torstai, 24. kesäkuuta 2010

Rajan lonkerot

Kävin toissa päivänä ja eilen katsomassa paria opiskelijaa Viipurin lähistöllä. He tuntuivat pärjäävän työpaikoissaan hyvin huolimatta ”vanhan venäläisen kaupungin ” läheisyydestä. Heitä ei huolettanut yhtään se, että Viipurin keskustaan oli alle 50 kilometriä. Minä sitä vastoin tunsin ihokarvojeni nousevan käsivarsissani. Lähimmillään näytti siltä, että Viipuriin oli matkaa linnuntietä 27 kilometriä ja minun mummolaani vähän enemmän.
Venäläiset näyttivät kadulla hyvin ystävällisiltä. Minihameiset nuoret naiset näyttivät erittäinkin ystävällisiltä. Venäjän kieli soljui kaduilla ja kauppojen mainokset olivat venäjäksi.
Vaikeaa oli ajatella, että kävelen Lappeenrannassa. Vaikeaa oli mieltää se, miten äärettömän lähellä on Viipuri, oma mummola, Pietari ja 8 miljoonaa ihmistä. Vaikeaa oli ajatella, miten lähellä kaikki outo ja vieras voi olla.
Olen aina ihmetellyt sitä, että kesällä 1944 ikkunat helisivät Lappeenrannassa. Tällä viikolla vasta tajusin, että venäläinen tykistö miltei kykeni ampumaan nykysuomen alueelle ja Lappeenrannan esikartanoihin.
En ole lukenut asiaa koskevaa kirjallisuutta kovinkaan paljon, mutta ajattelisin niin, että kyseisenä kesänä on Lappeenrannassa eletty pelon vallassa ja sydän syrjällään. Vertailun vuoksi voisi ajatella tilannetta, jossa vihollinen olisi tulossa Helsinkiin ja ratkaisutaisteluja käytäisi Lohjalla, Inkoossa taikka Kellokoskella.
Lopulta sitten uusi raja muodostettaisi jonnekin Korson ja Keravan puoleen väliin. Itse kaupunki säilyisi, mutta tutut ja arkipäiväiset paikkakunnat jäisivät naapurille. Hyrylän asukkaat itkisivät Tuusulajärven etelärannalla ja kiikaroisivat Järvenpään keskustan suuntaan ja itkisivät Ainolan menetystä.
Etäisyys – ja välimatkaharha on kummallinen asia muutenkin. Oletteko huomanneet, että kun ajatte outoa tietä jonnekin huisinnevadaan ja tulette seuraavana päivänä takaisin, paluu tuntuu aina nopeammalta, reippaammalta ja sujuvammalta. Mennessä aika ja kilometrit matavat.
Minä olen käynyt Viipurissa kerran vuonna 1990. Nuijamaalla rajavartija tuli linja-autoon ja laski meidät uudelleen kävelemällä pitkin linja-auton käytävää ja käytti laskuvälineenä kalasnikovin piippua, jolla hän erikseen osoitti jokaista . Sellaisessa tilanteessa voi olla ihan varma, että on tullut lukuun mukaan. Tunne on selvä ja varma.
Kirjallisuusmiehenä kävin katsomassa Viipurin kirjaston ja historiallisessa mielessä piti tietenkin poiketa katsomassa Pohjolan-taloa ja sen kellarikerroksen ikkunoita. Kävimme myös Leningradissa.
Sen jälkeen en ole siinä naapurimaassa käynyt. Ei ole pienintäkään himoa.
Lappeenrannassa oli muuten mukavaa. Paikallinen E-osuustoimintaliikkeen sylissä syntynyt Cumulus- hotelli oli ymmärtänyt sen, millä tavoin saa porvariasiakkaankin haltioituneeksi. Reppurisaunaan oli katettu pöydällinen ilmaista Alkon Lonkeroa ja viereen laitettu ystävällinen lappu, jossa kulkumiestä kehotettiin vapaasti nauttimaan talon antimista.
Se lappu oli kirjoitettu vain suomeksi.

