torstai, 25. helmikuuta 2010

Arabi Ahab ja kameli Kalle

Suomalaista koulujärjestelmää viedään Abu Dhabiin. Siellä ilmasto on kuiva ja lämmin, joten homekouluongelmilta vältyttäneen. Muita ongelmia voi kuitenkin olla rutkasti odotettavissa. Koulutuksen lähitermi, kulttuuri, tarjonnee niitä.
Englantilainen opettaja Emma Jones on The Mail lehden mukaan joutunut työssään ja yksityiselämässään Abu Dhabissa ongelmiin. Hänen entinen poikaystävänsä oli laittanut Emman vähemmän kilttejä kuvia nettiin, josta Emma oli perin pohjin säikähtänyt ja pakannut kimpsunsa ja kampsunsa kassiin.
Hän halusi nostaa niin sanoaksemme kytkintä.
Tuska, pelko ja häpeä olivat kuitenkin niin kovia, että hän oli juonut syövyttävää putkenaukaisu-ainetta ja sillä muodon päättänyt päivänsä. Abu Dhabi, vaikka onkin vapaamielinen valtio, ei kuitenkaan hänestä tuntunut turvalliselta maalta siinä tilanteessa.
Meillä päin linnaan laitettaisi entiset poikaystävät.
Minulla ei ole mitään tietoa suomalaisten koulujärjestelmän vientihankkeista, mutta sen tiedän oltuani tekemisissä muiden maiden koulujärjestelmien kanssa, ollessani vaihto-opetustehtävissä ympäri Eurooppaa , että jo oman maanosan koulujärjestelmien välillä on suuria eroja.
Minua mietityttää se, kuinka paljon näitä meidän PISA- lähtökohtaisia ajatuksiamme joudutaan modifioimaan, jotta ne toimivat Abu Dhabin kaltaisissa maissa.
Edelleen olen sitä mieltä, että jos meillä on jotain äärimmäisen hyvää ja mukavaa keksitty ja kehitetty, olisi hyvä, jos sitä herkkua saataisi ensin oman maan lapsille ja nuorille. Minun puolestani ylimäärä voitaisi hyvin myydä ulkomaille.
Jos vaikka ensiksi hoidettaisi koulurakennukset kuntoon ja taattaisi kaikille nuorille kouluterveydenhoitopalvelut. Sen jälkeen voitaisi miettiä sitä, pitääkö joka kevät lomauttaa suuri määrä opettajia ja ottaa heidät taas syksyllä takaisin.
Ja jos vielä mietittävää haluttaisi, voitaisi miettiä koulukiusaamisen, kouluampumisten ja opetettavien substanssien sisältöjä. Luulen, että niissä riittäisi puuhaa oikein kovasti.
(Entisajan)tunnelmaan pääsee videolla. Tämä ei ehkä ole soveliasta kansainvälisyyskasvatuksen oppiainesta Abu Dhabissa , joten jos menette sinne, älkää käyttäkö tätä .

1 kommenttia:

Tirlittan kirjoitti...

Yksinkertainen on kaunista. Mitä enemmän asioita monimutkaistetaan, sitä enemmän ihmiset menevät sekaisin. Hienoa, että suomalainen koulujärjestelmä rulettaa Abu Dhabissa, mutta todellakin: miten se saataisiin rulettamaan myös Suomessa...