Sekavia ajatuksia...

Vihreillä ei ole kuulemma kantaa poikien ympärileikkaukseen. Toiset vihreät ovat sitä mieltä, että voisi hyvin leikatakin ja toiset taas sitä mieltä, että ei pitäisi. Valtakunnassa on kuitenkin kaikki hyvin siinä mielessä, että vihreillä on selvä kanta tyttöjen ympärileikkauksiin ja ydinvoimaan. Silti he ovat mukana touhuamassa hallituksessa kaikenlaista.

Takavuosina kotipuolessa kerrottiin somaa urbaanitarinaa siitä, mikä kohtalo odottaa juutalaisyhteisössä pojilta poisleikattuja esinahkoja. En rohkene sitä kertoa nyt tässä, sillä juttu epäilemättä tulkittaisi niin, että minä arvostelisin Vihreät - nimistä puoluetta, tai sitten minun tulkittaisi syyllistyneen uskontokunnan halveksimiseen. Pyhämiesten päivänä minulla on sentään sen verran tolkkua, että kirjoitan jostain muusta.

Kävin haudoilla. Siellä ei ole pelkoa Hallowen- humpuukista eikä muustakaan metelistä. Omaiset odottavat rauhallisina ja hiljaa vierailijoita. Vanhat hautakynttilät ovat huurteessa ja kumollaan, kiven tekstikin on huurtunut ja kivirivien väleissä näkyy ihmisten jälkiä maassa.

Action on maltillista ja vähän jäykkää. Kylmä hautausmaa saa aikaan vilua ja virtsarakon toimintaa. Pitkään ei jaksa haudoilla jutella kuulumisia sillä puhekaverit ovat hiljaisia.

Isäni soitti ja sanoi ampuneensa tänään hirven kunnioitettavassa 80 vuoden iässä. Hän sanoin hirven pysähtyneen 110 metrin päähän sopivasti, ettei vanhan miehen tarvinnut enää juoksevaan hirveen ampua. Hän sanoi hirveä metsästä tien varteen raahatessa tulleen lämpimän ja kuuman olon. Hänkin myönsi haudoilla tottuneensa vilpoisempiin keleihin.

Taidatte odottaa malttamattoman, koska pääsen sekavassa kirjoituksessani takaisin esinahkoihin. Semmoinenhan on tapa. Kirjoitus tuodaan takaisin kotiin ja liitetään alkuperäiseen teemaan vähän toisessa muodossa. Sillä tavalla saadaan rakenne ehjäksi.

Turhaan odotatte. Tänään tämä teksti ei kerää omia jälkiään, tänään emme palaa aiheeseen. Tänään en lopeta kirjoitusta edes nahkoihin taikka esivaltaan. Lopetan menestykseen.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan siniseksi maalatussa talossa asuu äveriäs ja menestynyt perhe. Siinäpä meille pohtimista. Vihreässä talossa taas asuu rakkaus. Paitsi Matti Vanhasen vihreässä talossa ei asu, sillä siitä lähti puoliso nostelemaan.

Tillman asuu kellertävässä tiilitalossa. Siitä ruotsalaiset eivät olleet saaneet mitään asiaa tutkituksi tai selvitetyksi.

Ammutaanhan hevosiakin !

Kalifornialainen radioasema on määrätty maksamaan 16 miljoonaa dollaria vedenjuontikilpailussa kuolleen perheelle.

Kilpailussa oli tarkoitus juoda vettä mahdollisimman paljon käymättä välillä vessassa. Pääpalkintona oli Nintendo Wii -pelikonsoli.

Kolmen lapsen äiti, 28 -vuotias Jennifer Strange kuoli muutama tunti kisan jälkeen, ja kuolinsyyksi todettiin ruumiinavauksessa liiallinen veden määrä elimistössä, kertoo BBC.

Kilpailun aikana osallistujat saivat juodakseen 2,25 desilitraa vettä viidentoista minuutin välein. Kahdeksan kierroksen jälkeen vesimäärä nostettiin puoleen litraan.

Strange joi tiettävästi kaikkiaan 7,5 litraa vettä tavoitellessaan pelikonsolia lapsilleen.

Tuo edellä präntätty on suoraa lainausta erkkolaisesta. Äidin rakkaus sai rakon repeämään, sanoisi Markus Kajo. Minut tuo teksti saa kauhistumaan. Olen aina tiennyt sen, että Amerikan Yhdysvalloissa on kummallisia ilmiöitä. Tämä on kuitenkin jo vähän pöyristyttävää.

Ihminenhän tunnetusti juoksee vaikka pää edellä seinään, jos joku häntä siihen yllyttää. Varsinkin uuden mantereen asukas. Mutta miksi ihmeessä tästä hulluudeta pitää erkkolaisen kertoa näin suuresti. Kohta iltapäivälehdistö on ahtaalla, kun tämä lasikartano ryhtyy tekemään laajemmin tämän kaltaisia uutisia.

Mieleeni tulevat lama-ajan tanssikilpailut. Niissäkin meno oli mieletöntä.

Nyt jännätään taas Suomen puolesta

Kaasuputki ei huolestuta Presidentti Koivistoa. Eikä se huolestuta Paavo Lippostakaan. Uskoisin niin, että myöskään Tasavallan Presidenttiä, Tarja Halosta se ei huolestuta. Eikä saksalaisiakaan huolestuta. Heitä saattaisi sitä vastoin huolestuttaa kaasuttomuus.

Minuakaan kaasuputki ei huolestuta, eikä juuri kiinnostakaan. Minua se lähinnä hymyilyttää. Samoin minua hymyilyttää se pyrky ja tunku, joka Unionin huippuvirkoihin tällä hetkellä on. Se loputon shakespearelainen kaiho ja kaipuu parrasvaloihin. Minua hymyilyttää ikiaikainen vallanhimo.

Ulkomaisissa lehdissä on ruvennut ilmestymään päivittäin suomalaisten poliitikkojen kirjoituksia Unionin tulevien virkojen rooleista ja laadusta. Semmoinen kirjoittelu on tuttua ja tavallista täällä kotimaassa kunnallisvaalien edellä. Lehtien yleisönosastot pursuavat ehdokkaiden syväluotaavia analyyseja Juhtikkalantien valaistuksen välttämättömyydestä, vanhustenhuollon huonosta tasosta, veroäyrin korkeasta hinnasta ja Venäjä suhteiden hoidosta.

Tuloksena on usein 4 -9 ääntä ja kirkas lautakuntapaikka. Olen miettinyt sitä, onkohan Unionissa semmoisia lautakuntia, joihin sitten nämä suomalaiset rannalle jääneet ehdokkaat laitetaan lohdutuspaikalle.

Olisi se vaan eri kivaa, jos Paavon jäädessä ilman virkaa, hänelle tulisi kotimaahan loppuvuodesta kirje, jossa hänelle ilmoitettaisiin ystävällisesti, on juuri avautunut paikka nahka-ja kenkäteollisuuden direktiivejä hoitavassa komiteassa. Rehnille tulisi kirje Unionin liikuntakomiteasta. Siellä tarvittaisi juuri nyt sattumalta kovatasoista jalkapallotietäjää.

Entiselle presidentille ei tulisi lohdutuspaikkaa louhinta – ja räjäytysdirektiivejä pohtivaan komiteaan, sillä hänen katsotatisi pärjäävän palkinnollaan ja entisillä meriiteillään.

Näillä pienillä toimilla varmistettaisi se, että tulevaisuudessakin tarjolla olisi paljon kyvykkäitä ja tepeviä ehdokkaita kaikkiin virkoihin ja jokainen kisoihin osallistuja voisi olla varma siitä, että jos ei kunnian kukko nyt laulaisi valinnan kunniaksi, niin ainakin jotain sieltä tulisi.

Eläkkeelle ei ole Suomessa soveliasta jäädä, vaan kaikkien on yritettävä pidentää työuraansa. Minäkin tässä lähden pidentämään työuraani taas yhdellä päivällä.

Muistakaa hamstrata hautakynttilöitä ja kanervia heti aamusta. Niillä on taipumus Pyhäinpäivän aattona loppua joka kaupasta. Mukavaa aattopäivää kaikille ehdokkaille ja itse kullekin. Minä menen taas matkasaarnaamaan hyvän johtajuuden sanomaan.

Matkasaarnaaja

Olen jälleen tänään matkasaarnaajan virassa kaukana alkuperäisestä kustannuspisteestä. Asiaa juhlistaakseni kaivoin taas esille uuden ja korkkaamattoman Unicef-kirpputori-pikkutakin. Tänään vuorossa on musta-valkoinen salmiakki-ruudukko-kuosi.

Poikkeava pukeutuminen antaa itselle ja kuulijoille selvän signaalin siitä, että olemme osallisena hartaassa tilanteessa, jossa minä yritän luovuttaa toisille jotain sellaista, mitä olen itse saanut selville.

Aikoinaan yhteiskoulussa kävi usein asemanhoitaja Saarinen puhumassa omista oivalluksistaan. Me emme häntä uskoneet, emmekä olleet oikein kiinnostuneitakaan. Olimme peräti kiittämättömiä, nyt sen ymmärrän.

Hän ei ollut junien kulkemisen asiantuntija vaan hän oli merimieslähetysaseman hoitaja. Jos olisimme olleet tarkkoina, olisimme oppineet varmaan paljon siveettömästä ja irstaasta elämästä. Emme ymmärtäneet mitään asian päälle. Heittelimme toisiamme pyyhekumeilla ja ammuimme kuminauharitsoilla tyttöjä siihen kohdille, missä arvelimme rintaliivien hakasten olevan.

No, toivottavasti tänään asiakkaat eivät ammu solistia. Raportoin illalla teille päivän sujumisesta.

Helmuth Bernhard von Moltke

Tässä on kreivi Helmuth Bernhard von Moltke, preussilainen sotamarsalkka, joka oli Preussin yleisesikunnan päällikkö 1850-luvulla. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana hän johti Preussin sotaoperaatioita Preussin käymissä sodissa ja niitti kovasti mainetta. Hänen kehittämiään oppeja opetetaan edelleen sotakouluissa bisnesinstituuteissa.

Moltken veljenpoika, Helmuth Johannes Ludwig von Moltke, oli Saksan yleisesikunnan päällikkö 1906 -1914. Hänen uransa loppui siten vähän ennen suurta rutistusta. Tämä Moltke oli setäänsä varovaisempi ja vaati suuria muutoksia Saksan hyökkäysstrategioihin.

Juuri tästä syystä sitten katsottiin Saksan armeijan juuttuneen Sommen ja Ypren vetisille pelloille vuosien asemasotaan.

