Merkillistä etääntymistä

Norjassa on pappi kastanut veden puutteessa ihmislapsen väljähtyneellä sitruunasoodalla. Tai saattoi olla myös monikansallista Sprite-juomaa. Aamulehti ja arvatenkin kohtalainen lössi maailmasta ja järkiajattelusta irtiajautuneita ihmisiä ihmettelee asiaa. Toistaiseksi kommentteja on Aamulehteen tullut vain vähän ja nekin hyvin tolkkuja. On siis toivoa, että tämmöinen journalismi ei saa isoa vastakaikua.

Tillman ihmettelee sitä, onko Mansessa uutisista puutetta, vai joko kesätoimittajat harjoittelevat sorvin pyörittämistä. Sisältö nimittäin muistuttaa erkkolaisen NYT-liitteen juttuja. Saattaa tietenkin olla, että toissapäiväisen esimerkin innottamana tässä Sprite-yhtiö tekee sissimarkkinointia. Tai että aprilliuutinen on livahtanut lehteen päivää liian aikaisin.

Tillman voi todistaa, että vesi ei suinkaan tule kirkon kraanasta taikka kirkkorakennuksen sadevesisäiliöistä. Kastevesi ei myöskään tule Helsingistä, Kirkkohallituksesta, sinetillä suojattuna, vaan se tulee sieltä, mistä suntio sen sattuu parhaiten saamaan. Se saattaa olla peräisin jopa suntion kotoa , taikka Teboil-huoltoaseman vesipostista.

Tillmanin vaari, joka vanhoilla päivillään vielä teki uraa suntiona, vei kasteveden aina kotoaan mukanaan. Samoin hän talvella vei sähkökahvipannun, jotta kastevesi voitiin lämmittää sopivan lämpöiseksi. Samasta vedestä saattoi ihan hyvin tehdä teetä tai murukahvia ennen kirkonmenojen alkua.

Varsinainen tehoaine veteen lisätään vasta siinä vaiheessa kun pappi aloittaa toimituksen. Silloin siitä syntyy jotain voimallisempaa ja ylevämpää. Ollaan mukana riitissä. Siirrytään olomuodosta toiseen ja vettä siinä on käytetty aikojen alusta asti. Paitsi , joskus on kastettu muinaisuudessa laivoja niin, että on lyöty vihollisvankien kalloja vasten laivan kylkeä mäsäksi.

Uusavuttomien journalistiplanttujen ei siis tarvitse olla huolissaan. Ihan samaan lopputulokseen päästään Spritellä ja järvivedellä, kraanavedellä ja Perrierillä.

Sitä vastoin kaupunkilais- uusavuttomien on kohta oltava siitä huolissaan, että kasteita ei voida suorittaa, kun ei löydy kahta sopivaa kummia lähipiiristä. Kummeille nimittäin asetetaan paljon enemmän vaatimuksia kuin vedelle.

Tillmanin sisko on kastettu pienenä laitoksella ilman vettä. Tämmöisen hätäkasteen voi tehdä kuka tahansa paikalle sattuva seurakunnan jäsen ilman vettäkin. Aikaisemmin, kun kotisynnytyksiä oli enemmän, semmoinen oli hyvin yleistä. Sitten vai myöhemmin käytiin kaste vahvistamassa kirkossa.

Epätoivoinen aamu

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa yksityislääkäreiden kanssa asioineiden kelakorvaukset pois. Tosin uutinen oli otsikoitu niin, että Urpilainen haluaa yksityiskäynneiltä kelakorvaukset pois. Käsitän kuitenkin niin, että puheenjohtajan todellinen tarkoitus on saada yksityislääkäreillä käyneiltä ihmisiltä kelakorvaukset pois.

Tillman ei rohkene näin kauniina aamuna asiasta sen suurempaa lausua. Lukijat voivat itse tehdä asiasta omat johtopäätöksensä. Minä olen tehnyt jo kauan sitten.

Kun rakas anoppivainajani aikoinaan koki suurenkin onnen tytärtään kohdanneen, kun tämän maatorpan pojan nai, en koskaan hänelle rohjennut kertoa, kuinka vähän sitä huojuvaa metsässä lopulta on.

Kun keskustelee työkavereiden kanssa ruokapöydässä, taikka kahvitunnilla maanviljelystä, karjataloudesta, metsätaloudesta ja maaseudusta noin yleensä, on syytä omata kova nahka ja sitkeä sielu. Useimmille ei mene jakeluun esimerkiksi sellainen perustotuus, että maataloudesta saa nykyään leipänsä emännät mukaan lukien noin 4,5 % väestöstä.

Jos kepulaisia pöljiä siltarumpu- poliitikkoja on eduskunnassa yli kaksikymmentä prosenttia, se hulluus, tekstiviestihölmöys ja omaan taskuun vetäminen on kyllä joidenkin muiden ansiota kuin maanviljelijöiden. Joitakin niistä hölmöistä äänestäjistä toimii myös muissa ammateissa. Useimmat eivät vain kehtaa tunnustaa.

Jutta Urpilainen lupasi viime keväänä valintansa jälkeen kiertää Suomen oppilaitoksia ja tuoda sosiaalidemokratian riemusanomaa kaikille nuorille. No eipä ole Urpilaista näkynyt paljon oppilaitoksissa. Sitä vastoin hän tekee kaunaista kateuspolitiikkaa ja poimii irtopisteitä sieltä mistä niitä on saatavissa.

Viimeksi viime viikolla SAK ja SDP ehdottivat, että metsämaalle on säädettävä kiinteistövero. Heiltä on jäänyt ilmeisesti huomaamatta semmoinen pikkuinen tosiasia, että jos laitetaan MTK, Akava, STK, ja SAK rinnakkain vertailuun, niin lukumääräisesti eniten metsäkiinteistöjen omistajia löytyy SAK:n riveistä.

Kun Urpilainen ja muut eduskunnan ihmiset tekevät meitä kaikkia koskevia päätöksiä, kannattaisi kohtuullisen usein kuitenkin miettiä sitä, mitä semmoinen päätös vaikuttaa ihmisten elämään ja miten semmoinen päätös vaikuttaa kansantalouteen. Näinä vaikeina aikoina.

Useinkaan ei kannata tehdä päätöstä sen perusteella, kuinka paljon päätöksellä voi saada aikaan toiselle menetyksiä ja taloudellista ahdinkoa.

Ja erityisesti Tillmania ihmetyttää eräiden kulttuurisukujen ja oikeistolaispiirien leppymätön kateus ja viha maalla asuvia kohtaan. Joidenkin kohdalla käsitän käyneen niin, että mustanpörssin voita ei ole sodan aikana tarpeeksi saatu, mutta joidenkin viha on kyllä vieläkin syvemmällä ja selvittämätön.

Heidän asuinalueensa kuitenkin kutistuu koko ajan ja olonsa ahdistuu. Jos piirretään Suomen poikki vaakasuora viiva siihen kohtaan , jonka pohjoispuolella asuu puolet Suomen kansasta, viiva asettuu vähän Rauman eteläpuolelle. Se liikkuu kuitenkin 8 -13 km vuodessa etelään. Kun samaan aikaan väkeä muuttaa sinne viivan alapuolelle myös etelästä ja lounaasta, kohta teillä ei ole niin sanoakseni mitään viivan alapuolella. Voitte olla kiitollisia, jos edes yksityislääkäreitä on, joilla kävijöitä voi rokottaa.

Kuten huomaatte, nukuin tosi huonosti. Edessä on espanjan tentti ja joukko tosi hankalia luentoja loppuviikolla. Vinttikamari on taas täyttymässä lepakoista, joten saitte olla tällä kertaa hätäapu-terapeutteina ja ukkosenjohdattimina. Pyydän nöyremmästi anteeksi etukäteen. Varmaan olen useimmissa tapauksissa väärässä. Joskus on vain kirjoitettava se mikä ahdistaa.

