Uutisen luonne ja kommentit

Rohkenen perjantain kunniaksi jatkaa vielä vähän uutisista ja uutisista. Aamulehti otsikoi ansiokkaasti tänään nettisivuillaan, että opettajilta vietiin ateriaetu.

Kyseinen uutinen on saanut runsaasti ajatusten vaihtoa. Nykyään kun lehdillä on semmoinen tapa, että jokaisen uutisen perään laitetaan lukijalle kommentointimahdollisuus.

Näitä mini-blogi kirjoituksia onkin saapunut melkoinen määrä. Niissä jokainen tuo reippaasti ja siekailematta esille oman näkemyksensä siitä, mitä on tehty; oikein tai väärin, aina pieleen.

En jaksa tässä nyt kauhistella noita mielipiteitä. Jotain uutisoinnin arvoista on epäilemättä tapahtunut ja monen henkinen rauha on järkkynyt.

Minua kiinnostaa sitä vastoin se uutinen, jossa kerrotaan suomalaisen varustamon rahtilaivan tulleen kaapatuksi ja muilutetuksi Ruotsin vesillä. Minua kiinnostaa kovasti se, mitä niin suurella joukolla piti käydä etsimässä ja kenen toimesta. Mistä miehet tulivat ja minne menivät ?

Kenen laskuun he toimivat ? Kuinka suomalaisella varustamolla on osoite Itäkeskuksen suunnalla ja toimitusjohtajana venäläistyylinen nimi? Kun noihin saisi vastauksen, semmoinen tieto olisi uutinen.

Uutisen elämä

Tänään luin aamulla Keskisuomalainen -lehdestä sellaisia asioita, jotka olivat eilen erkkolaisessa ja keskiviikkona tietokoneen näytöllä nettiuutisina. Ketju näyttää vuosi vuodelta venyvän. Jos minulle tulisi kotiin kannettuna maineikas satakuntalainen Lalli- lehti, voisin lukea suodatettuna samat asiat vielä huomennakin.

Nuoruudessa pidettiin hyvänä uutisvälityksenä tilannetta, jossa ko. Lalli –lehti saapui kolme kertaa viikossa ja Maaseudun Tulevaisuus silloin tällöin. En muista koskaan olleeni kuitenkaan uutispimennossa.

Kennedyn ampuminen kuultiin radiosta ja Prahan kadut nähtiin televisiosta samana päivänä. Kolumnit ja analyysit tulivat sitten päivien ja vuosien kuluttua. Uutisen kärki saapui nopeasti, mutustelu saattoi kestää vuosikymmenen.

Nykyään nk. vanha uutisvälitys paperiversiona on surkeasti häviämässä kilpailun kärkitiloista. Jopa YLE joutuu taistelemaan uutisvirrassa epätoivoisesti.

Samaan aikaan sitten uutisten kesto on lyhentynyt muutamaan tuntiin. Vain vaalirahakohu on liitänyt koko kesän otsikoissa. Rikkaan suvun perijättären kidnappaus kesti uutisena yhden viikon.

Blogien maailmassa tilanne tietenkin seuraa kehitystä. Usein maukaskin keskustelu elää vain aamusta iltaan. Tosin poikkeuksiakin on. Joissakin tapauksissa näyttää siltä, että kirjoittajalla on malttia odottaa rauhassa niin kauan, että keskustelu saa lainehtia kolmekin päivää, kunnes uusi kirjoitus avaa uuden keskustelun.

Sata vuotta sitten kunnollinen sanomalehti keskustelu saattoi kestää vuoden kaksikin.

Minä myönnän pudonneeni tästä tiedonvälityksen kelkasta. Kun uutisen operatiivinen kesto näyttäisi kaiken aikaa lyhenevän ja lähestyvän sitä raja-arvoa ja tilaa, missä itse uutisen aiheuttaman asia tapahtuu, joudutaan tietenkin ongelmiin, koska raja-arvo lähenee, mutta koskaan ei voida kuitenkaan saavuttaa tilannetta, että voitaisi sanoa samalla silmänräpäyksellä, että nyt tapahtui Ugandassa sitä ja sillä on sellaiset seuraukset maailmalle ja keskustelu asiasta päättyy tähän.

Ellei sitten ryhdytä siirtämään uutisten elinkaarta tapahtumahetken etupuolelle. Siitäkin on merkkejä näkyvissä. Tehdään uutinen ennen kuin itse pääasia tapahtuu ja luotetaan siihen, että se saadaan tapahtumaan.

Ja tietenkin on muistettava vanhan lämmitys- teoria. Ilkka Kanerva on päässyt nyt toistamiseen mukaan tämmöiseen uutistehtailuun. Hänen poliittinen uransa on niin värikäs, että luultavasti medialla on varastossa vielä muutama uusi starttipaketti, jolla voidaan käynnistää tarpeen vaatiessa uutinen. En tohdi ottaa ollenkaan kantaa hänen virheisiinsä. Perinteisesti sellainen on länsimaissa totuttu jättämään oikeuslaitoksen hoiviin.

Ilahduttavaa olisi tietenkin se, jos media voisi ennustaa etukäteen maanjäristykset ja muut luonnon mullistukset, prinsessojen kihlaukset ja pop-tähden kuoleman ja lentokoneen maahansyöksyn. Taikka vaikkapa vain maailman talouden tilanteen kehittymisen.

Hyvä asia olisi myös se, jos lehdestä voisi lukea sen, mihin kannattaa kuhaverkot laskea ja missä päin on hyvin kantarelleja.

Yöpöydällä on juuri työn alla Gunther Grassin Taikalaatikko. Tässä omaelämänkerrallisessa romaanissa kahdeksan lasta muistelevat menneisyyttään ja elämäänsä kirjailijan 80-vuotispäivillä.

Teoksessa taikalaatikkona toimii kirjailijan naisystävän laatikkokamera, jolla on ihmeellinen voima katsella asioita taaksepäin ja välittä joskus taas kuvia tulevaisuudesta.

AGFA- laatikkokamera toimii huonossa valaistuksessa, vähillä suljinajoilla ja ilman salamaan. Pimiöstä ilmestyy kuitenkin vedoksia, jotka kertovat meille menneisyydestä ja tulevaisuudesta hyvin tarkasti. Totuus muuttuu läpivalaisevaksi. Se ei näyttäisi edes saksalaiselle olevan armoton ja tuomitseva, vaan lopulta antaa turvallisen ja hyvän olotilan lukijalle.

Nykyään juuri koskaan en ole turvallisella mielellä sen jälkeen kun olen joutunut kosketuksiin median kanssa. Olen vähintään harmistunut ja pahalla päällä, useimmiten jopa vähän epätoivoinen.

Tervetuloa lukijoiden pariin, Media . En tarkoittanut sinua.

Tuhmat Tädit

Kesän kulttuuriantia ei ole juurikaan tullut esiteltyä. Olen tänä vuonna kiertänyt kaukaa kesäteatterit ja taidenäyttelyt. Olen ajatellut niin, että suuri kulttuuriannos saattaisi saada mieleni järkkymään ja viiman käymään rahapussin puolella.

Jotain pientä sitä on koettu kuitenkin. Jouduin Joen kaupungissa tuhmien tätien seuraan.

Tuhmat Tädit on poikkitaiteellisen kulttuuriyhdistys Vääräpyörän laulu- ja performanssiryhmä, joka sai Tillmanin kaljan väärään kurkkuun pari viikkoa sitten Joensuun satamassa olevassa terassiravintolassa. Itä - Suomalainen itkuvirsi- ja tussulaulu-perinne on saanut arvoisensa jatkajan näistä ilmestyksistä.

Tätien kotisivuille pääsee tästä ja heidän esiintymisiään pääsee seuraamaan vaikkapa You Tuben sivuilta, jos ei rohkene itse paikan päälle. Hiki siinä raavaalle miehelle kuunnellessa tulee, sillä useimmissa laulemissa on rankan sorttinen naisnäkökulma mukana , eikä meille miehille armoa suoda.

Tervetuloa muuten lukijaksi, Päivi. Tuo lukija-segmentti tuntuu toimivan taas hyvin tuossa sivupalkissa.

Tämä tervetulotoivotus - päre on nyt vähän epäsopiva, enkä osaa luontevasti naisihmistä tämmöisen kirjoituksen yhteydessä tervetulleeksi toivottaa. Oikein mukava saada uusia lukijoita.

Interaktiiviset valotaulut

Helsingin koulut luopuvat liitutauluista. Semmoinen kehitysaskel on sangen merkittävä ja varmasti pohdinnan alainen näin kauniina ja kirkkaana heinäkuisena päivänä, jolloin kymmenet tuhannet 7-vuotiaat mankuvat reppukaupoille ja vaateostoksille.

Juuri kun vanhemmat ja sisarukset ovat päässeet selittämästä, miten siellä sitten mennään taululle ja piirretään liidulla kirjaimia ja numeroita huolellisesti ja varovaisesti, kaikki romahtaa. Sadanviidenkymmenen vuoden liitutaulu-aikakausi Suomen kouluissa päättyy.

No minä vihaan liidun kirskuntaa. Olen onnellinen aina kun pääsen kirjoittamaan rasvaliidulla valkotaululle. Semmoisen taulun puhdistaminen on vähän hankalaa, sillä teksti näkyy himmeänä uuden tekstin alta. Varsinkin jos joku on sotkenut tussikynien joukkoon joitakin permanent- kyniä, siivoojilla on hauskaa kun hinkkaavat niitä sitten Sinolilla pois.

Minä vihasin myös taulunkäyttösuunnitelmia. Ne olivat olennainen osa auskultointia ja näytetunteja 1970- luvun lopussa . Kokelaan piti edeltäkäsin suunnitella ja sommitella jokainen liitutaululle tehty raapustus ja esittää niistä ohjaavalle opettajalle paperisuunnitelma.

Minä olen huolissani vähän siitä, että ilman keskustelua hypätään näin merkittävä askel yhtäkkiä, keskellä pahinta lamaa, jolloin lasten velli- ja ruoka-annoksia säästetään, opettajia lomautetaan ja kesälomiksi irtisanotaan. Että tällaisia ratkaisuja tehdään aikoina, jolloin homekouluja ei saada korjattua ja oppilaiden koulumatkat venyvät syrjäseuduilla tunteihin. Miten taataan se, että kaikkialle tähän maahan saadaan yhdenvertainen valotaulu-meri ? Miten taataan se, että jokainen pikkupitäjä hoitaa asian kuntoo ? Miten taataan se, että tulevien erkkolaisen julkaisemien kouluranking-listojen jälkeen taas ihmetellään, mihin ne tyhmät oikein kasautuvat ?

