sunnuntai, 31. tammikuuta 2010

Elinkeinopolitiikkaa hiihtämällä

Hirveä sota riehuu metsissä ja puistoissa. Koirankusettajat ja lylyn lykkijät eivät ilmeisesti osaa päättää siitä, ovatko ladut hiihtämistä varten vai ulkoilua varten. Pientä kahinaa syntyy.

Yön aikana joku koiransa paskottaja on vieraillut tonttini rajalla, kaavatien varressa ja pönkäyttänyt siihen jalan mittaisen paskan. Epäilen koiraa, mutta voi se olla elikon isäntäkin. Pakkanen oli onneksi jähmettänyt paskan vapaapotkukuntoon, joten sinkosin sen Nokia Strong numeron 43 kiidättämänä naapurin tontille, sille pusikoituneelle kulmalle. Hänellä ei ole koiraa, mutta ajattelin, että se siellä pajujen joukossa häiritsee vähemmän kuin postilaatikon edessä. Ja kun naapuri ei tiedä paskan olemmassa olosta mitään, se ei häntä voi häiritäkään.

Raahessa on muisteltu aikoja, jolloin hiihtämällä tehtiin suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. latukoneita ei vielä ollut käytössä, mutta silti oli saatu aikaan laadukas ja hyvä latu Kekkoselle. Rautaruukkikin pesiytyi paikkakunnalle hyvän ladun innoittamana.

Ystäväni kertoi 1970-luvulla joutuneensa Äänekosken puolessa myös samoihin hommiin, viimeistelemään Kekkosen hiihtolatua. Hän oli joutunut kevätaikaan harjaamaan kaarnat, risut ja neulaset latu-uralta pois. Samoin hän oli tehnyt valmiita nuotioita tasaisin välein ladun varteen ja järvelle ladun varteen oli tehty pilkkiavantoja. Avannon viereen hän oli asentanut porontaljalla verhoiltuja istumapölkkyjä ja tietenkin pilkki oli valmiina pyynnissä, kahvalumihankeen painettuna.

Ei tainnut Äänekoski saada yhtään mitään siitä hyvästä.

Nykyinen päämiehemme on ollut harmistuneella päällä siitä syystä, että hän epäilee oikeistovoimille jääneen jotain hampaankoloon häntä vastaan viime vaalien jälkeen. Sellainen epäilys helposti synnyttää sellaisen kuvan, että kenelläkään muilla kuin oikeistovoimilla ei ole jäänyt mitään hampaan koloon. Sellainen taas houkuttaa korjaamaan sellaisen käsityksen.

Mutta hiihtoladuilla taistellaan, verissä päin. Vielä hetken joudumme kamppailemaan toisiamme ja koiria vastaan, mutta sitten alkaa ajanjakso, joka riehaannuttaa ainakin tämän ruokakunnan täydellisesti kahden viikon ajaksi.

Tulevan urheilutapahtumat tulevat nimittäin sotkemaan television ohjelmatarjonnan niin täydellisesti, että vaimoni seuraamat ohjelmat on hävitetty täysin pois . Se taas aiheuttaa meillä suurta levottomuutta ja urheilun vastaisuutta. Se aiheuttaa meillä toimintaa, asenteita ja suunsoittoa, joka on hiihtämistä kohtaan niin kauhistuttavaa, että jos tämän alueen elinkeinotoiminta ja teollistuminen riippuisi siitä, täällä ei toimisi tulevaisuudessa edes pärekoppatehdasta.

Minä jännään sitä, onko  mömmöjen testausmenetelmät kehittyneet nopeammin kuin mommöjen kehittäminen. Jälleen kerran on mukava vertailla urheilijoiden alkutalven  kisaamisia helmikuun kisoihin. Viime aikoina on löytynyt epäilyttävän vähän  verisiä ruiskuja ja ampuuleja motellien ja hiihtokeskusten  liepeiltä. Jotain on taas tekeillä. Onkohan keksitty suun kautta otettava piriste, jota voidaan seurata ilman verikokeita...Siinä ainakin urheilu vähän siistytyisi.

lauantai, 30. tammikuuta 2010

Anteeksipyyntö

Japanilaisen autotehtaan pääjohtaja pyytää anteeksi asiakkailtaan yhtiön heille tuottamaan harmia ja vaivaa. Tämä harmi ja vaiva syntyy siinä yhteydessä kun miljoonia autoja joudutaan kutsumaan takaisin huollettavaksi autoissa ilmenneen vian vuoksi.

Länsimaiseen asiakkuuden johtamiseen kuuluu yleensä se, että tarjotaan neppari-periaatteella jotain palvelua asiakkaalle, asiakas tekee ratkaisunsa ja häipyy nupisematta mahdollisimman pian huisinnevadaan.

Tyypillinen tämän ajatuksen edustaja on esim. pikaruokaketju, jonka ruokalista on kiveen hakattu, henkilöstöidea suoraa amerikkalaisesta teinileffasta ja joustomahdollisuudet tasan nolla piste jotain. ” Mukaan vain täällä?”

Joskus sitä oikein säikähtää, kun joku yritys haluaa osallistua aidosti asiakkaan arvotuotantoketjuun, haluaa auttaa sitä kehittymään ja vetoketjuperiaatteella kuuntelee joka käänteessä myös asiakasta.

Viimeksi näin kävi tutulla autokorjaamolla. Olisin halunnut ostaa ajovaloihin H-1 – polttimon ja johdon väliin tulevan liittimen. Edellinen oli nimittäin mystisesti sulanut yhteen klimppiin.

Korjaaja sanoi, että ei hänellä semmoista ole ja maahantuojan varaosa maksaa melkein katsastetun ja käytetyn auton hinnan. Hän sanoi, että siellä lampun kannassa on  maadoitusta varten  yksi urospuolinen vara-abicoliitin ja polttimon päässä on myös sama urosliitin. Hän antoi kaksi  naarasliitintä ilmaiseksi, kysyi, onko minulla abico-pihtejä ja sanoi, että sun kaltainen kirjoituspöytä- työläinenkin saa homman hoitumaan alle 5 minuutissa. Kysyi, että oliko vielä jotain isompaa harmia ?

Ja toivotteli viikonloput. Ei pyydellyt anteeksi, mutta tuolla asenteella ei tarvitsekaan pyytää. Reilu meininki. Samalla minulle selvisi heti se, mihin liikkeeseen vien ranskalaispoikain humalassa suunnitteleman ja kasaaman virityksen 120 000 km huoltoon. Asiakas on merkattu ja varmuudella pyydystetty. Korjaamon omistajalla ei ole huolta enää tästä asiakassuhteesta. Hän ainoastaan odottaa kesää ja ajokin kilomerien täyttymistä. Huoltoon uhraamaani rahat itse asiassa ovat jo tavallaan hänen kirjanpidossaan, henkisesti ainakin.

perjantai, 29. tammikuuta 2010

Uuden ajan kynnyksellä

Uusi aikuisryhmä aloitti amk -tutkintoon johtavan koulutuksensa tällä viikolla. Se on aina laitoksen kannalta mukavaa ja yhteiskunnalle rakentavaa ja lisäarvoa tuottavaa. Sitä opettajakin tuntee elävänsä, kun puhtaalta pöydältä saa taas puhaltaa oppia innokkaisiin ihmisiin.

Jokin on kuitenkin muuttunut ja toisin. Näyttäisi siltä, että post-moderni yhteiskuntamme on nyt siirtymässä jotenkin kaoottiseen tilaan ja kehityksessä kulminoituvat kaikki tulevaisuudentutkimuksen skenaariot.

Suuresta opiskelijaryhmästä vain muutama on alan perustutkinnon suorittaneita ihmisiä, ihmisiä, jotka hakevat uraa ylöspäin, kapuavat valitsemallaan tiellä, ahkeroivat kohti samaa valittua sfääriä, lujasti uskoen siihen, että tämä valittu tie on se, joka johtaa autuuteen.

Loput ovat sitten amk - tutkinnon aikaisemmin muualla suorittaneita tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.

Joukossa on pari sairaanhoitajaa, jotka aikovat loppuelämän tehdä jotain muuta kuin potilasrumbaa. Joukossa on kauppatieteiden maisteri, joka aikoo tehdä tulevaisuudessa aivan jotain muuta kuin numeronpyöritystä ja bisnestä. Joukossa on kaikkea muuta mahdollista, mutta väitellyttä tohtoria emme saaneet oppilaaksi.

Työurien polkuuntuminen, tyytymättömyys olemassa olevaan, akateeminen työttömyys ja ennen kaikkea ihmisen kapina työtä ja feodaalisia järjestelmiä kohtaan ajaa yhä useamman ihmisen takaisin lähtöruutuun. Rosvo vei rahat, mutta vielä ehtii startata kohti Afrikan tähteä, jos on tepevä ja nopea.

Hyvä niin, minulla ainakin riittää työtä. Hyvä niin, sillä lopultakin ihmiset ryhtyvät äänestämään jaloillaan ja rakentamaan itsensä näköistä elämää. Voi olla, että ehkä lähitulevaisuudessa jo työnantajat huomaavat tulleensa tässä torppari –menossaan siihen pisteeseen, jolloin ensimmäiset alkavat vaatia muutosta, tai jolloin ensimmäiset haluavat ottaa elämänsä omiin käsiin.

Oli niin tai näin, liikehdintä on työmarkkinoilla joka tapauksessa alkamassa. Rintamasodasta on siirrytty tilanteeseen, jossa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, missä tahansa ja oman mielensä mukaan nostaa kytkintä. Ihmiset eivät enää kelpuuta hektistä työelämää, epävarmuutta ja arvojen katoamista. He tekevät jo aktiivisia päätöksiä ja suuntaavat sinne, missä heidän omat tarpeensa ja arvonsa tulevat parhaiten käyttöön.

Elämme uuden ajan kynnyksellä.

torstai, 28. tammikuuta 2010

Niksi-nurkkaus

Pääministerillä on aviisien mukaan vähän jo huonoa tuuriakin matkassa. Oikeuskansleri Nikulan pitäisi muistaa pääministerin kanssa käymiään keskusteluja, mutta milläs muistat, kun hän, Nikula, on potenut aivoverenvuodon tässä välillä ja kaikki muistijäljet ovat formatoituneet.

Joskus on käynyt niin Tillmanillekin. Kerran lähti työnantajan koneesta tiedostot bittien taivaaseen. Onneksi tärkeimmät asiat olivat verkkoasemalla. Pääministeriltä lähti perhekuva kovalevyltä. Se vissiin on saatu takaisin, joten pääministerin ei tarvitse nyt pinnistellä muistiaan äärimmilleen ja pohtia, mitä kuvassa oli.

Kaiketi Nikulakin voitaisi päästää rauhassa menemään. Mitä sitä sairauden läpikäymää miestä enää hätistelemään. Ei kaikkea tarvitse ihmisen muistaa.

Oulun siika pyhä kala…………. kas, minulla se muisti ainakin nyt juuri pelaa. Ruben , Simeoni, Leevi, Juuda, Daan, ……….. Saataisi vielä irrota jopa vesistöjen latvareititkin järjestyksessä.

On minulta muisti joskus mennyt. Viimeksi tänään menin jäässä olevien leipien kanssa apukeittiöön ja pesuhuoneeseen, pysähdyin , ja mietin mitä helkkaria minä täällä teen, mikroauswitsh, jäätyneen leivän turma, se on keittiössä. Piti vilkuilla sivulleen, että näkikö kukaan.

Kerran heitin  Satakunnassa  kotipihalla 5 tikalla tikkatauluun 50 pistettä tulokseksi. Näkemässä olivat sininen Tunturi- mopedi, kissa nimeltä " Otto-Ville Kuusinen" ja omenapuu. Hankala todistaa, mutta heitin minä, itse sen tiedän. Saatoi siinä olla matkaa vähän alle 5 metriä, mutta  heitin minä, sen muistan ihan selvästi.

Ja olen minä unohtanut muutakin. Työreissuilla unohtelen ulkomailla hotelleihin risaisia ja vanhoja vaatteita. Muuten kaikki parittomat sukat pyörisivät sukkalaatikossa kymmeniä vuosia. Minä olen keksinyt ottaa niitä mukaan reissuille. Viikossa saa kulutettua 7 paritonta sukkaa, tai tuhottua 7 loppuun hiestynyttä hetrosukkaparia. Ne vain yksinkertaisesti unohdetaan hotellihuoneeseen ja pidetään huoli siitä, että yksi pari jää kotimatkalle.

Jos joku huomaa sen, että sinulla on eriparisukat, voit aina sanoa, että olet värisokea, naimisissa värisokean kanssa, taikka sitten vain voit selostaa systeemisi periaatteen, jos kielitaitoa riittää. Unohtaminen on kivaa ja hyödyllistä. Eikä ne sukat sieltä enää koskaan tule sukkalaatikkoon kummittelemaan.