Orwell oli optimisti

Luin kyseisen totuuden viikonloppuna pääkaupunkiseudulla. Totuus oli kirjoitettu miesten vessan seinään, joten epäilemättä asia on piinannut jotain lajitoveria kovasti.

Seinäkirjoitukset tuovat piristystä matkustavaisen elämään. Vessa on paikka, jossa meidän kaikkien on silloin tällöin käytävä, joten taiteen esillepano ja yleisön saavutettavuus on siinä mielessä paljon varmempaa kuin esimerkiksi Kiasmassa.

Missä äidit oppivat kaikki ne asiat, joista he varoittavat tyttäriään ?

Olen joitakin laittanut muistiin sitä varten, että siinä vaiheessa, kun ryhdyn lopullisesti anarkistiksi, minulla on jotain, millä aloittaa. Seinäkirjoituksen luominen on minulle vaikeaa ja mahdotonta. Olen plagioija.

Onko kiinalaisten puhelinluetteloissa valkoiset sivut ?

En todellakaan tiedä. Asia kuitenkin minua hymyilyttää. Kirjoittaja on paneutunut vastakohta-rakenteeseen näppärästi ja luonut arkitaidetta epäluuloista.

Similariteetti taas iskee tajuntaan kun miestenvessan automaatin kylkeen on tekstattu varoitus:

Älä osta, tosi sitkeetä purkkaa !

Täällä periferiassa seinäkulttuuri eroaa aikalailla siitä, mihin pääkaupunkiseudulla törmää. Täällä ennakkoluulot ovat yhtäläisiä, mutta kerronta on enemmän outouden kauhistelua kuin itsensä korostamista. Täällä riittää pelkkä pelko kirjoituksen perustaksi kun asutuskeskuksissa erilaisuus ja ihmetys ovat riittäviä ihmettelyn aiheita.

Olen aina ihmetellyt kuka hitto kirjoittelee seinille. !

Halusitpa minne tahansa, HKL vie sinut rautatieasemalle !

Jyväskylän Yliopiston Mattilanniemen laitosten vessaan oli ystävällinen siivoojaa tekstannut kauniilla käsialalla siististi.

Ei paperia pisuaariin !

Tilaa oli jäänyt kuitenkin vähän liikaa sanojen väliin, joten kohta siinä lukikin

Ei koepaperia pisuaariin !

Tämän jälkeen nuorison luomisvimma oli purkautunut uutena tekstinä:

Entä kyniä ja kumeja ?

Erityisen kiitollinen seinäkirjoitus on se sinisten junavaunujen vessoissa oleva pyyntö, jossa pyydetään, että junan käymälää käytetään vain junan kulkiessa.

Olen bongannut monta erilaisia versioita tuosta tekstistä ja useimmissa niissä junan kissalla on joku keskeinen rooli.

CQ ..CQ.. CQ...CQ..........

Erkkolaisessa on ollut kuulemma kokosivun head-hunter ilmoitus, jolla mieshenkilö etsii helmikuussa ravintolassa näkemäänsä kaunista naista, jota ei ole pystynyt mielestään unohtamaan. Koko sivu maksaa erkkolaisessa yli 20 000 euroa, joten Tillman uskoo, että tarjokkaita naisia kyllä ilmaantuu. Toivottavasti myös se oikea.

Tämmöinen herrasmies osaa ottaa asiat tosissaan, on epäilemättä ainakin keskituloinen ja kielitaitoinenkin. Toisaalta rakkaus ensisilmäyksellä on vähän mystinen asia ja saattaa lopulta olla elokuvamainen kliseekin.

Keskikertainen elokuvakäsikirjoitus tästä epäilemättä syntyisi melko vaivattomasti.

Tillman ikävöi kesää 1972, Yläneen Valasrantaa ja erästä kuvankaunista nuorta naista, jota Tillman ei koskaan rohjennut lähestyä. Tällä nuorella naisella oli lyhyt, pikimusta poikatukka, sietämättömän tiukat farmarit ja sarja tiukkoja toppeja päällään kesän mittaan.

Hän oli Kata Kärkkäisen ja Carola Standertskjöldin sekoitus kasvoiltaan. Vartaloltaan hän taas oli hyvin vaarallisen näköinen. Hän oli juuri sen tyyppinen nuori nainen, josta äidit mieluusti poikiaan varoittelevat. Nyt hänen täytyy olla noin 52 vuotias

Jos sinä tumma kaunotar tunnistat tästä itsesi, ei ehkä kannata ottaa yhteyttä. Minä en ole tullut noista ajoita yhtään komeammaksi ja luultavasti säikyttäisit minut taaskin puhumattomaksi. Ja ellet tekisi niin, niin minä seuraisin edelleen varmaan sinua kuin koiranpentu joka paikkaan ja muuttuisin melkoiseksi kiviriipaksi, jos ihastus entisestään syvenisi, mutta rakkaus ei syttyisikään. Minulla ei sitä paitsi ole tuota 20 000 euroa tällä hetkellä irrallisena rahana heittää tähän projektiin, joten se siitä. Olen siis suhteellisen varatonkin.

Tillman jää odottelemaan elokuvaversiota tai kirjaa tästä romanttisesta tapauksesta. Tillman epäilee, että kyseinen tapaus poikii ravintolalle kovasti siirapilla kuorrutettua julkisuutta ja kehrää myös liikevaihtoa jonkin verran. Mecca- ravintolan hinnoilla lisäarvoa saattaa hyvinkin pitkässä juoksussa tulla tuo 20 000 euroa. Ehkäpä erkkolainen on kuitenkin varmistanut asian ja on tosissaan saattamassa maksua vastaa kyyhkyläisiä yhteen eikä avaamassa uudenlaista mainosbrändiä. Kuka tietää.

Vuotuinen ajantieto

Olutseura on saanut talven mittaan sellaisen kuningasajatuksen, että ensi vuodeksi tehdään poikakalenteri. Seurassa on yksi naisjäsen, mutta pääosin ideointi on keskittynyt nyt poikiin. Paljon muitakin hyviä ideoita putkahtelee aina silloin tällöin pinnalle, mutta tämä poikakalenteri nyt tuntuu pysyvän itsepäisesti keskustelussa kerta kerran perään.

Jäseniä seurassa on vähän enemmän kuin kuukausia vuodessa, joten osa porukasta joutuisi poseeraamaan yksin ja osa porukalla. Olen itse aikonut varata itselleni kesäkuun. Silloin kuvassa voisi olla luontevasti hikisiä rintakarvoja, moottoripyörän ketjurasvaa ja malttamatonta odotusta. Silloin ei viimeiseen meikkauksen tarvitse paneutua kovin tiiviisti ja kuvassa voi olla oma itsensä. Innokas katse riittää.

Eilen järven jäällä kiinnitti huomiota ihmisen keräämä rekvisiitan määrä. Pilkkiminen on minulle aina ollut hiljaisen miehen hommaa. Silloin mieli rauhoittuu, voi ihastella muuttomatkalla olevia joutsenia ja nauttia auringosta ja rauhoittavasta jäälakeudesta.

Eilen jäällä piti varoa kaahaavia mönkijöitä, ulisevia moottorikelkkoja ja päriseviä moottoripyöriä. Ihmiset ovat ottaneet haltuunsa yhä uusia elementtejä ympäristöstään. Edes jäälakeus ei enää ole rauhoitettua aluetta. Vain vauhkot irralleen päästetyt susikoirat puuttuivat.

No tänään onneksi rauhoitutaan. Syödään uunikuhaa, levätään, tehdään huomisia luentoja ja taas levätään. Tähän perheeseen ei osunut eilistä lottopottia, joten kiihko ja elämänjano on onneksi metsästettävä tavallisista asioista.

Sataa hiljaa lunta. Ihmiset alkavat kohta puhumaan takatalvesta, sillä heidän mielestään kevään pitäisi jo tulla. Ihmiset haluavat hallita edes näitä kvartaaleita, kun taloudessa kaikki mitä tapahtuu, on yöpakkasia ja hallaa.

Lähihistorian kertaus

Sain yhden kalan.

Sijoituin kolmanneksi. Sain käsinkudotut villasukat palkinnoksi. Olen kovasti ylpeä pilkkiongintataidostani ja ystävieni palkintohakutaidosta.

Hienoja yhdyssanoja, eikö totta.

Tanssin muutaman hitaan, mutta muuten ilta sujui tuttujen kanssa vanhoja juttuja puhuessa.

En laulanut karaoketa. Se ehkä voisi olla pieni pelastus. Siitä ainakin tietää, että jonkin sortin kontrolli piti koko illan.

Lämpö nousee...

Olen kohta lähdössä suureen ja joka vuosi aina yhtä hämmästyttävään koitokseen; olutseuran pilkkikilpailuun. Toivottavasti tuo vihainen pohjoistuuli vähän laantuu. Toivottavasti myös kalat ovat syönnillään.

Puolimetriä korkeassa kiertopalkinnossa on Tillmannin kiinnityksiä jo kolme kappaletta. Enää siis ei maailma kaadu, vaikka juuri se palkinto ei osuisikaan kohdalle. Kilpailussa jaetaan nimittäin runsaasti myös muita palkintoja. Tunnelma on iltasella kuin Oscar-caalassa. Puheita pidetään ja poskisuudelmia vaihdetaan.

Ison pystin saa se pilkkijä, jonka kalat peräkkäin jäälle asetettuina muodostavat pisimmän jonon. Näin räkäskiiskimiehet eivät pääse kappaleluvullaan kärkeen. Sitten palkitaan tietenkin isoin kala ja samoin myös pienin kala.

Itsestään selvää on, että aina palkitaan myös herrasmiespilkkijä ja parhaiten pukeutunut kilpailija. Usein palkitaan myös paras seuramies ja jos joku tämänkin jälkeen on vielä ilman palkintoa, niin aihe kyllä keksitään, jos vain palkintoja on. Niitä taas paikkakunnan talouselämä lahjoittaa poistolaatikoistaan ja alennuskoreistaan yleensä runsain mitoin.

Kilpailun jälkeen saunotaan runsaasti ja harrastetaan yhdistystoimintaa, eli tutustutaan erilaisiin olutlaatuihin. Pitkän ulkoilun ja ankaran saunomisen jälkeen 8% vahvat Trappiste – luostarioluet saavat jäyhänkin miehen raukeaksi ja tunteelliseksi. Kerrotaan vanhoja tarinoita ja saatetaan vähän aiheuttaa uusiakin tarinoita.

Mutta nyt matkaan. Pitää käydä kirjakaupassa kerjäämässä vielä joku sopiva palkinto.

Takaisin

Olen onnellisesti periferiassa jälleen. Pääkaupungissa oli todella kylmää. Sen tiesi siitä, että pääkaupunkilaiset kulkivat pipo päässä.

Korjasin bussissa yhden tentin ja luin Anni Sinnemäen runokirjan: Aleksis Kiven katu. Ymmärrätte siis, että olen vähän raukea ja voipunut. Tenteissä teksti oli vähän antavaa, ja runokirjassa taas paikoin eroottisen koskettavaa.

Valmistaudun huomisiin koitoksiin ja hion välineitä kuntoon. Olutseuran vuotuiset pilkkikilpailut alkavat kello 12. Ymmärrätte varmaan, että kiertopalkinto, kunnia ja hermostuneisuuteni estävät kattavan pääkaupunkianalyysin.

Kävin myös eduskunnassa. Pääministeri näytti viilipyttymäisen rauhalliselta. Vanha sanonta näyttää edelleen pitävän paikkaansa; kiva olla kihloissa. Satakunnassa siihen kuului jatko; mutta vielä kivempi kännissä. Valitettavasti tämä Matti-poikamme on raitis mies.

Harvoin kihlausta on seurannut noin nopea menneisyyden paljastuminen. Kaikki me kihloihin menneet tiedämme, että silloin yleensä vielä elämä on kivaa ja luurangot pysyvät komerossa. Matti-pojan komeron ovi romahti pois saranoilta jo kihlauspäivänä. Huono homma.

Muutaman muunkin neuvon voisi Matille antaa. Mutta olkoon.

Kirjoitin seminaarissa teille tekstejä. Asiat olivat minulle tuttuja, joten kirjoittelin teille juttuja. Niitä ilmestyy, jahkaa selviän pilkkikisoista.

El destino de un viaje - matkakohde

Lähden pariksi päiväksi nuorison kanssa ihmettelemään pääkaupungin humua. Yritämme sivistää itseämme siellä ja saada hyviä vaikutteita, joista riittäisi iloa sitten vuoden mittaan myös täällä periferiassa.

Minä en ota mukaan tietoyhteiskunnan vempaimia, joten suuren osaa ajastani olen sähköisen verkon lähialueella, mutta siihen kytkeytymättömänä ja siten tavoittamattomissa. Blogi päivittyy vähän huonosti.

Kirjoitan asioita matkalla mustaan vahakantiseen vihkoon ja uloskirjaan niitä sitten valikoiden sunnuntaina. Yritän korjata tenttejä matkan aikana, nukkua ja olla vaan. Yritän nauttia siitä, että joku muu luennoi ja minä saan kuunnella.

Huomaan kummallisen piirteen. Olen huolissani siitä, että lukijat kaikkoavat jonnekin poissaolon aikana. Merkillinen asia. Ihminen näköjään tulee ahneeksi lukijoidenkin suhteen ja kokee menetykseksi kadonneet lampaat. Kuvittelee sen asian jotenkin niiden viaksi, jotka lähtevät lukemaan muualle. Kuvittelee omistavansa lukijansa.

Illalla nollaan hölmön ajattelun ja keskityn nuoren miehen kanssa keskustelemaan historiasta. Ehkä saunomme ja parannamme maailmaa. Juon Jaffaa ja siunaan markkinamiehiä, jotka eivät ole muuttaneet perinteisen limonadin tuotemerkkiä vähemmän sionistiseksi.

Huomenna pälyilen epäillen erkkolaista lasipalatsia, kummastelen ihmisten kiirettä ja mietin ketkä vastaantulijoista todella periytyvät Rauman ja Porin porvareista, jotka tänne aikoinaan komennettiin. Jos näette vastaantulijan hymyilevän teille ja katsovan silmiin kohtaamistilanteessa jalkakäytävällä, silloin tiedätte että siinä menee Tillman. Täällä meillä nimittäin on sellainen tapa, eikä siitä tavasta osaa kahden päivän ajaksi luopua.

Hyvät ja huonot asiat

Sain nukuttua yöllä. Vatsatauti ei ole pahentunut eilisestä. Voin uskaltaa ajatella jopa luentojen pitämistä. Siinä hyvät uutiset

Huonoja uutisia on sitten aamu sanomalehdistö ihan täynnä. Raumalaisena suren tietysti sitä, että Ässät joutuvat pelaamaan selkä seinää vasten nälkäisten vaasalaisten kanssa.

Surettaa tietysti sekin, jos porilaiset menettävät oluttehtaansa. Tuntuisi kummalliselta se, etteikö Poriin saataisi kaivattua tölkityslinjaa, kun sellainen saatiin aikoinaan Laitilaakin.

Sitten surettaa se, että päättäjät eivät oikein ymmärrä sitä, että tässä vasta otetaan vauhtia alamäkeen. Ihmetyttää teollisuuden kauhistelu budjetin kehysriihen linjauksista. Mitä he oikein mahtoivat kuvitella kun luulivat, että KELA-maksun poistoon näinä aikoina saadaan rahaa riihen alta jemmasta taikka saunatontulta. Tai lotosta, kuten suurin osa kansaa toivoo tapahtuvan oman taloutensa osalta.

Turun kaupunki lomauttaa koko henkilöstönsä. Täällä blogimaailmassa on kauhisteltu kaupungin talouden pitoa jo pitkään. Täällä blogimaailmassa ja muuallakin tavallisessa maailmassa on ihan järkeviä ja ajattelevia ihmisiä, joille huonot uutiset eivät suinkaan aina tule yllätyksenä.