Näiden uusien vempeleiden didaktinen käyttö vaatii koulutusta, niiden toiminta huoltoa ja ohjelmistot ylläpitoa. Jos ATK-pönkkä ei joka luokkaan ja joka ongelmaan heti ehdi, opettajan niskoille kaatuu taas roima annos uuden teknologian kehittämistä ja pilotointia.

Valokopioista luopuminenkaan ei ole vielä täysin onnistunut. Kun aloitin messuamisen opettajapöydän takana, valokopiotekniikka alkoi kehittyä samaan aikaan niin nopeasti, että meistä opettajista tehtiin muutamiksi vuosiksi moniste-kuormakameleja. Nyt on kymmenen vuotta yritetty päästä irti monisteista ja samalla yritetty siirtyä interaktiivisuuden maailmaan. Enää opettajalla ei ole hirmuista pinoa tehtäväpapereita salkussaan. Nyt hänellä on MOODLE-järjestelmässä pullottava lokero täynnä oppilaiden OPEN –OFFICE- munkkilatinalla lähettämiä, opettajan koneella aukeamattomia tiedostoja.

Minä vihaan liitupölyä. Se tekee sormet inhottaviksi. Minä hymähtelen niille humanisteille, jotka eivät osaa katkaista liitua ja siten muuttaa liidun ominaisamplitudia ja estää näin kirskuntaa kirjoittaessa. Ja minä vihaan sitä, että aina minulle sattuu rutikuiva korppusieni omaan luokkaani ja juuri minun tehtäväni on sen kasteleminen, liitujen etsintä ja lattialta niiden poimiminen.

Kuivuvat tussit eivät ole yhtään sen mukavampia

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kyllä luokassa tarvitaan myös yksinkertainen alusta, jossa oppilas ja koululainen joutuu joskus omin käsin luomaan jotain järjestystä ja loogisuutta. En sano, etteikö se onnistuisi näillä uusilla menetelmilläkin.

Olen kuitenkin näin ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä periaatteesta vastaan ensinnäkin siksi, että olen satakuntalainen ja toiseksi siksi, että olen muuten vain tänään konservatiivisella ja hankalalla päällä.

Talven marjatkin on kohta pakastimessa

Tästä voi vielä tulla hyvä päivä. Vein perheen ajokin 90 000 kilometrin huoltoon aamulla kahdeksalta. Nyt, 90 minuuttia myöhemmin sieltä soitettiin, että auto on valmis.

Luon toivoni siihen, että siinä ajassa ei ole pystytty kovin suurta laskuakaan tekemään.

Jos kaikki tälle ja huomiselle päivälle suunnitellut asiat tapahtuvat yhtä joutuisasti, olen pääsemässä viimein lomavelttoilusta työrytmiin kiinni. Torstaina se sitten nähdään. Taidan silloin mennä totuttelemaan.

Nyt on siis tiistai. Tampereella on lokki pyörtynyt kesken jalkapallopelin ja Yhdysvalloissa salamurhan suunnittelusta annettu elinkautinen. Arhinmäki toteaa, että Suomi on sodassa. Katainen on tullut piilostaan tekemään ensivuoden kauhistuttavaa budjettia, ja luulenpa, että kun se tulee julki, lehdillä on taas kirjoittelemista.

Paras uutinen on kuitenkin se, että Perussuomalaisten patistamana kohta laitetaan kaikki työttömät ja muu syrjäytynyt aines marjoja poimimaan.

Miten ihmeessä 300 000 ihmistä paimennetaan pusikkoon ja sieltä takaisin. Tarvitaan ainakin miljoona kompassia ja kuorma-autollinen peruskarttoja. Jos se tuntuu liian isolta operaatiolta, niin valtiovalta toimittakoon jokaiselle työttömälle semmoisen GPS- kännykän , jolla marjat ja poimija saadaan takaisin ihmisten ilmoille. Sellaisen, jota ei vielä ole Tilmanilla.

Tietenkin autottomalle työttömälle on annettava juna- tai bussilittera jonnekin marjapaikan lähistölle.

Tillman tilaa kaksi ämpäriä mustikoita ja yhden ämpärin karpaloita.

PS.

Tämä seuraava kyllä ylittää jopa tuon PERSU- mustikkajutun; Joku Miksu on varastanut Päivin blogin ja vissiin tekee sitä ihan työkseen varastamalla tekstejä sieltä sun täältä.. Käykää vaikka katsomassa täältä Päiväkävelyllä - blogista. jossa Päivi asiaa selostaa. Tuommoinen menee yli ymmärryksen.

Nuotitan tulevaa syksyä

Nyt te kaikki olette taas näkyvissä. Mukaan on tullut kaksi uuttakin lukijaa. Tervetuloa Niina ja Aavatar. Toivottavasti viihdytte tekstien parissa.

Nopeasti loppuva loma on tänään ahdistanut minut tekemättömien töiden ääreen. Se aiheuttaa tietenkin pakokauhua, suurta hinkua työpaikan suojaan ja loman lopettamisaikeita. Jälleen kerran ihmispoloinen ehti tehdä vain muutaman prosentin niistä asioista, joita talven aikana suunnitteli. Ainoa keino onkin ryhtyä heti ensi kesän suunnitteluun.

Viikon aikana meinaan rapistella rohkeasti joitakin a-4 papereita ja varovasti katsella työnantajan sähköpostia ja ehkäpä vähän tarkastaa jopa MOODLE- systeemin syöttämiä opiskelijoiden tuotoksia. Vasta torstaina saatan varoen vierailla suolatehtaalla.

Jos kirjoituksista leviää epätoivoa ja ahdistusta, tiedätte mistä se on peräisin. Tillman on muuntautumassa kunnalliseksi työmyyräksi ja ihmettelee, vieläköhän kunnallisessa eläkesysteemissä on yhtään eläkeropoja jäljellä. Vai ovatko ne uponneet jonnekin parempiin taskuihin.

Odottelemme tietenkin kaikki hyvin innokkaina puoluesihteeri Korhosen paluuta perunakuopasta. Samoin odottelemme innolla sitä, jatkuuko huijausten kaivaminen elokuussa.

WinCapita – ihmiset kokoontuivat Peurungassa viikonloppuna ja olivat kovasti toivoa täynnä. Heidän mielestään järjestelmä olisi tahkonnut heille kovat rahat, mutta ilkeä viranomainen vihelsi pelin poikki. Keskisuomalainen – aviisissa muutamat esiintyivät oikein omalla nimellään ja kuvallaan.

Samoin ryhdymme myös tietenkin seuraamaan sitä, miten sikatauti lopultakin muuttuu. Jo nyt on tapahtunut päivittäin suuria muutoksia käyttäytymis- ja hoito-ohjeissa. Elokussaa varmastikin jo kehotetaan ihmisiä hiljalleen kotona sairastamaan ja viinimarjamehua juomaan.

Muistattekos, kun 1960 – luvulla vielä tapahtui niin, että kun pitäjään saapui joku uusi rokko tai tauti, niin pieniä lapsia vietiin kylään, jotta se helpommin tarttuisi ja saataisi tauti sairastettua pois saman tien. Se oli semmoista luomurokotusta se.

Viikonloppuna suunnistan kohti pääkaupunkiseutua. Syynä on Keski-Suomen valtaava hirmuinen kilpa-ajo, joka sotkee elämän ja nostaa pölyn ilmaan sekä viskoo hiekat pöpelikköön.

Varsinainen syy on kuitenkin se, että kummin ominaisuudessa olen läsnä, kun kummilapsi konfirmoidaan. Voin hyvällä omalla tunnolla pahoitella sitä, että niin mielelläni taas kerran olisin rämpinyt jonnekin sateisen metsätien varteen juomakassin kanssa örisemään, mutta kun tuo velvollisuus nyt sattuu kutsumaan vähän toisenlaiseen hengen kohotukseen.

Ensi vuodeksikin on keksittävä tähän viikonloppuun jotain asiallista menoa.

Kuvassa todellinen herrasmiehen kulkuvälinen. Kuten huomaatte, raideliikenneväline on avomallia ja muutenkin ympäristönsä kanssa sopusoinnussa.

Lukijat hukassa

Kaikki lukijani tuosta sivupalkista ovat häipyneet. Kuvakkeet ovat poissa ja tuo sivupalkin kohta ammottaa tyhjyyttään.

Aprikoin tässä vähän sitä, että jos poistan tuo osion ja asennan sen uudelleen. Tulevatkohan kaikki entiset kuvakkeet sitten näkyville, vai joudunko aloittamaan lukijoiden keräämisen taas alusta ?

Onko kellään kokemusta tämmöisestä ongelmasta ja miten sen kanssa toimitaan ? Toista ei pysty rinnalle asentamaan, joten tässä nyt odottelen, josko tuo vika korjaantuisi automaattisesti, taikka joku hyvä neuvo heruisi joltakin.

Viimeinen konsti on sitten kirjoitella vaan ilman lukijagalleriaa. Olen siihen kuitenkin vähän jo tottunut ja menee opetteluksi taas tämä homma, jos joutuu luopumaan sivupalkin roinasta.

Tänään olen siivonnut oikein kunnollisiakin sivustoja. Tontin reunalla oleilevat Terijoen salavat joutuivat luopumaan alaoksistaan, jotta kivikkopenkereen kasvit saisivat vähän valoa. Nurmikkokin joutui luopumaan viimeviikon kasvustaan.

Ajoin vuoden hukassa olleen golfpallon yli ruohonleikkurilla. Pallo lähti oivallisessa kaaressa leikkurin alta ja kilahti pyykinkuivaustelineen tolppaan ja olisi mennyt reikäänkin, jos tolppa sellaisessa olisi ollut.

Golfpalloon tuli ikäviä repeytymiä tässä yliajossa, joten joudun edelleen tulemaan toimeen yhdellä golf-mailalla ja 5 pallolla.

Kun semmoisen golfmailan kanssa spatseeraa illalla auringon laskun aikaan etupihan nurmikolla, se tekee kultivoituneen vaikutelman naapureihin. Sanovat myös, että semmoinen on kätevä laite kun pitää tontilta häätää puolalaisia opiskelijoita, jotka kaupustelevat painettuja kopioita taiteen mestareiden töistä.