Pääministerinkin pitäisi unohtaa poliittinen elämä vähitellen. Ei se kovin pitkää kummittele mielessä. Pois silmistä, pois mielestä, niinhän sitä sanotaan.

Tervetuloa lukijaksi Anu.

Ahdistaa

Olisi mukavaa, jos sää vähän lauhtuisi. Pihassa olevat koristekuuset ovat tykkylumen peitossa ja niiden latvat ovat katkeamispisteessä. Koristepajut makaavat jo kohta kaavatien päällä ja ne on joka tapauksessa leikattava keväällä alas, sillä ne eivät tahdo elpyä. Pihakatajakin on matkimassa jousipyssyä lumitaakan alla, mutta se sentään taipuu, ja elpyy.

Pakkanen ja tuuli katkaisivat radioamatöörimaston haruksen. Sekin tulee kohta alas, ellen ennätä ankkuroimaan sitä pihakoivuun uudella haruksella.

Minä suoraa sanoen, en oikein pidä talvesta, en ainakaan lumitöistä ja kireästä pakkasesta. En pidä pitkistä alushousuista. En pitänyt aikoinaan raappahousuistakaan.

Vaateteknologia oli nuoruudessani melko kehittymätöntä. Moni lukija muistaa varmaan sen tarjoamat vaihtoehdot; kerrospukeutumista, kerrospukeutumista ja villa- taikka raappahousut. Välihousuiksi niitä kutsuttiin myös.

Jalkaa laitettiin huopikkaat kotipihalle, mutta kouluun ne eivät olleet oikein katu-uskottavia, niinpä monet kulkivat monoissa, koska kouluun mentiin usein suksilla. Jos ei ollut monoja, kuljettiin kumisaappaissa, jotka olivat pirulliset välineet pakkasella. Silloisissa monoissa ei ollut lämmittäviä vuoria, eikä eristeitä. Silloiset monot olivat kylmiä kapistuksia.

Syksyisin kansakouluopettaja jakoi mono-osto-kuponkeja. Lapset eivät oikein tahtoneet tietää sitä, missä se varallisuusaste, tai varattomuusaste kulki, joka mahdollisti kunnan hätäapukupongin ottamisen. Niinpä opettaja tavallisesti tiesi asian heidän puolestaan ja jakoi niitä niille, joiden tiesi olevan huonoista oloista lähtöisin. Sillä kupongilla sitten lapsi saattoi huoltajansa kanssa mennä paikkakunnan kenkäkauppaan ostamaan kallisarvoiset monot. Muita talvikenkiä en muista olleen. Huopikas oli huopikas, se ei ollut oikein kenkä.

Mutta minä en siis pidä välihousuista, en talvesta, enkä pakkasesta. Lukijoille tiedoksi, tänään oli pakko laittaa pitkät alushousut jalkaan. Siksi olen erityisen apealla mielellä tässä viimassa ja tuiskussa.
Olen yhä varmempi siitä, että ne huhut, jotka kertovat ilmastomuutos-raporttien väärentämisestä, ovat tosia. Minulla ainakin on sietämättömän kylmää.

keskiviikko, 27. tammikuuta 2010

Oma vika

Urheilu on jäätävän raju harrastus. Varsinkin jääkiekko. Jäähoitokoneen kuljettaja on Raumalla kärähtänyt ratista. Satakuntalaisena tunnen syvää myötähäpeää. Mistä näitä veijareita piisaa ? Kuka näitä oikein tänne kylvää? Nää on juuri näitä, jotka varastavat kaupasta pakastebroilerin ja laittavat sen päähänsä karvalakin alle, ja sitten pyörtyvät kylmyydestä kassajonossa.

No tämä sankari oli ajellut jäähoitokoneella pitkin kaukaloa poliisien kiekkoturnauksen aikana. Selvää on, että jos ajojälki on huonoa, reunalaudoitus paukkuu ja ajo muutenkin epävarmaan, virkavallan aitiossa asiaan kiinnitetään varmasti huomiota. Poishan tuommoinen on kaukalosta saatava heti.

On siinä mahtanut konstaapeleilla olla hauskaa. Hyvä ja tarpeellinen virkatehtävä on tullut suoritetuksi vapaa-ajalla, urheilun lomassa. Jos vielä on pystynyt kiinnioton suorittamaan luistimilla ja mailaa heiluttaen, asia on täydellinen komiikan huippumäjähdys.

Rauman jäähallissa on aina viljelty alkoholia. Noin kuvainnollisesti. Iloisella 1970-luvulla ei vielä urheilutiloissa myyty katsojille, eikä juuri urheilijoillekaan olutta ja miestä väkevämpää. Monella olikin pelin jälkeen kova kiire oluelle jännittävän jälkipelin ääreen. Hallista oli kuitenkin hankala päästä ulos koska väkeä tunki ovista tuhatmäärin pois kaupungille.

Pelaajille kaikki oli helpompaa. Heillähän oli oma ovi pukuhuoneista suoraa ulos, joten he saattoivat varusteiden vaihdon jälkeen suunnistaa suoraa Raumalinnan baaritiskille.

Heillä oli usein sinne niin kova kiire, että jos katsoja parka aikoi ehti ko. juottokaukalon tiskille ennen Lukon pelaajia, katsojan oli lähdettävä pujottelemaan ulos hallista jo kolmannen erä puolivälissä.

Tuskin tänään uni tulee silmään. Tunnen edelleen syvää myötähäpeää jääkone-episodin vuoksi. Paras yrittää puhua kirjakieltä muutama viikko.

Punaisen kukon vaara



Verottaja on ollut jämäkkänä ja antanut rukkaset Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle. Laitos oli näet kysellyt verottajalta semmoista tietoa, että tekevätkö palomiehet paljon sivutöitä, kun ovat niin väsyneitä, sairaita ja mankuvat eläkeiän palauttamista entiselleen.

Kunnallinen työmarkkinalaitos aikoo jatkaa selvityksiään. Seuraavaksi varmaan ko. laitos ryhtyy selvittämään sitä, mitä erinomaisen vaativia sivutöitä opettajat tekevät. Opettajien jälkeen Tillman ehdottaa, että ko järjestö selvittäisi sitä, mitä sivutöitä lääkärit tekevät ?

Siinä onkin selvittämistä.

Kuten lukija helposti voi tekstistä huomata, pelkään sitä, että lähivuosina kaikki työnantajat ryhtyvät kampaamaan kaikkia niitä syitä esille, jotka voisivat toimia tekosyinä siihen, että työntekijöitä pidettäisi työkyvyttöminä ja sairaina ja uuvutettuina hautaan asti töissä

Moni ihminen joutuu työajan ulkopuolella tekemään todella epäilyttäviä töitä. He laittavat ruokaa, tiskaavat, ajavat nurmikkoa, hoitavat omaa metsäänsä, ulkoiluttavat koiraa, kuljettavat lapsia harrastuksiin, harrastavat itse, rakentavat omakotitalon, opiskelevat lisää, opiskelevat uutta ammattia, juoksevat maratoneja, toimivat Punaisen Ristin toiminnassa ja käyvät vaikkapa kirkossa.

Seuraavaksi, kun sivutyöt ja ansiot on kytätty ja listattu työmarkkinoiden ja eläkeyhtiöiden tietokoneille, voidaan odottaa ennen näkemätöntä diskriminointia ja luokitteluja, joiden veroista ei ole tässä maassa nähty sen jälkeen kun huolimattomia nuoria naisia sankoin joukoin steriloitiin.

Kaikki keinot on siis otettu käyttöön. Tällä kertaa utelias toimija on AY- neuvottelujen työnantajaosapuoli. Tulevaisuudessa se voi olla Eläketurvakeskus.

Muistutukseksi Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle se, että kun työnantaja tai työnantajan edustaja kerää työntekijästä tietoja, ne kerätään pääsääntöisesti työntekijältä itseltään, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kun työnantaja haluaa tietää työntekijän sivutöistä jotain, yleinen keino ja sääntö työ- ja virkasuhteissa on se, että työntekijä pyytää sivutyöluvan. Jos työantaja haluaa tehdä palomiesten elämän hankalaksi ja estää heitä kekkuloimasta Scandinavian Hunks ryhmässä, työnantaja on hyvä ja ryhtyy korostamaan sivutyöluvan pakollisuutta ja ehdottomuutta.

Tai maksaa sitten työntekijöille niin hyvää palkkaa, että sivutöitä ei tarvitse enää tehdä.

Kuvassa Santanan kylän palokunnan tunnus Madeiran saarella.

tiistai, 26. tammikuuta 2010

Kevyttä haaveilua



Tällekin päivälle näyttää oma tarkoituksensa valkenevan. Opin nimittäin uuden sanan äsken. Suomessa on kulkuvälineitä, joita nimitetään sanalla ” Kevyt nelipyörä”. Vehmaalla oli semmoinen suistunut lumihankeen ja kuljettaja oli oma-aloitteisesti soittanut virkavallan paikalle ja kertonut olevansa humalassa. Kun kyseistä synnintuntoon tullutta tituleerattiin ilmoituksessa rattijuopoksi, mielenkiintoni heräsi. Olin ensin luullut ko. välinettä rollaattoriksi taikka pyörillä varustetuksi potkukelkaksi.

Se onkin mopoauto taikka mönkijä.

Kevyt nelipyörä… pitää oikein maistella sanaa.

Kevyt nelipyörä on nimitys, jota käytetään EU-direktiivin L6e-luokan mukaisesta ajoneuvosta. Siinä on korkeintaan 50 kuutiosentin ottomoottori. Sähkökäyttöisen voimanlähteen tai dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta teho on enintään 4 kW. Ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus on 45 km tunnissa. Kevyt nelipyörä saa painaa kuormittamattomana korkeintaan 350 kg.

Kevyt ja kevyt. Rattijuoppo ei saanut välinettä kuitenkaan itse irti hangesta, joten hän päätti ottaa pienimmän riesan tien käyttöön ja maksaa sakot.

Vähän samaan tapaan kertoi toimineensa eräs kollega, joka vappuyönä iloisella 70-luvulla ei saanut sulkemisaikaan taksia niiden suuren kysynnän vuoksi itselleen. Hän kertoi asettuneensa makaamaan raitiotie-kiskoille poikittain ja kas, kohta oli vieressä sinivalkoinen tilataksi. Hän oli noussut ripeästi pystyyn, kavunnut ajokkiin sisään takaa pariovista ja ilmoittanut reippaasti osoitteen ; kolmaslinja 30, kiitos.

Kevyt nelipyörä….. No ainakin niitä on semmoisia kevyitä kolmipyöräisiäkin. Sellaisia tavaramopoja, joissa on yhden miehen hytti ja takana katettu tavaratila. Takavuosikymmeninä niitä näki kaupungeissa tavan takaa jakelutehtävissä.

Sellainen olisi mukava varttuneen miehen kesälomavekotin. Lavalle voisi lastata virttyneen soputeltan, vanhan louevaatteen, vähän ylimääräistä sadepressua, pari koria mallasjuomaa, pienen puukiukaan ja sylillisen halkoja.

Semmoisella vehkeellä voisi hyvin kierrellä kotomaatamme kuukauden, pari. Pysähtyisi mukaville paikoille, pistäisi soputeltan pystyyn järvenrantaan ja väkertäisi telttasaunan rantahiekalle. Vielä kun lavalle olisi muistanut laittaa puhallettavan kumiveneen ja kokoon painettavan virvelin, elämä olisi kohdallaan.

Ajelisi vanhoja hiekkateitä ja valokuvaisi vanhoja tiilimuuntajia matkan varrella.

Kevyt kolmipyörä….. se se vasta olisi jotain.

Pöllin kuvan netistä omin  luvin.

maanantai, 25. tammikuuta 2010

Sirpaleita

Televisio voi piilottaa näyttämällä, näyttämällä muuta kuin sen pitäisi näyttää . Jo ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu totesi, että televisio luistaa velvollisuuksistaan ja näyttää sitä mitä pitäisi näyttää, mutta näyttää sitä niin, että olennainen jää tulematta esiin, tai niin, että olennaisesta tehdään merkityksetön taikka peräti niin, että esiin tullut merkitys ei ollenkaan vastaa totuutta.

Syynä tähän näyttäisi olevan se, että televisio sensuroi totuutta, koska televisiolle on ominaista aikarajoitus; kaikki mikä sanotaan, sanotaan 15 sekunnin uutisvälähdyksessä, tai enintään 30 minuutin keskusteluohjelmassa, jossa haastattelija katkoo totuuden minuutin tai kahden mittaisiin leikkeisiin. Niiden kyky kertoa todellisuudesta on vajavainen. Printattu media pysyy paikoillaan, vaikkakin silvottuna ja siistittynä, mutta pysy kuitenkin. Jopa tietoverkko moni-ilmeisenä ja alati muuttuvana tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden kaivautua kiireettömästi tiedon sirpaleiden alle ja lomaan.

