Uusi aikuisryhmä aloitti amk -tutkintoon johtavan koulutuksensa tällä viikolla. Se on aina laitoksen kannalta mukavaa ja yhteiskunnalle rakentavaa ja lisäarvoa tuottavaa. Sitä opettajakin tuntee elävänsä, kun puhtaalta pöydältä saa taas puhaltaa oppia innokkaisiin ihmisiin.
Jokin on kuitenkin muuttunut ja toisin. Näyttäisi siltä, että post-moderni yhteiskuntamme on nyt siirtymässä jotenkin kaoottiseen tilaan ja kehityksessä kulminoituvat kaikki tulevaisuudentutkimuksen skenaariot.
Suuresta opiskelijaryhmästä vain muutama on alan perustutkinnon suorittaneita ihmisiä, ihmisiä, jotka hakevat uraa ylöspäin, kapuavat valitsemallaan tiellä, ahkeroivat kohti samaa valittua sfääriä, lujasti uskoen siihen, että tämä valittu tie on se, joka johtaa autuuteen.
Loput ovat sitten amk - tutkinnon aikaisemmin muualla suorittaneita tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.
Joukossa on pari sairaanhoitajaa, jotka aikovat loppuelämän tehdä jotain muuta kuin potilasrumbaa. Joukossa on kauppatieteiden maisteri, joka aikoo tehdä tulevaisuudessa aivan jotain muuta kuin numeronpyöritystä ja bisnestä. Joukossa on kaikkea muuta mahdollista, mutta väitellyttä tohtoria emme saaneet oppilaaksi.
Työurien polkuuntuminen, tyytymättömyys olemassa olevaan, akateeminen työttömyys ja ennen kaikkea ihmisen kapina työtä ja feodaalisia järjestelmiä kohtaan ajaa yhä useamman ihmisen takaisin lähtöruutuun. Rosvo vei rahat, mutta vielä ehtii startata kohti Afrikan tähteä, jos on tepevä ja nopea.
Hyvä niin, minulla ainakin riittää työtä. Hyvä niin, sillä lopultakin ihmiset ryhtyvät äänestämään jaloillaan ja rakentamaan itsensä näköistä elämää. Voi olla, että ehkä lähitulevaisuudessa jo työnantajat huomaavat tulleensa tässä torppari –menossaan siihen pisteeseen, jolloin ensimmäiset alkavat vaatia muutosta, tai jolloin ensimmäiset haluavat ottaa elämänsä omiin käsiin.
Oli niin tai näin, liikehdintä on työmarkkinoilla joka tapauksessa alkamassa. Rintamasodasta on siirrytty tilanteeseen, jossa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, missä tahansa ja oman mielensä mukaan nostaa kytkintä. Ihmiset eivät enää kelpuuta hektistä työelämää, epävarmuutta ja arvojen katoamista. He tekevät jo aktiivisia päätöksiä ja suuntaavat sinne, missä heidän omat tarpeensa ja arvonsa tulevat parhaiten käyttöön.
Elämme uuden ajan kynnyksellä.
Jokin on kuitenkin muuttunut ja toisin. Näyttäisi siltä, että post-moderni yhteiskuntamme on nyt siirtymässä jotenkin kaoottiseen tilaan ja kehityksessä kulminoituvat kaikki tulevaisuudentutkimuksen skenaariot.
Suuresta opiskelijaryhmästä vain muutama on alan perustutkinnon suorittaneita ihmisiä, ihmisiä, jotka hakevat uraa ylöspäin, kapuavat valitsemallaan tiellä, ahkeroivat kohti samaa valittua sfääriä, lujasti uskoen siihen, että tämä valittu tie on se, joka johtaa autuuteen.
Loput ovat sitten amk - tutkinnon aikaisemmin muualla suorittaneita tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.
Joukossa on pari sairaanhoitajaa, jotka aikovat loppuelämän tehdä jotain muuta kuin potilasrumbaa. Joukossa on kauppatieteiden maisteri, joka aikoo tehdä tulevaisuudessa aivan jotain muuta kuin numeronpyöritystä ja bisnestä. Joukossa on kaikkea muuta mahdollista, mutta väitellyttä tohtoria emme saaneet oppilaaksi.
Työurien polkuuntuminen, tyytymättömyys olemassa olevaan, akateeminen työttömyys ja ennen kaikkea ihmisen kapina työtä ja feodaalisia järjestelmiä kohtaan ajaa yhä useamman ihmisen takaisin lähtöruutuun. Rosvo vei rahat, mutta vielä ehtii startata kohti Afrikan tähteä, jos on tepevä ja nopea.
Hyvä niin, minulla ainakin riittää työtä. Hyvä niin, sillä lopultakin ihmiset ryhtyvät äänestämään jaloillaan ja rakentamaan itsensä näköistä elämää. Voi olla, että ehkä lähitulevaisuudessa jo työnantajat huomaavat tulleensa tässä torppari –menossaan siihen pisteeseen, jolloin ensimmäiset alkavat vaatia muutosta, tai jolloin ensimmäiset haluavat ottaa elämänsä omiin käsiin.
Oli niin tai näin, liikehdintä on työmarkkinoilla joka tapauksessa alkamassa. Rintamasodasta on siirrytty tilanteeseen, jossa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, missä tahansa ja oman mielensä mukaan nostaa kytkintä. Ihmiset eivät enää kelpuuta hektistä työelämää, epävarmuutta ja arvojen katoamista. He tekevät jo aktiivisia päätöksiä ja suuntaavat sinne, missä heidän omat tarpeensa ja arvonsa tulevat parhaiten käyttöön.
Elämme uuden ajan kynnyksellä.
2 kommenttia:
Toivottavasti hyvän juttusi optimistiselle lopulle on katetta!
Noin minä sen ajattelin. Vähän jännittäväähän tämä on, kun huomaa olevansa taas kerran jonkun suuren ja merkittävän asian todistajana ja mukana eläjänä.
Luulen, että tästä asiasta, ja ajasta, sosiologit vääntävät vielä tulevaisuudessa graduja silmät innosta kiiltäen.
Lähetä kommentti