Joku muukin tietää tuoppisi jäljet..

Kaliforniassa on ryhdytty tarkkailemaan opiskelijoiden elämää entistä tarkemmin. Jos olet rellestänyt High Schoolissa tosi rankasti tai haet apurahaa college-opiskeluun, tarkastajat voivat kurkkia sähköisen olkapääsi yli ja käydä katselemassa naamakirjasta, mitä kaikkea olet viime aikoina puuhastellut ja mihin isukin rahat tärvännyt.

Tillman ei ole kokenut mitään vastaavaa vielä täällä kotimaassa. Työnhaun yhteydessä tuleva työnantajasi taatusti käy tsekkaamassa, mitä kaikkea Google sinusta tietää, mutta Facebook- etsinnästä en ole vielä kuullut. Suomen stipendijärjestelmä ja opintojen rahoitus muutenkin eroavat niin suuresti tuon lännen ihmemaan koukeroista että täällä urkinnan tarpeellisuus tulee vastaan vasta paljon myöhemmin. Siinä vaiheessa kun oppilas on jo tarttunut esimerkiksi pistooliin.

Rekrytointi on sitten asia erikseen. Kukaan ei kai estä työnantajaa kirjautumasta näihin järjestelmiin. Muutenkin työnantaja käyttää sumeilematta hyväkseen yleensä kaikkea sitä tietoa, jonka hän onnistuu työnhakijasta saamaan selville.

Sen jälkeen kun työsopimus on solmittu, työnantajan asema tietojen kerääjänä ja rekisterien ylläpitäjänä muuttuu toisenlaiseksi. Tosin tässä mennä viikolla sveitsiläinen pankkineiti sai potkut kun sairauslomallaan päivitti naamakirjaansa.

Nämä ovat mielenkiintoisia asioita varsinkin näin vappuna, kun moni voi avata elämässään ja naamakirjassaan suorastaan uuden sivun tekemällä jänniä asioita, jotka eivät ehkä naurata tulevaa työnantajaa. Kun tartut tuoppiin ja kerrot siitä, tieto on yhteistä.

Internet on yhtä vaarallinen paikka kuin ala-asteen piha. Yksikin varomaton sana ja kannat taakkaa koko loppuikäsi. Ennen se tarkoitti lempinimeä, nyt se tarkoittaa jo enemmän.

Aikoinaan alakoulun jääkiekkojoukkueessa pelasi tukeva poika, Lauri, josta tehtiin maalivahti. Hän päätti käyttää ruumiin erikoisuuttaan hyväksi. Aina kun vastapuolen hyökkääjä ylitti keskiviivan, Lauri heittäytyi kyljelleen maaliaukolle. Strategia oli loistava; kun pelissä ei saanut kohottaa, Lauri napsi 0-pelin toisensa jälkeen.

Hän maksoi asiasta kuitenkin kovan hinnan. Koko elämänsä hän kulki nimellä vatupassi-late. Niin, että aikuisena hän sitten yhä useammin hankkiutuikin vaaka-asentoon juovutusaineiden avulla.

Torstain tohinoissa

Suomen Kuvalehden valokuvaajan saama niskoittelutuomio pysyy edelleen voimassa. Tillman on seurannut huvittuneena suuren lehtitalon ällistystä ja loukkaantuneisuutta kuluneiden kolmen vuoden aikana. Tätä viimeistäkin käännettä epäilemättä norsunluutornista kommentoidaan. Tillman harkitsee kovasti, jaksanko enää seurata tätä kummallista varjonyrkkeilyä

Asemin aikaan mielenosoittajat eivät voineet missään skenaarioissaan mieltää tulevaisuutta niin kuin se näyttää nyt tapahtuvan. Osa siitä vihasta ja rähinästä on muuttumassa merkityksettömäksi ja ainoat merkkipaalut Asemista näyttävät syntyvän sitä mukaan kun Suomen tuomioistuinjärjestelmä niitä paaluttaa Suomen Kuvalehden tontille.

Vappuna on taas mielenilmaisujen aika. Pidetään puheita ja puhutaan leveitä. Nekin puheet ovat yhdessä vuodessa muuttuneet kovasti toisen näköisiksi. Mielenilmaisuja ei vaan tahdo esiintyä edes siinä määrin, että ketään voisi panna putkaan taikka muuten jäähylle. Vain Matit jaksavat kyntää julkisuuden sarkaansa.

Satakuntalaisessa nuorisohistoriassa merkittävää oli se, että vapun päivänä pyrittiin tekemään kovasti maataloustöitä ja osoittamaan se muulle väestölle myös. Sopivaa työnpäivän juhlistamista oli esimerkiksi karjanlannan, eli sonnan ajaminen. Se lisäsi jälkikasvun motivaatiota lukuhommiin ja samalla vieroitti heitä sopivasti marssimisesta, joutilaisuudesta ja sosialismin basillista.

Vapun aattona aukesivat Lapin Salamakallio, Eenokki, Valasranta ja Valtatie 2. Nuoriso saattoi säädellysti elämöidä ja aloittaa laidunkauden uusilla farmareilla, vastahankitulla mini-vogue kiharruksella ja salahankitun Nordfors-pöytäviinin innoittamana.

Tillman on pitänyt valkoista lakkia vain vuonna 1974 päässään. Enkä meinaa sitä tälläkään kertaa kaivaa esille. Tillman ei pidä tippaleivistäkään ja ilmapallojen puhaltelu saa verisuonet paukkumana poskissa. Sima menettelee , mutta muu krääsä ja tekonenäpirteys ei saa minulta kannatusta. Tillman ei myöskään liputta vappuna. Ei kiinnosta ja kun sitä ei vielä ole pakolliseksi määrätty, niin minä valitsen tarkoin ja hartaasti ne kaverit ja asiat, joiden kunniaksi meillä liputetaan.

Kaikesta huolimatta, tai oikeastaan juuri siitä syytä Tillman toivottaa kaikille lukijoille arvokasta ja hienoa vappua omien riittiensä ja rituaalien parissa. Semmoinen moniarvoisuus on ihan suotavaa ja mukavaa. Minulle tämä on nyt vain aurinkoinen ja pitkä viikonloppu, jolloin on mukava lueskella hyviä kirjoja.

Suurukselta puoleenpäivään

Jatkan tänään ehkä vähän eilistä suurus-pärettä. Agraariyhteisön yksityiskohdat tahtovat itseltäkin vähitellen unohtua, joten on hyvä koota asioita muistoissaan ja järjestellä niitä vähän lokeroihin. Tämän ikäisen miehen muisti muistuttaa tietokoneet omat tiedostot - kansiota siinä tapauksessa, että sinne ei ole tehty alikansioita ja tapahtunut on vain viskattu toisten joukkoon vakaalla uskolla, että kun sitä asiaa joskus tarvitsee, se sieltä vaivattomasti esiin nousee.

Suurus ruokana oli erityisen hyödyllinen karjatiloilla. Aamukahvi ja ehkäpä aamupuurokin oli syöty viiden ja kuuden välillä. Aamulypsy ja eläinten hoito vaativat aina 2 tuntia uutteraa työntekoa, joten kun lähdettiin ulkotöihin taikka elovainiolle, kello oli vierähtänyt joka tapauksessa kahdeksaan taikka yhdeksään. Ruumis vaati siinä vaiheessa jo jotain pullaa ja kahvia tukevampaa.

Erityisen hyödyllinen suurus oli niinä aamuina, jolloin suuri väkijoukko oli kertynyt tappuroimaan, eli Esa- merkkisellä puimakoneella suulissa eloa puimaan. Kotitorppani maamoottori oli Wikström, joka tahtoi bränkätä ja olla muutenkin erinomaisen epäluotettava. Kun aamutuimaan oli selvinnyt isälleni se, että Wikström ei taaskaan lähtenyt käyntiin, piti eloväki komentaa suurukselle ja ryhtyä soittamaan Laaksosen Nestorille.

Nestori ajoi taksia ja Nestori tiesi, mistä löydetään palopäällikkö, joka tunnetusti oli pitäjässä se, kuka osasi maamoottorien sielunelämän. Nesu toi sitten palopäällikön paikalle. Saapuminen muistutti elävästi vieläkin yleisiä maaherravierailuja maakuntaan. Tosin saapujaa ei kukitettu, eikä torvisoittokuntaa ollut paikalla, mutta muuten asianomaiselle suotiin arvoisensa saapuminen.

Muu väki jatkoi suurusta ja nautti pöydän antimista.

Palopäällikkö lähestyi tätä vaasalaisten valmistamaa pirulis`pelifärkki varoen ja ryhtyi muistelemaan hauskoja ja vaativia korjausepisodeja, joiden tarinoiden ylivoimainen sankari oli aina ko. palopäällikkö, vikuroivien koneiden joutuessa viimein antamaan periksi.

Ymmärsin niin, että isäni olisi useinkin jo halunnut päästä nopeasti itse asiaan, mutta vuosien saatossa hän oli oppinut ymmärtämään sen että kone käynnistyy vasta sitten kun esitys on valmis. Ikiaikainen ketju shamaanista ja tietäjästä on viimein tullut päähänsä. Kun henkilö, jolle yliluonnollisen taito oli suotu , oli viimein saanut esityksensä loppuun ja tarpeellista arvonantoa oli riittävästi vuodatettu, kone yskähti kumeasti käymään. Moderni riitti ja sadonkorjuun palvontameno oli suoritettu. Työ saattoi alkaa.

Kerran sitten kävi niin, että esitys sai melko dramaattisen lopun. Kun Wikström kumahti käyntiin, tappurikin alkoi tietenkin humisevan työnsä. Veljeni oli hiipinyt tutkimaan vehjettä ja kaikessa hiljaisuudessa oli työntänyt sormensa viskurin siipiin.

Onneksi taksi oli pihassa ja Raumalla sairaala. Sillä kertaa palopäällikön muistelukset keskeytettiin julmasti kesken , työnnettiin hänet Nesun taksiin ja veljeni nousi isänsä sylissä samaan taksiin. Taksi jatkoi palopäällikön jätettyään Raumalle sairaalaan. Kotona päällysmieheksi ryhtyi äitini, joka patisti oitis eloväen töihinsä.

Vähitellen uskottiin lopulta siihen, että David Brown- niminen vekotin saattoi pyörittää puimakonetta yhtä hyvin. Joka tapauksessa väki oli taas puolenpäivän aikaan hyvin nälkäinen ja innokas syömään lisää.

Laitteen kuva on lainattu täältä.

Huomisen suurus on nyt tehty

Olen tänään keittänyt keittoa kaloista ja katkaravuista sekä tehnyt kalkkunakääryleitä kalkkunan rintafileestä. Olen tehnyt paljon muutakin kummallista. Mikään raaka-aine ei näyttänyt menevän piloille ja tuloksena ollut ruoka oli suussa sulavaa ja upean näköistä. Olen siis ollut kokkauskurssilla koko iltapäivän ja työnantaja maksaa palkkaa. Hassumminkin voisi iltapäivän käyttää.

Puuhastelu keittiössä saa ihmisen syventymään niin totaalisesti juuri niihin hommiin, ettei muulle ulkopuoliselle jää mitään tilaa ja roolia. Jokainen yrittää parhaansa, ryhmän paine muodostuu suorastaan tiheäksi ja jokainen fileerausviilto tehdään mitä suurimmalla hartaudella.

Tiedän nyt muutaman uuden asian kalakeitosta, maizena- suuruksesta ja pihvien paistamisesta. Osaan tehdä myös uudenlaisen lättytaikinan. Mutta ennen kaikkea osaan nyt pestä käsiäni. Semmoinen asia on unohtunut vuosien aikana pelkäksi hutaisuksi.

Nyt osaan pestä kädet, leikkuulaudat, veitset ja muut tarvikkeet. Ja nyt työpöydällä on jonkin sortin järjestys.

Parasta kaikessa on se, että kurssi jatkuu huomenna aamulla klo 8. Kun vappuaatto kallistuu iltapäivään, voin rauhallisin mielin ryhtyä pitkän viikonlopun viettoon. Nyt ei ole pakko turvautua vain perunasalaattiin ja nakkeihin.

Suurus on myös satakuntalainen ateria. Se tarjottiin työväelle aamiaisen ja puolpäiväsen välissä , noin klo 9 -9.30. Suuruksella saatiin tukevaa ruokaa, kuten perunamuusia ja kastetta, eli soosia. Sillä jaksoi siihen seuraavaan ruokaan, puolpäiväseen, jonka te tunnette parhaimiten lounaana.

Tunnustuksia

Tänään on juhlallinen päivä monessa mielessä. Tänään saamme viettää vapautuksen muistopäivää.

Huhtikuun 29. päivä vuonna 1429 nimittäin Jeanne d'Arc joukkoineen vapautti Orleansin. Vuonna 1918 taas samaisena huhtikuun päivänä valkoiset vapauttivat Viipurin. Saigonistakin jouduttiin lähtemään vuonna 1975 ja evakuointi alkoi juuri tämmöisenä keväisenä päivänä.

Ehkä suurin huhtikuun vapautustapahtuma sattui kuitenkin vuonna 1945 kun Eva Braun vapautti 29. päivä huhtikuuta Adolf Hitlerin poikamieselämän kurjuudesta ja pariskunta vietti pienet ja somat häät. Aika vähän silloin kasvoi Berliinin kedoilla ja puistoissa kukkasia. No se oli näitä sota-ajan pika-avioliittoja. Semmoiset ei yleensä pitkään kestä. Ihminen hakee turvaa ja lämpöä kauheuksien keskellä.

Tänään liitin tuohon sivupalkkiin Melitan myöntämän tunnustuksen blogini älyllisyydestä. Olen kovasti otettuna ja yritän tässä satakuntalaisittain kursailla ja alentaa itseäni niin, ettei asiasta syntyisi mitään suurta numeroa. Meillä päin mennään yleensä kovasti hämillemme ja ryhdytään etsimään vasta-argumentteja ja väitteitä, joilla voitaisi osoittaa, että tunnustuksen myöntäjä on nyt perin juurin haksahtanut.

Ainakin yritän vakuuttaa, että en yritä olla älyllinen. Minulla on tuumaa vahva nippu koulutodistuksia ja muita kirjallisia vakuutteluja siitä, että Tillmannia vaivaa, jos ei nyt ihan heikkolahjaisuus, niin ainakin laiskamato ja loputon velttous.

Tillman kiittää kuitenkin nöyrästi myöntäjää posket julkisuudesta punottaen ja jalkaa raapaisten.

Tänään on siinäkin mielessä poikkeuksellinen päivä, että juuri huhtikuun 29. päivä tänä vuonna Tillman menee elämänsä ensimmäiselle kokkaus- , eli ruuanlaitto-kurssille. Olen antanut itselleni kertoa, että semmoinen kuuluu minun ikäisteni herrasmiesten kokemusmaailmaan ja harrastuneisuuteen. Vaikka olen ruokaa taikonut viikonloppuisin perheen pöytään jo parikymmentä vuotta, vasta nyt sitten on kurssien vuoro. Minua jännittää suorastaan sikana.

Onneksi opettaja on tuttu kaveri. Sikäli harmillisen tuttu, että hän on entinen oppilaani, joka nyt palaa sitten tässä asiassa minun opettajakseni. Juuri tästä syystä olen yrittänyt opetusurani aikana käsitellä nuorisoa kohtuullisen säädyllisesti. Kaiken löytää lopulta edestään, ennemmin tai myöhemmin.

Jumal hallitte aalo ja taeva ja maa, kodoranna me nähd saa ja syndymämaa.

Tänään selvisi Tillmanille sellainen seikka, että sitä saatetaan olla sukua piirilääkäri Nortamolle. Tillmannin isoisän isoäiti nimittäin on Ida Kristina Nordling, Rauman maaseurakunnan Haapasaaren kylästä.

Frans Jalmar Nortamo taas syntyi Raumalla 13.6.1860. Vanhemmat olivat värjärimestari Johan Gustaf Nordling ja Amanda Lucina Renvall. Aikakausi ja paikkakunta täsmäävät ainakin. Ehkäpä Nordlingit olivat sukua keskenään.

Pitääpä ottaa asioista tarkemmin selvää. Harmittaa tuommoinen, että olen tähän ikään asti elänyt ilman kahta tärkeää tietoa. Toinen on tuo Nortamon alkuperäinen sukunimi ja toinen se, että Rauman ja Porin lisäksi Nortamo oli Pudasjärvellä lääkärinä 1900 – 1903. Mitähän selkosen ihmiset hänestä ajattelivat ?

Nortamo tunnettiin iloluontoisena ihmisenä, joka oli aina valmis totin tekemiseen ja pikku laulun sepittämiseen. Tillmanin sukua oleva Ida Kristiinakin oli ilmeisen iloluonteinen nuori nainen, sillä hänellä oli isoisäni isä synnytettynä ja 4 vuoden ikään varttuneena valmiina, kun hän isoisäni isoisän vihille koppasi.

Tämä sikäli vähäpätöinen seikka voi olla syynä siihen, että railakas hulivililuontoni on aina maailmalle halajanut ja olen ulkoisille virikkeille altis.

Päreen otsikko on hakattu Nortamon hautakiven. Siihen ei ole mitään lisäämistä. Teksti ei ole yhtään Rauman seudun rukoilevaisuuden vaikutuksille altistunut, vaan tuossa kirjoituksessa on enemmänkin nähtävissä teosofisia vaikutteita ja humanismin ajatusta.

Kuvassa taas on Rauman viimeisen purjelaivan, kuunari Uljaksen silhuetti. Uljas upotettiin Rauman edustalle 4.6.1950

Olkoon onni mukanasi......

Fortumin uuden toimitusjohtajan Tapio Kuulan eläkeikä on nostettu yhdellä vuodella. Hän joutuu nyt johtajasopimuksensa mukaisesti ahertamaan sorvin ääressä 63 -vuotiaaksi.

Tillman on Kuulan puolesta onnellinen ja tekee täällä periferiassa yhdenmiehen aaltoja. Tillmania asia ei juuri kovasti vaivaa. Sähkölaskukin saattaa taloudessamme tulla maksetuksi, jahkaa eräpäivä koittaa. Välittäjäsähköfirman kautta suuri osa niistä euroista menee kuitenkin loppupeleissä Fortumille, sen johtajan osoittamaan paikkaan.

Tillman on sitä vastoin aika kiinnostunut siitä, miten Fortumin sijoitukset Venäjän energiamarkkinoilla ovat kehittyneet? Tulisiko sieltä mitään apua johtajan palkkaukseen, vai joutuvatko Tillman ja muut suomalaiset sähkönostajat kustantamaan yrittäjävoiton kautta koko tämän kuvion ?

Luulisin Fortumilla olevan Venäjällä noin 2 mrd euron sijoitukset. Nyt kun koko maailman taloudellinen tilanne on vähän hutera ja kone niin sanoakseni yskii, kiinnostaisi tietää, kuinka sidottua Fortumin liiketoiminta on Venäjän sisäisen energiatuotannon saralla. Olisi mukava tietää vähän siitä, ovatko odotetut tai peräti odottamattomat riskit toteutuneet. Voiko Fortum myydä sitä energiaansa jonnekin muuallekin kuin Venäjän omille markkinoille ? Ovatko kaikki Venäjän ympäristöviranomaisten lupavaatimukset täytetty ?

Parasta tietenkin olisi, jos mitkään riskit eivät vielä olisi toteutuneet.

No joka tapauksessa iltapäivähömppä saa sytykettä uutiskiimaansa tämmöisistä yhden vuoden eläkeikänostoista. Sekin on hyvä juttu. Niin kauan kuin sen suurempaa ei ole Fortumista kerrottavana, oikein hyvä juttu.

Eräs sotilastuttava kertoi aikoinaan olleensa sotilasvierailun isäntänä. Vieraana oli ollut everstintasoisia henkilöitä rajan takaa. Nähtävää, kestitystä ja ohjelmaa piti tietenkin järjestää.

Tuttavani kertoi laittaneensa maahan telttapatjoille rinnakkain 10 suomalaista rynnäkkökivääriä ja viereen 10 venäläistä AK-47 kivääriä. Sitten hän oli kysynyt toveri everstiltä, mistähän se mahtaa johtua, että jos hän nyt ottaa lukon mistä tahansa suomalaisesta rynnäkkökivääristä ja kokeilee sitä näihin 9 muuhun suomalaiseen rynnäkkökivääriin, niin lukko sopii kaikkiin näihin toisiin aseisiin. Mutta kun hän ottaa mistä tahansa venäläisestä aseesta lukon, niin se sopii vain ja ainoastaan siihen yhteen aseeseen, eikä mihinkään toiseen.

Eversti oli läimäyttänyt tuttavaani ystävällisesti hartioihin ja sanonut hymyssä suin, että toveri majuri, asiahan on aivan selvä.

Suomi pieni maa, kiväärissä pienet toleranssit, Neuvostoliitto suuri maa, kivääreissä suuret toleranssit.

Kuka ryhtyy etsimään logiikkaa tuosta edellisestä jutusta, taikka vaikkapa mistä tahansa Venäjän toiminnasta, saa etsiä. Yllätykset voivat olla melkoisia. Parhaiten tuo tarina naurattaa silloin, kun sekä kertoja, että kuulijat ovat tuhdissa humalassa.

H1N1 Swine Flu

Flunssan leviämistä voi seurata nyt täällä, Google Map ympäristössä.

Tällä kertaa näyttää käyvän niin, että Aasialla ja Afrikalla on vähän hengähdysaikaa ennen kuin tauti sinne asti leviää. Nyt etulinjassa saavat kerrankin olla kehittyneet maat.

Tillmanilla olisi kesemmällä pari työreissua Eurooppaan. Saa nähdä kuinka tilanne kehittyy. Millainen lopulta sitten tämän taudin kuva tulee olemaan. Moni matka saattaa peruuntua ja moni etusivu mennä uusiksi.

Onnea paljon.......

Hämeenkyrön kunta on sitten saanut itselleen uuden kunnanjohtajan. Onnea vain sekä kunnalle, että kunnanjohtajalle. Puolustusministeri Häkämiehen pikkuveli, Kari Pekka Häkämies vaihtaa siis Kymenlaakson Pirkanmaahan ja aloittaa vireän kehyskunnan luotsaamisen.

Kari Pekka Häkämies on itsekin ollut pariin otteeseen ministerinä. Ja on hän ollut monessa muussakin toimessa ja tehtävässä. Pätevän tuntuinen mies.

Tillman onnittelee oikein kovasti. Toivottavasti kunnanjohtaja viihtyy Pirkanmaalla ja saa paljon uusia ystäviä . Toivottavasti vireän kehyskunnan hallinnointi tarjoa paljon haasteita aktiiviselle ja toimeliaalle miehelle.

Rachel on huolissaan

Aamu on täynnä väsymystä ja työhöntulon kankeutta. Olisin halunnut nukkua pitempään ja paeta pahaa maailmaa täkin alle edes puoleksi tunniksi lisää. Mutta ei auta. uusi viikko on edessä.

Tillman menee tällä viikolla kokkikursseille. Se vähän jännittää ja huolestuttaa minua, sillä epäilemättä tällä viikolla minulle selviää se, että olen koko elämäni pilkkonut sipulit ihan väärällä tavalla paistinpannulle.

Fitness-tähti Rachel Kauppilalla sitä vastoin on ollut New Yorkin kaupungissa viime päivinä huomattavasti rankempaa.

– Rakkaani lähti viime viikonloppuna juhlimaan ystäviensä kanssa. En ole kuullut hänestä viikkoon, Rachel kertoo huolestuneena Viihdeuutisille.

– Olen turhaan yrittänyt soittaa hänelle ja etsiä häntä. Miestä ei löydy mistään, hän sanoo.
Rachel näki rakkaansa viimeksi viikko sitten torstaina.

– Näimme torstaina. Hän lähti ystäviensä kanssa ulos perjantaina, jolloin soittelimme. Yritin soittaa hänelle lauantaina, jolloin itse lähdin juhlimaan. Pelkään, että hänelle on sattunut jotain, Rachel murehtii.

Fitness - tähti yrittää nyt rauhoittua vaan. Onhan mahdollista, että hänen ystävänsä on löytänyt uuden ystävän jostain kaupungin baarista. Hän on kohdannut ehkä ihan tavallisen tytön Iowan lakeuksilta, joka unelmoi pitkästä keväisestä viikosta uuden miehen kanssa jossain kaupungin kattohuoneistojen viidakossa.

Tillman tuntee tapauksen, jossa erään tavallisen pankkitoimihenkilön rakas lähti maanantai-iltana hakemaan R-kioskilta savukkeita ja palasi kahden viikon kuluttua savukkeilta haisten, mutta ilman kessun kessua. Taskussakaan ei ollut enää latin latia.

Jos Rachel olisi antanut MTV-uutistoimitukselle vähän vinkkiä rakkaansa ulkomuodosta, olisi häntä voitu tässä porukalla katsoa , josko sattuisi tulemaan vastaan Jyväskylän kävelykadulla.

Nyt on paha auttaa. Mutta ollaan hengessä mukana ja toivotaan, että Rachel löytäisi rakkaansa ja voisi kesällä tuoda hänet näytille tänne Suomeen. Toivotaan vielä, että he kohta menisivät avioliittoon ja hankkisivat useita lapsia, asuntolainan ja asettuisivat vaikkapa Jyväskylään kuntosaliyrittäjiksi.

Sillä tavalla olisi helpompaa olla paikoillaan ja vaikeampaa kadota.

Media ja maksu

Viime viikolla herrat keksivät televisioluvalle korvikkeen. Muutetaanpa lupamaksu veroksi ja säädetään se jokaisen ruokakuntaan pakolliseksi. Kukaan ei voi säästyä ja kaikkien ovien ulkopuolelle merkitään media- merkki yksivuotiaan vohlan verellä maalattuna.

Tillman toteaa , että nyt tässä menee pesuveden mukana myös lapsi. Samalla tässä sitten menevät verolle kaikki muutkin kuin Josef ja Maria.

Ennen kaikkea Tillman pelkää, että keskustajohtoisen toimikunnan tavoitteena oli tällä mediamaksulla häätää kaikki yliopistoihin menneet ja kaupunkeihin kirjansa muuttaneet opiskelijat taas kiltisti kotikuntansa jäseniksi ja äidin ja isän media-maksun suojaan. Sellainen sopisi näiden keskustavaikuttajien ajatusmaailmaan.

Tillman voi vakuuttaa, että jos sinne Pihtiputaalle ei saada toimihenkilötyöpaikkoja, kaupungeissa koulunsa käyneet pihtiputaalaiset nuoret havittelevat kotikunnastaan vain kesämökkipaikkaa.

Vanhushuollon piirissä asustelevia eläkeläisiäkään ei armahdettaisi. Kaikki näissä taivaanjunissa, eli puistattavan harmaissa rivitaloissa asustavat pirteät ja vähemmän pirteät seniorikansalaiset pulittaisivat tulevaisuudessa pakollisen maksun, vaikka television digiboksikin olisi maksajalle ylivoimainen kapistus. Puhumattakaan muusta mediasta.

Siistimpi olisi ottaa raha veroista , ihan kaikilta, ilman erillistä lappua. Veroja tullaan korottamaan joka tapauksessa tulevina vuosina ihan sikana. Sinne tämä uppoaa ilman muuta. Ajatelkaa ihmiset mikä säästökin siitä syntyy, kun VVM siirtää yhdellä pankkisiirrolla tarpeellisen rahan YLE:lle. Saman rahan kerääminen lappusilla ja lippusilla kuluttaa muutaman miljoonan tuosta summasta.

Muille medioille ei pidä siirtää mitään. Sonera ja kumppanit pärjäävät ihan hyvin omillaan ja jos eivät pärjää, niin joku tulee tilalle.

Tillman on sitä mieltä, että Yleisradiosta on pidettävä huolta ja säädyllistä asiaa kansalle levitettävä. Muiden kanavien taso huonone eksponentiaalisesti sitä mukaa kuin kanavan numero kasvaa. Isonumeroisista kanavista saisivat mieluusti pitää huolta markkinavoimat.

Toisaalta, jos herrat haluavat itsensä todella munata, ehdotan tarraa. Tarranmyyntipisteet olisi sopivasti kilpailutettu ensin, jotta sopivat ihmiset pääsisivät näitä myymään. Tarra olisi tietenkin ensin väliaikainen. Se pitäisi liimata ruokakunnan kaikkien mediavälineiden ulkokuoreen.

Jos digiboxi, tietokone, tai televisio särkyy, uuden tarran voisi anoa myyntipaikasta veloituksetta, mikäli toisi mukanaan särkyneen apparaatin tarkastusta varten. Oma- aloitteisesti tarraa ei saa siirtää laitteesta toiseen. Tällaisissa tapauksissa mediamaksu olisi maksuun pantava 20-kertaisena.

Kansallisharrastuksen uuvuttamana

Työtoveri kysyi viime viikolla minulta vinkkiä suomalaisen kulttuurin erikoisuuksien esittelyä varten. Hänen pitää esitellä ulkomaalaisille opiskelijoille jotain suomalaista, meille tyypillistä ja tietenkin mieluusti ei kliseistä.

Ymmärsin hänen tarkoittavan sitä, että mämmi, sauna ja sisu ovat vähän kuluneita ja jotain muuta olisi hyvä välillä saada esitykseen mukaan. Ehdotin talvirenkaiden vaihtoa, avantouintia ja jäänmurtamista. Ajattelin niin, että salmiakki, Laku-Pekka ja mustamakkara eivät ylittäisi niin helpolla kulttuurirajoja. Mutta 8 renkaan setti autoon, jonka arvo ei yllä tämän rengaspaketin tasalle, saa ulkomaalaiset varmasti haukkomaan henkeään.

Kaksi kertaa vuodessa, puolet setistä alle ja puolet pois. Homma tapahtuu syksyllä vielä usein niin, että ankara liukkaus ja lumimyräkkä hiipii porstuasta jo tupaan.

Siskoni kertoo usein autoilevansa 10 sentin lumessa pitkin autioita katuja Bostonin seudulla. Koulut ovat kiinni, osa työpaikoistakin on kiinni ja kansalliskaarti päivystää kaduilla. Vain hullut suomalaiset ajelevat ja kaipaavat hakkapeliitta-renkaitaan.

Hakkapeliitat pääsivät 1648 Prahassa Kaarlen sillalle asti, mutta sitten oli lähdettävä kotiin päin. Siellä päin kuulemma kasvatetaan edelleen pikkulapsia kuriin ja nuhteeseen uhkaamalla heitä suomalaisilla. Oivallinen nimi tämä on talvirenkaalle. Hieno on myös tämä yksityiskohta, jolla voi ulkomaan nuorisoa sivistää.

Otin juuri äsken 4 sellaista pois ajoikin alta. Siitä johtuu tämä tuskainen vuodatus. Nyt ne talvirenkaat pitäisi pestä ja säilyttää taas säädyllisesti ensi syksyyn. Pahinta on se, että kaksi alle mennyttä kesärengasta on jo lopuillaan.

Talvella ihminen selviää kyyhöttämällä sisällä ja elämällä hiljaista elämää. Kevään rengaskaupoilta alkaa hirmuinen rahan tuhlaus, joka päättyy vasta syyskuussa. Kesäberberi on seuraavaksi hankintalistalla. Sitten pitää tehdä prätkän jarruremontti ja kohta jo lahjotaan ylioppilaita ja toukokuussa kaiken päälle tulevat tietysti puutarhahankinnat. Puhumattakaan kaikista niistä häälahjoista, joita kesän aikana on ilo hankkia.

Päntän äijän vajoaminen

Pentti Haanpää kirjoittaa julkisuuden kiihkosta sattuvasti novellissaan. Syksyinen ilma saa järven peittymään yksiöiseen jäähän ja samalla järven rannalla asuvan Päntän äijän kiihkoon. Jotain asiaa on nyt kiireesti tehtävä järven takana oleviin naapureihin.

Järven takana seppä Toropainen aavistelee jo pahinta. Taas on kohta jouduttava pelastusoperaatioon. Koko yhteisö tietää kaiken Päntän äijän sammumattomasta himosta heikoille jäille.

Kohta jo Äijä tekee estelyistä välittämättä asiaa Toropaiselle. Reki pitää raudoittaa ja sillähän sitä on mukava huristella yli järven.

Haanpää kuvaa himon ja hehkun oivallisesti. Äijä nauttii jään kirkkaudesta ja hyvästä luistosta täysin rinnoin. Kunnes tietenkin tapahtuu se väistämätön; jää pettää taas kerran ja äijä vajoaa rekeen juuttuneena järven pohjaan.

Pelastajat saavat hänet jälleen viime tingassa ylös ja raahattua lämpimään pirttiin. Äijä virkoaa ja huomaa olevansa jälleen yhteisön huomion kohteena. Hän voi edes hetken paistatella toisten huomiossa, edes hetken kokea jälleen olevansa joku, joku josta puhutaan. Hän saa merkityksen pienessä yhteisössä. Hän saa lämpöä, huolenpitoa ja pontikkaa. Lämpö leviää ruumiiseen ja mieleen.

Kun Tanja Karpela menee kolmannen kerran naimisiin, taikka Matti eroaa Mervistä ties monennenko kerran, kyse on Päntän äijästä tai ämmästä, jotka eivät voi sietää elämää ilman julkisuuden huumaa. Unohdus toisi mukanaan tavallisuuden, kuolevaisuuden ja rivikansalaisuuden.

Tanja Karpela paljastaa ajantäytelehdessä sen, miksi he halusivat tällä kertaa salahäät. He halusivat salahäät, jotta niistä ei tulisi julkisia. Tillman yrittää elä tämän suuren viisauden kanssa ainakin siihen asti kunnes ko. lady seuraavan kerran rahastaa lehtiä yksityisyydellään.

Matin uusi anoppi

Vaimon pyynnöstä talouteen hankittiin tänään iltapäiväaviisi. Se taitaa olla tämän vuoden ensimmäinen tähän ruokakuntaan hankittu. Olen ollut aterian valmistuksen vuoksi iltapäivällä vähän työllistetty, joten silmäilin ko. lehdykkää vasta äsken jääkiekon erätauolla.

Suurimmaksi ihmetykseksi kohosi uutinen Matin uudesta anopista. Kyse ei ole vanharouva Mertalasta, vaan tämän toisen Matin, mäkihyppääjän uudesta anopista. Anoppi näyttäisi olevan tumma ja viehättävä nainen, joka kaukaisesti muistuttaa Matin vaimoa, Merviä. Muistuttaa iältään ja ulkonäöltään. Toinenkin Matti esiintyy iltapäivälehdessä, mutta se on tämä toinen lehti.

Nykäs Matin uusi ihastus taas näyttäisi olevan sovelias Matin lapseksi.

Perhelomalla Puerto Ricossa. Niinpä. Kyseinen jyrkkälaaksoinen perhelomakohde sopii juuri rauhalliseen perhelomailuun. Luulisin läheisen englantilaisen rannan olevan sitä vastoin enemmän Matin ominta aluetta. No kuka tietää, ehkä Inglesissä ei ollut tilaa, joten johdatus vei Matin Puerto Ricoon ja Anette-rouvan luokse, jolla sattumalta oli mukana tyttärensä. Tutkimattomat ovat journalistijumalan tiet.

Pahinta asiassa on tietysti se, että Mervi Tapola ei päässyt Tina Turnerin konserttiin. Hänen omat tyttärensä olivat ostaneet Merville lipun, jotta äitinsä voisi välillä päästä vähän rentoutumaan. Nyt aviomiehen uudet kuviot Kanarialla saivat Mervi-rouvan pois tolaltaan ja ohi meni konsertti.

Ehkä kuluu taas aikaa ainakin juhannukseen asti, ennen kuin seuraavan kerran talouteen hankitaan tämän sortin tyhjyyttä.

Urho oli hyvä olut.......

Suomen Keskusta lähtee urhoollisesti kesäkuun vaaleihin kahdella kärjellä. Jalkapallossa semmoinen taktiikka on usein tehokas ja varma. Politiikassa asia on vähän kimurantimpi.

Jos kärjiksi olisi valittu Antti Kaikkonen ja Aira Samulin, kuvio olisi ehkä toiminut. Nyt valinta kohdistui entiseen presidenttiin ja Pekkariseen. Tarkoitus on kuulemma urhoollisesti pekkaroida Brysselistä kotiin päin kaikkea hyvää ja makeaa. Tillmania taktiikka vähän ihmetyttää. Se kuulostaa aivan samalta kuin nurmolaisen kevyen eskadroonan hyökkäys Äyräpään kirkonmäelle tammikuussa 1940. Turpiin tulee ja lujaa.

Tillmanin käy pääministeripuoluetta vähän sääliksi. Pätevän oloiset ja toimeliaat poliitikot jauhautuvat pilalle tämän puolueen koneistossa ja sitä kautta haaskautuvat tässä huonosti johdetussa puolueessa. Järjettömät töppäilyjen sarjat toistavat itseään vuodesta toiseen.

Korsimon ajoista on nimittäin etäännytty nyt aika kauas. Puolue on huonosti johdettu ja koneisto on ruosteessa. Vanhassa agraariyhteiskunnassa riitti se, että piti tupailtoja, uudessa tietoyhteiskunnassa ei riitä edes Twitter, jos sanomasi on mössöä ja äänestäjä pitää sinua epäluotettavana. Äänestäjä äänestää jaloillaan.

Aikaisemmin asiat selitettiin Keskustassa siten, että pahat demarit ja ilkeät porvarit tekevät heille ansoja ja kiusaavat muutenkin. Totuus näyttää kuitenkin siltä, että kömpelö, konservatiivinen ja mukautuva keskustalainen itse tekee niitä virheitä vuodesta toiseen.

Pääministeri voi olla tyytyväinen, jos säilyttää paikkansa 2010 kesän puoluekokoukseen asti. Eurovaalit eivät vie Brysseliin erotettua päätoimittaja-julkkista eikä entistä rouva Vanhasta. Eurovaalit tuovat Suomen Keskustalle tällä taktiikalla suuren tappion.

Tappion perimmäinen syykin on ihan selvä. Se ei ole Timo Soini, se ei ole edes Matti Vanhanen. Tappion syy on uudistumisen puute, vinoutunut aatemaailma ja todellisuudentajun kadottaminen.

On kuulemma tulossa uusi laki

Venäjällä tuodaan kuulemma 9.5. Duuman käsittelyyn semmoinen laki, jonka perusteella voidaan laittaa linnaan henkilö, joka arvostelee Neuvostoliittoa toisen maailmansodan johdosta. Sanomalehti Keskisuomalaisen paperiversio kertoo meille tänään niin, mutta häveliäisyydestä sitä ei ole uskallettu laittaa nettiversioon. Joudutte siis uskomaan minua.

Tillman ilmoittautuu syyllisten joukkoon. Neuvostoliitto hääti äitini kodistaan vuonna 1939 . Hän oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Neuvostoliitto poltti hänen kotinsa, hyökkäsi uudelleen 1944 Kannakselle ja pommitti 13 vuotta vanhaa tyttöä, kun hän pyrki perheensä luokse Viktorin mutkassa, Kuolemajärvellä.

Tillman ilmoittautuu syylliseksi. Tillman on käynyt muutamalla partisaanipaikalla miettimässä sodan julmuutta, Tillman on katsonut muutaman Niskavuori-elokuvan ja miettinyt maanpetturin elämää ja johdatusta. Tillman ilmoittautuu syylliseksi.

Kun onneksi on tullut käytyä Pietarissa vuonna 1990, minun ei tarvitse toiseen kertaan mielettömyyttä ja kurjuutta katsoa. Voin matkailla vapaassa Euroopassa. Tänään kävin marketista hakemassa hyviä elintarvikkeita. Ovella oli reserviläisiä keräämässä sotaveteraaneille avustusta. Laitoin molempiin lippaisiin sen minkä koin kohtuulliseksi.

Turha on minulle semmoisia asioita valehdella. Täällä näytetään juuri nyt televisiossa Antti Tuurin elokuvaa Talvisota. Siinä teille on totuutta ja fiktiota kyllin. Nyt kun ikää on kertynyt jo puoleen väliin 60 ikävuotta, minua eivät voi edes "demokraattiset voimat" uhata.

Kuka muuten sattui äsken katsomaan uutisia ? Siellä oli tämä nykyinen Venäjän presidentti Porvoon Tuomiokirkossa. Puheita en tohdi ääneen lausua. Siellä puhuttiin taas leveitä.

Jääkiekko on perseestä !

Nyt sitä taas tulee joka tuutista. Lounaspöydässä kuulee huippuunsa viritettyjä termejä, joista olisi itse Esa Saarinenkin kateellinen. Viinakauppa on täynnä miehiä ja hikistä odotusta. Edes Matti Nykäsen uusi morsian ei saa kiiltoa pois jengin silmistä.

Tässä asiassa voisin olla Mervi Tapolan kanssa samaa mieltä; huono homma ja huono ajoitus. Jos meinaat tehdä lööppi-rakkaudet, valitse joku muu viikonloppu kuin jääkiekon mm-kisojen aloitusviikonloppu.

Ja jääkiekko on muustakin syystä perseestä. Nyt tohtori Kiminkinen ja leegio muita ohjelmia on saanut väistyä tämän nykymaailman epäjumalan tieltä. Se taas aiheuttaa sen, että vaimolla on luppoaikaa ihan liikaa.

Normaaleina viikonloppuina television ohjelmat ovat pitäneet vaimon tiiviisti kotikatsomossa ja minä olen saanut hetken hengähtää. Nyt kun ns. ajantäyteohjelmat on siivottu pariksi viikoksi huut helkkariin, kärsijänä olen minä. Helvettiin koko jääkiekko.

Sitä paitsi se on brutaalia välineurheilua.

Kunhan kesäillat lämpenevät, karkaan Harjulle katsomaan Jyväskyläläistä potkupalloa. Siinä on säpinää ja kansainvälistä kiihkoa minulle tarpeeksi. Kaiken lisäksi jalkapallolla on jääkiekkoon verrattuna yksi ylivoimainen etu puolellaan. Jalkapalloon hurahtaneet naiset ovat aivan toista luokkaa kuin jääkiekkoon hurahtaneet.

Älyllistä keskustelua voi käydä heidän kanssaan loputtomiin. Pahimpia( parhaimpia ) ovat he, jotka diggaavat italialaista jalkapalloa, ammattipyöräilyä ja kirjailija Jukka Pakkasta. Pelin seuraamisesta ei tahdo tulla mitään, sillä semmoisessa seurassa taistellaan siitä, kuka saa olla enemmän samaa mieltä.

Nainen, joka rakastaa jalkapalloa, on ehdottomasti vaarallinen.

Tillman odottaa nyt herkeämättä seuraavat kaksi viikkoa sitä, että NHL- vahvistukset munaavat itsensä, Tamminen ja Suhonen mäiskivät toisiaan suorassa lähetyksessä turpaan ja joku keksii sen, että naisjääkiekkoilijat tykkäävät toisistaan. Tillman tekee aaltoja täällä kotona kisojen lopussa ja nauttii siitä, kun television perjantaiohjelmat tarjoavat taas minulle rauhan ja hiljaisuuden.

Tillman toivoo tietysti myös sitä, että tällä kertaa joukkue voittaisi mestaruuden ja Tillman joutuisi häpeään. Siihen on pienet mahdollisuudet, mikäli jaksan piruilla täällä blogissa kaksi viikkoa ja jaksan olla katsomatta yhtäkään peliä.

Yleensä kun minä tuppaan olemaan väärässä kaikessa.

Puhelu Moskovaan ( 07 )

Tänään on merkittävä päivä sekä Tillmanille että parille puhelinoperaattorille. Toinen tulee saamaan tänään uuden asiakkaan ja toinen joutuu nyt nielemään katkeran kalkin. Minulle selvisi tässä taannoin nimittäin se, että operaattorin voi vaihtaa 5 päivässä. Numero säilyy ja uuden liittymän toimittava liike hoitaa tämän ikävän irtisanomispuuhan puolestani. Enää ei tarvitse mennä lankoja myöten kenenkään sieluun rähjäämään.

Vanha konnaoperaattori lähetti minulle eilen puhelinlaskun. Avasin sen sydän pamppaillen ja samalla toivoin sitä, että maksettavaa sarakkeessa olisi ollut jotain. Eipä harmi kyllä ollut. Heidän kirjanpitonsa on nyt kunnossa ja laskussa mainittiin, että 000.00 ja maksettu etukäteen. En siis voi repiä ihokastani ja ryhtyä täällä operaattoria mainostamaan. Sanon tänään liittymän irti ja uusi liittymä ryhtyy toivon mukaan workkimaan vappuaamuna. Uskoisin, että tyttäreni kyllä valistaa minua asiasta, jos näin ei käy.

Tänään on merkittävä päivä muutenkin. Huhtikuun 24 päivä, vuonna 1981 IBM toi markkinoille personal computerin, jota muut alkoivat siinä määrin matkia, että nämä ovat nyt lopulta kaikki IBM – yhteensopivia. Sitä ennen oli Mikro-Mikko 1 ja 2 ja paljon muitakin koneita, jotka kaikki perustuivat omaan formaattiin ja käyttöjärjestelmään.

IBM ei edelleenkään vissiin uskonut tietokoneen mahdollisuuksiin, sillä he olivat vähän leväperäisiä tekijänoikeuden suhteen. Niinpä koko maailma täyttyi sangen nopeasti IBM-yhteensopivista koneista. Sittemmin IBM lopetti PC-koneiden valmistuksen.

Tillman muistaa hyvin Mikko ykkösen ja työnantajan ensimmäisen verkonkin. Siihen verkkoon kuului 6 kappaletta Mikko kakkosia. Kun erääseen huoneeseen sitten lopulta ilmestyi opettajien yhteiseen käyttöön 286-prosessorilla varustettu ihme, pelkomme ja kunnioituksemme nousi kattoon. Meidät laitettiin kursseille.

Tillman muistaa olleensa ensimmäisellä ATK-kurssilla joskus 1980-luvun alkupuolella. Opetus ja kehitys olivat aivan viimeistä huutoa. Harjoitukset aloitettiin sillä, että Mikko kakkosilla ja TEKO-ohjelmalla kirjoitettiin kirje kotiväelle, jossa ylistettiin tietokoneiden julmaa kauneutta ja suuruutta, luvattiin pysyä pois kurssipaikkakunnan juottokaukaloista ja luvattiin soittaa joka ilta, jos jostain sattuisi löytymään puhelinkioski. Sitten kirjeet printattiin ja laitettiin kirjekuoressa kurssin järjestäjän kustannuksella postin kuljetettavaksi.

Usein kävi niin, että puhelinkioskia ei sitkeistä yrityksistä huolimatta koko viikkoon löytynyt, mutta onneksi kirje ehti kotiin ennen väsynyttä matkamiestä.

Päreen otsikko tulee tietenkin Vysotskista. Laulaja seurusteli aikoinaan Marinan kanssa, joka sattui asumaan Pariisissa. Puhelut eivät tahtoneet aina mennä läpi. Joskus Vysotski joutui notkumaan langoilla koko yön. Siinä hommassa hän ystävystyi monen puheluvälittäjän kanssa niin, että rakkaudentunnustukset lopulta menivät perille pelkkien välittäjien avulla. Otsikon laulu kertoo siitä. Se on muistaakseni alun perin nimeltään vain 07, joka oli ulkomaanpuhelujen suuntanumero Neuvostoliitossa tuohon aikaan.

Tässä Vladimir yrittää saada puhelua läpi Marinalle Pariisiin

Slow housing

Tänään Tillmanin ohjelmassa on Slow housing – menoa. Päivään on jo sisältynyt psykoterapeutin tapaaminen ja oikein hidas ja nautinnollinen pinaattikeitto-lounas, joten oikein asiallista on jatkaa sitä näin iltasella slow-housing menolla.

Slow food touhu on mukavaa, sillä minä hermostun aina mäkkärin jonossa. Ehkä se johtuu niistä traumaattisista kokemuksista, joita aikoinaan sain Euroopan mäkkäri piireissä. Minulle tuotti vaikeutta nimittäin tajuta, mitä tyttö tarkoittaa, kun hän sanoo ”here or go”. Luulin ensin, että meille vai teille.

Tein takkaan tulet, kävin hakemassa Alkosta vapuksi riistaviiniksi Trapiche Pinot Noir Oak Cask 2007 –pullon ja ryhdyn lukemaan hitaasti loppuun Nesbon kirjaa Lumiukko.

Slow food – käsitteelle on tullut viime aikoina kovasti kaiken karvaisia hitaita seuralaisia. Slow city –käsite ei ole minulle koskaan auennut. Slow life on kuitenkin tuttu asia. Kun pentuna odotti 15 vuoden ikää ja mopolla ajo oikeutta, elämä oli olevinaan kovinkin hidasta.

Yhteistä näille uusi keksinnöille on kuulemma se, että kun niitä noudattaa , niin voi päästä flow –ilmiön harjalle ratsastamaan.

Flow paukauttaa pikkuvarpaat kierremakaroneiksi, saa verisuonet laajenemaan ja pistää kaikki asiat onnistumaan tuosta vain, ainakin ihmisen mielessä.

Se vissiin tarkoittaa sitä, kun olet ostanut tummahkolta herrasmieheltä käytetyn mersun ja kotimatkalla hanskalokerosta löytyy 50 euron Killerin kaksarilappu kertoimella 500. Tai sitä, kun huomaat että naistentansseissa orkesteri soittaa vain hitaita ja naapuripöytään on majoittunut TEHY:n piirikokouksen 60 edustajaa.

No minulla on nyt slow housing päällä. Ei siivota, eikä tyhjätä tiskikonetta. Takkaa poltetaan ja luetaan kirjaa. Talvirenkailla ajetaan vappuun asti. Niin olen ajatellut. Ainakin siihen asti kun vaimo tulee kävelylenkiltä kotiin meillä on nyt slow housing.

Autio

Autio näyttää myös usein autistiselta. Sanoma jonka kohtaamme autiuden äärellä on yksinkertainen ja tiukka. Autio vaatii usein meitä ottamaan kantaa voimakkaasti.

Tunsin kerran vähän autistisen miehen, joka oli innostunut pesuaineista. Hän siis ei ollut Dustin Hoffmanin kaltainen laskukonevirtuoosi, joka olisi muistanut kaikki Black Jack – korttikengästä ulos tulleet kortit ja joka olisi laskenut kuusinumeroisilla luvuilla kertolaskuja. Ei, hän oli täydellisen uppoutunut pesuaineisiin. Etenkin niihin, joissa on vihreitä pieniä pilkkuja. Hän oli myös pesukonefriikki.

Kun kohtasin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että tuon kaverin elämä on autiota ja tyhjää. Myöhemmin olen huomannut, että erehdyin pahasti. Hänen elämänsä näyttää olevan täynnä hauskoja ja hassuja tapahtumia, rakastavia ihmisiä ja upeita elämänkohtaloita. Hänen elämänsä ei ole autiota.

Mutta autius kyllä vaatii meitä hiljenemään. Kun horisontissa rannikko katoaa jonnekin taivaanrantaan, useimmat joutuvat ottamaan kantaa itsessään hiljaa. Kun tunturissa autius on vienyt yksityiskohdat, etäisyys on sitonut meidät juuri siihen tilanteeseen ja selviytyminen on kiinni itsestä, kuulemme autiuden äänen.

Autiotalo ei ole minusta erityisen romanttinen käsite. Autius on ihmisen tekemänä käsitteenä enemmänkin arkirealismia. Luonnon muovaamana se on täynnä yksiselitteisyyttä, katoavaisuutta ja hiljaisuutta, ihmisen aiheuttamana se on täynnä menetyksiä, tuskaa ja epäonnistumisia.

Autiomaan hiekka saa meidät taas romanttiseksi. Danakil, tuo suuri humppamusiikin autiomaa, sijaitsee Etiopiassa, 80 m merenpinnan alapuolella ja on melko moisen rutikuiva paikka. Vuodessa sataa 150 mm.

You Tube ei tunne Urho Lehtosen säveltämää ja sanoittamaa Danakil-humppaa, mutta tässä on Bob Marleyn samanniminen esitys. Lieneekö Lehtonen koskaan käynyt Etiopiassa ? Luultavasti ei. Luultavasti tässäkin tapauksessa innoitus on saatu mielikuvituksesta.

Tillmanille on tullut naimakaupan mukana kuuluisan Kinnulalaisen merimaalarin taideteos, jossa aallot vyöryvät kuutamoisella autiolla merellä jylhinä, mutta vähän kummallisina. Perimätieto kertoo taiteilijan saaneet innoituksensa autolautan ikkunasta.

Kuvaa voi klikata vähän suuremmaksi

Tuli vähän sössittyä tuon Valokuvatorstain linkityksen kanssa. Sorry. Sama Tillman täällä edelleen.

Kohta tarvitaan läppärinkantolupa

Entinen herrasmies kommentoi tänään blogissaan samaa asiaa, jonka Tillman huomasi eilen maailmalta. EU on tekemässä nyt vaivihkaa ja hiljaa 5.5. päätöksiä siitä, että kirjoittelulle tulee rajoituksia ja älymystön lihasta kiskotaan vallittujen kansanosien piikejä pois.

Pohjois-Karjalassa Rääkkylän kunnassa on aloitettu asian tiimoilta jo kunnan imagonkohotus-kampanja. Rasivaaran koulun koulujohtaja on saanut sivistyslautakunnalta huomautuksen blogistaan. Tuntematta salaista asiaa sen tarkemmin, totean vain sen, että DDR-nimisessä instituutiossa yritettiin rekisteröidä ja kortistoida kirjoituskoneet tarkemmin kuin ihmisten aseet. Loppu sillekin mieletömyydelle tuli.

Lex-Nokia tulee saamaan kovasti jatkumoa lähivuosina. Erkkolainen on ollut asiasta lasipalatsissa kovasti hissukseen. Heidän pirtaansa sopisi kenties oikein hyvinkin semmoinen tilanne, joka vallitsi itäisessä naapurissa vielä 20 vuotta sitten. TOTUUS tuli ilmi vain Vysotskin laulelmissa.

Muutenkin näyttäisi taas siltä, että silmäätekevien, kansanedustajien, ministerien ja instituutioiden etujen mukaista olisi, jos jälleen voitaisi tehdä paljon hankalammaksi ihmisten ajatusten julkituominen. Palattaisiin maakuntalehtien yleisönosastokirjoittelun tasolle. Sopivat ja tarpeeksi lyhyet kirjoitukset pääsisivät esille.

Se aika taas... El Tiempo

El tiempo isolla kirjoitettuna tarkoittaa sitä, että Tillman sai toisestakin espanjan tentistä täydet 5 arvosanaksi. Vähänkö olen kulkenut viime päivät sieraimet kohti taivasta..

On myös se aika vuodesta, jolloin linnut lentävät edestakaisin ruohonkorret suussaan ja prätkämiehet miettivät, joko irtohiekka on asfaltilta huuhtoutunut kevät sateissa. On aika jälleen kerran päästää Barabbas irti.

Paljon säädyllisempää olisi tilata jostain hotelli ja matkustaa sinne ravintolavaunussa somasti hanaolutta maistellen. Takaisin voisi tulla vaikka taksilla, sitten kun huvittaa, ja kustannukset jäisivät huomattavasti moottoripyöräilyä alemmiksi.

Mutta siltikin näihin turnajaisiin on mukaan vain taaskin päästävä.

Tillman ei jaksa pyöriä markkinapellejen armoilla keväisissä moottoripyöränäyttelyissä. Ne ovat kummallisia tapahtumia. Minua vähän hävettää katsella oman tyttären ikäisiä puolialastomia pikkutyttöjä, jotka ratsastavat vähissä vaatteissa nahkasatuloissa.

Tillman on hyvin tietoinen, mihin ratsastamiseen sillä viitataan. Tosin engelsmanni nimittää kaikkia kolmea ratsastusta, siis hevosella, prätkällä ja perheen eniten ansaitsevalla suoritettua ratsastusta samalla verbillä.

Maantien päällä näkee nykyään todella myös ajavia naisia. He ovat järjestään niin kovaksikeitetyn oloisia, että en ole rohjennut mennä heidän juttusille ja kysellä tarkemmin, voisiko heidän tatuointeihinsa tutustua. Pelkkä oman pyörän vaarallisuus riittää minulle hyvin.

Tillman ei myöskään kuulu näihin Iron But –kavereihin, jotka yrittävät ajaa 1700 km yhteen vuorokauteen. Typerää hommaa. Tillman on kerran ajanut Muoniosta tänne etelään yksillä silmillä, samaan pötköön, ja se jo vaatii energiajuomaa monta ämpäriä.

Tillman joutuu purkamaan lähi viikkoina kuvassa näkyvän vekottimen etupyörän pois ja sen jälkeen rassaamaan pari jarrusatulaa ja niissä olevat 4 mäntää jälleen puhtoisen toimiviksi. Siinä on minulle vapunalusaskaretta kyllin.

Akkuakin on ryhdyttävä lataamaan. Talven aikana akun lisäksi kaikki neljä kaasutinta ovat haihtuneet aivan tyhjiksi. Akun saa ladattua seinästä töpselillä, mutta kaasuttimien kohokammiot on täytettävä pyörittämällä konetta niin kauan, kunnes alipaine on imenyt tankista kohokammiot täyteen. Se kestää yleensä melkein sen ajan kuin akku tyhjenee.

Eturengaskin saattaa vaatia uusimistaan. Myös ketjut ja rattaat ovat ainakin 5 vuotta vanhoja, joten viisas mies uusisi ne. Köyhä ei uusi.

Mutta noilla reunaehdoilla voisi todeta, että ei muuta kuin ajoa vain !

Tuommoisen vastauksen 1960 –luvulla sai pientalonpoika Verneri Huilu maatilahallituksen laboratoriosta , kun oli lähettänyt pihakaivon vettä sinne tutkittavaksi. Kirjeessä todettiin, että hevonen on ihan terve, ei muuta kun ajoa vain.

Kuvan kaunottaren voi klikata suuremmaksi. Hän siitä vain komistuu.

Shaheen Jafargholi

Susan Boylen osa oli olla yhden kuukauden ajan ihmisten huulilla. Nyt viihdeteollisuus on paljastanut pelin seuraavan kortin.

Näitä mahtavia laulajia ei ihan noin vain puun takaa tule joka ohjelmaan. Käsikisrjoituksessa saattaa olla vielä joku kolmaskin valttikortti.

Jenkkiläinen pornoteollisuus on jo tarjonnut Susan Boylelle miljoonan taalan sopimusta. Tämä kokematon, hiljaisuudessa ja syrjäisyydessä kasvanut kirkon avustustyöntekijä tullaan raatelemaan julkisuudessa. Mutta senhän me ehkä aavistimmekin. Hän laulaa upeasti, mutta ei ole sopiva.

Lumiukko II

” Hän meni keittiöön ja joi lasin vettä saadakseen päänsäryn lakkaamaan ja katsoi silmiään siristellen ulos ikkunasta. Vastakkaisella puolella Sofies gatea olevan talon katto oli muuttunut valkoiseksi, ja siitä heijastuva kirkas valo häikäisi silmiä. Ensilumi oli satanut yön aikana. Harry ajatteli kirjettä. Hän sai aina toisinaan outoja kirjeitä, mutta tämä oli ollut vielä tavallista oudompi. Siinä oli mainittu Toowoomba.

Radiossa oli alkanut luonto-ohjelma, ja joku kertoi innostuneella äänellä norpista.”

”Beringinmerennorpat kokoontuvat joka kesä Beringinsalmeen parittelemaan. Koska enemmistö norpista on uroksia, kilpailu naaraista on niin kova että ne urokset, jotka ovat onnistuneet löytämään itselleen puolison, pysyttelevät koko parittelukauden samaan naaraan kanssa. Uros pitää puolisostaan huolta, kunnes poikanen on syntynyt ja oppinut selviytymään itsenäisesti. Ei siksi että se rakastaisi naarasta, vaan siksi että se rakastaa omia geenejään ja perintötekijöitään. Darwinistisen teorian käsittein ilmaistuna beringinmerennorpan yksiavioisuuden syynä ei ole moraali vaan kamppailu eloonjäämisestä.”

” Olisikohan noin, Harry ajatteli.

Radiossa puhuvan ihmisen euforinen ääni kohosi miltei falsettiin:”

” Mutta ennen kuin norpat lähtevät Beringinsalmesta avoimille vesille etsimään ravintoa, uros yrittää tappaa naaraan. Miksi ? Koska beringinmerennorppanaaraat eivät koskaan parittele kahdesti saman uroksen kanssa. ! Naaraan kannalta kyse on perintötekijöiden biologisesta riskin hajauttamisesta, aivan kuten osakemarkkinoilla. Naaraan kannalta moniavioisuus on biologisesti järkevämpää, ja uros tietää sen. Surmaamalla naaraan uros pyrkii varmistamaan, etteivät muiden norppien poikaset tule kilpailemaan samasta ravinnosta sen omien jälkeläisten kanssa ”

( Jo Nesbo : Lumiukko )

Lumiukko

Olen lukemassa nyt Jo Nesbon uusinta kirjaa Lumiukko, Snömannen, 2007 , suomentanut Outi Menna.

Olen Mennalle oikeastaan vähän kateellinen. Suomentaja on saanut lukea ensimmäisenä hyvää kirjaa ja me muut norjankielen taitamattomat olemme saaneet odotella.

Kirjassa liikutaan marraskuisessa Oslossa. Lunta sataa ja lumiukkoja tehdään. Sitten katoaa Brite Becker. Briten kaulahuivi löytyy lumiukolta.

Harry Hole saa samaan aikaan uuden apulaisen rikosjahtiin. Rebecka on lähdössä toisen miehen kanssa Afrikkaan parantamaan maailmaa ja Harry Holen tekee mieli suunnattomasti taas kietaista huiviin tusina verran Bourbon juomaa.

Tillman hemmottelee ja hidastelee aina kun kyseessä on Jon Nesbo. Kirjan kaahaaminen yhdeltä istumalta olisi kenties hektinen ja aikaamme sopiva muoto, perin itsekäskin, mutta kunnioituksesta kirjailijaa kohtaa ja oman nautintoni pitkittämiseksi tämä kirja on hyvä lukea hitaasti.

Olen vasta alkusivuilla. Epäilemättä kohta selviää Harrylle, että tässä on nyt kyse takautumista ja menneisyydestäkin. Asia ei varmaankaan ole kovin yksinkertainen. Epäilemättä jossain kirjan sisällä odottaa minua jotain väkevää ja mullistavaa taas Harryn ajattelusta ja ennen kaikkea hänen suhteestaan uuteen työtoveriinsa, jonka äly leikkaan yhtä terävästi rikospulmissa kuin hänen vartalonsa tekee miespoliisien mielikuvituksissa. Epäilemättä Harry vielä tulee munaamaan itsensä ja epäilemättä sitä Bourbonia vielä tarvitaan.

Toisaalta Tillmania kihelmöi kovasti myös se, palaako Rebecka Afrikasta lääkärimiehensä kanssa kahden vuoden kuluttua, vai lähteekö ollenkaan tai palaako maitojunalla. Luultavaa on, että Harryn sielua kirjailija raatelee vielä jossain vaiheessa Rebeckan kuvalla.

Olen lukenut vasta vähän. En tiedä, miten tässä käy. Olen kuitenkin Harry Holen puolella. Jo pelkästään siitä syystä, että Harryn kämpässä kasvaa ilkeä sieni. Yksi seinä on rassattu auki. Odotan mielenkiinnolla, loppuuko Harryn päänsärky ja väsymys. Loppuuko Harryn vitutus maailmaa kohtaan ? Epäilen.

Muuntaja - jahti

Sosiaalisen median tehokkuudesta puhutaan nykyään päivittäin. Perinteinen mediakin on ruvennut tekemään siitä artikkeleita ja uutisia. Sellainen luultavasti kertoo heidän kiinnostuksestaan, mutta myös samalla heidän hätäännyksestään. Sanomalehtipaperin kulutus on maailmalla pudonnut kymmeniä prosentteja viimeisten vuosien akana. Luultavaa on, että kaikki eivät ole siirtyneet lukemaan aikakauslehtiä.

Tillmanin tekisi mieli tehdä asiasta itsekäs ja omaa etua havitteleva testi. Niin kuin kaikki tietävät, valokuvaan ja tallennan tämän päreen otsikko-kuvassa olevia vanhoja muuntajarakennuksia. Niitä on kertynyt vuosien aikan paljon ja osa niistä on jo päässyt esille Muuntaja - blogiin. Suuri määrä niitä kuitenkin edelleen piileksii jossain. Nyt kokeilumielessä pyydänkin lukijoilta apua asiassa.

Mikäli lähipiirissäsi, kesäpaikkakunnallasi tai vaikkapa työmatkasi varrella jököttää tämmöinen kuivanmaan majakka, voisitko vihjaista siitä minulle anonyymisti. Olisin kovasti kiitollinen ja samalla olen kiinnostunut tietämään, onko tämän kokoisesta lukijakunnasta apua. Jos haluat, tietoa saa myös levittää eteenpäin, mikäli sopivan aasinsillan omassa blogissasi keksit.

Vastaukset voisi lähettää vaikkapa tämän blogin kommenttilaatikkoon anonyyminä lähettäjänä, jotta kenenkään paikkakunta, tai henkilöllisyys ei turhan tarkkaan paljastu kenellekään kommenttien lukijalle.

Toinen vaihtoehto on tietenkin lähettää maili asiasta osoitteeseen tillman@suomi24.fi Niidenkin suhteen toimisin tietenkin hyvin anonyymisti. Kenenkään vihjaajan tai vinkkaajan nimimerkki ei yhdistyisi yhteenkään paikkakuntaan eikä muuntajaan.

Kävisin niitä muuntajia sitten kesällä prätkäreissuilla ja kesälomamatkoilla kuvaamassa. Useimmat muuntajat ovat edukseen kesäisessä ympäristössä.

Näitä muuntajia hävitettiin 1950 – 1980 luvuilla satoja, ehkä tuhansia. Useimmat puiset paloivat salaman iskusta mutta tiilisiä on hävittänyt pääasiassa ihminen. Useimmista ei ole minkään sortin valokuvaa tallella.

Tällainen hassu pyyntö ja asia tuli nyt tällä kertaa mieleeni.

PUW

Ryanair harkitsee ylipainoisille asiakkailleen lisämaksua. Aiemmin keväällä yhtiö esitteli ajatuksen siitä, että koneen toiletin käytöstä ryhdyttäisi perimään ylimääräistä maksua. Tillman tervehtii ilolla molempia älynväläyksiä.

Kolmannen uudistuksenkin lentoyhtiö voisi vielä tehdä. Se Ryanairin läpinäkyvään muovipussiin pakattu wiski-annos muistuttaa niin selvästi kusinäytettä, että asialle olisi tehtävä jotain. Annospussi olisi ainakin saatava läpinäkymättömäksi taikka siihen olisi saatava asiaan valaisevaa kirjoitusta. Lisäksi yhtiön olisi kyllä varattava asiakkaiden käyttöön, tai lentoemoille joku naskali, piikki, suksisauva taikka muu lentoturvallisuudelle vaarallinen esine, jolla asiakas voisi ko. pussukan avata ja saada kyseinen liemi säädyllisesti mukiin. Nyt siinä toimituksessa usein käy niin, että aine päätyy matkustajan housuille ja märkä läntti todella muistuttaa kusinäytettä.

Mutta ei todella haittaa minua tuo puntari juttu. Asiakas ilmoittaa netissä tilauksen yhteydessä painoindeksinsä ja tietokone kertoo sitten sillä matkan hinnoitteluyksikön. Asia tarkistetaan lentoasemalla punnituksella ja rangaistus olisi sama , jos yrittäisi konepistoolin kanssa koneeseen. Lentoaseman aulassa kiemurtelisivat jonot puhuville vaakoille, jotka ylipainotilanteessa solvaisivat paksulla Kilkeneyn murteella matkustavaista.

Pohjanmaalla valjastettaisi oitis painijoiden tieto-taito tähän hommaan. Matkustavaiset saunoisivat tuntitolkulla toppatakit päällä sukulaisten saunoissa Tampereella ja ajaisivat sitten pirssillä kalpeina ja kuivina haamuina Pirkkalan lentoaseman punnitukseen. Konetta odotellessa voisi sitten nesteyttää itsensä taas, kunhan olisi muistanut varata koneen vessan oveen kolikoita tarpeeksi.

Tillman on rakentunut viimevuosina niin, että painoindeksi on vielä kohtuullinen. Paino on kuitenkin jakautunut vähän ongelmallisesti. Jos nimittäin Ryanair ryhtyisi mittailemaan matkustavaisten vyötärönympärysmittoja, minun lentolippuni hinnalla matkustaisi Tampereelta Dubliniin Miss- Suomi kisan kärkiviisikko ja rahaakin jäisi vielä vessassa käyntiin.

Miten onkaan mahdollista rakentaa 82 kilosta ja 182 sentistä tämmöinen päärynä ? Jenkeissä tuhdit leidit nimittävät itseään joko BBW tai BBB. Seksikkään oloisia kirjainyhdistelmiä molemmat. Samalla systeemillä minä voisin olla PUW , pear ,ugly, white. Jotenkin luotaantyöntävä kirjainyhdistelmä, eikö totta ?

Laulajan lahja

Tillman ei osaa laulaa yhtään. Ilman laulunlahjaa selviää elämästä, mutta joskus se laittaa kiukuttamaan.

Elämäni ensimmäisissä laulunkokeissa kansakoulun ensimmäisellä luokalla olin tästä kyvyttömyydestäni vielä armeliaan tietämätön. En osannut edes kyseenalaistaa koko koetta, vaan elin siinä uskossa, että kysymyksessä on tärkeä ja oleellinen taito ihmiselle ja sitä sen vuoksi haluttiin testata ja siihen sen vuoksi annettiin koulutusta ja ohjausta. Elin pestalotsisen harhan vallassa.

Kun minulla oli vielä sellainen pieni väärä luulo tästä testistä, että numeroa heltiää desibelien mukaan, kajautin niin lujaa kuin palkeista lähti. Kunnioitettu ja edesmennyt kansakoulunopettaja Aino Koskinen sekosi harmoonin soitossa täydellisesti ja ryhtyi nauramaan.

Illemmalla hän soitti isälleni ja kertoi episodin. Hänellä oli etulyöntiasema myös isääni, sillä hän oli aikoinaan 25 vuotta aikaisemmin opettanut myös isääni, samoin tuloksin.

Tillman on kerran ollut opiskelijoiden kanssa karaokekuorossa mukana, takarivissä. Siis enkelikuorossa. Minun oli lupa pyörittää kättäni viehkosti ja aukoa suutani. Ääntä ei saanut ilmoille tulla.

Tämä leidi se osaa laulaa ja puhua paksua skottiaksenttia. Pakko on Tillmaninkin noteerata hänet, sillä blogi - maailmassa ja Twitter- avaruudessa on jo jonkin aikaa liikkunut tarinoita Susan Boylesta. Kuunnelkaahan toisetkin.

Minun sävelkorvani on paleltunut, mutta tästä laulusta on kuitenkin sanottava, että kohtuullisen hyvän kuuloista se on. Muuten Susan on joutunut sitten tähän asti tyytymään yhteiskunnan syrjäpolkuihin ja saanut hyräillä itsekseen.

Sangen tyylikkäästi tehty shownumerokin tämä on.

Hamiltonilla on huolia

Uran toinen dopingkäry päättää maantiepyöräilijä Tyler Hamiltonin uran. Hamilton kertoi perjantaina Cyclingnews-nettisivustolle antaneensa kiellettyä ainetta sisältävän dopingnäytteen ja lopettavansa uransa.

Hamilton kertoi saaneensa kiellettyä steroidia käsikauppalääkkeenä ostamastaan masennuslääkkeestä. Hän sanoo sairastavansa masennusta ja pitää sen hoitoa tärkeänä. Hän on vain pahoillaan siitä, että näin nyt petti kannattajansa ja meni osuuskaupan hyllyltä ottamaan tuntematonta ainetta.

Tillman on hoitanut omaa masennustaan apteekkilääkkeillä. Tillman ei tiedä tarkemmin sitä, minkä sortin poweria niissä löytyy, mutta eipähän tässä ole tullut paljon urheiltuakaan.

Useimmissa maissa lääkkeitä myydään apteekissa. Jenkkilässä tosin supermarketin takaosassa on rohtoja aikamoinen valikoima, joten siellä niitä saatetaan nimittää käsikauppalääkkeiksi. Kannattaa kuitenkin kaikkialla urheilijoiden olla tarkkana noiden mäkikuisma -valmisteiden kanssa. Niistä ei koskaan tiedä, mitä hulluruohon juurta niihin on sotkettu.

Tillmanille tosin aikoinaan 10 vuotta sitten annettiin työterveysasemalta semmoiset vinkit masennuksen hoitoon, että pitäisi mennä lenkkitossukauppaan, ulkoilemaan ja juoksentelemaan. Liikuntaa poistaa kaikki vaivat. Hamiltonilla näyttää nyt käyneen niin, että edes kilpaurheilu ei ole pystynyt masennusta poistamaan. Ja sitten masennuslääke lopettaa urheilun. Paradoksaalinen noidan kehä.

Viljavakka ja Augustin pääkallo

Törmäsin äsken sosiologian syövereissä kummalliseen utopiayhteisöön. Joku oli lähtenyt uusien aatteiden innoittamana Dominikaaniseen tasavaltaan 1930 ja perustanut sinne Viljavakka-nimisen ihanneyhteisön.

Jäseniä oli kaikkiaan oikeastaan vähän enemmänkin. Neljäntoista vuoden aikana yhteisössä eleli noin 140 kaukokaipuun ja ihanteiden valtaamaa suomalaista.

"Olen löytänyt avoimen, vapaan ja hedelmällisen maan, kaikkien mahdollisuuksien luvatun maan. Uskon herran johtaneen askeleeni."

Näin raportoi Oskari Jalkio, suomalainen utopisti vegetaristitovereilleen Terveys-lehdessä vuonna 1929. Samaan aikaan myös Suomen Sosiaalidemokraatti - lehti herätteli ajatusta siitä, että siirtoloita pitäisi perustaa enemmänkin.

Sangen monessa hankkeessa oli mukana teosofeja ja vegaaneja. Pekka Ervastilla oli suuri vaikutus useimpiin vuosisadan alkupuolen hankkeisiin. Hänen hellimänsä uudestisyntyminen ja sielunvaellus toteutuikin erinomaisesti näissä ihannehankkeissa; kun yksi kuihtui, niin toinen sikisi heti perään.

Mielenkiintoinen on väite siitä, että karjalaisten lähtijöiden osuus olisi ollut suuri. Toinen kiinnostava seikka on se, missä määrin näiden utopiayhteisöjen perustamiseen vaikuttivat puuhamiesten näyt ja maailmanlopun ennustukset.

On esitetty sellaista tietoa, että viimeinen suomalainen poistui Viljavakasta vuonna 1944. Toisaalta taas on olemassa tietoa siitä, että perustaja Eeli Ylitalon jälkeläiset hyvinkin pitkään pitivät pystyssä hänen perustamaansa tiili - ja tärpättitehdasta. Tästä linkistä pääsee katsomaan oikein kuvaakin.

Eeli Ylitalosta joku on kirjoittanut päreen tänne, mutta Tillmannin kielitaito ei riitä aivan näin pitkälle vielä espanjan kielessä. Pitänee jatkaa opintoja ensi talvena.

Todella mielenkiintoista olisi ollut myös tietää enemmän Uusi Jerusalem – hankkeesta , jota puuhattiin Sierra Leoneen noin 1792 tietämissä.

Siitä ei kuitenkaan tullut oikein mitään, sillä perustamista tutkimaan lähtenyt August Nordenskiöld kohtasi odottamattomia vaikeuksia. Paikalliset asukkaat eivät olleet järin ihastuneita Augustin ideoista ja hakkasivat hänet hengiltä. Augustin pääkallo on nähtävillä suvun kartanossa Mäntsälässä Alikartanon museossa

Episodi viisi, tapaus puhelinoperaattori

Yöllä tuli lunta lisää. Kärpän jäljet näkyivät aamulla kiviaidan vieressä. Peipponen oli hiljentynyt. Minä mietin puhelinlaskujen sisältöjä. Vuoden viimeinen kova työpäivä on edessä. Kun tästä päivästä ja operaattorista selviää, voi hetkeksi huokaista. Seuraavat luennot on vasta syyskuun toisella viikolla.

Puhelinlasku on rakennettu ovelasti. Huomasin sen illalla. Huhtikuussa maksoin nimittäin maaliskuun paketin sekä helmikuun ylimääräiset, paketin yli menevät viestit ja puhelut.

Nyt kun operaattori peri minulta toukokuussa perintään tulevan laskun etukäteen, operaattori tosiasiallisesti peri vasta huhtikuun paketin ynnä maaliskuun ylimääräiset puhelut.

Kun nyt tänään irtisanon liittymän, ja toivon, että tämä tyttäreni aikoinaan ottama tuplapaketti ei ole mikään iäisyyssopimus, joudun ilmeisesti maksamaan heille vielä toukokuun paketin ynnä huhtikuun ylimääräiset puhelut. mahdollisesti sitten vielä joudun maksamaan heille erikseen toukokuun ne puhelut, jotka ylittävät paketin perusmaksun.

Operaattori siis ryhtyi oikeastaan vain perimään sellaisia puheluja ja hyödykkeitä, joita olin jo käyttänyt. Se ei muuta kuitenkaan miksikään sitä, että normaalit eräpäivät ovat olemassa ja että minun liikaa maksamani raha olisi pitänyt palauttaa kahden päivän kuluessa, eikä vasta uhkailujen jälkeen kuukauden kuluttua. Eikä ainakaan olisi pitänyt yrittää ottaa ylimääräistä 10 euroa minulta.

Asiat ovat siis aavistuksen paremmin kuin pelkäsin. En ole vielä ehtinyt haukkua operaattoria nimeltä, operaattori on hädissään yrittänyt nopeuttaa oikeutettuja saamisiaan ja kasvot on säilytetty kutakuinkin. Voin reippaalla mielellä ja helpottuneena tänään irtisanoa liittymäni.

Tarkkana joudu kuitenkin tässä olemaan aina kesäkuulle asti. Ylimääräistä hässäkkää ja murhetta.

Jotain iloakin kuitenkin. Vaimo lähtee taas viikonlopuksi naisporukalla tuulettumaan. Residenssi jää minun yksinomaiseen käyttööni ja samalla yksilökohtainen lähivalvonta vähenee. Suomeksi sanottuna; tänään alkaa 4 kuukauden opetukseton aika ja samalla alkaa Tillmanille vapaa viikonloppu, jonka viettämistä haittaa vain vaihtoehtojen runsas määrä.

Episodi neljä, tapaus puhelinoperaattori

Tänään operaattori on hyvittänyt tiliäni runsaalla 156 eurolla. Olen nyt siis maksanut heidän ilmoituksensa mukaan ja heidän yksipuolisen toimintansa ansiosta, toivon mukaan, tyttäreni toukokuun puhelut. Voin siis ryhtyä vaiheeseen viisi.

Huomenna yritän sanoa liittymän irti toukokuun viimeisestä päivästä lukien. Mikäli siinä toimenpiteessä esiintyy pienikin ongelma, siirryn vaiheeseen kuusi ja ryhdyn valistamaan teitä tästä operaattorista lähemmin.

Sekä kokemukseni elämän raadollisuudesta , että toisaalta taas sisälläni riehuva Vanha Aatami saavat aikaan sen, että vähän jopa odotan jotain pikku kärhämää irtisanomisessa syntyvän.

Ryhdyn nauttimaan himmenevästä kevätillasta. Tänään aamulla kello 6 lauloi jo peipponen.

Saapuminen

Valokuvatorstain aiheena on tällä kertaa saapuminen. Lähdön kaihertava ihanuus on meille kaikille tuttua. Sitä ihminen tuntee elävänsä ; edessä on hitunen tuntematonta.

Perille pääsyssä on aina mukana haikeutta. Joku on taas peruuttamattomasti ohi. Tätä et voi enää koskaan kokea. Voit katsoa laivan ja laiturin välisen välimatkan kuroutumista samalla tietäen että joskus tulevaisuudessa on jälleen pakko hetkeksi irroittaa touvit ja paeta tätä kaikkea.

Kuvaa voi klikata suuremmaksi. Sitä voi käydä katsomassa myös täällä.

Tieto virtaa rahisten konseptipaperille

Nuoriso ahertaa tentin parissa. Minä voin hetken hengähtää ennen iltapäivän luentoja. Olen saapunut suolakaivokselle jo klo 6, sillä tämän ikäistä miestä ei enää aamulla juuri nukuta, ja toisaalta, työ maailmasta ei lopu. Sain korjattua yhden tentin lintujenlaulun aikaan, joten nyt voin itseeni tyytyväisenä odotella teleoperaattorin rahalähetystä.

Eilen ei tietenkään vielä kuulunut mitään. Tänään jo oletan, että jotain voisi olla tilillä, mutta varsinaisen toivoni asetan huomiseen päivään.

Toivon kovasti teleoperaattorin puolesta, että asiat sujuvat hyvin ja näppärästi. Toivon kovasti, että minun ei tarvitsisi tälle Liisalle ( nimi muutettu) enää kirjoittaa ilkeitä kirjeitä. Minä olin vähän yllättynyt siitä, että operaattorin toimihenkilö Liisa ( nimi muutettu) sinutteli kirjeessään minua. Kirjeen allekirjoituksenakin oli pelkkä etunimi.

Voi olla, että näinä aikoina osa viestintäammattilaisen viestinnästä on niin tulikivenkatkuista, että etunimien käyttö on tarpeellista. Melkoinen paradoksi se kuitenkin on . Vähän haikeudella muistelen Kaarina Mäkelää ja hänen kohteliaita ja hienoja painokoneella tehtyjä allekirjoituksiaan.

Nuoriso näyttää hämmentyneeltä. He taatusti osasivat odottaa sitä, että kysyn jotain ristipaineteoriasta. He ehkä osasivat odottaa sitäkin, että pyydän heitä selostamaan moottoripyöräilyä kausaalisen ja funktionaalisen selitysmallin avulla, mutta he tuskin osasivat odottaa sitä, että kysyisin heiltä jotain riiteistä ja rituaaleista.

Mistä tiedät osallistuvasi riittiin?

Vastauksista päätellen tämä ilta menee nyt saatananpalvonta -kuvausten lukemisessa. Ne vastaukset on poimittu varmasti Hollywood – elokuvista, eikä minun jakamastani aineistosta. No sitä sain, mitä pyysin. Olisi pitänyt vähän vissiin ennakoida taas.

Palautan huomenna heidän tuotoksensa, joten minulle avautuu erinomainen tilaisuus opettaa heille palautuksen yhteydessä vielä puuttuvat palaset. Samahan se on , missä vaiheessa asia tulee tutuksi.

Joku yrittää sahata meitä linssikeitolla linssiin

Lumi on sulanut maasta. Kohta voidaan ryhtyä kunnostamaan kasvimaita kevätkylvöjä vasten. Mikä onkaan mukavampaa kuin omassa maassa kasvatettu porkkana taikka salaatti. Tilliäkin on kätevä hakea oman kasvimaan penkistä uusien perunoiden ja rapujen höysteeksi.

Helsinkiläiset hömppä-nuoret ovat menneet astetta pidemmälle tässä terveellisessä ja mukavassa kasvisasiassa. He eivät suinkaan viljele itse mitään, sillä kasviksethan, kuten hyvin tiedämme, kasvavat valmiina supermarkettien hyllyssä. He ehdottavat tämän aamuisen erkkolaisen mukaan että kouluihin säädettäisi liharuokapäivä ja muina päivinä olisi tarjolla vain kasvisruokaa.

Helsingin vihreät nuoret -järjestö toivoo kouluihin liharuokapäivää. Järjestö ehdotti keskiviikkona, että Helsingin kouluissa ja muissa kaupungin ruokaloissa tarjottaisiin liharuokaa korkeintaan kerran viikossa.

Tätä nykyä Helsingin kouluissa tarjotaan lihaa neljänä päivänä viikossa ja kalaa yhtenä päivänä. Kasvisruoka on vaihtoehtona joka päivä.

Alun perin ajatuksen ideoi Vantaan vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö, joka esitti että kala- tai liharuokaa tarjottaisiin Vantaan kaupungin ravintoloissa enintään kerran viikossa. Myös valtakunnallinen Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto otti aiemmin tässä kuussa ajatuksen periaatteekseen.

He siis tarkoittavat sitä, että olisi tarjolla vain kasvisruokaa ja sitten yhtenä päivänä lihaa. Nyt on Hesan kouluissa niin paskamainen tilanne, että joka päivä on tarjolla näille hömppä-nuorille kasvisvaihtoehto ja muut syövät sitten sitä mitä haluavat. Hömppä-nuorten mallissa lihavaihtoehtoa ei olisi.

Haiskahtaa vanhalta kunnon kommunismilta. Haiskahtaa stalinismilta. Tuntuu siltä, että maailma menee nyt johonkin semmoiseen suuntaan, joka vie meidät mielettömyyksiin ja anarkiaan. Sillä anarkiaahan tämä tämmöinen ehdotus on.

Kun entiset aatteet sekoitetaan uuteen idunsyöntihurmokseen, jälki on juuri tämän näköistä.

Tillmania ihmetyttää se, että miten tämmöistä painetaan lehteen. Tämmöisellähän on korkeintaan PAHKASIKA-huumorin arvo. Lasikartanossa on ajatus nyt pahasti katkennut. Vihreiden suhteen toivoni on mennyt jo aikaa sitten.

Kuvassa Tillmanin ensi pyhän lounasainekset kuvattuna toissa kesänä etukäteen vielä kasvuvaiheessa.

Episodi kolme, tapauksessa puhelinoperaattori

Yritysmaailma on nopeasti oppimassa kantapään kautta sen, että Internetin, blogimaailman ja sosiaalisen median valta on huima. Eiliseen kirjeeseeni tuli vastaus aamupäivällä. Puhelinoperaattori valittelee tapahtunutta.

Reskontrassa on kuulemma ollut viivettä. Lupasivat kahden pankkipäivän kuluessa rahaa tililleni. Ongelma on vain se, että kuulemma reskontrassa on nyt käynyt niin, että siitä summasta on ehditty maaliskuun ja huhtikuun puhelujen lisäksi ottaa myös toukokuun puhelinlasku. Minulle palautetaan 156 euroa.

En ole kuitenkaan soittanut vielä yhtään toukokuun puhelua. En ole vielä ottanut yhtään vappujuomaa. En ole kännissä vappuyönä soittanut aamuyönpuheluja. Minulla ei ole ollut tämän vuoden vappukrapulaa. Nyt nimittäin, hitto soikoon, on vielä huhtikuun 15 päivä.

Minua vähän paljon kiinnostaisi katsoa nyt tämä pelin persekortitkin. Toki ymmärrän, että minulla on kuukauden irtisanomisaika, joten jos nyt sanon liittymän irti, se astuu voimaan vasta toukokuussa. Onneksi minulla ei ole mitään kahden vuoden torpparisopimusta.

Puhelinoperaattori aavistaa nyt tietenkin pahinta. He tietävät, että asiakassuhde on nyt liipaisimella. Heidän egonsa ei kestä täydellistä tappiota, joten he yrittävät viimeiseen asti ja napsaisevat puoli kuukautta lisää asiakassuhdetta toukokuun loppuun.

No voin vakuuttaa heille, että tästä kuukauden asiakassuhteesta tulee nyt tässä asiakkuudessa kuolonsyleily. Nyt kun on mahdollisuus vaihtaa operaattoria niin että puhelinnumero säilyy, tulen epäilemättä niin myös tekemään.

Mutta harkitsen nyt kovasti kuitenkin vielä sitä, mitä kaikkea iloa on mahdollisuus saada irti tästä tapahtumasta.

Voisin esimerkiksi vaikkapa vahingossa, heikkona hetkenä, paljastaa sen, montako kirjainta tulevan entisen operaattorini nimessä on.

No tämä on onneksi ainoa perheen liittymä tällä operaattorilla. Tyttäreni saa pitää numeronsa, mutta minä maksan tulevaisuudessa hänen puhelunsa jonnekin muualle.

Jään odottelemaan luvattua palautusta.

Että sitten kuitenkin näin....

Lääkelaitoksen virkoihin on kovasti tunkua. Savon Sanomien tietojen mukaan kuutta ylilääkärin virkaa haki 17 lääkäriä ja erikoistutkijaksi pyrki 75 ihmistä.

Vaikka Erkkolainen on meille yrittänytkin kovasti väittää koko vuoden, että lääkkeet loppuvat apteekeista ja maa makaa kohta kalmistossa sen takia. Kovasti hakijoita..

Tillman miettii, josko nämä nyt ovat niitä Kuopion Yliopiston vääräleukaisia lääkäreitä taikka professoreita .. Vai olisiko niin, että joku etelän ihminenkin hakisi maakuntaa vesien ja metsien äärelle.

Joka tapauksessa Suvi-Anne Siimes Lääketeollisuus ry:n johdossa on ollut yllättävän vaisu ja hiljainen tässä asiassa. Ei ole nyt kuulunut soraääniä kovastikaan puoleen ja toiseen.

Tillman on pahoittanut mielensä vähän siitä, että apteekkilaitoksen asema on kokonaan unohdettu tässä tuulimyllyjen taistossa. En nyt kovasti hae semmoista tilannetta mielessäni, että Siimes ja kumppanit vaatisivat kiväärit kädessä apteekkilaitoksen sosialisoimista kuten 1970-luvulla tekivät. Nyt, ikääntyvänä vanhuksena minua kiinnostaisi semmoinen, jos edes vähän suitsittaisi suurten voittojen tekemistä monopoliasemassa.

Apteekkioikeuksia voitaisi vähän vaikka lisätä.

Kirjoitin kirjeen

Kirjoitin kirjeen puhelinoperaattorille.

Muistutin heitä siitä, että heillä on minun rahojani edelleen runsaasti tilillään. Pyysin heitä palauttamaan ne viimeistään perjantaina. Huomenna , 15.04., minun heille 15.03. maksamani ylimääräiset 176 euroa ovat olleet heidän tilillään tasan yhden kuukauden.

Nyt kerroin kirjeessäni myös haluavani lisäksi ne 10 euroa, jotka he kertoivat ottavansa rahojeni palautuspalkkiona. Haluan siis kaikki omat rahani takaisin.

Kerroin heille, että ryhdyn perjantain jälkeen kirjoittelemaan heidän firmastaan tänne blogiin heidän firmansa oikealla nimellä ja sen lisäksi ryhdyn lähettelemään Twitterin kautta pikku viestejä Obamalle, sanomalehdille , yleisradioyhtiöille ja 700 muulle seuraajalleni.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tapahtuu.

Kolme kauhistusta

Tämä päivä ei ole alkanut ollenkaan hyvin. Olen aamulla herännyt kello 00.40, sen jälkeen valvonut aamuun , sitten sekaantunut työpaikan kahvipöydässä koiranäyttely-keskusteluun ja viimeksi lukenut lehtien palstoilta eläkepommista. Ei ollenkaan hyvin.

Ensimmäisestä asiasta ihminen pääsee sillä, kun vain valvoo ja miettii kaikki työssä päivän aikana tapahtuvat kauhuskenaariot etukäteen. Kyllä se aamu sieltä lopulta sitten tulee.

Rotukoirakasvattajan kanssa aamukahvipöydässä sitä vastoin pitää olla varovaisesti liikkeellä ja pitää kieli keskellä suuta. Sittenkin joskus käy niin, että suusta pääsee sammakko. Tänään kyselin muina miehinä, miksi Kennelliiton kauppakirjassa ei ole koiran kauppahintaa. Minulla on nimittäin semmoinen käsitys, että jonkun pentumäärän ylitys aiheuttaa kennel-ihmisille arvonlisäverovelvollisuuden. On sattunut niin, että koiranostajille on muutaman vuoden kuluttua ostosta soitettu myyjän kotipaikkakunnan verotoimistosta ja kyselty, muistaako ostaja koiran hintaa vai onko saatu ilman

Kolmas asia onkin sitten vekkulimpi. Aina kun meillä menee hyvin, eläkepommia ei tule. Kun taas on välillä tarkoituksenmukaista pitää kansaa kurissa ja nuhteessa, eläkepommi tulee. Nyt se tulee maahanmuuttajavaatimuksen kanssa maustettuna.

No, Tillman opettaa nuorisolle huoltosuhteesta ja muista tunnusluvuista totuuksia. Ne totuudet eivät ole muuttuneet kuin yhteen suuntaan. Onkin peijakkaan ihmeellistä, miksi eläkepommikeskustelua käydään kuin Linnanmäen vuoristoradassa. Miksi ihmeessä Eteläranta huutaa nyt miinusmerkkistä sopimusta ja yhteistä raamia, kun vuosi sitten mikään muu kuin liittokohtaisuus ei voinut tulle kysymykseen.

Vastaus on tietenkin se, että päättäjät ovat kauhistuttavan hölmöjä, kauhistuttavan kaukana arkitodellisuudesta ja tekevät kautta historian aina kauhistuttavia päätöksiä, jotka joskus vain hyvällä onnella kompensoivat toisensa ja antavat tavalliselle ihmiselle säädyllisen mahdollisuuden elää ja tuottaa jälkeläisiä.

Tiedoksi nyt sitten sinne Etelärantaan ja muuallekin. Ottakaa esiin Kennelliiton penturekisteröintitilasto ja liimatkaa se työhuoneen seinälle. Kun se tilasto alkaa pudota alaspäin, rasvatkaa laakerit ja vahatkaa valta-akseleiden remmit. Silloin mennään taloudessa ylös niin että korvissa paukkuu.

Siitä samasta käyrästä olisi viime vuonna nähnyt senkin, että ainoa mikä muutamaan vuoteen taas menestyy , on lemmikkieläinten ruokabisnes.

Iso käsi tulee

Olen seuraillut vuosien saatossa useita menestyneitä henkilöitä, jotka ovat menestyksen jälkeen yrittäneet hyödyntää menestyksensä myös leadership- valmentajina ja johtamisoppien konsultteina. Monen kohdalla on käynyt sitten niin, että tanssijan on ollut syytä pysyä edelleen tanssijana ja julkkiksen julkkiksena.

Alpo Suhonen näyttää lopultakin olevan parempi jääkiekkovalmentaja kuin teatterinjohtaja. Aurinkokuningas Juhani Tamminen sitä vastoin näyttäisi taas olevan parempi teatterinjohtajana kuin jääkiekkovalmentajana. Ainakaan minä en ottaisi häntä nuorisolle puhumaan johtamisesta ja ihmisten käsittelystä. Enkä kyllä päästäisi poikaani hänen valmennukseensakaan.

Kun ihmisiä käsitellään Suomessa, käsittelijän pitäisi puhua suomea. Mieluummin ilman rivouksia. Kun ihmisten käsittelyä opetetaan Suomessa, puhua voi myös ihan rehellistä suomea.

Tämä uusi munkkilatina-valmentaminen on levinnyt nyt jo selostajiin ja sitä kautta työpaikkojen lounaspöytiin. Tähän asti on voinut hymyillä suksivertailuille ja lenkkitossujen kestotestiarvioille. Nyt on pitänyt hymyillä jääkiekko-munkkilatinalle.

Kun aamujumppaa televisiossa vetävä, nyljettyä oravaa muistuttava fysiojumppari pyytää sinua tekemään iso käsi – liikettä, ainakin Tillman pysyy vielä hyvin ajatuksessa mukana. Mutta kun huoltoaseman baarissa miehet puhuvat viisikkopelistä ja muista korkealentoisista asioista, tekee mieli mennä nopeasti pois. Peli on tajutonta mäiskimistä ja väkivaltaa. Ja piste.

Tässä sattumanvarainen jääkiekkoselostuksen pätkä netistä. Sisältö on roskaa, kieli on roskaa ja asenteet ovat roskaa.

Aiemmissa otteluissa vanhaa kotijoukkuetta useinkin puraissut Väisäsen Juse koki käänteisen kohtelun aiempiin peleihin nähden. Heikkisen Kalle niittasi miehen toisen erän alussa vakuuttavasti seinää vasten, minkä suorituksen tuomarikolmikko arvosteli ottelurangaistuksen arvoiseksi. Jusen nenää paikkailtiin sen verran, että mies pääsi kentälle nappaamaan Miettisen Miikan purkukiekon leuallaan kiinni. Lisälaastaroinnilla selvittiin jo kolmanteen erään, missä nuorisoketju jatkoi miehen telomista ajamalla Jusen pystyyn ja samontein Suomussalmen terveyskeskukseen muistelemaan syntymäaikaa ja kotiosoitetta. Onneksi vanha sotaratsu jaksoi ottaa asiat hurtin huumorin kannalta ja on toipumassa.

KeKi jauhoi Kallen hankkimaa ylivoimaa viiden minuutin ajan yhden maalin arvoisesti, jonka Heikkisen Petteri kuittasi heti tasakentällisille pääsyn jälkeen. Ennen erän loppua maaliverkkoja tuuleteltiin molemmissa päissä kahteen kertaan ja erätauolle lähdettiin 5 - 5 lukemista. Kolmanteen erään kotijoukkue keräsi asenteen, joka poiki pitkästä aikaa toimivan mallisen ylivoiman aina maalin arvoisesti ja kun taikuri Leinonen vapautti Heikkisen Juhan ajassa 49.36 maalintekoon oli asetelma pyörähtänyt uuteen malliin. KeKi ei kyennyt nousemaan tasoihin lopun painostuksesta huolimatta ja näin kotijoukkue kuittasi arvokkaat pisteet.

Pitää ihmetellä ihmisen paksunahkaisuutta, jos Tamminen tuommoisen pudotuspeli-riehumisen jälkeen jaksaa ja kehtaa kaupitella kirjojaan ja itseään messuilla. Tuote on happanemassa. Voimistelunopettaja voisi rauhoittua.

Tillman osaa luetella joukon kolmikirjaimisia johtamisjuttuja tuosta noin lonkalta. Onneksi se ei tee minusta hyvää jääkiekkovalmentajaa, ei edes hyvää esimiestä. Siihen onneksi tarvitaan paljon muuta.

Kaikki väki nukkuu...

Lomalaiset nukkuvat pitkään. Vain minä olen noussut varhain, sillä korjaamattomat tentit ahdistavat minua. Olen edelleen jäljessä siitä aikataulusta, jolla rästit loppuisivat ennen juhannusta. Pihalla on parvi urpiaisia. Olen onnellinen, ettei Urpilaisia.

Teleoperaattori teki minulle pari viikkoa sitten paskatempun. Sekin painaa mieltäni. Olin maksanut 22,08 euron puhelinlaskun vahingossa 220,80 eurona. Kun huomasin asian muutaman päivän kuluttua, soitin heille ja pyysin rahani takaisin. He olivat penseitä ja ilmoittivat, että jo seuraavakin puhelinlasku oli tästä summasta otettu pois ja he voisisvat ehkä palauttaa 176 euroa, mutta että he tarvitsevat 10 euroa vaivanpalkkaa.

Hätäännyksissäni sanoin, että tehdään niin. Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Rahaa ei ole tullut tilille vielä yhtään. Ensi viikolla ryhdyn karhuamaan sieltä sitä 166 euroani ja sen lisäksi sitä 10 euroa.

Voin tarvita asiaan myös blogimaailman apua, jos operaattori temppuilee. Saanen luottaa tukeenne, mikäli operaattorin teille paljastan. Voisitte myös suositella jotain säädyllistä operaattoria tilalle. Liittymä tulee teologityttäreni käyttöön, joten olisi hyvä jos operaattori osaisi käyttäytyä eettisesti.

Menen tekemään aamiaista väelle.

Pitkä matka normaaliksi kansakunnaksi

Odell Deefus on mustan miehen nimi. Parikymppiselle valkoiselle nuorelle miehelle siinä on sietämistä jo kyllin, mutta ei siinä vielä kaikki, sanoisi tv-mainoksen jenkkikuuluttaja.

Odell on kaiken lisäksi vielä hyväsydäminen, vähän yksinkertainen ja suurikokoinen maalaistollo, jolle sattuu ja tapahtuu Torsten Krollin kirjassa Pitkä matka Callistoon.

Nuorukainen päättää nostaa kytkintä ja lähteä värväytymään Calliston kaupunkiin. Armeija ja asepalvelus näyttävät ainoilta säädyllisiltä vaihtoehdoilta miehelle, jolta puuttuu lopputodistus.

Matkalla Odellin auto, Monte Carlo arpoo miehen tielle uusia seikkailuja. Se päättää hajota juuri Dean Lowryn tien haaraan. Matkalainen juuttuu yksinäiseen maataloon keskelle Kansasin aukeita. Hän huomaa takapihalle kaivetun valmiin avonaisen haudan ja kohta hänellä on siihen jo kaksi ruumistakin.

Odell kaivaa auki, täyttää ja taas kaivaa auki hautaa, jonne kansakunnan omatunto ja totuus on haudattu. Yksinkertainen kaivaja tuskastuu ja lohtua suo vain Kapteeni Morgan ja virkistävä olut. Odell syö pakasteesta amerikkalaisen yhteiskunnan tuottamaa roskaruokaa sillä nythän pakastimella on mukava käydä koska iäkäs vainaja Bree-täti on viety sieltä pois

Hidasälyinen hölmöläinen ajaa itsensä yhä syvemmälle asioihin, jotka hämähäkin seitin tavoin kietovat tämän nuorukaisen paranoidisien suurvallan epäluulojen verkkoon. Korruptio, lahjonta, hillitön erilaisuuden pelko ja vainoharhaisuus alkavat kuljettaa nuorta miestä kohti vääjäämätöntä määränpäätä.

Asiaan liittyy kurvikas pettymys mutta yhtä lailla tyylikäs ulkoministeri Condoleezza Rice. Epäonni vaivaa nuorta miestä ja kasvava epäluulo ja pelko ruokkivat uutta epäluuloa ja varomattomat lausahdukset kasvavat ajojahdiksi, jonka keskuksessa nuorimies joutuu käymään omaa kehityskertomustaan sangen huonoilla eväillä.

Jokaisen, joka matkustaa Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa, tulisi lukea tämä kirja ennen kuin avaa ensimmäistäkään matkaopasta. Jokaisen, joka katsoo Hollywood saippuaoopperoita, tulisi lukea tämä kirja. Ja jonkun olisi ehkä syytä tehdä tästä kirjasta elokuva.

Torsten Kroll on Australialainen kirjailija, jonka oikeaa henkilöllisyyttä ei tiedetä. Hän lähettää kirjoituksensa kustantajalla sähköpostin välityksellä. Lukijat ovat epäilleet, että salanimen taakse kätkeytyy joku huomattavan kuuluisia kirjailija, joka ei halua nimeään julkisuuteen

Enkä yhtään ihmettele. Kustantaja nimittää kirjaa satiiriksi, mutta sattuneiden tositapahtumien perusteella on syytä uskoa, että tämä on satiirin lisäksi aitoa ajankuvaa ja dokumenttia. Maa on sotkeutumassa sotilaalliseen ja taloudelliseen katastrofiin samalla kertaa, kun presidentiksi todella on noussut ensimmäistä kertaa mies, jolla on mustan miehen nimi.

Lukukokemus on vailla vertaa. Jokainen lukija joutuu tarkasti harkitsemaan lukuhetkensä jälkeen sen, kuinka suhtautuu tähän mainioon kirjaan ja tekstiin. Kuinka suhtautua tähän kummalliseen maahan. Ketään se ei kuitenkaan jätä kylmäksi.