Televisio pettää aina. Kuva valehtelee, toimittaja erikoistuu, aika loppuu. Kuka elää elämänsä televisiouutisten varassa, elää valheessa ja näennäistotuudessa. Kuka elää elämänsä maikkarin uutisten varassa elää myös valheessa. Kanavien välillä ei ole eroa, toinen kanava rikkoo yhtä käskyä, toinen toista.

Tekisi mieleni oikein päästä kysymään muutamalta ministeriltä ja vaikuttajalta joitakin asioita. Tai oikeastaan tekisi mieleni kysyä muutamalta journalistilta muutamia asioita.

Journalisti piireissä kuulemma sanotaan, että 40-kriisi on muuttunut 30-kriisiksi. Ennen journalistille selvisi 40 vuotiaana vasta se, että ammatti ei ollut ollenkaan sitä, mitä kuvitteli. Nyt se kaikki tapahtuu jo 10 vuotta aikaisemmin. Sanotaan, että juuri journalistien piirissä tapaa eniten huolestuneita, tyytymättömiä, kapinoivia tai kyynisellä tavalla alistuneita ihmisiä.

Kun katsoo uutisia, näin näyttäisi todella olevan. Jotenkin hyvin selvästi se kaikki ilmeni viikko sitten haitilaisella lentokentällä, kun Yleisradion uutistoimittaja menetti otteensa kaikkeen siihen, jonka varassa työtään oli tehnyt siihen asti ja suorassa uutislähetyksessä lähes romahti. Maanjäristystuhot tietenkin aiheuttavat semmoista käytöstä, mutta varmasti myös se, että nyt nuori nainen joutui paikkaan ja olosuhteisiin, joita ei enää kyennytkään mitenkään tiivistämään minuutin pätkään. Siinä lähetyksessä silloin, juuri sillä hetkellä, televisio tavallaan antautui ja uhrasi toimittajansa.

Naistoimittaja oli lähetyksessä riisuttuna alasti kyynisyydestä ja kapinasta. Ammattitoverit kotimaassa samaan aikaan eivät pysty samaistumaan häneen, sillä täällä joutuu selostamaan avustuskonserttia, johon on valittu hulivililaulajien siisteimmät kappaleet ja tylsimmät sovitukset. Täällä ammattitoverit ovat voineet pilkkoa Ruususta ja Nykästä pikkuisiksi viipaleiksi. Kastikkeeksi on saatu mukaan vale-eläinlääkäri ja muutama kakkosluokan Kepu-juoru.

Todellisuuden kanssa kaikella on hyvin vähän tekemistä. Onneksi saamme kohta nähdäksemme ennätysmäärän urheilulähetyksiä. Niillä pystytään pilkkomaan todellisuutemme 10 sekunnin mäkihyppyihin, 2 minuutin alamäkilaskuun taikka 20 minuutin eriin. Kunniakas hiihtosuoritus katkaisee hetkeksi todellisuuden. Me emme tiedä sitä, mitä hiihtäjälle on sattunut ja tapahtunut ennen kilpailuja, emmekä tiedä sitä, mitä hiihtäjälle tulee sattumaan kilpailujen jälkeen. Me emme tiedä miksi hiihtäjä on jäänyt pois monista kisoista ennen suurta koitosta, emme tiedä kuinka hänen perhe-elämänsä sujuu, emmekä tiedä hänen tulevaisuudestaan.

Se että joku toinen hiihtäjä tappelee samaan aikaan kotimaassa ravintolassa ja joutuu syytteeseen, ei kerro meille mitään oleellista tappelijan koko elämästä ja todellisuudesta. Valvontakameran otos ei oleellisesti eroa television uutisvälähdyksestä.

Kosto on suloista

Uutta pääministeriä ollaan leipomassa kovaa vauhtia. Pari ehdokastakin on jo ilmaantunut samaan aikaan kun nykyisen pääministerin asioita pohditaan oikeudessa. Kaikki hakevat oikeutta epätoivoisesti.

Eniten oikeuden hakijoita tuntuu olevan Suomen Keskustan parissa. Herkullinen mahdollisuus siihen, että Anneli Jäätteenmäestä tulisi uudelleen pääministeri , on nyt aivan käsin kosketeltava. Kosto  on suloista.

Kun Jäätteenmäki joutui aikoinaan vetäytymään tehtävistään ja viemään erokirjeensä Kultarantaan, kaikki kuvittelimme, että tässä on nyt kaiken loppu ja piste. Elämä näyttää kuitenkin olevan ihmeellistä. Keskustan kenttäväki näyttää nyt ajattelevan, että hyvitys asiaan pitää jotenkin saada ja se tapahtuisi parhaiten siten, että uusi puheenjohtaja tekisi näyttävän paluun viemällä uudesta mandaatista kertovan paperin Presidentti Haloselle.

Näin asiat näyttäisivät lopulta asettuvan vähintään tasapelin muotoiseen tilaan ja hyvitys lopulta hankittua.

Erityisen innoissaan näytetään olevan asiasta Pohjanmaalla. Siellä kun on totuttu aina tekemään niin kuin mieleen juolahtaa ja hyvältä tuntuu. Seuraavia vaaleja ei kuitenkaan Jäätteenmäen vetovastuulla voiteta, se on aivan varma.

Kosto on ihmiskunnassa edelleen yleinen motiivi asioiden hoitamiseen. Avaamalla aamun aviisi, helposti pääsee sellaiseen lopputulokseen. Uhittelusta ja suunsoitosta joutuu lopulta vastaamaan jossain vaiheessa sillä ihmiset, maailma ja kohtalo ovat kaikki pitkämuistisia.

Viikonloppuna Pohjanmaalla on muutenkin uhiteltu. Nuoret pohjalaiset ovat kuulemma härnänneet 70-vuotista rouvaa osuuskauppaliikkeen bensa-asemalla. Antti Tuurin kirjoista tuttu matronna -tyyppi oli asiasta tuohtuneena ajanut nuoren miehen jalkaterän yli parikin kertaa autolla. Jalkaterä on ollut väärässä paikassa, mummo väärässä paikassa, nuorisojoukko humalassa, mutta periksi ei oltu annettu. Jotenkin tämä tuntuu sopivan myös Keskustan puheenjohtajakilpaan.

No media on ryhtynyt kaivelemaan varmasti jo sopivia otsikon aiheita sitä varten, että keskustalaiset päättävät oikeuden välttämättömyydestä, näyttämisen halusta ja omasta puheenjohtajastaan.

Kaikilla lienee tuoreessa muistissa se, kun Kauko Juhantalo sai tuomion valtakunnan oikeudessa ja heti perään satakuntalaiset antoivat hänelle 14 000 ääntä eduskuntavaaleissa.

Samalla tavalla näyttää nytkin käyvän.

sunnuntai, 24. tammikuuta 2010

Doris on ikiliikkuja



Palasin juuri kotiseutumatkalta Satakunnasta. Lunta oli sopivasti, pakkasta vain kohtuullisesti ja elämyksiä runsaasti.

Ilveksen jäljet olivat pajan takana. Sudet olivat raadelleet peuran ja metsästä huokuivat muutenkin hyvin voimalliset tunnelmat. Mutta en nähnyt merta. Tällä kertaa jostain oli vain luovuttava, sillä vuorokauden reissuun ei ihan kaikkea mahdu.

Kulttuuria kuitenkin sunnuntai-iltapäivällä tuli sen verran harrastettua, että ajoimme läpi Huittisten keskustan, ohi kirkon ja katseella seurasimme kaukaa Suomen ensimmäistä Risto Ryti-näköispatsasta. Emme poikenneet kunnioittamaan suurta asianajajaa, sillä kukkalaitteet olisivat hautautuneet lumeen.

Suomen presidenteistä Ryti on ainoa, joka ei ole ollut päivääkään puolustusvoimain ylipäällikkö. Muuten hän ehti kyllä tehdä elämänsä aikana kaikenlaista merkittävää. Hän oli seuraamassa mm. aitiopaikalta suuren raumalaisen poikamiehen ja kouluja käymättömän Alfred Kordelinin murhaa Mommilan kartanon liepeillä. Raumalaisen merimiehen poika teki tyhjästä suuromaisuuden ja siihen saattoi olla osasyynä taitava ja toimelias lakimies Ryti.

Rydin suurin häpeätahra ei taida olla sotasyyllisyys, vaan se, että yhdessä Tannerin ja Paasikiven kanssa hän oli sitä mieltä, että karjalaisten evakuointi ja asuttaminen muualle Suomeen olisi niin kallista , että karjalaisten pitäisi sallia halutessaan jäädä kotiseudulleen Neuvostoliitolle luovutettaville alueille. Minulle ei ole koskaan selvinnyt se, kuinka vakavissaan herrat olivat ja kuinka pakolla ylimääräisiksi koetut karjalaiset lopulta olisi suostuteltu jäämään paikoilleen ja rintamalinjan ylimenoa odottelemaan.

Suuri suomalainen hän joka tapauksessa on.

Kuvassa on Doris, tiukka mimmi Huittisista, joka jatkaa juoksemista R-kioskin edessä. Hänen suuntansa on ollut aina kohti savista ja sameaa Punkalaitumenjokea.

lauantai, 23. tammikuuta 2010

Lähden liikkeelle

Pakkasta on taas omiksi tarpeiksi ja muillekin jakaa. Minulle jo riittäisivät nämä kauniit talvipäivät. Voisin nauttia vaikkapa muutamasta keväisestä vesisadepäivästä. Minua tämmöinen postikorttimaisema ei ole oikein koskaan kiehtonut.

Paras maisema ja ilma minulle on keväinen ilta. Sataa ehkä hivenen lämmintä kevätsadetta, usvaa leijailee ruovikkoisen järven lahden päällä ja piisamit touhuavat pesiensä ympärillä. Ne istuskelevat välillä syöntikekojensa päällä tähystämässä. Ensimmäiset kevätlinnut ääntelevät ja ilma liikkuu hitaasti. Joutsen pari lentää pohjoiseen. Jossain huutaa kurki ja noukkii kohta jo sammakon nokkaansa.

Semmoisesta ilmasta minä pidän. Auton takaluukku pysyy kiinni, lämmitysjohdon on saanut potkia autotalliin ja selkä on kipeä kesärenkaiden vaihdosta. Moottoripyörän kaasukahva kääntyy tallissa jo keveästi, sillä pakkanen ei enää jäykistä vaijereita. Tekee mieli istua satulaan ja tyhjässä autotallissa päristellä niin että sylkilentää.

Taidan lähteä iltapäivällä Satakuntaan. Ainakin siellä on vähemmän pakkasta, vähemmän lunta ja vähemmän jäätä. Taidan lähteä katsomaan tuttuja paikkoja ja unelmoimaan keväisestä merestä. Taidan käydä katsomassa yhdet Ilveksen jäljet ja kukaties matkalla näkyy myös teeriä koivujen latvoissa.

Kolmen kuukauden kuluttua on kevät. Nyt kun pankit eivät enää helpolla myönnä vekseleitä asiakkaille, sellainen ajanjakso on pitkä ja tuskallinen odottajalle. Toisin oli ennen. Sopivan, noin kuukausipalkan suuruisen vekselin ottaminen aiheutti sen, että aika ryhtyi juoksemaan, kohosi lopulta siivilleen ja äkkiä oli edessä se kauhistuttava päivä, jolloin oli vähintään maksettava uusimiskulut, mieluummin vähän pääomaakin.

Hyvä uusiutuvan  energian lähde olisi muuten  pankin vekselitiski. Metrin pätkä sitä tiskiä  lämmittää hyvin jo pienen omakotitalon. Näin sanoivat isot pojat aikoinaan. Oli kuulemma  kuuma ja hikinen paikka, se vekselitiski, sekä asettajalle, että takaajalle.

Nämä nykyajan muovikortit saavat minut vain pitkästymään ja väsymään. Elämässä ei ole enää samaa hektisyyttä, uhkaavuutta, eikä myöskään määrällisyyttä. Kevät on sadan tuskailun päässä. Et voi oikeastaan uusia luottokorttiasi, nyt pankki tekee sen , haluten varmistaa, että asiakassuhteeseen ei missään tapauksessa tule taukoa.

Mutta minä lähden Satakuntaan. Otan vehkeet ja pelit mukaan, joten saatatte saada valokuvan huomenissa nähtäväksenne. Yritän etsiä maakunnan arvoisen otoksen.

perjantai, 22. tammikuuta 2010

Lyseon historiikkiin uutta materiaalia

Tällä kertaa on tarjolla vain suoria lainauksia YLE –nettisivuilta. Kovan työviikon jälkeen sosiologian tenttiin valmistautumisen voi aloittaa hyvin  toisten teksteillä ja toisten jutuilla. Näissä sitä löytyy kaikkia yhteiskunta- ja käyttäytymistieteitä lujasti ja kovalla tunteella.

Teen täällä aaltoja ja TV-jumppatätien kieltä matkien sanotaan vaikka niin, että ” ota iso käsi” avuksi ja venytä mieltäsi Hämeeseen päin. Kyllä urheilu on kivaa..!!!!

Kolme HPK:n junioripelaajaa saa 2-3 ottelun rangaistuksen ja kaksi pelaajaa yhden ottelun kestävän ottelukiellon. Lisäksi kolme HPK:n aikuista toimihenkilöä saa kahdesta kolmeen ottelukieltoa.

Jääkiekkoliiton aluepäällikkö Kari Kiviaho on saanut ottelun tuomareiden sekä Kiekkoreippaan ja HPK:n selvitykset sunnuntain tapahtumista.

D-junioreiden välisessä ottelussa annettiin yli 200 rangaistusminuuttia, niistä HPK sai 217 ja Kiekkoreipas 12 minuuttia. Törkeiden taklausten seurauksena useat 14-vuotiaat pelaajat saivat vammoja.

Kiviahon mukaan joitakin lisäselvityksiä tehdään vielä ja rangaistukset sinetöidään ensi perjantain kokouksessa.

Sen jälkeen kun liigan häntäpäähän on ilmaantunut putoamispeikon seuraan outoja joukkueita, otteet kaukaloissa ovat koventuneet. Jos keväällä toteutuu liigakarsinnassa Tampereella ottelu Lempäälän Kisa - Tampereen Ilves, voisi oikeastaan hiipiä Halliin muutaman turvamiehen kanssa ja harrastaa pohjoismaista ilmaisunvapautta. Ja ottaa turpiinsa.

Ahveniston moottoriradan rinteiltä on löytynyt Etelä-Hämeen luonnontieteelliselle maakunnalle uusi ampiaislaji, Saksanampiainen. Uusi laji löytyi viime kesänä tehdyssä moottoriradan myrkkypistiäiskartoituksessa.

Moottoriradan alueelta tavattiin kaikkiaan 122 myrkkypistiäislajia, joista mesipistiäisiä oli yli puolet. Havaituista lajeista pääosa on maassa pesiviä lajeja, sillä moottoriradan ympäristö tarjoaa vain vähän pesäpaikkoja puunkoloissa ja rakennuksissa pesiville lajeille.

Uhanalaisten lajien vuoden 2010 punaiseen kirjaan kuuluvista lajeista Ahvenistolla tavattiin vain vattukärpäshukka (Ectemnius rubicola). Ahveniston moottoriradan ympäristön myrkkypistiäisselvityksen tilasi Hämeenlinnan kaupunki.

Harmi sikäli, että olen ajanut aina kovaa vauhtia moottoritietä ohi Saksanampiaisen ja kaupungin. Tämä johtuu pääasiassa hämeenlinnalaisesta jääkiekosta ja paikallisista prätkäjengeistä.

Tosin olen nauttinut joskus unohtumattomista maisemista Aulangolla, historian havinasta Hämeen Linnan pihamailla ja uskomattoman  upeiden  lehmusten suojasta pitkin kulttuurin polkuja ja tienvarsia. Mutta nykyään ajan mielelläni kovaa vauhtia ohi.

Antti Hammarbergin jälkeen Hämeenlinnan lyseosta ei esikuvia ole juuri tullut. Vasta Linnatuulessa  voit rauhoittua ja levähtää hetken.


Hurskastelua

Aamun erkkolaisen nettiversiossa on uutinen, jonka mukaan läntinen maailma on tullut omantunnon tuskiin sen vuoksi, että jalkaväkiaseistuksen optiseen tähtäimeen on vempeleen valmistaja kaivertanut raamatuntekstin jakeita. Nyt sitten suuri sotakoneisto on pelosta ja epävarmuudesta ripulilla ja miettii sitä, tulikohan tässä nyt vähän loukattua jonkun ihmisen ajatuksia.

Asiasta tulee mieleen helposti heidän televisio-ohjelmansa. Illan mittaan voi seurata sadalta kanavalta sitä, miten ihminen tapetaan moottorisahalla, pumppuhaulikolla, pianon kielellä, pistoolilla, leipäveitsellä ja muilla teknologian ihmevekottimilla.

Mutta aivan varmaa on, että illan aikana ei yhtään naisen nänniä vilahda kuvaruudussa. Semmoinen on siellä päin vaarallista ja irstasta.

Pommiin on aina maalattu terveiset Hitlerille, tai Molotoville. Lentokoneen kylkeen on aina maalattu epävirallisia tunnuksia. Moralisointi on hulluutta. Molotovin coctail  oli maukas ja tehokas ase. Nyt  lännellä vastassa on  nimettömiä itsemurhapommittajia ja tienvarsipommeja. Miksi pitäisi olla hienotunteisempi ?

Voisi oikeastaan kommentoida asiaa Antti Rokan sanoin. Me on hävitty tämä sota…… Olemme nimittäin mukana jo tässä sotkussa. Jos niin kävisi, että länsi rauhoittaisi Afganistanin, se olisi ensimmäinen kerta historian aikana. Minä en jaksa asiaan uskoa. Meidän moraalikäsityksemme ja koodistomme yksinomaan jo taistelee meitä vastaan.

Jossain Pakistanin vuoriston luolassa pitkäpartainen vanhus nauraa partaansa

torstai, 21. tammikuuta 2010

Pelastavia rahoja

RAY epäilee nyt pelastuskopteri-toimintaan liittyvän epäpäselvyyksiä ja haluaa takaisin maksamiaan rahoja. Ne ovat menneet väärään paikkaan. Ray haluaisi avustaa lentopetroolin ostossa ja kopterin huoltoasioissa. Rahoja on kuitenkin vastoin sopimuksia käytetty kopteritoimintaan liittyvän läkintähuollon kustannuksiin.

Väärin pelastettu....

Mutta lisätääpä vähän petrolia liekkeihin. Minusta koko kopteritoiminta on hassua ja turhamaista. Samat rahat pitäisi ohjata terveydenhuoltoon ja arkipäivän hoidon vahvistamiseen ja tehostamiseen. Näin saataisi lisää tehokkuutta ja yhteistä hyvää useammalle henkilölle.

Tiedän, että monet muut, ehkäpä kaikkikin ovat eri mieltä tästä asiasta. Juuri sen, ja sen, ja sen ihmisen henki saatiin pelastettua tämän laitteen ja toiminnan avulla. Hyvin helppoa onkin ajatella niin, että elämä on suunnattoman kallis, äärettömän kallis, kertakaikkiaan korvaamaton ja ikuinen ja sitä pitää kaikin tavoin yrittää pelastaa, säilyttää ja pidentää.

Minä kuitenkin mietin usein sitä, voitaisiko samalla rahasummalla pelastaa, taikka lisätä elämää terveyskeskuskissa enemmän ? Voitaisiko samalla summalla valistaa nuoria tupakan vaaroista ja oikeasta liikennekäyttäytymisestä ? Sillä tavoin voitaisi säästää myöskin ihmishenkiä ja elinvuosia. Voitaisiko kerrankin hoitaa syöpälapsia sillä summalla,  taikka nuorten mielenterveyttä ?

Samaan aikaan terveydenhuoltosysteemissä on valelääkäreitä, tappaja-sairaanhoitajia ja kaksi miljoonaa ylimääräistä sikaflunssapiikkiä. Onko aivan varma, että parhaat mahdolliset voimavarat ja keinot on nyt valjastettu ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Minä edelleen olen sitä mieltä, että tavallinen helikopteri on oivallinen väline noutaa kaukana oleva henkilö sairaanhoidon piiriin. Olen epävarma siitä, pitääkö sen olla lääkinnällinen huippuhelikopteri lääkinnällisine erikoisammattilaisineen.

Eikö ollutkin hassu kirjoitus ? Asia on kuitenkin painanut mieltäni pitkään. Olen veikkaillut mielessäni sitä, missä vapaaehtoistoiminnassa seuraavaksi paljastuu epäselvyyksiä. En osaa enää arvuutella, sillä lähes kaikki keräykset ovat osoittautuneet korruptoituneiksi. Niinpä olen lopettanut avustustoiminnan omalta osaltani kahta poikkeusta lukuunottamatta.

Sotaveteraanien keräyksiin olen yrittänyt osallistua tunnollisesti. Kirkon kolehtihaaviin olen myös toistaiseksi antanut aina jotain. Muille olen todennut sen, että minä avustan edustajieni välityksellä maksamalla veroja. Maksan niitä mielelläni ja olen sitä mieltä, että niitä voisi vaikka nostaa vähän.

Minulla ei ole harhakuvitelmia veromarkkojeni osalta siitä, pääsevätkö ne koskaan korruptiovapaasti mihinkään hyvään tarkoitukseen. Ilmeisesti hyvin harvoin. Tämä veronmaksu-avustussysteemi kuitenkin mahdollistaa minulle ko. 200 edustajan moittimisen, halveerauksen ja irvistelyn, sillä edellytyksellä, että kyseiset edustajat ovat valtaväestöön kuuluvia valkoihoisia henkilöitä.

Heillä nimittäin on velvollisuus sietää poliittisina henkilöinä arvostelua, torua ja pilkkaa. Minulla ei ole edes moraalista oikeutta pilkata syöpäsäätiötä, syöpäsairaiden omaisryhmiä, lasstenklinikoiden kummeja, huumenuorten tukiverkostoja, omakotimatrikkelien tekijöitä eikä pelastakaa kodittomat kissat ry: toimintaa

Voin kuitenkin heittäytyä pahaksi ja kyyniseksi ihmiseksi ja toivoa, että minua ei siitä kohtuuttomasti  rangaista , eikä pelastushelikopterin tarve osu omalle kohdalle.

Väärään paikkaan kulkeutuva raha minua kuitenkin iljettää.

keskiviikko, 20. tammikuuta 2010

Taidan olla roisto

Nettirasismia ryhdytään kitkemään uusilla määräyksillä ja huolenpidolla. Viharikolliseksi pääsee tulevaisuudessa aika helpolla.

Erityisesti minua mietityttää pari asiaa.

Uusissa määräyksissä tehdään linkittäminen arveluttaville sivustoille kielletyksi. Arvaan, että siitä voi syntyä mielenkiintoisia keskusteluja ja tulkintoja. Voihan olla, että minä esimerkiksi linkitän jonkun arveluttavan sivuston tai blogaajan, ja sanon sivulauseessa, että tämä se vasta suuri syntinen ja paha konna on, älkää vain käykö lukemassa näitä asioita.

Toinen mietityttävä seikka on se, että sisäasiainministeriön poliisiosasto jo nyt seuraa meikäläisen blogia viikottain. Joku sieltä lukee tekstejäni kymmeniä minuutteja joka käyntikerta.

Olenkohan minä jo nyt syyllistynyt viharikokseen ja rasismiin ? Voisivatko lukijat kommentoida minulle, jos teksti on ollut arveluttavaa ? Tietäisin mennä saunaa pesemään suuni saippualla ja korjata asenteeni.

Tietysti siellä sisäasiainministeriön poliisiosastoltakin voitaisi ottaa yhteyttä ja huomauttaa, että pienempää suuta sen kirjoittelun kanssa.

Eniten minua oikeastaan huolestuttaa se, kuka laittaa laillisen ja laittoman välisen raja-aidan kohdalleen ?

Lahtisen sanoja siteratakseni " Saksan mallia se  tarkoittaa !" . Enkä puhu nyt nykysaksasta

tiistai, 19. tammikuuta 2010

Uusi vientituote

Suomen kiiteltyä koulujärjestelmää viedään nyt Abu Dhabiin. Sinne sitä voikin turvallisella mielellä viedä, sillä aavikon kuivuudessa homeet ja itiöt eivät muhi koulun seinissä, eivätkä opettajat joudu tasa-arvo asioita miettimään.

Luultavasti siellä joudutaan toteuttamaan hyvinkin mukautettua opetussuunnitelmaan koska noissa maissa on erinomaisesti tiedetty kyllä se, mikä sopii alamaisille, ja varsinkin naisille.

Olisin toivonut kovasti sitä, että oman maan koulutusasioita olisi laitettu edes nimeksi kuntoon ennen kuin asiasta tehdään vientituotetta.

Ettei kävisi kuten sairaanhoidon kanssa. Aasiasta rekrytoidaan kovalla kiireellä sairaanhoitajia meille, ja sitten kun pienikin maanjäristys siellä tapahtuu, voivotellaan sitä, että ko. alueen sairaanhoito on lapsen kengissä.

Homekoulujen oppilaita ja heidän kesäksi lomautettuja opettajia kohtaan tämä Suomen koulujärjestelmän vientihanke on minusta irvokas ja kummallinen. Saatan olla tietenkin itse hölmö, tyhmä ja lapsellinen, mutta lapsenuskoni , tyhmyyteni ja hölmöyteni ei ole koskaan opetusministeriön tilaisuuksissa herroja kuunnellessa ennenkään muuttunut viisaudeksi.

