä rangaistusasteikkojen kummallisuuksia. Kuten myös varmasti huomaatte, tämä tekstinpätkä ei myöskään liity ollenkaan juridiikkaan ja oikeustieteeseen. Tässä on kysymys sosiologiasta. Tässä tekstissä on kyse marginaaliin joutuneen henkilön ymmärtämisestä. Tässä on kyse yhteiskunnan laidalle ajautuneen ihmisen kotouttamisesta, ymmärtämisestä ja takaisin yhteiskunnan piiriin saamisesta.

Nuo alussa olleet lainrikkojat ovat muista ympyröistä ja ryhmistä. Heidän suhteensa sosiologit ovat neuvottomia ja avuttomia. Jargon ei pure poliisin rikokseen eikä huippu-urheilijan tekemisiin. Eikä niihin arkiajattelun perusteella tunnu purevan oikeuslaitoskaan.

Mika ja Matti ( ex-huippu-urheilijoita),  urheilevat nyt julkisuudessa ja oikeustoimien kohteena. He ovat sikäli onnettomassa asemassa, että heihin ei oikeastaan voi soveltaa edes sosiologian pullamössö-ymmärrystä, eikä myöskään kovennetun kovennettua.

Sääliksi käy sitä vastoin työtöntä rappari- reiskaa, joka tulee saamaan ansionsa mukaan sekä oikeuslaitokselta että lähiympäristöltään. Hänet eristetään linnaan ja vapautumisen jälkeen yhteiskunnasta. Häntä vartenhan lait ovat olemassa. Hänen kaltaisiaan on sitä paitsi eniten. Marginaalin marginaalit saavat kiittää hyvää onneaan siitä, että yhteiskunta on hampaaton heidän edessään.

Järjen riemuvoittoja ja lapajättiläisiä

Tunnin päästä alkavat valtiopäivien avajaiset. Niissä yleensä pidetään puheita ja nostetaan esille ajankohtaisia asioita. Tällä kertaan ajankohtaisia on ainakin tarpeeksi tarjolla. Ehkä ihan liian kanssa.

Tillmannin aamupuurot ovat menneet väärään kurkkuun jo pariin kertaan kun on puhuttu ajankohtaisia. Tässä taannoin Tasavallan Presidentti kertoi harmistuneena huomanneensa sen, että Kokoomukselle on ottanut koville se asia, että hän , Tarja Halonen, voitti presidentin vaalit. Vähän myöhemmin Presidentti ehdotti maanpuolustusjuhlassa, että siviilipalvelusmiehet ja varusmiehet aloittaisivat yhdessä rinta rinnan palveluksensa.

Toivottavasti tänään minun ei tarvitse kuunnella lapsekasta ja hölmöä kettuilua puolelta taikka toiselta. Toivottavasti Niinistö osoittaa olevansa mittansa mukainen mies. Hänelle lankeaa sitä paitsi maailman helpoin homma; korjata kaikki pisteet kotiin asettumalla nyt kaiken tämän hässäkän yläpuolelle.

Sen minä ymmärrän hyvin, että SDP kostaa nyt Presidentin puolesta kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Myös sen ymmärrän hyvin, että Heinäluoma oli pakko saada eturiviin masinoimaan tätä kaikkea . Hänellähän on meriittiä mm. asiallisista ja viihteellisistä, joskin sangen epätoivoisista tv-mainoksista ja muusta mukavasta. Mutta sitä minä en ymmärrä, että hallituspuolue Keskustan sällit yrittävät elellä edelleen kuin pellossa ja tulevan puoluekokouksen innoittaman paukuttelevat henkseleitään jumalattomalla tavalla.

Ennustan siitä vielä kovasti huonoa seuraavaan heille. Jos näitten velliperseiden haave on ryhtyä kurtiseeraamaan myös SDP: n kanssa , heiltä on mennyt lopullisesti järki ja pelisilmä.

Mutta kohta nähdään.

Minä ymmärrän hyvin niitä, jotka katsovat roskasarjoja televisiosta. Tämä homma tosiaan koukuttaa, pitää myöntää. Päätän kuitenkin poliittisen sarjan tähän ja yritän seuraavaksi kirjoitella kukista ja mehiläisistä, luonnon kauneudesta, nuorisohistorian muistoista ja muista mukavista asioista.

Sellaisen varauksen jätän, että jos herrat hölmöilevät vieläkin rivakammin, saatan olla pakotettu heitä lisää irvistelemään. Muussa tapauksessa kirjoitan  seuraavaksi vaikka urheilusta. Siitäkään en ymmärrä tuon taivaallista, enkä sitäkään toimintaa ymmärrä

Marginaalisuus ja keskiö

Sosiologiassa usein yhteiskunnalliset ilmiöt jaetaan marginaaleihin ja keskiöön. Asioita tarkastellaan keskiöstä käsin ja marginaalit ja niiden rajat ovat usein hyvin voimakkaasti vedetty ja osoitettu. Maahanmuuttaja on marginaalissa, samoin toimeentulotukea saava henkilö on siellä. Myös asunnoton henkilö taikka Suomeen adoptoitu lapsi saattavat olla marginaalissa.