Vanhan Helmuthin pojanpoika, Helmuth James von Moltke, puolestaan vastusti kansallissosialismia, osallistui Hitlerin vastaiseen salaliittoon ja teloitettiin 1945. Hän ei itseasiassa olisi halunnut tappaa Hitleriä, vaan ainoastaan syöstä vallasta. Moltke pelkäsi Hitlerin saavan martyyrin aseman, jos attentaatti onnistuisi. No, hän itse sai lopulta sen osan.

Sotilassuku muuttui sukupolvesta toiseen. Kansallissankarin pojanpoika oli lopulta salaliitossa kansan johtajaa vastaan.

Vanha Helmuth ratsastaa edelleen Bremenin tuomiokirkon seinässä autuaan tietämättömänä tästä kaikesta. Minä mietin sitä viikonloppuna, mitä olisi tapahtunut maailmalle, jos nämä suvun nuoremmat miehet olisivat olleet vähän onnekkaampia ja etevämpiä toimissaan.

(Wikipedia)

Suomalainen karnevaali IV

Turkulainen kansanedustaja Janina Andesson ei aio asettua seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi.

Eikä hänen ehkä enää tarvitsekaan. Hän on oikeutettu noin 4000 euron kuukausieläkkeeseen loppuelämänsä ajan, ellei sitten satu löytämään mieluista työtä.

Palomiehet joutuvat olemaan pitempään töissä. Viime aikaisten uhkausten perusteella me muutkin joudumme olemaan. Presidenttikin joutuu olemaan, sillä nyt hänelle jo pukkaa uutta hommaa, vaikka vanha määräaikainen sopimus on edelleen voimassa. Hänen kohdallaan on varmasti myös halua asiaan.

Jotain on selvästi ilmassa, sähköä kenties. Asensin viime viikolla Vistan näytölle uuden gadgetin, jossa nykyisen presidentin jäljellä oleva virassaoloaika pyöri laskevana sekuntilukuna.

Viikonlopun aikana gadgetti on jonnekin kadonnut. Mystistä.

Tillman päättää karnevaalisarjansa tänään toteamukseen, joka tulee ihan sydämen pohjasta. Kävi miten kävi, pidetään peukkuja kaikille pyrkijöille. Toivottavasti Janina pääsee kotiin lasten luokse, toivottavasti entinen ja nykyinen presidentti pääsevät jonnekin ja toivottavasti uudeksi presidentiksi valitaan joku, joka ei ole vielä päässyt minnekään.

Suomalainen karnevaali III

ETLA:n eiliset madonluvut työurien pidentämiseksi saivat samana päivänä muutakin maustetta. Kirjoittelin edellisessä päreessä vähän siitä, että herrojen laskelmissa päästäisi huomattaviin pidennyksiin ja säästöihin mikäli saataisi masennuseläkkeiden frekvenssi pudotettua puoleen.

Rautaruukilla näyttää nyt todella suuntaus olevan siihen suuntaan. Neljä tapahtunutta itsemurhaa vähentää masennuseläkkeiden määrää aivan varmasti. Näille tapauksille ei tarvitse antaa edes sairauslomaa. Näiden kohdalla säästyy varmuudella myös sikaflunssarokote.

Moraalisesti työnantajilla ei tietenkään ole mitään syytä ryhtyä elämään uudelleen patruuna-aikaa ja huolehtimaan työntekijöidensä hyvinvoinnista. Semmoinenhan laskisi tuottavuutta ja alentaisi kilpailukykyä. Neljä itsemurhaa saattaa jopa mahtua frekvenssien sisään ja normaaleihin määriin. Sitäpaitsi Rautaruukin pomo on pätevä ja fiksu kaveri. Tunsin hänet jo kouluaikoina.

Koko maassa tehdään vuodessa noin 900 itsemurhaa. Määrä on laskenut 1500 huippulukemista 15 vuodessa näin paljon siksi, että nyt masennuspotilaita yritetään edes hoitaa. Tulokset näkyvät heti.

Olisi perin hassua ja kummallista yrittää kieltää tosiasiat ja pakottaa sairaat ihmiset töihin. Kuntoutuksella, terapialla ja lääkityksellä voidaan saada ihmiset hyvään työkuntoon vuosiksi , jopa kymmeniksi vuoksiksi. Nämä toimenpiteen vaativat kuitenkin joskus myös sairauslomia, jotta ne tepsisivät kunnolla.

Minusta on inhottava jankata tästä asiasta. Oma paranemiseni kesti noin 10 vuotta. Nyt minussa on virtaa vaikka millaiselle työuralle. Yhteiskunta tulee saamaan kohdallani monin kertaisesti korkojen kanssa takaisin ne uhraukset, jotka se uskalsi panostaa paranemiseeni.

Olen herrojen kanssa samaa mieltä siitä, että masennuseläkkeiden määrä pitää pudottaa. Keinoista olen taas eri mieltä. Pakolliset välineet tähän pudotukseen ovat kunnollinen avohoito, pitkäaikaisterapia ja ihmisarvoa kunnioittava sairauslomakäytäntö. Kun lääkintähallinnon ammattitaito on sikaflunssan tasolla asioista tiedottamisessa ja tekemisessä, voidaan vain odotella uusia hassuja eläkeikä-otsikoita.

Tässä flunssassa tulee kuolemaan ihmisiä saman verran kuin tavallisessa flunssassa. Eilen ilmoitettiin ensimmäisen kuolemasta. Televisiossa oikein. Hänellä oli joku parantumaton sairaus, mutta silti kuolema riitti tekemään hänestä tämän medicalisaatio-median lemmikin.

Olisin kovasti toivonut, että samalla Keski-Pohjanmaan alueella kuolleista rautakourista olisi tehty saman suuruiset otsikot. Ainakin he olisivat ansainneet päästä illan ykkösuutiseksi. Asiaksi, jota sietäisi tutkia.

Kuvassa saksalainen eläkeläinen kaasuttaa trike-pyörällään Bremenin katua täynnä intoa ja narsistista näyttämisen halua.

Suomalainen karnevaali II

Etla on laskenut uudet laskelmat elinkeinojen tilasta ja tullut siihen tulokseen, että työehtoja olisi kiristettävä ja ihmisten työssäoloaikoja pidennettävä. Koska nuoria ei saa valmistumaan nopeammin, toista päätä on pidennettävä. Tillmanin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kun ehtoja tätä vauhtia kiristetään, minä en tule koskaan pääsemään eläkkeelle.

Eläkeuudistuksia on nyt tehty 1995 ja 2005. Seuraava uudistus tullaan tekemään viimeistään 2015. Tuommoista lukusarjaa voidaan hyvällä syyllä kutsua lineaariseksi, ellei sitten jopa kiihtyväksi, jos muutoksia tehdään ennen vuotta 2015.

Missä vitussa ovat nyt laskelmissa ne maahanmuuttajat, joiden tehtävä on tehdä kaikki työ, estää työvoimapula ja korjata yhteiskunnan vinoutumat. Heistä uutisessa ei sanottu mitään. Vissiin heistä ei sitten ollutkaan mitään hyötyä.

Pahin kohta ETLA:n laskelmissa on viimeinen. Se menee sanatarkasti näin:

Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan masennuksen perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden frekvenssien puolittuminen nostaisi eläkkeellesiirtymisiän odotetta puoli vuotta.

Arvatkaapa, houkuttaako tämä näitä veijareita.

Vertailun vuoksi mainittakoon se, että jos päädytään siihen, että poistetaan sekä työttömyysputki että osa-aikaeläke, vaikutus vastaa työurien pidentymistä hieman yli yhdellä vuodella.

Arvatkaapas se, tartutaanko masennus- eläkkeiden frekvenssin puolittamiseen vai ei ? Suurin osa ihmisistä ei edes tajua mistä on kysymys. Mutta he ovat suuresti huojentuneita, kun he kuulevat, että ihana työttömyyseläkeputki säilyy ja muodikas osa-aikaeläke on edelleen jokaisen ulottuvilla.

Kukaan ei ymmärrä sitä, että mieleltään lopullisesti haavoittuneista joka toinen passitetaan takaisin työelämään. Uudessa tilanteessa kuulostaisi vähän kornilta semmoinen lausunto, jossa todettaisi kymmenien tuhansien ihmisten päässeen eläkkeelle väärällä perusteella ja nyt on päätetty sitten kiristää ehtoja.

Kuvassa ruotsalaisen sambakoulun tanssija luo lauantain paraatissa Bremenissä kaihoisan katseen Tillmanniin. Harmaa eläkeläischarmi on kuitenkin se asia, jota edes eläkejärjestelmä voi minulta riistää. Jos suurennatte klikkaamalla kuvaa, voitte nähdä katseen tarkemmin.

Suomalaiset markkinat

Poissa ollessani kotimaassa on näköjään pohdittu tärkeitä asioita. Toisin kuin Saksassa, täällä ei karnevaaleja pidetä. Näin näyttää ainakin ajattelevan syyttäjä, joka vie jokavuotisen Kaljakellunta- tapahtuman käräjäoikeuteen harkittavaksi ja mahdollisesti tuomittavaksi.

Syyttäjä syyttä kahta nuortamiestä siitä, että he ovat syyllistyneet kokoontumisrikkomukseen koska ovat pitäneet yllä asiasta keskustelusivustoa Internetissä. Keskustelusivuston keskustelun perusteella paikalle oli sitten tälläkin kertaa hinautunut toista tuhatta kellujaa.

Tillman on kaikenlaista roskaamista ja pullojen särkemistä vastaan ja pitää kauhistuttavana, jos maasto on täynnä mäyräkoirannahkoja. Mutta samalla olen sitäkin mieltä, että tämä syyttäminen on sangen mielenkiintoinen tapaus. kaikkine yksityiskohtineen.

Tätäkin sivustoa lukee päivittäin moni ihminen. Tuossa laskurissa on nyt 2,5 vuoden saldona noin 75 000 käyntiä. Jospa minä nyt antaisin kaikille lukijoilleni virikkeen ja innostuksen kirjoituksillani laittomuuksiin, vaikkapa pontikankeittoon, taikka vaikka Pappa-Tunturi mopedin kaasuttimen kurkun väljentämiseen , syyllistyisinkö minä rikokseen tai rikoksen suosimiseen ? Entä rikokseen yllyttämiseen. Rahikaisen sanoin ; kun en ole oikein noista sääntölöistä ja määräyksistä perillä.

Tai paremminkin, jos minä nyt kutsuisin kaikki Teidät lukijat yhdessä vaikkapa Jyväskylän satamaan keskustelemaan älyllisiä ja juomaan omia valkoviinejänne kauniina heinäkuun viikonloppuna, syyllistyisin epäilemättä kokoontumisrikkomukseen. Kansanjoukkojen villitseminen näyttäisi olevan saksalaisten yksinoikeus.

Myönnetään, olen väsynyt ja ajatus takkuaa. Olen jo vanha mies. Voivat ihan hyvin puolestani kieltää Keravanjoen Kaljakellunnan. Ei siinä mitään. Minua vain naurattaa se, että valtakunnan valokeilan keskiössä on viime viikkoina ollut toinen toistaan kummempia rikosepäilyjä joista ei ole syntynyt lasta eikä paskaa.

Kaljakellunnan kohdalla järjestelmä osoittaa sitten suoraselkäisyytensä, aktiivisuutensa ja jämäkkyyteensä. Tekisi mieli sanoa jotain terävää maista ja kansoista suomalaisen keihäänheittäjän tavoin.

Ischa Freimarkt

Olin ihastelemassa Pohjois-Saksan vanhinta karnevaalia, Ischa Freimarkt – tapahtumaa, joka pistää Bremenin kadut sekaisin ja kansan hullaantumaan.

Kuvailin kadulla liikkujia. Tässä on viehättävä poliisikoulunoppilas, jonka tehtävänä oli vahtia sitä 10 metrin pituista jalkakäytävän pätkää, jonka laidassa Tillman seurueineen ihasteli menoa.

Sadat ja sadat kuvat ovat vielä muistikortilla. Laitan lisää esille karnevaalikuvia, kunhan ehdin ja totuttaudun jälleen loman jälkeiseen aikaan.

Saksalainen osaa järjestää hillittömät juhlat keskelle lokakuuta. Saksalaiset olivat restauroineet Bremenin vanhankaupungin hienoon ja sopivan vanhaan muotoon. Ja saksalainen turistiopas osasi kertoa kaupunkinsa historiasta äärettömän tarkasti vuodesta 0, aina vuoteen 1920. Sitten oppaan selostus lensi kuin ajatusten siivillä 30 vuotta. Kukaan ei oikein kerro siitä ajasta mitään. Ihmisten menneisyydessä on ontto kohta.

Opas pääsi vauhtiin ja pois hermostuneisuudestaan vasta 1950 – luvun loppupuolen asioiden kohdalla.

Monet Saksassa rakastavat historiaansa kuin viiniä ja olutta; se on hyvää, kunhan se on tarpeeksi vanhaa ja toisaalta se on nautinnollista, kunhan se on tarpeeksi tuoretta.

Dionyysinen olotila

Nyt on virta vähissä. Kai Niemisen Suomen kirjallisuuden historia osoittautui 670 –sivuiseksi pikkujättiläiseksi. Olen voipunut , mutta onnellinen. Teksti näyttää selvältä ja tavalliselta. Tieteellisyyttä on karistettu pois oikein urakalla. Teos on narratiivinen, mutta hyvin mukavalla tavalla.

Imaisin netistä toisenkin tehtävän itselleni. Ensi viikolla teen esseen aiheesta Dionyysinen ja apolloninen ruumiillisuus. Asia oli vielä aamulla minulle vähän outo ja uusi, mutta nyt se on selviämässä hyvää vauhtia.

Dionyysinen ideaali tarkoittaa sitä, että haetaan nautintoa, tyydytetään haluja, ollaan aistillisia ja annetaan seksuaalisuuden vyöryä ylle. Mainoksessa semmoiset miehet ovat usein hikisiä asfalttimiehiä ruskeine rintalihaksineen.

Apolloninen ideaali tarkoittaa taas sitä, että ollaan kurinalaisia, rakastetaan järjestystä, ollaan järkiperäisiä ja askeettisia. Semmoisia miehiä olemme tottuneet näkemään talvisissa tapahtumissa ja kilpariennoissa mustikkasoppaa rinnuksissa ja selityksiä huulilla.

Minun lähdemateriaalini on Harri Sarpavaaran väitöskirja, Ruumiillisuus ja mainonta. Diagnoosi tv-mainonnan ruumiillisuusrepresentaatiosta, jossa hän on pohtinut samaa asiaa mainonnan kentässä.

Kuten huomaatte, olen väsynyt, pakkaaminen alkuvaiheessa ja ajatukseni harhailee. Toivottavasti huomenna alkava loma saa minut asettumaan. Toivottavasti Bremen on hyvin apolloninen ja germaaninen paikka, jossa saan viikonlopun aikana hahmoteltua esseeni säädylliseen kuntoon.

Aikatauluja

Pääkaupunkiseudulla on ryhdytty louhimaan tunnelia, jota myöten joskus 2014 junat voisivat huristaa lentoasemalla ja takaisin taas kaupunkiin. Semmoinen uutinen avaa uuden päivän mallikkaasti. Tulee heti pirteä ja odottava olotila.

Ihminen miettii pimeydessä sitä, miten mukavaa on asemalla vaihtaa kehäradalle , istua hetkeksi ja kohta jo juna sukeltaa lentoaseman alla olevalle asemalle. Astut ulos junasta ja eksoottiset tuoksut tarttuvat nenääsi. On lähdön aika.

Vuonna 2014 Tillman täyttää 60 vuotta. Siinä iässä sitä arvostaa vaivatonta matkustamista ja kitkatonta elämää, varsinkin kun muualla Euroopassa on päässyt kokeilemaan lentokenttäjunien vaivattomuutta ja tiheää aikataulua.

Minun piti tänä aamuna oikeastaan puhua vähän muista aikatauluista. Eilen ilmestyi yliopiston sähköiselle forumille tieto siitä, että olin läpäissyt kaksi ensimmäistä tenttiäni. Laariin oli ropsahtanut yhteensä 6 opintopistettä 6 viikon opintojen jälkeen. Tasaisen vauhdin taulukolla valmistun ko. laitoksesta samaan aikaan kuin kehärata.

Voisinkin tässä asettaa sekä itselleni, että kehäradalle pienen kilpailunpoikasen. Kumpi valmistuu aikaisemmin. Minä epäilen, että huolimatta viiveistä, rata kuitenkin ehkä valmistuu ennen minua. Minulle ehkä tulee välillä parempaa tekemistä, työ saattaa lopullisesti murtaa miehen, taikka sitten minä vain ryhdyn tapani mukaan jossain vaiheessa laiskottelemaan. Mutta tiukoille se asia rakentajatkin vie.

Joka tapauksessa , nyt on kaksi runousopin kirjaa tentitty pois kummittelemasta ja kahta käsitekirjaa ei myöskään joudu hetkeen selailemaan. Ne olivat vähän pitkäveteisiä ja käsitteellisiä. Ilmeisesti käsitekirjat ovat käsitteellisiä. En tiedä sitä, montako kertaa joudun niihin asioihin vielä palaamaan tulevina vuosina, mutta nyt olen hetken onnellinen siitä, että en joudu pohtimaan lyriikan ja proosan runousoppeja.

Seuraavaksi työn alle tulee tänään K. Laitisen Suomen kirjallisuuden historia. Keskuskirjasto kertoi puhelimessa minulle etukäteistietona sen, että tämähän on vähän tämmöinen painavampi kirja.Taidamme sentään sen postin kuljetuksena laittaa.....

No minä perehdyn tekstiin ja opukseen vasta sunnuntaina tai ensi viikolla. Myös blogi päivittyy huonosti seuraavien kolmen päivän aikana. Yritän raportoida teille hansa-kaupungin tunnelmista sitten kun palaan kotimaan kamaralle.

Satunnainen matkailija

Presidenttimme on mennyt Egyptiin. Sieltä hänen matkansa ei tällä kertaa jatku Karthagoon , vaan Syyriaan. Muita yksinvaltiuden hedelmistä nauttivia kansakuntia ei sitten matkalle satukaan. Tietääkseni presidenttimme ei poikkea tällä matkalla Valko-Venäjällä.

Minä taas lähden loppuviikosta Bremeniin. Saksan johtohahmo, Angela Merkel eroaa monessa suhteessa presidentistämme. Hän ei Syyriassa ja Egyptissä ole juuri matkustellut , mutta Syyrian presidentti Bašar al-Assad tapasi Merkelin vuonna 2008 Euroopan Unionin Välimeri-kokouksessa.

En usko hansakaupungissa törmääväni Angela Merkeliin. Angela syntyi Hampurissa, mutta muutti muutaman viikon ikäisenä DDR nimiseen valtioon vanhempiensa kanssa. Tätä valtiota sympatiseerattiin kovasti myös täällä Suomessa 1970 luvulla. Ensimmäisen kerran Angela pääsi käymään Liittotasavallassa vasta 32 -vuotiaana.

Minä olen kaksi kertaa aikaisemmin käynyt Saksassa. Muistoni ovat paremmat kuin Seppo Rädyllä. Munchenin lentoasemalla saa hyvää olutta ja tilaa on kovasti kuljeksia. Siirtotyöläiset luuttuavat lattioita ahkerasti ja paikat ovat siisteinä. Ensimmäisen kerran elämässäni pääsen loppuviikolla kävelemään saksalaisen kaupungin kaduilla. Olen aikaisemmin lentänyt hyvällä onnella ohi ja yli, eikä aikaisemmin mitään asiaa ole maahan tullut. Pääsen varsinaisesti lentoasemien ulkopuoliseen Saksaan tutustumaan ensimmäisen kerran 55 vuotiaana.

No, vähän häviän Angelalle. Mutta vielä tässä ehtii uusia maita bongaamaan, jos elon päiviä riittää. Nyt tulee 21 maata täyteen ja vielä voisi jossain käydä. AL Qaida on uhannut muuttaa Saksan veriseksi jauheliha-tantereeksi, mikäli maa ei vetäydy rauhanturvaamistehtävistä pois. Tillmanilla on semmoinen nöyrä pyyntö, ettei nyt vielä tänä viikonloppuna aloitettaisi. Siinä menisi turistilta ja maahan tutustujalta ikään kuin maku ensimmäisestä tapaamisesta. Voisi Bratwurst mennä väärään kurkkuun.

Olen kertaillut erittäin lyhyttä lukiosaksaani matkaa varten. Muistan koko kurssista vain seuraavan lauseen: Weisse möven fliegen uber die nassen strassen” Ja jotenkin noin se on päähäni jäänyt.

En ole sitä koskaan elämässäni vielä päässyt käyttämään, mutta voitte uskoa, että jos Bremenissä yhtään sataa viikonloppuna, yritän tuon lauseen sujauttaa salaa johonkin tilanteeseen.

Taas on ammuttu...

Viikonloppuna on ammuttu Joensuussa rivitalon ikkunoista sisään , pudasjärveläisessä loma-asunnossa ihmisiä ja Keuruulla hirveä sekä autoa.

On siis sattunut se, mitä olen pelännyt vuosikausia. Traktorin asemesta hirvimies on ampunut henkilöautoa. Syynä on pieni virhe hirvijahti-käytännössä. Lainvalvoja ei ole siihen ottanut kantaa vaikka käytäntö ja lainteksti ovat olleet pitkälle ristiriitaisia tässä asiassa.

Hirveä, kuten ei muutakaan eläintä saa ampua yleiseltä tieltä eikä myöskään yleiselle tielle. Siitä huolimatta yleisten teiden varret ovat täynnä hirvitorneja, joissa odotellaan yleiselle tielle päin tulevaa hirveä, tai yleisen tien yli ampumalinjalle tulevaa hirveä.

Tie on muutenkin sangen ongelmallinen ampumapaikka. Jos esimerkiksi näet tiellä kulkiessasi hirven aamulla metsästysseuran kokoontumiseen mennessäsi, joudut pysäyttämään auton, kaivamaan aseen esille ja nykytulkinnan mukaan etääntymään autoltasi ainakin 100 metriä, ennen kuin voit edes harkita luvallisesti ampumista.

Jos laintulkinta on tyhjällä tiellä näin tiukka, kummalliselta tuntuu siinä valossa tämä nykykäytäntö, jossa uskotaan seuran kaikkien jahtimiesten olevan niin tarkkoja aseenkäyttäjiä, että he tornista ampuen selkärankalaukauksella tipauttavat hirven siististi 15 metriä ennen valtatietä. Hirvi on siitä siisti ottaa auton peräkärryyn. Aivan yhtä hyvin se voi kuitenkin hoiperrella maantielle autoliikenteen eteen.

Toinen merkittävä seikka on sitten se, että ampumapaikoilla ja varsinkaan ampumatorneissa ei vieläkään tarpeeksi korosteta sallittuja ampumasektoreita. Tornin korkeuden kuvitellaan vievän ammutun luodin nopeasti maahan kohtuullisen jyrkässä kulmassa. Niin se tekeekin jos ammutaan lähelle. Jos taas ammutaan pitkin tielinjaa kauemmas luoti voi mennä minne vain. Kun Tillman oli valtion poikaleirillä 35 vuotta sitten, sallittu ampumasektori oli ensimmäinen asia mikä poterossa opittiin.

Kun tämäkin tapaus epäilemättä nyt tulee asemiesten ja –naisten piikkiin ja aiheuttaa tarkennuksia, tarkennettakoon nyt kerrankin asioita oikeassa muodossa. Metsästäjät pitäkööt aseensa ja jahtinsa, mutta ainakin valtateiden varsilta ampumalinjat voisi poistaa. Taimikkoja, sähkölinjoja ja helposti suljettavia metsäautoteitä on aivan riittämiin hyvien passilinjojen rakentamiseen.

Keuruulla episodin keksipisteenä ollut hirvi kuoli myös hässäkän yhteydessä. Toivon mukaan hänellä oli paljon piikkejä sarvissa, jotta ampuja voi niitä sitten seinällään ihailla ja palauttaa mieliinsä tapauksen.

Voi kuitenkin olla, että hirvi ja aseet menevät valtiolle. Auton ampuja voinee siinä tapauksessa kiinnittää lakatulle jalopuiselle puualustalle auton pöykapselin , taikka tässä tapauksessa ehkäpä luodinreikäisen polttoainetankin luukun, ripustaa sen seinälle ja ihailla sitä sitten takkatulen loisteessa.

Mistä on mustat tytöt tehty ?

En minä tiedä. Jari Järvelä kuitenkin tuntuu tietävän. Hän sai kirjallisuuden valtion palkinnon edellisestä trilogiastaan ja nyt näyttää toinen trilogia olevan muotoutumassa.

Romeon ja Julian 13 –vuotias Julia on nyt tässä kirjassa Katariina Hämäläinen, alias Rööri Hämähäkki, nuohoojan tytär. Mutta kovasti he muistuttavat ensimmäisen trilogian Miinalan joen Sohvia. Juulia ja Rööri puhuvat väkevää kieltä, pukeutuvat miten sattuu ja tekevät mitä haluavat. Sohvi ei edellisessä trilogiassa kesyyntynyt. Yrjö joutui miettimään toisenkin kerran sitä, mikä hän on ja kuka häntä vie eteenpäin.

Rööri Hämähäkin tarina on post-moderni heimosaaga, joka avautuu rakkauskertomukseksi ainakin neljällä tasolla. Rööri rakastaa äitiään, suunnattomasti isäänsä ja lopulta hän rakastaa Oskua, tuota takapihan kruunaamatonta Tarzania, joka kulki Röörin perässä veitsi vyöllään pitkin pihoja ja vähät välitti muista.

Tietenkin Rööri rakastaa kattoja ja lopulta sitten myös kirjan lopussa vähän itseään. Punk-neidolle elämä ei kuitenkaan ole aina helppoa. Usein tavoitteisiin on helpompaa kiivetä vesiränniä pitkin kuin hissillä.

Luin kirjan hitaasti. Kielen vuoksi se on oikeastaan välttämätöntä. Jos et ole huolellinen ja tarkka , ote lipsahtaa ja putoat kirjasta kuin huolimaton nuohooja katolta. Jokainen sana ja jokainen lause on luettava tarkkaan ja ajatuksella. Järvelä rakentaa taitavasti nuoren naisen kieleksi epä-slangin, jota jokainen hallitsee. Jokaisen sanan takana on merkitys ja monista lauseista avautuu uusia maailmoja lukijan houkutukseksi. Nuohooja Korpela polkee polkupyörällä pitkin Walesin mutkaisia teitä ja kohta perään Napolin rinteitä tulivuorelle ja samaan aikaan nuohooja Asell lämmittelee höyryävän kaatopaikan hohteessa.

Tässä kirjassa miehet pakenevat ja selviytyjä on nainen. Pakopaikat meille miehille ovat ahtaita ja hankalia. Joudumme tekemään tekoja, joihin meillä ei oikeastaan olisi varaa. Emme vain kykene muuhun. Kaiken tämän ylle nousee tämä pikinaamainen Orleansin neitsyt, Vallilan Juulia, Tarzanin Jane.

Tästä eteenpäin elämä jatkuukin sitten seuraavan Järvelän kirjan odottamisella. Huomenna on Rööri + 1- päivä ja sitten sen jälkeen tiistaina + 2-päivä.

Vaalijuna lähti liikkeelle

Ministeri Paula Lehtomäki on aloittanut oman tiensä kohti lopullista huippua. Hän ilmoitti asettuvansa seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdolle Helsingissä taikka Uudellamaalla.

Silloin jonkun pitää väistyä Helsingissä taikka Uudellamaalla. Tai joku on jo väistynyt 2011 vaaleihin mennessä. Kukahan se mahtaa olla ?

Lehtomäellä sanotaan olevan hyvä laulunääni ja kohtuullinen kielitaito. Ne ovat merkittäviä etuja tilanteessa kuin tilanteessa. Hän on valtiotieteilijä, mutta hänellä on myös kaupallinen tutkinto.

Pohjanmaalla saatetaan olla kärmeissään. Vihriälän kilpi on tahrattu, Matti on ollut ahtaalla, Korhonen jakanut rahaa kaksin käsin oikealle ja vasemmalle ja sitten äkkiä, uusi tähti on syttymässä jossain koillisella maalla.

Mari Kiviniemi on jäämässä nyt Kainuun tytön jalkoihin. Pohjalaisilla on vain Jussi -paidassa kohti auringonlaskua katsova Mieto. Ehkä he tähtäävät todella siihen, että Mieto pääsee toiselle kaudelle ja lopulta peruskoulujen koululiikunta-asiat laitetaan kuntoon.

Suuret strategit

Italialaiset rauhanturvaajat ovat keksineet hienon ja toimivan ratkaisun maapalloa ikuisesti kiusanneeseen ongelmaan. He ovat antaneet Afganistanissa lahjuksia Taliban- liikkeelle, jotta olot ovat pysyneet rauhallisina ja rauhanturvaaminen on ollut turvallista. Italialaisethan eivät tunnetusti ole olleet kovin innokkaita kuuntelemaan luotien laulua. Maan virallinen sotilaslippukin kuuluu olevan valkoinen risti valkoisella pohjalla.

Nyt on sitten tullut pientä sekaannusta tässä asiassa, sillä nämä neropatit olivat unohtaneet kertoa seuraavaksi alueelle vetovastuuseen tulleille ranskalaisille, että pitää maksaa, jos haluaa ettei ammuta. Nyt sitten ensimmäisiä ranskalaisia kannetaan Marseljeesin tahdissa puukirstussa.

Nämä spagetin syöjät onnistuvat aina yllättämään. Varsinainen sotilaskansa.

Idea on sikälikin mullistava, että YK-herrat voisivat ihan hyvin kokeilla sitä. Me annetaan teille paalua muutama matkalaukullinen , jos te ette sodi. Vähitellen sitten annetaan enemmän ja enemmän, kunnes näillä paikallisilla on kunnolla rahaa ihan joka ikisellä.

Sitten vaan nostetaan kytkintä ja mennään kotiin ihastelemaan sitä, miten rauha on maailmaan lopulta saatu. Iltauutisten uutisankkureiden pitää pyöritellä peukaloitaan ja kertoilla koko lähetyksen ajan vain pelkkiä loppukevennyksiä, koska maailmalla ei enää mitään rajua tapahdu.

Kulttuuritiellä

Ajoin tänään läpi Suomen ja sitten pitkin kulttuuritietä. Matka Satakunnasta Keski-Suomeen on kiemurainen ja mielenkiintoinen. Poikkesin Hämeenkyrössä. Töllinmäki oli paikoillaan ja Rajalan residenssi ynnä Katri-Helenan hirsi-kömmeli paikoillaan.

Olosuhteiden pakosta matkani jatkui ohi Seinäjoen suojeluskunta-alueen kohti Kauhavaa. Kauhavalta ajoin sitten todellista kulttuuritietä Lappajärvelle.

Antti Tuurin kirjoissa ajetaan usein Kauhavalta Lappajärvelle, ja usein autossa on avattuja pulloja. Nyt olin liikkeellä yksin ja kuivin suin. Ketään ei tällä kertaa puukotettu, konepistoolilla ei ammuttu, eikä mattokutomoista tullut riitaa kenenkään kanssa. Ihastelin maisemia. Olin kirjan sivulla.

Antti Tuurille kiitos siitä, että tällä kertaa uusimmassa viljajuna-kirjassa ei ole yhtään satakuntalaista konna tai paskamaista henkilöä.

Moitteitakin tulee.

Antti Tuuri ei ole koskaan muistanut sanallakaan kertoa siitä, että Lappajärvi on paljon mainettaan parempi kulttuuripitäjä, josta on tullut iloksemme runoilijaa ja kuoroa. Ehkä semmoinen asia on kauhavalaiselle arka asia.