Jyväskylän Yliopiston toimintaa on mukava seurata tämän jälkeen. Varmasti kai käy niin, että tästä konsultaatiosta saadaan arvokkaita kokemuksia, joita voidaan käyttää oman koululaitoksemme kehittämiseen.

maanantai, 18. tammikuuta 2010

Vuoden masentavin päivä

Brittitutkimuksen mukaan juuri tämä maanantai on vuoden masentavin päivä. Tämä ”sininen maanantai” kulminoi juhlan jälkeisen tyhjyyden, alati jatkuvan kylmän ilman ja yhä lyhyenä pysyvän päivän yhteiseksi kokemukseksi, jonka vertaista ei taas vuoteen tule.

Allekirjoitan kaiken. Kyllä Brittein saarilla osataan nämä asiat. Tämä päivä on ollut kyllä tosi synkkä ja kauhistuttava. Erehdyin aamulla yhteen kokoukseen ja sekin oli synkkä ja , yllätys yllätys, naurettava samaan aikaan. Kylmät väreet kulkevat vieläkin selkärangassani kun ajattelen aamun palaveria.

No, tyttäreni sanoi pitäneensä hyvät harjoitustunnit aamulla cymnaasin opiskelijoille. Perheen didaktinen riemumieli asettuu tänään siis keskimääräisesti ehkä jonnekin harmaa-asteikon puoliväliin.

Silti mietin edelleen nyt päivän päätteeksi, miksi yhteen päivään voi sulloutua niin paljon ällöttävyyttä, epäonnistumista ja pieleen menemistä ja epätoivoa ? Miksi viikko tolkulla ihmisen eteen annetaan siedettäviä, mukavia, joskus jopa iloisia päiviä, jolloin asiat sujuvat ja ihmiset ovat tolkuissaan. Ja sitten, vuoden masentavimpana päivänä taivas putoaa niskaan, kaikki epäonnistuu, mustaksi maalataan seinät ja munat tervataan.

Tässä päivässä on kuitenkin iso ripaus hyvääkin ollut. Laitoin aamulla päälleni joululahjan. Joulupukki toi siniharmaan neuleen minulle kylmien talvipäivien varalta , ja nyt sitten viimein ajattelin uudistaa sen. Villapaita on lämmin, sopivan napakka ja sen sisällä ihmispoloinen saattaa kestää myös organisatoriset viimat ja huurut hyvin. Päivä on ollut lämmin ja tunteikas. Nuorelle miehelle vielä kiitos siitä, että hän on osannut olla oivallisesti joulupukin apulaisena.

Tänään pitäisi palauttaa sylillinen kirjoja kirjastoon. Varsinkin Käkelä –Puumala on sellainen teos, jonka mielelläni palautan, ja toivon mukaan pysyvästi. Olen sen nyt syksyn ja talven aikana kahteen kertaan tenttinyt ja minusta se on ihan riittävä määrä. Viikonloppuna kehittelimme nuoren miehen kanssa sellaisen akateemisuuteen liittyvän muistisäännön, että jos yliopiston tentissä on tenttikirjana teos, jonka naiskirjoittajalla on kaksiosainen sukunimi, lukemisesta ja tentistä on tulossa hikinen urakka. Toistaiseksi sääntö on pitänyt hyvin pakkaansa.

Tervetuloa lukijaksi BlackBox

sunnuntai, 17. tammikuuta 2010

Mikä johtuikaan mistä ?

Peruspalveluministeri toteaa lehdessä lääkäreiden valvonnan parantuneen, kun männa viikolla jäi kiinni kolme valelääkäriä. Hänen väitteensä mukaan viranomaisten ja työnantajien tepevän toiminnan ansiosta kolme puoskaria on nyt pois pelistä.

Minun tulkintani on se, että viranomaisten puoskaroinnin ja töpeksinnän vuoksi tuntematon määrä valelääkäreitä on harrastanut tätä tarkoin säädeltyä tointa . Sattumalta nyt sitten yksi näistä kärähti ja nyt viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin. Samoin on käynyt esim. kouluampujien kohdalla. Risikon teemaa vapaasti vääristellen voisi sanoa, että nyt on Suomesta viranomaisten toimesta saatu kouluväkivalta kitkettyä pois. Pari varmaa tapausta on löytynyt ja muutama sata uhkaajaa. Uusia ei tule eikä ole.

Eilisessä Uutisvuoto- ohjelmassa kirjailija Tervo yritti vittuilla maalaislääkäri Kiminkiselle. Minua hämmästytti ison miehen kaunaisuus ja lapsenomainen into. Jäin miettimään syitä.

Ehkä Tervo on Tillmannin tapaan lääkärikammoinen ja kun kerrankin pääsi omalla alallaan nuijimaan tohtoria, ei voinut vastustaa kiusausta. Ehkä tilaisuus oli aivan liian houkutteleva, jotta Tervo olisi voinut jättää sen käyttämättä.

Toisaalta saattoi taas olla niin, että Tervo on niin suuri narsisti, että ylimääräinen supliikkimies ja kansansuosikki ei samaan ohjelmaan hänen kanssaan mahtunut. Maalaistohtori pärjäsi ihan siedettävästi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että minä vähän ihmettelen, miksi Kiminkinen oli mennyt ohjelmaan. Olen pitänyt häntä järkimiehenä.

Voi tietysti olla niin, että maalaistohtori aloittaa 2011 vuoden eduskuntavaali- kiertuettaan. Siinä tapauksessa täytyy vain todeta, että ilman Twittereitä ja naamakirjaa Kiminkinen on laittanut tehokkaan oloisen kampanjan pyörimään.

Hänestä ehkä olisi kuitenkin Suomelle ja kansalaisille enemmän hyötyä lääkärinä Keski-Suomessa kuin kansanedustajana Helsingissä. Yksittäisen edustajan mahdollisuudet hyvän tekemiseen ovat kuitenkin rajalliset.

Minun mahdollisuuteni hyvän tekemiseen ovat ensi viikolla suuret. Lukujärjestyksen tekijä on siunannut minua suurella määrää kontaktiluentotunteja. Se olisi peruskoulun opettajalle ehkä normaalia puuhastelua intiaanien kanssa, mutta ammattikorkeakoulussa 30 -40 kontaktiteoriatuntia on silkkaa kujanjuoksua läpi viikon kohti perjantai-iltapäivän vankkurikehää ja puolustusasemia.

Ensi viikko on poikkeuksellinen. Sen jälkeen minulle tulee leppoisia viikkoja. Ja minun viikkoni ovat joka tapauksessa paljon leppoisempia kuin työttömän ihmisen , taikka haitilaisen kadunmiehen.

lauantai, 16. tammikuuta 2010

Kaikkea ei ehkä kannata kaupitella

Sillä välin kun olin sivistämässä itseäni Itä-Suomen Yliopiston Filosofisen tiedekunnan tilaisuudessa, uusi Opettaja-lehti oli ehtinyt rantautua kiinteistöverolippuni osoittamaan osoitteeseen. Tällä kertaa lehteä saattoi tarkastella reissussa rähjääntyneenä säädyllisessä mielialassa, sillä sivuilla ei juurikaan näkynyt niin tutuiksi tulleita valokuvia, joissa jäsenistö kittaa kuohuviiniä laivaseminaarissa edustajiensa välityksellä. Tällä kertaa lehdessä oli asiaa.

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä sivaltelee kolumnissaan riemastuttavasti oikealle ja vasemmalle. Tekstin tyyli muistuttaa Veikko Huovisen parhaita, mutta on astetta pirullisempaa. Ja ihan syystäkin.

Uusikylä taivastelee sitä riemua ja ryysistä, joka on syntynyt sen idean ympärille, että myydäänpäs Venäjälle ja Kiinalle ja kaikille maksukykyisille halukkaille meidän laadukkaita koulutuspalveluitamme.

Uusikylä huomauttaa, että meillä on näitä homekouluja, opettajien lomauttamisia, kouluruokailun säästämisiä, kiusaamisia ja muita ongelmia niin paljon, että ihan kaikkea ei sentään ole syytä kaupitella sellaisenaan muihin maihin. Uusikylä jättää hienotunteisuus-syistä kouluammuskelut mainitsematta.

Uusikylä muistuttaa, että jos jonkun neropatin omatunto alkaa kolkutta-maan, ajatus pelkkien opetussuunnitelmien myymisestä on absurdi ja mieletön. Meidän opetussuunnitelmamme perustuvat sananvapauteen demokratiaan ja muutamaan muuhun vanhaan ” kliseeseen”, joita ei kaikissa ostajamaissa oikein tahdota arvostaa.

Minä olen professorin kanssa samaa mieltä. Meidän koulujärjestelmämme on mikä on. Sen kaupalliseksi nimeksi osittain voisi kyllä laittaa professorin lanseeraaman FHHS, Finnish Halpa Halli School.

Minäkin yhdyn ehkä Uusikylän irvailuun nyt tällä kertaa vähän siksi, että eilinen tentti meni ketuille. Jouduin myöntämään ensiksikin omat oppimissaavutukseni rajallisiksi ja riittämättömiksi, mutta samalla koin turhautumista siitä, että tenttikysymykset oli tehty vaativiksi. Minulle ei jäänytkään mahdollisuutta verbaaliluisteluun näennäistiedon heikoilla jäillä, vaan tentin laatija pakotti kysymyksillään julmasti minut sellaiseen tilanteeseen, että melkeinpä jokaisessa vastauksessa maalasin itseni nurkkaan . Nyt sitten on vain tuskallisesti odotettava tulosta.

Tervetuloa lukijaksi Kari Rydman

torstai, 14. tammikuuta 2010

Matkaan hopea !

Lähden taas reissuun muutamaksi päiväksi. Voi olla, että en pääse ihan joka ripsausta ja  rapsausta  kommentoimaan pariin päivään, mutta keräilen  kuulumisia  isommaksi nyytiksi ja  raportoin  sitten ,  kun olen taas valokaapelin päässä.

Lomanjälkeinen  elämä tahtoo edelleen olla hektistä ja  ahdistavaa. Päivän hyväksi työksi voitaneen  laskea se, että hankin  juuri eilen  opinahjolle  yhden aikuisopiskelijan. Sellainen tarkoittaa   arkikielellä sitä, että hankin oppilaitokselle lisää rahaa. Mitenkään sivistystoimea halveksimatta. Tässä tapauksessa  iloni on kuitenkin kaksinkertainen, sillä  hankkimani opiskelija omaa myös opiskelumotivaatiota ja innokkuutta. Sellainen tarttuu herkästi myös opettajaan.

Huomenna  puolenpäivän tietämissä olen tyhjien  konseptipaperien  vankina. Tuskin missään muualla tyhjän paperin syndrooma  niin viheljäisesti  pientä ihmistä riivaa,  kuin tentissä, johon ei ole valmistautunut kuin korkeintaan  vähän, tai  jonka asioista ei tajua mitään. Kirjallisuustutkimuksen peruskäsitteen ovat minulle vasta avautumassa. Toivottavasti  asiassa tapahtuu yön aikana merkittävää edistystä.

Lukijakunta  voinee  pitää peukaloitaan ja muita  asiaan kuuluvia asioita  pystyssä ,  jotta  kirjoittaja ei  kohtaisi  ylipääsemättömiä ja kohtuuttomia vastoinkäymisiä akateemisen kirjallisuuspolun  kivikkoisella  taipaleella.

keskiviikko, 13. tammikuuta 2010

Sosiologinen varaventtiili

Nuutti vie sitten joulun mennessään. Ja nuuttipukit vievät loput sahdit ja oluet, jos kellä vielä semmoisia on säilynyt. Nykyään nuuttipukit näyttävät olevan kovasti usein alle kouluikäisiä vesseleitä, joille sahdin tarjoaminen on kovasti rangaistava teko ja aiheuttaa tärinää kukkakeppitätien leukaperissä. Tarjoamme siis illalla nuuttipukeille karkkia ja kiiltäviä euron kolikoita.

Tillmanin nuoruudessa aikuiset ihmiset toimivat nuuttipukkeina. Pukeuduttiin tuntemattomaksi ja kierrettiin talosta taloon kerjäämässä karamellia ja sai silloin joku ehkä juomistakin. Mouhijärvellä päin nuoret miehet kiersivät talosta taloon taksilla eivät paljoa laulelleet, mutta joivat sitäkin enemmän.

Talonväen iloksi oli tapana laulaa pilkkalauluja kyläläisistä ja etenkin talonväestä. Niistä ei saanut pahastua, vaan oli tyynesti otettava kaikki vastaan ja seuraavana vuonna mentävä itse nuuttipukiksi. Tämä sosiologinen varaventtiili toimii normaalisti taajaan asutuissa agraariyhteisöjen parissa ja auttoi purkamaan vuoden mittaan syntyneitä paineita. Samanlaisia järjestelyjä on ollut mm. Masai -heimolla Afrikassa. Siellä miehet pukeutuvat naisiksi yhdeksi päiväksi vuodessa ja tekevät naisten töitä , samalla kun naiset löhöävät sen päivän apinanleipäpuun alla ja juovan sameaa kaljaa.