Usein kuitenkin käy niin, että marginaaleissa olevat yksilöt kokevat olevansa keskiössä muiden suhteen ja syntyykin uusia keskiöitä, alkuperäisen keskiön marginaaliin. Näin käy vitsissä, jossa romaanihenkilö toteaa toiselle romaanihenkilölle rautatieasemalla afrikkalaisen maahanmuuttajan nähdessään, että

” Noita sitä Valde kohta mekin elätetään ! ”

Marginaaliin on muotoutumassa muitakin keskuksia. Eilen , vai toissapäivänä huomasin jostain ajantäytelehdistä valokuvan, jossa pääministeri oli saapumassa Emma- Gaalaan kihlattunsa kanssa. Kuvatekstiksi lehti oli laittanut jotenkin näin:

”Sirkka Mertala saapuu Emma- Gaalaan kihlattunsa Matti Vanhasen kanssa.”

Lauseessa on vahva sosiologinen marginaalisuuden korostus. Vallankeskiötä on ryhdytty järjestelemään uusiksi kaikilla tavoin ja kuvatekstitkin pyörähtävät ympäri.

Tänään on SDP:n eduskuntaryhmä saanut uuden puheenjohtajan. Marginaalisuus ei ole ikuista sillä ne, jotka keskiössä ovat, eivät voi koskaan olla täysin varmoja siitä, mitä huominen tuo tullessaan.

Vai tavalliset marginaaleihin joutuneet asunnottomat, työttömät, alkoholistit ja syrjäytyneet voivat olla varmoja. Marginaalissa on heidän paikkansa ja poispääsy on tuskien takana.

Kovenevaa tekstiä

Valtionvarainministeri Katainen on huomannut seikan, joka on ihmetyttänyt minuakin jo pitkään. Jotkut lähtevät eläkkeelle hyvinkin nuorina. Samaan aikaan meitä muita patistetaan olemaan töissä edelleen ja edelleen.

Valtionvarainministeri nimittää aikaisin eläkkeelle jääviä luusereiksi. Ilmeisesti asia ei muutu ministerin mielestä, vaikka ao. luuseri olisi itse maksanut itselleen eläkemaksuja vapaehtoisuuden pohjalta, taikka sitten säästänyt pesämunaa pahanpäivän varalle. Luuseri mikä luuseri.

Näin muuttuu jargon muutamassa vuodessa. Valtion eläkesäästämiselle tarjoamat tuet ja kauniit sanat ovat vaihtuneet hätähuudoiksi ja nimittelyksi.

Katainen tarkoittaa puheessaan yritysjohtajia. Seuraavassa lauseessa hän tosin laventaa jälleen kohdettaan ja toteaa, että jokainen, joka ei ole valmis työurien pidentämiseen, vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Vihakirjoittelu on kiellettyä, joten tuntuu vähän oudolta kuulla ministerin suusta tuommoista. Työurien pidentämisen halukkuus koskettelee eläkesäästäjien lisäksi  nuoria opiskelijoita, sairastuneita ja työkyvyttömyyden rajalla horjuvia sekä työttömiä. Katainen syyllistää kaikki em. ryhmät ja suuren joukon muita.

Odotan innolla sitä, mikä on seuraava tantra, jota meidän pitää ryhtyä hokemaan.

Työvoimapula uhkaa maata

Varamiespalvelu ryhtyy hankkimaan Suomeen ulkomaalaisia työntekijöitä. Meillähän on , kuten tunnettua, huutava pula kaikenkaltaisista työntekijöistä. Puuttuu rakentajia, hanslankareita, rappareita, muurareita, koneistajia, levyseppiä ja hitsareita. Meiltä puuttuu vaikka mitä.

Työttöminä maassa ei ole juuri ketään. Työmarkkinoiden tavoittamattomiin on tosin valunut noin 300 000 henkeä ja koulutettavina on muutamia kymmeniä tuhansia. Mutta, kuten uutisesta hyvin voi päätellä, oma väestö on valunut jonnekin, josta heitä ei saada työmarkkinoiden käyttöön, tai ei haluta saada.

Osa on tietenkin kitannut keskikaljaa edellisestä lamasta asti, joten on ihan ymmärrettävää, että nämä yhteiskunnan heitteille jättämät eivät kelpaa enää uuden nousun kynnyksellä mihinkään töihin. Luulen kuitenkin niin, että osalla porukasta olisi vielä työhaluja jäljellä, vaikka muutaman vuoden työttömyys on jo parhaan terän ammattitaidosta vienyt pois.