5 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Taisi olla ihan sama vuosi kun kävin päivän työmatkalla Viipurissa. Täytyy sanoa, että ei ole kiinnostanut sen jälkeen. Tietysti osa idän epäviehätystä on sekin, että venäjä on yksi niistä muutamasta kielestä joita en puhu. Mutta oli Viipuri kyllä muutenkin kuin scifileffasta, ihan toinen planeetta. Infra kuin Suomessa ehkä 70 vuotta sitten, kerjäläiset tiukasti asemissa jo silloin jne. Parempia matkakohteita löytyy mistä vaan.

Tillman kirjoitti...

Sosio-ekonomisessa mielessä on silmää pistävää se, että ne venäläiset, jotka liikkuvat Lappeenrannan kaupoilla, omistavat paljon umpeimpia ja kalleimpia autoja kuin minä. He tuoksuvat hävyttömän kalliilta ja ovat kuin toiselta planeetalta.

Minulla on sitten taas sellainen mielikuva, että ne, jotka osotoksillä pyörivät koti-Viipurissa, joutuvat kulkemaan jalkapelissä taikka vähän vaatimattomimmilla vehkeillä. Hekin ovat varmaan kuin toiselta planeetalta.

Logiikan mukaan Venäjällä siten on kaksi eri maailmaa, aivan samalla tavalla kuin siellä on jo satoja vuosia ollutkin.

Viipurin torilla 1990 30 vuotias terveennälöinen mies työnsi 5 vuotiaan lapsensa meidän bussiimme kerjuulle. Kerjäämisen järjestys oli ; anna rahaa; anna tupakkaa; anna ruokaa.

kariav kirjoitti...

Matkojen ja etäisyyksien lisäksi myös aikakäsite muuttuu. Kun aloittelin kansakoulua 1950-luvun puolivälissä, tuntui siltä, että sotaa oli Suomi käynyt joskus hamassa esihistoriassa, aina 10 vuotta sitten. Tänä päivänä miettii, mitä oli kaukaisena vuonna 2000... olikos meillä jo tietokoneita... markka-niminen raha maksuvälineenä, T. Halonen valittiin presidentiksi.

Viisikymmentä vuotta sitten presidenttinä oli eräs Kekkonen, vuodesta 1955 50 vuotta taaksepäin meillä ei ollut presidenttiä vaan suuriruhtinas Nikolai Kakkonen.

Mutta juhannus on meillä kohta herttainen. Hyvää kesäjuhlaa ja eläkee immeisiks!

Tillman kirjoitti...

Hyvää juhannusta myös sinulle.

Aikojen muuttumisen näkee myös ostoskärryjen koosta ja olutpakkauksista.

Parhaiten ehkä kuitenkin huoltoasemien tavaravalikoimissa.

Raimo kirjoitti...

Tiedotusvälineet sensuroivat kielilakia. Sulo Aittoniemi lykkäsi kielilakiaäänestystä. Eduskunnan kielilakiäänestyksessä 11.2.2003 oli muuten läsnä Ruotsin suurlähettiläs.

lyyxem.freehostia.com

YLEssä vallitsee kivikova sensuuri, mielipiteensä saavat ilmaista vain poliitikkoja myötäilevät.

Vuonna 1918 Ruotsissa suunniteltiin Pohjois-Suomen anastamista. lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

"Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia."

"Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan."

lyyxem.freehostia.com/1930.htm

*

sanomaa.blogspot.com

Sanomakonserni iltapäivälehti pääkirjoituksessaan 29.7.2008 vaati ettei pitäisi rajoittaa venäläisten oikeutta ostaa Suomesta kiinteistöjä.

Salainen. 14. joulukuuta 1972. NKP:n Keskuskomitealle. Uutistoimisto APN ehdottaa, että tammikuun toisella puoliskolla 1973 APN:n vieraaksi kutsutaan suomalainen julkaisujohtaja Sanoma-konsernin pääjohtaja Aatos Erkko puolisoineen. Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystön mielestä suhteet Erkkoon laajentaisivat meidän omaa propagandaamme ja rajoittaisivat oikeiston, Kokoomuksen mahdollisuutta toimia vihamielisesti maatamme vastaan.

Sanoma-konsernin toimittajilla on salaisia tapaamisia itänaapurin diplomaattien kanssa kertoi kirjassaan Helsingin Sanomien entinen pääkirjoitustoimittaja Martti Valkonen jo 1998 kirjassaan Uutisia Moskovasta.