Nuutti-perinne on tyypillinen läntisen alueen ilmiö, jonka esiintymisalue alkaa Pohjanmaan rajoilta ja jatkuu Turkuun päin ulottuen sisämaassa jonnekin Vammalan tienoille. En ole kartoista viime aikoina tarkistanut asiaa.

Nykyään perinne on muuttumassa nopeasti lasten perinteeksi ja lähenemässä trullien ja karjalaisen virpomisperinteen sekahedelmäsoppaa, jonka pääfunktio on alle kouluikäisten naamiohuvit ja karkintuska.

Tillman harmittelee sitä, että täällä periferiassa on niin hankalaa nuutteilla. Jos iltasella lähtee naamioituneena kaupungille soittelemaan kerrostalojen alasummereita taikka kolkuttelemaan rivitalojen ovia, luultavasti pääsee laulamaan tietonsa poliisikamarille valtion tarjoamalla kyydillä.

Mutta vielä minä sitä koitan joskus. Pilkkalauluja minulla on jo valmiina jonkin verran. Viinit ja liivit vielä puuttuvat, eli pitäisi kehittää hyvä naamioasu ja aikaansaada rento ja höveli olo, vaikkapa Savon Viinalla. Sitten vain työkavereiden ovikelloa soittamaan ja kansanperinnettä virvoittamaan.

Kulttuuritutkimuksen opiskelijana minulla oikeastaan on moraalinen velvollisuus ylläpitää, tutkia ja voimistaa kulttuuria.


tiistai, 12. tammikuuta 2010

Hassu juttu

Yön aikana ei toivon mukaan ole löytynyt lisää valelääkäreitä. Pari keikkatyötä tehnyttä silmälääkäriä on löytynyt.

Nyt kun tomu on laskeutumassa vähitellen asian päälle, lienee syytä muistuttaa, että epäpätevää ja sutta tekevää työväkeä on muutenkin liikkeellä pilvin pimein. Rakentamisen taso on korkeintaan välttävää, kaupoissa palvellaan miten sattuu ja tiet ovat auraamatta, kiskot sulattamatta ja siat hoitamatta.

Kysymys lienee nyt tässä tapauksessa ihmisten omasta ontologiasta ja olemassaolon täsmentämisestä. Se, että lääkäriä ei ole saatavissa, tai että huonolääkäri tekee hoitovirheen, voi johtaa yksilön olemattomuuteen, katoamiseen, häipymiseen, finito, slut, kaput.

Kaiken muun ihminen sietää ja kaikelle muulle ummistaa silmänsä.

Aseiden määrä kuulemma korreloi itsemurhien kanssa. Tämä on tullut ilmi kun Tony Halmeen elämän työ kanonisoidaan tämän viikon lehdissä.

Sitä vastoin hämmästyttävää on se, että eilisen kirjoitelmani perusteella kukaan ei kommentoinut sitä, että naisetkin pätkivät meitä miehiä turpiin vakavasti. Eivät useinkaan saa hengiltä, mutta pätkivät kuitenkin turpiin lujasti. Samaan aikaan netissä on kilometrin mittaisia kommenttiketjuja siitä, mikseivät naiset ole tasa-arvoisia, miksi maahanmuuttajia pitää ymmärtää , miten sikoja pitää hoitaa ja miksi kissalle pitää laittaa hautakivi.

Yhtään kommenttia ei tullut. Sivupalkissani oli eilen kaksi muuta kirjoittajaa, jotka käsittelivät samaa asiaa. Myöskään he eivät saaneet yhtään kommenttia, vaikka kirjoitukset olivat hyviä. Teihin lukijoihin on tarttunut iltapäivälehdistön hymistelevä tauti.

Tiedän, että omien lukijoiden moittiminen voi johtaa lukijakatoon. Minä en kuitenkaan tässä asiassa voi nyt ajatella niin, että huono tutkimus, inhottava tulos, väärin sammutettu.

Selitykseksi ärhentelyyn voisin tarjota vaikka sitä, että yön aikana tietojärjestelmän päivitys on tuhonnut minulta elintärkeitä asioita, nukuin huonosti ja tentti lähestyy kovaa vauhtia

maanantai, 11. tammikuuta 2010

Lääkärihoitaja-kaipuu viekoittelee nuorisoa

Nyt näitä on ruvennut löytymään lisää. Lieneekö ilmiö  kovin  yleinen ? Peruspalveluministerin sietäisi vähän ohjeistaa  näitä alaisiaan. Terveydenhuollon  kuva on nimittäin ainakin minun silmissäni ränsistymässä kovaa vauhtia.

Mutta toisaalta täytyy sanoa, että kova on nuorisolla hinku tohtorinammattiin.

Ps.

Klo 19.55

Ja vielä lisää.......mistä näitä  puoskareita oikein tulee...

Mielenkiintoinen uutinen

Yle julkaisi aamulla puoli seitsemältä uutisen, jonka mukaan törkeä perheväkivalta kohdistuu useammin miehiin kuin naisiin. Uutisessa tosin myös todettiin, että henki lähtee naisilta useammin ja lievissä tapauksissakin naiset ovat ottavana osapuolena.

Tämä keskimmäinen tapausjoukko on nyt kuitenkin nostettu esille Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen lukujen perusteella.

Nämä tilastot tilastoivat luullakseni vain todellista väkivaltaa, jossa on kävelty päin keittiön kaapin avoinna olevaa ovea tai kompastuttu pimeässä lattialla olleisiin lasten leluihin. Henkisen väkivallan kohdalla varmastikin tutkijanaisille jää kuittaamisen paikka.

Vai jääkö ?

Mikä sen lopultakaan tietää. Tässä maailmassa meidät saadaan uskomaan mielettömiä asioita sillä, että määrättyjä asioita toistetaan päivästä toiseen. Neuvostoliitto pysyi pystyssä sillä konstin ja Natsi-Saksakin pystyi pitämään illuusiota jonkin aikaa kulissina.

Pimitettyjä tai kummallisia asioita esimerkeiksi löytyy vaikka kuinka paljon. Yksi sellainen on viinan vahingollinen ja turmiollinen vaikutus. Normaali arkiajattelun tapa on mieltää viina sellaiseksi, johon ihminen sammuu ja kuolee, jonka vaikutuksen alaisena hukkuu katuojan liejuun taikka omaan oksennukseensa.

Totuus on kuitenkin hassu. Suomessa kuolee kännissä tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti noin 1000 -2000 henkeä vuosittain. Esimerkkivuoteni on 1990 jolloin kuoli 1036 ihmistä em. syihin.

Tuosta määrästä oksennukseensa tukehtui 12 henkilöä. Alkoholimyrkytyksen sai 27 henkilöä, tulipaloihin jäi kännissä 49 henkilöä ja murhan, pahoinpitelyn taikka tappelun vuoksi kuoli 85. Sepalus- Open regatassa menehtyi 126 ihmistä ja liikenteessä 157.

Suurin ryhmä koostuu itsemurhista ja itselle aiheutetuista vahingoista. Niitä oli 386.

Kuva Turmiolan Tommista on syöpynyt syvälle sisimpäämme. Omaan oksennukseensa kuitenkaan harva hukkuu. Maksa- ja Haimasairaus vievät suuren joukon autuaimpiin ryyppypusikoihin, mutta niiden tautien tilastot eivät olekaan niin raflaavia. Sikaflunssa puree paremmin ihmisten manipuloinnissa.

Tänä talvenakin kuulemma kylmyys tappaa Suomessa noin 2000 -4000 henkeä.



sunnuntai, 10. tammikuuta 2010

Satakunta ulkoistaa itsensä kohta

Satakunnan poliisi on kilpailuttanut hautaustoimistot. Kilpailutuksen kohteena olivat ne vainaja-kuljetukset, joiden päätepiste on keskussairaala ja ruumiinavaushuone.

Kilpailua ei voittanut porilainen firma, vaan Raaseporilainen Suomen Hautaustoimistot Oy. Toivon mukaan heillä piisaa autoja Satakuntaan riittävästi. Satakunnassa nimittäin poliisi tilaa vankkurit kerran päivässä. Vuotuisena urakkana tähän palaa rahaa noin 100 000 euroa, joten yhden kyydin hinnaksi tulee 300 euroa. Ei se paha hinta ole säädyllisestä ja rauhallisesta kyydistä, mutta nuokin rahat valuvat tänä vuonna nyt Raaseporiin. Kaikki tietysti sen vuoksi, että Porin poliisit luulivat Raaseporin olevan joku kaupunginosa Musan ja Vähärauman takana. Onhan siellä myös Meri- Pori , Kaanaankorpi, Herrainpäivät ja Etu-Ameriikka.

Saas nähdä mitä seuraavaksi ulkoistetaan ja mihin ? Ehkä Isomäen jäähallin jäätyöt kenialaiselle norsunluuyritykselle….

Jos tässä vielä käykin niin, että paikallisten hautaustoimistojen työntekijät ryhtyvät myötätunnosta hidastamaan Porin hautaustoimintaan ja ohjaamaan vainajia vääriin arkkuihin.

Satakuntalaisena myötätuntoni on vainajien puolella. Pahoittelen paikallisten yrittäjien kyvyttömyyttä sorvata kilpailukykyinen tarjous.

Leikkeessä näette, miten Dean Martin  kätevästi ohjaa liikennettä vilkkaassa  risteyksessä. Dynamiittivankkurit  ovat väistämisvelvollisia  ja  hautausvankkurit  käyttävät niille  kuuluvaa eettistä etuajo-oikeuttaan. Vaikka kuvassa onkin hiekkaa, nyt ei liikuta Yyterissä.

Mikähän hautausurakoitsija  haki Tony Halmeen ?

lauantai, 9. tammikuuta 2010

Kirjallisuus tappaa lukemisen

Syksyllä alkaneet kirjallisuuden opintoni näyttävät tekevän hallaa hyvälle harrastukselle. Teoreettisen pohdiskelun vuoksi en ehdi enää lukemaan kirjoja. Tulen siitä asiasta ajoittain hyvin ärtyiseksi ja vihaiseksi ja koen vahvoja vieroitusoireita.

Luulin syksyllä vähän toisin. Ajattelin, että luen hullun lailla kirjaston varastosta sinne hautautuneita klassikkoja ja teen niistä syväluotaavia analyysejä. Opintojen vuoksi olen lukenut nyt yhden romaanin ja yhden novellikokoelman. Onneksi helmikuun tenttiin voi lukea jo suomalaisen kirjallisuushistorian merkkiteoksia.

Tänään olen tuskaillut naisseurassa. Alanko ja Käkelä - Puumala ovat johdattaneet minua kirjallisuustutkimuksen peruskäsitteisiin. Syvennyn niihin vasta nyt, koska syksyn ensimmäinen luentokurssi jäi syyskuussa istumatta ja sain tingattua itselleni korvaavan suorituksen. Olen tosin tenttinyt tämän kirjan jo lokakuussa Kirjallisuuden lajit- kurssin yhteydessä, mutten hennonut huomauttaa asiasta, kun tämä kirja uudelleen minulle osoitettiin.

Narratologinen sisäislukija- käsite ei tahdo minulle avautua aivan naiskaksikon tarkoittamalla tavalla. Jos ensi viikon tenttiin tulee tämä Boothin – Chatmanin malli, joudun vähän säveltelemään. Tai sitten hämäyksen vuoksi opettelemaan pätkän ulkoa ja selittelemään loput.

Tenttikysymykset tiedän jo noin suunnilleen. Kun itsellä on 30 vuotta kokemusta lehtorina tenttien tekemisestä, sitä aavistaa aika hyvin mitä toinen voi kysyä ja mitä ei. Yleensä kysytään sellaisia asioita, joihin annettuja vastauksia on helppo arvioida. Yleensä kysytään sopivan kokoisia kysymyksiä. Ja lisäksi näyttää siltä, että naiset kysyvät erilaisia kysymyksiä kuin miehet.

Tämän tentin jälkeen pääsee onneksi lukemaan jälleen romaaneja.

Tenttimisen vaikein asia näyttää olevan kulkeminen. VR- tuottaa nykyään, paitsi liikennepalveluja, myös hiuksia nostattavia survival- elämyksiä pientä nimellistä maksua vastaan. Rikkoutuva kalusto, kova pakkanen, viitteelliset aikataulut ja erämaataipaleet saavat matkustamisen tuntumaan taas samalta mitä Maija ja Matti kokivat Juhani Ahon romaanissa.

perjantai, 8. tammikuuta 2010

Taivaan Pilarit

Tämä vuosi tuo mukanaan jotain uutta ja merkittävää. Brittikirjailija Ken Folletin Taivaan pilarit taltioidaan nauhalle. Se tulee olemaan merkittävä asia.