Nyt on saavutettu 200 000 työttömän raja. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä on jo lähes 300 000 työtöntä, sillä iso väkimäärä pyörii työllisyyskursseilla ja tukitoimien piirissä ja ovat vielä näennäisesti työllisiä. Naistyöttömyys ei ole vielä edes alkanut. Edessä ovat tosi huonot ajat.

Sen tietää siitäkin, että SDP ja SAK ovat ehdottamassa jälleen metsämaan kiinteistöveron käyttöön ottoa. Sen näkee siitäkin, että kaikenlainen kateus ja kilvoittelu lisääntyy lehtien palstoilla. Viimeksi tänään erkkolaisessa keskustellaan kotona olevien vanhempien ja heidän lastensa oikeudesta päivähoitoon. Tämä on hyvin tyypillistä kateuskeskustelua, joka lähtee siitä, että ihmisillä on paha olla ja syyllinen on löydettävä jostain.

Lehden mukaan pääkaupunkiseudun kolmessa kaupungissa on päivähoidossa yhteensä noin 40 000 lasta. Näistä keskimäärin kymmenesosalla on sosiaali- ja terveysministeriön mukaan toinen tai molemmat vanhemmat kotona. Espoossa osuus on 14 prosenttia. Tillman toteaa, että varsinkin niissä tapauksissa, joissa molemmat vanhemmat ovat työttöminä kotona, ehkä lapsen kannalta parasta onkin se, että lapsella on hoitopaikka.

Joka tapauksessa keskustelu koululaisten ja lasten ruokailutarvikkeiden kalleudesta, niiden korvaamisesta halvemmilla raaka-aineilla ja ravintotietämyksen romukoppaan heittämisestä osoittaa sen, että emme ole vieläkään oikea sivistysvaltio.

Edellinen lama aiheutti valtavia ongelmia niille ihmisille, joiden tulisi nyt kohta astua työelämään. Nyt olemme järjestäneet asiat niin, että se on heille nyt äärimmäisen vaikeaa ja samalla olemme tuhlaamassa toisen ikäluokan. Ne, jotka seuraavaksi joutuvat syömään puuroa ja kalapuikkoja vuoron perää, jotta päättäjät saisivat pitää paikkansa.

Ja huomatkaa, en ole sanallakaan puhunut mitään maahanmuutosta. En minkään sortin maahanmuutosta, koska jo näissä kotoisissa asioissa meillä on kyllä tarpeeksi.

Kuiva - seco

Kohta on aikaa kirjoitella. Orastava vatsatauti möyryää vatsassa ja ruokajuomaksi , aperitiiviksi ja muuksi virvokkeeksi on otettu keltainen Jaffa.

Edessä olisi vaativia työtehtäviä huomenna ja loppuviikosta opiskelijoiden kanssa retkeily. Pelkään, että tämä tauti tekee loppuviikosta hyvin mielenkiintoisen. Matkustaminen linja-autossa on muutenkin rasittavaa, ilman oksennuspusseja ja taukovessojen odottamista. Tosi kauhistuttava ajatus seilata pitkin maailmaa vatsatautisena.

Mikähän siinä keltaisessa Jaffassa on taikana ? Magia, sosiologinen riitti, vai joku oikea juttu, miksi sitä tulee juotua ? Onko todella noin, että se oli joskus ainoa saatavilla oleva juoma.

Joka tapauksessa appelsiini-esanssi ja hiilihappoinen makea liemi ovat kovasti mukava kokemus kun jotain pitää kuitenkin sisäänsä ahtaa, jottei kuivu.

Kun lapset olivat pieniä, pelättiin heidän kuivuvan ripuliinsa. kaiketi vanhustenhoitolaitoksissakin pelätään vanhusten kuivuvan.

Yritän juoda aina kun voin

Punainen

Katsoin jälleen kerran illalla pätkän Krzysztof Kieslowskin ohjaamaa elokuvaa ” Kolme väriä, punainen”. Elokuva kuuluu Kieslowskin väritrilogiaan ja on sen viimeinen osa. Tillman on laiskuudessaan jäänyt hinkkaamaan vain tätä yhtä osaa. Tiedän toki, että ne muut osat ovat myös loistavia, mutta jostain syystä katson aina vain tätä samaa.

Elokuvassa liikutaan punahehkuisessa Genevessä. Kaikkialla on punaisia yksityiskohtia ja nuori opiskelija Valentine on aina kiireinen. Hän käy muotinäytöksissä tekemässä malli töitä, hän käy baletissa ja piipahtaa kahvilassa pelaamassa hedelmäpeliä.

Eräänä iltana hän törmää autollaan koiraan. Koska kaulapannassa on omistajan nimi, joten Valentine päättää viedä haavoittuneen eläimen omistajalleen. Rita koira on suloinen ja suurikokoinen rontti, joka läähättää alvariinsa.

Tämän omistaja on eläkkeellä oleva tuomari Kern, joka Valentinen hämmästykseksi ei piittaa koiransa kohtalosta. Sen sijaan hän salakuuntelee naapuriensa puhelinkeskusteluja. Aluksi Valentine ei hyväksy sitä, mutta sitten hän lakkaa välittämästä siitä, mitä mies tekee. Heidän välilleen syntyy psykologinen jännite. Ystävyys syvenee, kun tuomari alkaa uskoutua Valentinelle.

Punainen marssii esiin hyvin intensiivisesti. Elokuvaan ilmaantuu kolmikko Nuorimies, koira, nuorinainen ja sitten perään toinen kolmikko ; sekin nuorinainen, koira, nuorimies.

Syntyy ongelma siitä kuka oikeastaan on syyllinen ja kuka syytön. Vanha tuomari vakoilee naapureitaan ja nuori tuomari morsiantaan. Historia alkaa omituisesti toistamaan itseään ja viimein Valentinen on pakko kysyä tuomarilta; kuka oikein olette?

Rajuilma puhkeaa ja elokuva, historia ja kohtalo saavat täyttymyksensä.

Tällä katsomisella Tillman menee taas monta kuukautta eteenpäin. Samalla mietin alinomaa sitä, joko olisi aika siirtyä muihin väreihin.

These shoes are made for studying

Tiesittekö, että Charles Darwin käytti yliopistossa rahaa enemmän kenkiin kuin kirjoihin. Tämmöisen tiedon juuri äsken minulle toi Twitter, tuo ihmeellinen sirpaletietolinko, joka puskee väsymättä maailmalta pieniä linkkejä, joiden takaa avautuu uusia maisemia.

Olen hämmästynyt. Twitter ei suinkaan minulle kerro sitä, mitä minun kaverini juuri nyt tekevät. Useimmat minun kavereistani eivät edes tiedä minun olevan Twitterissä.

Twitter tarjoilee näköjään pikkuisia kahvoja, joiden avulla voi saada hetkeksi otteen tästä hektisestä maailmasta. Noin kolmessa minuutissa tämäkin tieto katoaa näytön alalaidan alapuolelle ja jonnekin tiedon valtameren pohjamutiin.

Tänään satuin sen nyt pelastamaan teille.

Y tú mama tambien - äitiäs kans

Piti tänä aamuna kirjoittaa brutaalista käyttäytymisestä ja epäselvästä uutisoinnista. Ja kirjoitankin. Ajattelin kirjoittaa siitä, miten kammottavaa olisi olla töissä ruotsinlautoilla kun tietää että joka ilta joku yrittää saada pesää enemmän tai vähemmän itsepintaisesti ja että hyteissä näytellään kaikki himon ja raiskauksen väliset väliasteet.

Viikonlopun lehdet ovat kiitettävästi kertoneet melkein kaiken. Iso karjulauma oli aikuisviihteen esimerkin innoittamina ryhtynyt toteuttamaan periaatetta ; kaverille myös. Toisella lautalla pari 15 vuotiasta poikaa oli taas päättänyt kokeilla, miltä tuntuu kypsempi syli.

