Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet , ( ei akateemista loppututkintoa), ihmettelee, miksi Maahanmuuttovirasto epäilee ihmiskauppaa somalialaisten kasvattilasten tapauksessa, mutta virasto ei ole lähettänyt yhtään tämänkaltaista tapausta ihmiskaupan uhreja avustavan järjestelmän piiriin. No, maahanmuuttovirasto ei ole lähettänyt yhtään tapausta järjestelmän piiriin, koska järjestelmän sääntöjen mukaan tällainen epäily automaattisesti antaa mahdollisuuden väliaikaiseen oleskelulupaan ja sitä kautta se järjestelmä romuttaa koko sen mielenkiintoisen tutkimusmaailman, joka tällä hetkellä leijuu somalialaisten kasvattilasten ympärillä. Sellainen epäily romuttaisi sen, että jopa Astrid Thors on ryhtynyt kyselemään syytä kasvattilasten suuren määrään. Mutta ei minun pitänyt tätä puhki kaluttua luuta tänään järsiä. Tänään piti puhua unista. Olen viime viikon torstaista asti taistellut unissani maailmalla terroristien riveissä. Torstaina olin Khyberin solassa Afganistanin ja Pakistanin rajalla. Meno rintamalla turbaanipäisenä oli rajua ja hillitöntä. Perjantaina olin Joensuussa, mutta yöllä taistelin jälleen Afganistanissa. Lauantaina olin viidakossa , jossain Perun takamailla ja eilen sitten taas Afganistanissa auttamassa kavereita vuoristossa. Minä olen nyt puoli viikkoa taistellut AK-47 rynnäkkökiväärillä sadassa erilaisessa kivenkolossa, vaihtanut lipasta kymmeniä kertoja ja saanut tuntea tulikuuman piipun hehkuvan puisen tukin alla vasemmassa kädessäni. En muista osuneeni ihmiseen. Olen ampunut ylhäältä vuorenrinteelta alas maantielle, juossut uuteen asemaan ja taas ampunut. Perussa olen juossut läpi vihreän viidakon, pois asemasta, taas seuraavaan pusikkoon vaanimaan polulla kulkevia ihmisiä. AK-47 muistuttaa hyvin paljon tsekkiläistä vz 58 rynnäkkökivääriä. Vz 58 on ulkoisesti AK-47 laitteen kopio, mutta sisukalut ovat täysin tsekkiläisten omaa suunnittelua. Tänään vz 58 oli pääosissa Slovakiassa, Bratislavan luoteisessa esikaupungissa, kun mieshenkilö ampui kuusi ihmistä ja itsensä, sekä haavoitti lukuisia muita. Devinska Nova Vesin lähiö on radan varressa ja ne lukijat, jotka ovat menneet Wienistä Bratislavaan junalla, ovat junan ikkunasta nähneet tämän kaupunginosan. Kuusi surmansa saaneista kuului samaan romaniperheeseen. Mies tunkeutui heidän kotiinsa ja ampui neljä naista sekä yhden miehen. Kadulla silmitön tulitus sai aikaan lisää pakokauhua. Missään muussa valtiossa en ole nähnyt niin räikeitä rodullisia ristiriitoja kuin Slovakiassa valtaväestön ja romaani-vähemmistön välillä. Edes Yhdysvaltojen eteläosissa värillisen väestön tilanne ei muistuta alkuunkaan Itä-Euroopan romaaniongelmaa. Nämä uhrit olivat juuri sita samaa joukkoa, jota Ranska kelkkoo takaisin Romaniaan koko ajan. Olisikin hyvä asia, jos vähemmistövaltuutettu ja ministeri yhdessä muiden päättäjien kanssa osaisivat toimia omissa ongelmissamme niin, että ongelmamme olisivat mahdollisimman pieniä ja tuskattomia. Jos se edellyttää joidenkin vilpillisten kasvattilasten jättämistä Somaliaan, tapahtukoon sitten niin. Jos se edellyttää jämäkkyyttä ” perheen yhdistämisissä” , tapahtukoon sitten niinkin. Mitä se jämäkkyys sitten tarkoittaakin. Olisi kuitenkin mukavaa, jos nämä rouvat olisivat samaa mieltä keskenään. Minua väsyttää nyt sata lasissa. Uudet herrantertut, amk -höpönassut, lukiomaailman lahjat ammattikorkeakoululle ja tulevat palkkani maksajat saapuivat tänään. Olen ihan puhki taas , täynnä kaiken alkua ja syyskuun hässäkkää. Loput kullanmurut saapuvat huomenna. Olen siitä syystä muutaman viikon taas sekopäinen, eikä kirjoituksissa ole päätä eikä häntää. Koettakaa ymmärtää vanhaa miestä. PS. Jälkikirjoitus Päivääni piristi huomattavasti se, " yllättävä" tieto, että Matti Nykäsen entinen vaimo on löytänyt uuden sulhon. Sulho oli noin vain kävellyt ovelle, rojahtanut kukkapuska käsissä polvilleen ja kosia hötkäyttänyt yksinäisyydessä kolmatta päivää piehtaroivaa eronnutta rouvaa. Kihlajaisia oli pidetty sitten koko yö. Matti yritti olla Jyväskylän suunnalla tepevästi liikkeellä. Kenties hänellä oli jo vähän uutta putkessa, kun vanha jätti. Jälleen kerran kuitenkin kävi niin, että rouvalleen Matti joutui taipumaan näissä parisuhteen kiemuroissa. Ja toiseksi jäämään. Olipa hyvä, kun huomasin tämän uutisen lehdestä. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta. Minulla ei ole enää yhtään niin paska olo kuin äsken. Kansanlaulaja Jaakko Teppoa siteraten voisi sanoa, että " Mitenkähän ne rikkaat oikein pärjää, kun minullakin menee näin heikosti"
0 kommenttia:
Lähetä kommentti