Jos joku kirjoittaa kuin Mauri Sariola ja sitten kerran löytää kultaisen jyvän, on oikeus ja kohtuus, että lopulta sitten se, 1989 julkaistu mestariteos, pääsee oikeuksiinsa.

Jatko-osa on antanut odottaa itseään 19 vuotta.  Sitten viimein  2008 julkaistiin Maailma vailla loppua. Siitä en osaa sanoa mitään, sillä en ole sitä tiiliskiveä lukenut. Taivaan Pilarit sitä vastoin on suuri romaani.

Kerrotaan, että Taivaan Pilareista tulee sarja. Ihan sama minulle.

Epäonnistuneenakin se tulee olemaan suuri tapaus. Se tulee olemaan huikea kertomus 1000 vuoden takaa.

Lääkärisarjoissa aina tapahtuu

Karkkilassa nuorimies on hoitanut menestyksellisesti osastolääkärin tointa melkein vuoden, ennen kuin jäi kiinni. Lisenssin paperit oli saatu muropaketista,  kun parin pyrkimiskerran jälkeenkään ovet lääkikseen eivät olleet avautuneet.

Sillä tavalla. Nuorikin hän oli. Miten ihmeessä työnantaja työhönottotilanteessa on voinut ajatella 22 vuotiaan ehtineet lääkiksen kaahata läpi 4 vuodessa ? On siinä nyt mummuilla ja muilla asiakkailla ihmettelemistä kun hengissä ollaan ja kansanparantajan kynsistä selvitty.

Terveydenhuollon tila on muutenkin viime aikoina kärsinyt vähän kolahduksista. Ainakin kolmessa tapauksessa hoitaja on yrittänyt potilaan suhteen lopullista ratkaisua ( Endlösung), sikaflunssapiikkejä joudutaan kaupittelemaan pitkin maailmaa menekin puutteessa ja tutkimusta tekevät professorit tutkivat lääketehtaille mieluisia tutkimuksia yhteiskunnan varoin.

Raumalla kipsasivat aikoinaan Männistön muorin jalan. Muori oli kaatunut Äijänsuonrinteessä pahasti ja sairaalareissuhan siitä tuli. Muori oli valitellut vasenta jalkaa, mutta kipsi oli laitettu oikeaan ja vakuutettu, että kipu se siellä vekkulisti säteilee.

Lopputarkastuksen yhteydessä oli sitten jouduttu jo vasenkin jalka leikkaamaan ja kipsaamaan kun luun irtonaiset päät oli luutuneet ilman kipsiä vähän väärää asentoon.

No, Tillman osaa myös joitakin hyväksi koettuja parannuskeinoja. Jos esimerkiksi lukija sattuu lyömään puutarhakuokalla tai kirveellä varpaaseen, pitää vain toimia seuraavasti. Pyydystetään nopeasti jostain varpaan kokoa vastaava myyrä, hiiri, tai vastaava pikkujyrsijä ja nyljetään se tuppeen, ei sahata, vaan nyljetään. Sitten nyljetty nahka vedetään kondomin tavoin vahingoittuneen varpaan päälle karvapuoli ylöspäin ja odotetaan pari viikkoa. Kun talja poistetaan varpaasta, alla on uusi puhdas nahka. Kun vielä odotellaan viikko pari, varvas kärsii jo valssin tanssimisen, ellei daami astu sen päälle.

Luovutan kansanterveystyön käyttöön tämän ikiaikaisen parannuskeinon vapaasti ja ilman royalteja.

Ps.

Valekandi tämä vesseli on ollutkin. Erkkolaisen  uutisvälitys  pääsee päivän mittaan  vähitellen  tiedon alkulähteille ja  kuva selvenee. Kova hinku  kaverilla on ollut  näihin hommiin. Mieleen tulee takavuosilta kuuluisa Sanginjoen mies, joka rakensi lentokoneen kansakoulupohjalta  ja ryhtyi lentämään. Hänelläkään ei ollut minkään valtakunnan  lupia asiaan.

Saa nähdä, mitä tiedekunta tekee, kun tämä  hoitaja-lääkäri seuraavan kerran hakee sisälle  lääkärinoppiin ja jos vaikka pisteet  sattuisivat riittämään  sisälle ?  Pojalla on  nk. esiharjoittelu ainakin suoritettuna.

torstai, 7. tammikuuta 2010

Akustin päivä kaikille

Akusti Harjula on turhaan jäänyt suomalaisen mytologian pimentoihin ja unholaan. Hänelle kuuluisi suurempi osa kunniasta ja maineesta. Hänet pitäisi oikeastaan julistaa kaikkien tossun alla olevien miesten suojeluspyhimykseksi.

Akusti tunnetaan paremmin Niskavuoren Hetan miehenä. Minä olen aina tuntenut Akustin Kaarlo Halttusen näköisenä miehenä, joka tulee savisena ja kuraisena salaojatyömaalta keskelle Muumäen talon kahvikutsuja.

Sosiaalinen nousu rengistä isännäksi ei onnistu ilman kitkaa. Hetasta tulee Muumäen emäntä, mutta Akusti tekee taustalla joo joo,  ja aamen aamen- tyyliin salaa taloa vaurastuttavia kauppoja ja pitää huolen samalla henkisistä arvoista.

Yhtä Heta ei kuitenkaan pääse pakoon. Hänen sukunimensä on Harjula ja on iäti oleva.

Akusti on humanisti. Hän suree sisällissotaa ja poikansa rintamalle lähtöä ja samalla ymmärtää heikompaa ja sorrettua. Hän käy esikunnassa sovittelemassa asioita ja on ehkä vähän idealistikin. Hänen vuorosanoihinsa on oikeastaan kirjoitettu kaikki vasemmistolaisuuden kaunopuheisuus ja hyveellisyys, kaikki sosialismin henkevät tavoitteet ja aatteet.

Niskavuori-elokuvia on mukava katsoa,  koska niissä ei Akustin humanismi lopulta Neuvostoliiton tavoin sorru mahdottomuuteensa. Kova ja julma kapitalismi( Heta) koettelee, sotkee ihmissuhteita, kiskoo ihmistä paratiisista kauemmaksi, mutta lopulta Akustin ajatukset jäävät kytemään ihmisten mieliin. Katsojan on helppo asettautua Hetaa vastaan, Akustin puolelle.

Olen näyttänyt nuorisolle pätkiä Niskavuori-elokuvista siinä yhteydessä, kun olen puhunut heille naisjohtajuudesta. Nuoriso on sitä mieltä, että Heta kastroi miehet pelkällä puheellaan  eunukeiksi. No ainakin olemme saaneet aikaan keskustelua. Akusti Harjula jää kuitenkin aina taka-alalle. Hän antaa periksi, tekee kuitenkin lopulta oman päänsä mukaan ja toimii jossain taka-alalla, täynnä inhimillisyyttä ja lämpöä.

Ja me muut, Siipirikon tapaiset myötäeläjät, katsomme Akustia ihaillen.

keskiviikko, 6. tammikuuta 2010

Vuotuinen ajantieto

Maailma jaksottuu taas loppiaisen jälkeen uudella tavalla. Viikot ovat kokonaisia ja juhlat vähäisiä. On mietittävä ehkä talviloma- asioita, ajateltava vähän pääsiäistä , mutta muuten edessä on uuvuttavaa aikaa. Vain valon lisääntyminen tuo mukanaan jännittävää odotusta.

Harva odottaa enää jännittyneenä mateen kutua ja laske kuun vaiheita. Vanhat merkit painuvat unholaan.

Paitsi Paavo Väyrynen. Hän ponnahtaa taikalaatikosta vieteriukon tavoin aina kun jokin tapaus, tai varomaton ihminen aukaisee Pandoran lippaan. Paavon esiintulosta voisi ennustaa ajanmerkkejä oivallisesti, niin varma ja pettämätön hänen julkisuushimonsa on

Takavuosina kehittelin omasta työyhteisöstäni  ” vuotuista ajantieto-opusta” Kustaa Vilkunan tyyliin. Huomasin, että samoin kun ennen vanhaa voitiin ennustaa kevään tulo, sopiva heinään meno ja syysaskareiden ajankohta, työyhteisön henkilöiden ja tapahtumien suhteen toimi aivan saman kaltainen järjestelmä.

Jos joku tekee jotain, taikka sanoo jotain, taikka kokouksessa puhutaan jotain, kuulija voi tämän modernin ajantiedon avulla ennustaa organisaation tulevia asioita jopa minuutin ja tunnin tarkkuudella. Tuskallisen varmasti ja vääjäämättä kaikki tapahtuu juuri niin kuin prognoosit ennustavat. Pitää vain seurata organisatorisia taivaan merkkejä.

Näitä raapustuksiani lukee niin moni työtoveri, etten henno ja viitsi mennä yksityiskohtiin. Vuotuinen Ajantieto- opus on vielä kesken, joten jatkan kehittelyä. Ehkä eläkkeelle jäädessäni jätän hahmotelmani organisaation vapaaseen käyttöön.

Paavo Väyrynen ei sitä vastoin kätke kynttiläänsä vakan alle. Hänestä on tulossa peijakkaan paha päänsärky näille alkiolaisen liikkeen kannattajille. Hän tulee sotkemaan kuviot niin perinpohjin taas ennen puoluekokousta, että uuden puheenjohtajan ensimmäinen työ on keräillä puukkoja innostuneiden selkänahoista. seuraavat puolitoista vuotta.

tiistai, 5. tammikuuta 2010

Nyt on uusien sukupolvien vuoro

Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi lentomatkustajia ryhdytään läpivalaisemaan, jotta alushousuihin kätketyt salat tulevat julki ennen lentoa. Jos tähän asti on vain voinut aavistella, mikä lahkeessa pullottaa taikka tissiliiveissä pönköttää, nyt asiasta saadaan selvää ja saadaan lennokki ilmojen tietä suihkimaan.

Tillmanin oma sukupolvi joutui aikoinaan samanmoisen säteilyrumban kohteeksi. Kun mentiin kouluun, piti olla pienoisröntgen todistus, kun mentiin inttiin, piti ottaa pienoisröntgenkuva, kun haki työpaikkaa, sama juttu. Kaiken lisäksi pitäjissä kiersi mammogragia-autojen tyyppisiä autoja, joiden sisältämillä vehkeillä työväentalon suuressa salissa kuvattiin väkeä. Parillisina päivinä miehet, parittomina päivinä naiset. Tissiliivikaupoissa oli heti sen jälkeen kulta-aikaa, kun lehteen tuli ilmoitus kuvauksesta.

Minä en oikein muista, mutta luulen, että kuvaus oli jotenkin jopa pakollinen vuoden 1948 tuberkuloosilain perusteella. Sikaflunssan kohdalla nykyiset päättäjät eivät sentään tohtineet lakia säätää. Keuhkotauti oli tappava ja tarttuva tauti ja 1948 maassa oltiin totuttu yhteiseen asiaan uskomaan ja esivaltaa tottelemaan.

Niinpä minutkin kuvattiin  jonain  1970-luvun  alkupään vuotena  muistaakseni 6 kertaa. Aina kun meni jonnekin, teki jotakin, haki jonnekin, asui jossakin, taikka vain oli olevinaan, jouduin kuvauksiin. Valtion poikaleiri kuvasi keuhkot, kotipitäjä kuvasi keuhkot, opiskelupaikkakunta kuvasi keuhkot, oppilaitos vaati kuvauksen ja työnantaja vaati keuhkokuvat. Eikä selittelyt auttaneet.

 Nykyään useimmat työnantajat haluavat tietää sen, oletko ulkoisesti edustavan näköinen ja viis veisaavat  sinun keuhkoistasi.

Hikisissä kuvausjonoissa kukki usein hauska huumori tyyliin: Kauko Käyhkö meni lihakauppaan ja kysyi maksaa. Kauppias sanoin että se on loppu, mutta käykö keuhko.

Bekkerelliä on tullut siis tuhottomasti ja lisää tuli 1984. Saa nähdä, mitä tästä tulevien sukupolvien pienoisröntgeneistä syntyy?