No, selvisin Lappajärvelle ja lopulta hotellikompleksin pihalle. Kivitippu, mitähän se merkitsee ? Olen pohtinut asiaa, ja ajatellut niin, että iso meteoriitti se on tippunut Kärnän saareen ja siitä on hotelli itselleen nimen keksinyt. Jalasjärvellä on kenkätehdas keksinyt kengälleen nimen Jalas. Kuulemma se on sitä varten, että ostaja tietää missä sitä pidetään.

Tillmanin nuoruudessa kävimme Satakunnasta Tulivuori-rock tapahtumassa ihailemassa itsetietoisia ja ylväitä pohjalais-tyttöjä. Eksoottinen matka päättyi yleensä hyvin. Kukaan meistä ei päässyt kotivävyksi suureen kaksikerroksiseen taloon. Vain betoniraudoittaja Ojala pääsi keskussairaalaan kipsattavaksi kun pelasi MM-kisojen huumassa Halkosaaressa jalkapalloa paikallisten humanterien kanssa liian innokkaasti ja teloi kinttunsa.

Nyt sitten kotona. Loma loppuu ja työt alkavat. Lopultakin voin keskittyä niihin täysipainoisesti, sillä nyt olen ajanut Kauhavalta Lappajärvelle. Nyt olen palanen Pohjanmaata.

Satulalaukut on pakattu

Lähden kohta katsomaan syksyistä merta Raumalle. Matkajalkaa syyhyttää jo kovasti, mutta pakkaaminen on vielä pahasti kesken.

Blogi päivittyy ehkä vasta perjantaina taikka lauantaina. Vietän yöni paikassa jonne valokaapelia ei ole vielä vedetty ja 3 G – verkko on vain 2,6 g.

Käyn ehkä huomenna torilla pystgaffel kuulustelemassa vanhojen miesten braakkaamista. Käyn rannassa katsomassa miltä se meri näyttää ja sitten vain nukun ja olen, lueskelen vanhoja sukututkimuksia ja katselen omituisia televisio-ohjelmia. Minut erottaa vanhemmistani vain 25 ikävuotta, mutta televisio-ohjelmien suhteen meitä erottaa Afrikan hautavajoaman levyinen rotko.

Huomaan kuitenkin läheneväni koko ajan heidän mieltymyksiään. Pystyn katselemaan jo Timo Koivusaloa tunninkin.

Minä kerään kokemuksia ja seulon niitä loppuviikosta luettavaksenne. Voikaa hyvin kaikki, lomalaiset ja työn raatajat

PAM

Pam, Pam, Pam kuuluu pauke. Kaupanalan työntekijäjärjestö vaatii voimakkaasti nyrkkiä pöytään lyömällä kauppojen uuden aukioloajan voimaantuloa jo joulukuun alusta. Lähestyvä Jumalan pojan syntymäpäivä estää minua käyttämästä nyt vahvaa ja säädytöntä kieltä. Mutta ei se estä minua nauramasta hörönaurua.

PAM on sitä mieltä, että nopeasti laki nyt voimaan, jotta myyjät saisivat jonkun luvatun kausikorotuksen jo tältä jouluruuhkasesongilta. Tähän asti PAM on vastustanut aukioloaika-uudistuksia kynsin hampain.

PAM muistuttaa jo kohta Paperiliittoa. Takavuosina aiheutti suurta hilpeyttä se, kun Paperiliitto oli muutaman päivän lakossa ja sen seurauksena työnantajapuoli julisti päälle työsulun.

Viiden päivän jälkeen haastateltiin Jämsän torilla televisio-ohjelmassa paperimiehiä, jotka olivat sitä mieltä, että sosiaalihuoltoon on kohta mentävä, kun julma työnantaja on laittanut tehtaan kiinni ja tililtä rahat loppuvat.

Tillman ihmetteli silloin, kuinka paperimies ei ole saanut sukanvarteen edes puolen kuukauden palkkaa varmuusvarastoksi yllättävien menojen varalle ? En rohkene tässä arvailla paperimiehen kuukausiansiota, mutta sen tiedän, että se on huomattavasti suurempi kuin omani.

Myyjien palkat ovat tietenkin pienet ja ymmärrän se, että heitä kiinnostavat kaikki mahdolliset lisät, joita he voivat saada. Se heille suotakoon. Minua vain naurattaa se, että tässä maailmassa kaikki kääntyy aina päälaelleen. PAM on vastustanut kauppojen aukioloaikojen laajentamista kynsin hampain kymmeniä vuosia. Perusteina on ollut se ajatus, että myyjä saattaisi joutua joskus aina pyhänäkin töihin. Nyt siitä pääsystä oikein tapellaan.

Kaupanalan työehtosopimus on varsin hauska paperi. Olen sitä joskus opetuksessa siteerannut esimerkkinä siitä, mihin tilanteisiin työnantaja voi joutua ja mihin sopimuksiin työntekijä on itsensä ajanut.

Siellä on esimerkiksi maininta siitä, että jos työntekijä päättää määräaikaisen työsopimuksen ennen sen loppumista, hänen on korvattava aiheuttamansa vahinko työnantajalle. Viikonloppuvapaita myyjällä on 2 päivän kombinaatioina 12 kappaletta vuoden aikana. Ne voivat olla pe-la, la-su tai su-ma yhditelmiä. Joukossa ei siis ole välttämättä yhtään la-su yhdistelmää vuoden aikana.

Jos juuri työhön tullut myyjä sairastuu, hänelle maksetaan sairauspäivältä 50 % palkka. Yhden kuukauden työhistorian jälkeen sairastumispäivältä ja sen jälkeiseltä 9 päivältä maksetaan sairausajanpalkka. Jos olet ollut myyjänä kokonaiset 10 vuotta, sinulle maksetaan 8 viikolta sairasuajanpalkkaa.

Jos myyjän äiti taikka isä kuolee, taikka haudataan, työehtosopimuksen mukaan myyjälle pyritään järjestämään lyhytaikainen poissaolo työstä ao. tapahtuman johdosta.

PAM voisi ryhtyä minusta ajamaan nyt seuraavaksi muutamia työehtosopimuksen teksti-asioita. Sitten olisi hyvä ryhtyä miettimään taas strategioita. Mitä vastustetaan ja miksi vastustetaan.

Tillman ei liiemmin välitä sunnuntai-aukioloista. Kaupoissa ravaamisessa menee hyvä päivä hukkaan, turhia ostoksia tulee tehtyä ja elämästä tulee helposti liian hektistä.

Maksun aika

Afrikan maat ovat päättäneet esittää laskun tästä kaikesta. Burkina Fason ympäristöministeri arvelee, että 65 mrd. dollarilla voitaisi päästä eettisen vastuun keskustelussa alkuun. Tillman luulee, että vaikka laatu muutettaisi euroiksi, rahasumma ei riitä yhtään mihinkään. Aseet, Rolls Royce- autot ja yksityislentokoneet ovat kalliita hankkia ja ylläpitää.

Oikeastaan syyllisiä pohjimmiltaan ovat ne maat, jotka ryntäsivät aikoinaan hankkimaan siirtomaita itselleen. Uskomatonta vaurautta saatettiin levittää kaikkialle Eurooppaan. Muistettakoon se, että suuri imperialisti, Setä Samuli, syyllistyi lopultakin aika pieniin kolonialismin rikkeisiin.

Totuus lienee se, että Afrikka ja muut kehitysmaat kärsivät tulevasta ilmastomuutoksesta eniten. Toinen selvä totuus lienee se, että me osaltamme olemme vaikuttaneet sekä ilmastomuutokseen, että kolonialismin raunioille syntyneiden valtioiden kummallisiin rakenteisiin. Siirtomaaherrojen mahtailu siirtyi sellaisenaan heimopäälliköihin.

Ja vähältä piti, että me suomalaisetkin olisimme päässeet kantamaan yhteistä vastuuta. Suuren salamasodan riemun päivinä Berliiniin kokoontui keskusvaltojen edustajia miettimään sitä, kuinka voitettujen maiden siirtomaat jaetaan liittolaisten kesken. Suomella kävi niissä neuvotteluissa parempi tuuri kuin jalkapallon karsintalohko-arvonnoissa; olisimme saaneet Belgian Kongon itsellemme.

No onneksi emme saaneet. Nyt voimme sydän vitivalkoisena myydä Nokian käpäliä keskeiseen Afrikkaan, eikä meidän tarvitse juurikaan muistella kongolaisilta kumiplantaasi -työmiehiltä irtileikattuja käpäliä.

Mutta hyvä meidän kaikkien on ryhtyä valmistautumaan maksun aikaan. Tobinin vero lienee vähiten karvain vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on sitten se, että hoidamme ongelman täällä Euroopassa.

Ilkeämielisesti voisi sanoa, että jos se pieti tosiaan on 65 mrd. dollaria, kannattaa yrittää hämäystä ja maksaa se kiireesti pois. Se on niin halpa summa, että tässä Euroopan konkurssissa se ei merkitse mitään. Sillä summalla voi vienosti toivoa sitä, että Afrikka pysyisi pystyssä taas 5 vuotta.

Paljon muuta me emme voi kun toivoa. Afrikan ongelmat ilman ilmastomuutostakin ovat ylivoimaiset. Tälläkin hetkellä suomalainen oikeusistuin istuu oikeutta Ruandassa. Paradoksaalinen tilanne. Me opetamme heille, miten oikeutta jaetaan. Ja he kertovat meille, millaisia rosvoja me olemme.

Kuten Hemingway kirjoitti: Afrikassa totuus on aamunkoitteessa tämä ja päivällä toinen.

AHELO

Uutta työtä on tiedossa. Suomessa etsitään parhaillaan kymmentä pilotti-korkeakoulua AHELO- hankkeeseen. Tuosta hankkeesta pitäisi tulla korkea-koulujen PISA ja samalla uusi sulka suomalaisen koulutusjärjestelmän hattuun. Aivan varmasti siitä tulee uutta työtä meille kaikille.

Listasin tuossa männa viikolla työkaverini kanssa sellaiset tukijärjestelmät, joita minun on pakko päivittäin sähköisessä – tai muussa muodossa käyttää. Saimme tulokseksi seitsemän järjestelmää. Ne ovat kaikki normaaleja arkirutiineja ylläpitäviä työn pilkkomisen käänteisiä kuormitustekijöitä.

Työpaikassani oli vuonna 1976 20 opiskelijaa , 5 opettajaa ja kolme toimistohenkilökuntaan kuuluvaa. Nyt, 33 vuotta myöhemmin, samassa laitoksessa on 210 opiskelijaa, 17 opettajaa ja kolme toimistohenkilökuntaan kuuluvaa.

Opettaja kirjoittaa kirjeensä, tenttinsä, arvostelunsa ja kaiken muunkin mahdollisen omien töidensä lisäksi. Hän monistaa ja evaluoi, printtaa ja skannaa. PC on tehnyt meistä torppareita, jotka ovat sen välineen takia ikuisessa liekanarussa. Aikaisemmat työnjaon järjestelmät ovat tyystin muuntuneet ja me totta tosiaan olemme viimein päässeet irti taylorismin ikeestä ja saamme tehdä kokonaisvaltaisia työmöykkyjä.

