Ajattelin, että törmään Heikki Hietamieheen taikka Pave Maijaseen tänään. En ole kuitenkaan nähnyt kumpaakaan täällä Lappeenrannan kaduilla, mutta törmäsinkin sitä vastoin sotakaveriini 35 vuoden takaa. Oltiin samassa tuvassa 8 kuukautta. Tänään istuttiin terassilla viereisissä pöydissä muutama minuutti, kunnes toisen oli pakko kysyä. Oletko sinä kuudennen patterin miehiä ?Edellisen kerran törmättiin Tukholmassa kesällä 1975.
Vuodet eivät olleet vieneet muistia ja muistoja minnekään. Muistimme tupakaverit nimeltä ja alikessut jopa luonteiltaan. Patterin päälliköstä meillä oli enää hyviä muistoja.
Ihmeellinen on maailma. Verkostot pelaavat ja lämmin side pysyy läpi elämän. On oikeastaan sääli, että naisilla ei ole vastaavia nuoruuden juttuja olemassa.
Kävimme muutamia muisteluja läpi ja pöydälle jäi vähän hylsyjä. Yhteystiedot vaihdettiin. Kaverista oli tehty vuosien saatossa korpraali. Minä jatkan edelleen tykkimiehenä.
Vuodet eivät olleet vieneet muistia ja muistoja minnekään. Muistimme tupakaverit nimeltä ja alikessut jopa luonteiltaan. Patterin päälliköstä meillä oli enää hyviä muistoja.
Ihmeellinen on maailma. Verkostot pelaavat ja lämmin side pysyy läpi elämän. On oikeastaan sääli, että naisilla ei ole vastaavia nuoruuden juttuja olemassa.
Kävimme muutamia muisteluja läpi ja pöydälle jäi vähän hylsyjä. Yhteystiedot vaihdettiin. Kaverista oli tehty vuosien saatossa korpraali. Minä jatkan edelleen tykkimiehenä.
6 kommenttia:
Hyvä törmäys!
Naisilla ei tosiaan vastaavaa, ellei nyt satu törmätä vierihoitohuoneessa samaan aikaan vauvan kanssa olleeseen = )
Pöh. Ja ettäkö me naiset tarvittais jotain sellaista kuin inttiä pitääksemme yhteyttä läpi vuoskymmenten...
Tillman kuules, voi olla että me naiset ollaan perimmältään ihan luontojaan sosiaalisia, ei tarvita mitään sotaanoppimiselaitoksia sitä varten. Mitä varten muuten Suomen armeija ON olemassa?
Taru : olen huomannut, että vähän aikaa naiset kyllä muistavat sen, että he ovat olleeet laitoksella samaan aikaan, taikka samassa huoneessa.
Syntymä ja lapsen saaminen lienevät kuitenkin niin sisäsyntyisiä prosesseja, että harvoin niistä kovin syvällisiä ihmissuhteita syntyy, tai pitkällisiä.
Tavallaa kuitenkin samasta asiasta armeijan kanssa on kyse, samanarvoisuudesta ja samalla viivalla olemisesta
Ripsa:
Ei kyse olekaan välttämättä yhteydenpidosta, sillä harvat miehet pitävät asevelvollisuuskavereihinsa yhteyttä.
Kyse on siitä, että on olemassa sitä vahvempi side, mitä korkeampi koulutus on saatu asevelvollisena.
Upseerien kohdalla tiedetään hyvin tarkasti se, että ketkä olivat samalla kurssilla. Asiasta tehdään jopa matrikkelit, joita hellin käsin myöhemmin selaillaan.
Liike-elämässä on paljon näitä pitkäikäisi toveruussuhteita.
Rivimiesten osalta hyötyajattelu on vähäisempää. Enemmän on kyse solidaarisuudesta ja yhteisten kokemusten voimasta.
Puolustusvoimissa otetaan varusmiehille valokuva oman ryhmän miehistä, oman perusyksikön miehistä, omista esimiehistä otetaan kuva ja vieläpä otetaan kuva yksittäisestä sotilaasta.
Synnytyslaitoksella ei oteta juuri muita kuvia kuin itse kääröstä.
Olisihan se reteetä myöhemmin näyttää, että tässä me kaikki kuusi sen viikon synnyttäjää ollaan. Lissu on tuo vasemmalla oleva. Se on nykyään Pielavedellä johtava perhepäivähoitaja. Mari on taas opettajana jossain Kainuussa.
Ripsa:
Armeija on nykyään, ja on aina ollut olemassa nuorten miesten sosiaalistamistoiminnan varmistamiseksi.
Itse sodankäynnin kanssa sillä on vain rajallisesti tekemistä. Kysymys on enemmänkin testosteronin sosiologisesta kesyttämisestä. Samaan lopputulokseen varmasti päästäisi myös muillakin menetelmillä. Sotalaitos on tähän toimeen vain niin uskomattoman kätevä ja samalla saadaan sivutuotteena valtava määrä potentiaalista tykinruokaa.
sivutuotteita kyllä syntyy... olin aikanani 9kk intissä josta kolme meni siihen että hiihdettiin latua kapiaiselle joka tykkäsi aamulla tulla töihin suksilla.
Kaksi viikkoa ajoin hevosella lantaa pellolle, Niinisalossa kun oli silloin hevosiakin. Tämä oli oikeasti hyödyllistä ja hauskaakin. Homma loppui kun putosin reestä ja venäytin jalkani.
Armeijassa ei ollut mitään, ei yhtään mitään, mitä ei olisi oppinut kahdessa päivässä. Tajusin tämän vasta puolivaiheessa ja kieltäydyin aukista mistä tuli palvelua vuorotta kolme kuukautta eli maksimirangaistus.
Se hyvä puoli siitä seurasi ettei koskaan kysytty kertauksiin. Eipä silti että olisin mennyt, riittää kun kerran höynäytetään.
Lähetä kommentti