Rajan lonkerot

Kävin toissa päivänä ja eilen katsomassa paria opiskelijaa Viipurin lähistöllä. He tuntuivat pärjäävän työpaikoissaan hyvin huolimatta ”vanhan venäläisen kaupungin ” läheisyydestä. Heitä ei huolettanut yhtään se, että Viipurin keskustaan oli alle 50 kilometriä. Minä sitä vastoin tunsin ihokarvojeni nousevan käsivarsissani. Lähimmillään näytti siltä, että Viipuriin oli matkaa linnuntietä 27 kilometriä ja minun mummolaani vähän enemmän.

Venäläiset näyttivät kadulla hyvin ystävällisiltä. Minihameiset nuoret naiset näyttivät erittäinkin ystävällisiltä. Venäjän kieli soljui kaduilla ja kauppojen mainokset olivat venäjäksi.

Vaikeaa oli ajatella, että kävelen Lappeenrannassa. Vaikeaa oli mieltää se, miten äärettömän lähellä on Viipuri, oma mummola, Pietari ja 8 miljoonaa ihmistä. Vaikeaa oli ajatella, miten lähellä kaikki outo ja vieras voi olla.

Olen aina ihmetellyt sitä, että kesällä 1944 ikkunat helisivät Lappeenrannassa. Tällä viikolla vasta tajusin, että venäläinen tykistö miltei kykeni ampumaan nykysuomen alueelle ja Lappeenrannan esikartanoihin.

En ole lukenut asiaa koskevaa kirjallisuutta kovinkaan paljon, mutta ajattelisin niin, että kyseisenä kesänä on Lappeenrannassa eletty pelon vallassa ja sydän syrjällään. Vertailun vuoksi voisi ajatella tilannetta, jossa vihollinen olisi tulossa Helsinkiin ja ratkaisutaisteluja käytäisi Lohjalla, Inkoossa taikka Kellokoskella.

Lopulta sitten uusi raja muodostettaisi jonnekin Korson ja Keravan puoleen väliin. Itse kaupunki säilyisi, mutta tutut ja arkipäiväiset paikkakunnat jäisivät naapurille. Hyrylän asukkaat itkisivät Tuusulajärven etelärannalla ja kiikaroisivat Järvenpään keskustan suuntaan ja itkisivät Ainolan menetystä.

Etäisyys – ja välimatkaharha on kummallinen asia muutenkin. Oletteko huomanneet, että kun ajatte outoa tietä jonnekin huisinnevadaan ja tulette seuraavana päivänä takaisin, paluu tuntuu aina nopeammalta, reippaammalta ja sujuvammalta. Mennessä aika ja kilometrit matavat.

Minä olen käynyt Viipurissa kerran vuonna 1990. Nuijamaalla rajavartija tuli linja-autoon ja laski meidät uudelleen kävelemällä pitkin linja-auton käytävää ja käytti laskuvälineenä kalasnikovin piippua, jolla hän erikseen osoitti jokaista . Sellaisessa tilanteessa voi olla ihan varma, että on tullut lukuun mukaan. Tunne on selvä ja varma.

Kirjallisuusmiehenä kävin katsomassa Viipurin kirjaston ja historiallisessa mielessä piti tietenkin poiketa katsomassa Pohjolan-taloa ja sen kellarikerroksen ikkunoita. Kävimme myös Leningradissa.

Sen jälkeen en ole siinä naapurimaassa käynyt. Ei ole pienintäkään himoa.

Lappeenrannassa oli muuten mukavaa. Paikallinen E-osuustoimintaliikkeen sylissä syntynyt Cumulus- hotelli oli ymmärtänyt sen, millä tavoin saa porvariasiakkaankin haltioituneeksi. Reppurisaunaan oli katettu pöydällinen ilmaista Alkon Lonkeroa ja viereen laitettu ystävällinen lappu, jossa kulkumiestä kehotettiin vapaasti nauttimaan talon antimista.

Se lappu oli kirjoitettu vain suomeksi.