Helpompi tapa turvatarkastuksille olisi kuitenkin tarjolla. Jo 1960-luvulla ajantäytelehdissä ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmoitusosastolla kaupattiin ihmisten ostettavaksi röntgenlaseja, joilla pystyi näkemään ihmisen vartalon vaatteiden läpi. Mainosten suttuisissa piirroksissa aina viriili mies katsoi laseilla Marilyn Monroen tapaista ampiaisvyötärö- pommia. Mainos ei antanut ymmärtää mitenkään sitä, toimiko laite myös toisin päin.

maanantai, 4. tammikuuta 2010

Valvottuja asioita

YLE julistaa uutisessaan kylmän sodan päättyneen itärajalla. Kummallinen ilmaus. Nuorten toimittajaplanttujen on hyvä tietää, että rajavartiolaitos ei ole perustettu, eikä se ollut varpaillaan vain kylmää sotaa varten. Suvereeneilla valtioilla on ollut ko. laitoksia maailman sivun.
Itä-rajan valvonta ei myöskään rajoittunut Neuvostoliiton ja Venäjän valvomiseen, vaan yhtälailla, ja edelleenkin pitää myös vahtia sitä, että kaikenmaailman hihhulit eivät vapaasti pääse idän onnelaan menemään ilman probuskoja ja sukkahousuja myyneet maanmiehet eivät päässeet aikoinaan paluukyydissä tuomaan määräänsä enempää viina.
Tärkeä toimenpide oli myös napsia kiinni onnelasta poispyrkineitä ja palautella heitä takaisin.
Itärajalla suurimmat kylmänsodan tapahtumat lienevät ne muutamat sodanjälkeiset NATO-vakoilukeikat, joita osaavat ja tepevät kaukopartiomiehet sinne tekivät.
Tosin, on myönnettävä, että sotilaallisesti uhkakuvat mielellään nähdään sieltä suunnasta tulevina. Kun itse olin valtion poikaleirillä 1974, vihollinen oli yleensä keltainen, mutta se hyökkäsi idästä. Poikani kertoi, että nykyään vihollinen voi tulla jo mistä suunnasta tahansa harjoituksessa, mutta jos se tulee jostain muualta kuin idästä, se on siinä tapauksessa koukannut.
No, rajaa valvoo sisäasiainministeriö, jolla tosin on omat erikoisjääkärijoukot nykyään, mutta muuten puolustus on puolustusta ja valvonta valvontaa.
Itärajalla paikoin valtatie kulkee niin lähellä rajavyöhykettä, että eräässä kohden tieltä voi järven yli tarkastella naapurimaata ja sen kauniita valvontatorneja. Siinä kohdassa tietä 1970 – luvulla oli ehdoton pysähtymiskielto. Ei sopinut ryhtyä kiikaroimaan ja yksityisen ihmisen valvomaan naapuria.

sunnuntai, 3. tammikuuta 2010

Kolmas päivä

Tänään Kari Rydman kirjoittaa mielenkiintoisia asioita etnisestä itseinhosta ja sen uskonnollisesta luonteesta. Kannattaa käydä lukemassa. Hänellä on oivallisia ajatuksia siitä kaikesta, mikä juuri nyt tapahtuu ympärillämme.

Itse olen lakannut ymmärtämästä ympärilläni olevaa. Hallitsemaan en ole sitä koskaan kyennyt. Mutta nyt on lopulta loppunut ymmärrykseni. Mitä enemmän opiskelee asioita ja ottaa niistä selvää, sen kummallisemmaksi nykyaika ja sen ilmiöt muuttuvat.

Etenkin poliittiseen järjestelmään uskoni on rapautumassa. Sehän lopulta on kaiken pahan alku ja juuri. Kun ihmisten usko järjestelmän toimivuuteen rapautuu, edessä on vaikeita aikoja. Kun minun kaltaiseni ihminen menettää uskoaan koneistoon, monet muut ovat sen jo ehtineet tehdä paljon aikaisemmin.

Olen paljon miettinyt sitä, ovatko kaikki entiset sukupolvet joutuneet jättämään maailman yhtä lohduttomaan tilaan jälkeläisilleen ? Ainakin perinteisiä sotia käyneet sukupolvet ovat joutuneet niin tekemään.

Oman maailmani kohdalla sekasortoisuus näyttää lisääntyvän eksponentiaalisesti. Ammattien lyhytikäisyys, työelämän täydellinen muutos ja globaalin maailman murheet näyttävät riistävän yksilöltä säädyllisen ymmärryksen oikeuden.

Nomen est omen

Kun elämä tulee hankalaksi ja kiusaajat pyörivät kintuissa, nimen vaihto saattaa auttaa. Tepevämmät vaihtavat sukunimen, kun taas jotkut tyytyvät pelkkään etunimen vaihtoon.

Etunimen voi vaihtaa kerran ilman perusteluja ja toisen kerran perustelujen kanssa. Kun Tony Väinö Sebastian tuntuu liian kosmiselta, voi marssia virastoon ja pyytää että se vaihdetaan. Korttimiehen nimeksi sopii hyvin esimerkiksi Pasi Anssi. Muut voivat turvautua vaikkapa kalenteriin, jos oma mielikuvitus ei riitä.

Erityisen hassuja sukunimiä voi terävöittää vaikkapa etuliitteillä taikka rakentamalla niistä sumu –etuosalla uusia nimiä. Sumumäki, Sumujärvi, Sumuniemi……Sumu –Keski-Ikkala …. lista on loputon, paitsi kahta väliviivaa ei taatusti hyväksytä. Tillmannilla oli ruotutoverina ainakin sata alokas Veripäätä, mutta vain yksi alokas Eeva. Ja tunnen minä insinööri Eirankin.

Helsingissä kerran käydessäni näin ovikyltin, jossa luki Tunturi- Lappalainen.

Oikeuspuolella taisi aikoinaan vaikuttaa tuomari, jonka nimi oli Harras Kyttä. Metsäteollisuutta luotsasi pitkään Lauri Kirves. Valtion poikaleirillä ohjausta allekirjoittaneelle antoi vänrikki Muona, joka tunnettiin myös nimellä Sissimuona.

Jääkiekkojoukkueessa oli muinoin meillä maalivahtina muuan Lauri, tukeva poika ilman suojuksiakin. Niissä peleissä oli yleensä sääntönä, että kohottaa ei saa. Niinpä vastahyökkäyksen saapuessa yli punaviivan, Lauri heittäytyi kyljelleen maalin suulle jään pintaan massiivisine hahmoineen ja usein onnistui suojelemaan maalia vallan hyvin. Hän kulki pitkään nimellä vatupassi-late.

Ja sitten tunsin kerran yhden kauniin Ansan, joka väitti syntyneensä väärälle vuosikymmenelle.

Nimenvaihtoon kaikki vain. Väärällä nimellä täällä minäkin spatseeraan. Jos Toni Väinö Sebastian ei miellytä, Reetriikka Eufrosyne voi jo napata. Tangokuninkaallisissa ja muissa silmäätekevissä riittää materiaalia vaikka mihin.

Meillä Raumalla vaikutti aikoinaan naistentautien erikoislääkäri Mies Reenkola. Siinä vasta hieno etunimi.

Jalasjärvellä muuten kenkätehdas on joutunut antamaan kengälle nimen, josta paikalliset voivat päätellä missä sitä pidetään ; Jalas

lauantai, 2. tammikuuta 2010

Panta

Oikeusministeri ehdottaa elektronisen jalkapannan käyttöönottoa lähestymiskiellon saaneen henkilön valvonnassa.

Tillman tuntee vain koirapantojen, susipantojen, karhupantojen ja otsapantojen toimintaperiaatteet, joten jalkapannoista en osaa sanoa mitään. Ajattelisin niin, että ko. panta ei toimisi muuten, kuin sillä tavalla, että jossain valvomossa joku katselisi pannoitettujen ihmisten kulkemisia ja toilailuja.

Tällä tavoin voitaisi määritellä pantakaverille luvattomat reviirit. Siitä taas seuraisi se, että kaikkialla muualla ao. henkilö voisi seikkailla mielin määrin. Siellä voisi tietämättään seikkailla myös uhri. Pannasta ei ole juurikaan siinä tapauksessa apua. Ellei sitten pannoiteta uhria ja  uhkaajaa ja tarkkailla sitä tilannetta, että kaksi pistettä kartalla eivät kohtaa.

Tänään tanskanmaalla pilapiirtäjä ehti juuri ja juuri turvahuoneeseensa. Kirvesmiehellä ei ollut pantaa jalassaan, mutta ylevät ja innokkaat motiivit hänellä varmaan oli sielussaan.

Helsingin seudulla on ihmisiltä peruutettu vanhoja aselupia kahden ylinopeus-rikesakon vuoksi. Semmoinen toistuva kaahailu osoittaa kuulemma piittaamattomuutta lainkäyttöä kohtaan.

Ratkaisu kaikkeen

Sisäministeri halusi Kauhajoen tapahtumien jälkeen kohdistaa mielenkiinnon uusien aselupien myöntämisperusteisiin. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Kauhajoen tapahtumien jälkeen ei ole myönnetty uusia aselupia juuri ollenkaan.

Sellon tapahtumien jälkeen sisäministeri haluaa mielenkiinnon kohdistettavan vanhoihin aselupiin.

Ilmeisesti sitten seuraavan, tulevaisuudessa vielä piileksivän, tapahtuman jälkeen sisäministeriö kohdistaa mielenkiintonsa keski-ikäisten aselupien suuntaan.

Ja kun tapahtumat lisääntyvät, sisäministeriä kohdistaa mielenkiintonsa yhä pienempään sektoriin, vaikkapa loukkupyyntiin.

Mustasukkaisuuden poistoon sisäministeriö ei sentään katso voimavarojensa riittävän. Avioerotilanteissa usein juuri tähän ilmiöön törmätään ja kustannukset ovat suuret sekä yksilölle ja yhteiskunnalle.

Tällä hetkellä avioeron saa halvimmillaan 123 eurolla. Jos tuon eropaperin hintaa nostettaisi vaikkapa 100 – kertaiseksi, avioeroja ei otettaisi niin paljoa ja mustasukkaisuutta olisi vähemmän liikkeellä. Kun maassa tehdään vuodessa 13 000 avioeroa, valtion kassaan kilahtaisi korotettuna maksuna jo sievoinen summa, mikäli erointo edelleen pysyisi korkeana.

Aseluvan omistajille avioeron hinnaksi voisi laittaa 50 000 euroa. Kasiase-luvan haltijalle 100 000 euroa. Eipä siinä syntyisi eroja ja mustasukkaisuutta. Kaikki ongelmat ratkeaisivat käden käänteessä ja sisäministeriö voisi rauhassa jatkaa poliisin virkakoneiston uudistuksia ja palveluverkoston muunlaista alasajoa.

perjantai, 1. tammikuuta 2010

Käyrä

Kuplivaa uutta vuotta kaikille niille, joilla kuplivaa vielä on. Ulkona on kirpeä pakkanen ja vuoden ensimmäinen päivä on teon alla. Kyllä tästä ehkä kelvollinen päivä vielä syntyy, kunhan saadaan takkaan tuli ja teevesi kiehumaan.

Ennen vanhaa vuodenvaihde oli velallisille se, hetki, jolloin pankkiin piti toimittaa puolen vuoden korko ja lyhennystä sovitusti. Sitten velallisen sopi säädyllisesti ryhtyä keräämään vastaavia eriä juhannusta varten.

Velkaantumisen edetessä ja palkkatyövoiman käyttelytilien yleistyessä on sitten velanhoitokin yksinkertaistunut. Pankki käy 15 sekuntia kuukausipalkan tilille saapumisen jälkeen ottamassa korot ja lyhennykset pois ja velallinen voi sen jälkeen tehdä lopuilla mitä haluaa, ja pystyy.

Isäni neuvo 1970-luvulla kotoa pois muuttavalle nuorelle miehelle oli yksinkertainen; ota velkaa niin paljon kun pankista antavat. Silloin näet oli semmoinen tapa, että pankissa hyvin tarkoin harkittiin sitä, kenelle annettiin ja kuinka paljon. Siihen aikaan moni joutui pankista tulemaan tyhjin taskuin pois. Isäni mielestä pankinjohtajalla oli ehdoton asiantuntemus siihen, paljonko pankki voi nuorelle miehelle antaa.

Sitten ajat muuttuivat. Ja nyt kuplii oikein kunnolla. Kuvassa on suurin näistä kuplista. Veikeä käyrä kertoo katselijalle USA:n velkarakenteen ja määrän viimeisen 140 vuoden ajalta. He ovat nyt kuvan oikeassa laidassa, kohtuullisen ylhäällä.




Käyrän mallista voi päätellä sen, että tästä tilanteesta palautuminen normaaliin tapahtuu ongelmien, isojen ongelmien kautta, eikä me olla niistä ongelmista nähty vielä kuin kulmakarvojen kärjet. Maa käy jatkuvaa sotaa jossain päin maailmaa, eikä se näy julkisessa velassa kuin pienenä kumpareena. Suruton yksityisektorin  velkaantuminen  vie summakäyrän  koilliseen. Siitä ilmansuunnasta voi usein löytyä susia ja karhuja, kylmyyttä ja nälkää.

Mutta mitäpä minä olen heitä asiassa neuvomaan, minä, jonka luokse ei ole rikkaus ja mammona pesää tehneet. Korkeintaan voisi sanoa Jaakko Teppoa vapaasti mukaillen, että , ” Mitenkähän ne rikkaat oikein pärjää, kun minullakin tekee näin tiukkaa”

Kuva on lainattu Taloussanomien artikkelista