Nyt kun näyttää siltä, että ovet ja ikkuna aukaistaan ulkomaiselle työvoimalle ja heille aiotaan todella maksaa työehtosopimusten mukaista palkkaa, olisi mukava tietää, mitä kansakunta meinaa tehdä näille 350 000 omalle kansalaiselleen, joiden kelpoisuus, käytettävyys ja ammattitaito rapistuvat kaiken aikaa, ja joiden eläkeikä karkaa kauas kuin Kaurismäen filmissä. Kuinka kansakunta aikoo pitää huolta näistä ihmisistä, joiden ihmisarvo, ihmiselämä ja perus- toimeentulo on pysyvästi vaarannettu ? Kuinka kansakunta aikoo häpeilemättä sietää silmissään tätä 200 000 – 400 000 hengen suuruista väkijoukkoa, joka pysyvästi on muovaamassa yhteiskuntamme rakennetta ja sosiaalista struktuuria ?

Olisi helkkarin mukavaa tietää se, mitä kansakunta aikoo tehdä kaikille näille , varsinkin kaikille niille nuorille, joita kaiken aikaa syyllistetään siitä, että he opiskelevat samaan aikaan, kun heidän paikkansa olisi työmarkkinoilla.

Missä työmarkkinoilla ? Kenen työmarkkinoilla ? Missä maassa ?

Oletteko huomanneet sellaisen kauhistuttavan asian, että pitkään aikaan kukaan ei ole julkisuudessa keskittynyt työttömyyteen , sosiaaliseen kurjistumiseen ja yhteiskunnan näköalattomuuteen. Vaalirahasotku kertoo päättäjien korruptoituneisuudesta ja systeemin mädännäisyydestä, mutta samalla kohu vaalirahoista peittää alleen todellisen keskustelun kauhistuttavista sosiaalisista ongelmista.

Kouluampumis-oikeudenkäynnit, lääkesurmaoikeudenkäynnit ja vaalirahaoikeudenkäynnit, puhumattakaan pääministerin kirjaoikeudenkäynneistä, peittävät, ne kaikki todella peittävät alleen todellisen ongelman ja kauhistuttavan totuuden. Edes AY-liike ei ole kiinnostunut muusta kuin eläkeiän ennallaan pysyttämisestä ja palkankorotusten saamisesta.

Me niitämme tässä maassa nyt sitä viljaa, jota kylvettiin 1990-luvun alussa. Siitä tehtyä limppua me joudumme nyt hetken aikaa syömään. Halusimme taikka emme. Meille on syntymässä tilanne, joka on tuttu palestiinalaisilta pakolaisleireiltä. Sukupolvet oppivat uuden todellisuuden edelliseltä sukupolvelta.

Meille on nyt syntymässä ja työmarkkinoille pyrkimässä ensimmäinen uusi sukupolvi, joka ei ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän lähipiirissään työtä. Jos sitä ei heille nyt löydy, he tulkitsevat asian niin, että yhteiskunnan normistot eivät heitä muutenkaan koske. Sen kaltainen vapaus ja filosofia tulee satuttamaan tätä yhteiskuntaa vielä kovemman kautta. Niin minä pelkään, ja samalla toivon, että olen väärässä.

Uusi kummipoika

Tässä maassa on aina osattu nauttia siitä, jos Pamelalla on suomalaiset sukujuuret tai Hollywood – filmitähti on mennyt suomalaisen naisen kanssa naimisiin. Vävyjä ja kummipoikia piisaa meillä pitkin maailmaan. Tiger Woodsin vaimo on sentään ruotsalainen.

Nyt kun Kimi ei ole vielä varmistanut paikkaansa varikkojen valoloisteeseen, voinemme hyvin ottaa omaksi pojaksemme Viipurin raketin, Vitali Petrovin. Hänhän on kotoisin selvästi suomalaisesta kaupungista ja näyttää saaneen nopeusgeeninsä suoraan syntymämaaperästään.

Kun normaalisti  Urheiluruudussa  kerrotaan  Leverkusenin Hyypiä tehtailleen maaleja ja Galgaryn  Jokisen  nuijineen jonkun jäähän, nyt olisi soma samaan pötköön  selostaa  jotain myös Viipurin Vitalista.

Hänellä on muuten oivallinen etunimi. Luulisi ainakin takavuosien talvipakkasten  hittituotteen, Vitalis-voiteen,  olevan kiinnostunut sponsoriasiasta. Nyt kun Keski-Euroopassa  kerran on  viimaa ja tuiskua vaikka muille jakaa.