Sen lisäksi joudumme nykyään olemaan myös isinä ja äiteinä. Ennen siitä huolehtivat äidit ja isät.

Uutena seikkana työnkuvaan ovat tulleet erilaiset uhkakuvat ja skenaariot. Viime kuussa meillekin näytettiin filmi, jossa räyhääjä oppilas nujerrettiin toimistotuolilla, puukko-oppilas pakenemalla ja pistoolioppilas lukitsemalla ovi ja painautumalla oppilasjoukon kanssa luokan vahvinta betoniseinää vasten. Siinä tilanteessa ehdottoman tärkeää oli se, että opettajan ja oppilaiden kännykät olivat tavoitettavissa ja päällä. Näppäinääniin sekoittuivat käytävältä kuuluneet laukaukset.

Voisi sanoa hurskaasti eläkeiän kynnyksellä, että en minä tämmöiseen aikoinaan lähtenyt ja sitoutunut. Poliisi on sitä varten, että turvallisuudesta huolehditaan, vanhemmat taas voisivat kasvattaa lapsensa perustaitoiseksi.

Toisaalta, tästä kyllä selvitään. Jokainen uusi opettajalle sälytetty asia kuitenkin vie aikaa ja mahdollisuuksia itse perustehtävästä. Samaan aikaan monet kunnat eivät kykene löytämään vaikeuksiinsa muita keinoja kuin opettajien lomautukset tai oppilaiden ruokamenojen kuristamisen.

Kadonnutta luistoa etsimässä

Immo Kuutsa, hän, joka kampasi tukkansa aikoinaan veikeästi, ehdottaa ylioppilas Jari Sarasvuota ( entinen Heinonen) Hiihtoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Kuutsan mukaan juuri Sarasvuo voisi olla se henkilö, joka ratkaisee Suomen Hiihtoliiton taloudelliset ongelmat.

Tillman tekee vastaehdotuksen. Suomen Hiihtoliiton uudeksi puheenjohtajaksi pitää valita Vesa Keskinen. Hän on ehdottomasti se henkilö, joka voisi ratkaista Suomen hiihdon kaikki ongelmat. Hänellä riittää meriittiä taloudellisella puolella, hänellä riittää meriittiä personal training – alueella ja hänellä on ymmärtääkseni ympärillään paljon todisteita toimivasta konseptista.

Hänen salaisuutensa menestyksen hankkimiseksi ovat selvät ja suorat:


”Ei ole ollut Bjurströmiä. En halua että hienot konsultit tulevat sekoittamaan meidän pakkaa. Kaupallinen koulutus ei ole tärkein asia, jolla meille pääsee töihin. Tärkein on oikea asenne. Itsellänikään ei ole kaupallista koulutusta.

Koulutuspäällikkö tulee urheilun parista, tavaratalopäällikkö on ajoneuvoteknikko ja kolmenkymmenen miljoonan euron ruokapuolen ostoista vastaava on koulutukseltaan levyseppähitsaaja. Ei yo-koulutuksesta haittaa ole, mutta meille pääsee töihin jos asenne on kunnossa."

Täältä voitte lukea lisää sopivasta ja tehokkaasta yritysjohtajasta

Närkästyneitä uhkauksia

Upeaa saada välillä lukea hyviä uutisia. Mainostelevisio on uhannut lopettaa omat vaaliohjelmansa, jos uuteen vaalilakiin tulee kahlitsevia lausumia televisiomainontaa kohtaan. Tillman tekee aaltoja ja toivoo kovasti, että pöllölaakso lupaus pitää.

Nuo kolmoskanavan vaaliohjelmat ovat nostaneet verenpainettani ja kukaties myös kolestrolitasoani. Juontajat ovat olleet joko tietämättömiä tai sitten leifsalmeen- klooneja. On sönkätty puolueiden puheenvuorojen päälle, etukäteistyöt jätetty tekemättä ja jankattu jotain päähänpinttymää itsepintaisesti, vaikka poliittisella edustajalla olisi kerrankin ollut jotain sanottavaa. Semmoinen on näyttänyt mainoksilla katkotulta Salatut elämät- farssilta.

Uhkauksen takana on se, että MTV-sanoo vaaliohjelmien olevan niin kalliita, että heille syntyy paljon säästöä siitä, jos he luopuisivat niistä. Aika paksua. Ohjelma ei ole taatusti kallis, jos formaatin esiintyjät tulevat ilmaiseksi esiintymään studioon seisovien sisäkameroiden ääreen, ovat itse kirjoittaneet ilmaiseksi repliikkinsä ja itse ne ilmaiseksi esittävät.

Jos se on kallista, niin kuinka halpaa on sitten se moska, jota MTV ulkomailta ostaa iloksemme ?

He tietenkin nyt sitten tarkoittavat sitä, että vaalivalvojaiset ja tuloslaskentaohjelmat ovat kalliita. En minä usko sitäkään. Ja minun puolestani riittäisi hyvin se, että kuulisimme tulokset reaali-ajassa MTV: n kymmenen uutisissa. Kansa katsoo kuitenkin mieluusti totuudet Yleisradion puolelta.

Tunnen tosin joitakin ihmisiä, jotka katsovat MTV:n aamulähetyksen, MTV: n uutiset ja MTV:n säätiedotukset.

Itse olen yrittänyt katsella maailmaa vähän laajemmin. Paitsi, että vuosi sitten katkaisin napanuorani erkkolaiseen. Täytyy myöntää, että erkkolais-boikottini aiheuttaa tiettyä muutosta arjen maailmaani. Olen, paitsi valaistunut, myös helpottunut. En ole enää ollenkaan niin ahdistunut, verenpaineeni on asettunut ja maailmani on muuttunut tasapainoisemmaksi.

MTV:n vaaliohjelmien poistuminen saattaisi jopa toimia luontaisterapian kaltaisena pehmeänä keinona vanhuutta ja rappeutumista vastaan.

Jotta tämä ei nyt ihan parjauksen puolelle mene, kerrottakoon vanha juttu ajalta, jolloin maikkari sai toimintaoikeudet. Perusteena käytettiin sitä, että nyt hyviä ja laadukkaita ohjelmia voidaan lähettää tältä uudelta kanavalta.

Taisi olla pilapiirtäjä Kari, joka kysyi sangen sattuvasti, että miksi sitä laadukasta ja hyvää ohjelmaa ei voida lähettää jo näillä olemassa olevilla kanavilla.

Arvoituksia ratkomassa

Päivitys tökkii kun mies on matkoilla. Olin tuossa iltapäivällä tentissä yliopistolla. Tentin jälkeen piti käydä nuorison kanssa Vanhassa Jokelassa juhlistamassa isän ensimmäistä tenttiä. Ymmärrän nyt kombinaation täydellisesti. Kun yrittää opiskella runousoppia 4 viikkoa ja sitten viimein pääsee tentistä pois, kuivan narratiivisuuden jälkeen olut maistuu taivaalliselta.

Toinen tenti menee läpi, sen tiedän. Toisesta en tiedä. siinä jouduin valehtelemaan suut silmät täyteen. Olin nimittäin niin yltiöpäinen, että yritin yhdellä kertaa kuitata kaksi tenttiä.

Kauhistuttavaa oli huomata se, että jos tietää pikkuisen tiedon murenan jostain asiasta, sen ympärille asian kehiminen kysyy pokkaa ja luonnetta. Mutta pakko oli yrittää. Tentit olivat helppoja, jos olisi vähänkin osannut oikeita asioita lukea.

Muistan nyt opiskelijanumeroni. Se oli aamulla pakko kaivaa jostain esiin.

Nyt pitää hankkiutua taas kotiin täältä periferiasta. Ensi viikon alussa pitää olla valmiina seuraava opinnäyte; Ruumis ja kulttuuri -kurssi vaatii minulta kannanottoa ulkoisen ja sisäisen ruumiin suhteesta. Nyt kun olen juonut tentin kunniaksi olutta, toivon, että sisäinen ruumiini ei aamulla kolkuttele minua pajavasaroilla.

Ensi viikolla on myös vapaata. Vakaa aikomukseni on olla pois töistä ainakin kolme päivää. Niitä päiviä taidan käyttää siihen, että suuntaan vaunun kohti merta ja Satakuntaa. Menen katsomaan sitä, miten aallot heittäytyvät kohti rantaa. Miten rantakivi jatkaa itsensä hiomista. Tai sitten vain huilailen.

Nyt on yöpöydällä menossa Jari Järvelän uusin. Nuohoojatytön tarina jäi kolme viikkoa sitten kesken opiskelu- ja työkiireiden takia. Vein kirjan pois ja yllätys, yllätys – huomasin sen kolmen päivän jälkeen taas uutuushyllyssä. Kansa lukee Tuuria ja Remestä. Järvelä notkui uutuushyllyssä orpona. Otin kirjan pois kuleksimasta. Se pääsi nyt matkustamaan laukussani monta sataa kilometriä. Sitä tänäänkin luetaan ja siitä voisi vaikka siteerata jonkun lauseen iloksenne.

Sou Wot, olkoon kumpi vaan, mä puolestani ihmettelen kuinka keneläkään sellaisella voi olla ahtaan paikan kammoa, joka on asunut 9 kk äitinsä kohdussa. Veden pelon ymmärrän paljon paremmin.

Keisarileikatut on eri juttu, ne on oikeesti klaustrofoobeja. Ne on hakanneet kuukausikaupalla kohtua sisältä päin kauhuissaan, : Päästäkää ulos

Vähemmistöt

Apulaisoikeusmies on kovistellut Joensuun pelastuslaitosta siitä, että taannoisessa ABLOY- lukkotehtaan palossa viranomaiset eivät antaneet tiedotteita ruotsinkielellä.

Joensuu on yksikielinen kunta, mutta apulaisoikeusmiehen mukaan hätätiedottamisen pitää saavuttaa myös Joensuussa asuvat 50 ruotsinkielistä ja tuhat venäjänkielistä asukasta. Muista kielistä ei vielä puhuttu mitään. Tiedän kuitenkin, että yliopistolla on paljon englantia puhuvia vaihto-opiskelijoita ja muita ummikoita.