Poliisijuttuja sitten molemmat. Lehdet ovat kirjoittaneet sangen häveliäästi asioista. Tarkemmat yksityiskohdat on jätetty piiloon ja kansallisuuden lisäksi ei juuri etnisiä alkuperiä ole kerrottu. Toivotaan nyt, että niissä ei mitään kertomista olekaan.

Raumalla sitä vastoin Ässien puolustaja Vladimir Ryzhkov oli kuitannut yhdestä ottelusta 77 jäähyminuuttia. Tillman hetken oli pihalla tuota uutista lukiessa, mutta sitten valkeni.

Kyseessä oli A-nuorten peli. Liigajoukkueilla ei pitänyt olla nyt peliä ja siksi hetken uutisointi hämäsi, kunnes itse uutisen tekstistä löytyi tarkempi tieto.

Tässä uutisessa oli kerrottu asianomaisen nimi, tapauksen yksityiskohdat ja uhrin vammat hyvin tarkkaan. Oli myös muistettu kertoa, että tässä on nyt kyseessä venäläispelaaja. Asiasta on esillä myös videoleike.

Maanantaiaamuna Tillman pohtii, mikä itse asiassa erottaa toisistaan nämä tapaukset. Molempiin paikkoihin myydään pääsylippuja, molemmissa paikoissa juodaan viinaa ja molemmissa paikoissa ollaan vapaalla.

Molemmissa paikoissa myös esiintyy väkivaltaa ja kauheuksia. Uutisointi ja yleisön käytös kuitenkin eroaa toisistaan kovasti. Tai ei nyt niin kovasti sitten lopultakaan. Lukekaa vaikka erkkolaisesta raiskausuutisen kommenointia.

Lapsellisuuttani ja teitä härnätäkseni tätä tänä maanantaina kovasti ihmettelen. Lukujärjestys on täynnä säpinää, joten ehkäpä olen muutenkin vähän ahdistunut ja väsynyt.

Päreen otsikko on takavuosien leffasta.

Practicar - harjoitella

Tämän päivän Aamulehti ennakoi hyvien aikojen paluuta niille, joilla töitä vielä on jäljellä ja säännölliset kuukausitulot mahdollistavat täysipainoisen kuluttamisen. Turkin Marmariksesta saa kuulemma huoneiston kahdeksi viikoksi 25 eurolla.

Tillman muistaa hyvin edellisen laman ajoilta vastaavia tapauksia. Kesä 1992 olikin meidän perheelle lomailu kesä, jonka aikana asuimme suomalaisissa, aatteellisesti lähellä osuustoimintaliikettä olevissa hotelleissa noin 30 euron hintaan. Silloin tietysti hintapyyntö oli 150 – 200 markkaa. Nelihenkinen lapsi perhe saattoi siis tuohon hintaan yöpyä, melskata uima-altaalla ja syödä aamiaispöydästä niin että napa rytisi.

Koskaan myöhemmin emme ole semmoiselle tasolle yltäneet. Viime kesänäkin majoittuminen osui halvimpaan mahdolliseen omppu- Green Star- vaihtoehtoon.

Tillman veikkaa, että lomapuolen lama ei tällä kertaa iske yhtä voimakkaasti yrittäjiin. Ja jos se iskee, niin ilmeisesti vasta kesällä 2010. Palvelualojen toivottomuus ja naistyöttömyys tulevat tunnetusti vähän viiveellä.

Laman nopeus taas näkyy nuorison huonossa työllistymisessä ja erittäin vaikeassa harjoittelutilanteessa. Tänä keväänä tuhannet ja tuhannet ammattikorkeakoulujen opiskelijat etsivät turhaa kelvollista ja hyväksytty harjoittelua. Kun harjoittelu jää saamatta, valmistuminen lykkääntyy. Samalla nuorelta jää saamatta arvokas työelämäkokemus ja hänen menettää mahdollisuuden näyttää työnantajalle oma kyvykkyytensä.

Näille harjoittelun ulkopuolelle jääneille opiskelijoille on aivan sama, kuinka halvaksi hotellihuoneiden hinnat menevät. Erityisen kauhistuttava tilanne on paikkapaikoin niissä ammattikorkeakouluissa, joiden oppilaita merkittävä osa on ulkomaalaisia opiskelijoita. Heidän tilanteensa on erittäin vaikea.

Yliopistot eivät juurikaan vaadi pakollisia harjoittelujaksoja. Semmoiset sotkisivat ilmeisesti akateemisen vapauden ja ahdistaisivat tieteen tekemisen vapauden. Maisteri kirmailee edelleen koko kesän perhoshaavi kädessä yö- ja päiväperhosten perässä , kunnes syksymmällä jättää taakseen itkevän talontyttären.

Ainakin meidän ajatuksissamme. Todellisuudessa yliopisto-opiskelijoiden välttämättömyys on tiivis työsuhde ja kova opintovarojen hankinta taas tänäkin kesänä. Monesti se saattaa olla erinomaista harjoittelua elämää ja työtä varten. Paljon parempaa kuin mikään ohjattu muodollinen harjoittelu konsaan voisikaan olla.

Tillman harjoittelee taas tänäänkin keittiötouhuja, espanjan lauseita ja murtomaahiihtoa. On kirkastumassa taas oivallinen päivä. Marian päivä on ollut perinteisesti portti oikeaa kevääseen. Marian päivänä voi harjoitella pääsiäistä.

Puutarha - el jardin

Obaman huushollissa on ruvettu kääntämään puutarhan vihannespenkkiä kevättä varten. Talossa tiämmä hyppää alvariinsa niin paljon kulkevaisia ja vieraita, että pakko on saada jokapäiväiseen leipään ja särpineen vähän lisuketta.

Tillmania kiinnosta kaksi asiaa. Ensiksi olisi mukava tietää mitä kaikkea perhe aikoo kylvää. Silpoydinhernettä ? Ehkä retiisiä ?

Hyvällinen papumaakin olisi melkoinen vetonaula syksymmällä valtiovierailun ohjelmanumeroksi. Isäntä ja emäntä veisivät vieraat ateriaa odotellessa papumaalle riipimään makeita herneitä mahaansa. Valokuvaajien kamerat haukahtelisivat sarjakuva- asennossa kunnes viimeinenkin herne on suuhun laitettu.

Papumaalla on hyviä puolia, mutta on niitä huonojakin. Kun vieraat riipivät ruokaa odotellessaan mahansa täyteen herneitä, varsinaisella aterialla ja sen jälkeisissä neuvotteluissa isännät ja vieraat piereskelevät kilpaa ja valkoisen talon ikkunat ovat auki hajuhaittojen vuoksi.

Ehkä kuitenkin porkkanamaa olisi se vetonaula, jolla avulla karotiinin hurahtanut kansakunta nousee laman ahdingosta.

Mansikka maa olisi mukava, mutta kausi on niin perin lyhyt. Samoin puutarhavattu valmistuu siinä ravustuskauden alussa, mutta kausi loppuu lyhyeen. Muutamassa päivässä vatusta tulee liharuokaa kun madot tunkevat itsensä niihin.

Punajuurta voisi olla myös penkki. Samoin tilliä ja persiljaa. Pari riviä salaattia voisi myös kylvää, sillä semmoista tarvitsee joka aterialla.

Kitkemiseen voisi laittaa lapset. Koululaisten opiskelumotivaation kohottamisessa kasvimaa on verraton väline. Vielä kun nuoret neidit laittaa liittymään Washingtonin 4-H kerhoon, niin he pääsevät harrastamaan hyvyyttä , hyvinvointia ja harjaantuneisuutta. Hankkija on tiettävästi jo lopetettu.

Tillman tervehtii ilolla tätä hanketta. Obaman perheen nuoriso voi viihdyttää valtiovieraita sitten talvemmalla vaikkapa seuraavalla hilpeällä laululla.

kukkuu kukkuu, pikkulanttu nukkuu

kellarin pimeässä nurkassa.

Hiiri se tuli ja puraisi,

pikkulanttu naurista potkaisi.

...

Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,

porkkana paineli perässä.

Sipuli se itkeä tillitti,

peruna se tilliä lohdutti

...

Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui,

punajuuri punoitti vierellä.

Retiisi ja kukkakaali kikatti,

salaatti vain yksinänsä mökötti.

...

Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon,

tarhuri kurkisti ovesta.

"ollaan me ihan kiltisti",

Kasvikset yhdessä vakuutti.

Askarrella - estar ocupado con

Laitoin äsken uunikuhaa. Semmoista kalaa on helppo ja mukava laittaa ja taivaallista sitä on syödäkin. Fileet maustettuina uunivuokaan ja juustokerma fileiden päälle . Kun sitä malttaa pitää uunissa vajaan tunnin, lopputulos on mainio ja kelvollinen.

Kuha on kuitenkin minulle semmoinen silloin tällöin kala. Joka päivä ei ehkä kuhakaan jaksaisi syödä.

Muu aika on mennyt sitten nokialaisen kanssa tapellessa. Isänmaallisuuden läpitunkemana ostin uuden puhelimen vaimolle. Hänen vanhan puhelimensa kuori oli lohkeillut ja näppäimistön pehmusteet olivat rispaantuneet.

Uudenkin puhelimen kuoret olivat vaikeat ja kummalliset. Puhelimen uusi omistaja halusi puhelimeen juuri ne vaihtokuoret, jotka olivat irrallisina laatikon pohjalla, joten minäpä asensin ne. Aikaa koko hommaan meni torstai-illasta lauantain puoleenpäivään. Minä tosin välillä kävin töissäkin ja nukuin pari yötä, mutta siltikin aikaa kului ihan tavattomasti.

Kuoren valut oli huitaistu sinne päin vähän ja niinpä sitten yksi kiinnityshaka ei millään asettunut sille varattuun koloon. Puhelimen kuori repsotti ikävästi. Kymmenien yritysten jälkeen lopulta sitten se solahti paikoilleen.

Lopulta vika taisi sittenkin olla taitamattomassa asentajassa.

Nyt vaimo voi kuunnella radiota ja räpsiä jpg kuvia. Voi ottaa videoleikettä ja äänittää älämölöä.

Hämmästyttävää on lisäksi se, että puhelimella voi myös soittaa ympäri maailmaa.

Tosin vasta sitten, kun meikäläinen ymmärsi palauttaa sim – kortin vanhaan puhelimeen ja tallentaa vanhan puhelimen puhelinnumerokokoelman sim-kortille ja roudata se kortti uuden koneen sisuksii.

Erityisen suurta kehitystä on tapahtunut siinä, että ensimmäinen akun lataus oli nopea ja yksinkertainen. Ennen muinoin piti ladata ensimmäisellä kerralla akkua pitkään ja hartaasti, sillä muuten akku muisti vajaalatauksen, eikä suostunut sen jälkeen suurempia määriä latausta sisäänsä ottamaan. Näin ainakin varoittivat ostajaa ennenmuinoin

No edelleenkin voimaan saattoi jäädä vanha laskelma perheen kännyköihin uhrattujen rahavarojen määrästä. Ensimmäinen, käytettynä ostamani kännykkä oli aikoinaan niin kallis, että kaikkien perheeseen myöhemmin ostettujen kännyköiden yhteenlaskettu arvo tuskin on vieläkään ylittänyt tuon ensimmäisen kännykän ostohintaa.

Menox sanoi Annie Lenox

Lähden tänään opiskelijoiden valmistumisjuhlan illanviettoon. Tuulee ja on pilvistä. Hyvä syy juhlia. Lienee hyvä opetella joku elämän viisaus heitä varten, jos joudun lausumaan tulevaisuuden varalle ohjeita ja loitsuja .

“Every saint has a past and every sinner has a future.”

Oscar Wilde (1854-1900)

Tuota he voivat tulkita niin kuin parhaaksi näkevät.

Minä kertaan teille illan tapahtumat ja muun lähihistorian huomenna, jahkaa olen aamun lehden lukenut, takkaa lämmittänyt ja kuhafileet paistanut.

La casita - maja

Naapurimaassa käydään jälleen rajanvetoa siitä, missä menee inhimillisen nerokkuuden ja hölmöyden raja. Karlstadissa muuan isä päätti pari vuotta sitten ilahduttaa lapsiaan rakentamalla heille majan. Nyt käydään oikeuta sitten siitä, tarvitaanko rakennuslupa vai ei..

Heidän naapurinsa oli ollut asiasta sitä mieltä, että tarvitaan. Kuuliainen isä oli tietenkin piirtänyt julkisivupiirroksen, pohjapiirroksen ja asemapiirustuksen tontista ja hakenut kunnon ruotsalaisena rakennuslupaa.

Rakennuslautakunta oli kuitenkin viitannut asiassa kintaalla isän tunnollisuuteen ja ilmoittanut, että lupaa ei tarvita.

Naapuri valitti hallinto-oikeuteen, joka totesi, että ei tämä ole maja, tämä on torni, eikä lupaa tarvitta. Myöhemmin hallinto-oikeus oli sitten todennut, että tornissa onkin pinta-alaa niin paljon, että kyseessä on rakennus ja rakennuslupa tarvitaan.

Majan rakentanut perhe on jo aikoja sitten nostanut niin kutsutusti kytkintä ja asuu jossain muualla. Karlstadin kaupunki on nyt valittanut päätöksestä kamarioikeuteen.

Kun Tillman aikoinaan rakensi majoja, niihin ei lupia kyselty ja jos olisi kysytty, kysyjä olisi kärrätty Uuteenkaupunkiin. Siihen aikaan ei avohoitoon hevillä luotettu. Tosin myöhemmin, kun Tillman rakensi lapsilleen peikkomajan, naapuri kyseli, oliko minulla rakennuslupaa. Hän onneksi tyytyi vastaukseeni, eikä ryhtynyt valittamaan.

Huomattavaa tietenkin on, että ruotsalaisessa tapauksessa ja Tillmanin tapauksessa isä rakentaa lapsille majaa.

Tillmanin omassa nuoruudessa lapset rakensivat itselleen majan. Semmoista toimintaa pidettiin kehittävänä ja hyödyllisenä. Siinä karttuivat lapsen käden taidot, kiipeilytaidot ja ennen kaikkea, rakentamisessa lapsi väsyi niin totaalisesti, että simahti illalla syvään uneen ja vanhemmat saattoivat rauhassa katsella Payton Placea taikka suunnitella perhepoliittisia ratkaisuja eli uusien lapsien hankintaa.

Majoja hajotettiin. Hajottajien majat käytiin vuorostaan hajottamassa. Sitten tehtiin uusi maja niin hyvään piiloon, että hajottajat eivät sitä löytäneet. Kunnes sitten löysivät ja taas ikiaikainen darwinistinen tanssi pyörähti askeleen eteenpäin. Geeneihin rakennettu pakkovoima laittoi nuoren rakentamaan ja demonstroimaan elämää. Geenit olivat unohtuneet 1100 –luvulle, mutta kehittyvät taidot olivat hyödyllisiä nykyhetkessä.

Tillmanin kotipitäjässä 1960-luvulla majaperinteeseen liittyi hyvin voimakkaasti 15 vuotta aikaisemmin päättynyt sota. Jotkut vihkiytyivät asialle niin paljon, että rakensivat majan korsuksi. Pyöreitä kivi ja koristeita ei taidettu laittaa vaan kiinnitettiin huomiota enemmänkin naamiointiin.

