sunnuntai, 27. kesäkuuta 2010

Rantakoivun alla

Juhannuksena on kuollut synkkä määrä ihmisiä. Median mukaan 20.

Media ei ole laskenut mukaan niitä, jotka ovat kuolleet ihan normaalisti sydänkohtaukseen taikka syöpään. Vaimon serkkupoikakin kuoli viikko sitten 58 vuoden iässä. Eikä mitään mainintaa missään.

Kahdenkymmenen ihmisen kuolema sivistysvaltiossa karnevaalin tuloksena on minusta aika pieni määrä lopulta. Meitähän hilluu juhannuksen vietossa noin 5 miljoonaa ihmistä. Jos heistä osaa asiansa hoitaa asiallisesti noin 4 miljoonaa, jäljelle jäävän miljoonan ihmisen tuhosaldoksi tuo 20 ihmistä on lopulta aika pieni.

Minä vietin teinivuoteni Säkylän Eenokilla. Siellä tapettiin pahimpana vuonna 2 henkilöä. Melkein joka vuosi sai joku siipeensä. Paikalla oli huippuvuosina 12 000 juhlijaa pelkissä soputeltoissa, ilman mitään fasiliteettejä. Ainoa eväs oli Kariniemen hiilloksella kypsennetty broileri ja erittäin kuiva suomalainen valkoviini.

Tupakkaan, tavalliseen viikonloppuviinaan ja itsemurhiin kuolee kokoajan valtavasti ihmisiä. Pelkästään itsemurhiin noin 20 ihmistä viikossa. Minä odotan koko ajan, että media ryhtyy kirjoittamaan positiivisia tarinoita juhannuksesta. Tarinoita siitä, miten joku selvisi hengissä viime hetkellä tulipalosta, tarinoita siitä, miten joku löysi itselleen elämänkumppanin juhannuksena, taikka tarinoita siitä, ketkä ovat syntyneet maaliskuun 26 päivä.

Heidän elämässään juhannus on ollut merkillisen tärkeä ja poikkeuksellinen hetki. Heidän kohdallaan yöttömän yön hämärässä on kuitenkin tapahtunut niin, että herkkä ugrilainen katse on kohdannut toisen.

Tässä maailmassa niin harvoin asioille annetaan oikeat suhteet.
Tillman aloittaa huomenna 6 viikon vuosiloman . Sen kunniaksi lataan tähän vähän videoleikettä, jotta pääsette tunnelmaan. Jos tuntuu äitelältä, kuunnelkaa tätä.

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Mua on ruvennu tänä jussina oikein ärsyttään, kun nettilehtiä lueskellessa näkee otsikoita että "Juhannus vaati xx kuolonuhria" - ei se juhannus mitään VAADI! Ihan hyvin vois tosiaan otsikoida, että "Viime viikko vaati viisi kuollutta". Kaikki kolarit johtuu juhannusliikenteestä ja kaikki kännitappelut juhannuksenvietosta. Lehtien kannalta ei taida jussissa olla mitään positiivista.

Meillä juhannus vaati kans kuolonuhreja, kun linnunpönttö putos puusta kovassa tuulessa, ja poikaset kuoli. Juhannuksen syytä sekin oli! Ei mun, joka en ollu kattonu keväällä, onko pöntöt hyvin kiinni.

Leppoisaa lomaa Tillmanille!

Tillman kirjoitti...

Minä olin kotona koko juhannuksen ja grillasin takapihalla ruokaa, maistelin oluita ja katselin jalkapalloa. Turvallista mutta kivaa.

Tänään alkavat aktiviteetit

Surku teidän linnunpoikasia ja emon hätää. Ei ollut tosiaan juhannuksen vika.