Nyt kun uutta väestönosaa on siroteltu pitkin maata lähes jokaiseen kun-taan, apulaisoikeusmiehen ennakkokanta levinnee kulovalkean tavoin joka kylään ja pitäjään. Oikeusministerin johdolla on nyt syytä nopeasti painattaa yleisluontoisia ohjemalleja vihkon muotoon. Niissä tavallisimmat hätätapaukset olisi kuvattu vietnamiksi, kurdiksi, suahiliksi, somaliksi ja 10 muuksi Somaliassa puhutuksi kieleksi. Näitä vihkoja on sitten ryhdyttävä uutterasti jakamaan kuntiin ja pelastuslaitoksiin. Virkaatekevät palomestarit on laitettava Pelastusopistolle oikean ääntämisen kursseille. Opettajiksi voisi palkata näitä primus motoreita, eli mahdollisen avun ja tiedotuksen kohteeksi joutuvia uus-suomalaisia.

En ole ihan selvillä, mutta jos esimerkiksi Saariselän taikka Levin juottokaukaloilla syttyy suurpalo ja vaarassa olevia varotetaan, kielinä varmaankin käytetään tunturisaamea tai kolttasaamea suomenkielen lisäksi, riippuen siitä onko sinä iltana paikalla Sevetin miehiä vai Kutturasta kavereita.

Taannoin raumalainen troolari joutui Merenkurkussa merihätään. Lähin alus oli Närpiöläinen troolari, joka kiirehti apuun. Myrskyävällä merellä kummankaan aluksen murremaakarit eivät pystyneet käynnistämään pelastustoimia. Tilanne laukesi vasta sitten kun Uumajasta saapui ruotsalainen rannikkovartioalus tulkiksi.

Kun tässä nyt kerran aamurähmissä ihmetellään vähemmistöasioita, niin menköön vielä toinenkin asia samalla hermostumisella.

Suomalainen ”huippujuristi”, omituinen arvo muuten lakimiehelle, joka saa tuomion oikeudessa, sai eilen vähän linnaa siitä että oli pimitellyt veroja valtiolta. Hän taitaa olla muuten sama henkilö, joka myi omalta viinitilaltaan 1080 pulloa viiniä Suomen valtiolle.

Valtiolle, joka ei ole onnistunut edes edustajiensa välityksellä päästä maistamaan tätä hankintaa.

Näin tavallisena rivikansalaisena ja Alkon perjantaiasiakkaana ihmettelen toimijoiden kömpelyyttä ja kompastelua.

Nälkä

Jossain aviisissa tänään näin tiedon, jonka mukaan peruskoululaisen aterian ainekset maksavat 0,86 euroa per ateria. Olen antanut itselleni kertoa, että monet kunnat pitävät tätäkin summaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kauhistuttavan suurena ja hakevat säästöjä.

Vanhusten hoitamisessa Helsingin kaupunki on mennyt astetta pitemmälle. Sadat vanhukset ovat valitelleet sitä, että ovat jääneet ilman ruokaa. Siitä tulee helposti säästöä, ellei ruoka-annos seiso jossain tyhjänpanttina ja sitten iltasella joudu roskiin. Jos on ymmärretty kokonaan jättää ao. ateria valmistamatta.

Millainen lienee tilanne maakunnissa ?

Nyt olisi hyvä paikka aktivisteille ja kettutytöille ryhtyä suoraan toimintaan Helsingin kaupunkia ja liikelaitos Palmiaa vastaan. Ainahan se voittaisi eettisyydessään turkisliikkeiden ikkunoiden töhrimisen, eikö totta ?

Vanhusten nälkäuutinen näyttää kuitenkin hautautuvan muiden uutisten jalkoihin.

Vain pari viikkoa sitten julkisuuden henkilö puhui avoimesti elämänsäätelystä ja vanhusten mahdollisuudesta itse päättää hetki, jolloin kiikkustuoli lakkaa keinumasta.

Yhteiskunta, joka unohtaa vanhuksensa, on menettänyt oikeutuksensa olemassaoloon. Sellainen yhteiskunta on taantunut tapojensa kanssa tuhansia vuosia taaksepäin.

Yhteiskunta, joka säästää lapsien kohdalla loputtomiin, on vain askeleen päässä tilanteesta, jossa totuus on muuttunut valheeksi ja säädyllisyys säädyttömyydeksi.

Uskoisin niin, että vastaanottolaitoksissa ja turvapaikanhakijoiden keskuksissa on ruokaa joka päivä tarjolla riittävästi. Uskoisin, että se ruoka on jopa teurastettu oikein.

Näille omille naperoille ja vanhuksille kelpaisi ihan varmasti tavallinen einesruokakin.

Jutta Granin mies on pois

Aamulehti lanseeraa edesmenneen kirjailijasuuruuden vähän väärin. On jäänyt toimituksessa välilyönti pois ja ajatuksesta on tullut vähän hupaisa.

” Joskus vasta kuolema herättää huomaamaan, miten paljon meni pois. Tietokirjailija, professori Veikko Huovisen kuolemasta oli juuri sellainen. Huovinen kuoli eilen Sotkamossa 82-vuotiaana vaikeaan sairauteen”

Totta, hän tavallaan oli tietokirjailija pirullisen huumorin saralla. Hän oivalsi hyvin varhain sen, että ihmisellä on lopultakin kusiaisen oikeudet tässä maailmassa. Vaikka moni yrittää näytellä ja uskotella itselleen enemmän. Harva meistä lopulta edes hetkeksi uskaltaa päästää irti oravanpyörästä. Huovisen kirjoissa moni uskalsi.

Sepe ja Valtteri lähtivät virkatöistään eräänä loppukesän päivänä toteuttamaan haavettaan. Hamsterit tekivät se ehkä intensiivisemmin , mutta Sepe ja Valtteri kaiketikin ronskimmin. Yhteiskunta, luutuneet tavat ja fakkiutuneet ihmisenkuoret saivat kyytiä kun kirjailija laittoi päähenkilönsä temmeltämään.

On siis aika murheellisin mielin kanonisoida Konsta Pylkkäsen lisäksi monta muuta hahmoa. Minä yritän säilyttää mielessäni ja ajatuksissani aina Jutta Granin miehen. Voi olla , että en koskaan pääse hänen kanssaan samalle tasolle, mutta voin elämäni käyttää siihen, että edes yritän.

Jutta-rouvan silmät säihkyivät novellissa tähtien lailla, kun ujohko uusi aviomies oli sängyn alla vierasta paossa, tupakoi siellä paksuja savuja ja huuteli välillä tuhmia sanoja. Eikä Jutta Gran tuntunut ollenkaan olevan pahoillaan. Vierasta asia kovasti ihmetytti.

Luulen, että kirjailija hymyilee tälläkin hetkellä jossain tuolla kaukana. Luulen, että Jutta Granin uudessa aviomiehessä oli paljon Huovista itseään.

Tarinat on nyt sitten lopullisesti kerrottu. Turvallista on tietää, että ne jäävät ikuisesti elämään.

Kuuluu perkeleellinen pulina...

Tänään Iltalehti kertoo, että presidentti Ahtisaaren Nobel-palkinto yritettiin estää. Joku suomalainen poliitikko, mitä ilmeisemmin keskustalainen, on lähetellyt viestiä komitealle. Pär Stenbäck on asiaa hautonut, mutta nyt sen julkistaminen näyttää yllättäen tulleen ajankohtaiseksi. Stenbäckillä on arveluja ao. henkilön nimestä, mutta ei katso voivansa tuoda sitä julkisuuteen.

TE- keskusten työttömyysrahat on jakamatta ja taatusti syyllisiä ovat keskustalaiset. Siitä voimme olla varmoja, koska maakunnista on kysymys ja saajina työttömät duunarit.

Afganistanin tienvarsipommeista on ollut hyvät ohjeet 1973 vuoden marraskuun Nuori Keskusta –lehdessä. Kun täyttää maitotonkan mustaruudilla ja lehmänpaskalla, sekä kiilaa sen tienposkeen kahden maakiven väliin, paukku on valmis. Mopedilla kulkevan postimiehen aikataulun avulla voi täsmäyttää paukun.

Itse asiassa Herlin - suvun jäsenen kaapanneen Juha Turusen isoisän ensimmäinen naisystävä oli maalaisliiton jäsen ja aktiivinen 4-H – kerholainen.

Puhumattakaan sitten siitä, että jokainen, joka opettaa lapselleen ruokarukouksen, on varmasti keskustalainen, ellei sitten jopa körtti taikka Lestaadiuksen seuraaja.

Itse asiassa jopa Jope Ruonansuu taitaa olla keskustalainen. Hän nimittäin äsken väänteli naamaansa televisiossa niin hassusti, että hetken luulin hänen tekevän pilaa presidentti Ahtisaaresta.

Joku somali oli Kaisaniemen puistossa varastanut humalaiselta mieheltä eilen lompakon ja vielä pistänyt puukolla mahaan. Mies on sairaalahoidossa ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Poliisi etsii keskustalaista.

Kirjalliseen maailmaan kurkistus

Pentuna ostin joskus Parnasso-nimisen aviisin ja yritin lueskella sitä murrosiän tuskissani. En tullut hullua hurskaammaksi. Mutta hienoa oli !

Tänään yritin lukea saakelinmoisen tauon jälkeen Parnasso-materiaalia. Vierailin nimittäin päätoimittajan päiväkirja-nimisessä paikassa , jossa kommentoijia oli pilvin pimein.

Mielenkiintoisia ajatuksia ihmisten päissä pyörii. Täytyy myöntää. Vieläkin joukossa on paljon kapakkainttämistä ja tyhjänpäiväistä vittuilua, mutta nyt siellä on myös ajatuksia, tai ainakin ajatusten siemeniä. Pääosa ajatuksista on kuitenkin edelleen pikkunäppärää punaviini-pörinää. Sitä, mitä se oli 40 vuotta sittenkin. Tai minusta tuntuu siltä tänä sateisen apeana maanantaiaamuna. Ehkä Parnassoa ei pitäisi lukea ollenkaan maanantaisin. Ei ainakaan aamuisin.

Kiinnostava sitä vastoin on se pitkä lista sivun oikeassa laidassa. Sinä on lueteltu ja linkitetty yli 50 kirjallista blogia. Kun on parempaa aikaa, aion käydä selaamassa siitä. Siellä jossain voi olla myös lisää keskustelua kirjoista.

Nyt ei ole oikeastaan aikaa ollenkaan. Hektinen viikko vie miestä minuuttiaikataululla kohti perjantai-iltaa. Ryhdyn vääntämään uutta moodle- aineistoa kasaan, pitämään luentoja monessa paikkaa ja loppuviikosta olen taas yliopistolla.

Taistelu tutkimustilasta

Sata vuotta sitten Suomessa ilmestyi vuosittain noin 400 nidettä kirjallisuutta. Nyt vuosittain ilmestyy noin 13 000 nimikettä, ehkä enemmänkin. Minun lukuni ovat vuodelta 1998. Silloin ilmestyi 12 887 nimikettä kirjallisuutta.

Meillä Suomessa julkaistaan Islannin jälkeen eniten maailmassa kirjoja asukaslukuun suhteutettuna. Meillä myös tutkitaan kovasti kirjallisuutta. Minä olen yhtä semmoista kirjaa lukenut nyt armaan pyhäpäivän.