Länsi-Suomessa käytiin 1963- erittäin suuret sotaharjoitus, jonka jäljeltä maastoon jäi suunnaton määrä näkkileipää, tulenosoituspanoksia, ammuttuja räkäpäitä ja puupatruunoiden hylsyjä. Kun taistelujoukot olivat häipyneet kasarmeilleen, meillä alkoi varsinainen loppusota. Tulilangasta, ruudista ja hylsyistä teimme kirpeästi räjähtäviä käsikranaatteja, joita sitten heittelimme ja kävimme sotaa. Lopulta sotatoimet laajenivat sitten majojen ulkopuolelle yleiseksi hässäköinniksi. Kun toinen puolisko oli saanut kehitettyä kaksivaiheisella latauksella varustetun karanaatinheittimen, toisen puolen oli pakko tehdä tykki.

Jotenkin sitten kasvoimme 11 vuoden iässä erillemme. Toiset menivät oppikouluun, toiset jäivät odottamaan kansalaiskoulua, ammattikoulua ja parhaat pääsivät konepajakouluun. Sitä kautta taitava räjähde-ekspertti saattoi päästä Turun teknilliseen opistoon opiskelemaan insinööriksi kansakoulupohjalta. Sitä pidettiin siihen aikaan hyvänä ja kunnioitettavana suorituksena.

On minusta sääli, että majaperinnettä ei ole sen enempää tutkittu ja tallennettu.. Tälläkin hetkellä metsissä japihapiireissä on kymmeniä tuhansia majoja. Jonkun pitäisi valokuvata ja kerätä tämmöistäkin perinnettä jälkipolville tiedoksi ja opastukseksi, kun majan rakentaminen kuitenkin tulee säilymään jossain muodossa tulevaisuudessakin.

Kuva on lainattu täältä.

Kansalaistoiminnan paikka

Kävi tänään pelissä Porissa sitten miten tahansa, niin tässä asiassa olisi toivottavaa tosiaan, että olut ja Satakunta voittaisivat.

Sinebrychoff yritti tappaa Karhun jo 1990 luvun alussa satsaamalla yksipuolisesti Keravalle ja tukemalla sikunanmakuista punatölkkistä pääkaupunkiseudun tuotetta.

Yllättäen sitten Karhusta kuitenkin kehittyi Suomen suosituin olut sillä ostajat tekivät päätöksensä maun perusteella. Brändi ja tarinakin olivat hyviä.

Nyt kun panimojätti siirtää Porista perinteikästä panimoaan unholaan, voimme vain pelätä pahinta. Tuotemerkki ehkä säilytetään, mutta ne ryhtyvät tankkaamaan taatusti samaa Koffin rapakaljaa Karhun tölkkeihin.

Yöunet tässä jo menivät. Toivottavasti illan peli kääntyy ainakin Lukolle. Tillman kannattaa jääkiekossa tietysti kettupaitoja, mutta olut tulee Porista taikka Laitilasta.

Murphy ei iskenyt tällä kertaa

Joskus asiat ovat mennäkseen huonosti, jos niillä yleensä on mahdollisuus mennä huonosti. Tillmanin peruspessimismi useimmiten vieläpä sitten ruokkii tämän suuntaista kehitystä. Kyse ei ole kuitenkaan pessimismistä, vaan aivan muusta. Kyse on laadun ja prosessiohjauksen periaatteesta. Valokuvatorstaissa on tänään aiheena Murphyn laki.

Siinä laissa sanotaan, että jos ihminen leipoo leivonnaisia, suola on roudattava piiloon, jotta ei jää mahdollisuutta käyttää sitä vahingossa. Jos hän taas tekee kalasoppaa, koko toiminta muuttuu mahdottomaksi, ellei sitten suolaa roudata taas näkyville ja sokeri jonnekin kellarin uumeniin piiloon. Murphyn laki ei ole peruspessimismiä, vaan virhellisen toiminnan estämistä, koska mahdollisuus virheelliseen toimintaa merkitsee sitä, että ennen pitkää joku niin tekee.

Eilen olin töiden jälkeen ilmeisen hysteerisessä kunnossa, sillä hohottelin kymmenennen kerran M. Beanin törttöilylle. Ehkä syynä oli myös se euforinen olotila, joka minulla oli kosmetologikäynnin jälkeen. Ehkä kerron tarkemmin.

Naamaani käsiteltiin tunnin ajan erinäisin linimentein ( puhdistusemulsio) ja mönjin ( kasvonaamio).

En päässyt heti tuoliin, sillä minulle tuntematon rouvaihminen oli samoissa asioissa hoitopöydällä. Minut käskettiin odottamaan ja lueskelemaan lehtiä.

En löytänyt kasasta Tekniikan Maailmaa enkä metsästyslehtiä. Enkä miestenlehtiä. Luin siksi ruotsalaista Naglar in Norden –lehteä, jonka painamiseen oli käytetty paljon korkealuokkaista painopaperia. Itse lehdessä esiteltiin hurjan näköisiä rakennekynsi-viritelmiä. Ajattelin, että noilla on huono kitkeä porkkanamaata , eikä niillä oikeastaan näyttäisi olevaan muuta käytännön käyttöä , kuin että niillä on varmasti mukava puhkaista tuoremehutölkkiin korvausilmareikä.

No pääsin minäkin sitten siihen hoitotuoliin.

Ensin minulle laitettiin naamaan jotain kosteaa pehmennystä, jonka jälkeen kouraani lyötiin maadoitusanturi. Siinä sitten alkoi kourapohjani jo anturin ympärillä hikoilla, sillä en kehdannut kysyä, paljonko rouvan aparaatissa on ampeereja. Jännitettä voi olla vaikka kuinka, ampeereista minä olin huolissani.

Selvisin tästäkin. Sitten kuorittiin ja nipisteltiin ihomatoja. Niitä oli paljon. Nipistelyn jälkeen loput madot tapettiin pyyhkimällä naamaa pirtulla. Se oli minulle tuttu tuoksu, enkä pelännyt siinä vaiheessa yhtään.

Sitten tuli se naamio. Kun tuota partaa on aikalailla, naamiota piti jatkaa sitten otsalta kohti niskaa. Minulla on nyt sitten ollut kasvonaamio kaljussa. Naamiovaiheessa minusta harmi kyllä ei otettu valokuvaa. Semmoinen olisi kiva laittaa tuohon profililaatikkoon.

Naamion jälkeen minua hierottiin naamasta, parrasta, hartioista, kaulasta, otsasta ja kaljusta. Taustalla soi mielenrauhoitusmusiikki.

Rauhoitusta siinä sitten tarvittiin, kun selvisi, että nyt laitetaan naamaan rasvaa ja että sitä pitäisi laittaa joka päivä. Sain näytepakkauksen. Samaa tuotetta näytti olevan hyllyssä myynnissä. Desilitran tuubi näyttää maksavan single malttia litran verran. Harkitsen kovasti.

Mutta kuten huomaatte, mikään ei mennyt vikaan, vaikka jännittävää olikin. Mr. Beanille taas kaikki meni vikaan huvipuistossa. Huumori näyttäisikin perustuvan paljolti vikaan menemiseen. Tai sitten itsensä ylittämiseen.

Kasvoilleni kävi eilen samalla tavoin kuin pohjalaisessa laatukäsikirjan esipuheessa:

"Hyvää vaan yritettiin, mutta priimaa pakkaa pukkaamaan alvariinsa."

Kuvaa voit klikata suuremmaksi

Preguntarse - ihmetellä

Tillman taitaa tänään tarttua vielä toiseen aiheeseen, ennen kuin verenpaine asettuu normaalille tasolle. Luultavaa on, että olen mielipiteineni aika yksin ja luultavaa on myös se, että mielipiteilläni ei ehkä funktiota ja tilausta ole, mutta sanomisen tuska ajaa kuitenkin kirjoittamaan.

Televisiosta tuli eilen ohjelma, jossa kolme elossa olevaa presidenttiä olivat asettuneet Ropposen puheenjohtamina muotoon kertomaan itsestään erinomaisia asioita.

Koivisto halusi ilmeisesti ikänsä puolesta pysytellä keskustelusta sivussa, mutta nämä nuoremmat tykittivät kyllä estottomasti ja täysillä. En antanut demaritaustan ja Ropposen pilata tunnelmaa. tajusin pienillä aivollani kyllä sen, että tässä nyt luodataan suuria linjoja ja Suomelle tulevaisuutta.