Mutta jos tiedätte apuneuvon sivupalkkiongelmaan, vinkatkaa. Vastalahjaksi voin kertoa, mitä minä oikeasti teen sillä golfmailalla.

Citius, altius, sexius

Suomalainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen urheiluseura HOT ry lähettää ennätyssuuren 53 urheilijan joukkueen homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transihmisten urheilun ja kulttuurin suurtapahtumaan World Outgamesiin. Kööpenhaminassa 25. heinäkuuta–2. elokuuta järjestettävään tapahtumaan osallistuu 6 500 urheilijaa noin sadasta maasta.

Asiasta on sangen mielenkiintoinen keskustelu viriämässä erkkolaisen nettiversiossa. Kannattaa käydä lukemassa.

Minua asiassa hymyilyttää se, että kun en muuten urheilusta juurikaan piittaa, niin tämän uutisen ansiosta asia jotenkin äkkiä tuli kiinnostavaksi ja mielenkiintoiseksi. Syynä siis mitä ilmeisimmin on se, että homoseksualismi toi urheiluun jotain sellaista mukaan, joka sai minut kiinnostumaan asiasta.

Tähän asti homot ovat joutuneet urheilemaan heteroiden seassa. Se tietenkin on ollut omiaan aiheuttamaan monen sortin ongelmaa ja ahdistusta. Helpompaa on tietenkin olla omissa oloissa ja halailla maalin jälkeen joukkuetovereita pidäkkeistä vapaasti ja ilman pelkoa siitä, että leimautuu.

Biseksuaalit ovat tietenkin ongelma sinänsä. Heidän pitäisi päästä osallistumaan oikeastaan kahteen lajiin, miesten ja naisten. Toisaalta sen kaltaisissa tilanteissa on hyvin vaikeaa määritellä mahdollista dopingtapausta taikka tahallista toisen sukupuolen identiteetin käyttöä. Muistuu mieleeni elävästi tapaukset takavuosilta, jolloin Pressin ”veljekset” , Irina ja Tamara heittivät naisten kiekkoa ja työnsivät pienempää kuulaa kuin aikapojat.

Jos joku monessa lajissa epäonnistunut pitkänmatkanjuoksija nyt yhtäkkiä päättäisi ryhtyä lesboksi ja pesisi koko porukan mennen tullen, niin milläpä sen sitten todistaisi, että oikeesti männä yönä on tullut käytettyä kuitenkin perinteisen parisuhteen muodossa henkistä valmentautumista, kun poikaystävä entisestä elämästä on ollut käymässä ja antanut taustatukea koko yön.

Minä ajattelisin niin, että tähän asti, mikäli minä olen asian oikein ymmärtänyt, homoseksuaalit ovat halunneet sopeutua yhteiskuntaan ja kuulua siihen tasavertaisina jäseninä.

Vammaisuus on eri asia. Silloin jonkun asian puuttuminen oikeuttaa kieltämättä siihen, että asianomainen voi halutessaan harrastaan urheilua kaltaistensa kansaa. Kiinnostavaa on miettiä sitä, onko seksuaalinen suuntautuneisuus sellainen asia.

Olen antanut itselleni kertoa, että monissa moderneissa joukkuelajeissa tyttö- ja poika-porukassa yhteinen tekeminen on jo nyt sellaista, että ko. joukkueen voisivat näihin Kööpenhaminaan kisoihin ilmoittautua tuosta vaan.

Toisaalta taas esimerkiksi vapaapainiottelut samaa sukupuolta olevien kesken tuntuisivat vähän hankalilta tilanteessa, jossa ao. urheilijat tuntevat vetoa samaan sukupuoleen. Nyrkkeilyssäkin on totuttu näkemään perinteisiä paritilanteita, jossa kaksi heteroa mäiskii toisiaan.

Oli miten oli, YLE on nyt todella haasteellisessa paikassa. Kisat pitäisi ajaa kotikatsomoihin ja selostajiksi olisi saatava asiallisia ja fiksuja ihmisiä. Illan ohjelmakartasta olisi lisäksi löydettävä sopiva aika ja paikka.

Hundrakommuns trafik

Olin puolelta päivin Porissa ja kahden aikaan Nokialla. Nyt olen saunan jälkeen siinä residenssissä, josta joudun kiinteistöveroa maksamaan. Ja tyytyväinen. Pari vuorokautta Satakunnassa saivat mielen taas hyrräämään ja hyvän mielen pintaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin oli.

Eurajoella Vuojoen kartano on edelleen hieno paikka. Joimme siellä kultivoituneet kahvit matkalla Rauman – Pitsiviikolle. Hornien tunnelma huokui entisen kunnalliskodin seinistä edelleen. Double- koivukuja oli voimissaan ja joki virtasi rauhallisena läpi kartanon puiston. Kaksinkertainen koivukuja istutettiin aikoinaan siksi, että kartanon navetasta ei leviäisi herrasväen neniin paskanhajua, kun he aamukaffetta verannalla joivat.

Aikoinaan kun vanhainkotina toiminut kartano oli vähällä palaa poroksi, Lapin palokunta ehti paikalle ennen Eurajoen palokuntaa. Se hiertää mahtipitäjän asukkaita edelleen. Kaikille tiedoksi muuten, Rauman kaupungin ainoa vapaapalokunta, Lapin VPK, täytti tänään 100 vuotta. Ohjelmassa on ollut juhlava paraati Kurre- paloauton johtamana ja ilmeisesti illemmalla melkoiset iltakemut.

Matkalla Raumalle yritimme muistaa, missä talossa mikin koulukaveri oli elänyt. Parhaiten muistimme isot maatalot ja Tillmanin suvun kantaisän torpan paikan.

Iltapäivällä seisoskeltiin sateessa Raumalla. Pitsiviikon olutterassit ja paella – myyjät saivat rutosti persnettoa, sillä vettä tuli kuin aisaa ja liikkeellä olivat vain ” mad dogs and the englishmen”. Ynnä joku epätoivoinen turisti.

Tänään sitten Porin kaupungin väkiluku tuplaantui. Poriin saapui idästäkin metalliliiton kavereita katkeamattomana jonona. Kaasmarkusta Mouhijärvelle riitti jonoa niin, että jos olisi ollut pakko kääntyä vasemmalle kohti Pohjois-Satakuntaa, kääntymättä olisi jäänyt. Häijään liikenneympyrä oli ensimmäinen paikka, jossa metallimiesten autojonon poikki olisi päässyt. Edes Jatsikansa ei saa teitä näin täyteen. Ajelin rauhallisesti Nokialle päin.

Siellä sitten kahden aikaan Nesteellä Valde ja Viljo selvittelivät naapurisuvun kanssa välejään aseena pistoolit. Jo liikennevaloissa oli kuulemma ammuttu. Ohitimme actionin kilometrin päästä suurin piirtein minuutilleen.

Lielahdessa pysähdyimme jättämään turistimarkat Manseen. Ostin halpahallista Bermunda –capri tyyppiset housut itselleni eurolla ja lyhythihaisen kauluspaidan kahdella eurolla.

Loistavien kauppojen säästämän rahasumman sijoitin Keski-Suomessa portter – olueen, jota kirjoittamisen ohessa nautin nyt hyvin tyytyväisenä. Olen seikkaillut läpi metallimusiikin ja tulitaistelun, päässyt saunaan ja jälleen kerran kokenut ikimuistoisen Satakunta-turneen.

Kohta on rauhoituttava.

Akvaviittia

Ostosmatkailu on miehelle normaalisti suurta kärsimystä. Minä olen kuitenkin oppinut pitkässä juoksussa kääntämään vaikeudet voitoiksi. Hyvä kirja mukaan autoon, kamera käsien ulottuville ja kannettava tietokone syliin. Silloin olet valmis raportoimaan kaikesta mahdollisesta ja mielenkiintoisesta ympärilläsi.

Nyt tuolla sisällä säntäilee tarjouskorien parissa neljä kuljetuksessani olevaa naista. Heillä on kokemusta asiassa kovasti, sillä vanhin on jo yli 80 ja nuorinkin yli 50. Olen oppipoika heidän rinnallaan. Niinpä olen viisaasti jättäytynyt autoon.

Tällä kertaa kävi niin, että ostoshelvetin langaton yhteys on suojattu. En pääse nettiin. Niinpä on mukava lukea ja kirjoitella muistiin havaintoja ja tuntemuksia. Välillä pitää kuitenkin tarkkailla alkuasukkaita.

Juuri nyt parkkialueen keskellä, viheriöllä olevalla penkillä istuu mies, jolla on puolet etuhampaista pois , eivätkä ne ole lähteneet edes tasaisesti joka toinen, vaan peikko on tehnyt hirmuista avohakkuuta.

Miehen tukka on pitkä ja leikkaamaton. Lippalakki on tummanruskea ja likainen. Raidallinen Marimekko - paitakin on likainen ja samaa paskan ruskeaa sävymaailmaa.

Mies polttaa tupakkaa ja naurattaa naisia. Ohi kulkee miehen ikätovereita, luultavasti kansakoulun etupenkin tyttöjä, miehen luokkakavereita. Tai ehkä he olivat peruskoulun luokkatovereita. Miehen seurassa on nuorempia miehiä kaksi kappaletta ja kolmantena noin 10 vuotias pikkupoika. Myös heidän pukeutumisensa on paskanruskeaa ja likaista sorttia.

Hampaattomalla miehellä on jalassa vaaleat safarihousut, jotka lököttävät ja ovat vähän pitkät. Valkoiset lenkkikengät riittävät tosin pitämään housut irti kauppakeskuksen pihasta.

Kukaan miehistä ei juo mitään. Raitapaitainen polttelee harvakseltaan ja seurassa oleva 10 vuotias miehenalku imee vaikutteita, kuuntelee ja kaivaa nenäänsä.

Pöydän päähän seisahtaa eläkeläismies, joka pitää käsiään ristissä selkänsä takana. Häntä tervehditään sanoilla: Mitä vittua!

Tällä tulijalla on päässään haalistunut lippalakki, päällään valkoinen t- paita ja muutenkin hän on astetta siistimpi. Hän on selvästi sitä tyyppiä, jonka eläke riittää seuraavaan eläkepäivään oikein hyvin. Hän on sitä tyyppiä, jolla todella on jotain ostettavaa tuolta liikkeestä.

Uusi mies tuntuu hallitsevan keskustelua. En kuule sanoja, mutta hän hallitsee. Hänellä on siisti lyhyt harmaa tukka ja siisti harmaa parta. Hän lähtee sisälle kauppaan ja saa toisen nuorista miehistä myös nousemaan. Nyt kaikki nousevat. Pikkupoikakin. Hampaaton, pikkupoika ja toinen paskanruskeista lähtevät autolleen, toinen, siistimpi paskanruskea lähtee sisälle kauppaan.

Jään tuijottamaan syntynyttä tyhjiötä.

Siisti mies tulee penkin luo ja ryhtyy nojaamaan pöytään. Hän syö herneitä pussista ja odottaa vaimoaan. Hän on pukeutunut siniseen. Hänen pikkutyttönsä tulee syömään herneitä ja nyt isä ja tytär molemmat katsovat kohti kaupan ovea odottavasti. Joku sieltä kohta tulee.

Tyttärellä on kirkkaan punaiset muovijalkineet jalassaan. Miehellä on remmisandaalit ja mustat sukat. Joku toinenkin näköjään pitää sukkia sandaaleissa, joten olen helpottunut. En ole tämän maailman ainoa tyylitön.

Miehen lippalakki on vihreä. Luulen häntä maanviljelijäksi sillä vaatteet ovat tumman sinisiä ja hyvin käytännöllisiä likaantumista vastaan. Tytär menee leikkimään lasten leikkilaitteisiin, mutta samassa raitahousuinen äiti tulee kaupasta ja kaikki toiminta lakkaa. Mies laittaa hernepussin kiinni ja tytär tulee nopeasti alas telineiltä.

Perhe lähtee autolleen ja suuntaa kotiin ruokkimaan ehkä nälkäisiä mullikoita.

Näyttämölle astuu super-ylilihava isä punaisessa paidassaan ja mustissa, henkseleillä varustetuissa shortseissa. En jaksa enää kiinnostua hänestä.

Minulla on autossa Torgny Lindgrenin Akvaviitti - kirja mukanani. Haluaisin välillä lukea taas siitä muutaman sivun Olof Helmerssonin seikkailuista Ruotsinmaalla.

Viereeni ajava nuori viehättävä äiti vie kuitenkin kaiken huomioni hetkeksi. Häiriinnyn hänen vaatteistaan ja vartalostaan niin, etten osaa kuvailla edes säädyllisesti ajatuksiani. Annan heidän mennä rauhassa sisälle kauppaan. Säästän heidät rekisteröinniltä. He menivät sisälle autuaan tietämättöminä siitä, etteivät tällä kertaa päässeen osaksi tekstiä, osaksi kuolemattomuutta.

Nuo toisetkaan eivät kyllä tiedä sitä, että heidät on nyt näin julkeasti ikuistettu tälle alustalle.

Lihava punapaitainen mies palaa. Hänelläkin on jalassa kirkkaanpunaiset muovijalkineet. Noita ei Suomessa uskalla enää arvostella, sillä niin monella on sellaiset.

Mietin sitä, että tuskin edes saarnaaja Olof Helmersson tietää, että hän muuttuu fiktiosta näin edelleen toiseksi fiktioksi ja osaksi tätä uskon ja uskomattomuuden kehää.

Hermansson on aikoinaan saarnannut pelastusta 7 seurakunnan alueella. Hän tietään pelastaneensa aikoinaan 416 sielua Jumalalle. Nyt hänellä on sitten kirjassa vähän toisenlainen sanoma näille 416 armoitetulle karitsalle; Nyt hänen pitäisi saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että Jumalaan ei kannata uskoa. Monet ovat kylläkin ehtineet kuolla jo väärässä uskossaan. Siitä Helmersson on vilpittömän kauhuissaan.

Uskomaton juttu.

Helmersson yritti sivutyönään juurruttaa länsipohjan alueen ruotsalaisiin hampaiden harjauksen hyvää oppia. Mietin kirja kädessäni hampaatonta lippalakkimiestä raidallisessa ruskeassa paskaisessa maripaidassa. Tänään hän on lopulta kohdannut samalla parkkipaikalla väkevän julistajan, Helmerssonin, joka ehkä olisi pystynyt estämään hampaiden katoamisen.

Lippalakkimies on kuitenkin jo poissa. Hän ei koskaan pääse tietämään, miten lähellä hän oli lopulta hampaattomuuden täydellistä ydintä.

Toistaiseksi kauppakeskuksen pihassa parveilevat ihmiset ovat saaneet minut ymmärtämään sen, että ihmisistä voit kuvitella ja uskoa ihan mitä vain. Heidän elämänsä ja toimensa heijastuvat kuumaan autooni nopeina välähdyksinä ja spontaaneina ajatuksinani, joita en osaa rytmitellä, hallita, enkä juurikaan säädellä.

Olen jättänyt monet ihmiset raportoimatta. He eivät aiheuta minussa mitään reaktiota. He eivät ole kiinnostavia. Minusta on saman tekevää, mihin he menevät, mitä he tekevät ja kehenkä he uskovat.

Jätän heidät heitteille. Minä en ole heistä kiinnostunut. Olof Helmersson ottaa kirjassa tarkan urakan itselleen. Hänen on tarrauduttava 416 ihmisen elämään, jotta oikeus ja kohtuus tapahtuisi, jotta entinen väärä tulisi oikeaksi ja valkoinen muuttuisi jälleen mustaksi.

Minun urakkani loppuu silloin kun kyydissäni kulkevat leidit suvaitsevat palata takaisin autoon. Silloin joudun hylkäämään tämän piha. Iltapäivän ihmiset joutuvat kulkemaan pihan poikki ilman rekisteröintiä ja ilman tekstiksi muuttumista. En voi tehdä heidän hyväkseen juuri mitään. Minua odottavat toiset ihmiset ja uudet mahdollisuudet.

Nuori rouva tulee kaupasta lapsen kanssa pois, viereeni. Avoimesta ikkunasta kuulen sivistyneen kielen ja hyvän artikulaation. Diesel – mersu vie hänet pois tästä peräkylästä viimeistään kuun lopussa, jolloin tytär menee päiväkotiin ja äiti toimistoon.

Minun on keskityttävä Akvaviittiin. Mietin sitä, miksi en pääse todellisuuden kanssa eteenpäin kuin pätkittäin. Kirja sitä vastoin on valmiiksi seulottua ja tislattu ärhäkäksi ja juovuttavaksi aineeksi. Koko elämä on siinä valmiina. Kaikki on väkevöitynyt lyhyeen liemeen. Täällä pihalla kaikki on sekavaa massaa, jonka selvittämiseen minun voimani eivät riitä.

On päästävä kotiin rauhaan. On päästävä lukemaan Akvaviittia.

Krapula

Tänään alkaa ravustuskausi. Sekin harrastus kuuluu nk. entisiin harrastuksiini, joista ovat maku ja mahdollisuudet menneet.

Kotijärven kesäasukkaiden hyvinvoinnin vuoksi menivät EU:n ja ympäristökeskuksen myötävaikutuksella muuttamaan rapupuroni kulkua niin, että ruopatusta ja kuivuneesta uomasta häipyivät kaikki panssariveikot jonnekin.

Olin istuttanut puroon 1968 puoli saavillista kotimaisia mönkijöitä. Ravut viihtyivät hyvin ja mukavaa touhua riitti kolmekymmentä vuotta. Sitten muiden etu kävi minun etuni kanssa ristiin ja heinäkuussa on nyt keksittävä muita syitä, joilla saa suunsa muistuttamaan ahtaasti asutun hamsterihäkin pohjapuruja. On helppo aavistaa, mihin johtaa tuon kauhistuttavan olotilan etymologia.

Itse asiassa minä vähän inhosin sitä syömistä ja varsinkin sitä jälkitilaa. Itse ravustus oli mukavaa ja jännittävää puuhaa, joka parhaimmillaan tietenkin johtaa siihen, että saa myytyä kyseiset veikkoset jollekin halukkaalle ylihintaan ja tekee saaduilla rahoilla jotain järkevää. Ostaa vaikka lihaa. Ravuissa ei juurikaan ole syötävää, niin kuin kaikki hyvin tiedämme.

Hyvä ystäväni on rapuvälittäjä. Tänään ja huomenna hän kaivaa kaapista navigaattorin esiin ja lähtee salaisille retkilleen. Koko yön hän ajaa pitkin syrjäisiä ja hiljaisia kyläteitä, tekee kaupat hiljaa puron rannassa tai järven poukamassa ja kun farmariauton perä on täynnä kuhinaa ja rapsetta, hän suuntaa energiajuoman ja kahvin voimalla Helsinkiin. Aamupäivällä hän aja takaisin, nukkuu pari tuntia, ja lähtee taas uudelle kierrokselle.

Häneltä on turha kysyä, missä hänen asiakkaansa ovat. Häneltä on turha kysyä, missä pitäjissä hän käy, tai minkä nimisiä pyytäjiä hänellä on. Häneltä on turha kysyä yhtään mitään. Kesäyö on täynnä salaisuuksia.

Luulen, että hän ei paljoa kuitteja kirjoittele ja niitä ei paljoa kyselläkään. Eräs viimeisiä pyyntikulttuurin salaisia reliktejä tapahtuu hiljaa ja eleettömästi.

Kävin itsekin pari vuotta sitten luvatta kokeilemassa salaa yhtä erämaapuroa parilla pyydyksellä. Mitään en saanut, mutta sydän pamppaili ja pimeän metsän rapseet jännittivät. Näin vanhan miehen pitää vain muistaa aina ottaa mukaan beetasalpaajat, jos lähtee salaa ravustamaan.

Pitäisi saada röitä, jotta sais vähän lomaa

Eräässä elokuvassaan Uuno Turhapuro etsiskelee epätoivoisesti Röitä. Vasta ystävien vakuuttelu ja korjaukset saavat hänet uskomaan, että ne ovat töitä, joita etsiskellään.

Tänään aloittaa kolme uutta kansanedustajaa työnsä. Istuntokausi alkaa kuitenkin vasta 8. syyskuuta ja useimmat edustajat palailevat töihinsä vasta syyskuun alkupäivinä.

Mietin tässä itsekseni loman loppuessa sitä, että pyörähtääkö näille uusille edustajille nyt sitten tästä päivästä lähtien täysi palkka. Jos niin tekee, tilanne muistuttaa Uuno Turhapuron toista klassista ongelmaa. Hän kun epätoivoisesti yhdessä elokuvassaan etsiskeli mitä tahansa työtä, jotta pääsisi lomalle. Hän kun omien sanojensa mukaan ei koskaan ollut vielä päivääkään lomalla.

Toinen merkittävä seikka uutisessa oli se, että Timo Soinin varamiehenä eduskuntaan nousee Pietari Jääskeläinen 796 äänellä. Nyt viimein näyttäisi olevan sellainen tilanne, että edustajalla on pienet mahdollisuudet tuntea jokainen äänestäjänsä ja käydä heidän kanssaan keskustelua siitä, mitä siellä oikein sitten tehdään ja päätetään.

Jääskeläiselle vinkiksi sen verran, että vaikka en kuulu em. 796 kannattajan joukkoon, Jääskeläinen voisi tässä nyt huomioida seuraavaa: EU :n mopo-, peräkärry- ja moottoripyörä - katsastus direktiiviä vastaan kannattaa kovasti taistella.

Unioni on nimittäin laittamassa ko. vermeet vuosikatsastuksen alaisiksi. Siitähän ilo syntyy, kun jostain takahikiän peräkylästä vaari köröttelee katsastukseen kerran vuodessa satakunta kilometriä. Jos vielä mopon rekisterinumero sattuisi olemaan semmoinen, että tammikuu olisi katsastuskuukausi.

Moottoripyörien osalta minulla on tietenkin oma lehmä ojassa. Tuntuisi kauhistuttavalta ryhtyä maksamaan ”vapaan kilpailun” kohottamia katsastusmaksuja Kawasakista.

Moottoripyöräonnettomuuksissa on syiden joukossa noin 3 % teknisiä vikoja. Saman suuruinen määrä kummittelee yleensä ajoneuvoliikenteen syissä . Muistakaan laitteista ei ole katsastamalla saatu sen parempia.

Kuka kerran on vuokrannut auton esimerkiksi Espanjassa, tietää mikä taso katsastuksella on siellä päin maailmaa. Epäilenkin, että nyt on tarkoitus kerätä lisää katsastusmassaa ja saada aikaan yleistä hämminkiä.

Seuraavaksi sitten uusintakatsastettavien joukkoon tulevat markettien ostoskärryt, ruohonleikkurit, kotikärryt, sairaaloiden sängyt, rullaluistimet ja traktorien perävaunut.

Leikkupuimurit, lietelantaperäkärryt ja muutkaan isot peräkärryt eivät nimittäin sisälly tähän EU-ehdotuslistaan.

Muuten, Jääskeläisen kannattajamäärä ei suinkaan ole poikkeuksellisen pieni. Pääsihän tässä viimeksi jossain Tampereen puolessa yhdellä äänellä kunnanvaltuuston varasijalle.

Hukumme kohta romuun

Tunnustan töpänneeni viime päivinä muutenkin kuin liikenteessä.

Ostin nimittäin uuden tulostimen Joensuusta. Entinen tulostin on 7 kuukautta vanha Canon –aparaatti, joka toimii loistavasti ja tekee hyvää jälkeä. Hän ilmoitti meille kuitenkin pari viikkoa sitten armollisesti, että hänen mustekasettinsa ovat ehtymässä.

Paikallinen ostoshelvetti myy niitä kasetteja hintaan 22,90 ja 27 euroa. Alle 50 eurolla saisi laitteesta taas soivan pelin. Asiaa mutkistaa hieman se, että viime jouluna koko laitos maksoi 49 euroa kasetteineen päivineen.

Joensuun masiinaparatiisi myi minulle toisen merkkisen vastaavan laitteen 29 eurolla, mustekasetteineen päivineen. Nyt minulla on sitten ylimääräinen tulostin, jolle pitäisi tehdä jotain.

Taidan laittaa sen Unicefin kirpputorille. Myyvät sen vielä 10 eurolla jollekin sulo vilenille ja summalla saadaan ainakin pari koulupukua Afrikkaan. Muulla tavoin tähän asiaan ei saa millään järkeä.

Pitänee vihdoin alistua laser-tulostimen hankintaan, taikka muuten tunnen ikuisesti syyllisyyttä tähän mielettömyyteen osallistumisesta.

Olin valokuvassa

Viikonloppuna se perheemme jäsen, jolle KELA aikoinaan välttämättä halusi osoittaa lapsilisät, lomailee hyvin ansaitusti ja velvoitteista vapaana. Lasten äiti tietenkin parhaiten aikoinaan tunsi perheen ja pienokaisten tarpeet, mutta siltikin minua edelleen naurattaa viranomaisen sitkeä halu osoittaa lapsilisät äidille tai äidin valtuuttamalle henkilölle. Hän siis lomailee ja minullekin samalla siunaantuu muutama päivä lomaa vaikka työlista, joka jäi keittiön pöydälle, on merkittävän pitkä.

Olen käyttänyt vapauttani sekä hyvään, että pahaan. Saldoa komistaa se, että olen kitkenyt rikkaruohoja asumuksen kivijalan vierestä, tosin oluen voimalla, mutta kuitenkin.

Tappioita syntyi eilen siitä, että ajoin em. perheen poissaolevan jäsenen autolla Turun seudulla ja otatin itsestäni valokuvan. Potretin hinta ei ole vielä tiedossa, sillä kuten aina, laadukasta muotokuvaa joutuu nytkin odottamaan. Kuva saapunee ensin rouvalle, sillä hänen autonsa rekisterinumero luultavasti piirtyi muotokuvaan mukaan.

Kuvassa minulla on kännykkä korvallani. Se saattaa lisätä muotokuvan arvoa jonkin verran, en tiedä. Tämä on nimittäin ensimmäinen laatuaan.

Tästä syystä onkin selvää, että olen kuuliaisesti kitkenyt rikkaruohoja ja tehnyt muitakin hyviä lupauksia. Silti asia ottaa pattiin nätisti sanottuna , kuin pientä oravaa.

Elokuussa joutunen paikallisen vallesmannin juttusille, sillä naamani on sen verran krouvin sorttinen, ettei minua auton omistajaan heti miten sekoiteta.

Olen saanut ajokortin vuonna 1972. Ensimmäisen ylinopeussakon sain vuonna 1988. Toinen tulee nyt 2009. Lohdutukseksi voidaan tietenkin todeta se, että tasaisen vauhdin taulukolla viranomaiset ottavat minulta kortin pois ennen kuin seuraava sakko tulee.

Toivoa sopii myös, että minulle asian johdosta lankeavat ylimääräiset kotitaloustyöt eivät ylitä kohtuuden rajaa. Näistä kun ei mitään kotitalousvähennystä ja huojennusta saa. Ensimmäisen sakon kohdalla sain huomattavaa vähennystä siitä syystä, että kun konstaapeli kysyi huollettavien määrää ja perhesuhteita, sanoin, että vaimo odottaa toista lasta ja anoppi on ollut jo kolme viikkoa kylässä. Sain sekä syntymättömän lapsen, että anopin luettua huollettaviksi.

Nyt ei ole oikein mitään järjellistä huojennusta mielessä

Perinneruokakokemuksia

Johanna Tukiainen kuulemma nakuilee Varkaudessa, sillä hänen vanhemmillaan on siellä parikin kesäpaikkaa Haukiveden rannassa. Tähtönen on kasvokuvan perusteella pyöreässä kunnossa ja kuulemma pulskistuu omastakin mielestään tarpeettoman nopeasti.

No Tillman tuli eilen länteen Kuopion kautta. Näin minulle ei tarjoutunut pienintäkään mahdollisuutta kohdata ko. henkilöä esimerkiksi Varkauden ABC-huoltamolla. Siitä olen hyvin onnellinen. Itään mennessä jätin Varkauteen jo omasta mielestäni riittävästi turistimarkkoja.

Kuopiokin oli vähän pettymys. Elämä torilla sujui hiljakseen. Partanen myi edelleen samoja kuuluisia kalakukkoja. Minä päätin kuitenkin syödä lörtsyn. Sekin oli pettymys. Lihalörtsyssä ei ollut lihaa ollenkaan.

Ensimmäisen kerran sain maistaa Partasen kalakukkoa 1960-luvulla. Se maistui eksoottiselta ja arvokkaalta, varsinkin kun sain maistaa sitä lahjaksi saatuna.

Naapurissamme, järvenrannassa , asusteli kesät Invalidi-Toivo, joka oli menettänyt jalkansa Rauma-Repolan paperitehtaalla kuorimakoneeseen. Tapaturmavakuutusjärjestelmä oli kuitenkin jo silloin niin kehittynyt, että Topi ei aivan tyhjän päälle joutunut. Itse asiassa hänelle maksettiin kerran kuukaudessa ihan kunnollinen paalu selvää rahaa.

Tämä aiheutti tietenkin samana päivänä sen, että kotoani tultiin soittamaan taksia ja ostamaan kanamunia. Taksia tarvittiin muutama päivä siihen, että haettiin eläke pankista ja Raumalta Seminaarikadun liikkeestä tuhdit annokset juovutusjuomia. Kanamunilla tehtiin taas munatoteja, sillä Topin vieraiden vatsat olivat pitkäaikaisesta käytöstä usein niin huonossa kunnossa, ettei mitään muuta latrinkia voinut edes ajatella.

Eläkkeen laittoi juoppolauma sileäksi viikossa. Sitten kolme viikkoa Topi kalasteli, soitti haitaria ja kuunteli paristoradiota. Hänellä oli ruuhen perässä perämoottori. Muuten hänen elämänsä oli rauhallista, kunnes sitten taas tuli tilipäivä ja taksiralli alkoi.

Jokainen pullo heitettiin järveen. Kun keväällä työnteli ruuhta haenkudun aikana kohti rysimiä ja katiskoja, ruuhen laidat kolisivat kelluvista pulloista. Tuntui kuin olisi sauvonut ruuhta pullomeressä.

Kerran sitten Topi saapui Laaksosen Nestorin taksilla kotiin aamulla kello 6. Vanhempani olivat juuri lypsämässä lehmiä laitumella, kun viereen pysähtyy musta mersu ja sivuikkunasta oiennetaan tinapaperiin ja folioon kääritty lämmin Partasen kalakukko.

Vanhemmilleni toivotettiin hyvät huomenet ja terveiset Kuopiosta.

Laskeskelin eilen auton ratissa huvikseni että melkoisen ekologisen jalanjäljen tuokin eväs aikoinaan jätti. Ei mitään varsinaista lähiruokaa.

Ääni sopii sokealle

Luin laatukirjallisuutta Itä-Suomen matkallani. Tai oikeastaan kuuntelin. Auton soittimessa ei jytissyt tällä kertaa Iron Maiden eikä Lacuna Coil. Hyttiä ei täyttänyt myöskään Iskelmäradio ja semi-romaanien tangot, vaan kuuntelin kirjastolaitoksen minulle suosiollisesti luovuttamaa äänikirjaa.

Ajattelin aloittaa helposta ja lyhyestä. Ismo Kallio luki sujuvasti nauhalta Steinbeckin Helmi-teosta.

Ja minä kärsin.

Olisin halunnut nähdä kirjaimet ja sanojen rytmin. Olisin halunnut itse tuntea paperista nousevan kauhun ja pakomatkan epätoivon. Olisin halunnut nähdä Helmen hohteen painopaperin valkeudessa.

En päässyt edes kuunnelman tasolle. Kino oli typerys jota vaimo piti kasassa. Pikkuinen osasi jokellella, mutta kun Ismo Kallio ei niitä kohtia minulle jokellellut, en päässyt tunnelmaan. Sitkeästi kapusin pariskunnan kanssa vuorille kohti loppua. Ja kaipasin oikeaa kirjaa aivan mielettömästi. Edes sähköinen kirja olisi ollut jotain. Minä en osaa kirjaa kuunnella. Kuunnelmaa kylläkin osaan.

Paluumatkalla yritin sitten ylittää itseni ja laitoin Paul Coelhon Alkemistin soittimeen. Jaksoin kuunnella kaksi cd-levyä. Ehkä syy oli Coelhossa. Tulin siihen tulokseen, että kultaa ei edelleenkään voi valmistaa keinotekoisesti, liikenteeseen on keskityttävä ja kirjallisuuteen ei ole oikotietä. Kirja on kirja ja ääneen luettu kirja on sokealle tehty palvelus. Kuunnelma on taas asia erikseen. Se on parhaimmillaan huikaisevaa taidetta.

Huonosti kävi Kinolle ja huonosti siis kävi myös Tillmanille. Luen mitä luen ja olen siihen tyytyväinen. Coelhokin jää minulta vielä varastoon. On niin paljon lukemattomia ja iskevämpiä juttuja ennen sitä. Aika paljon meinaan lukea pelkkää roskaakin ennen uutta Coelho-yritystä.

Luultavasti minä olen väärässä ja kaikki maailman kymmenet miljoonat Coelho-lukijat oikeassa, mutta siltikin, - jätän äänikirjat ja luen sitä mitä eteen sattuu.

Ja lopuksi vielä. Steinbeck saa minut aina pois tolaltani. Ystävyyden talo on raju kirja, matkaa olisi mukava tehdä Charlien kanssa ja Eedenistä itään me kaikki joudumme lopulta kulkemaan. Hiiriä ja Ihmisiä on kuitenkin se, mihin jäin aikoinaan koukkuun.

Joen kaupunki

Kesälomaretki on ulottunut nyt tänne Höytiäisen taakse. Järven saivat aikoinaan laskettua, mutta taisi hyvä viljelysmaa jäädä saamatta. Luoja oli kuitenkin armollinen ja poltti tarpeisiinsa metsää aikoinaan sen verran, että Ylämyllylle saatiin varuskunta. Nyt se ajotaan viedä pois. Lohtuna täällä on vain Jaakko- Teppo - musikaali, jonka päätähtenä pyöriin matkaedustaja Onni Laukkanen. Sekä julmettu julkisuusrikollisuus.

Joensuussa otettiin rikosten nolla-toleranssi käyttöön takavuosina, kun suuri skini-ongelma räjähti käsiin. Kaikesta päätettiin raportoida sanomalehtiin. Niinpä kaikki valtakunnalliset aviisit ovat pullolaan Rantakylän kuulumisia. Viimeksi siellä oli eilen koira lukinnut itsensä virtaavaimella auton sisään.

Skini- ongelma on kuulemma kokonaan loppunut. Viidestä skinistä yksi on kuollut ja neljä muuttanut Kotkaan. Äänestävät siellä Frederikkiä ja kumppaneita.

Torilla oli tänään lauluesityksiä. Naistrio lauloi tussusta , sisään laskemisesta ja muusta kesäisestä ja hikisestä. Mukavahan sitä oli helteessä kuunnellua oluttuoppi hyppysissä. Muutenkin on mukava liikkua tasaiselle maalle rakennetussa ruutukaava-kaupungissa, jossa talot ovat vain kolmekerroksisia. Semmoinen tekee maailman selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Jos Kirkkokadun päässä on kirkko ja Torikadun päässä tori, tuntuu selvältä etsiä Siltakadun päästä siltaa.

Mie ja sie tarttuvat täällä helposti. Ihmisetkin ovat suorempia ja rohkeampia.

Huomenna siirryn taas kohti merta. Saatan päästä taas tietoyhteyksien päähän , joten voin raportoida siitä, miten paluu länsimurteiden pariin sujuu.

Tänään monilla reppu täyttyy aamuista

Tänään köpöttelee 14000 alokasta laivastoon, ilmastoon ja maastoon. Kaikille löytyy oma pieni punkka, paljon rättejä ja lumppuja , sekä tietenkin ”nasse-setä”, hassu kaasunaamari.

Joku merkillinen tolvana on ilmeisesti tullut lähtöpäivän koittaessa toisiin ajatuksiin ja ajatellut hommata itselleen oikein takuuvarman vapautuksen tästä nakista. Video on pyörinyt netissä, mutta lähtee varmaan lähiaikoina pois, sillä poliisi ja puolustuslaitos tutkivat jo kovasti, kuka on tämä neropatti, joka näyttäisi olevan valmis ammattimies tappamisen ja ammuskelun suhteen.

Vasta vapautuneista se tuskin kukaan on. Heille on auki nyt siviilielämä ja hieno loppukesä. Mitäpä sitä menee pilaamaan tämmöisellä hölmöydellä. Kaiken lisäksi kaikki me palveluksesta vapautuneet muistamme hyvin sen, että euforinen pätevöitymisen tunne iski heti viimeisenä päivänä kasarmin portilla; nyt on jotain todellista käyty läpi ja noiden muiden nuorempien on hyvä mennä sinne myös. Oltiin toki rehvakoita ja tehtiin jäyniä, mutta pysyttiin asiassa.

Tillman vapautui kesäkuussa. Silloin kutsuntaeriä oli kolme kappaletta vuodessa, joten oli mahdollista suorittaa palvelus niin, että välttyi kesän menetykseltä.

Oma vapautumispäiväni oli lämmin ja aurinkoinen. Yksikön päällikkö jakoi passit ja evästi meitä kotimatkaa varten. Olimme sotaväen rikoslain alaisia vielä koko sen päivän. Nopeimmin siitä lainsäädännöstä pääsi kun ajoi nopeasti kasarmilta kotipaikkakunnan aluevalvojan luo, eli nimismiehen kansliaan ja pyysi leiman passiin.

Me aloitimme epäsotilaallisen käyttäytymisen kuitenkin jo perusyksikön ulko-ovella. Päällikkö oli typeryyttään jättänyt siihen keltaisen siviili - Jopo polkupyöränsä vaille mitään tulisuojaa ja ansoitusta. Meillä 120 reserviläisellä oli taas taskuissamme 120 kaapin riippulukkoa, joille silmämme haravoivat otollista kohdetta.

Muistan itsekin iskeneeni oman lukkoni Jopon pinnoihin kiinni. Avaimet viskasimme sotilaskodin luona karhunvatukkapuskaan ja sytytimme sikarit.

Seuraavana kesänä tapasin sitten Tukholmassa sattumalta tykkimies Aaltosen, jolle esimiehet olivat suoneet edellisenä kesänä viikon verran ylipalvelusta epäsotilaallisesta käyttäytymisestä ja muusta pienestä. Kyselin ylipalvelupäivien ohjelmasta. Hän sanoi sahanneensa viikon ajan rautasahalla riippulukkoja irti polkupyörän pinnoista.

Minä ihmettelin, mistä ihmeestä semmoisia voi polkupyörän pinnoihin tulla keskellä vartioitua kasarmialuetta, - kotiuttamispäivänä.

Tanssin rytkettä

Tillman on kasvanut pesueen esikoisena olosuhteissa, joissa tanssitaidon hankinta oli hankalaa, ellei sitten ihan mahdotonta. Onkin kovasti yllättävää, että sittenkin tässä on päästy sukua jatkamaan.

Uuden tutkimuksen mukaan nimittäin hyvät miehet markkinoivat itseään tanssin avulla ja sitä kautta edesauttavat kilpailuasemaansa puolisomarkkinoilla. Jos osaat tanssia, sinulla on vientiä markkinoilla ja sinusta tulee hyvä puoliso. Naamarustinki ei tämän uuden tutkimuksen mukaan ole ollenkaan tärkeä asia.

Tillman oli aikoinaan parikymppisenä Holger Reunamon tanssikursseilla Turussa, sillä aavistin että taidosta voisi olla jossain olosuhteissa apua. Taitoa kertyi kurssilla kovin hitaasti ja pieninä annoksina. Kurssilla oli kovasti vähän naispuolisia, joten Holgerin piti komentaa pitkään tanssineita kaupunkilais - jive-tyttöjä meidän tumpeloiden pareiksi. Silti aina joku tahtoi jäädä ilman. Minun osani olikin monesti opetella tangoa ja foksia itse Holgerin parina.

Holgerilla oli kaulaan sidottu koristeellinen huivi ja persoonaan istutettu viesti, että hän rakastaan tanssimista. Hänellä oli yleensä savuke pitkässä imukkeessa suussaan, joten häntä oli vietävä tangon taittoihin lantio lantiossa kiinni ja yläruumiit erilleen taitettuina. Yhä voin kuulla korvissani hänen käskevän pyyntönsä : Tillman pitää lujemmin kiinni.

Minua ei siis Poliisiopisto -elokuvien Blue Oyster- kuvaukset ole koskaan hirveästi naurattaneet.

Tillman tanssii siedettävästi valssia ja humppaa. Tango menee myös, mutta foksissa jalkani sekoavat joko liian nopeaan tai liian hitaaseen tahtilajiin. Jenkan ja polkan aikana Tillman menee vessaan taikka tarkistamaan vararenkaan ilmanpainetta parkkialueelle.

Nykyään tanssipaikoilla näkyy paljon sellaista väkeä, joiden elämän täyttää kaipuu toisesta tai kolmannesta kierroksesta ja ikääntymisen epätoivo. Ehkä suomalainen paritanssi ei sovikaan tämän tutkimuksen viitekehykseen. Po. tutkimuksessa koemiehet laitettiin tanssimaan Robbie Williamsin Let Me Entertain You -kappaleen tahtiin.

Tuommoisesta tanssimisesta minun sukupolveni ei oikein hyvin osaa tehdä mitään johtopäätöksiä. Eräs Taipaleen joen veteraani luonnehti jossain syntymäpäivillä tuon kaltaisia tanssijoita vatsaan - haavoittuneiksi. No hänellä oli varmasti hyvät ja historiallisesti pätevät vertailukohdat ja kokemusmaailma.

Tillman ei rohkene oikeastaan sanoa mitään tästä hyvä-tanssija-hyvä- puoliso ongelmasta. Sitä vastoin voin paljastaa naistentanssisuosioon johtavat salat tässä kaikille. Osa lienee itsestään selvyyksiä.

Tansseihin mentäessä kannattaa olla kohtuullisen selvä. Ainakin on pyrittävä juomaan jotain raikasta anispohjaista Herban sorttista juttua. Keskioluella voi sammuttaa hyvin janonsa, mutta tansseihin ei sillä pohjalla kyllä kannata mennä.

Jalkoihin kannattaa laittaa kunnolliset ja sopivan väriset nauhakengät. Niiden kuntoon naiset kiinnittävät erityistä huomiota. Harmaat pappa-mallin läskipohjamokkasiinit ovat kaikkein pahin valinta. Yleensäkin pitää varoa mokkasiinikenkiä ja pitäytyä nauhajutuissa.

Leikkaa kyntesi ja katso että kätesi ovat puhtaat. Naiset rakastavat miehen käsien syynäämistä. Jos käsissäsi on rasva-jäämiä, hyvä keino on väittää niitä Harley-Davidsonin tosi sitkeäksi ketjurasvaksi, joka näin kesäaikaan ei tahdo millään käsistä lähteä ja tahrii inhottavasti myös purjeveneen purjeet ja avoauton nahkaisen sisustuksen.

Tupakilta ei pidä haista. Vain piintynyt seinäruusu-tupakoitsija saattaa tanssia kanssasi jos haiset korsteenilta. Syö vaikka nikotiinipurkkaa jos hermostuttaa.

Jos sinulla on kaulaketju ja rintakarvoja, niin niitä ei kannata esitellä tansseissa. Pahin yhdistelmä on se että paita on auki napaan asti ja päälläsi on nappanahkainen pikkutakki.

Noilla ohjeilla pärjää oikein hyvin. Saat takuulla tanssia mielin määrin vaikka taitosi olisi vähän rajoittunutkin.

Sitä en tiedä, tekeekö se sinusta hyvän puolison

Kuvassa on Hangan lava Hankasalmella.

Peräkylän pojat kalalla

Tämän aamun säikähdys on tässä. Kainuun poika siinä ratsastaa uivan hirven selässä ja on niin yhtä luonnon kanssa, että.. Iltapäivälehti on tehnyt asiasta vähän reportaasia ja on sekin vähän ymmällään. Kenenkä puolelle tässä nyt oikein ryhtyisi ja ketä alkaisi tuomitsemaan.

Poikaveijarit ovat taatusti keskustalaisia, joten hömppälehti voi hyvillä mielin teilata tuommoisen älyttömyyden. Myös Tillman kummeksuu ja paheksuu tuota jumalatonta menoa. Viattoman luontokappaleen kiusaaminen on ruokotonta ja vastenmielistä ja vähän sairastakin.

Olen itse ampunut tuommoisia hirvilehmiä. Silloin on kuitenkin kyseessä lain sallima asia, jossa yritetään saada otus hengiltä nopeasti ja kivuttomasti, sekä vielä arvokkaasti.

Lopetin hirvenmetsästyksen 20 vuotta sitten juuri osittain siksi, että kammoksuin asiaan kuluvaa aikaa, väsyin metsässä tramppaamiseen ja ennen kaikkea, kunnioitukseni luontokappaletta kohtaan kohosi kaiken aikaan. Metsästys on upea harrastus parhaimmillaan ja sen antaa monen laista mielihyvää , mutta samalla se lopulta pakottaa sinut jossain määrin pohtimaan arvokkuuden ja kunnioituksen ongelmaa. Vasta-argumenttina on usein sitten oma kokemus ja tunteet.

Nykyään olen lopettanut muunkin metsästyksen sillä en enää raaski ampua villieläintä. Säästin pihan reunaan ilmestyneen räkättirastaan pesänkin tänä keväänä. Suunnattoman iloinen olen niistä pienistä piikkikeristä, jotka pyörivät takapihanpusikoissa. Eilen yksi sellainen oli jäänyt auton alle. Piti siivota eläin pois tieltä penkan puolelle.

Uimareissu hirven selässä ei ehkä lopulta ole laissa kiellettyä. Lakeihin ei nimittäin läheskään aina pystytä luettelemaan sitä kaikkea ihmeellistä, johon ihmismieli pahimmillaan innostuu. Kun tulee epäselvä tilanne, ihmiselle on onneksi annettu järki, johon voi hätätilassa turvautua. Tai omatunto, samvete, gewissen.

”Hellyttävää” oli tarinan lopuksi kuulla se, että hirvi oli selvinnyt rantaan. Käytännössä se on ilmeisesti tarkoittanut sitä, että parilla moottoriveneellä oli ajettu hirven vieressä meteliä ja riemua pitäen koko helvetin järvenselkä.

Kuvassa rauhallisia hirviä A. Einolan maalauksessa

Panttaa itsesi

Latvialaiset ovat ryhtyneet panttaamaan sielujaan. Sanomalehden uutisen mukaan jo parisataa latvialaista on antanut sielunsa pantiksi lainan vakuudeksi.

Näiden sielulainojen maksimi lainamäärä on 700 euroa, joten siitä voi vähän laskeskella baltialaissielun todellista arvoa.

Laina myönnetään kolmeksi kuukaudeksi noin yhden prosentin päiväkorolla, joten lainan antaja saa todellisuudessa noin 365 prosentin vuosikorkoa. Tuommoinen tuotto sallii jo muutaman maksamattoman veijarin lainaajien joukkoon ja silti tuottoa syntyy. En osaa sanoa sen tarkemmin lainan älykkyydestä taikka asiallisuudesta mitään painavaa, mutta totean, että paikalliset perintätoimistot saattavat vahingoittaa sekä velallisen sielua että ruumista.

Eilen pääsi haudan lepoon artisti, jonka sielu taitaa surijoiden mielestä olla korvaamaton ja messiaaninen. Menot olivat pöyristyttävän suuret ja melodraama uskomaton. Hautajaismenot saivat minut hymyilemään, joka on brutaalia ja asiatonta, se myönnettäköön. Hautajaisissa ei ole tapana yleensä irvistellä.

Mutta palataan latvialaisten sieluihin. Heidän bruttokansantuotteensa saattaa supistua tänä vuonna viidenneksellä. Kun se ei kovin hääppöinen ollut ennestäänkään, niin riittää siinä sinnittelemistä. Kun toivoa sopii, että kaikki lainaajat saavat velanmaksun jälkeen sielunsa takaisin puhtaana ja rasitteista vapaana, sopii ihmetellä sitä, mitä tapahtuu niiden rahanlainaajien sieluille. Prosentin päiväkorko on nimittäin aika suolainen.

Kuvassa punnitaan ihmisten sieluja.

Puukkojen yöt

Pitkien puukkojen yöt ovat saapuneet. Juhannuksen jälkeiset huumapäivät ovat ohi ja olutsalkuista syntyy jo riitaa ja puukkohippaa monin paikoin. Kiinan uigurialueella kuulemma paikalliset ovat tarttuneet puukkoihin , jotta asioihin tulisi joku tolkku. Täällä Suomessa puukkoon tartutaan , jotta päästäisi kiinni kaverin piilottamaan lestiin ja menisi tolkku.

Laskin äsken iltapäivälehden nettinumerosta 5 puukotustapausta, joissa yhdessä oli 2 henkeä lähtenyt autuaimmille puukotusmaille. Lisäksi kaikissa 5 tapauksessa oli yhteensä 6 ihmistä saanut kunnollisesti puukotushaavoja kehoonsa, keuhkoihinsa ja muihin tärkeisiin ruumiinosiin.

Näiden lisäksi ystävällisissä väleissä kansamme kanssa olevan Venäjä-nimisen valtion kansalainen oli puukottanut toista kammalla.

Ampuma-tilanteitakin on sattunut edellisen vuorokauden aikana, mutta niissä on ilmeisesti vain yhtä ammuttu jalkaan.

Keski-Suomi on ollut hyvin edustettuna kaikissa näissä tapauksissa. Erityisen hyvin oli edustettuna Viitasaari, jossa kerrostaloasunnossa tapettiin kaksi ja haavoitettiin kaksi. Jos tekijänä on ollut yksi rotunsa edustaja, taikka sitten joku ihan Kalle Mäkinen, sama se; ammattitaitoinen kaveri kieltämättä. Olisi ollut aikoinaan haluttua miehistöä Nikke Pärmin johtamiin joukkoihin.

Mutta puukkojen ostolle ja keräilylle ei laiteta mitään rajaa. Sekin on tietysti selvä. Eikä viinanmyynnille. Jos viina laitettaisi kortille, hinta nostettaisi kaksinkertaiseksi ja myymäläverkosto karsittaisi 1980 – luvun tasolle, ainakin saataisi aikaan itkua ja hammastenkiristystä. Ja kotiviini virtaisi.

Muistanette muuten sitten tässä puukotuskarnevaalin tiimellyksessä sen, että ihmisen antipatiat ja syyt toimiin ja touhuihin ovat usein aika raadollisia ja yksinkertaisia.

Tämä KEVA:n entinen , eronnut johtaja sai erityisen harrasta ajojahtia erkkolaisen tiimoilta. Oikeita puukkoja ei käytetty, mutta vertauskuvalliset tikarit olivat hyvin pitkiä ja teräviä. Eronnut Kauppinen näet epäili, että erkkolaisen innokas toimittaja olisi saanut lisää intoa siitä, että tämän lehtimies- Pietiläisen isä aikoinaan haki tätä Kemppisen virkaa. Silloin isä Pietiläisen päihitti Kauppisen edeltäjä Simo Lämsä.

No näitä isän kunnian perään huutelijoita riittää ja niistä on Tillmanillakin kokemusta ihan oikeassa elämässä tuskastumiseen asti. Jotta Tillmania ei vedettäisi tässä tapauksessa oikeuteen kunnianloukkauksesta, todettakoon vain se, että esimerkiksi patologisen johtajuuden eri osa-alueilla kerrotaan asiasta suhteellisen kattavasti ja kukin voi sieltä löytää itselleen sopivat roolit. Ja voihan olla, että asiaa on tongittu puhtaasti journalistisin perustein.

Tiistai on ollut muutenkin ihmeellinen. Olen pessyt auton ja pitänyt täydellisesti keskioluesta vapaan lomapäivän. Siis välipäivän tässä kehonmuokkausurakassa, jossa päärynävatsaa häädetään. Juhannuksesta on kaksi kiloa kadonnut jonnekin ja epäilen, että se on ollut oluen ansiota.

Katsokaas, teekkareiden mukaan, lämpödynamiikassa toimii seuraava totuus. Jos keskioluen jäähdyttää plus 4 asteeseen ja holauttaa sen kurkkuunsa, keho ryhtyy hetimiten nostamaan mahalaukussa oluen lämpötilaa kohti 37 asteen lämpöä. Tämä nousu vie tehoa niin paljon, että keskioluen sisältämä energia jää jo toiseksi ja syntyy loppuröyhtäisyn kohdalla mahdottoman suurta kilokalorivoittoa laihduttajan hväksi.

Mitä enemmän ja kylmempää juot, sen timmimmässä kunnossa olet elokuussa, kun lomakuvia ja vatsalihaksia esitellään ensimmäisinä työpäivinä.

Näin väittävät teekkarit.

Kuvassa suomalaiskansallinen ase. Tietenkin ruotsalaisten meille valmistama.

Kotiteollisuus toimintaa

Pitäisi liputtaa, mutta en taida jaksaa. Pitäisi leikata nurmikkokin, mutta en taida jaksaa. Taidan vain lorvia ilman suunnitelmia.

Ehkä laitan ruokaa ja pysyttelen neljän seinän sisällä. Ulkopuolinen maailma näyttää uutisten mukaan vaaralliselta ja kummalliselta. En ole varma, olenko tänäänkään ymmärtänyt läheskään kaikkea mitä lehdet ovat kirjoittaneet, mutta aika paljon jäi kuitenkin asioita pyörimään tuonne takaraivoon.

Kotiteollisuus-yhtyeen miksaajan auto on varastettu. Hynynen ja kumppanit ovat vauhdittaneet asioiden etenemistä ja anastetut omaisuuden palautusta uhkakuvilla, jotka esiintyvät korkeintaan murrosikäisten haaveissa taikka hiekkalaatikolla kuormurikiistoissa.

Tässä on otettu nyt oikeus omiin käsiin. Hynysen kannattaisi olla kovin varovainen tässä asiassa. Laittoman uhkauksen esittäminen ei välttämättä ole edes asianomistajarikos jos seuraukset mainitaan näinkin tarkasti. Muutenkin helposti käy niin että se miekkaan hukkuu , joka siihen tarttuu.

Ehkä Hynysen kannattaisi muuttaa maailmaa laulujensa sanoilla ja omalla käyttäytymisellään. Jos on päättänyt Nikulan kanssa koko edellisen vuoden pelleillä nuorten miesten ilona televisiossa erilaisissa kummallisissa paikoissa ja asioissa ja lietsoa äijämeininkiä, niin ihmekös sitten tuo, jos joskus käy niin, että osuu omalle kohdalle.

Hynyselle voisi antaa saman neuvon kuin annoin jo Matti ”raittiille” vuosi sitten. Nova Groupin kaverit ja nämä pitkäpartaiset prätkäkaverit eivät ole erityisen hyvää seuraa ja semmoisten kanssa veljeilystä seuraa aina vaivaa ja hammasten kiristystä.

Ehkä Hynysen kannattaa soittaa kitaraa ja antaa poliisin selvittää rikoksia. Niin se vaan menee tämä säädyllisen maailman strategia. Tai tietenkin Hynynen voi kirjoittaa asiasta. Hän on kohtuullinen kynämies, joten tekstin tuottaminen ei liene ongelma. Kirjoitetun tekstin suhteen liikkumavaraa on taiteellisen ilmaisuvapauden vuoksi paljon enemmän. Häkki ei heilahda ihan niin helposti kuin IRL.

Tillmanin hallinnoiman rivitalon katolla vetelehti 1990 vuonna mitääntekemätön ja –saamaton miesporukka, jonka tehtävänä oli harjakaton rakentaminen ko . asumukseen. Tahtoi vain olla niin, että välillä oli työkalut toisella työmaalla, välillä työntekijät ”ryssän kirkossa” ja välillä urakoitsijan pankkitili niin huonossa hapessa, ettei paikallinen liike toimittanut tarvikkeita kuin sulaa setelirahaa vastaan.

Ja kun sitten jotain tehtiin, tehtiin täyttä sutta. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa keskustelin asiasta samassa talossa asuvan naapurini kanssa. Hän sattui olemaan virkaa hoitava nimismies.

Raja kuulemma menee siinä, että jos huudan kuumalle peltikatolle että arvatkaas, monelleko aseelle minulla on työpöydän laatikossa kantolupa, Niin hänen on ehkä ryhdyttävä suomalaisen rakennustyön tukijaksi ja oikeustodistajaksi. Jos taas kävelen HD-paita päälläni pihalla ja mulkoilen katolle, mitään laitonta ei vielä ole tapahtunut.

Kuvassa Lappeenrannan naiskaartilaisia 90 vuoden takaa. Silloinkin oikeus otettiin omiin käsiin puolin ja toisin, eikä siitäkään mitään hyvää seurannut.

Sopiva keli

Täydellinen kesälomailma on nyt sitten täällä. Ulkona plus 11 astetta, sisällä sopivat 20 ja hylly täynnä lukemattomia kirjoja. Ainoa suuri murhe asiassa on se epäsuhta ja epäoikeudenmukaisuus, joka syntyy siitä asiasta, että itse ehdin nauttia helteistä jo parisen viikkoa, ja sitten tämä viikonloppu on juuri se ajankohta, jolloin koko ruokakunta aloittaa yhteisen loman.

No, vielä on kesää jäljellä. Kun autolla voi ajaa ilman että ilmastointi on päällä, kurkku pysyy kunnossa ja flunssa kaukana.

Olin sisävesi-turneella viikonloppuna. Ajoimme pulpettiveneellä pitkin kauneinta Suomea 300 km. Liikennettä oli vesillä todella vähän, sillä perjantaina alkanut sään viileneminen jatkui eilen. Saimme ajaa sulkuihin silloin kun tarve oli, jonoja ei ollut missään ja vierasvenelaiturit ammottivat puolityhjinä. Vähäinen veneily voi tietysti johtua myös polttoaineen kohonneesta hinnasta.

Vierasvenesatamien toiminta oli muutenkin yllättävää. Kassalla oltiin yllättyneitä kun joku tuli tarjoamaan maksua laituripaikasta, eikä mitään maksun suorituksen todistetta saatu. Sinikantiseen vihkoon laitettiin ylös tieto siitä, että yksi on maksanut. Ei edes veneen rekisterinumeroa.

Vesistöt ja niiden mahdollisuudet ovat osittain hyödyntämättä tai niiden hyödyntäminen on alihinnoiteltu todella paljon. Kanava- ja sulkumaksuja ei ole, bensiini on tosin vähän maa-asemien hintatason yläpuolella, mutta muuten näyttää siltä että oikein mistään ei osata ottaa hintaa.

Hotelli oli sitä vastoin aivan täynnä. Kun kahden hengen huoneen hinta ison ketjun hotellissa on 65 euroa, hintaan sisältyy sauna ja aamiainen, itse yöpymisen kontolle jää kohtuullisen pieni summa; noin 20 euroa ehkä henkeä kohden. Näyttää siltä, että kate laitetaan nolliin, jotta käyttöaste saadaan pidettyä kohtuullisena ja pysyttyä hengissä markkinoilla seuraavan talven ajan.

Eräs toinen asiakin jäi retkellä mietityttämään. Rantarakentaminen on kauniisti sanottuna polarisoitunut. Sähköttämät kalastajatuvat ja mummonmökit ovat sopeutuneet rantamaisemaan hyvin, maatalotkin olivat pensaiden takana katveessa ja rantapellotkin sopivasti suojavyöhykkeiden takana.

Ökyrikkaiden asumukset sitä vastoin näkyivät räikeinä järvelle. Mitä korkeampi mäki ja mitä vaikeampi maasto, sen kummallisempi kotkanlinna sinne rantakallion huipulle oli rakennettu. Monista johti alas järvenrantaan kymmenen metriä leveät portaat. Portaissa oli tavallisesti myös välitasanteita ja kurvipaikoissa levähdyshuvimajoja.
Useimmat äkkiä rahansa ansainneet näyttävät ottavan myös suuria riskejä sen suhteen, mitä kaikkea luontoon voi rakentaa ja mihin kaikkeen ihmisen silmä tottuu.

Mutta muuten vesillä rentoutuu ja ihminen etääntyy sopivasti maan kahleista. Tunnettuahan on se, että vesi on erinomainen aine ja elementti veneen alla ja totilasissa.

They are still riding strong...

Monaco. Maantiepyöräilyn tämän vuoden Ranskan ympäriajosta suljettiin kilpailija jo ennen kisan alkua, kun hollantilaisajaja Thomas Dekker antoi positiivisen dopingnäytteen. Dekkerin Silence-Lotto -tallin mukaan näytteestä löytyi epo-hormonia.

Näyte otettiin jo 24. joulukuuta 2007, ja tallin mukaan sen jälkeen kehitetyt uudet testimenetelmät paljastivat tuosta vanhasta näytteestä epon käytön. Dekkeriä uhkaa nyt sulkeminen tallinsa toiminnasta ja kilpailukielto.

Dekkerin tilalle Tour de France -ryhmäänsä Silence-Lotto ottaa britti Charlie Wegeliuksen, esteratsastajana tutuksi tulleen suomalaisen Christopher Wegeliuksen pojan.

Ranskan ympäriajo alkaa lauantaina Monacossa.

Niinpä niin. Näin meille kertoo erkkolainen.

Eilen taisin kirjoittaa tästä asiasta vähän päreessäni. En arvannut, että kohtalo näin julmasti heittäisi ensimmäisen konnan pois pelistä.

En olisi arvannut sitäkään, kuka tulee tilalle. Helteinen päivä on täynnä yllätyksiä.