Tiedän nyt paljon uusia asioita J. Ahosta, Z. Topeliuksesta, P. Päivärinnasta. Tämä Päivärinta ei ole se partainen Pekka, joka estejuoksussa aina kompasteli, vaan Pietari Päivärinta, suomalainen kansankirjailija, joka kirjoitti 1800-luvulla yli 20 teosta ja jonka kirjoja on käännetty ainakin 13 kielelle.

Mutta semmoinen pieni epäsuhta näyttää tuossa kirjallisuuden tutkimuksessa olevan, että noita alkupään kavereita selitetään ja tutkitaan suhteettoman paljon.

On arvioitu, että Suomessa olisi kaikkiaan aikojen kuluessa julkaistu fiktiivistä kirjallisuutta yli 20 000 nidettä. Näin ainakin väittää Juhani Niemi kirjassaan Kirjallinen elämä.

Jos yksi vuorokausi jaettaisi tasaisesti kaikkien romaanien ja runokirjojen kesken , jako olisi aika veikeä. Silloin voitaisi tutkia Topeliusta ja Runebergiä ynnä muita ennen 1880 vuotta kirjoittaneita kokonaiset 30 minuuttia.

Ajanjaksolle vuodesta 1880 vuoteen 1940 voitaisi uhrata tutkimuksessa 7,5 tuntia ja sitten koko talvisodan jälkeiselle kirjallisuudelle kokonaista 16 tuntia.

Nyt nämä minun perhanan tenttikirjani pyöriskelevät melkein koko ajan tuolla ajassa ennen itsenäisyyttä. Olen kurkkuani myöten täynnä jo Kiveä ja Ahlqvistia. Mutta Pietari Päivärinnasta riemuitsen. Ilman tätä kuivaa tenttikirjaa olisin ollut tietämätön tästä Ylivieskan suuresta pojasta.

Syö silakkaa

WWF on ryhtynyt kampanjoimaan tonnikalojen pelastamiseksi ja silakoiden puolesta. Tillman tekee aaltoja. Hieno asia ja kerrankin minä olen luontoihmisten kanssa samaa mieltä jostain.

Sitä paitsi tonnikalaa on pahan makuista. Se pilaa kokonaisen italialaisen perinneruoka-lätyn, haisee keittiössä sietämättömästi ja on lisäksi alkuperältään epämääräistä.

Tonnikalat elävät paskaisissa vesissä. Niitä pyydettäessä tuhotaan kaikenlaista sivukalastoa. Niitä tonnikalapurkkeja tänne pohjolaan kuljetettaessa tuhotaan luonnonvaroja , jätetään ekologinen jalanjälki ja hirmuinen haju joka paikkaan.

Tonnikalasalaatti, yäks…….

Silakkakin haisee voimakkaasti kun sitä paistaa pannulla. Silakka on kuitenkin lähiruokaa verrattuna tonnikalaan. Silakka on terveellistä ja hyvää, mikäli ei sisällä dioksiineja. Silakka on moraalisestikin parempi vaihtoehto, varsinkin jos pystyy ummistamaan silmänsä siltä, että suuri osa silakasta menee minkinrehuksi.

Minkki taas on pahuksen lämmin talvella turkkina, mikäli pystyy ummistamaan silmänsä siltä, että minkkiturkin omistaja ei aina ole hankkinut turkin ostamiseen tarvittavia rahoja rehellisellä verokirjatulolla, vaan joskus hyvinkin mielenkiintoisilla pääomatuloilla.

Pääomatulot taas ovat yleensä mukavia, varsinkin jos pystyy ummistamaan silmänsä siltä asialta, että osa pääomatuloista voidaan johtaa poliittisten puolueiden voitelemiseen.

Poliittiset puolueet taas ovat hyvin hyödyllisiä ja tarpeellisia instituutioita, varsinkin jos pystyy ummistamaan silmänsä siltä tosiasialta, että jokainen tauno tonnikalansyöjä joutuu säännöllisin väliajoin osallistumaan tuohon toimintaan äänestämällä jotain esille astuvaa ja edeskäypää.

Vaalit taas ovat erittäin hieno ja hyödyllinen menetelmä valita päälle päsmärit, varsinkin jos pystyy ummistamaan silmänsä siltä tosiasialta, että ääniä kalastettaessa moni pohjamutien limanuljaska joutuu puolueiden verkkoon ja niitä verkkoja putsatessa menee koko seuraava vaalikausi.

Se pieni ero....

Lehdessä kerrottiin sukupuolieroista. Eläköön, ne ovat aina kiinnostavia ja kannatettavia. Opetusministeri Henna Virkkusen mielestä ne pitäisi kitkeä pois, varmuuden vuoksi jo ala-asteella. Hienoa.

Samaan aikaan samassa lehdessä on juttu, jossa kerrotaan opetusministerin kotikaupunkiin ensi viikolla avattavasta autokoulusta, jossa naiset opettavat naisia ajamaan autoa. Kuulostaa Afganistanilta, ellei näkisi valokuvaa sirkeistä naisista.

Uskoisin niin, että kohta opetusministeri kiinnostuu Jyväshovin naistentansseista ja ryhtyy voimakkaasti poistamaan sukupuolieroja. Paritanssithan onnistuvat mainiosti nk. härkäparissa, ainakin naisilta.

Kun nämä touhutädit ryhtyvät sorvaamaan päiväkotien, esiopetuksen ja ala-asteen sukupuolieroja omien ajatustensa mukaisiksi, heidän on syytä muistaa kuitenkin se, että valtaosalla nk. normaaliväestöä on edelleen tervettä järkeä ja vanhemmuuden tuomaa vaistoa peitota ja laimentaa erisorttisia höpöhöpö juttuja.

Muistuu mieleen takavuosien tilanne eräissä päiväkodeissa. Aku Ankka oli kielletty lehdykkä koska se oli suurkapitalistin luomus, ja mikä pahinta, siinä esiinnyttiin ilman housuja.

Vähän myöhemmin monissa päiväkodeissa kiellettiin miekat ja pyssyt leikkikaluina, koska ne saattavat vaarantaa tulevien sivarisukupolvien suotuisan kehityksen. Oma poikani kertoi aikoinaan heidän tyydyttäneen pyssyleikkitarpeensa rationaalisesti. He olivat nakertaneet näkkileivästä pistoolit itselleen.

Kun parivuotias poikaviikari ottaa päiväkodin pihalla käteensä maassa olevan kepin taikka puun oksan ja ryhtyy sillä ympärilleen sohimaan, kyseessä on ikiaikainen sukupuolinen ero, jonka murtamiseen ei tämän sukupolven, eikä seuraavankaan sukupolven voimat riitä.

Maailma muuttuu yhä naurettavammaksi. Surullista on se, että se ei naurata.

Audi ( lat. kuuntele, kuulehan )

Kiinnostava tieto iltasaduksi teille kaikille. Myyntipäällikkö Kiesin lausahdukset ovat saaneet Audi- henkilöauton myynnin nousemaan syyskuussa.

Ilkeät telaketjutädit naistutkimuksen alttareilta tulevat epäilemättä julistamaan asian julki siinä muodossa, että myynti lähti kasvuun kun Kiesi sai kenkää. Tai sitten he väittävät, että nämä autot on tilattu jo ennen kohua. No odotellaan lokakuun lukuja.

Me kaikki muut tiedämme , tai luulemme tietävämme tietysti asian todellisen laidan ja luonteen. Nyt kaikki ne, jotka hetken jo olivat ajatelleet jotain muutakin merkkiä, riensivät oitis ostamaan Audin. Uskoisin myynnin sujuvan oikein hyvin koko talven. Auton avulla voi vaivattomasti näyttää sen, mitä ajattelee todella näistä asioista.

Niin kävi jopa keskustan kannatukselle. Ihminen on raadollinen ja mielellään lukee näitä juttuja, uskoo jopa niihin, mutta käyttäytyy kuitenkin lopulta niin kuin parhaaksi näkee ja näpäyttää sitä jota haluaa. Jos on mahdollisuus näpäyttää itkevää ja ruinaavaa demaritoimittajaa, se tehdään aina missä voidaan. Jos on mahdollisuus näpäyttää feministejä, se oitis tehdään.

Kuunnelkaapa vaikka työpaikkanne kahvipöydässä maahanmuuttajakeskustelua. Työnantajan arvoista ja visioista huolimatta moni suhtautuu asioihin sangen julmasti ja konservatiivisesti. Naisten tasa-arvo, väestön monikulttuurisuus ja audismi eivät sujukaan virallisen kaavan mukaan. Mielipiteet ovat hyvinkin epävirallisia ja epäortodoksisia.

Media on omassa kiimassaan unohtamassa sen asian, että kansakunta tykkää joskus muustakin kuin erkkolaisen ylimielisyydestä ja Suomen Kuvalehden herkkänahkaisuudesta.

Tämä vuodatukseni ei suinkaan poista sitä tosiasiaa että suurin osa poliitikoista on myös menettänyt otteensa todellisuuteen ja elää jossain kummallisessa illuusio-maailmassa. Suurimmalle osalle heistä paluu normaaliin työhön olisi kauhistus ja mahdottomuus. Pahinta on se, että kukaan ei oikein haluakkaan heitä tänne. Pelkona on se, että he saattaisivat aiheuttaa suurta epäjärjestystä ja taloudellista tappiota toimissaan tavallisessa elämässä.

Kiesi muuten taisi olla jo 59 vuoden ikäinen. Uskoisin hänen jo pärjäävän ja kuka tietää, millainen hänen kädenpuristuksensa oli. Saattoi olla hyvinkin kultainen. Hänen vikansa näytti olevan se, että häneltä eivät oikein nuo huumori ja parodia onnistuneet. Mutta hyvin Audille tässä kävi. Kävi niin kuin pohjalaisessa huonekalutehtaassa takavuosina; hyvää yritettiin, mutta priimaa vaan pukkaa.

Johtamassa opin äärelle

Tänään olen tutustumassa suomalaiseen maaseutuun. Menen paikkoihin, joissa on varoen puhuttava tuppeensahatusta laudasta ja uuniperunoista. No minulle se ei tuota ongelmia. Minulla on 8 tuntia puhuttavaa asiaa muistitikulla , eikä se asia edes tangeeraa sahatavaraa.

Tiesittekö, että tarun mukaan muinaisenglannin kielen verbi ”to lead” tarkoitti alun perin sitä, että joku meni yksin, ennen muita, vieraisiin ja vaarallisiin paikkoihin katsomaan mitä siellä on ja tuli sitten takaisin toisille kertomaan.

Tämä liittyy siis päivän luentoaiheeseen, ei tuppeensahattuun lautaan.