Paikannustietoa

Hiihtäjä Kuitunen on ehdottanut, että huippu-urheilijoille pitäisi laittaa mikrosiru nahan alle, jotta heidät löydetään haastatteluun ja haastateltaviksi sekä testattaviksi. Kaikista näistä Kuitusella on kovasti kokemusta.

Tillman tekee vastaehdotuksen. Huippu-urheilijat voisivat sankoin joukoin hakeutua eduskuntaa ja EU-parlamenttiin. Siellä heillä olisi kulkukorti ja me kaikki tietäisimme joka hetki, missä he ovat menossa.

Miksi ihmeessä meidän pitäisi suostua tuommoiseen ?

Jokainen tavallinen tallaaja ajaa päivittäin autoa, ostaa rautakaupasta Mora-puukon, käy Alkossa ja leikkelee sipulia pirunmoisella veitsellä karjalanpaistiin. Silti meitä ei valvota erityisen kovasti ja yhteiskunta toimii sellaisen ajatuksen perusteella, että useimmat meistä ovat edes kohtuullisen fiksuja ja lainkuuliaisia.

Miksi urheilijoille pitäisi rakentaa tämänkaltaisia systeemejä kun tavallisen kadun kulkijan turvallisuutta ei samaan aikaan pystytä turvaamaan ?

Ainoa käytännöllinen sovellutus voisi olla Jukolan Viestissä tilanne, jossa sydänkohtauksen saanut amatööri pitää saada 5 osuuden farsta-hajonnalta pois paikalliseen tehohoitoon. Tai sitten semmoinen siru olisi mukava siinä mielessä, että piipparin avulla iltapäivälehdistön reportterit voisivat löytää huippu-urheilijan yökerhon jytkeestä, lentoaseman aulasta taikka poikaystävän autosta.

Muuten olen sitä mieltä, että arvon huiput voivat minun puolestani vapaasti piikittää mitä tahansa suoneensa. Jos siitä mieli hyväksi tulee, niin antaa mennä vaan.

Neljän päivän päästä alkaa ihana Tour de France. Neljä viikkoa raatelevia nousuja ja hirvittäviä alamäkikolareita. Kohta nähdään miten apuajaja sammuu työn tehtyään, miten santarmi tekee ratsioita huoltoporukan asuntoautoihin ja miten energiapatukkaa survotaan kireiden pyöräilyshortsien ja ihon väliin.

Rakastan Jukka Pakkasen selostusta. Draamaa on täydellinen kun joku kärähtää. Ainekset ovat kasassa. Pieniä tuskallisia novellinpalasia kirjoitetaan taas jossain Alpeilla.

Onneksi minä pelkään kuolemakseni pistämistä. Muuten minusta ehkä olisi tullut urheilija.

Feathers - söpöläinen

Laulajan kuolema poikii kummallisuuden toisensa perään. Näin välttyy helposti Sarasvuon ja Kuitusen asioiden kommentoinnista koska paljon raflaavampaa on tarjolla kaiket päivät. Laulujen lunnaissa riittää ihmettelemistä.

Tillmania laulajan kuolema ei hätkäytä mitenkään. Eikä kosketa. Enemmän olen suruissani sen 5 –vuotiaan hengissä selvinneen pikkulapsen puolesta. Hän selvisi jemeniläisen koneen putoamisesta elävänä. Ilmeisesti hän menetti omaisiaan tuossa turmassa. Hän on kuitenkin niin pieni, ettei suru jatku loputtomiin. Uusi, elämätön elämä on lapsen edessä.

Laulajan poismeno on saanut monet tekemään itsemurhan. Elämä ei ole enää elämisen arvoista. Lääketokkurassa hilluva zombie on pois ja nyt muiden on seurattava häntä manalan virtaan. Siitä se olo vasta paranee.

En osaa nimetä yhtään edesmenneen laulajan kappaletta taikka albumia. Laulajan esiintymiset ovat viime vuosina olleet perin huvittavaa katsottavaa ja hänen edustamansa aatemaailma minulle vieras. Hänen perhesuhteensa ovat vähintään kummalliset ja velkamääränsä taivaallinen.

Kuolema on tietenkin surullista noin ilmiönä ja myötäelämisen tunne on sallittua ja luonnollista. Älkää nyt sentään kuitenkaan tappako itseänne.

Päreen kuvassa plärää pirun virsikirjaa iki-ihana 1931 syntynyt Angie Dickinson. Tillmanin suosikki, kuten kaikki jo varmasti tietävät. Kuva on otettu tietysti Howard Hawksin ohjaamasta RIO BRAVO – elokuvasta, jossa kuvassa oleva höpönassujen kuningatar kohta kiertää itse John Waynen pikkusormensa ympärille.

Jos kyseinen söpöläinen nyt sattuisi kuolemaan kypsässä 78 vuoden iässä, Tillman yrittäisi selvitä takaiskusta säädyllisesti ja luontevasti asiaa murehtien.

Mutta , että pitäisi tehdä joukko- itsemurha……….. hurmaava tai ei hurmaava.....

Tästä päästäänkin sopivasti aasinsiltaa käyttäen irvistelemään suuren romaanitaiteilijan edesottamuksia nakkikioskeilla ja kassajonoissa. Painosten kuningas on ollut pikantisti pöhnässä ja asiaa on laajalti raportoitu.

Olemme edelleen säästyneet Sarasvuon ja Kuitusen kommentoinnista. Monet blogimaailmassa ovat viime päivinä kommentoineet puolesta ja vastaan. Minä yritän pysyä vieläkin asian ulkopuolella.

Se ei merkitse sitä, etteikö minulla kommentoitavaa olisi.

Lähden tästä ison peräkärrykuorman kanssa kohta paikalliselle jäteasemalle. Huomaattekos, nyt vasta upea aasinsilta tuli. Vien sinne konkreettista paskaa ja romua uudelleen kierrätettäväksi. Autotallimme tuottaa sitä jatkuvasti, vuodesta toiseen.

Mutta Angie on minusta söpö, turmeltumaton, hieno ja upea ihminen.

Asennushommissa

Ostin kannettavan tietokoneen itselleni lauantaina. Nyt voin sitä käyttää. Olemme nimittäin tehneet 5 tuntia töitä ATK-tukihenkilön kanssa jotta tämä uusi ja kovin ihmeellinen laite voisi tuottaa minulle sitä lisäarvoa, jonka vuoksi siihen satsasin satoja euroja.

Olen elämässäni ostanut kymmenkunta autoa. Jokaisen arvo on ollut monta kymmentä kertaa suurempi kuin tämän tietokoneen. Jokainen autohankintani on kuitenkin mahdollistanut hyödykkeen käyttämisen, eli ajoon lähdön välittömästi. Jokainen niistä on palvellut vuoden , kaksi, ennen kuin niihin on täytynyt tehdä mitään.

Kannettava tietokone ei palvele. Sisään asennettu Office-paketti lupaa toimia 60 päivää tai paremminkin 25 käynnistyskertaa. Ja jos minulla ei ole tekstinkäsittelyohjelmaa käytössä, tietokoneella ei minun tapauksessani tee mitään muuta kuin 25 avausta.

Kotona tietokonetta täytyy ensin tunnin asentaa. Sitten pitää poistaa heidän tutustumistarjouksensa sen sisuksista. Office-kokeiluversion poisto kesti tasan 2,5 tuntia. Sitten se kone ryhtyi tunniksi asentamaan Vista-päivityksiä. Sen jälkeen piti asentaa työnantajan vastaava Office-paketti sisään. Se kesti enää 15 minuutti. Sen jälkeen ryhdyttiin tekemään asioiden vaatimia muutoksia koneeseen. Edelleenkään se ei pomppaa työnantajan langattomaan verkkoon, mutta se taas ei ole koneen vika. Kesälomalla en pidä sitä edes suotavana.

Autokaupassa tilanne vastaisi sitä, kun ostaisit auton talvella kesärenkailla, jotka kuluvat 2 kuukaudessa pois alta, maalipinta olisi varastorasvassa ja rekisterikilven saa itse köyttää nokalle autoliikkeen pihassa autoliikkeen antamalla rautalangalla. Autoliikkeen hyllyssä olisi hankittavissa öljyä, jota korvausta vastaan liike laittaisi autoon, jos sinulla on mahdollista odottaa kaksi viikkoa kun huoltomies tulee lomalta. Nokalla olisi valmistajan asentama moottoripyörän akku, jonka liike kehottaisi vaihtamaan parin viikon kuluessa kunnolliseen. Auton osien muoto ja tyyppi vaihtuisi 3 kuukauden kuluttua. Sen jälkeen uudet tarvekalut eivät enää sopisi autoosi.

Mutta sitkeän työn jälkeen se toimii nyt siedettävästi. Akku riittää kolmen tunnin kirjoittamiseen ja sitten on siirryttävä verkkovirtaan. Web – kamera näyttää hirmuisen räävittämän kesälomalaisen habitusta. Sitä ei montaa sekuntia jaksa katsoa. Mutta muuten, olen jälleen kerran selvinnyt vähäisin henkisin vaurioin uuden ATK-vempaimen ostosta ja käyttöönotosta.

Toivottavasti hyvätyötoveruus ja ystävyys työnantajan ATK-tukihenkilöön ei katkennut tähän päivään. Hän sanoin lähtevänsä välittömästi urakkamme jälkeen hyvin ansaitulle kesälomalle, kesken päivän.

Nyt on sitten henkisesti jälleen edessä muutama päivä saavuttavuuden apatiaa. Kun jostain laitteesta, matkasta tai tapahtumasta kuvittelee, odottaa tai nauttii etukäteisajatuksia, sitten itse hankinta tavalla tai toisella arkipäiväistää koko tilanteen ja miettii, että josko sittenkin olisin tullut toimeen ilman tuotakin vempelettä ja säästynyt koko päivän mielipahalta ja hikoilulta.

Ainakin sillä voi kirjoittaa nyt word-tekstejä. Toivottavasti uusi apparaatti ei vaikuta kovastikaan tekstin laatuun. Tämän olen vielä kirjoittanut vanhasta tottumuksesta vanhalla masiinalla, sillä uudesta puuttuu hiiri, verkkokaapeli, kantolaukku ym sälää. Työnantajan korruptio – joululahja - laukku pääsee nyt vihdoin siihen hommaan johon se on suunniteltu.

Hankinnan pääsyy oli se, en tiedä, olenko jo asiaa täällä mainostanut, että yliopistolta tuli tässä vähän ennen juhannusta " paksu kirjekuori" , jonka sisällä oli paljon sälää, joukossa mm. hyväksymiskirje opintoihin. Olin menestyksellisesti selvittänyt 55 vuoden iässä kaikki pääsykoekirjat ja niiden pohjalta pääsykokeet. Olin pärjännyt itseasiassa hämmästyttävän hyvin.

Uskoisin, että opiskelijan nykypäivän tyyliin liittyy tuommoinen kannettava tietokone olalla roikkuvassa laukussa.

Kesällä harjoittelen tietokoneen luontevaa käyttöä, keräilen haalarimerkkejä ja opettelen muutenkin pitkän tauon jälkeen opiskelijaelämää.

Salli - saddle chair

Esimurrosikäisten kulttihahmoksi noussut presidenttimme näköinen tyhjännauraja on Amerikoissa pilaillut suomalaisesta Salli-satulatuolista. Ja meillä ollaan nyt sitten tohkeissaan asiasta.

Tillman toteaa ,että asia ei ole kommentoinnin arvoinen muuten kuin siksi, että pilkka saattaa olla erinomaisen hyvä mainos ko. tuolille. Kaikkihan me olemme kuulleet joskus tarinan Rapala-uistimesta.

Tuosta tuntemattomasta härvelistä tehtiin juttu amerikkalaiseen aikakauslehteen. Samaan lehteen sitten sattui tieto Marilyn Monroen kuolemasta. Loppu onkin sitten jo tuttua tarinaa. Eilissäpäin sattui Michael Jackson kuolemaan, joten nytkin on mahdollisuus osua mediarakoon.

Nyt Salli- tuolien valmistajan kannattaisi olla kovasti tyytyväinen. Genitaali-alueiden hieronta saattaa olla juuri sopivan seksikästä puritaanisille jenkeille. Meillä Suomessahan satulatuolien hyviksi vaikutuksiksi on rajoittunut sen selkää vahvistava luonne.

Jos siellä työpaikoilla nyt kovasti lukijoiden työtoverit näitä tuoleja käyttävät, älkää nyt heti rientäkö kyselemään tuolien genitaali-alue-vahvuuksista, taikka muista sivuvaikutuksista. Semmoinen katsotaan nykyään helposti työturvallisuuslain häirintäpykälän mukaiseksi törttöilyksi. Varmaan myös Amerikassa. Siellä kun ollaan näissä asioissa usein kovasti tarkkoja.

Jos Amerikan maassa istuu genitaalihierontaa antavalla Salli-tuolilla ja siitä innostuneena ehdottaa treffejä työtoverille, ensimmäinen kerta sallitaan tuosta noin vain, mutta monilla työpaikoilla on ehdoton sääntö olemassa, että jos käyt työtoverisi kanssa kaksi kertaa treffeillä, kolmannesta kerrasta on jo raportoitava esimiehelle, jotta tämä tietää että organisaation sisällä on nyt tämmöinen suhde syntynyt ja se saattaisi vaikuttaa tulevaisuudessa päätöksentekoprosesseihin.

Että se siitä vapaudesta

Täältä voi katsoa videoesitystä genitaalialueiden hoidosta.

Kuva on lainattu Salli-tuolin kotisivuilta

Varmuuden huippu

Työeläkevakuuttajien kattojärjestön Telan mukaan eläkeyhtiöiden mahdollisia poliittisia kytköksiä ei ole tarpeellista selvittää. Telan toimitusjohtaja Esa Swanljung tyrmää täysin pääministeri Matti Vanhasen keskiviikkoisen lausunnon. Vanhanen esitti, että Kevan lisäksi myös muiden eläkeyhtiöiden tulisi tehdä selkoa puolueiden rahoittamisesta.

Tillman toteaa, että vahvahermoinen ja -uskoinen mies tämä entinen ay-pomo on.

Tillman ihmettelee semmoista moukan tuuri, jos olisi käynyt niin, että vain KEVA olisi sotkeutunut tämmöiseen touhuun ja muut sitten olisivat puhtoisia pulmusia. Tuskin edes TELA tietää, mitä kaikkea touhutaan monissa sen edustamissa vakuutusyhtiöissä.

Suurta huolta asiassa ei aiheuta se, että jonkin sortin kasa rahaa on annettu poliittisille veijareille. Huolta aiheuttaa se, että ne rahat ovat työntekijöiden eläkkeiden maksuun tarkoitettuja rahoja ja jollei niille rahoille muodostu harharetkillä mitään lisäarvoa, kaikki se raha on meidän eläkkeistämme pois. Olkoonkin sitten vaikka kuinka pieni pisara hyttysen pissaa, niin eläkepotista se on pois.

Ihmettelen minä vieläkin Swanljungin varmuutta asiasta.

Opinsaunassa aamutuimaan

Jatkuva oppiminen on hauskaa. Tänään olen oppinut jo kaksi asiaa. Luulisin sen olevan tarpeeksi, sillä kello on vasta 9 aamulla. En taida rääkätä itseäni oppimisen polulla tämän enempää näin kesälomalla.

Faistoksen levy on savitaulu - asiakirja Kreetalta, noin 1700 eKr. Levyyn on painettu tekstiä irtokirjasimilla. Alkeellinen kirjapainosysteemi valmisti täten monimutkaisista kirjainmerkeistä muodostuneita tekstejä vähän nopeammin kuin että jokainen kirjain olisi muotoiltu erikseen. Kirjoittajalla on tarvinnut olla ainakin 45 leimasinta käytössään.

Tämmöinen asia on minulle ollut vieras tähän asti. Nyt kuitenkin joudun tuon tiedon kanssa elämään loppuelämäni. En tiedä, muuttaako se minua mitenkään, mutta ainakin uusi tieto sai aamulla pääni kuhisemaan. Mietin miltä ”savitaulun painajan” työpaja on mahtanut näyttää, kuinka notkeaa ja vaivattua saven oli oltava ja millaisessa uunissa tauluja poltettiin. Faistoksen levyn tekstin sanomaa ei ole pystytty ratkaisemaan

Toinen oppimani asia on Anna Karenina - periaate. Sitä käytetään selittämään esimerkiksi kesytettyjen kotieläinten luonnetta.

Alun perin Tolstoi kirjoitti Anna Karenina- romaaniin lauseen :

” Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia; Jokainen onneton on onneton omalla tavallaan”.

Tämä lausahdus on muutettu sitten muotoon : Kaikki kesytetyt eläimet ovat toistensa kaltaisia; jokainen kesyttämätön eläin on kesytön omalla tavallaan.

Merkittävät viisi kesytettyä suurta kasvissyöjää ovat ; lammas, vuohi, lehmä, sika ja hevonen. Niillä kaikilla on monta hyödyllistä piirrettä, jotka yhdessä ovat aiheuttaneet niiden sopivuuden. Yhdenkin tärkeän piirteen puuttuminen voi pudottaa potentiaalisen eläimen kesytettävien listalta.

Tämmöisiä piirteitä olivat esim. ruokavalio, kasvunopeus, tarhaoloissa lisääntymisen helppous, hankala luonne, taipumus paniikkiin ja sosiaalinen rakenne.

Lisääntymisvaikeudet ovat pudottaneet listoilta pois esimerkiksi sellaiset lajit kuin gebardin ja vikunjan. Kummankin lajin kosiomenot ovat pitkät ja perusteelliset, eivätkä ne onnistu tarhaolosuhteissa. Seepralla on taas hankala luonne.

Tämmöisiä asioita olen oppinut jo heti aamutuimaan. Olen ilmeisesti oppinut jotain kivaa ja kiinnostavaa, jotain sellaista, jonka validiteetti säilyy huomiseen ja ensi vuoteen, kuka ties koko loppuelämäni ajan. Sellaista totuutta Vanhasen ja Korhosen sanomisista olisi ollut aivan turha etsiä tämän päivän iltapäivälehdistä. Politiikassa pätee vanha afrikkalainen sanonta; Totuus aamunkoitteessa. Joskus päivemmällä asia saattaa olla jo aivan toinen.

Minä käytin mainiona oppimiskirjana tänä aamuna iltapäivälehtien asemesta Jared Diamondin kirjoittamaa mainiota kirjaa Guns, Germs, and Steel.

Kimmo Pietiläinen on suomentanut teoksen napakasti TYKIT, TAUDIT JA TERÄS , Ihmisen yhteiskuntien kohtalot.

Helle sekoittaa kaiken

Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin Saimaalla. Tuntuu häkellyttävältä uutiselta. Tillman ei nyt tältä istumalta heti usko tuota. Matti Vanhasen erosta voi lyödä nyt vetoa. Kertoimet ovat tosin vähän pielessä vielä, mutta ne muuttunevat . Toinen Matti on palannut Mervinsä huomaan Tampereelle. Sen Tillman osasi ennustaa. F 1 – pomo lupaa vetäytyä omien harrastustensa pariin. Keva pyytää epätoivoisesti ketä tahansa pöyhimään tilinsä.

Melkoinen uutispäivä taas. Ehkä menen ikuisuusprojektin pariin, eli menen siivoamaan autotallia. Vahvistan itseäni muutamalla oluella, sillä, kuten kaikki miespuoliset hyvin tietävät, autotallin siivoaminen on voimia kysyvä urakka, joka ei lopu konsanaan. Jossain autotallin nurkassa on pieni romunsiemen, joka siivoamisen jälkeen ryhtyy nopeasti lisääntymään silmikoimalla itse itseään. Vähän samaan tapaan kuin viilin siemen taikka taikinanjuuri.

Autotallia siivotessa sitä paitsi löytää tarpeellisia kadoksissa olleita tavaroita, nuorisohistorian koulukirjoja ja kukaties vanhoja kirjeitä tytöiltä, joita ei osannut ja uskaltanut silloin muinoin edes suudella.

Loppuillan voi sitten soitella oluen ja muistojen pakottamana ” mitä kuluu Marja-Leena- puheluita pitkin maailmaa.

Sen teenkin. Lähden autotalliin. Laitan kasettisoittimeen venyvää ja vouvaavaa Kake Randelinia. Ryhdyn kaljoittelemaan muistojeni parissa. Samaa suosittelen myös sille Matille, jolle uuniperunat maistuvat. Olut on mukavaa hellejuomaa kun pitää muistella vanhoja asioita. Toinen Matti voi pitää valokuvasta päätellen vähän taukoakin kaljoittelusta.

Aake voisi kutsua Saku Kuosmasen mökille grillaamaan. Piisamista saa nimittäin mukavan sorttisia grillifileitä. Sanovat isot pojat.

Pahoja aavistuksia

Näin yöllä unta hoitajanaisesta ja lääkeruiskuista. Unessa minulle annettiin rokotepistos. Minä tietenkin apinanraivolla yritin välttyä ko. jutulta, mutta mikään ei auttanut. Sisar hento valkoinen työnsi neulan käteeni.

En pyörtynyt, vaan kummastelin sitä, että mitään kipua ei tuntunut ja neulan pistos oli täysin tunnoton.

Sanomattakin on selvää, että tuommoinen uni tarkoittaa minun kohdallani jotain tosi kammottavaa juttua. Aina ne ovat tarkoittaneet jotain.

No kauhuja odotellessa lienee murehtia kuntien eläkevakuutusten hoitoa ja epäselviä kähmintäkuvioita. Asiassa on pelottavinta ehkä se, että ikuisesti sivuraiteella huriseva Erkki Tuomioja on vaatinut SDP osalta myös avoimuutta vaalirahojen suhteen. Se, että näin vaaditaan, tarkoittaa ilman muuta sitä, että jotain on.

Tillman on edelleen sitä mieltä, että poliittista eliittiä pitää tukea laajasti ja avoimesti kaikella liikenevällä rahalla. Siinä hommassa on tietysti koplauksen vaara, mutta toinen vaihtoehto on sitten se, että Sali on täynnä hiihtäjiä, mäkihyppääjiä, kävelijöitä, aitajuoksijoita, iskelmätähtiä ja muita perskärpäsiä.

Samoin Tillman on kallistumassa sille kannalle, että aika harvoin on syytä kansalta kansanäänestyksessä mitään kysyä. Semmoisessa touhussa voi käydä samoin kuin kävi keskikoulussa kun ymmärtämätön luokanvalvoja suoritti Tillmanin luokassa kansanäänestyksen siitä, kenelle sinä vuonna hymypoikapatsas annettaisin. Äänestyksen voitti tietysti se suurin hunsvotti ja teinigangsteri.

Monille puolueille tekisi myös hyvää putsata kertaheitolla väkeä pois julkisuudesta. Pääministeripuolueesta saisi putsata tietysti eniten ihmisiä jäähylle. Tätä mieltä näytävät olevan tällä hetkellä kaikki, myös puolueen tavalliset äänestäjät ja jäsenet. Vain puoluekadeeri ja silmäätekevät järjestöjyrät vastustavat ja luottavat pääministeriin. Monet ovat puheissaan jopa valmiita säästämään Korhosen, kunhan sen ehto on se, että Vanhanen lähtee.

Toisaalta kyllä Kataisen ja Urpilaisen aika on myös kulumassa tavallaan kohta umpeen. Toisen nousu ei enää koskaan ala ja toisen asema tulee hankalaksi, kun mietitään mitä sitten, kun kannatuksen kärki on taittunut.

Nykypoliitikoista tule väistämättä mieleen äskeinen kunnallispoliitikko, joka yritti kartuttaa seuraavien vaaliensa vaalikassaa kidnappaamalla rikkaan suvun jälkeläisen.

Kuinka hölmö ihminen oikeastaan voikaan olla ?

Poliittisten ihmisten osalta tämä on sikäli hankalaa hölmöilyä, että nyt vahingot eivät kohdistu rikkaan suvun pääomiin , vaan meidät kaikki on tavallaan otettu aina 4 vuodeksi panttivangeiksi ja yhteisillä rahoilla tehdään hölmöjä juttuja. Luulisin äänestysinnon edelleen laskevan.

Tässä vaiheessa on tietysti muistutettava lukijoita parista asiasta. Lomien jälkeen kaikki eivät enää palaakaan töihin. Syksyllä työttömyys on hurjistunut aivan toisiin lukemiin, mitä se on nyt.

Talouselämän pahaa verta ryhdytään laskemaan vasta syyskuun alussa tosissaan. Pörssikin voi hakea vielä toisen pohjapiikin ennen kuin mitään on pysäytetty pysyvästi. Kun laittaa Kataisen puheet perätysten viime syksystä tähän päivään, huomaa selvästi sen, että vähitellen totuus on valkenemassa myös hänelle.

Then came Bronson

Keli kovenee. Vain todella kovat miehet pystyvät näissä helteissä pitämään päänsä kylmänä. Tillman joutui illan suussa kohtamaan helteisen alennusmyynnin melkein valmistutumattomana. Päälläni oli parikin kappaletta vaaleita kesäloimia, jotka kuitenkin älysin vain vihkaa ripustaa takaisin rekkiin.

Miksi se teline on muuten rekki ? Minulle tulee siitä mieleen aina kippi ja kiintopyörähdys, sekä muut voimistelutuntien nöyryytystemput. Siksi ehkä vaateostoksillakin minulla on höntti ja pakokauhun omainen olo.

Selvisin ostoshelvetistä siististi. Ostin makeisia ja iltapäivän paskalehden. Autossa on sillä tavoin mukavampaa odotella luottokortin rinnakkaiskortin saapumista autoon ja kotiin lähtöä.

Loppuviikon suunnitelmat ovat muuttuneet. Vuosittainen muisteluajo siirtyy myöhempään ajankohtaan, mikä asia sai minut hetkeksi vähän panikoimaan. Näyttää nimittäin siltä, että loppuviikoksi on luvattu 30 astetta pilvettömältä taivaalta ja minulla on ohjelma auki. Edessä on neljä täysin tyhjää päivää, helleaalto tulossa, mopo alla ja minulla ei mitään suunnitelmia. Cruisailu pitkin ja poikin muuttui nyt äkkiä täysin avoimeksi.

Mitä ihmettä sitä keksisi loppuviikoksi ?

Taidan ryhtyä Jim Bronsoniksi ja sitoa makuupussin tarakalle. Muistattehan hänet ? Pipopäisen kaverin, joka ajoi 900 kuutioisella HD Sportsterilla ja ratkoi ihmissuhdejuttuja kaikkialla minne meni 1970- luvun alun road-movie sarjassa. Sarjaa tehtiin vain yhden tuotantokauden ajan, joten kaikki 26 Bronson- jaksoa ovat todellista kulttikamaa. Kun olin lukioiässä kasvamassa pois pappatunturin päältä, Bornson oli minulle ensimmäinen vapauden airut. Vasta sitten tuli Easy Rider.

Lukiokaverini ajoi Pannonialla ja muilla eksoottisilla kaksipyöräisillä kouluun , joten väänsimme hänelle oitis lempinimen Bronson. Toinen kaveri taas tuli usein tuutti Hondalla tai EMW – kardaanivehkeellä, mutta hänelle emme keksineet lempinimeä. Hammaslääkärin pojalla oli Honda, mutta kaikki tiesimme, mistä rahat siihen oli saatu. Glamour ilman säästämistä ja kieltäytymistä on tyhjää.

Me muut tulimme mopoilla ja linja-autoilla. Niinpä meidän on nyt eläkeiän partaalla käytävä samat asiat uudelleen läpi.

Etsien käy

Iltasanomien nettiversiossa esiteltiin koira, joka haistaa rahaa. Sellaisia kuulemma koulutetaan virkavallan avuksi.

Ankaran ja pitkän harjoittelukauden jälkeen Sesse päästetään irti Tikkurilan Shellillä ja kohta jo kuuluu iloinen vingahtelu ja haukku lähimetsässä, kun nelijalkainen ystävämme yrittää innokkaasti kaivaa maahan piilotettua huumerahakätköä esiin.

Tillman uneksii suppilovahvero-noutajasta. Tämä syksyinen herkkusieni nimittäin osaa lymytä piilossa ja harhauttaa sienimiestä kerran jos toisenkin. Jos et tiedä tarkkaa paikkaa, saat kontata polvet märkinä suppilovahveron biotoopilla ja mitään et välttämättä koriisi saa.

Mutta koira kyllä löytäisi, siitä olen varma. Ajatelkaas, kun sekametsän syksyisessä kuulaudessa kajahtaa innokas seisontahaukku ja lähdet varovaisesti lähestymään sitä sienikorin ja paljastetun sieniveitsen kanssa. No, tämä on ehkä vähän liioiteltu kielikuva. Sieniveistä ei suppiloiden poimija juuri tarvitse.

Koiran käyttömuodot ovat mitä moninaisemmat. Detroitin lentokentällä Tillmanin kapsäkkiä kävi nuuskimassa kolme koiraa peräjälkeen. Ensimmäinen nuuski huumeet, toinen pommit ja kolmas maataloustuotteet.

Eräs tuttavani joutui tässä taannoin satamassa huumekoiran innokkaan lähentymisen kohteeksi. Ohjaaja otti ystäväni erilleen takahuoneeseen ja laittoi vinkuvan koiran kiinni kirjoituspöydän jalkaan.

Ruumiintarkastus oli suoritettu ja vaatteet riisuttu pois. Mitään ei löytynyt. Koira inisi vieressä häntä vispaten ja tuijotti ystävääni.

Siinä vaiheessa kun ystäväni oli aivan varma, että kohta sovitetaan kummihanskoja käteen ja hänet laitetaan etukenoon nojaamaan kohti kirjoituspöytää, toinen virkailija yllättäen kysyi, oliko ystävälläni koiraa.

Olihan hänellä. Samanlainen justiinsa kuin tuo innokkaasti häntäänsä viskova kosteakuono.

Ja vissiin kiimassa viime viikolla , kysyi tullivirkailija ?

Kun ystäväni myönsi, että narttuhan se ja aina kiimassa, tullivirkailija oli käskenyt vetää kamppeet niskaan.

Jäähyväisiksi oli sanottu ystävälle, että ”sorry”

Jenkeissä olisi ehkä sanottu että ” no hard feelings”

Tämän pienen aasinsillan kautta päästään sellaiseen päiväuneen, että olisipa se mukavaa omistaa sellainen koira, joka haistaa vastaantulevan kaksijalkaisen kiiman ja innokkuuden hajun perusteella. Säästyisi moni pariton ihminen hankalalta kapakassa söhläämiseltä. Pari kierrosta kävelykadulla ja jo olisi Sessellä seisonta päällä kohti vastaan tulevaa.

No pelkkä koirakin usein riittää. Olen joskus ulkoiluttanut naapurin sekarotuista Bolivian puolinoutajaa. Vastaan tulevat oudot koiranaiset pysähtyvät kohdalle ja ryhtyvät oitis juttusille. Irti ei tahdo päästä tilanteesta mitenkään ja juttelu siirtyy nopeasti koirista eteenpäin, elämäntilanteeseen ja hauskoihin yhteisiin kokemuksiin ja sattumuksiin.

Pelkkä koirakin siis jo usein riittää. Mutta ainahan voi kokeilla kouluttaa tämmöistä parittajakoiraa vähän pitemmälle.

Empiirinen koe

Eilen tein alkavan loman kunniaksi empiirisen kokeen. Kuten tunnettua on, Tillman ei pysty katsomaan televisiosta ohjelmaa , jos esittävän kanavan numero on suurempi kuin keskiverto suomalaisen perheen lapsiluku. Eilen neloselta tuli kuitenkin 10 vuotta vanhaa Hugh Grant –siirappia. Ajattelin vähän hempeillä.

Erehdyin kuitenkin ottamaan lääkärin määräämät unihiekat ja muut aisoissa pitävät pienet värikkäät pillerit, ennen kuin huomasin, että tämmöinen elokuva esitetään.

Loppu tulemana oli sitten se, että kohtuullisen estottomana ja pidäkkeettömästi hihittelin, nuokahtelin uneen, ja taas hihittelin läpi elokuvan. Olin itsestäni vähän lopulta ylpeä, sillä pystyin seuraamaan onnettoman matkakirjakauppiaan ja maailman tähtösen tarinaa hyvällä intensiteetillä. Erityisen riemullista minusta oli taas päästä seuraamaan Horse and dog –lehden toimittajan työskentelyä ja nähdä joitakin tuttuja maisemiakin.

Onnettoman kämppäkaverin glamour oli jo vähän laantunut, mutta nössön kirjakauppiaan sukulaiset olivat edelleen kohtuullisen riemastuttavia. Julia Robertsin suu oli minusta suurempi kuin olin muistanut. Välillä tuntui aivan kuin se olisi ahmaissut nössö- kirjakauppiaan pään uumeniinsa.

Päivän pääpäreeseen viitaten; siirappia, oopiumia, sirkushuveja, mitä tahansa se sitten onkaan, niin kansan ajatukset pysyvät hetken pois valtaapitävien ahdistelusta.

Katsoin siis sujuvasti neloskanavan lähettämän elokuvan kemiallisen dopingin avulla. Minusta semmoinen on hyvä loman aloitus. Mutta olkaa huoleti. Ei minusta tule nelos-nistiä. Ei mitenkään. Minulla ei ole semmoiseen aikaa.

Kuvassa uskontoa sivuten esittelen St John´s Notting Hill Church- pyhätön, jossa myös Tillman on poikennut matkoillaan.

Uskomaton juttu

Helsingissä ja Turussa liikennelaitosten bussit ovat saaneet uusia mainoksia. Asiasta on erkkolainen yrittänyt vääntää pientä skandaalin poikasta. Lienee niin, että NYT-liitteen ateistihampuuseista jotkut ovat jo kasvaneet siihen mittaan, että kesätoimittajan pesti itse lehden puolelta on auennut.

Tillmanille on jäänyt asiasta semmoinen käsitys, että erkkolaisen ja muun älymystön mielestä nyt olisi ollut muslimi-aatetta edustavien bussinkuljettajien sopiva hetki heittäytyä hankaliksi ja tehdä oma osansa tämän jumalattoman maan rakentamisessa.

Tillman arvelee kuitenkin, että kaikki suomalaiset bussikuskit eivät ole sysimustia kirkosta eronneita pakanoita, vaan monelle ajatus todistamattoman yliluonnollisen olemassa olosta on tuttu ja normaali.

Työlainsäädäntö näyttää kuitenkin asettuvan tässä asiassa työnantajan puolelle. Työstä kieltäytymiselle ei ole perusteita, sillä ateistibussin kuskaaminen ei vaaranna islamilaisen kuljettajan turvallisuutta. Liikennelaitokset näyttävät kuitenkin olevan tässä asiassa hyvin nöyriä ja kuljettajia ymmärtäviä.

Ainoa närkästynyt näyttäisi olevan erkkolainen, joka ei taida saada tästä nyt kovinkaan repäisevää juttua leivottua. Lasipalatsissa lienee myös harmia siitä, että heidän edustamansa arvottomuus ei lisäänny ja arvotyhjiöitä on heidän mielestään harmillisen vähän.

Tillman muistuttaa kuitenkin, että uudessa työturvallisuuslaissa on maininnat henkisen työsuojelun tärkeydestä ja häirinnän estämisestä. Jos joku bussinkuljettaja, oli hän sitten suomalainen taikka ulkomaalainen, kokee ahdistavaksi kuljettaa bussia, jonka seinät on tapiseerattu näillä teksteillä, ollaan hyvin lähellä tilannetta, jossa työnantajan pitää ryhtyä toimenpiteisiin.

Toinen asia on sitten se, minkä sortin liike-etiikka pistää liikennelaitokset hyväksymään kaiken mahdollisen tarjolla olevan mainonnan. Pitäisi sentään olla joku rääpy tässäkin asiassa.

Erityisesti Tillmannia naurattaa se, että näiden vapaa-ajattelijoiden oppiin kuuluu tämmöinen lähetyskäskyn omainen hillitön uskovaisten ihmisten pelastaminen uskomisen kurimuksesta nautinnon ja vapauden alttarille. Normaalistihan olemme tottuneet siihen, että kirkko tekee käännytystyötä, auttaa siinä ohessa sairaita, opettaa lapsia lukemaan ja kerää vuohia ja koulupukuja ihmisille.

Tillman ihmettelee kovasti tätä ateistien hinkua pelastaa meitä muita. Olisi tietysti kivaa, jos ateistit tekisivät asiaan liittyen muutakin lähetystyötä; jakaisivat keittoa työttömille, keräisivät rokotusvaroja Afrikkaan ja painaisivat aapisia lukutaidottomille. Semmoista en ole kuitenkaan nähnyt.

Tässä uskonsotkussa ja vapaa-ajattelussa on kyse samanmoisesta vapaamatkustamisesta kuin Vihreiden vaalituessa. Vihreät rp. on näennäisesti hyvin avoin vaalirahoituksen suhteen. He paljastavat mielellään kaikki puolueen saaman tuen mutta heidän kytköksensä ovatkin toisenlaisia ja paljon tehokkaampia. Heille tuki tulee ympäristötoiminnan puolelta uudella, ovelalla ja erilaisella tavalla. Lukekaapa vaikka Kalle Isotalon blogikirjoitus asiasta.

Ja lopuksi tältä paikalta. Tillman itse kuuluu kirkkoon, eikä ole yhtään siitä asiasta ahdistunut. Ei tippaakaan. Vapaa-ajattelijoiden ei ole siis syytä olla huolissaan. Tillman on enemmänkin huolissaan siitä, että vapaa-ajattelijoiden toiminta aiheuttaa maailmaan murhetta ja huolta.

Esiin pyrkivät uskovaiset, olivatpa he sitten helluntaiaatteen läpivalaisemia KD-ihmisä , taikka Isä Mitron tapaisia yleisdemokraatteja, ovat kuitenkin sangen vaarattomia ja harmittomia yleisen ahdistuksen lietsojia.

No, kuten huomaatte, loma on alkanut ja virtaa piisaa. En halua käsitellä itse uskomista ja ihmisen jumalasuhdetta. Ne ovat kaksi hyvin tärkeää ja rauhoitettavaa asiaa, joiden kohdalla yksilö viime kädessä itse joutuu tekemään ratkaisun. Minua ärsyttää vain näiden ihmisten ääretön halu tehdä ”lähetystyötään”.

Nuoremmat lukijat eivät taida tietää, mitä yleisdemokraatti tarkoitti. Ehkä kertaan asian omin sanoin tähän lopuksi, vaikka yleisdemokraatit eivät mitenkään ateismiin liitykään.

Yleisdemokraatiksi sanottiin äärivasemmistossa henkilöä, jonka taustat olivat epäilyttäviä, mutta joka oli saatu kannattamaan DDR:n tunnustamista ja yhteisiä sotaharjoituksia sekä liittymään Suomi- Neuvostoliitto-seuraan. Oikeiston piirissä yleisdemokraateiksi taas nimitettiin henkilöitä, joilla oli hyvinkin oikeistolainen tausta, mutta jotka olivat harhaan johdettuja lampaita, jotka sitten 1990- vuoden jälkeen häntä koipien välissä kipittivät takaisin oikean uskon piiriin.

Politiikan, vihreän aatteen, uskonnon ja ateismin välillä ei kovin suuria eroja edelleenkään ole. Ihmiset uskovat johonkin ja pitävät muita kummallisina.

Vain todella viisaat osaavat pitää itseään kummallisena.

Tässä vähän asiaan löyhästi sopivaa bussimusiikkia.

Kuva on lainattu täältä

Suurin ,paras, kaunein, rikkain.....

Nyt on juhlat juhlittu ja lähdettävä on. Jonnekin pois kotoahan sitä jokainen edes pienessä mittakaavassa haluaa. On koettava jotain ainutkertaista ja koskettavaa, ehkä jopa sellaista, jota kukaan ei voi ylittää.

Tässä on Tillmanin ehdotus. Ajakaa kesälomalla autolla niin korkealle paikalle kuin mahdollista. Kaunispään turistipyydys se ei ole, sen minäkin tiedän. Kyseinen nyppylä nousee vain 438 metrin korkeudelle merenpinnasta.

Hyvä haaste voisi olla yrittää ajaa Enontekiöllä Lammasoaivissa tuulivoimalapuiston pihaan. Silloin korkeutta ajoneuvolla on yli 730 metriä merenpinnasta.

Kaikki luonnollisesti tietävät jo sen paikan, missä yleisellä maantiellä ollaan kaikkein korkeimmalla paikalla. Ja sen paikan, missä on se kaikkein suurin mäki.

Tillmanin mielestä kaikkein kaunein paikka Suomen yleisillä teillä on se postimerkissäkin kuvattu mutka pienen lammen rannalla Sysmän ja Asikkalan välisellä maantiellä ennen Pulkkilanharjua. Käykää ihmeessä ajamassa, mutta mieluummin iltahämärässä ja Sysmästä päin kohti etelää.

Kuvassa Suomen kaunein keilahalli, Helsingin Tapanilasta.

Keskikesän taikaa

Tänä juhannuksena huomaan perheessämme perinteiden muuttuneen ja uusiutuneen. Tillman oli väsynyt ja laiska aattoviikolla touhuamaan yleensä minkään muun, kuin töiden loppumisen ja loman alkamisen kanssa. Nyt kun aurinko alkaa viimein paistaa lauantai-iltana heleästi, on ehkä tehtävä vähän tiliä leväperäisyydestä.

Lehtimajaa ei ole tehty. No nuoriso on jo yli 20- vuotiaita, joten ehkä perinne elvytetään sitten, jos lapsenlapsia suodaan. Minulle tehtiin lapsena juhannukseksi lehtimaja ja minä tein vielä omilleni 1990-luvulla. Lukijoille tiedoksi, että se tehdään tökkimällä rautakangella maahan 2-3 metrisiä koivuja 30 cm välein. Kattoa ei tehdä, mutta oven paikka jätetään.

Ovenpielikoivujakaan en tuonut tänä vuonna. Minun nuoruudessani ne olivat ehdottoman välttämättömät ja pienempiä oksia tuotiin sisällä huoneisiin. Juhannusvihtakin on tekemättä. Kenties vielä täksi illaksi sellaisen voisi tuosta kaupungin puistosta käydä itselleen riipimässä. En osaa sitoa kunnollista koivusidettä, joten joudun turvautumaan s-kaupan talousnaruun taikka polkupyörän sisäkumista leikeltyihin kumirenkaisiin.

Seisemänsortin kukkakimppujakaan ei taloudessa ole harrastettu tänä juhannuksena. Lähimmät viljapellot ja niityt ovat niin kaukana, etten ole rohjennut lähteä pyöriskelemään yökasteessa. Semmoinen aiheuttaa myös pahaa verta tämmöisellä taajaan asutulla omakotialueella.

Sen verran taikoja tein, että kävin R-kioskilla kaljanostajien jonossa norkoilemassa ja otin 4 riviä Lottoa ja irtokarkkipussin. Minua säälittävät aina suunnattomasti ne, jotka lottoavat ja elävät todennäköisyyslaskennan vastaisessa haave-maailmassa. Perhesovun vuoksi ja olen kuitenkin tähän typeryyteen silloin tällöin alistunut.

Toinen typeryys, jota en ymmärrä on se, että nuoriso ja muukin väestö ostaa oluensa R-kioskilta, vaikka hintaero markettiin on kauhistuttava. Näin juhannuspäivänä sen vielä käsittää, mutta tavallisena arki-iltana en voi ymmärtää sitä, että tuloton ja ammatiton nuoriso ostaa kaksinkertaiseen hintaan olutta, vaikka siwa on 30 metrin päässä. Tyhjät tölkit paiskotaan R-kioskin roskikseen taikka huoltoaseman pihalle.

Joku taika semmoisessa on.

Huomenna on, luojan kiitos, tavallinen sunnuntai ja sitten alkavat muut tavalliset päivät. Tillmanin on aloitettava huomenissa ankaraa treenaus Kawasakin kanssa, sillä torstaina suuntaan keulan kohti sitä risteyksen haaraa, joka miellyttää enemmän. Torstaina lähden reissuun. Mihin menen, sitä en vielä tiedä. Poutaa on luvattu kaikkialle.

Rauhallisesti läpi juhannuksen

Katselin illalla kummallista elokuvaa. Siinä oli hirviöitä, kaunis nainen ja lentäjätakkinen sankari. En ole koskaan ennen tämmöistä elokuvaa katsellut.

Sky Captain and the World of Tomorrow oli elokuvan nimi.

Se on vanhanajan tieteis- ja seikkailutarinoiden innoittama digispektaakkeli. Todellinen spektaakkeli. Elokuva on tehty kummallisen keino-todellisuuden hahmoon. Mutta minä pidin siitä sen verran, että seurasin toisella silmällä.

Elokuvaa on esitelty aikoinaan 2004 näin:

Sky Captain and the World of Tomorrow sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, vuoteen 1939. Ilmalaiva telakoituu New Yorkin Empire State Buildingiin. Sitten hyökkäävät maailmanherruutta havittelevan tiedemiehen jättirobotit ja lentoaseet.

Hätiin rientää "Sky Captainina" tunnettu lentäjä-ässä (Jude Law), ja mukana roikkuu hänen entinen heilansa, sankaritoimittaja Polly Perkins (Gwyneth Paltrow). Parin välille on yritetty saada kipinää heikoin tuloksin. Ihmisten asiat kituvat itseisarvoisten toimintakohtausten puristuksessa.

Toisella silmällä luin romaania ja korvillani kuuntelin radiosta lähetystä tanssipaikalta. Tangot ja valssit kuulostavat lähes tuon elokuvan veroiselta toiselta todellisuudelta, jota pääsee kotoa käsin seuraamaan niin intensiivisesti, että melkein tuntee ilmavirran kun kukkahame heilahtaa ja lopultakin on osa tuota iltaa ja viettelevää tunnelmaa.

Lähetys tuli Martti Vainion omistamalta Haapamäen höyryveturiopistolta. Oikeasti paikan nimi taitaa olla höyryveturipuisto. Arvo Karstulasta on tuon nimen vääntänyt ja se tahtoo sopia tämmöisen opettajan suuhun paremmin kuin alkuperäinen.

Höyryveturipuiston lauteilla lauleli Tarja Lunnas. Meidän matkaradiomme toisti musiikin oikein sopivasti ja hyvällä jytkeellä. Erityisen autenttisia ja hauskoja olivat juopuneen tanssiyleisön haastattelut. Niissä kohdin saatoin hetkeksi terästäytyä kuuntelemaan folkloristista tanssimisen ja riitin riemua, kun taas solistin laulujen aikana saattoi seurata elokuvaa ja maailman pelastamista.

Sivussa luin romaania ja lähettelin juhannus-tekstiviestejä. Niiden sisältö on välillä hyvinkin riemastuttavaa kansanperinnettä, jota jonkun sietäisi tallentaa. Tämän juhannuksen suosikki tuntui olevan se, jossa ylimielinen suomenruotsalainen varakas herra huonolla suomenkielellä selostaa kantaväestölle, miten se juhannus oikeaoppisesti pitäisi viettää. Kieliriitoja vähentääkseni ja hyvän tunnelman säilymisen vuoksi en sitä nyt tähän kirjoita.

Tämä päivä on eräs vuoden parhaista. Kaupat ovat kiinni, mihinkään ei ole pakko mennä ja olo on fressi ja seesteinen. Hyllyssä on puolimetrinen pino kirjoja, jääkaappi täynnä ruokaa ja loma alkamassa. Ainoa pieni murhe tässä on se, että tyttäreni kirjoitti minulle eilen laihdutus -ohjelman. Se tulee olemaan yksi tämän kesän ohjelmanumero; näykkiminen ja yhtenään syöminen. Uusien ohjeiden mukaan joudun nyt syömään jatkuvasti eli parin tunnin välein. Ongelma on se, että oikein mitään ei saa kuitenkaan syödä paljoa, vain vähän.

Mutta ensin pitää kuitenkin syödä jääkaappi tyhjäksi. Eihän hyviä ruokia voi hukkaan heittää.

Aaton tunnelmissa

Kun Tillman oli hyvin nuori, juhannuksena tehtiin perheen kanssa juhannusajeluja. Tavallisesti ajettiin Säkylän Pyhäjärvi ympäri ja yritettiin olla sotkematta autoa jäätelöllä ja limsalla. Evääksi oli tehty juhlan kunniaksi suolalihavoileipiä. Eväät piti nimittäin olla valmiina mukana, sillä nakkikioskeja ja hampurilaispaikkoja ei ollut.

Juhannusajelun kohokohta ja spektaakkelin huipennus oli hidas matelu ohi Eenokin huvipaikan. Hiekkakankaalle, Pyhäjärven rannalle oli pakkautunut telttoihin 10 000 humalaista juhlijaa. Autojono mateli ohi huvipaikan hyvin hitaasti sillä kaikki yksityiskohdat haluttiin nähdä.

Sitten ajettiin Yläneelle, poikettiin ihmettelemässä Valasrannan pihassa menoa ja Honkilahden kautta Mannilaan, josta saattoi ehkä hyvällä onnella ostaa savustetun siian. Eväät syötiin levähdyspaikalla tai sitten autossa.

Eenokki oli myöhemmin sitten se paikka, missä 2-3 juhannuksena tutustuin lähemmin tähän keskikesän bakkanaaliin. Tien ja järven väliin oli ahdettu tivoli ja tanssipaikka. Tien takana taas aukesi suunnaton telttameri, keltaisen vihreän kirjava Sodoma ja Gomora jossa kaikki ihmiselämän vivahteet tapahtuivat lyhyessä suviyössä. Juuri niin kuin Sillanpää sen kuvaa. Uutta elämää syntyi ja miestappoja tehtiin. Joku hukkui järveen ja joku kuoli viinaan. Jokainen vuosi kuitenkin joku kuoli.

Nykyajan juhlat ovat sangen puhtoisia ja turvallisia verrattuna entisiin aikoihin. Eenokin tarukin loppui. Tanssipaikka paloi ja nykyään tiekin on siirretty kauas peltojen keskelle. Vain harva osuu enää tänään Eenokin rannalle katsomaan järven maisemaa.

Juhannusajeluperinnekin näyttää kutistuneen ja kuihtuneen pois. Ihmiset ovat juhannuksena piilossa mökeillään, joten tyhjien keskusten ja teiden ajelu voi olla tylsää.

Tillmanin ruokakunta ei omista mökkiä, joten vietämme juhannusta omakotitalon piirissä tyytyväisenä siitä, että vettä, johon voisi hukkua, on vasta monen kilometrin päässä. Tillman ehkä tekee moottoripyöräpyrähdyksen, mutta muuten olo on seesteinen ja rauhallinen

Tillman toivottaa hyvää juhannusaattopäivää lukijoille. Älkää pudotko veneestä, älkääkä pudottako läppäriä laiturilta.

Kohta.....

Loma alkaa 4 minuutin päästä. Tosin viimeinen tunti onnistui latistamaan tunnelman oikein kunnolla. Tuli vähän moskaa tuulettimeen viimeisellä hetkellä. Metallin maku suussa tässä lomille lähdetään. Mutta se maku ei ehkä montaa tuntia suussa viivy. Luulen niin.

Raportoin juhannuksen vietosta aina kun koneelle pääsen. Nuoriso tulee kotiin pyhiksi, joten riemua pitäisi kuitenkin olla luvassa.

Näin se kesäloma toimii....

Tänään piti siivota työpöytää. Näyttää kuitenkin siltä, että teen vain parhaani ja katsotaan sitten mihin se riittää. Työpöytäni alimmaiset sedimentit näyttävät olevan aikakaudelta ennen edellistä kesälomaa, joten kun niistä papereista ei ole älämölöä syntynyt ennen tätä päivää, tuskin sitä syntyy enää tänäkään kesänä.

Tänään siis eletään saavuttamisen apatian odotuksessa. Muistatte tunteen lapsuuden jouluista. Joulupäivän aamuna oli oikeastaan yksi tärkeä asia mielessä.

Se on nyt ohi ja seuraavaa joulua on vain urheasti ryhdyttävä odottamaan. Kesälomassakin on parasta odottaminen ja mentaalinen onnellisuusharjoittelu ja askelmerkkien hiominen.

Monet ihmiset ostavat alkuviikosta muutaman rivin lotto-peliä, jotta unelmat ja haaveiden täyttymättömyys voisivat helliä heitä koko viikon. Lauantai-illan pettymyksen jälkeen vain harvat jaksavat todella olla koko seuraavaa viikkoa köyhinä; useimpien on pakko käydä lunastamassa pelikuponki hyvissä ajoin, jotta haave eläisi.

Tillmanin loma alkaa vasta 8 tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kaikki on vielä mahdollista ja maailma avonainen. Usein käy kuitenkin niin, että todellisuus on vähän harmaampi kuin unelmat.

Tärkeä syy pysähtymiselle ja rauhallisuudelle lienee ikä. Enää ei jaksa riehua juhannusjuhlissa ja iltatilaisuuksissa. Ainakin Tillman odottaa mielellään juhannuksen jälkeistä aikaa kun elämä kaduilla ja turuilla normalisoituu. Ihmisiä on sopivasti liikkeellä iltapäivisin ja kaikki puhelinoperaattorien puhelinmyyjät ovat jossain Saimaan rannalla kavereidensa kanssa örveltämässä eivätkä minulle soittelemassa.

On mukava käydä katsomassa katetun katsomon alla kesäteatteria Laajavuoren kupeessa. Taiteellinen vaikeusaste ei kovin korkeaksi nouse, mutta eipä ole kesäteatteriyleisökään hääviä. Mukava on nauraa pikkutuhmille vitseille, jos vaan on muistanut ottaa paksun solumuovisen istuintyynyn mukaan. Kovalta puupenkiltä ei huonoa kesäteatteria katso susikaan.

Yksi taidenäyttely on myös mukava käydä katsomassa. Pitää vain olla suu supussa ellei tiedä kuka tai minkä näköinen itse taiteilija on. Tillman onnistuu munaamaan itsensä joka kerta ja joka näyttelyssä. Varminta on mennä ITE-taidetta katsomaan. Semmoisessa taidelajissa taiteilijalla useimmiten on ollut suuri luomisen tuska ja samalla kertaa krooninen rahapula. Taidetta on tehty materiaaleista jotka ovat katsojalle tuttuja ja tulkinta helpottuu heti ratkaisevasti.

Mihin Tillman ei sitten taatusti menen kesän aikana ?

No, ainakaan en menen moottoripyörien kokoontumisajoihin. Ne ovat vähän ahdistavia ja narsistisia tilaisuuksia, joissa soitettava musiikki on rasvaista ja osallistujat ihan liikaa kaljassa.

En mene myöskään ” vanhan ajan päiville” , joissa yleisöä viihdyttää joukko rohtimiin pukeutuneita maalaisia, jotka yrittävät saada heiniä pysymään seipäillä ja maamoottoria käyntiin.

En mene myöskään Ahvenanmaalle. En ole koskaan ollut ko. saarivaltiossa ja yritän sen suhteen samaa kuin laskettelussa olen onnistunut tekemään. En ole koskaan laittanut laskettelumonoja jalkaan, enkä lumilaudalla seissyt. Enkä Maarianhaminassa laivasta noussut.

En menen eukonkannon MM-kisoihin, enkä Savonlinnan oopperajuhlille. Tänä vuonna voi olla, että ensimmäiseen kertaan 15 vuoteen en mene edes Porin jatseihin.

En mene viikateniiton kisoihin, en mene saunomisen MM-kisoihin, enkä ilmakitaransoiton MM-kisoihin.

Mitä sitten teen ?

No olen vain ja luen kirjoja. Saatan käydä aurinkoisena päivänä terassilla istuskelemassa ja katselemassa sääriä. Tärkeintä on kuitenkin se, että teen suunnitelmia seuraavaa kesää varten. Olen suunnitellut sen jo lähes täyteen.

Tässä asiaan löyhästi liittyvä musiikkiesitys. Päreen kuvan sanoma avautuu vain harvoille ja valituille. Yleisesti ottaen siinä ollaan kesälaitumella, mutta syvempääkin tulkintaa on löydettävissä.

Salatut taidot

Television Talent-kisaan osallistuminen on käynyt kalliiksi brittiläiselle eläkeläismiehelle. Kykykilpailussa breakdancea tanssinut 73-vuotias Fred Bowers on nimittäin menettänyt valtion tuen, joka hänelle myönnettiin sodassa tulleen jalan liikuntavamman takia.

Näin meille kertoo aina niin jämäkkä ja perinteinen Ilkka- sanomalehti. Jos haluatte käydä katsomassa Fred – papparaisen tanssia, linkki on tässä. Fred ei päässyt ihan finaalivaiheeseen asti, mutta kuitenkin semifinaaleihin.

Susan Boylen ja Fred Bowersin jälkeen joku varmaan etsii menestymisen mahdollisuutta kääpiöitä lavalla heittelemällä tai kaksipäistä sonnivasikkaa lassoamalla. Tässä pätee sama, mitä suuri ajattelija ja filosofi Harald Hirmuinen niin osuvasti toteaa viinan, oluen ja sotasiman juomisesta; Ovathan ne pahoja ja kamalanmakuisia, mutta kun on niin kova hinku.

Hinku kuuluisuuteen ja rikkauteen on joillekin ylipääsemätöntä ja tekee heidän olonsa sietämättömäksi. Varsin sietämättömäksi semmoinen tekee meidän olomme, meidän, jotka joudumme joka tuutista toljottamaan noita kummallisuuksia.

Asiaan liittyvät vietä oleellisesti sitten ns. perskärpäset, jotka hengailevat rikkaiden, kuuluisien ja muiden tunnettujen ihmisten ympärillä siinä alkeellisessa uskossa, että läheisyyden vaikutuksesta jotain säteilee heihinkin ja semmoinen onni ja autuus tarttuu.

Kaikkein hölmöimmät yrittävät sitten saada kanssa ihmisten rikkautta ja menestystä itselleen kiristämällä heistä lunnaita ja ajelemalla perävaunuisella polkupyörällä pitkin Turun kaupunkia.

Kysymys on lopulta samoista asioista. Yksilö haluaa itselleen jotain sellaista, jota muilla on ja joka hänen mielestään kuuluu myös hänelle. Ainakin hän uskoo vankasti siihen, että hänellä on kyky hankkia 10 miljoonaa itselleen, jos kerran joku muukin on siihen pystynyt. Lahjakkuuden tosi-tv formaatti tarjoaa kaikille mahdollisille kylähörhöille toteuttaa jossain määrin itseään ja omaa kuviteltua lahjakkuutta. Säädellysti ja sallituissa rajoissa.

Turkulainen oikeustieteen lisensiaatti päätti vain oikaista suoraan finaaliin.

Kun tämän tapaisesta rikoksesta maksimirangaistus on noin 10 vuotta häkkiä, hänen tilanteensa ei ole yhtään toivoton. Maksimia ei luultavasti anneta, sillä kukaan ei kuollut ja osa rahoista on saatu takaisin. Oletetaan että yliopiston virkamies saa 8 vuotta, josta istuu 4.

Se tarkoittaa sitä, että 2013 ulos astuu 48 -vuotias oikeustieteen tohtori, joka miettii mitenkä hyödyntäisi julkisuuttaan. Sitä on nyt tullut ihan kunnolla, paljon enemmän kuin sosiaalidemokraattina.

Tiesittekö muuten, mikä ero on lakimiehellä ja kissakalalla ?

No toinen on pohjamudissa viihtyvä julma ja ahne raadonsyöjä ja toinen taas on kala.

Olen kuullut tämän isoilta pojilta kioskin takana

Kattava kenttä

Kotomaamme koko kuva oli tänään hyvin sateinen. Eilen itärajalla paistoi aurinko kuumasti. Epäilin sitä mahdollisuutta, että Isä Stalin olisi noussut ylös valaisemaan ja lämmittämään Venäjän maata. Niin helteistä oli Kuusamossa.

Eilen mietin auton ratissa taas erästä suurta mysteeriä. Kommunismin lisäksi minulle on eräs toinen suuri ihme, joka ei kommunismin tavoin suostu kuolemaan pois. Se on ruotsinkielinen radiolähetysten kenttä.

Työnantajan tarjoama Blaupunkt sinipiste vaatii virittämistä suomenkielisten asemien kuuntelussa jatkuvasti, sillä muutaman kymmenen kilometrin välein asemat häipyvät ja uusia pitää etsiä etusormi verillä. Laite on nimittäin vähän vanha.

Ruotsinkieliset radio-ohjelmat kuuluvat kirkkaina monilta kanavilta pitkään ja hienosti. Satoja kilometrejä. Et löydä suomesta semmoista Sonkajärven peräkylää, johon ei pari ruotsinkielistä asemaa kuuluisi vaivattomasti. Itärajalla ei kuulu edes venäläisiä ula-asemia, sitä vastoin juhannussalko-ohjeita ja juomalaulu perinnettä voi kuunnella Raatteen tiellä sujuvasti.

Mistä ihmeestä tämä johtuu ? Ja sitten mietitään, että keritäänkö joltakin ukolta tai akalta puhelinlangat pois. Mietitään vakavissaan sitä, josko joitakin alueita maasta voitaisi jättää ilman Internet-yhteyksiä.

Mutta hambo soi kaikkialla ja Viikingar suorastaan hymyilee läpi auton kojetaulun. Jopa ruotsinkieliset nuorten ohjelmat ovat hyvin asenteellisia ja stereotypioita säilyttäviä. Ja niitä taatusti kuuntelevat kaikki Sonkajärven lukion pojat kesät pääksytysten, jotta syksyllä voi korottaa ruotsin kutosta.

Minä tosiaan ihmettelin asiaa suuresti.

Kaksi työpäivää jäljellä ennen lomaa. Pyhitän ne vesisateelle, kylmyydelle, työpöydän siivoamiseen ja koko ajan voimistuville räkättirastaan poikasille.

Kohta illat pimenevät ja sallivat ihmislapselle rauhaisan olon kotona. Nämä ensimmäiset lomapäivät juhannuksen jälkeen saavat minut aina järjiltäni. Pitäisi tehdä pitkiä ja seksikkäitä lomareissuja perheen kanssa , jotta saavuttaisi sosiaalista hyväksyntää.

Tillman aikoo tehdä vain lyhyitä, kolmen päivän reissuja säästöbudjetilla. Kaiken liikenevän ajan aion sään salliessa oleilla etupihan nurmikolla ja soittaa terassin pistorasiaan kytketyllä radiolla ruotsinkielistä ohjelmaa suurella volyymillä. Se antaa kulturellin vaikutelman naapuriston suuntaan.

Sedelrahan puute

Tillman on taas työreissulla pari päivää kummastelemassa juhannusviikon menoa . Sääkin näyttää olevan vilpoinen ja sateinen. Silloin on mukava viettää autossa aikaa, tutustua nuorisoon ja miettiä juhannuksen viettoa.

Tai ei siinä mitään miettimistä ole. Tarkoitus on oleskella kuivalla maalla hyvien kirjojen parissa. Ainoa uskalias suunnitelma lienee se, että saatan hiili- grillata ruokaa. Siinä mielessä olen Timo Soinin hengenheimolainen.

Huomasin blogisivustoilta jo sellaisen tiedonjyväsen, että Turun kidnappaaja on tunnistettu ja häneen viittaavia linkkejä on runsaasti liikkeellä. Nyt kun asia on julkinen ja koirat on päästetty irti, kaluamista ja asialla mässäilyä riittänee juhannukseen asti. Eipä tule kateeksi sitä puoluetta, joka oli tämänkin henkilön kunnallisvaaliehdokkaakseen haalinut.

No maailma on ihmeellinen. Asiaan löyhästi liittyen ja horjuvaa aasinsiltaa hyväksi käyttäen voisi kertoa lyhyen folkloristisen tarinan kotipitäjäni sekatyömiehestä, joka oli välillä tilipäivien jälkeen sangen kulkevainen luonteeltaan.

Erään kerran sitten taas hän oli sahan tilipäivän jälkeen lähtenyt viettämään iloista elämää Turun kaupunkiin. Kun mies sitten erinäisten konsulikyytien avulla viimein saatiin taas takaisin sahan henkilövahvuuteen, hän oli tokaissut työtovereilleen sangen hyvän ja kestävän viisauden;

Kyll se on boja sitt gaml paikk, gon isos kaupungis sattu sedelraha loppumaha !

Tämän kesän uutinen

Tillman vartoili eilisessä päreessä sitä, että mistäköhän keltainen lehdistö saa tänä kesänä tarpeeksi ” ruokolahden leijonia”. Eipä tarvinnut pitkään odottaa. Juhannusviikon lehtiin voi nyt paina sivukaupalla menestyneen hissi-yhtiön historiaa ja maailmalla tapahtuneita muita kaappauksia.

Merkillistä asiassa on se, että kaapatun sanotaan olevan hissiyhtiön omistajan tyttärentytär. Oikeastihan olisi paljon luontevampaa kutsua häntä maanviljelijän tyttäreksi.

Toisaalta taas innolla odotan tietoa siitä, minkä puolueen kunnallisvaaliehdokas sieppaaja on ollut. Myös Tillman on ollut 1980-luvulla kunnallisvaaliehdokkaana. Tätä blogia pitää siis entinen kunnallisvaaliehdokas. Toivon mukaan se ei kuitenkaan tee minusta hylkiötä.

Parkkihallin luiskalta on löytynyt rahaa. Muuta maininta lunnasrahojen löytymisestä en ole löytänyt. Jos niitä on edelleen hukassa, jossain vauraassa Varsinais-Suomessa lymyilee sitten melkoinen rahakasa.

Turun seutu on saamassa tietyn maineen viime vuosien arvokuljetusryöstöjen ja nyt tämän sieppauksen ansiosta. Väki taitaa sittenkin olla sillä seudulla anekdoottien kaltaista. Jätetään nyt kuitenkin pikku varaus tähän asiaan. Ehkä vaikuttimina kaappaukseen ovat olleet traumat pääkaupunki-aseman menetyksestä, suuri maahanmuuttajien määrä, Aurajoen pöhköyttä lisäävä vesi, väestön sosiaalisekonomistinen polarisoituminen taikka se, että Turun seudulle nyt vain on kaapattavaa varallisuutta kertynyt.

Tillman on onnellinen siitä, että nuoren naisen henki säästyi ja kaappari saatiin kiinni. Tuon kaltaista eurooppalaisuutta täällä ei tarvita.

Naputtajia

Puheenjohtaja Urpilainen kommentoi iltapäivälehdessä Kokoomusta ja erityisesti ministeri Häkämiestä. Ihan asiasta kommentoi. ”Äidinmurha” on kirjoitettunakin niin vaikea termi, että sen sisällön analysointiin tarvitaan vähintään 100 sivua tekstiä.

Puhutussa lauseessa äidinmurha muuttuu pelottavaksi ja kauhistuttavaksi asiaksi, jota taatusti joutuu selittämään. Näistä Häkämiehistä on tullut naputtajia. Kovaotteisia he aina ovat olleet, mutta nyt heistä on tullut sietämättömiä naputtajia.

Puheenjohtaja Urpilainen on myös naputtaja. Perjantaina kotiin kannetussa OPETTAJA-lehdessä hän kantaa kolumnissaan huolta nuorisosta. Edellisen kerran hän kantoi huolta nuorisosta viime keväänä huhtikuussa. Silloin hän ilmoitti suureen ääneen sen, että nyt hän henkilökohtaisesti jalkautuu kouluihin ja oppilaitoksiin tuomaan nuorisolle sosialidemokratian hyvää sanomaa.

Jo tuolloin Tillman toivotti puheenjohtajan tervetulleeksi, mutta samalla varoitti, että näille massoille joutuu puhumaan vähän toisella nuotilla ja liturgialla. Nämä eivät ehkä niele aatetta ihan silmät ummessa ja paremman puutteessa.

Tillman hämmästelee myös sitä, että Vihreiden taistolaisuudesta ei ole syntynyt suurempaa älämölöä, Keskustan kaapeissa edelleen riittää luurankoja ja Korhosten ylivoimaisuutta näissä negatiivisten syöksykierteiden kisoissa. Nyt kansa todella tarvitsisi vähän kesälomaa näistä vejareista.

Lehdistö voisi kehittää jonkun Ruokolahden leijonan, jotta media-talot selviävät syyskuuhun. Uskoisin jotain lähipäivinä ilmaantuvan. Mielikuvitukseni ei vain riitä sen hahmottamiseen, mutta jotain se taatusti on ja lähipäivinä se julkaistaan.

Olin kerran yritysvierailulla Pohjanmaalla. Yrittäjä oli hyvin menestynyt ja minä yritin töniä opiskelijoita varovaisesti ja yllyttää heitä kyselemään bisnesmieheltä menestymisen salaisuutta. Joku opiskelija viimein esittikin sitten todellisen ydinkysymyksen;

Mikä on seuraava menestys-tuotteenne ?

Yrittäjä hymyili ja vastasi.

Se on väriltään punainen, keltainen tai sininen. Se on kooltaan sellainen että se mahtuu 15 cm x 15 cm x 15 cm pahvirasiaan ja se on valmistettu 3mm vanerista. Se maksaa noin 10 euroa.

Opiskelija nyökkäsi vastaukselle ja kysyi yrittäjältä, mikä se sitten on ?

Yrittäjä sanoi, ettei hän tiedä. Noita tarvikkeita heillä nyt sattuu olemaan ja kansa ostaa ihan mitä vain kun se laitetaan nättiin pakettiin.

Jotain sellaista iltapäivälehdet tulevat meille lähiviikkoina myymään.

Nyt Tillman lähtee vaihtamaan Kawasakin etujarrupalat, jarrunesteen ja työsylinterien kumitiivisteet. Se on oikeaa työtä, josta syntyy jotain konkreettista jälkeä toivon mukaan ja lähiviikkoina ajonautintoa. Kesäloman alkuun on enää 4 työpäivää.

Yllätyskirjeen sorvaamista

Suven suloisuus on nyt ihan kynnyksellä. Oikeastaan se on jo viikon sisällä taittumassa kohti syksyä. Lomakausi on se, mikä on alkamassa kohta. Varautukaamme siis muutamalla itseämme vahvistavalla sanalla edessä oleviin sukuloimisiin ja vierailuihin. Sellaisia meille kaikille vääjäämättä osuu kohdalle seuraavien viikkojen aikana.

Tillmanilla on kolme serkkua Australiassa. Minulla ei ole ollut tilaisuutta koskaan tavata arvon ladyja ja yhteydenpitokin on ollut olematonta. Äitini ja serkkujeni äiti lähettelevät toisilleen sisarusjoulukortit säännöllisesti ja sukukirjasta näkee syntymäajat ja nimet. Siinä se. Tuskin edes suomea enää ymmärtävät. Yksi serkkutytöistä on muuttanut vähän kauemmaksi, mutta kaksi asuu edelleen jossain itärannikolla.

En aio lähteä Australiaan ja mennä ovelle koputtamaan Yrjö-yllätyksenä.

Hello, olen serkkusi Suomesta, miten menee.

Sitä vastoin olen tehnyt hienotunteisia tiedusteluja Internetin ja sosiaalisen median avulla. Serkkuni ovat nimittäin meidän muiden tavoin jättäneet paljon jälkiä elämästään sinne.

Taidan kirjoittaa serkulle mailin.

Tervepä terve! Ei olla koskaan nähty ennen, mutta sinäpä se olet minun serkkuni. Mitä kuuluu ?

Ongelma on vain se, että en ole varma ollenkaan siitä, tykkäänkö lopultakaan murtaa 50 vuoden hiljaisuuden ja tunkeutua jonkun elämään noin vain. Pitänee kysyä äidiltäni tarkemmin.

Asia joka tapauksessa kiinnostaa minua suunnattomasti. Tässä tapauksessa tuntemattomuus ja etääntyminen ei jatku loputtomiin sillä kaksi serkkutytöistäni on ilmeisesti neiti-ihmisiä ja vain kolmas on avioitunut. Hän taas asuu nykyään jossain Ranskassa lastensa ja aateliselta kuulostavan miehensä kanssa. Siellä on siis jossain pari kappaletta lasteni pikkuserkkuja.

Heitäkin voisi lähestyä, mutta he asuvat niin pelottavan lähellä, Euroopassa, että on aina suurena vaarana se, että yhteydenotto saa aikaan vaivalloisen vierailujen suman.

Taidanpa suorittaa kaksoishämäyksen ja lähestyä serkkujani Tillmanin persoonassa. Riittäisi suvulle taas ihmettelemistä sukukokouksessa kun tieto leviäisi.

Sellainen nimittäin taas järjestetään taas tänäkin kesänä kaksipäiväisenä. Ensimmäisenä päivänä sukuseuran nuoriso(50 – 70- vuotiaat) kokoontuu olutkuppilaan ihmettelemään toisiaan. Varsinainen sukukokous ja varsinaisten jäsenten kokoontuminen on seuraavana päivänä. En ole mainitun seuran jäsen vielä, mutta olen harkitsemassa liittymistä, sillä jatkuvasti karttuva ikäni oikeuttaa minut kohta varsinaiseen jäsenyyteen.

Ehkäpä viikonloppuna lähetän riemastuttavan kirjeen hiljaisuudesta serkulleni. Internet tarjosi minulle eilen montakin e-maili osoitetta hänelle. Pitänee vain kirjoittaa napakasti ja nopealla aloituksella, jotta hän ei tulkitse kirjettä nigerialaiseksi kerjuukirjeeksi.

Urheilijanuorukainen auttaa toveriaan

Urheilu lisää toverihenkeä ja auttaa nuorta selviytymään tosielämän koitoksista. Tästä saatiin hyviä esimerkkejä Eilen Oulussa ja Helsingissä. Jo pelkästään jalkapallo-ottelun seuraaminen harjaannuttaa nuorta myöhemmässä elämässä kohtaamaan väkivaltaisen riistojärjestelmän jossa selviytyminen edellyttää fyysisen väkivallan hallitsemista.

Maaottelua hehkutettiin pitkin viikkoa televisiossa ja kaikissa muissakin medioissa. Ja jotain ainutlaatuista sieltä tulikin. Tillman ei oikein ymmärrä, miten 13 000 rähinöitsijää voi ilmaantua yllätyksenä ja tyhjästä. Suomessa on kitisty vuosikaudet katsojamääristä jalkapallo-otteluissa. Sitten kun kerrankin saadaan tupa täyteen, ihmetellään, mitä sortin sakkia tämä tämmöinen on.

Oulussa kaikki olivat tapelleet kaikkia vastaan, paitsi 5 -10 vuotiaat nuoret, jotka olivat seuranneet actionia sivusta. Useimmat tappelijoista näyttivät lehtikuvien perusteella tulleen maahamme maista joissa aurinko paistaa kovaa ja korkealta läpi vuoden. Kyseessä nimittäin oli turvapaikkavastaanottokeskusten välisestä jalkapalloturnauksesta.

Poliisin rauhoitti peliareenan. Sen jälkeen monet joukkueet suuntasivat kohti kotia ( tässä tapauksessa omaa vastaanottokeskustaan), koska niin määrättiin. Loppupeleissä olivat loppupelejä pelaamassa vain kolme parasta joukkuetta.

Hyvää on tietysti se, että Oulussa ymmärrettiin typistää turnaus ja lopettaa provosoivan urheilun näyttäminen helposti kiihtyville ja erillaisista kulttureista tuleville herkille muukalaisille. Stadionikin olisi myös pitänyt tyhjentää , sillä herkät ja tunteelliset slaavit eivät pysty kokemaan mitään näin mahtavaa ja tiivistunnelmallista menettämättä malttiaan.

Yritän pitäytyä tänään liiemmältä kirjoittelulta, sillä teksti on jo tosi huonoa ja muuttuu huonommaksi vain. Mautonta voisi hyvin sanoa.

Taidan lähteä itsekin tekemään jotain laitonta ja hermoja laukaisevaa. Pahoittelen vielä tajunnanvirtaa joka estää tällä hetkellä asiallisen kirjoittelun. Silmissäni on jatkuvasti punainen pyöreä ja tomera Isä Mitron pää, joka keikkuu urheilijanuorukaisten joukossa keskellä tappelua kuin koripallovalmentajan kalju viimeisellä aikalisällä.

Tillmanilla on muuten lippu syksyn Wales- otteluun. Pitänee ryhtyä treenaamaan fyysisiä otteita ja taistelulajeja. Ties vaikka millainen sotku siitäkin tulee. Ulkomalaiset ovat niin kovin yllättäviä ja arvaamattomia.

Tuunattu maailma

Hiihtäjä Kangasniemeltä ja julkisuuden henkilö ovat löytäneet toisensa ja rakkauden. Rannalle jäänyt kampaamoyrittäjä saa osansa julkisuuden henkilön omaisuudesta ja muutenkin eroprosessi on helppo, sillä julkisuuden henkilö on aikaisemmin elänyt avoliitossa eikä hankalia eroamista estäviä prosesseja tarvitse käydä läpi.

Tillmania mietityttää näiden hyvin menestyneiden ihmisten edustama arvomaailma ja menestys. Hiihtäjällä on takana keskeytyneet opinnot ammattikorkeakoulussa , mainosgraafikon kurssi ja kotitalouskoulu. Verotettavaa tuloa on kuitenkin kertynyt paljon ja elämä on kohtuullisessa mallissa, vaikka välillä tätä mainetta ja rahaa on tavoiteltu epärehellisin keinoin.

Julkisuuden henkilön ammatista en ole perillä, mutta hän taitaa olla koulutukseltaan ylioppilas.

Molempien toimet ja puuhat ovat liittyneet kiinteästi elämysmaailmaan ja itsensä tuotteistamiseen. Ihmisille on tuotettu sisältöä. Nyt pariutumisella noustaan sisällöntuottamisen hierarkiassa uudelle tasolle. Yksilöt on valjastettu uudella tavalla sisältö x sisältö –tuotantoon, josta saattaa olla seurauksena jotain uutta ja uskomatonta.

Tillman jää odottamaan pelonsekaisin tuntein.

Mitro Repo oli kuulemma ollut keskellä tappelua. Asiasta on kertonut joku iltapäivälehti, jonka linkkiä en viitsi tähän laittaa, kun ei huvita.

Isä Mitro taas huvittaa minua suuresti. Miten hän aikoo harjata tämän vaalimoskan harteiltaan ja jatkaa säädyllistä elämäänsä Brysselissä ja Brysselin jälkeen. Televisiolähetyksissä meille tavallisille ihmisille näytettiin välähdyksiä kesämökiltä ja asunnosta. Kaikesta huokui suuri varallisuus ja ulkoinen hyvinvointi. Rahaa ja vaurautta on siunaantunut toimissa ja elämän käänteissä hyvinkin hyvästi.

Nyt Isän pitäisi vain nopeasti nollata tilanne ja yrittää pois sontalehtien lööpeistä, jotta hän voisi olla aidosti sitoutumaton.

Ja vielä sisällöntuotannon viimeinen ylistyslaulu. Vaaleissa voittivat katolisen miehen johtama puolue, ortodoksipappi ja helluntailaiset. Kaikki hyvin tuunattuja ja modifioituja sisältöjä vanhasta kertomuksesta.

Ja lopuksi onnittelut julkisuuden henkilölle merkkipäivän johdosta. Huomenna hän täyttää 44 vuotta. Olkoon elämä onnellista ja auvoisaa uuden kumppanin kanssa.

Vaalityö jatkuu

Palasin Satakunnasta virkistäytyneenä ja täynnä iloista elämää. Tuliaisina raumankielinen UUSI RAUMA- lehti ja paljon mukavia tunnelmia. Tein kauppaa opiskelijani kanssa 34 - jalkaisesta purjeveneestä, ammuin sarjan nuolia erittäin voimakkaalla ja ällistyttävän tarkalla metsästysjousella ja puhuin vanhempieni kanssa asioista. Isäni ei kuulemma pidä 80-vuotisjuhliaan.

Kotimatkalla kohtasin perussuomalaisten vaalityöryhmän tienposkessa täydessä tohinassa, vaikka vaalit ovat jo ohi ja voitto on Soinin plakkarissa. Tämä porukka on saanut uskomattoman vauhdin päälle ja näyttää siltä, että perussuomalaiset tekevät jatkuvansyötön periaatteella nyt seuraavat kaksi vuotta vaalityötä

Tien varressa oli nimittäin linja-autopysäkillä kaksi tummaa etelänmaalaista herrasmiestä auton kanssa pysähdyksissä. Autossa oli hätävilkut päällä ja bensakanisteri oli nostettu auton viereen. Tummat miehet heiluttivat minulle käsiään ja hieman jo hellitin kaasusta. Kun lähempänä huomasin heidän laadukkaan autonsa ja laadukkaat vaatteensa sekä työnteosta vapaan habituksensa, lisäsin kaasua. Silloin herrasmiehet siirtyivät ajoradalle ja levittivät kätensä auton eteen. Minä vaihdoin vastaantulijoiden kaistalle ja siirsin katseeni kohti taivaanrantaa ja seuraavia vaaleja. Herrasmiehet puivat nyrkkiä taustapeilissä ja näyttivät minulle kansainvälisiä käsimerkkejä.

Jos tuon kaltainen jengi lisääntyy Suomen teillä lähivuosina kovasti, ääniä sataa ihan hassuihin laareihin ja jotkut meistä tarttuvat omankäden oikeuteen. Jos näitä nahkatakkimiehiä iltapimeällä on tienposkissa vaivaksi asti, Timo Soini ja kumppanit eivät häivykään kentältä mihinkään. Humanistina koin ihmeellisen voimakkaita epätodellisuuden tunteita auton ratissa. Viimeksi olin tarvinnut sellaisia tunteita asepalveluksessa ja valtion virassa. Molemmista onneksi nykyään olen päässyt jo irti.

Yliopistosta olivat lähestyneet paksulla kirjekuorella. Toivottivat tervetulleiksi syyskuussa maisteriopintoihin. Tillman oli valittu sisään toiseksi korkeimmilla valintapisteillä ja ilmeisesti korkeimmalla valintakoepistemäärällä. Yksi essee-vastaus oli arvioitu jopa täysillä pisteillä. Täysin satakuntalaisuudesta poiketen tämän kerran teen nyt itseäni tykö. Yritän taas vasta edes pysyä nahoissani.

Tillman opiskelee nyt sitten seuraavana vuonna kahta tutkintoa ja opettaa itse kolmatta. Se hyvä puoli siinä on, että ainakin riittää kirjoitettavaa.

Meren tuoksu

Uskotteko muuten, että meren voi haistaa. Perheeni on siinä suhteessa toivottoman epäileväinen. He luulevat että tämä on taas näitä myyttisiä Satakunta-mytologian jäänteitä.
Lähden kohta ajamaan.

Nyt matkaa merelle on vielä satoja kilometrejä ja minäkin olen tiedon varassa. Kun päivällä pääsen 20 kilometrin päähän merestä, voin aavistaa jo sen tuoksun. Kymmenen kilometrin päästä se tuoksu on jo huumaava.
Lähden kohti tuoksua.

Työ ilomme

Olen pari päivää Satakunnassa seuraamassa opiskelijoiden aherrusta. Matka avartaa mieltä ja saa kielen taas muistamaan tutun murteen. Olen olosuhteissa, joissa luultavasti ei ole mahdollisuutta käyttää tietokoneita ja sähköisiä sosiaalisen median välineitä. Niinpä voin raportoida matkan antia vasta keskiviikko-iltana taikka torstaina.

Keli on loistava, tuulta sen verran että purjeet sopivasti pullistuvat ja luonto vihreä ja komea. Saatan päästä työtehtävissä lähelle merta. Sellaisesta päivästä työnantajan ei oikeastaan tarvitsisi maksaa palkkaa ollenkaan.

Hassut vaalit

Tänään lienee paikalla kommentoida eilisiä vaaleja muutamalla sanalla. Erityisen suuria asioita on turha etsiä Perussuomalaisten menestyksestä ja siitä keskustelusta. Asia oli odotettu ja etukäteen tuon suuruiseksi aavistettu.

Mielenkiintoista sitä vastoin oli suurimman oppositiopuolueen täydellinen kykenemättömyys hyödyntää herkullista asemaansa vaikeina aikoina. Kun mahtipuolue saa läpi yhden sosiaalidemokraatin, heillä on kieltämättä nk. peiliin katsomisen paikka. Nyt ei enää verkkosukkahousut auta. Mielenkiintoinen kysymys onkin se, mitä olisi tapahtunut jos Mitro Repo ei olisi tullut apuun epäselvine uskonnollisine agendoineen.

Toinen mielenkiintoinen asia on se, että Vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa, mutta Vihreät saivat kaksi paikkaa. Molempien vihreiden edustajien takana on vahvahko punerrus nuoruudesta. Käytännössä jopa voisi sanoa että kaksi vasemmistopuoluettamme ovat nyt yhtä suuria.

Keskustan maaseutusiivelle saattoi olla melkoinen yllätys ja kauhistus se, että kolmas paikka lipui nuorelle tuntemattomalle naisedustajalle. Maakuntien miehet joutuvat nyt lähestymään asioissaan nöyrin mielin Hannu Takkulaa.

Vielä merkillisempää on sitten se, että kristillisyys ammensi tällä kertaa ääniä ja menestystä sosiaalidemokraateille ja perusuomalaisille. Isä Mitron edustama ortodoksisuus ei ole kovin tunnettua ollut siitä, että se olisi kaduilla ja kujilla soppatykkiä heikko-osaisten turvaksi tuonut. Ortodoksit ovat mieluummin laminoineet kultansa kirkkojen sipulitornien peitteeksi.

Perussuomalaisten ajatukset ovat olleet taas kovasti erkanevia kirkon perinteisestä sanomasta ja kaikenväristen ihmisten ymmärtämisestä. Tässä välissä onkin muistettava, että KD-puolueessa vaikuttaa myös muita suuntauksia ja kirkkokuntia kuin tämä meidän Luterilainen kansankirkkomme. Mummut ei vain tajua sitä aina kun uurnille änkeävät.

Joka tapauksessa uskonto oli tämän vaalin suuri voittaja. Kahdella rintamalla aate eteni sangen kiitettävästi parrasvaloihin. Tästä tietenkin seuraa se kauhistuttava visio, että vuoden päästä eduskuntaehdokkaita kasaan koottaessa moni muukin puolue ryhtyy etsimään turvaa ja tukea papeista ja julkiuskovaisista.

Ei siinä mitään pahaa. Tillman kannattaa semmoista asiaa hyvin suurella hartaudella. Kristillisten arvojen esiinmarssi saattaa merkitä myös Matti Vanhasen lähtölaskentaa. Takkulan rehvakas äänimäärä kielii vähän siitäkin, että ihan pelkkä raittiusintoilu ei Keskustan kentässä enää riitä, varsinkin kun muilla paheilla on kompensoitu tuota viina-allergiaa.

Ainakin semmoinen kristillinen kampanjointi pudottaisi pois kaikki politiikassa hyörivät urheilijat. Tällä kertaa se jo sen teki ja seuraavalla kerralla ketään keihäsmiestä ei enää edes kysytä. Sekin on lupaavaa ja kannatettavaa kehitystä

Hallaa alavilla mailla

Tänään kirjoittaminen ei oikein luista. Olisi siis viisasta olla kirjoittamatta, mutta kun en osaa. Nämä aamuhetket kun ovat tulleet osaksi rutiinia ja olo tuntuisi tyhjältä ilman näitä. Aurinko lämmittää aavistuksen, uusi sanomalehti odottaa vielä laatikossa ja hengissä säilyneet linnunpokaset hätistävät emot aamupalan etsintään.

Yöpakkanen sopii oikeastaan aika hyvin vaalipäivän aamun taivastelun aiheeksi. Yöpakkanen, joka kaatoi Malmin hautausmaalta toista sataa hautakiveä, tappoi puolet linnunpoikasista ja vikuutti kasvustoja pitkin Suomea.

Malmin hautausmaalla hilluneet ovat esimerkki yhteisön vieraantumisesta ja todellisuuden muuntumisesta, mutta myöskin kovimmista myrkyistä ja huonommista vanhemmista.

Sata vuotta sitten yöhalla tarkoitti nälkää ja katoa. Seuraavana talvena osa karjasta piti teurastaa rehun puutteen vuoksi ja sittenkin keväällä limppua ei tahtonut olla enää kellään, sillä sitä viljaa ei leipätarkoitukseenkaan ollut, saatikka rehuksi.

Nyt yöhalla ei tarkoita kenellekään enää oikeastaan mitään. Suurin huoli on koristekukkien selviämisestä.

Hautakivet taas kaatuivat vieraantumisen vuoksi, ei hallan vuoksi. Hautakivien kaatuminen on kuitenkin oiva esimerkki siitä, kuinka kauas nykyihminen on ajautunut elämän ja kuoleman ikiaikaisesta kiertokulusta. Hallalla ei ole meille enää suurta merkitystä. Myös kuoleminen on piiloutunut ja arkipäiväistynyt. Ihmiset kuolevat hoitokodeissa ja sairaaloissa.

Haudan merkitys siirtymäriitin ulkoisena merkkinä on muuttunut epäselväksi. Se, että yksittäinen huumenuori tai anarkistiryhmä kaataa 100 hautakiveä oireilee uuden huumausaineen ominaisuuksista ja yhteisön arvomaailman muutoksista.

Hautarauhan olemassaolo on ollut selvä ja vahva, mutta sitä on kaikissa kulttuureissa aina rikottu. Usein on käynyt sitten niin, että ne yhteisöt, jotka ovat innokkaammin tehneet kirkoista elokuvateattereita ja hautakivistä talonperustuskiviä, ovat lopulta kestäneet tätä ajan hammasta vain määrällisesti. Pienen tauon jälkeen ristinmerkkiä on taas innolla tehty.

Ei siis mitään uutta maailmassa. Hautakiviä on aina kaadettu ja tullaan aina kaatamaan. Pelottavaa on se, mitä semmoinen kertoo meidän yhteisöstämme ja meidän tulevaisuudestamme. En haluaisi tulla haudatuksi kunnalliselle hautausmaalle, jossa alueet ja niiden koko on jaettu poliitisten voimasuhteiden perusteella.

Emme osaa yhdistää kehitystä ja historiaa toisiinsa. Emme osa yhdistää edes tarinaa ja todellisuutta toisiinsa. Paitsi ehkä jotkut osaavat Naamakirjassa.

Tyttäreni on hoitanut viime viikon ajan rippikoululeirin sisällöntuottamista. Vanha tarina on pitänyt saada nuorille sopivaan muotoon ja pakettiin. Hän kertoi heidän viikolla askarrelleen Jeesukselle Facebook - profiilin. Käsittääkseni kuitenkin vain pahville.

Kylmää ja koleaa

Lahnan kutu ei ehkä ole vielä tässä koleudessa käynnissä ja perunan istuttajien kädet palelevat tänään. Tämmöistä Kustaan päivää ei ole ollut Tillmanin elinaikana montaa kertaa. On hävyttömän kylmää. Tässä syntymäpäivä kuluu takkaa lämmitellessä ja villasukkia etsiessä.

Siskolta tuli onnittelumaili 5.30. Hän on sen iltahämyssä kirjoittanut kun tuota aikaeroa on 7 tuntia. Naapuri ja kollega pistäytyi oven takana ja toi murrerunokirjan rakkaudesta ja parisuhteesta. Monta vaikeaa sanaa peräkkäin jo tuossa.

Koleaa oli kesäkuussa 1974 myös Niinisalossa, jossa kotiutumista odotteleva varusmies komennettiin Jukolan Viestin rastimiehistöksi. Aamuyöllä satoi lunta ja tosi kylmää.

Tänään juhlissa ja häissä on mukavaa olla , kellä semmoisia on, sillä mustassa puvussa ei tule hiki kirkossa ja illalla saa tanssiakin vaikka kuinka ja lämmintä on korkeintaan sopivasti. Kyllä tässä säässä on puolensakin.

Ryhdyn lukemaan aamun lehteä, laittamaan vähän ruokaa ja nauttimaan hyvistä kirjoista lämpimässä sisäilmastossa.

Ja muistelemaan jättilahnoja. Kun isä oli perannut isot kutulahnat, meistä pojista oli mukava poksautella lahnojen läpikuultavia isoja uimarakkoja rikki.

Camera Obscura

Juttelin tänään muutaman minuutin viime vuoden Miss Suomen kanssa. Hänen, joka tanssi tähtien kanssa. Miehinen charmini puri heti totutulla tavalla ja hän ehdotti parin viikon matkaa Etelä – Afrikkaan. Olin vähän empivällä kannalla, sillä tämä Satu Tuomisto on aika trimmatun oloinen nuori nainen ja minä vaan tämmöinen harmaantuva herrasmies. Uskalsin vähän härnäillä, mutta ymmärsin, että jos menen pidemmälle, joudun peijooni sentään, matkan ostamaan ja maksamaan.

Kyseinen viehättävä tädyke oli Erä-messuilla Jyväskylän Paviljongissa kauppaamassa metsästysmatkoja. Matkan hinta olisi ollut 1100 euroa. Siihen ei olisi sisältynyt lentomatkoja, eikä kaatolupaa.

