sunnuntai, 28. marraskuuta 2010

Pelkoa Irlannin pankkipiireissä


Pirkanmaan vasemmisto vaatii Irlannin pankkeja velkasaneeraukseen. Hui kauhistus ! Uskoisin nyt irlantilaisten pankkiirien hädissään sulkeutuvan taloihinsa ja seuraavat viikot siellä taloissaan unettomina tutisevan ja kuumavesipullonsa kanssa sängyssä pyöriskelevän.

He varmasti tietävät, että vasemmistopuolueet edustavat melkoista voimatekijää Suomessa. Heitä kannattaa viimeisten mielipidetiedustelujen mukaan noin 26,5 % äänestäjistä.

Mikä on muuten Pirkanmaan vasemmisto ? Ovatko siellä nyt kokoontuneet kahden puolueen edustajat yhteiseen tilaisuuteen, vai oliko siellä joku Vasemmistoliiton paikallinen kyläyhdistys ? Millainen porukka siellä nyt Irlantia laittaa polvilleen ?

Irlantilaiset taas napisevat siitä, että ellei kohta ala sataa mannaa taivaasta, niin maa kaatuu ja lainojen korot nousevat kohta siellä 7 prosenttiin. Voi kauhistus.

Vuonna 1992 minä maksoin asuntolainan korkoa 16,5 prosenttia ja moni muukin maksoi. Silloin suomalaiset pankit joutuivat velkasaneeraukseen. Minä selvisin koroista, mutta lähes 600 000 ihmistä oli ilman työtä. Me menetettiin x - sukupolvi ja osittain taidetaan menettää y- sukupolvikin sen takia. Nyt, jos emme auta näitä eurooppalaisia hulttio-valtioita tolpilleen, Suomessakin lainojen korot ovat taas kohta kaksinumeroisia ja kaikilla näillä valtioilla sama tie edessään.

Minulle se ei enää merkitse mitään. Olen vanha mies. Mutta niiden, joilla on 200 000 euroa asuntolainaa, kannattaisi vähän miettiä. Muutaman prosentin koronnousu saattaa oleellisesti vähentää mahdollisuuksia velan lyhentämiseen. Jos taas pirkkalaisilla vasemmiston edustajilla ei ole yhtään lainaa, nostan hattua onnittelen vauraudesta. Työpaikkojen puolesta kannattaa siiinäkin tapauksessa kuitenkin kantaa huolta.

Jos se laina on taas työllistävällä yrityksellä ja lainasummassa on pari nollaa perässä, vasemmistonkin edustajan luulisi pystyvän helposti mieltämään sen, mitä siitä seuraa yrityksen koroille ja lyhennyksille.

Yleisradio joutunee kohta lopettamaan Ihmisten Puolue- televisio- ohjelmansa. Satiiri ja parodia muuttuvat hampaattomiksi kun kohde käyttäytyy satiirin mukaisesti. Niin kävi Jari Tervon kirjallekin. Matti poika on ylittämässä hurjimmatkin juonikäänteet ja Koljatti – teos jää kohta unholaan.

0 kommenttia: