Ei tullut titteliä tähän perheeseen eilen

Eilen Tillman oli aamutuimaan taas täynnä urheiluvastaista henkeä ja ilkkui täällä blogissa nyrkkeilijöitä, paitsi söpöä Eva Wahlströmiä en ilkkunut. Nyt sama tarina jatkuu sattuneesta syystä.

Helsingin eilinen tynkänyrkkeilyilta nimittäin päättyi dramaattisesti, kun katsoja tunkeutui nyrkkeilykehään ja alkoi hakata tuomaria nyrkeillä.

Välikohtaus sattui sen jälkeen, kun tuomari oli diskannut Juho Tolppolan yhdeksännessä erässä. Ilta-Sanomien mukaan katsoja oli Tolppolan isä.

Väärin sammutettu, olisi sanonut entinen palopäällikkö. Tässä tapauksessa saattoi olla, että Tolppola löi väärin. En tiedän, kun en ole koskaan nyrkkeillyt ottelussa.

Ymmärrän isän tuskaa ainakin vähän. Onhan se ahdistavaa ja epätoivoista, jos poika ei voita nyrkkeilyottelua ja titteliä kun eilen niin monet tuhannet muut pojat valmistuivat johonkin ammattiin, taikka pääsivät jostain koulusta. Tolppolan poika se nyt joutuu vaan hakkaamaan ihmisiä vielä lisää, jotta valmistuisi tai saisi tavoittelemansa tittelin.

Tillman on aina suunnattoman ahdistunut kun elokuvassa englantilaisen sisäoppilaitoksen pojat kasvavat miehiksi toisiaan hakkaamalla. Viimeksi minua puistatti elokuva, jossa prinsessa Dianan pojat saivat jossain sivistyksen keskiaikaisessa kehdossa köniinsä.

Nyrkkeily on jotenkin automaattisesti luiskahtanut aina mielessäni työväenluokkaiseksi hommaksi, jossa on demarin, taistolaisen taikka mustan miehen mahdollista edetä sosiaalisessa asteikossa ja yhteiskunnan hyvinvointi mittaristoissa jonnekin kauaksi tovereitaan edemmäksi. Ja muut sitten maksavat kaiken näkemisestä ja huutavat itsensä sekopäisiksi. Amerikkalainen showpaini on sitten vielä tätäkin kauheampaa.

Kaikki kulminoituu tietenkin vanhaan sanontaan. ”Tapelkaa pojat, saatte tupakkia”

En ole koskaan ollut nyrkkeilyottelussa. Tunnen kuitenkin yhden nyrkkeilijän. Olin kuntoutumassa KELA:n kustannuksella tässä pari vuotta sitten. Kolmen viikon aikana huonekaverinani oli todellinen herrasmies, entinen nyrkkeilijä ja nyrkkeilyvalmentaja. Ovista kulkeminen oli taktiikkalaji, mikäli halusi joskus ehtiä avaamaan oven huonetoverille. Hänessä kulminoitui käänteisessä mielessä kaikki se, mitä olen aina luullut tietäväni ja ymmärtäväni nyrkkeilystä.

Hän taitaa lukea tätä blogia. Terveisiä vaan kuntoutuskaverille. Muistan sinut aina suurena herrasmiehenä ja suurena ihmisenä. Tässä nyt tulee vähän rähjättyä noin yleisellä tasolla, kun en tämän aamun kirjoitukseksi muutakaan keksinyt. Jos kaikki nyrkkeilijät olisivat kaltaisiasi, tai oikeastaan, jos kaikki ihmiset olisivat sinun kaltaisiasi, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

Ylempi kuva on erkkolaisen nettisivulta, alempi tamperelaisen aamulehden sivustolta. Voitte harjoitella kuvanlukutaitoa, kuvallisen järjestyksen muotoja ja eri painotuksia sekä lähtökohtia. Olen vielä sekoittanut pakkaa vähän näyttämällä eilen teille Evan kuvan ja kertomalla teille herrasmiesnyrkkeilijästä. Teidän tehtävänne on nyt miettiä, onko nyrkkeily kivaa. Olisiko siitä teidän lapsenne harrastukseksi.

Joku toinen kerta ehkä kerron teille ajatuksiani juniorijääkiekosta ja vanhempien kaukalokäyttäytymisestä.

Ilta hämärtyy

Rastas katsoi viimein tonttimme laidassa kasvavan nuoren kuusen tarpeeksi turvalliseksi pesäpuuksi. Pariskunta yrittää hiljaisuudessa ja muina miehinä kuskata pesään nälkäisille poikasille evästä. Kovasti he yrittävät olla huomaamattomia ja lentelevät hiljaa pitkin pusikoita pesäpuulleen. Olen iltaisin sitä touhua hymyssä suin seurannut puuliiterin portailta.

Tontin laidalla on odottamassa 6 herukkapensasta syksyä. Rastaan pesältä on pensaisiin 10 metriä. Se on sopiva matka poikasten tulla tutustuman nurmikkoon ja tulevan eväspaikkaan. Elokuussa on hyvä pohtia, jaksaako pensaisiin itse mennä, vain antaako rastaiden mennä.

Kirjosiepot valtasivat tänä vuonna lopulta kaikki pöntöt. Sitä minä vähän olen tässä surrut. Kaipaan kovasti sinitiaista ja olisi tuossa jaossa voinut nyt joku roti olla. Kirjosieppo on ihan liian itsekäs ja päälle käyvä laji minun makuuni.

Viime vuoden siilipesueesta on selvinnyt talven yli ainakin muutama sillä kompostin takana ja puuliiterin alla käy iltaisin melkoinen rapina ja tuhina. Hyvä niin. Minä nautin kesäkuun alun illoista ja öistä kun voin kuulla ympärillä ääniä ja elämää.

Hänestäkö seuraava politikko ?

Suomessa on peruutettu joku julkinen pahoinpitely, jossa etukäteen sovitusti olisi pitänyt pätkiä toista turpaan rahasta. Nyt media itkee asiaa ja käyttäytyy ikään kuin olisi kysymys kansallisesta maansurusta taikka merkkihenkilön kuolemasta. Keneltä se on nyt pois, että pari ennestään hakattua miehenkörilästä ei pääse hakkaamaan toisiaan lisää.

Eva Wahlström on kuitenkin hirmuisen söpö. Hänessä ei näy vielä mitenkään se, että tapeltu on ja lujaa. Hänen ajatuksensa juoksevat kohtuullisen kirkkaasti ja hänen arvomaailmansa ei nyt ihan kauhea ole.

Kuten huomaatte, en osaa olla tässäkään asiassa johdonmukainen. Asioilla on puolensa ja puolensa. Jos joku yrittää puukottaa sinut Kaisaniemen puistossa viikonlopun yönä klo 3, nyrkkeilystä on tiettyä hyötyä. Enemmän hyötyä olisi kuitenkin ollut järjestä, joka olisi ohjannut sinut siihen aikaan vuorokaudesta jonnekin muualle, esimerkiksi omaan sänkyyn.

Miehestä ja naisesta otetaan kesänmittaa mittaa jos jonkinsorttisessa kilpailussa. Keihästä heitetään, moukaria viskotaan ja peninkulmaa juostaan siinä vakaassa uskossa, että joku vakava ja tosi asia vaatii meitä olemaan parempia kuin toiset julkisessa tapahtumassa ja mielikuvituksellisessa lajissa.

Rapakon takana pienet lapset laitetaan ahmimaan kilpaa hampurilaisia, meillä kannetaan eukkoja pitkin esterataa ja varmaan nytkin jossain joku puudeli on harjattavana, jotta kohta päästään näyttelykehään.

Ajatus kilpailemisesta on tietenkin rakennettu sisäämme. Lajin kehitys on vaatinut sitä ja sitten se kehitys on runsain mitoin palkinnut ihmisrotua tästä asiasta. Hienoa sivistystä ja upeita taloudellisia saavutuksia on voitu tavoitella ja usein saadakin.

Ja mikä parasta, monelle urheilijalle avautuu uran jälkeen hienoja mahdollisuuksia osallistua politiikkaan eduskunnassa ja EU-parlamentissa.

Tillman kävi äänestämässä jo ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. On hyvä varmistaa hyvissä ajoin se, että toreilla ja kaduilla perskärpäsinä hyörivät innokkaat kandidaatit eivät enää voi vaikuttaa käyttäytymiseeni.

Valikoin tarkkaan listoilta pois ensiksikin kaikki urheilijat ja sitten maanviljelijät. Urheilijoiden kohdalla viittaan edellä kirjoitettuun. Maanviljelijät taas tekevät tarpeellista ja hyvää työtä maaseudun ja maan hyväksi, parhaiten juuri viljelemällä. Heidän katsantokantansa on kuitenkin kovin suppea moniin asioihin. Samalla perusteella raakkasin pois joka ikisen ay-aktiivin.

Kun kaikki em. ryhmät on otettu pois, valinta tilanne ei enää ole kovinkaan paha. Hyvä koulutus tehtäviin on esim. yhteiskuntatieteiden maisteri tai muu vastaava. Vielä pitäisi osata kieliä ja käyttäytyä ihmisporukassa säädyllisesti. Viimeinen valinta tehdään sitten sillä perusteella, että onko ao. henkilö koskaan tehnyt nk. oikeaa työtä. Kun semmoinen löytyy, ei kun äänestämään.

Mukavaa juhlalauantain aamua kaikille.

Evan kuva on täältä.

Takki tyhjä

Takki on vähän tyhjä tällä hetkellä. Onneksi Tillmanilla ei ole monia ylioppilasjuhlia vaan ainoastaan yhdet valmistumisjuhlat. Sunnuntaivierailu on varmasti tukala tummassa puvussa, mutta oletan että takit riisutaan aikaisessa vaiheessa.

Oletan niin, jos sää on helteinen.

Joitakin vuosia sitten olimme hyvin helteisessä säässä veljen tyttären konfirmaatiossa. Kirkko oli täynnä ihmisiä, helle kova ja pastorilla henki päällä, joten puhetta piisasi. Istuin veljeni vieressä. Vilkuilimme vuorotellen kelloa sillä tiesimme, että länsisuomen rukoilevaisalueella saarna voi kestää tunnin ja ylikin jos asiaa nuorten oikealle tielle ohjaamiseen papilla piisaa. Ja tällä papilla piisasi.

Lopulta saarnan pitäjä pääsi sitten itse perkeleeseen ja synnin pahuuteen käsiksi. Hän kiskaisi saarnastuolin kätköistä esille mustan jätesäkin, johon hän oli saksilla tehnyt käsiaukot ja pään reiän. Syntivaihetta hän pyrki demonstroimaan vetämällä tämän jätesäkin päällensä ja näyttämällä kuulijoille, miten synti tekee meidät ihan pikimustiksi.

Hän jatkoi puhettaan ja totesi, että tähän mustaan synkkyyteen on kuitenkin apu ja sitä varten täällä nyt ollaan rippikoulun päätöksessä jotta se apu teille saadaan. Tätä asiaa hän konkretisoi vetämällä mustan jätesäkin päälle paksun valkoisen alban ja vyöttämällä itsensä 35 asteen helteessä tiukasti vyötärönyörillä.

- Nyt ei kestä enää kauaa, kuiskasi veljeni korvaani.

Eikä sitten kestänytkään. Pastori alkoi hikoilla niin että suuret pisarat putoilivat saarnakirjan sivuille. Pääsimme lopulta rauhoittumaan ulos hautausmaan koivujen katveeseen.

Tänään taas illemmalla koivujen katveessa nuoriso tekee sitä mitä ovat aikuisilta oppineet. Juovat viinaa kaksin käsin ja ihmettelevät sitä mitä tällä nuoruudella ja kesällä nyt oikein tekisi. Kuuntelin pitkin päivää radiosta asiaan kuuluvia varoituksia. Silti sydämeni on illalla syrjällään kun ajattelen kaikkea sitä mitä yön aikana tapahtuu.

Omien lasten koulunpäättäjäiset ovat olleen kuulaita ja seesteisiä päiviä, joiden aikana ei ikinä sattunut mitään kauhistuttavaa. Tillmanin omassa nuoruudessa taas esiintyivät kaikki mahdolliset varoituksen alaiset asiat. En osannut olla erityisen fiksu ja kuuliainen. Päättäjäispäivänä yleensä tuskaa aiheuttivat myös huonot numerot.

Onnea kaikille !

Insuliinimurhasta elinkautiseen tuomittu nokialainen sairaanhoitaja Katariina Meri-Tuulia Lönnqvist on Iltalehden tietojen mukaan mennyt naimisiin toisen vangin kanssa.

Siviilivihkiminen suoritettiin Hämeenlinnan naisvankilassa torstaina puoliltapäivin. Lönnqvist erosi edellisestä miehestään viime lokakuussa. Että näin.

Vankilassa siis voi eiliseen päreeseen viitaten saada vaikka mitä elämän iloja. Siellä voi saada itsensä raskaaksi, mutta ennen kaikkea sieltä löytää elämänkumppanin. Tunnettu tosiasiahan on se, että jos mies joutuu linnaan vakavasta rikoksesta, kohta alkaa hänelle virrata naimakirjeitä siviilistä. Flaksi käy ja elämä hymyilee.

Nyt on käynyt sitten niin, että Hämeenlinnan naisvankilassa on vietetty hääjuhlaa. Tiedätte paikan. Sitä kellertävää laitosta on mukava katsella ravintolavaunun ikkunasta olutta hörppiessä ja tuhmista tytöistä fantasioiden.

Uutinen ei kerro sitä, onko parisuhteen toinen osapuoli Hämeenlinnan naisvankilan naisvanki vai miesvanki jostain muualta. Kovasti on kuitenkin tutkintovankeuden ja kuulustelujen lomassa ehditty jonkin sortin kanssakäymistä harrastaan siinä määrin, että asianomaiset ovat vakuuttuneita avioliiton ihanuudesta ja loppuelämän yhteiselosta. Totta onkin sanonta; Onni tulee arvaamatta.

Asiassa on yksi mielenkiintoinen ja vähemmälle huomiolle jäänyt osapuoli. Hän on tämä Karatiina Merituulian entinen mies, josta tämä terhakka hoitaja on saanut eron tämän prosessin aikana. Ajatelkaas, miltä tuntuisi olla sen ” Nokian hoitsun entinen ukko”. Semmoinen esittely hetkeksi saa kyllä unisen aamuseminaarin esittelykierroksen sähköistymään. Saattaa semmoinen tiedonsiru saada joltakin pubissa oluen väärään kurkkuun.

Toisaalta semmoinen julkisuusvärinä ja kuoleman läheisyys kaikkine vaarantunteineen saattaa aikaan saada sen, että ko. herra on tällä hetkellä kovaa valuuttaa naimamarkkinoilla.

Sontaa levittävän Iltalehden olisi kannattanut ujuttaa tämä pari johonkin suosittuun Hää-ohjelmaformaattiin. Tillman olisi mielellään katsellut televisiosta häävalmisteluja naisvankilan käytävillä.

Kaaso olisi naapurisellin ritu, joka tappoi miehensä leipäveitsellä koska tämä oli mennyt aikoinaan ottamaan ritun pullosta luvatta huikat. Bestman olisi ritun veli, kake, joka istuu Keravalla pitkää pirikeikkaa. Itse sulhanen olisi kunnon %-kaveri, jolla olisi kakkua 10 vuotta. Oikea kakku olisi leivottu vankilan keittiössä. Ja sulhaselle olisi puvussaan raitaa ja morsiamella lainattua tai varastettua.

Kuten huomaatte, nukuin huonosti ja olen vähän äreällä päällä. Kello tulee kohta 7, joten lähden töihin eli lähden ajelemaan maakuntaan ja tapaamaan opiskelijoita työnsä ääressä. Tästä tulee hieno päivä ja hieno viikonloppu.

Onnea vielä kaikille Kangasniemen uusille terveystieto-abeille. Toivottavasti valkolakkijuhlia ei varjosta mikään. Onnea myös sinne Hämeenlinnan naisvankilaan. Vilkutan ravintolavaunun lasista kun menen ohi. Onnea myöskin niille 30 HD-motoristille, jotka olivat kitanneet kaljaa autolautalla siinä määrin, että poliisi laittoi heidät ajokieltoon satamassa. Ja kaikille yhteisesti kysymys;

Onko nyt hyvä ?

Terveystietoa

Kangasniemen lukiossa on tehty huipputuloksia viime syksyn ja tämän kevään ylioppilaskokeissa. Tämmöinen asia oli satu julkisuuteen sinä aikana kun tänään matkailin pitkin tuulista Suomen maata.

On tullut hyviä arvosanoja terveystiedosta. Hemoglobiinit ovat olleet kohdillaan ja verenpaineet säädetyissä rajoissa. Vissiin myös on osattu asiat teoriassa.

Tillmanin oma YO- todistus vuodelta 1974 on hyvin heiveröinen ja suurta laiskuutta indikoiva. Kirjoitetut aineet ovat kuitenkin loistavia. Minä olen kirjoittanut kunnon realin ja erittäin pitkän matematiikan. Olin nimittäin jo silloin aikaani edellä ja suoritin lukion neljässä vuodessa.

Mutta terveystietoa en kirjoittanut. En kirjoittaisi sitä vieläkään, jos haltija taikoisi minut nyt 19 vuotiaaksi finninaamaksi. Olen sitä mieltä tietenkin pedakoomikkona, että vilppi on itse saatanasta. Vilpiin syyllistynyt on hölmö ja onneton tunari, joka ei selviä vastakaan elämässä ilman vilppiä. Terveystiedon yo-kokeessa luntannut on oikea emä ääliö. Mihin hän sitä terveystiedon arvosanaa aikoo elämässään käyttää. Ja miksi ottaa semmoista riskiä.

Epäilemättä joku tiedekunta antaa terveystiedon laudaturista ämpärillisen lähtöpisteitä mutta minä en jaksa nyt ryhtyä hakemaan sitä, mikä tiedekunta se semmoinen on.

Uutisessa kerrottiin, että jotain ihmistä on kuulusteltu, mutta ylioppilaat ovat ainakin tässä vaiheessa puhtaita kun pulmuset. Minuun tuo ei oikein uppoa. Kuka lunttaa, se lunttaa. Minä olin aikoinani saamarin, oikeastaan oksettavan laiska, mutta minä en luntannut.

Joku minun opiskelijoistani on joskus yrittänyt. Semmoinen on helppo lopettaa lyhyeen monivalintatentissä. Olen nimittäin joskus 20 vuotta sitten joutunut käyttämään muutaman kerran monivalintatenttiä. Olen väsännyt kahdenlaisia kysymyspatteristoja näille veijareille. Rinnakkaiset opiskelijat saivat versiot a ja b, seuraava rivi taas a – version ja niin edelleen. Jos erehtyi katselemaan naapurilta, ja kopioimaan hänen rivinsä, tuloksena oli täydellisen väärä rivi, jonka saldoksi tuli miinus 100 sakotuspiste-systeemiin vuoksi. Semmoisesta opiskelija helposti saa sen oikean käsityksen, että opettaja on pannut jotain merkille.

Esseekysymykset nykyisissä aineissani ovat etukäteen sangen hyvin aavistettavia. Silti nämä osaavat kirjoittaa tuskallisen huonoja vastauksia, koska he eivät ole jaksaneet edes kysyä vanhempien kurssien vanhoja kokeita lainaksi, saatikka sitten että olisivat valmistautunet niihin.

Jos ryhtyy lunttaamaan ja ottamaan riskejä, silloin pitää yrittää saada selville etukäteen äidinkielen tehtäviä ja pitkän matikan kysymykset. Mutta terveystiedon lunttaajat pitää laittaa jalkapuuhun terveyskeskuksen eteiseen koko viikoksi ja sen jälkeen koko kesäksi vanhustenpalvelutaloon siivoamaan mummojen ja pappojen vaippoja. Tässäkin tapauksessa taas käy selvästi ilmi se, että konnat ovat pohjimmiltaan tyhmiä.

Sitä vain ihmettelen, miten sinetit on saatu murrettua etukäteen ?

Salattu Itä

Aasian maat ovat sitten mystisiä. Nyt Tillmankin yhtyy tähän kliseeseen. Tässä mennä viikolla Etelä-Korean entinen presidentti hyppäsi kotikylänsä kalliolta kuolemaan, kun oli tullut otettua vähän lahjuksia. Tai hänen vaimonsa oli ottanut. Kasvot eivät kestäneet häpeää.

Vähän myöhemmin saman valtion pohjoisen naapurin päämies ei suinkaan hypännyt rotkoon vaan ajoi alueen turvallisuustilanteen rotkon reunalle räjäyttämällä ydinlatauksen ja ampumalla ohjuksia. Maassa ei ole ruokaa juuri muille kuin ydinfyysikoille ja sotilaille. Kaikenlaista voidaan silti puuhata rajan pohjoispuolella kasvojaan menettämättä.

Pari viikkoa sitten Myanmarissa oppositiojohtaja sai lisää viisi vuotta arestia kun antoi amerikkalaiselle uimari-vierailijalle lasin vettä.

Tänään kerron teille Laosin kauniista ja ihanasta maasta, jossa nigerialaissyntyinen britti Samantha Orobator on tullut raskaaksi ja on jo ties monennellako kuulla. Tämä sinänsä kaunis ja herkkä tapahtuma on saanut melkoisesti lisähuomiota siitä syystä, että neiti Orobator on istunut viime elokuusta asti paikallisessa linnassa syytettynä huumeiden kuljetuksesta. Neidiltä oli nimittäin löytynyt runsaat puoli kiloa heroinia. Tiedätte aineen, sillä saa silmät mukavasti loistamaan ja murheet ja esto helkkariin. Kertovat.

No Laosin viranomaiset ovat nyt vähän h-moilasena, sillä maaliskuussa todettu raskaus oli vasta kolmannella kuulla siinä vaiheessa. Lukkojen takana neitokainen on ollut jo elokuusta asti.
Neiti Orabatoria ei nyt voi ainakaan heti teloittaa, sillä Laosissa on sentään semmoinen laki olemassa, että lapsi pitää ensin synnyttää, ja sitten vasta äiti tapetaan.

Tillman ei rohkene arvailla, josko vaikka Laosin viranomaiset olisivat keinohedelmöittäneet neiti Orabatorin, jotta sääli-syihin perustuen hänet voitaisi häätää jonnekin. Tai sitten joku vartija on pyytänyt vähän pesää neidiltä yön hiljaisina tunteina ja luvannut tuoda sitä vastaan neidille manikyyri-välineitä, huulipuikon ja pullon kapitalistista coca-colaa. Varmaankin asia meille selviää, kun nuori äiti tulee lapsensa kanssa julkisuuteen. Ehkäpä kaikki elokuvien vankila-fantasiat ovatkin totta ja linnassa pidetään hillittömiä orgioita. Tästä tapauksesta luultavasti tullaan elokuva tekemään, sillä juoni on jo ihan kelvollinen.

Joka tapauksessa Laosin viranomaisilla on nyt, käyttääkseni vanhaa Vietnamin sodan aikaista sanontaa, paska lentänyt tuulettimeen.

Voitte vapaasti haukkua Tillmania kulttuurirelativismin puutteesta. Hymyssä suin myönnän ja totean, että itämaisten kasvojen takana asuu moni-ilmeinen ja salattu ihminen. Ainakin minulle.

Kuppi tyhjäksi - maailma on täynnä nälkäisiä

Jyväskylässä toimiva Hong Kong City –ravintola on ryhtynyt kasvattamaan asiakaskuntansa eettistä kulutusmaailmaa kovin ottein. Jos jätät lautaselle jotain , maksat ylimääräistä 6,90.

Summa on sangen huomattava, sillä koko buffet hinta on 13,80. Käytännössä buffetin hinta nousee 50 %, jos käpälöit pöydästä lautaselle semmoista einettä, jota et sitten saa napaasi mahtumaan. Hulppea idea. Vastaavaan Tillman törmäsi 1960-luvun alussa omassa ruokapöydässämme kun kunnioitettu äitini yritti kansainvälisyyskasvatuksen varjolla saada jälkikasvun syömään metsäsienistä tehtyä kastiketta. Kaikki oli syötävä. Lisäperusteena käytettiin tuolloin sitä vetonaulaa, että herrat syövät sieniä ja jos sellaiseksi aikoo isona, on nyt syytä aloittaa harjoittelu.

Vähitellen opin syömään sieniä ja nyt ne ovat herkkuani. Herrahissiin en koskaan oikein ehtinyt, mutta suoranaiset lapiotyöt onnistuin kuitenkin jotenkin luovimaan.

Nyt siis meitä kasvatetaan. Lautanen pitää syödä tyhjäksi, sillä se on paras kiitos ravintoloitsijalle. Ruoka on maistunut. Tillman rohkenee olla kuitenkin vähän skeptinen perimmäisten motiivien suhteen. Ehkä kuitenkin taustalla on halu säästää raaka-aineita ja ruokatarpeita sekä tehdä vähän katetta. Tillman perehtyi asiaan tässä keväällä kokkikurssin tiimoilta.

Ravintoloiden elämä on täynnä arvonlisäveroviidakkoa, raaka-aineiden hukkaprosentteja ja katelaskelman sokkeloa. Kokkikurssilla jouduin tekemään kotitehtävän asiasta. Edes pitkän matematiikan suorittaminen, integraalilaskennan alkeiden hallinta ja iän tuoma kokemus eivät minua pelastaneet. Tehtävä tuli bumerangina takaisin ja sitä pyydettiin täydentämään.

Tässä näyttää nyt todella käyneen niin, että ravintolanpitäjät ovat päättäneet kertaheitolla laittaa katteet kuntoon. Toinen vaihtoehtohan olisi sitten se, että ryhdyttäisi säästämään raaka-aineista ja hankittaisi niitä epävirallisista paikoista ja lähteistä.

Pistäkää nyt kuitenkin nimi muistiin jos satutte täälläpäin liikkumaan. Lapsiperheiden ja muiden äkkiä täyttyvien on syytä olla varoen liikkeelle. Muuten käy samoin kuin Mr. Beanille sarjassa Nolojen tilanteiden mies; Tartar pihvi on pakko sulloa suolasirottimeen ja loput kaivettava ruukkukasvin multiin.

Milloin me päästään luokkaretkelle ?

Elämme suvivirren odotuksessa. Peruskouluissa on kirjat luovutettu, päivien opetuksellista sisältöä kevennetty ja luokkaretket työn alla. Jotkut onnelliset ovat jo käyneet Särkänniemessä ja jotkut menevät vielä tällä viikolla. Kaikki Suomen juku-juku –maat ovat toivon mukaan saaneet osansa näistä pikku riiviöistä.

Turun Sanomissa on mielenkiintoinen artikkeli asian tiimoilta. Siinä opettajat ja rehtori kertovat meille vähän siitä, millaisilla reunaehdoilla retkille lähdetään saatua oppia syventämään ja parantamaan.

Laivamatkoille ei lähdetä ollenkaan, ei edes päiväaikaa. Luokkaretken kohteen määrittelee oppilasryhmä. Villit viedään Korkeasaareen tai johonkin muuhun aidattuun paikkaan, rauhallisemmat luokat ehkäpä jopa museoihin taikka kaupungille. Ulkomaille ei mennä missään tapauksessa. Alkometri otetaan mukaan ja lapsosia puhallutetaan tarpeen mukaan.

Luokkaretkirahojen kerääminen on ollut viime aikoina vähän ongelmallista, sillä Helsingin herrat ovat esittäneet, että mitään ylimääräistä ei saisi kerätä. Toiset koulut ovat lopettaneet retket totaalisesti, toisissa taas niitä jatketaan.

Tillman teki aikoinaan kaksi ikimuistettavaa luokkaretkeä, joilla molemmilla olisi saanut kyllä olla mukana alkometri. Vuonna 1969 retkeilimme kaksi päivää Hanko-nimisessä periferiassa, jossa ruokakaupan myyjä ei halunnut puhua suomea, mutta myi kyllä auliisti 14 vuotiaalle keskiolutta. Hän ei ehkä ymmärtänyt kielen päälle, mutta kylläkin rahan päälle sitäkin enemmän.

Myöhemmin yöllä pakenimme täysihoitola Tellinasta kaupungille huoneen ikkunasta. Talvisten kaksoisikkunoiden poisottaminen oli vähän työlästä, sillä vanharouva – omistaja oli teipannut ne huolellisesti vanhanmallisella ikkunateipillä.

Seuraavana vuonna sekoitimme Lahden kaupungin toukokuista elämää Mukkulan kesähotellissa. Eräs tuleva opettajakollega tosin nautti matkaevääksi hankkimansa Nordfors- pöytäviinin ennen Tamperetta sillä seurauksella, että hänen retkensä musta aukko osui jo menomatkalle. Tillmanin musta aukko osui kesähotelli Mukkulan varhaisiltaan.

Nuoriso on siis mennyt kovasti eteenpäin noista ajoista. Vain joku harva nykyään lähtee omille teilleen taikka hukkuu vierailukaupungin meluun. Alkometreillä voi selvästi rajata luvallisen ja luvattoman toiminnan toisistaan ja hurjat yöreissut on kokonaan kiellettyjä. Tässä asiassa on hyvä että aika entinen ei koskaan enää palaa. Tässä asiassa on selvästi menty asialliseen suuntaan.

Tillman oli kerran myös oman tyttärensä yö-luokkaretken valvojana. Kaikki sujui hämmästyttävän hyvin ja asiallisesti. Olin ällistynyt ja kauhistuin vasta illalla vuoteessa kun muistin, että unohdin reception- vaiheessa pyytää, että kaikki mini-baarit suljetaan huoneista ja aikuisviihdekanaville laitetaan esto.

Aamulla kaikki olivat pirteitä ja innokkaita jatkamaan retkeä. Jälkeenpäin sitten kuulin pelkästään hyvää siitä, että lopetin viimein klo 24 poikien huoneissa ramppaamisen ja hyvien öiden toivottelun.

Halki Suomen

Olen taas täällä rajaseudulla, jossa Koitere liplattaa ja Alangon veljekset ovat musiikkinsa kokoon kasanneet. Rajan kirot ovat vielä tuonnempana, Ilomantsin takana. Tässä ruutukaava - alueella voi hyvin uskotella olevansa osa Eurooppaa.

Tulen tänne aina yhtä avoimin sieluin. Nyt saapumisen tekee tietenkin hellytäväksi se, että pääsee nuorison kanssa seurustelemaan ja kokkapuheita laskettelemaan. Aikaisemmin tulin tänne aistimaan Heikki Turusta ja hänen maalailemaansa elämää. Luulin se olevan satua ja Turusen keksimää. Myöhemmin olen huomannut, että Turunen ei ole kertonut vielä puoltakaan.

Loppukevään ilta kaupungissakin voi olla rauhallinen ja hiljainen. Kadut ovat äänettömiä ja täynnä hiipuvaa valoa. On vuoden upein aika.

Pystyyn marinoitua pohjetta

Sunnuntai-iltana satuin valvomaan tavallista myöhempään sillä vilkuilin vähän merirosvoelokuvaa ja lueskelin kirjaa. Merirosvoelokuva oli yritetty tehdä pelottavaksi ja karmivaksi. Minua eivät kuitenkaan luurangot juurikaan säikäyttäneet. Surfailin ajankulukseni siinä sitten muitakin kanavia.

Osuin Madventures- ohjelmaan. Nuoret miehet olivat lähetyssaarnaajien jalanjäljillä Papualla etsimässä ihmissyöjiä. Semmoinen kun heistä tuntui olevan kiinnostavaa ja formaattiin sopiva aihe.

Löytyihän sieltä sitten joku porukka keskellä viitakkoa. Osalla oli lippalakit ja t-paidat päällä mutta jousipyssyt ja keihäät oli asiankuuluvasti kasattu varustukseksi.

Pojat kyselivät ihmislihansyönnistä ja tummat kaverit kertoivat sitä sun tätä. Turistillehan voi korvausta vastaan esittää juuri sitä, mitä turisti kaipaa. No lihaa ei päästy maistamaan.

Ohjelman lopuksi sitten parivaljakko oli kotosuomessa hankkiutunut johonkin hulppeaan hirsilinnaan kokkailemaan. Nyt oli löydetty jostain ihmisen istukka. Minusta se näytti lyttyyn menneeltä ilmapatjan pumpulta.

Istukka käräytettiin mediumiksi ja toinen jehupetteri ryhtyi syömään sitä punaviinin kera. Siinä vaiheessa Tillmannin mieleen pätkähti muutama kysymys;

Mistähän Suomesta saa ostaa ihmisen istukan ? Mitähän semmoisen kilohinta olisi ?

Ja sitten vielä nukkumaan mennessäni mietin, mitähän laki tästä sanoo. Minulle on yksi hailee mitä joku syö. Irvokasta on kuitenkin se, että tämän aamun aviisit toitottavat sitä, että ruokajonot ovat jälleen kasvamassa ennen näkemättömän nopeasti . Samaan aikaan tarjottava elämysmaailma lähestyy jotain sellaista äärireunaa, jonka jälkeen on vain tyhjyyttä. Kuka muuten takaa sen, että muut tiinapetterit eivät ryhdy kokeilemaan Madventures – reseptejä ?

Liikehdintää

Tänään voisi kirjoittaa vaikkapa hetki sitten julkitulleesta Pohjois-Korean ydinkokeesta, taikka siitä, että Sami Hyypiä kuulemma pitäisi aateloida. Voisi kirjoittaa vaikkapa siitä, että 20 % suomalaisista jää ilman jälkeläisiä.

Ehkä kirjoitan kuitenkin siitä, että viikonloppuna viihtyisässä ja mukavassa entisessä pääkaupungissamme oli tapeltu oikein kunnolla. Varsisuon nukkumalähiö on kohta kuuluisa muustakin kuin Reijo Mäen dekkareista. Tosin edes niissä ei asuta ko. lähiössä vaan vain poiketaan työtehtävissä siellä.

Viikonloppuna Turun poliisi oli joutunut poikkeamaan useamman partion voimin Varissuolla. Syynä oli se, että kun

” monikymmenpäinen miesjoukko alkoi heitellä toisiaan kivillä ja kepeillä. Myös puukkoa vilautettiin tappelun aikana.”

Nyt tietenkin luulette, että kirjoitan sormet tikkana naputtaen monikulttuurisesta ahdingosta ja niin edelleen. No en kirjoita. Viittaan vain puukkojunkkareihin, Jukolan poikiin ja muihin historiallisiin ja fiktiivisiin tapahtumiin. Joukkotappeluja on aina ollut ja tulee aina olemaan. On hyvä, että niihinkin saadaan vähän uutta verta.

Ups. Tuo viimeinen kuulostaa vähän pahalta. Se oikeastaan näyttää ihan sammakolta, kun sen lukee.

Päästän teidät viimein ahdingosta ja kerron seuraavan mielipiteeni. Brighton, Paris, Malmö, Varissuo…. ketju tulee olemaan pitkä ja kivinen. Palokuntia ja poliisipartioita tullaan tarvitsemaan kaikkialla missä vieraat kulttuurit kohtaavat. Olen lukenut historiaa ja folklorea viimeisen viikon aikana yli 1000 sivua ja sellaiseen päätelmään valitettavasti olen tullut. Tämä kaikki on vasta alkua. Jos olet ostamassa kämppää, älä osta sitä läheltäkään Varissuota.

Ihminen näyttäisi muovaavan kulttuuriaan, liikehtivän edes takaisin ja sulautuvansa muihin ihmisryhmiin, mutta aina se vaatii veronsa. Näissä rajatilanteissa näyttää olevan kitkaa, viivettä ja aaltoliikettä.

Kun Suomi muuttui agraariyhteisöstä tietotekniseksi palveluyhteisöksi, tarvittiin aikaa 100 vuotta. Nyt kun maa muuttuu suomalais-ugrilaisesta pallinaamojen maasta monikansalliseksi eurooppalaiseksi valtioksi, tarvitaan taas ainakin se sata vuotta. Sitä kehitystä on nyt tapahtunut noin 30 vuoden ajan. Edessämme on siis vielä ainakin parin sukupolven mittainen ajanjakso jolloin sopeudumme tähän kaikkeen. Ruotsin kohdalla näyttäisi siltä, että sopeutumisaikaa on vielä ehkä 30 vuotta jäljellä.

Ryhtykäämme sopeutumaan.

Olen taas vähän reissussa. Ajastan tänne kuitenkin jotain pientä ajatuksen poikasta , jotta jotain lukemista olisi tarjolla.

Sunnuntaita kaikille

Kuopiossa ja Jyväskylässä tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla ikäviä asioista. Molempien kaupunkien lupsakka ja maanläheinen ilme on muuttumassa slummiutuneeksi ja ahdistavaksi. Milloin kuolee kolme, milloin kaksi, milloin taas kaupunki pääsee jonkin inhokkilistan kärkikymmenikköön.

Tillman on kirjoitellut muutamaan otteeseen tästä ongelmasta, joten tässä ja nyt täytyy valitettavasti vain uudistaa se ennustus, että tämä Kuopion tapaus ei jää viimeiseksi lajissaan. Laajeneva avohuolto, lisääntyvä pahoinvointi ja nuorison näköalattomuus ovat avanneet Pandoran lippaan.

Vallitseva arkiajattelun mielipide asiasta on se, että aselakia uudistamalla voitaisi estää tämän kaltainen toiminta. Semmoinen ajatus on mieletön ja populistinen.

Totuus lienee se, että yhteiskunnalla ei ole enää mitään mahdollisuuksia kontrolloida jäsentensä pahenevien olotilojen aiheuttamia ongelmia. Mielenterveystyö on riittämätöntä. Lisäksi siellä käyvät vain fiksut sairaat. Keskuudessamme kulkee suuri määrä ”takarivin taunoja ja tiinoja”, jotka ovat omasta mielestään ihan terveitä ja joiden mielestä ympäristö vilisee erisortin hulluja.

Patologinen johtajuuskin on yleistä, sen määrästäkin tiedetään jotain ja monella on omakohtaisia kokemuksia semmoisesta työorganisaatioissa.

Tillman on nyt kärsinyt kohta 11 vuotta mielenterveyden häiriöistä. Tunnen tämän asian ja alueen paremmin kuin opettamani asiat keskimäärin. Joka kerta kun jossain puukko vilahtaa taikka iskuri iskee nalliin, Tillmanin sydämestä murenee pala.

Uhrin kauhistuttava kohtalo, omaisten suuri suru, teon sattumanvaraisuus ja mielettömyys, mutta ennen kaikkea surmatyön tekijän oma tragedia koskettavat mieltä. Paradoksaalista oikeastaan onkin se, että järkytyksen ohi mentyä voi hetken olla onnellinen siitä että oma sairaus on aisoissa. Itse on selvinnyt voittajana suuresta pahasta mörköstä, joka vaanii aina nurkan takana.

Arkiajattelussa unohtuu ”terveiltä” ihmisiltä oikeastaan kolme asiaa kun he puhuvat mielenterveydestä. Ensiksikin, kukaan ei mielenhäiriötä itselleen vapaehtoisesti hanki. Niin hullua ei olekaan. Voin vakuuttaa. Toiseksi vain osa mielipuolista on kirjoissa ja kansissa. Kolmanneksi on muistettava se, että mielen sairaus voi murtaa isäntänsä niin monella tavalla. Monen kohdalla taakka on niin ylivoimainen, ettei edes hoito pysty heitä pelastamaan. Näitä tapauksia on yli tuhat vuodessa.

Voisin kirjoittaa sivukaupalla x-sukupolvesta, joka syntyi 1980-luvun alkupuolella. Voisin kirjoittaa jonkin verran myös y-sukupolvesta, joka pieninä lapsina joutuu kohtaamaan sen, mitä meillä nyt on edessämme. En kirjoita.

Totean vain sen, että yhteiskunta tulee aina niittämään sitä , mitä se on kylvänyt. Siksi olisikin suotavaa, että ainakaan koululaisten ateriakustannuksiin ja vihanneksiin ei nyt puututtaisi. Semmoisesta pienestä jutusta voisi ihan hyvin aloittaa.

Tervetulo uusille lukijoille; Jamido ja Kaura

Kesän ensimmäinen hirvi

Joroisilla on kuollut motoristi ajettuaan hirven kanssa yhteen. Onnettomuus sattui eilen Pieksämäen ja Varkauden väillä, valtatie 23:lla. Uutisen mukaan motoristi kuoli heti.

Tillman on ajanut tänä keväänä vasta 10 kilomeriä. Monet työ velvollisuudet ja uusien urien aukomiset ovat vieneet ajan täydellisesti, eikä aikaa ole ollut tien päälle. Moottoripyöräilyn vaarat ja niihin sopeutuminen ovatkin minun kohdallani vasta edessä tämän ajokauden suhteen.

Irtosora ja –hiekka ovat teiltä ja kaduilta viimepäivien sateiden ansiosta kadonneet. Vaara numero ykkönen on siis pois.

Toisena vaarana kuitenkin on ajamattomuus. Vasta ensimmäiset 1000 kilometriä antavat ajajalle edes vähän takaisin menneiden vuosien ajotuntumaa ja – taitoa. Vasta juhannuksen jälkeen kaikki alkaa taas sujua kohtuullisen turvallisesti.

Sitten ovat tietenkin ketut, koirat, rusakot, hirvet ja traktorit, joihin ei koskaan oikeastaan totu. Ajaessa katse seuloo tienpientareita ja sivuteitä taukoamatta. Jokainen tummempi varjo on potentiaalinen eläin, joka tulee eteesi. Kissan kokoisesta ylöspäin ne ovat kaikki erittäin tappavia.

Kun kohtaan tiellä traktorin, ryhdyn heti haravoimaan liittymiä. Jokainen lähistöllä oleva liittymä on potentiaalinen määränpää tälle vehkeelle. Se voi kääntyä ihan minne vain.

Vaaralistassa seuraavana ovat valtateiden kulumaurat sateella. Niistä on syytä pysytellä pois. Sadekeli on mukava keli ajaa, sillä silloin ei tule kuuma ajopuvun sisällä. Sadekelin inhottavuus on juuri noissa urissa.

Tietenkin myös jokainen sivuliittymä on vaaran paikka. Kuka tahansa saattaa tulkita sinut naapurinpojan mopediksi ja kun sieltä kurvataan eteesi, sinä voit vain toivoa, että vastaantulevien kaista on juuri silloin vapaa.

Tillman ei pääse vielä tänäänkään tien päälle, sillä pino kirjoja odottaa tuossa vieressä, nurmikko on leikkaamatta ja pyörä huoltamatta.

Vaara vaanii kuitenkin siellä jossain ja odottaa minua. Ei se häivy mihinkään. Vaara vaanii hoitolaitoksissa, Kuopion torilla ja vaikka missä. Tästäkin päivästä pitää taas jotenkin selvitä.

Tervetuloa lukijoiksi Rita ja Anna. sekä muut viime aikoina tulleet.

Vauva-Boxi

Tillman on tottunut palauttamaan kirjoja kirjastoon luukun kautta jos aukioloaika on sattunut jo päättymään. Menetelmä on mukava ja helppo. Samalla säästyy usein rahaa sillä sakkomaksut jäävät tulematta.

Tsekin tasavallassa asia on viety vielä pidemmälle. Jos siellä sattuu omistamaan ei-toivotun vauvelin, sen voi viedä vauva-boxiin. Tämmöisiä boxeja on Tsekissä kuulemma jo 25 kappaletta.

Kun vauva laitetaan boxiin, laite hälyttää hoitajan paikalle sellaisella viiveellä, että jättäjä voi lähteä jatkamaan huoletonta elämää anonyyminä ja elämälle avoimin sydämin. Edessä voi olla vaikka mitä kivaa ja jännää.

Hoitajatäti käy ottamassa vauvelin pois laatikosta ja tasavalta alkaa huolehtia jäsenestään.

Ohjeita boxin ulkopuolella on kuulemma monella kielellä, ei kuitenkaan suomeksi. Monikielisyys on tietenkin avoimessa Euroopassa pakollinen juttu jonka tarkoituksena on se, että äidit ja vauvat voivat vapaasti liikkua yhdentyvässä maanosassa.

Sarah Palinin tytär tässä äskettäin valitteli teiniraskauden kurjuutta ja elämän kovuutta. Hän oli kovasti sitä mieltä, että jokaisen teinibileisiin lähtijän olisi ennen siiderikassiin tarttumista hyvä kuunnella vähän vauvelin itkua. Ettei sitten menisi elämä pilalle.

Elämän pilaajia voivat olla esim. katolinen maa ahdasmielisine abortti-säädöksineen, vastasyntynyt lapsi, otettu opintolaina tai liian paksut sääret. Kaikki vaikeudet pitää kuitenkin pystyä kiertämään. Ihminenhän on luotu lopultakin Narkisoksen kaltaiseksi hedonistiksi, jolle on annettu kaikki valta maan päälle.

Ei valitettavasti kylläkään kaikkea järkeä.

Shokki ja jälkishokki

Tein perjantaipäivän kunniaksi vähän politiikkaa. Näpsyttelin YLE:n vaalikoneeseen mielipiteeni 30 väittämään. Sen jälkeen kone kertoi minulle sen, ketkä ajattelevat samalla tavoin asioista. Tein samanlaisen testin erkkolaisen sivuilla viikko sitten.

Toinen tai molemmat koneista ovat täyttä humpuukia. Yleisradion testi antoi kärkikymmenikköön minulle 7 ehdokasta yhdestä ja samasta puolueesta. Erkkolaisen testi taas antoi yhden ainoan ehdokkaan kyseisestä puolueesta kärkikymmenikköön. Molempien testien hylkiö-kymmenikkö oli suurin piirtein samanlainen. Mitään eroa ei siinä päässä syntynyt. Vain tuolla yläpäässä.

Tuntien ajatteluni ja mielipiteeni, voin nyt tässä todeta, että yleisradion kone antaa huomattavan kiinnostavia ja äänestystä innoittavia tuloksia kun taas erkkolaisen koneen antama tulos on minulle vieras ja kauhistuttava.

Yleisradion testi muuten rankkasi kohdallani ykköseksi naisehdokkaan. Kas kummaa, reporadion listalle pääsi myös yksi entinen urheilija ja nykyinen sosiaalidemokraatti. Erkkolainen ei antanut minulle yhtään työväenaatteen nimeä.

Olen siis toipumassa shokista. Ajatteluni ei olekaan irtaantunut niistä arvoista ja asioista, joita olen mielessäni elämäni aikana pitänyt. Erkkolaisen lehtitilauksen katkaiseminen viime syksynä oli järkevä ja asiallinen teko, joka toivon mukaan avaa silmäni vähitellen. Kissanpennuilla se tapahtuu muutamassa päivässä, keski-ikäisen miehen osalta aikaa saattaa kulua vuosia. Mutta paranemisen tiellä ollaan.

Monet läheiseni ovat sanoneet, että he eivät tiedä, ketä äänestäisivät ja miksi äänestäisivät. Minulle miksi on ollut aina helppo asia. En ole koskaan jättänyt äänestämättä yhdessäkään vaaleissa. Kirkollisvaalit mukaan lukien. Ketä - kysymys taas tulee minullekin vaikeammaksi vuosi vuodelta. Sen tiedän jo nyt, ketä en missään nimessä äänestä. Tässä lyhyt luettelo asiasta.

En tule äänestämään henkilö, joka on saanut oikeudessa tuomion. En tule myöskään äänestämään henkilöä, joka on ennen harrastanut kilpaurheilua tai harrastaa sitä nyt. En äänestä myöskään henkilöä, joka on saavuttanut julkisuutensa median avulla ennen politiikkaan ryhtymistä. En äänestä henkilöä, joka on järjestämässä kansanäänestystä joka ainoasta tuulimyllystä ja pakolaiskiintiöstä.

Lisäksi yritän em. karsinnan jälkeen etsiä jäljelle jääneistä sellaisen, joka on tehnyt joskus oikeaa, aitoa lisäarvoa tuottavaa työtä ja elättänyt itsensä sillä.

Mutta käykää ihmeessä vertailemassa koneita. Minun kohdallani tulokset olivat kummallisia.

Kahden kilon siika

Sosiaalisen median sarjassa esittelen nyt Jutta Urpilaisen jälkeen ”Kahden kilon siika” nimisen videon, joka on kerännyt jo yli miljoona katselukertaa Internetissä. Kyseinen tuotos on lisäksi poikinut noin 40 remix- esitystä, joissa samaa teemaa pyöritetään eri kanteilta.

Suomalainen kaupallinen liikkuva kuva ei helpolla pääse näihin lukuihin edes vuosien mittaa. Niiden budjetit liikkuvat miljoonissa euroissa ja usein käy niin, että jokaisen katsojan pääsylippusta leijonan osa menee kattamaan näitä kustannuksia.

Tässä videossa yksityinen ihminen pienellä budjetilla luo spektaakkelin, jossa pääosassa oleva siika luultavammin ei edes esiintymispalkkioita saa, vaan lopulta heittää henkensä filmimogulien kädessä.

Remix osaston riemuja voitte myös käydä katselemassa. On tappajahaita ja Hitleriä Perikatoelokuvassa. Kaikissa on pääosissa savolainen siika.

Tosi huono ajoitus

Tänään ilmestyvän IMAGE - lehden kannessa on SDP:n puheenjohtaja Urpilainen. Niin ainakin lehden kotisivut väittävät. Äänten kalastelun tehostamiseksi ja hoivaihmisten mielenkiinnon lisäämiseksi puheenjohtaja on vetänyt asiaan kuuluvat releet päälleen.

Ja kädessä on valmis lääkeruisku.

Huono , tosi huono.

Junger ja uusi aika

Uuden ajan oireena ja ilmiönä melkein päivittäin kohtaamme julkisuuden uudessa muodossa. Taitavissa käsissä se ja sosiaalinen media muuttuvat tehokkaaksi neutronipommiksi, joka romahduttaa kohteensa ja tämän aikomukset totaalisesti, mutta jättää rakenteet ehjiksi.

Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin Facebook-sivulleen tekemästä muistiinpanosta on noussut pienimuotoinen kohu. Hän on laukaissut tehokkaan torjuntaohjuksen Facebook –tuliasemastaan kohti irtilaskettuja huhuja. Ensi vaiheessa torjuntatieto kohtaa yli 1000 Jungerin kaveria ja tänä aamuna sitten Aamulehden välityksellä paljon lisää ihmisiä. Epäilemättä myös huhun liikkeellelaskijat.

Jungner nimittäin kirjoitti facebook- muistiinpanoonsa Sanomapomon uhanneen tuhota hänen ja Yle Uutisten vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen persoonan välineillään.

Ei siis vastauhkauksia, ei käräjöintiä, ei väkivaltaa. Vain pieni merkintä tiedoksi ystäville 1000 hengen forumille.

Tillman uskoo, että kyseinen Sanomapomo, kuka hän sitten lieneekin, ymmärtää tästä kirjoituksesta kaiken kauhistuttavuuden. Heitä ei lasikartanossa niin monia ole, etteikö tänä aamuna jo olisi tarkasti tiedossa, kuka tämä tämmöinen uhkailija on. Lähtölaskenta on jo alkanut.

Valta on perinteisesti liittynyt joko maaomaisuuteen tai rahaan. Maaomaisuuden merkitys vallankäytön välineenä loppui teollistumiseen ja 1700-lukuun. Sitten olemme eläneet noin 200 vuotta aikaa, jolloin vallankäytön keskeinen apuväline oli raha. Et enää tarvinnut maata muualle kuin kynsiesi alle ehkä, kunhan sinulla vain oli rahaa. Agraariyhteisökin murtui lopulta nopeasti.

Nyt olemme sitten siirtymässä uudenajan kolmanteen aikakauteen. Tieto on valtaa. Siru passissa taikka luottokortissa riittää, tietoverkot jylisevät sota-aseina ja sillä, kenellä on mahdollisuus tuottaa, muokata, jakaa taikka seuloa tietoa, on myös valta. Internet ja sosiaalinen media ovat paljon bolshevikkivallankumousta suurempi kumous, jonka lopullisia vaikutuksia voimme vain arvata.

Junger ei edes yrittänyt soittaa poliisille taikka lakimiehelleen. Kumpikin olisi hidasta , kallista ja hankalaa. Junger kirjoitti Facebookiin.

Ravintola Lehtovaara oppi tämän 2005 erittäin katkerasti. Myöhemmin sitten oppijia on ollut muitakin, mutta he ovat oppineet muutamassa tunnissa. Tillman tässä taannoin kirjoitti puhelinoperaattorilleen, että ellei laskunoikaisu onnistu nopeasti kahden kesken, se oikaisu onnistuu kyllä netin ja blogi-sivun kautta. Rahat tulivat 2 päivässä.

Olemme siirtyneet uuteen aikakauteen. Taistelut eivät enää ole ehkä kovin fyysisiä ja kipua tuottavia. Nyt taistellaan tunteilla ja sielulla. Tuska puolin ja toisin on varmasti kuitenkin suurta.

Tillman miettii kovasti Naamakirjaan menoa. Vähän niin kuin 1980-luvulla vanhat ihmiset; tulenko toimeen ilman tietokonetta vai pitääkö mennä leikkiin mukaan.

Julkisuuden kirot

Iltalehti on tehnyt Markosta jutun. Tästä tanssija- Markosta , ei siitä nobelistin pojasta. Juttu on otsikoitu nasevasti ja antaa ymmärtää, että nyt on julkisuuden henkilön vuoro päästä tilittämään tuntojaan. Ja kyllä hän tilittääkin.

Hänestä on nimittäin ahdistavaa liikkua ihmisten joukossa, koska kaikki tuntevat hänet.

Tillman kysyykin; mistähän moinen mahtaisi johtua ?

Ensin tehdään kymmenen vuotta tikusta asiaa, jotta lehdet ja media edes vähän huomaisivat. Ryhdytään myymään itseään kaikin tavoin ja kokeillaan siipiä jopa esimiestaitojen konsulttina. Ja sitten ihmetellään, että mikä on kun ei saa olla rauhassa.

Tillman antaa taiteilijalle hyvän neuvon. Kun pysyttelee ihan omissa oloissa, tekee kuukausipalkattua työtä, kieltäytyy naistenlehtien ja muun median haastattelupyynnöistä ja elää muutenkin tasapainoista ja tavallista elämää, julkisuus kyllä siitä vähitellen sitten häviää ja vähenee.

Toinen julkisuuden henkilö, Vesa Keskinen, on ollut viime ajat aika lailla hissukseen. Hän ei ole laittanut itseään likoon ja jälkikin on surullista. Vuonna 2007 Kyläkaupan liiketulos kääntyi tappiolliseksi ensimmäisen kerran 30 vuoteen. Viime vuonna tappiota tuli edelleen, joten tämä julkisuuden henkilö on tälläkin kertaa edellä kulkija, uuden ajan airut. Tillman ihmettelee vain sitä, että miksi meno Kyläkaupassa nyt muuttuu, kun oikea taantuma tulee.

Pitäisi ehkä tulla taas julkisuuteen ja tuotteistaa itsensä uudella tavalla. Jos Vesa Keskinen luulee, että hänen halliinsa tullaan ostoksille satojen kilometrien päästä romun, roinan ja muun sekundan ja priiman rajaviivalla tasapainoilevan tuotejoukon vuoksi, hän erehtyy. Hän on tullut aikoinaan julkisuuteen myymällä itseään ja nyt hänen kohtalokseen sitten tulee se, että on jatkettava valitsemallaan tiellä. Hänen kauppaansa tullaan nimenomaan hankkimaan ostoselämyksiä ja niihin kuuluu oleellisesti itse kauppias. Kyse on sosiaalipornosta ja tirkistelystä henkisessä mielessä , vaikka kukaan ei odotakaan näkevänsä itse kauppiasta liikkeessä. Riittää kun voi kotiin palattuaan taivastella kaupan suurta kokoa, tavaran määrää ja kauppiaan asuintaloa sekä sen puutarhaa.

Sama koskee tanssija Markoa. Hellaakoskea kannattaa lukea ja miettiä asiaa. Vapaasti siteerattuna asia menee jotenkin niin, että; Kulkija on tiensä vanki, vapaa on vain umpihanki. Ja kun sinne umpihankeen on tarpeeksi uutterasti julkisuuspolkua tallannut, kohta jo väki ja kansa luulee, että siellä se oikea tie menee, uudessa paikassa ja se on se oikea totuus Markosta ja Vesasta

Kuvassa kauppiaan talo. Kuva on lainattu netistä.

Terveyttä yli maakuntarajojen

Satakunnassa näyttää alkavan mielenkiintoinen vaihe Rauman aluesairaalan tapauksessa. Satakunnan sairaanhoitopiirissä on ollut pitkään semmoista ilmaa, että kaikki satakuntalaiset sairaat voitaisi hoitaa Porissa. Ajatus tuntuu tietysti raumalaisista vieraalta. Varsinkin kun samalla on huhuttu, että mahdollisesti tyhjäksi jäävä aluesairaala olisi erinomainen vastaanottokeskus. En sano minkä tai keiden, arvaatte kyllä.

Tillman ei tiedä, mikä on asiassa totuus. Kaupunkien fyysinen etäisyys on vain 50 kilometriä. Henkinen etäisyys voi olla sitten valovuoden. Ymmärrän hyvin huolen.

Viimeisenä vetona raumalaiset ovat ryhtymässä neuvotteluihin varsinaissuomalaisten kanssa. Sinne kun on matkaa lähes 90 km. Silloin voisi olla mahdollista säilyttää aluesairaalan toiminta Raumalla. Tillman miettii kovasti sitä, mitenkä Satakunnan sairaanhoitopiiri sellaisessa tapauksessa suhtautuu siihen, että normaali terveyskeskustoiminta Raumalla olisi edelleen satakuntalaisten hallussa.

Ulkopuoliselle asia saattaa olla yksi ja se sama. Ne jotka jotain Satakunnasta tietävät, voivat varmasti todistaa, että tässä on nyt kysymys perimmäisistä asioista.

Rauman aluesairaala on monen legendan tyyssija. Mies Reenkola oli oiva ja etevä tohtori, josta on oikein kirjakin olemassa. Helmer Qvist operoi satamäärin urheilijoiden polvia ja nilkkoja suurella ammattitaidolla. Luettelo on pitkä ja legendoja monia. Ehkä kertaan pari niistä lukijoiden iloksi.

Rauman aluesairaala kipsasi 1970-luvulla erään mummon väärän jalan kaatumisonnettomuuden hoitotoimenpiteenä. Kun mummo valitti särkyä toisessa jalassaan, hänelle sanottiin, että hermot ne vekkulisti menevät ristiin ja säteilevät. Vasta kipsiä pois otettaessa huomattiin, että ihan kohtuullisesti oli luutunut se toinenkin jalka, ihan ilman kipsiä. Pikkuisen vaan vinoon.

Sangen kuuluisa oli myös yksityinen hammaslääkäri Into "Pärre" Parvala , joka nimitti itseään molemppitte leukkoten dronttohtoriks. Hänen harrastuksenaan olivat laulu ja kaikin puolinen lystimpito.

Raumalainen yksityislääkäri Maijala oli suuressa huudossa ja maineessa koko sodanjälkeisen ajan. Kotipitäjäni kunnanlääkäri oli taas vähän huonommassa maineessa. Usein hänen vastaanottotilaansa käytettiinkin välipysähdykseen. Muuan Kuolimaan kylästä kotoisin ollut vanhaemäntä olikin kiteyttänyt aikoinaan perin oivallisesti tämän asian , kun hän kunnanlääkärille tautiselostuksensa lopuksi oli todennut;

"Ett, ei mnuut mittän terveks tart saad, mutt` gon saisitt`sen verran paremmaks, ett´mnä pääsisin Raumalla Maijalan dyä."

Kuvassa ei ole puheena oleva aluesairaala, vaan Rauman Cumulus, jossa Hakalan Erkki ja Matsomppi ryyppäsivät viikon ollessaan mattokaupoilla Satakunnassa. Kauhavalta oli lähdetty ja vähän jo kauppaakin saatu. Kaikki meni kuitenkin iloiseen elämään tässä rakennuksessa.

Kotiin palatessaan Pohjanmaan myyntitykit olivat kertoneet Kaisulle, että satakuntalaiset ovat itaria ja saitoja ihmisiä, jotka ostavat mattonsa mieluummin tavarataloista kuin rehellisiltä pohjalaisilta myyntimiehiltä.

Taidatkos sen paremmin sanoa. Minua itseasiassa kiinnostaa kovasti se, onko kirjailija Tuuri itse käynyt Rauman Cumuluksessa. Toiseksi minua kovasti kiinnostaa se, että mistä on lähtöisin Tuurin veikeä tapa laittaa satakuntalainen aina syntipukiksi tai toistaitoiseksi jokaiseen romaaniinsa.

Taas menossa

Pari seuraavaa päivää kuluu taas tien päällä. Tiistaina päivitän jälleen ihmetyksiä ja kummallisuuksia maailmasta. Yritän kerätä nyt muutakin kuin oluen huurua matkaltani.

Olen selvästi saamassa kovia vieroitusoireita, jos olen pois tästä koneen äärestä. Kun tiedämme, että adiktien määrän olisi hyvä olla vakio, joten jotain on kohta jätettävä pois. Huomaan vähentäneeni lukemista. Selitys on siinä, että olen viimeaikoina lukenut jonkin verran ammatillista kirjallisuutta ja semmoinen syö miestä niin, että fiktiota ei oikein osaa lukea samaan aikaan.

Muutenkin valon lisääntyminen ja aktiviteetit saavat aikaa sen, että kierroksia on taas ihan liikaa.

Loppu kevennykseksi voisi tässä todeta, että olin seisoskelemassa eilen Hesassa vanhan linja-autoaseman aukiolla sosiaalidemokraattien vaalitilaisuudessa. Jos nimittäin satutte jostain kuvasta näkemään. Näin ilmielävänä puheenjohtaja Urpilaisen. Tarjolla oli myös karkkia ja ilmapalloja. Kannattajakuntakin oli tiukkaa aatteen väkeä. Monet kuulijoista näyttivät iästään päätelleen kokeneen aikoinaan 1956 suurlakon vähän isommissa kansanjoukoissa.. Minä tunsin itseni nuoreksi ja erittäin kokemattomaksi.

Kahden miehen seuruettamme yritettiin agitoida liikkeen toimintaan mukaan, mutta kerroimme ystävälliselle järjestöaktiiville että olimme vain ohikulkumatkalla. Niin kuin kaupassa usein sanotaan yli-innokkaalle myyjälle; minä vaan katselen.

Lähden siis, sillä tunnin tappelun jälkeen sain POPULUS-matkalaskuohjelman hyväksymään kaikki yritykseni . Matkalaskuissa pitäisikin nykyaikana saada laskettua päivärahoihin mukaan ne tunnit, jotka joutuu tämän ohjelman kanssa taistelemaan. Epäilen, että moni virkamatka Suomessa näinä aikoina tehdään mieluummin omaan piikkiin.

Pullaa ja hämyheikkiä

Tässä on ohjelma, jota en saata katsoa. Tässä taas syy siihen, miksi en saata sitä katsoa. Nyt on hyvä olla erityisen tarkkana, ettei vain vahingossakaan katsoa sitä ohjelmaan.

Kyseiset henkilöt ovat minulle tuntemattomia ja uutisen viaton luontokappalekin ilmeisesti ulkomaalaista perua, joten osanottoni tarantellalle vaan. Joku laki muuten pitäisi olla muistaakseni, jossa kielletään eläinrääkkäys.

Ensimmäisen oikean työpaikkani ensimmäinen oikea pomo harrasti vapaa-aikanaan muurahaisten syöntiä. Hän suositteli asiaa minullekin, mutta minä vaihdoin 3 kk perästä työpaikkaa.

Uudessakin työpaikassa opetettiin syöntitapoja ja etenkin juontitapoja. Pääsin näkemään muun muassa kokonaisen vadillisen siististi nyljettyjä räkättirastaita. Minua pyydettiin aterialle, mutta vetosin kiireisiin.

Olen syönyt elämässäni lauman jokiäyriäisiä ja jonkun etanakin. Olen himoinnut aika ajoin kovasti metvurstia, jotka hinnasta päätellen kaikki on tehty ravikuninkaista. Hämähäkkiä en ole koskaan syönyt. Sikaa kylläkin paljon ja veriruokia kyllästymiseen asti. Ja Pottilohkoa, tuota jumalaista Kannaksen lahjaa kantasuomen ruokavaliolle. Lapskoussi ja Toppseil velling ovat hyviä perinneruokia myös. Paras ehkä kuitenkin oli isoäitini tekemä makea kaljavelli, eli kaljakiisseli.

Mutta en, en edes aio syödä hämähäkkiä. En myöskään änkeä tilanteisiin, joissa semmoista joutuisi tekemään. Olen kerran Romaniassa sitkeää lounaslihakeittoa lusikoidessani havahtunut siihen kammottavaan havaintoon, että ravintolan lemmikkikissa oli yön aikana kummallisesti kadonnut. Se kokemus oli jo veret seisauttava. Elettiin Causescun aikaa. Kaikki oli mahdollista.

Romaniassa ei muuten kannata pyytää tarjoilijalta kahvin kanssa pullaa. Huono homma, olen kokeillut. Se pulla nimittäin siinä kielessä ei tavallaan kuulemma ole mitään syömistä, vaan se on se, mikä naistarjoilijoilla on navasta vähän alaspäin.

Takvandring

Ruotsalaiset ne on kovia keksimään uutta ja erilaista. Nyt pääsee Tukholmassa retkeilemään myös kattojen päällä. Opastetut kierrokset tapahtuvat Riddarholmenin saarella ja kestävät noin tunnin.

Tässä on pieni video asiasta, jotta pääsette tunnelmaan. Mikäli menette lautalla, menomatkalla kannattaa huilata hyvin ja mennä aikaisin hyttiin, ettei sitten kierroksella huojuta kovasti. Ruotsalaiset ovat tuttuun tapaan huolehtineen turvallisuudesta viimeisen päälle joten kypärä ja turvavaljaat on pakko pukea päälle.

Häiriö kansainvälisessä ohjelmansiirrossa

Tiedättekö, minkä firman omistus jakautuu seuraavasti:

TPG, Texas Pacific Group: 42 % , La Caisse des Dépôts et Consignations: 24 % , AXA Private Equity: 18 % , Charterhouse Capital Partners: 14 % ,Johto ja henkilöstö: 2 %

Tillman pääsi asiasta jyvälle vasta aamun lehteä selatessani. Uskoisin, että moni lukijoista on asiasta tietämätön, joten niiden tiedoksi, jotka eivät lue sanomalehti Keskisuomalaista , kerrottakoon, että kyseessä on Digita OY.

Yleisradio yhtiöitti aikoinaan koko antenniviidakkonsa ja lähetystekniikan tälle yhtiölle. Kuitenkin jo vuonna 2006 Yleisradio luopui viimeisistäkin Digitan osakkeestaan. Koko " virallinen" lähetysverkkomme on siten jonkin kansainvälisen yhtiön hallussa ja mielihalujen armoilla. Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Yleisradion toimintaa ollaan nyt järjestelemässä avunhuutojen saattelemina; julkista hyvää tiedonvälitystä täytyy olla ja sitä pitää tukea.

Apua huudetaan nyt tuotantoyhtiölle. Mikä saa meidät uskomaan, että siitä tuesta ei leikattaisi heti suurta osaa tämän jakeluyhtiön kasvaviin kuluihin. Nyt jo näyttää siltä, että rahavarojen puitteissa Yleisradio tekee huonompaa ohjelmaa ja lähettää enemmän uusintoja. Myös Digita on sopeuttanut toimintaansa viime aikoina. Tekstitykset eivät toimi, äänet ovat pois, kanavat vaihtuvat ja huoltotyöt raunioittavat lähetysjärjestelmän viikkokausiksi.

Entäpä sitten, kun tulee sota, kapina tai luonnonmelske ? Mikä saa meidät uskomaan ja luottamaan siihen, että tiedonvälitys toimiin kaikissa olosuhteissa siten, miten eduskunta on yleisradion kohdalla toimiluvassaan määritellyt.

Yleisradion rahoitusongelma onkin siis visainen juttu, jossa pitää miettiä vähän sitä, ketä rahoitetaan ja miten. Muuten voi käydä niin, että rahat menevät kansainvälisiin taskuihin ja me katselemme kansainvälistä hömppää.

Aikoinaan oli hyvin yleistä syyttää katkenneesta lähetyksestä yleisradion teknisiä tai kansainvälisiä kuvayhteyksiä. Eilen illalla kaikki pelasi hyvin. Tillman töllötti illalla paremman puutteessa spektaakkelia Moskovasta. Ihailin suunnattomasti suomenkielisen juontajaparin kykyä asettua lapsenmielisesti odottamaan hurjaa pistesaalista Suomen esitykselle. Mieleeni tuli ajatus kahdesta lapsesta, jotka ovat pyytäneet joulupukilta puhuvan kirahvin ja sukellusveneen.

Eniten Tillmania kuitenkin huvitti järjestäjien väliaikaohjelma. Mammuttimainen maa, omalaatuisine ajatuksineen oli valinnut kummallisen ja mammuttimaisen väliohjelman. Minulle tulivat esityksestä mieleen toisinajattelijoiden sätkyminen kommunismin verkossa, Uralin vankileirit, Stalinin puhdistukset ja suuret pakkosiirrot.

Hotellielämää

Tämä on hassu hotelli. Näitä uusia. Kirjaudut sisään itse koodilla ja Visa hoitaa loput. Huone maksaa 76 euroa yöltä. Hämmästyttävää on se, että kun ihminen tulee ottamaan sinua vastaan ja sinulle annetaan aamupala, huoneesta joutuu maksamaan lähes kaksinkertaisen hinnan.

Olen tämmöisessä hunajakennossa asunut 2000-vuonna Ranskassa. Silloin hölmöyksissäni laitoin ovikoodin tussilla käteeni. Vesiliukoisella. Ja kuten tarinan kulun kannalta tarpeellista on, näissä huoneissa on hyvät suihkut. Niinpä minä sitten kummastelin kättäni iltapimeässä ja mietin koodia.

Nyt olin viisampi. Tallensin sen kännykkään. Koodia joutuu tosin räpläämään joka ovella siinä määrin, että se jää kyllä hyvin mieleen.

Syöksyn nyt pääkaupungin aamiaistarjontaa selvittämään.

Kaapeli

Olin kaapelitehtaalla olutfestivaaleilla.

Erityisen mukavaa oli maistella uusia olutmerkkejä ja nauttia paikallisväestön kohteliaisuudesta. Olin yllättynyt. Ihmiset ovat tottuneet elämään ruuhkassa, kaikki pyytävät auliisti anteeksi tönimistä, eikä koko seikkailusta jäänyt verinaarmua. Kaapelitehdas ja oluet olivat riemastuttavia kokemuksia.

Join " Kesävänskä"- olutta, maistelin voittaneita savukataja-juttuja ja lopulta putsasin suuni Laitilan Pilssillä. Musiikki raikasi ja ystävällisiä ihmisiä riitti. Joudun pokkaamaan syvään paikallisväestölle. Nautin suuresti.

Odotan innolla huomista kotimatkaa. Valtionrautatiet toivon mukaan täyttää yhteiskuntavastuunsa miehen tavoin ja vie väsyneen matkajan taas Keski-Suomeen.

Metro-elämää

Täällä on lämpimämpää kuin odotin. Olen siis joutunut ja voinut nauttia runsaasti virkistävää juomaa. Jokaisessa kadunkulmassa on jonkin sortin terassi ja paljon city-ihmisiä. Aika mukavaa katsella ja olla vaan.

Koko kaupunki näyttää olevan täynnä konfarenssejä ja kokouksia, sillä harvassa majatalossa on sijaa matkamiehelle. Lama ja hiljaisuus on vielä kaukana tästä menosta.

Ostin vuorokauden matkalipun ja olen yrittänyt saada nyt sille katetta. Metro on täynnä kansainvälistä porukkaa ja meno on hyvin mannermainen. Tämmöinen perjantai-iltapäivä laittaa tämänkin kaupungin sykkimään vahvasti. Yritän pysyä alkuasukkaiden jaloista pois.

Junassa seuraani lyöttäytyi verkostomarkkinointi -perhekunta, joka vakuutti minulle , että onni on vain muutaman askeleen päässä. Heitä ei onni ollut vielä tavoittanut, sillä kovasti resuinen oli heidän habituksensa. Minulla on kuitenkin nyt heidän käyntikorttinsa. Palaan asiaan.

Yritin itse sijoittaa euroseni VR-konsernin olueeseen.

Jatkan tutustumista tähän kusiaispesään.

Lähdön oivallisessa tunnelmassa

Lähden vuorokaudeksi pääkaupungin remuun. Semmoinenkin on joskus paikallaan. Pidän vanhamuotoisen perjantai-vapaapäivän ja yritän lueskella junassa kirjoja.

Palaan takaisin tietotekniikan ääreen huomisen illan kuluessa. Silloin on mahdollisuus mahdolisesti lukea pienimuotoista matkakertomusta, mikäli maininnan arvoisia asioita matkalla on tapahtunut.

Osta hyvä ihminen !

Tillman jatkaa eilistä senssi- keskustelua vielä tällä uudella, hämmästyttävällä avauksella. Halukkaan voivat nimittäin ostaa pääministeri Vanhasen entisen naisystävän Susan Ruususen nettihuutokaupan kautta itselleen.

Ruusunen mainostaa YouTube-videolla, että ostaja voi kokeilla, millaista on olla pääministeri Vanhanen. Tillman ei ainakaan halua kokeilla. Edessä on aurinkoinen viikonloppu ja oluthenkistä menoa. Olen nimittäin jälleen kesäleskenä viikonloppuna. Vanhasen raittiusprofiili ei oikein nyt sovi Tillmanin kaavailuihin.

Iltasanomien mukaan huudettava kohde sisältää "luksushetkiä" Ruususen kanssa. Korkeimman tarjouksen tehnyt saa Ruususen seuraansa päiväksi 6. elokuuta, lipun Madonnan keikalle, VIP-illan yökerhossa ja hotelliyön ilman Ruususta. Tuo viimeinen pointti on kyllä hyvä. Jos saisi vielä tuon Madonnan konserttilipun rahassa ja Ruususen häädettyä jo alkuillasta jonnekin, olo voisi olla mukava tuolla yökerhossa.

Eikä tässä vielä kaikki. Hintaan sisältyy vielä junamatkat. Jos Tillman sattuisi jostain fantasiamaailman ihmeestä johtuen sattumalta voittamaan tämän ”paketin” omakseen, Tillman luultavasti joisi itsensä humalaan jo ravintolavaunun sorisevassa ilmapiirissä. Silkasta kauhusta.

Mutta onneksi ei ole pelkoa. Minua eivät houkuttele Matti eikä Susan. Mies joka ei juo eikä polta, mutta sotkeutuu alinomaa naisiin, on minusta pelottava. Nainen joka huutokauppaa itsensä hyvään tarkoitukseen on kummallinen. Ainoa merkittävä ihminen näyttäisi olevan Sirkka Mertala jonka kestokykyä koetellaan nyt ja vastakin.

Ruusunen kysyy: Oletko aina haaveillut olevasi yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista ihmisistä? Ja Tillman vastaa seireeni kutsuun; En, en ole nimittäin masokisti.

Pahoittelen, ote vähän lipsuu. Illalla etuhampaani päätti nimitäin lisääntyä kuroutumalla ja teki itsestään äkkiä kaksi. Lohjennut paikka jätti hymyyni aukon, joka muistuttaa elävästi Pönttövuoren rautatietunnelin muotoa ja kokoa.

Tänään kävin sitten testaamassa erinomaisen kunnallisen hammashuoltomme tasoa. Siellä tehtiin ihmeitä, ja mikä parasta, lasku oli 44 euroa . Kaikkein parasta kuitenkin oli se, että Tillman ei pyörtynyt kertaakaan. Osansa asiaan varmasti vaikuttivat hammaslääkärirouvan pehmeät rinnat, joiden väliin hän pääni tälläsi. Kyllä nyt miestä hymyilyttää.

Nyt juuri ei mitään

Tänä aamuna tähän päreeseen ei oikeastaan tule mitään. Ainakaan ei tule mitään kovin valoisaa. Olo on tunkkainen ja voipunut. Olen vissiin saamassa kevätflunssan. Tai sitten olen saamassa kevätuupumuksen.

Eikä minulla juuri nyt ole teille mitään kirjoitettavaa. Tulinpahan vain kirjoittamaan sen. Ehkä myöhemmin tänään on jotain, ehkä illalla. Ehkä kirjoitan sitten kun lapsiperheiden köyhyys on poistettu Suomesta. Kuka tietää.

Escort service

Sinä aikana kun minä pahaa aavistamatta hoitelen töitäni auton ratissa, joku on mennyt perustamaan Suomeen miesten seuralaispalvelun. Hommia on hakenut jo yli 100 edustuskelpoista miestä. Kaikki hirveän kiinnostuneita Fordin huoltohommista.

Palvelu aloittaa toimintansa keskiviikkona pääkaupunkiseudulla. Sen kautta voi vuokrata miehen niin aveciksi työpaikan edustustilaisuuteen kuin seuraksi mökkireissullekin. Miehen voi myös hankkia seuraksi iltakävelylle tai auttamaan kodin pienissä askareissa.

Sillä tavalla. Huonot ajat ovat edessä. Rotukoiria hankitaan kaksin käsin niin, että rekisteröinti viisarit on tapissa, mies-puudeleita saa keskiviikosta lähtien ja keskiolutvirtaa taas valtoimenaan. Saimi- mummoni sanoisi, että lopunajat ovat lähellä.

Itse escort-service on mukava ja harmiton yritysmuoto, joka tietenkin on hyvin kannatettava ja uusia yrittäjiä on kaikin puolin kannustettava. Pitäähän rouvilla ja ikäneideillä olla seuraa mökillä ja puutarhoissa . Tillman vähän hymistelee kun erkkolaisen uutinen mainitsee seuraavaa:

"Poskipusuja pidemmälle ei mennä. Meillä on työsopimuksessa määritelty tarkkaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Asiakasta ei saa lähennellä, emmekä luovuta puhelinnumeroita tai henkilötietoja puolin tai toisin", Toola selventää seuralaispalvelun sääntöjä. Siveellisyyssääntö koskee myös itse asiakkaita.

Saattaa koskea ja saattaa olla koskematta. Todellisuudessa tuota kaalimaata ei vartioi mikään. Ei yhtikäs mikään. Paitsi palvelun vuokraajien omatunto. Jotenkin tuo toiminta haiskahtaa paritukselta. Jos nimittäin minä käynnistäisin vastaavan palvelun laumalla virolaisia tytön tylleröitä tai vaikkapa laumalla jyväskyläläisiä nuoria naisia, en ehtisi edes kissaa sanoa, ennen kuin olisin kuulusteluissa.

Että se siitä. Ehkä Tillman on vähän hapan, koska oma edustuskelpoisuus ja siviilisääty hankaloittavat tuon kaltaisen yritystoiminnan harrastamista. Olen vakuuttunut siitä, että seuralaisten työ on kuluttavaa ja rankkaa. Toivottavasti ansio on sen mukainen. Pahaa pelkään, että tässäkin tapauksessa seuralaispalvelu ottaa reilun yrittäjävoiton ja työmiehet saavat sitten vähemmän. Voi olla kuitenkin, että tässä työssä ei tule känsiä kämmeniin.

Mielenkiintoisia ehdotuksia

Liikenneministeri Vehviläinen ehdottaa autoveron uudistamista siten, että vero määräytyisi ajettujen kilometrien mukaan. Ajamista ei valvottaisi matkamittarista, vaan satelliittien avulla.

Veronkierto ei siis onnistu enää sillä tavalla, että matkamittarinvaijeri irrotetaan, nollataan ja ajetaan sitten porakoneella sopivat kilometrit verotarkastajaa varten. Meille tullaan ilmeisesti myymään jonkin sortin satelliittivastaanotin pakkomyyntinä. Tillman luulee kuitenkin, että autotallien anterot väsäävät alta aikayksikön jonkin sortin alumiinifolio faradynhäkin tuon verovastaanottimen ympärille. Ihminen on loputtoman kekseliäs, jos kyse on mahdollisuudesta kiertää veroa tai välttyä maksusta.

Tillmanin asuinpaikkakunnan juovutusaineliikkeessä paljastui taannoin eräs tyylikäs rouvashenkilö myymälävarkaaksi. Hän vieraili liikkeessä usein ja osti aina yhden halvan valkoviinin. Kauppakorinsa hän toi aina mukanaan liikkeeseen ja kuljetti valkoviininsä kassalle sitten tuossa samassa korissa tomaattien, banaanien ja maitojen seassa.

Liikkeessä huomattiin, että laatujuomahyllyssä alkoi syntymään hävikkiä. Aikansa kun myyjät tilannetta seurasivat, he havaitsivat, että tarinan rouva olikin myymälävaras. Hänen korissaan saattoi olla esimerkiksi kolme tölkkiä maitoa, mutta olikin vain yksi tölkki. Kahdesta muusta tölkistä hän oli poistanut kotonaan maidon ja pohjan pois.

Tyhjien tölkkien sisällä oli tietysti simsalabim, viinapulloja.

Älkää yrittäkö tätä itse kotona.

Ajoin tänään monen käenpesän ohi

Tänään tuli opittua taas virka-auton ratissa vähän triviaalitietoa. Radion ykköskanava on siitä mukava matkakumppani, ettei sieltä tuutista koko aikaa tule kehäkolmosen sisäpuolelle suunnattua murkkuviihdettä, eikä myöskään iskelmälistoja tai muita rasittavuuksia. Radion ykkönen lähettää silkkaa laatua.

Opin tänään semmoisen totuuden, että käki, tuo helkähtelevä kesälintu pesii vain määrättyihin pesiin. Jos käki-naaras on aikoinaan itse asustellut leppälintu-ottokodissa, se aikuisena pesii myös vain leppälintu-pesiin.

Siitä taas pitkässä juoksussa seuraisi se, että käkien geneettinen muuntautuminen voisi suuntautua vaikka mihin, elleivät järkevät ja tarmokkaat käki-urokset kuksisi käki-naaraita täysin valikoimatta ja suurella uutteruudella. Siitä huolimatta käkipopulaatioista on löydetty ainakin 16 erisorttista geenicoktailia.

Senhän jo tiesitte, että käki-naaraan munat muistuttavat aina sen lajin munia, joihin käki-naaras munansa munii. Pesinnän onnistumiseksi naaras saattaa munia jopa 20 pesään, eli esimerkiksi leppälintuihin erikoistunut käki saattaa kammata tiheällä seulalla puolen pitäjää ja pyöräyttää jokaiseen oman pikku yllätysmunansa.

Hieno kanava tuo ykkönen. Ja kun aamusoittoa tai sinfoniaa kuuntelee, se tekee kanssamatkustajiin kultivoituneet vaikutuksen. Saman vaikutuksen olen huomannut naistentansseissa, jos muistaa laittaa jalkaansa siistit ja nätit nauhakengät. Vaaleanharmaat pappa-mokkasiinit ovat nekin hyödylliset jalkineet , jos nimittäin ei missään nimessä halua päästä parketille.

Kuten huomaatte, 500 km virka-auton ratissa saa semi-morfinit liikkeelle. Viisainta kun ryhdyn valmistelemaan huomista. Olen koko viikon liikenteessä tarkoituksena tutustua opiskelijoiden harjoittelupaikkoihin, annettuun ohjaukseen ja nuorison yleisiin tuntoihin. Blogi päivittyy sitä mukaa kun viikon aikana pääsen valokaapelin päähän.

Yleisradio on muuten myös avannut vaalikoneensa. Pitänee arpoa silläkin oma ehdokas, jos vaikka sieltä nyt yllätykseksi pullahtaisi vaikkapa Jani Sievinen.

Kokeilin konetta

Kokeilin eilen erkkolaisen tarjoaman vaalikoneen mahdollisuutta ratkaista kohta koittavien vaalien äänestysongelma. Minulla oli asiasta vähän ennakkokäsitystä, mutta silti tulos oli sangen kauhistuttava. Kone tarjosi minulle vaikka mitä.

Kymmenen ensimmäisen koneen tarjoaman ehdokkaan joukossa oli edustettuina seitsemän puoluetta. Kone ei tarjonnut minulle yhtään SDP-ehdokasta, mutta muita kyllä tarjottiin laidasta laitaan. Tämä tulos saa minut miettimään kaksikin kertaa äänestämistä; ketä ihmeessä nämä minulle tuntemattomat ihmiset oikein ovat ja mistä kone tiesi karttaa tuota oppositiopuoluetta.

Ensiksikin epäilen koneen ohjelmointia. Nyt sieltä on joku silmukka jäänyt kyllä koodaamatta. Toiseksi epäilen sitä, että ehdokkaat ovat antaneet näihin kysymyksiin vähän kosiskelevia vastauksia. Aivan samoilla äänenpainoilla ei julkisuudessa ole keskusteltu viime aikoina.

Kolmanneksi epäilen sitten sitä, että meikäläiseen on iskenyt taas bi-polaarinen mielitauti ja omat antamani vastaukset olivat jotenkin ristiriitaisia ja kaistapäisiä.

No onneksi kymmenen koneen antamaa epäsopivinta ovat todella epäsopivia. Siitä olen koneen kanssa samaa mieltä.

Luulen, että näitä koneita on muillakin kuin erkkolaisella. Pitänee suorittaa vähän empiirisiä kokeita ja palata asiaan. Toistaiseksi kieltäydyn uskomasta tulosta ja ryhdyn pohtimaan äänestyskäyttäytymistäni. Aikaisemmin kokeilemani koneet ovat olleet loogisia ja avuliaita.

Tulokset ovat olleet odotettuja ja ymmärrettäviä.

Tämän viikon Tillman on työreissuilla ja toivoo, että tämä blogin ajastus toimii. En ole ennen kokeillut sitä. Liikun Suomea ristiin rastiin ja mietin vaalikonetta. Joku tässä nyt mättää ja pahasti.

Ohjelmaa jääkiekkoliiton juhliin

Tillman kävi ostamassa Alma-Media –tuotteen ja totesi tyytyväisenä, että Aamulehti oli lainannut asiallisesti ja hyvin Isä-Mitro – kirjoitusta. Blogin osoitekin näytti olevan sunnuntai-liitteessä kirjoituksen alla. Aika harva näyttää kuitenkaan asiasta innostuneen sen enempää , sillä blogiin ei ainakaan vielä ole tapahtunut suurta lukijaryntäystä Pirkanmaan suunnasta.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola on kiusaantunut kiekkoleijonan aiheuttamasta kohusta. Puolivälieriin jääneiden suomalaisten matka kohti lentokenttää alkoi torstaina oudolla episodilla, kun yksi pelaajista näytti bussin ikkunassa paljasta takamustaan Yleisradion naistoimittajalle.

Näin meille kertoo erkkolainen.

Kummola vaatii ao. pelaajaa ilmoittautumaan ja pyytämään julkisesti anteeksi. Mikäpä siinä. Noinhan yleensä tehdään. Vain poliitikot ovat niin siannahkaisia, etteivät he juuri julkisia anteeksipyyntöjä harrasta. Saa nähdä nyt kuinka kiekkoilijoiden kohdalla on.

Jos mitään ei kuulu, epäilemättä kiekkoleijonat komennetaan kiekkoliiton käytävälle riviin housut kintuissa ja toimittaja saa tunnistaa ko. perseen. Ainakin niin toimittiin Tillmanin nuoruudessa, kun opiskelijajuhliin haluttiin saada vähän vihjailevaa ja eroottista ohjelmaa.

Irtonainen wc-kansi oli teipattu paksuun pahviesirippuun tiiviisti ihmeteipillä. Esiripun takana nuoret miehet saattoivat pyllistää leikattua aukkoa kohti vuoron perään piilossa yleisön katseilta. Yleisön puolella operoinut seremoniamestari avasi juhlallisin elein wc-pytyn kannen ja yleisö sai arvuutella, kenen ahteri oli kaikkein seksikkäin.

Muistaakseni ohjelmanumero saavutti suuren suosion. Viimeksi voiton taisi viedä eräs Pentti, joka näytti aukosta oman naamansa.

Metodi on vapaasti jääkiekkoliiton käytettävissä esimerkiksi kauden päätös- ja palkitsemistilaisuudessa.

Voihan perse ! !

Vielä vähän jääkiekkoa äitienpäivän kunniaksi. Iltalehti tietää kertoa meille poikiemme kotiinlähdöstä seuraavaa:

Ylen urheilutoimittaja Inka Henelius oli torstaina iltapäivällä seuraamassa Suomen joukkueen lähtöä Bernistä Zürichin lentokentälle. Kun Leijonien bussi kaartoi pois joukkueen majapaikasta, yksi pelaajista painoi paljaan takapuolensa bussin ikkunaan.

Iltasanomat on asiasta raportoinut Tillmanin suureksi riemuksi. Äitienpäivää on mukava juhlistaa tuommoisella mielikuvitusta kiihottavalla mielikuvaharjoitteella. Riemua Tillman kokee myös siitä, että urheilu tarjoaa loputtomasti päreenaiheita.

Tillmania kiehtoisi asian käänteinen mahdollisuus. Suomen rytmisen kilpavoimistelujoukkueen kotiin lähtö semmoisista kisoista, joissa keilat jäivät heitossa kattoon ilmastointiputken päälle ja nauha jäi kiertämään kehää kattotuulettimeen. Sellaisen kotiinlähdön seuraaminen olisi tarkkuutta vaativa hommaa, jos koko joukkueelta lähdön hetkellä palaisi pinna. Nähtävää riittäisi niin, että silmät katsoisivat kieroon vielä Helsinki -Vantaalla.

Perse on muutekin kulttimainen laite. James Perse myy rapakon takana farkkuja kuumille kiville. Heavy Metal Perse soittaa räväkkää metallia ja Saint-John Perse sai runoillaan Nobelin palkinnon 1960. Jos taas kaipaa räväkkää yöpaikkaa, kannattaa mennä Hotelli Perseeseen. Hotelli sijaitsee Latviassa, Aizkraklen kaupungissa. Perse-sanan taivutuksesta Tillman ei ole hotellin yhteydessä ollenkaan varma.

Mutta hyvä pojat, perseet esiin. Ne tervataan viimeistään taivaassa, mikäli on uskominen Eppu Normaalia.

Toivottavasti viehkeä urheilutoimittaja pääsee kauhistuttavan kokemuksen ohi. Toimittaja kuulemma kirjoittaa asiasta omassa blogissaan , mutta Tillman ei löytänyt semmoista sivustoa mistään tähän hätään. Liittyisikö mitenkään termiin Neitikiekko ? Kuka tietää Heneliuksen blogille tien, voisiko vihjaista.

Kuvassa ei ole perse vaan takapuoli.

Sataa...sataa....

Tytär soitti tässä viikolla ja ilmoitti uuden sim-korttinsa toimivan hyvin ja uuden operaattorinsa olevan asiallisen oloinen ja tahdikas. Minäkin sain vanhalta operaattorilta ilmoituksen siitä, että asiakassuhteemme on nyt ohi. Minä odotan kuitenkin jännityksellä vielä viimeisiä puhelinlaskuja. Semmoisia tämä vanha operaattori epäilemättä minulle lähettelee vielä. No mitäpä niistä enää, maksetaan pois, jos asiallisilta näyttävät.

Kävin äsken kaupassa ja laittelin myöhäistä lounasta. Äitienpäiväruusut ovat tänä vuonna oransseja. Se on julma kompromissi. Minä tiedän että keltaisia ruusuja on turha tähän ruokakuntaan tuoda. Punaisista en taas itse oikein välitä. Oransseilla on selvitty monta kertaa.

Pihalla on käynnissä karkean sorttinen pakolaisoperaatio. Lintulaudalla vierailleet tavalliset tiaiset ja heidän siniset serkkunsa ovat asettuneet pihan pönttöihin taloksi. Mamu – kirjosieppo yrittää nyt häätää jostain pöntöstä asukkaat sateeseen ja napata itselleen sijan pesueelleen. Meno muistuttaa vastaanottokeskuksen pihapiiriä. No minä annan tässä tapauksessa luonnonvalinnan ja julman selviytymistaistelun ratkaista reviirit.

Huomenna Tampereella ilmestyvä Aamulehti käsittelee ilmeisesti Isä Mitro – probleemaa. Myös Tillman saattaa päästä lehden palstalle, sillä toimittaja oli jättänyt eilen asiaa koskevan mailin. Hän sanoi lainaavansa blogiani. Nyt vähän jännittää, millaisesta kohdasta sitä lainataan. Minulle ko. aviisia ei tule, joten joudun huomisen suhteen olemaan muiden välittämien tietojen varassa. Saatan toki jostain yrittää etsiä huomisen irtonumeron.

Meissä jokaisessa blogaajassa taitaa asua sisällä pieni Narkisos. Oman tekstin painettuna näkeminen saa jotenkin olon tyrneväksi ja topakaksi. Semmoinen pieni toivomus ja haave tässä on, josko olisivat lainanneet niin, että mukaan olisi tullut myös blogin osoite. Sillä tavoin lukijat ainakin pääsisivät kurkkaamaan alkuperäistä pärettä ja näkemään sen, missä yhteydessä ortodoksiset taikka epäortodoksiset mielipiteeni ovat. Voisi joku tulla toistamiseenkin katsomaan.

Nyt keskityn jääkiekkovapaan lauantain viettoon. Meneillä on riemukas kehitysyhteistyöromaani, Rajamailla, jonka on kirjoittanut Janne Ora.

Kirjassa vesi-insinööri Eero Saari saa komennuksen Senegaliin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Eeron tehtävä olisi laittaa vauhtia vesihankkeeseen, mutta Eerollapa on muitakin motiiveja. Afrikka ja länsimainen ihminen törmäävät jälleen vastakkain ja Eero joutuu lopulta vastakkain omien ristiriitojensakin kanssa.

Olen vasta sivulla 79 , joten tämä hieno analyysi kirjasta on pääosin pöllitty takakannesta.

Organisaatio muutoksen paineessa

Maastohiihtoliitto irtaantuu kuulemma alppihiihdon tavoin Suomen Hiihtoliitosta. Sinne vissiin sitten jää enää hiihtoputkihiihtoliitto. No Suomen hiihtoliitossa on tästä eteenpäin johtajien lokoisa edustaa ja organisaatiota kehittää. Eivätpä ole epärehelliset ja hienhajuiset urheilijat häiritsemässä.

Hiihtoliitto on toimelias ja virkeä instanssi, jolle jää kyllä paljon tehtäviä ja toimia jäljelle , vaikka liitot nostavatkin kytkintä. Monet autoilijat ajavat , varsinkin näin laman aikana, hiihtoliiton hyväksymillä renkailla. Hyväksyntää pidetään erittäin arvokkaana ja semmoinen usein mainitaan esimerkiksi onnettomuusselostuksissa.

Pienenä Tillmanilla oli Hiihtoliiton hyväksymä pipo. Siinä oli valkoinen tupsu ja valkoinen raita. Pohjaneule oli tietenkin sininen. Veikko Kankkonen osasi nostaa veikeästi ja rehvakkaasti pipoa hypyn jälkeen mäkimontussa. Sitä me nassikat harjoittelimme kovasti.

Koiriinkin Hiihtoliitto on jotenkin sekaantunut.

Meillä kaikki koirat treenataan saman kaavan mukaan eli irti ollen. Päivisin Kettu kavereineen paini tarhassa, mistä edelleen kielii hiihtoliiton hyväksymä turkki. Kettu on treenannut hyvin, välillä jopa liiankin kanssa, tästä ikiliikkujasta kun ei tuo virta oikein lopu.

Myös musiikkimaailmaan on Hiihtoliitto sotkeutunut. Oheinen arvio kohdistuu ilmeisesti eurovisio-kappaleeseen.

Kun suomalaisen tangon ensitahdit kajahtivat, tajusin meikäläisten lähteneen kisaan turhan riskaabelilla musiikkivalinnalla. Sovituksessa oli mukana latinalainenkin vivahde, mutta ainoa tunnustus, jonka laahaavalle Satumaalle voi antaa, on: "Hiihtoliiton hyväksymä."

Tillman kysyykin ; Eikö olisi korkea aika lopettaa julkinen tuki tämmöiseltä organisaatiolta, jolla tuntuu olevan laaja yritystoimintaa, lisenssien myyntiä ja muuta hyväksymismenettelyä, josta se saa epäilemättä suuria tuloja. Eikö olisi korkea aika ryhtyä tukemaan yksittäisiä urheilijoita. Kaikki tuki yhdelle ja samalle kaverille. Pankkisiirrolla siitä selvitään ja sitten vain ryhdytään odottamaan tuloksia. Vain niin voimme päästä huipulle.

Tillman ehdottaa, että koko hiihdon kilpailutuki keskitetään 15-vuotiaan mäkihyppääjä Julia Kyykkäsen tukemiseen.. Naisten mäkihyppy on nopeasti laajeneva laji, jossa Suomi pääsisi pienillä uhrauksilla maailman huipulle. Kyykkäsellä on runsaasti kilpailuvuosia vielä edessä ja hän on esimerkillinen urheilija, joka on esiintynyt julkisuudessa hienosti ja arvokkaasti.

Hevosmiesten tietotoimistosta hyvää päivää

Irlantilainen sosiologian opiskelija on opiskellut ja tutkinut uutta tiedonvälistystä uudella ja tuoreella tavalla. Hän nimittäin solutti tässä taannoin Wikipediaan humpuukitietoa ja halusi tutkia josko semmoinen tieto ryhtyisi elämään omaa elämäänsä.

Ja ryhtyihän se.

Säveltäjä Maurice Jarre kuoli tässä keväällä. Hän on säveltäjä, jonka musiikkia voi kuunnella esimerkiksi elokuvassa Tohtori Zivago. Tämä sosiologian opiskelija päätti kuoleman jälkeen lisätä säveltäjästä kertomaan Wikipedia- artikkeliin vähän omiaan.

Hän muutti Wikipedia artikkelia niin, että Jarre olisi muka sanonut ennen kuolemaansa: "Kun kuolen, päässäni soi viimeinen valssi, jonka vain minä voin kuulla."

Opiskelija onnistui tässä sosiologisessa luonnollisessa kokeessaan yli odotusten. Merkittävät lehdet ja tiedotusvälineet siteerasivat Wikipedia - artikkelia sen enempää lähteitä tarkastelematta. Näin tekevät mielellään ammattikorkeakoulu -opiskelijat opinnäytetöitään tehdessään, mutta tiedotusvälineiltä semmoista harvemmin odotetaan.

Moneen viikkoon kukaan ei huomannut asiassa mitään hassua tapahtuneen, joten nyt sosiologian opiskelijan kevät onkin kulunut siinä, kun hän on soitellut lehtiin ja mediavälineisiin, jotta nämä korjaisivat asian. Tietoa on siis paljon tarjolla mutta siihen ei pidä uskoa. Tarvitaan myös epäluuloisuutta ja skeptisyyttä.

Tuttavani kertoi tämmöistä tiedon muuntelua harrastaneensa aikoinaan Helsingissä opiskelujensa ratoksi. Nuoret miehet olivat laittaneet lehteen yleisönosasto-kirjoituksen ennen joulua aiheesta; miten saan joulukuuseni säilymään fressinä Nuutin päivään. Varmana keinona oli esitetty sellainen konsti, että jos kuusen jalkaan laitettavaan veteen laittaa 2 ruokalusikallista etikkaa sekaan, kuusi, jos nyt ei aivan juuria alakerran huoneistoon lattian läpi teen, niin ainakin vihertää ja loistaa viikkotolkulla.

Tämän jälkeen toinen nuorista miehistä lähestyi saman lehden toimitusta mielipidekirjoituksella, jossa edellinen asia vahvistettiin ja vieläpä korkojen kera. Tämä toinen kirjoittaja nimittäin kertoi sinäkin jouluna käyttävänsä edellisjoulun kuusta, joka em. käsittelyn jälkeen edelleen oli vihreä ja tuuhea sekä valmis tuottamaan jouluiloa opiskelijaboxin hämärään.

Tillman ei ole tarkastanut tätä Jarre juttua mitenkään.

Verboten !

Saksa aikoo kiristää aselakejaan Winnendenin maaliskuiseen ampumistragediaan vedoten. Silloin 17-vuotias nuori mies tappoi isältään anastamallaan aseella 15 ihmistä. Lehtitietojen mukaan myös värikuula-aseet, samoin kuin laser-aseet kiellettäisiin. Tillman tervehtii ilolla näitä saksalaisia suunnitelmia. Germaani ja ase on aina huono yhdistelmä.

Tillman ehdottaa nyt, että Sisäministeri Holmlund nopeasti liittää Suomen uudistuksiin myös nämä laserit ja paint ballit. Joutavan sorttista touhua , jonka tarkoitusperät ovat epämääräiset ja jäljiteltävä toiminta kummallista. Toisia ihmisiä yritetään ampua.

Metsästyksessä ja urheiluammunnassa yritetään ampua ihan jotain muuta. Tuntuukin kummalliselta, jos eläimen ja pahvin ampuminen on tuomittavaa, mutta toisia ihmisiä saa simuloidusti räiskiä rahaa vastaan.

Värikuulabisneskin on omalaatuista. Viimeksi Tillman huomasi esimerkiksi semmoisen erikoisuuden että tuttu, siviilipalveluksen suorittanut nuorimies, oli perustanut värikuulasota-yrityksen. Hänelle ei varusmiespalveluksesta ole nyt kovinkaan paljoa hyötyä tässä uudessa toimessaan. Tai sitten tulee semmoinen mieleen, että varusmiespalveluksesta vapautumiselle oli muita motiiveja kuin toisten ihmisten tappamisen kauhistelu.

Oli miten oli, kun Tillmanin poika oli päiväkodissa, kasvatusfilosofioissa puhalsivat semmoiset tuulet, että pyssyjä ja muita sotakaluja ei mieluusti päiväkodin leikeissä suvaittu. Poikani kertoi minulle heidän ratkaisseen pulman näppärästi niin, että he olivat näkkileivästä, sitä sopivasti syömällä , muokanneet itselleen pistoolit.

Ikiaikainen darwinistinen leikki alkaa itse asiassa jo siinä vaiheessa kun nuori mies 3 ikävuoden kohdalla tarttuu maassa olevaan keppiin ja ryhtyy sohimaan sillä ympäriinsä.

Tillman siis kannattaa pöljän värikuularäiskinnän kieltämistä. Peruste on selvä. Siinä ammutaan ihmisiä ja sitä harrastavat nuoret kukonpojat, jotka sen tarpeellisen , mutta niin ahdistavan taidon kyllä tulevat karvaasti oppimaan juoksuhaudan kurassa. Sitten kun se on ajankohtaista.

Mitäpä vielä pitäisi kieltää tänä kauniina sateisena perjantaina. No kaunistelu tietenkin. Lehdistö on viime päivinä kauhistellut ja kaunistellut asioita.

Sikaflunssa on ollut kauhistuttava asia, joka kuolontuulena puhaltaa yli maankamaran. Kuolleita on kuitenkin toistaiseksi ollut koko maailmassa vain noin 40. Pelkästään Suomessa kuolee alkoholikuolemissa joka viikko noin 90 henkilöä.

Kaunistelu on taas syytä lopettaa taloudellisen kriisin osalta. Kesälomien yhteyteen osuu aika monta YT-neuvottelua ja lomautusta. Syksyllä tullaan huomaamaan sitten se, missä ne pohjat oikein ovat. Ensi syksy tulee olemaan kauhistuttavaa aikaa. Yritysmassaa jaetaan uudelleen, työttömyys nousee ja leipäjonot pitenevät. Voi olla, että tällä kertaa tullaan ylittämään Suomen historiassa ensimmäisen kerran se kynnys, jonka jälkeen hallitut ryhtyvät tekemään historiaa hallitsijoiden kustannuksella.

Toivottavasti osittain jo toimintakykynsä menettänyt hallitus siirtää painopistekeskustelua lillukanvarsista kohti reaalitaloutta. Olen huolestuneen seurannut sitä, miten paljon Sauli Niinistö on julkisuudessa ja miten vähän Jyrki Katainen. Semmoinen suhde tietää meille kovia aikoja.

Postimies koettelee kahdesti

Eilen törmäsin hankalaan ja kiusalliseen tilanteeseen. Menimme yritysvierailulle ranskalaisen ryhmän kanssa ja yllätimme h-moilasena heidän viestintäpäällikkönsä. Sähköposti oli kyllä kuljettanut heille vierailusopimuksen ja kyseinen viestintäpäällikkö oli vieläpä vastannutkin meille, mutta sitten hän oli unohtanut merkitä asian kalenteriinsa. Kun muutama minuutti asiaa oli taivasteltu, muokattiin nopeasti sopiva modifioitu ohjelma ja tutustuminen saattoi alkaa kun edellinen ryhmä oli saatu pois alta.

Poliisin ylijohtaja Mikko Paaterollakin on kuulemma vaikeuksia sähköpostinsa kanssa. Kaikkea saapuvaa ei millään ehdi lukemaan ja asiat jäävät roikkumaan. Ylijohtaja voi lohduttautua sillä, että niin oli asian laita viime syksynä myös Tillmanilla. Satoja viestejä säästettynä, vilkaistuna ja sitten unohdettuna.

Talvella ryhdyin tomeriin toimenpiteisiin, sillä sähköpostilaatikkoni oli täyttymässä. Päätin kolmesta periaatteesta. Ensiksikin ryhdyin puhdistamaan jokaisen päivän saapuneet viestit pois näköpiiristä. Huu-haa –viestit laitan roskiin.

Toiseksi päätin sen, että nopeasti käsiteltävät käsittelen heti. Kolmanneksi päätin että myöhemmin käsiteltävät siirrän omiin alikansioihinsa. Tein postilaatikkooni tarpeellisen määrän alikansioita.

Järjestelmä on toiminut melkein täydellisesti. Työnantajan suodatin seuloo erilliseen kansioon suoraan Viagrat ja muun spamin. Loppu tulee saapuneet kansioon. Siitäkin määrästä voi tuhota yli puolet sen jälkeen kun on lukenut ne läpi. Työyhteisössä on paljon sellaista viestintää, sillä jakelulistat ja joidenkin ihmisten loputon halu postitella kummallisia asioita merkitsevät yhdessä sitä, että merkkitulet työyhteisöissä eivät koskaan täydellisesti sammu.

Loppuposti jaetaan sitten nopeasti käsiteltäviin ja myöhemmin käsiteltäviin. Nämä siirretään a.o. alikansioon. odottamaan käsittelyä. Usein käy niin, että myöhemmin käsiteltävää ei koskaan enää tarvitse käsitellä. Itse olen viiden kuukauden aikana joutunut noutamaan puolen tusinaa kertaa jotain viestiä niistä lokeroista käsittelyyn.

Kauhajoen kouluampujasta vihjannut viesti olisi tietenkin tämmöinen kiireellinen, heti käsiteltävä viesti.

Myöhemmin käsiteltävä viesti voisi olla taas esimerkiksi sellainen, jossa työpaikan henkilökuntayhdistys pyytää sinulta ilmoittautumista filosofi Esa Saarisen –luentotilaisuuteen. Usein käy sitten viestin varastoinnin yhteydessä niin onnellisesti, että aika on tehnyt tehtävänsä.

Suoraan ö-mappiin menee taas sellainen viesti, jossa työnantaja laajalla levityksellä kyselee työntekijöidensä mielipidettä siitä, millä värillä maalataan alapihan parkkiruutujen rajat.

Ja kun postilaatikko jällen on täyttymässä, voit ryhtyä tuhoamaan kokonaisia alikansioita sitä mukaan kun niissä tapahtuneet asiat ovat muuttuneet osaksi historiankirjoitusta.

Näin kaikki on edes siedettävän mukavaa.

Kaikkein mukavinta postinkulku on tietenkin silloin kun se on konkreettista ja lämpimällä tunteella lähetettyä etanapostia. Silloin vastaanottajan on pakko reagoida jotenkin saapuneeseen kirjeeseen. Usein hän mielellään avaa sen.

Ellei sitten käy kuten elokuvassa, jossa Jack Nicholson postimiehenä avaa Jessica Langen leipomispöydällä jauhojen seassa ennen kuin Jessica omat kirjeensä saa.

Laittakaapa äideillenne tänään kortti postiin, ellette ehdi itse käymään. Saattaapi vielä ehtiä. Sellainen posti ainakin avataan kiireellä ja ilolla.