Suussani pyöri pari sammakkoa. Minun teki mieli kysyä, lähteekö neiti mukaan Etelä –Afrikkaan Wilbur Smithin romaani-maisemiin ja mikä sen kaatoluvan hinta on. Sain nielaistua viime hetkellä. Kysyin sitä vastoin sitä, mitä se lentobiletti sinne maksaisi. Satu sanoi, että 500 eurosta 1500 euroon, joten kyllä hän läksynsä oli oppinut.

Irrottauduin tilanteesta hymyilemällä typerästi ja sanomalla että minä ehkä ryhdyn unelmoimaan asiasta. Hipsin takavasemmalle ja mietin että tuostakin saisi kyllä novellin; Miss Suomen kanssa safarilla ja ympärillä kiimainen karjulauma, joka on auringonlaskusta lähtien kitannut GT-juomaa ja unelmoi kaadosta.

Suonette anteeksi sen, että hehkutan tapaamistamme näin paljon. Syy on se, että täytän huomenna 6. päivä , aamulla kello 5.30, viisikymmentäviisi vuotta. Olen antanut itselleni luvan aloittaa pienimuotoisen safarin jo nyt täällä sateisessa Suomessa em. GT-juoman voimin.

Onnitteluja otetaan vastaan kommenttilaatikossa. Ei kunniamerkkejä eikä puheita. Omat juomat.

Neiti Tuomistoon palatakseni. Hän oli erittäin ammattitaitoinen, huoliteltu ja sivistynyt. Myyntityö ei ollut hyökkäävää ja tykö työntyminen oli hienovaraista ja perin juurin häkellyttävän söpöä. Jos hän vielä osaa tanssia paritansseja niin a vot`.

Se oli häkellyttävää, että hän on tyttäreni kokoinen pikkutyttö. Ajantäytelehdet ovat antaneet minulle semmoisen käsityksen, että hänen rinnanympäryksensä on pitkälle toista metriä ja hän on 180- senttinen miestennielijä. Kaikki on harhaa. Hän on oikeasti vähän lukiotyttöä vanhempi ja asiallisempi, solakka, pikkuinen, nätti ja viehättävä ” college- girl”, josta paskalehdistö antaa meille ihan väärän kuvan.

No Tillman kävi äsken tarkastamassa varastossa baarihyllynsä lasitavara-tilanteen ja samalla kokeili hellästi kädessään suurriistakiväärinsä ( 9,3 x 57, Mauser) pähkinäpuista tukkia. Hetken vielä viivähdin jossain Afrikan savannilla leirinuotion loisteessa. Minä ja Hemingway. Hänellä on Manlicher - kiväärinsä, minulla Mauser.

Teltassa askartelevat daamit. Rouva Mocomberin on jo Ernest koukuttanut mutta toisen teltan kätköissä puuhastelee leirisuihkun jälkeen raikkaana Miss Suomi. Nuotion valo heijastuu telttakankaan läpi. Olen Camera Obscurassa ja näen vartalon ääriviivat. Ympärillä villieläimet ääntelevät ja nuotiossa napsahtelevat palavat puut.

Kuva on täältä

Elämä on

Tunnetussa operaattorimainoksessa meille sanottiin että elämä on. Välillä ihmeellistä ja välillä vähän puuduttavaa. Usein ajattelemme elämän olevan kuitenkin tylsää ja tavallista. Jännittävyys ja mielenkiintoisuus on aina jossain toisaalla; tv-sarjoissa, elokuvissa ja kirjoissa.

Kauhajoella poliisi on löytänyt autiotalosta 71 varastettua puutarhatonttua. Semmoinen uutinen hiljentää hetkeksi ja saa sormet syyhyämään. Tuommoista pärettä sitä ei olisi ihan itse blogiin keksinytkään. Tuossa on jo novellin sytykkeitä enemmän kuin tarpeeksi.

Tillman myöntää, että sympatiat ovat tässä tapauksessa varkaan puolella. Operaattorin mainos muuttui muutaman kuuntelukerran jälkeen vähän puuduttavaksi ja aidot, pihoilla olevat tontut ovat muutenkin vähän outoja minusta. Tillman jakaa mielessään omakotitalot aina kahteen ryhmään. Tonttutalot ja tontuttomat talot.

Mikä on saanut sitten ihmisen ryhtymään tonttuvarkaaksi ? Epäilemättä syitä on monia. Tontut nurmikoilla voivat ottaa varasta pattiin, mutta toisaalta taas varas voi olla tonttuihin hurahtanut. Tai sitten varkaan hihna vain on ryhtynyt valta-akselilla luistamaan siinä määrin, että tontut ovat hänen pakoaan kaikesta tästä mielettömyydestä.

Joka tapauksessa tontut ovat nyt putkassa. Kauhajoella ei nimittäin enää nykyään pidetä juoppoja oman kylän putkassa, joten tontuilla on nyt kuiva ja turvallinen asunto.

Tillmanin nuoruudessa Eurajoella majaili eräs vanhempi mies, johon 1950- 60 lukujen ydinasekokeet tekivät niin lähtemättömän vaikutuksen, että hän ryhtyi varustautumaan tulevaa ydinsotaa varten. Niukasta eläkkeestään hän säästi rahaa sementtiin, hiekkaan, rautaan ja polkupyöriin.

Sementistä, hiekasta ja raudasta hän rakensi kolmikerroksista pomminvarmaa taloa itselleen. Seinissä oli paksuutta metrin toista. Olen sen rakennelman nähnyt omin silmin.

Polkupyöriä ja niiden runkoja, renkaita ja varaosia hänellä oli myös loputtomasti. Hän oli edellisen sodan kokemusten perusteella päätellyt sen että seuraavankin sodan jälkeen polkupyöristä, niiden renkaista ja muusta tarvikkeista on huutava pula ja tällä kertaa hän on valmiina kun markkinat aukeavat.

Tosi mukavaa, että meitä on niin moneen junaan. Tämä tonttujuttu kiinnostaa minua kovasti ja saa päivän mittaan minut monesti miettimään syitä ja seurauksia. Eilisestä poliitikkojen vaalitentistä taas en muista sanaakaan.

Tontun kuvan olen lainannut ULPUKKA- sivustolta. Sieltä löydätte tontun valmistajan, jos innostutte aiheesta.

Tänään

Tänään ei ole kiva olla puolustusvoimien juhlaparaatissa. Auton lavalla on kylmää ja vesi valuu kauluksesta sisään. Luonnollista on myös se, että paraatia varten ryhmitytään hyvissä ajoin etukäteen vesisateeseen.

Tillman on tänään reissun päällä Savossa ja Itä-Suomessa. Lähtö oli niin äkäinen, että unohdin nostaa lipun salkoon. Yritän muuten pitää koko päivän kuitenkin lipun korkealla.

Tunnelmaan päästääksenne voitte vaikka kuunnella Harri Marstiota ja tuttua rallia niiltä seuduilta, joissa liikun tänään.

Matkalla Brysseliin

Ehdokas siivoaa asuntoauton kaljapulloista, viskipulloista ja enimmästä perunasalaatista. Penkeillä on sinappia ja jotain muuta. Hän ei jaksa olla enää kenellekään ystävällinen, siksi hänen krapulansa on siunauksellinen. Hän voi olla äreä ja paha nyt ihan luonnostaan. Illalla tuli monta ääntä vielä tanssiravintolassa. Piti vain jaksaa tanssittaa ja leperrellä. Yksi ääni saattoi tulla yöllä vielä täällä autossakin.

Koko valkoisen asuntoauton ulkoseinän peittää valokuva, joka on otettu 30 kiloa sitten. Armoton päänsärky vääntää ehdokkaan kasvot seinän sisäpuolella tuskaiseen irvistykseen. Joku räplää ovea. Ulkona väki kokoontuu torille. On pakko piiloutua ja olla hissukseen.

Ehdokas työntää lattialle patjan ja menee sille makaamaan. Auton ovea yritetään taas auki. Ehdokkaan otsalle nousee hiki, oikea lentoasemahiki.

Brysseliin tässä ollaan lähdössä, mutta ajaa ei voi ihan vielä. Paljonkohan kello on ? Ulkona ihmiset puhuvat ehdokkaan kengistä. Monet ovat huomanneet sen, että mustat kengät jäivät edelliselle paikkakunnalle ja nyt on väärän väriset jalassa.

Kuselle ei uskalla nousta , sillä ihmiset näkevät ikkunoista ja huomaavat auton heiluvan. On oltava hiljaa ja annettava promillejen laskea ja äänimäärän nousta. Iltapäivällä pitäisi olla toisella torilla, toisella paikkakunnalla. Tälle torille tuntuu tulevan kauppiaita ja toriväkeä.

Ehdokas kuuntelee torimyyjien puheita ja ostohuutoja. Eläkeläisleskinaiset ostavat sipulinipun ja uneksivat vielä jostain joka kumpuaa torimyyjän leukavista puheista. Kun kerran vielä joku tulisi…

Aurinko lämmittää asuntoauton kuumaksi ja ehdokkaalla on hyvä krapulahiki nousemassa pintaan. Auto on nyt torikojujen ympäröimä ja ulospääsy ei ole enää pelkästään viinaongelma. Lattialla on jaloissa pyörineitä vaalikarkkeja ja esitteitä. Jonkun sukkahousut näyttävät jääneen nurkkaan. Pala poljettua lihapiirakkaa lepää aivan patjan vieressä. Ehdokas tuntee oksennuksen nousevan mutta nyt ei kyllä parane. Käsi hapuilee ja löytää vaalikassipinosta päälimmäisen.

Miten tässä näin nyt kävi. Otsalla kiiltää hiki ja paikat tärisevät. Ehdokas hinaa varovasti kannettavan tietokoneen alas pöydältä. Naamakirja pitää ainakin päivittää kun tässä ei muutakaan voi. Vielä kun keksisi Twitteriin jotain sopivaa.

Verta pakkiin !

En ole koskaan ollut katsomassa oikeaa pesäpallo-ottelua. Huomasin asian tässä jonain päivänä kun kuuntelin radiosta peliin liittyvää haastattelua. En ole koskaan kuullut räävitöntä huutoa katsomosta. Olen joskus seurannut peliä televisiosta, mutta silmäni eivät tahdo erottaa palloa ja sen liikkeitä. Samoin taktinen kuvio jää minulle hämäräksi. Pesäpallossa ei edes raavita munia ja anneta syöttäjälle salaisia merkkejä. Valmentajan viuhka on niin kovin laimea keino viestiä taktiikasta.

Koulussa pelattiin nelimaalia, pesäpalloa , rytkyä ja natea.

Nelimaali oli vähän mukavampaa pelata kuin pesäpalloa. Siinä pesillä saattoi norkoilla isokin joukko nuorisoa yhdessä kärkkyen pääsyä seuraavalle pesällä. pesävahteja ei ollut ollenkaan, vaan polttaminen tapahtui siten, että ulkojoukkue yritti toimittaa pallon lukkarille. Tämä pesäpallon esiäiti ei saanut koskaan kovin suurta suosiota, sillä siitä puuttui sotaisa termistö, eikä siinä päässyt harjoittelemaan käsikranaatin heittoa läheskään yhtä suurella hartaudella kuin pesäpallossa.

Pesäpallo oli paska laji. Kun joukkueita valittiin, viimeiset kolme valitsematonta olivat yleensä joku kainalosauvoilla kulkeva, käsi kantositeessä oleva ja minä. Vastapuoli otti yleensä pari kolme invalidia siitä helpottuneena, että toinen joukkue suostui ottamaan minut.

Kerran pallo tuli suoraa silmään. Yhtään juoksua en muista koskaan tehneeni..

Rytky oli satakuntalainen versio amerikkalaisesta jalkapallosta ja rugbystä. Kaikki oli sallittua. Palloa kuljetettiin väellä ja voimalla kohti vastustajan päätyä. Peli oli minulle sangen kauhistuttava. Äideille tämä peli tiesi jatkuvaa vaatteiden korjaamista ja pesemistä.

Nate on taas hippa suomeksi. En ollut erityisen hyvä siinäkään.

Voitte siis hyvin ymmärtää, miksi en ole juurikaan urheilukilpailujen ja pallolajien otteluissa viihtynyt. Traumaattiset lapsuuden kokemukset kantavat koululiikunnan suhteen hedelmää edelleen.

Oman urheiluharrastukseni ehdoton huippu on ollut se, kun toimin takavuosina työpaikkani kirkkovenesoutujoukkueen kapteenina ja perämiehenä. Täällä päin ei olla totuttu kovin suuriin laivoihin. Se, että olen syntynyt Raumalla ja nähnyt elämässäni vähän isompiakin "astioita" varmaankin yhdessä vaatimattomien soutuvoimieni kanssa toi tämän korkean arvon ja pestin minulle.

Käyn jääkiekko-ottelussa tekemässä sosiologisia havaintoja noin kerran vuodessa. Niistäkin tosin useimmat viime vuosien käynneistä ovat suuntautuneet Slovakian mestaruussarjan otteluihin. Nyt olen antanut itselleni pari terapeuttista ja armollista paranemistehtävää. Tänä kesänä menen urheilutapahtumaan maksavana katsojana.

Olen päättänyt käydä katsomassa yhden pesäpallo-ottelun ja yhden jalkapallo-ottelun. Selvin päin. Tiedän, että kahden lupauksen antaminen saattaa aiheuttaa sen, että rima on liian ylhäällä ja lopuksi joudun tunnustamaan totaalisen tappion. Nyt asia on kumminkin julkituotu. Voi raportoida teille asiasta sitten. Sallittakoon minulle sellainen takaportti, että pakottavassa tilanteessa voi käydä ko. ottelut katsomassa myös humalassa.

Kuva on täältä lainattu