Hirveä sota riehuu metsissä ja puistoissa. Koirankusettajat ja lylyn lykkijät eivät ilmeisesti osaa päättää siitä, ovatko ladut hiihtämistä varten vai ulkoilua varten. Pientä kahinaa syntyy.
Yön aikana joku koiransa paskottaja on vieraillut tonttini rajalla, kaavatien varressa ja pönkäyttänyt siihen jalan mittaisen paskan. Epäilen koiraa, mutta voi se olla elikon isäntäkin. Pakkanen oli onneksi jähmettänyt paskan vapaapotkukuntoon, joten sinkosin sen Nokia Strong numeron 43 kiidättämänä naapurin tontille, sille pusikoituneelle kulmalle. Hänellä ei ole koiraa, mutta ajattelin, että se siellä pajujen joukossa häiritsee vähemmän kuin postilaatikon edessä. Ja kun naapuri ei tiedä paskan olemmassa olosta mitään, se ei häntä voi häiritäkään.
Raahessa on muisteltu aikoja, jolloin hiihtämällä tehtiin suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. latukoneita ei vielä ollut käytössä, mutta silti oli saatu aikaan laadukas ja hyvä latu Kekkoselle. Rautaruukkikin pesiytyi paikkakunnalle hyvän ladun innoittamana.
Ystäväni kertoi 1970-luvulla joutuneensa Äänekosken puolessa myös samoihin hommiin, viimeistelemään Kekkosen hiihtolatua. Hän oli joutunut kevätaikaan harjaamaan kaarnat, risut ja neulaset latu-uralta pois. Samoin hän oli tehnyt valmiita nuotioita tasaisin välein ladun varteen ja järvelle ladun varteen oli tehty pilkkiavantoja. Avannon viereen hän oli asentanut porontaljalla verhoiltuja istumapölkkyjä ja tietenkin pilkki oli valmiina pyynnissä, kahvalumihankeen painettuna.
Ei tainnut Äänekoski saada yhtään mitään siitä hyvästä.
Nykyinen päämiehemme on ollut harmistuneella päällä siitä syystä, että hän epäilee oikeistovoimille jääneen jotain hampaankoloon häntä vastaan viime vaalien jälkeen. Sellainen epäilys helposti synnyttää sellaisen kuvan, että kenelläkään muilla kuin oikeistovoimilla ei ole jäänyt mitään hampaan koloon. Sellainen taas houkuttaa korjaamaan sellaisen käsityksen.
Mutta hiihtoladuilla taistellaan, verissä päin. Vielä hetken joudumme kamppailemaan toisiamme ja koiria vastaan, mutta sitten alkaa ajanjakso, joka riehaannuttaa ainakin tämän ruokakunnan täydellisesti kahden viikon ajaksi.
Tulevan urheilutapahtumat tulevat nimittäin sotkemaan television ohjelmatarjonnan niin täydellisesti, että vaimoni seuraamat ohjelmat on hävitetty täysin pois . Se taas aiheuttaa meillä suurta levottomuutta ja urheilun vastaisuutta. Se aiheuttaa meillä toimintaa, asenteita ja suunsoittoa, joka on hiihtämistä kohtaan niin kauhistuttavaa, että jos tämän alueen elinkeinotoiminta ja teollistuminen riippuisi siitä, täällä ei toimisi tulevaisuudessa edes pärekoppatehdasta.
Minä jännään sitä, onko mömmöjen testausmenetelmät kehittyneet nopeammin kuin mommöjen kehittäminen. Jälleen kerran on mukava vertailla urheilijoiden alkutalven kisaamisia helmikuun kisoihin. Viime aikoina on löytynyt epäilyttävän vähän verisiä ruiskuja ja ampuuleja motellien ja hiihtokeskusten liepeiltä. Jotain on taas tekeillä. Onkohan keksitty suun kautta otettava piriste, jota voidaan seurata ilman verikokeita...Siinä ainakin urheilu vähän siistytyisi.
Yön aikana joku koiransa paskottaja on vieraillut tonttini rajalla, kaavatien varressa ja pönkäyttänyt siihen jalan mittaisen paskan. Epäilen koiraa, mutta voi se olla elikon isäntäkin. Pakkanen oli onneksi jähmettänyt paskan vapaapotkukuntoon, joten sinkosin sen Nokia Strong numeron 43 kiidättämänä naapurin tontille, sille pusikoituneelle kulmalle. Hänellä ei ole koiraa, mutta ajattelin, että se siellä pajujen joukossa häiritsee vähemmän kuin postilaatikon edessä. Ja kun naapuri ei tiedä paskan olemmassa olosta mitään, se ei häntä voi häiritäkään.
Raahessa on muisteltu aikoja, jolloin hiihtämällä tehtiin suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. latukoneita ei vielä ollut käytössä, mutta silti oli saatu aikaan laadukas ja hyvä latu Kekkoselle. Rautaruukkikin pesiytyi paikkakunnalle hyvän ladun innoittamana.
Ystäväni kertoi 1970-luvulla joutuneensa Äänekosken puolessa myös samoihin hommiin, viimeistelemään Kekkosen hiihtolatua. Hän oli joutunut kevätaikaan harjaamaan kaarnat, risut ja neulaset latu-uralta pois. Samoin hän oli tehnyt valmiita nuotioita tasaisin välein ladun varteen ja järvelle ladun varteen oli tehty pilkkiavantoja. Avannon viereen hän oli asentanut porontaljalla verhoiltuja istumapölkkyjä ja tietenkin pilkki oli valmiina pyynnissä, kahvalumihankeen painettuna.
Ei tainnut Äänekoski saada yhtään mitään siitä hyvästä.
Nykyinen päämiehemme on ollut harmistuneella päällä siitä syystä, että hän epäilee oikeistovoimille jääneen jotain hampaankoloon häntä vastaan viime vaalien jälkeen. Sellainen epäilys helposti synnyttää sellaisen kuvan, että kenelläkään muilla kuin oikeistovoimilla ei ole jäänyt mitään hampaan koloon. Sellainen taas houkuttaa korjaamaan sellaisen käsityksen.
Mutta hiihtoladuilla taistellaan, verissä päin. Vielä hetken joudumme kamppailemaan toisiamme ja koiria vastaan, mutta sitten alkaa ajanjakso, joka riehaannuttaa ainakin tämän ruokakunnan täydellisesti kahden viikon ajaksi.
Tulevan urheilutapahtumat tulevat nimittäin sotkemaan television ohjelmatarjonnan niin täydellisesti, että vaimoni seuraamat ohjelmat on hävitetty täysin pois . Se taas aiheuttaa meillä suurta levottomuutta ja urheilun vastaisuutta. Se aiheuttaa meillä toimintaa, asenteita ja suunsoittoa, joka on hiihtämistä kohtaan niin kauhistuttavaa, että jos tämän alueen elinkeinotoiminta ja teollistuminen riippuisi siitä, täällä ei toimisi tulevaisuudessa edes pärekoppatehdasta.
Minä jännään sitä, onko mömmöjen testausmenetelmät kehittyneet nopeammin kuin mommöjen kehittäminen. Jälleen kerran on mukava vertailla urheilijoiden alkutalven kisaamisia helmikuun kisoihin. Viime aikoina on löytynyt epäilyttävän vähän verisiä ruiskuja ja ampuuleja motellien ja hiihtokeskusten liepeiltä. Jotain on taas tekeillä. Onkohan keksitty suun kautta otettava piriste, jota voidaan seurata ilman verikokeita...Siinä ainakin urheilu vähän siistytyisi.
2 kommenttia:
Hiihtäminen on minusta mukavaa. Ainakin silloin, kun vetäisen mustan toppapuvun päälle, ja menen omia aikojani tai vaimon kanssa. Paikalliset ovat huomanneet hiihtointoni, ja kehottaneet osallistumaan hiihtokilpailuun. Sadannenseitsemännenkymmenennenyhdeksännen kerran olen saanut selittää, että kilpaileminen esim. hiihtämisessä on mielestäni tarpeetonta.
Mutta sitten tämä suuri ongelma, koirankusettajat vs. hiihtäjät. Luulisi, että näin harvaan asutussa maassa löytyisi ulkoilureittejä niin hiihtäjille kuin nelijalkaisten ystävien ystäville.
Ehkä tulevana kesänä avataan sellainen mukava kesätyömaa moniaan kaupungin laitamille.
Muutama työtön pestataan moottori- ja raivaussahojen kanssa kaatamaan puita ja vesakkoa pois, ja sitä valaistua reittiä levennetään kolmisen metriä. Sitten vain traktorit ja bobcatit töihin, ja mursketta levennykseksi, päälle kerros sahanpurua.
Ja ensi talvena, jos ne siellä Köpiksessä niin päättivät, tulee uutta lunta. Sittenpä ajetaan moottorikelkoilla ja sen oheislaitteilla verraton latu sinne, ja sovitaan vaikka, että polun oikeassa laidassa menosuuntaan nähden kulkevat hiihtäjät, vasemmassa laidassa koirankusettajat ja siinä keskellä tämä hybridisakki, joka luistelee suksilla. Varmasti sinne kaikki sopivat.
Ja niin koiraväki ja hiihtäjät saavat olla sulassa sovussa keskenään.
Eri asia on se, että jos vaikka orava säntää siellä hiihtäjien puoleisessa pusikossa, niin tolkun haukkuli kyllä pyrkii rynnistämään sinne. Siinäpä sotkeutuu talutin postihevosen laput silmillään huohottavan hybriidihiihtäjän jalkoihin, ja taas alkaa nillitys.
Suunnitelmani ei ole siis aukoton.
Olisiko laitettava valaistu reitti vaikka ihan koirankusettajia varten? Ei se sen enempää maksaisi kuin tuo aiempikaan suunnitelma.
Siihen saakka täytynee vain tyytyä siihen, että hiihäjä huikkaa ohi mennessään koirankusettajalle: "Hei, mä tiädän miten ton sun koiras saa sanoo 'miau'. Laita se kuule kahdeks viikoks pakasteesee ja vedä sirkkelistä läpi'"
Että kai sitä on tämän kauhistuttavan epäsoputilanteen kanssa vain opeteltava elämään siellä, missä ihmiset pakkautuvat lähelle toisiaan.
Hyvä ja joviaali kirjoitus.
Paljon pohdittavia asioita, joista varmaan voidaan kehitellä uusia ratkaisuja.
Minä kun en hiihdä ollenkaan, tai juuri ollenkaan, olen kohtuullisen jäävi sanomaan mitään tuosta laduilla käytävästä taistosta.
Minua harmitti etupäässä se, että joku oli paskantanut portinpieleen pökäleen.
Minä en hiihdä itse, koska laduilla on nykyään niin suunnaton vilske ja sähinä että minä jään jalkoihin.
Minä osaan vain perinteistä tyyliä ja sitäkin huonosti. Saan olla yhtenään hangessa päästämässä takaa tulijoita tai vastaantulioita ohi. Minä saattaisin nauttia hiihtämisestä keväällä järvenjäällä, jolloin tilaa on mennä omaan tahtiin ja jäällä olevallakin ladulla voi hyvissä ajoin henkisesti valmistautua vastaantulijaan.
Kuntolatujen profiili on monasti tehty SM - kisoja varten. Allekirjoittanut pelkää luidensa puolesta semmoisia mäkiä.
Mutta sovitteleva ja hyvä kirjoitus sinulla !
Lähetä kommentti