Muutama irtohuomio. Happamia olivat pihlajanmarjat minulle tällä kertaa.

Jos pääsee tuommoisen tilaisuuden päätähdeksi, ei pitäisi niin estottomasti kehua itseään ja saavutuksiaan. Alkuosa ohjelmasta sisälsi kovasti kehitysmaiden ongelmia, YK- probleemia, Unicef-asiaa ja naisten oikeuksien puolesta jalalla polkemista. Semmoisen Tillman hyvin sietää ja oikeaksi tunnustaa.

Kysymys oli kuitenkin Suomen tulevaisuudesta. Kun keskustelu kääntyi maahanmuuttoa sivuaviin teemoihin, minua hymyilytti kahden keskustelijan eroavaisuudet ja argumentointi. Minua hymyilytti kovasti se, että virallisessa tilaisuudessa heitettiin vähän vapaalle ja ryhdyttiin viskomaan arkiajattelun juttuja. Erityisesti minua kauhistutti nykyisen Presidentin ajatukset siitä, että työperäisyys pitäisi hylätä. Hänen mukaansa pakolaisuus ja ammattitaidoton liikehdintä on niin marginaalista, että semmoinen virta me voidaan ottaa vastaan koska tahansa. Me sitten vaan koulutetaan heistä osaajia tarpeisiimme.

Presidentti Ahtisaaren ajatukset olivat paljon selvempiä. Koivistolta ei vissiin kukaan kehdannut kysyä hänen toimistaan inkeriläisten suhteen. Kuten kukaan ei oikein kysynyt Koivistolta asevelvollisuudestakaan. Joukon ainoa sodan käynyt mies sentään.

Koko ohjelma oli minusta demaripönötystä. Tarmo Ropponen tietysti vaikutti osaltaan tämän vaikutelman syntyyn. Mutta osaltaan siihen vaikuttivat mm. Ahtisaaren maaseutu-letkautukset ja ajatukset siitä, että ilmastomuutoksen aiheuttaman kuumuuden tukahduttamat Etelä-Euroopan ihmiset ryhtyvät runsain mitoin tulevaisuudessa matkustamaan kesäisin meille pohjolaan virkistystä saamaan.

Hyvää tilaisuudessa oli Presidentti Halosen huoli syrjäytyneistä nuorista. Allekirjoitan ja alleviivaan vahvalla kynällä. Semmoisia puheenvuoroja kaipasin paljon enemmän.

Anteeksi vain jos loukkaan nyt jonkun tunteita. Sisäministeriön poliisiosastolta käydään jo nyt seuraamassa bolgiani melkeinpä päivittäin. Toivon, että mielipiteeni eivät sielläkään aiheuta hätää ja kummastelua.

Minä vain satun olemaan nyt tällä kertaa sitä mieltä, että tämä tilaisuus oli kummallinen , pönäkkä ja turhauttavakin. Minä nyt satun ajattelemaan vähän toisin näistä tämän maan ongelmista.

Jos olen väärässä, niin se olisi perin loistava juttu. Jos olen väärässä ja minun kuvittelemani ongelmat ratkeavat tuosta noin vain, minun egoni kestää kyllä sen.

Sodoman ja Gomoran meininkiä

Piti tänään kirjoittaa semmoisesta tapauksesta kun Tampereen kaupungissa on käräjillä ollut äiti, joka humalassa on maannut lapsensa päällä ja lapsi on tukehtunut. Isää ei ole tuomittu, sillä isän lähtiessä vuorostaan ravintolaan lapsi oli ollut omassa sängyssä.

En nyt kumminkaan kirjoita, sillä minulla ei ole mitään sopivaa kirjoitustyyliä, jolla tuommoista asiaa voisi kommentoida. Ehkä ei ole sopivaa kommentoida ollenkaan. Mikäpä minä olen ketään neuvomaan.

Sitä vastoin voisin kommentoida sitä, että jotkut neropatit ovat ryhtyneet väärentämään vammaisten pysäköintilupia. Tillmanin mielestä tuommoisilta pitäisi huitaista metrisellä vesijohtoputkella jalkoihin niin lujaa, että asianomaiset saisivat kelailla asioita ja rullatuoliaan muutaman kuukauden. Moraalittomuus on tietenkin kivaa ja rahallinen hyöty mukava lisä tienesteihin, mutta rajansa sentään rikoksellakin.

Tillman paheksuu syvästi asiaa. Voisin jopa uskoa ja toivoa, että tuommoisille pudotetaan kuuma kivi taivaasta päähän.

Jenkeissä joka supermarketin ja ”Moolin” edessä on sotaveteraaneille ja invalideille parkkipaikkoja runsaasti. Niihin jo terve erehtyy autonsa jättämään, seurauksena on ensimmäisellä kerralla 1500 taalan sakko. Oli ainakin jo vuonna 1995. Mitä lie sitten nykyään.

Mutta nyt estradille. Nuoriso odottaa malttamattomana uusia tiedon murusia, joilla tänään aion lisätä heidän tuskaansa. Hienoja moraalifilosofian esimerkkejä tässäkin taas viemiseksi heille.

Mukavaa päivän alkua teillekin. Ehkä tänään silmiin sattuu jotain kivaa ja hyvääkin.

Kenenkä filosofin ajattelua sinun ajattelusi muistuttaa ?

Ketä totuuden etsijää Sinä muistutat ? Laitan kohta opiskelijat töihin. He saavat tehdä netistä löytyvän SOPHIA-testin.

Testissä pitää ottaa kantaa erilaisiin ajattelun ja elämän ongelmiin sen mukaan , kuinka paljon on samaa mieltä kuin väittämä. Lopuksi kone laskee tuloksen ja kertoo sen, kenen filosofin ajattelua lähellä oma ajattelusi on. Mukavaa ja viihteellistä.

Minulla on kumminkin semmoinen taka-ajatus, että sen jälkeen nuoriso saa etsiä tästä mainitusta herrasta lisää tietoa ja vääntää kasaan 2-3 sivun mittaisen essee-kirjoituksen samasta herrasta ynnä hänen ajatustensa sopivuudesta nuoren ihmisen elämän ohjeeksi.

Miksi juuri herrasta ? Sanokaapa se. Naisfilosofeja on aika vähän. Yleensä testi antaa tulokseksi miehen.

Tällä testillä takaan edes hetkeksi sen, että nuoriso kiinnostuu aidosti asiasta, tutustuu ennen kaikkea johonkin alan ajattelijoista ja lopulta tietenkin tämä tehtävä pakottaa heidät vääntämään kasaan järjellistä tekstiä.

Käykää tekin ihmeessä tekemässä tuo testi. Sinne pääsee tuon linkin kautta, vastaaminen on nopeaa ja tulos laittaa ajattelemaan.

Voit sitten minun mielikseni kommenttilootaan kommentoida sitä, ketä juuri sinä muistutat ja vielä voi hyvin kommentoida sitä, menikö pieleen.

Essee-tehtävää ei tarvitse tehdä. Arviointi : hyväksytty / hylätty

Millainen se sitten oikeesti on ...

Anssi Koivuranta ei joudu Planicassa tyytymään pelkkään koehyppääjän rooliin. Hän pääsee tykittämään kauhurinteestä linnun lailla ja saattaa hätyytellä muita mäkikotkia tosissaan.

Planican lentomäellä on kova maine. Siitä puhutaan kunnioituksella ja hartaudella. Se on vähän sama kuin Niagara, Mount Everest, Eremitaasi taikka Pietarin kirkko. Iso, valtava, käsittämätön.

Totuus hämmentää usein elämässä ja kuvitelmissa. Tillman kävi kolme vuotta sitten tarkistamassa henkilökohtaisesti sen, millainen nyppylä tämä mäki oikein on. Ajattelimme tammikuussa ehkä mahtuvamme mäkimonttuun , sillä ne suuret kisat ovat vasta maaliskuussa.

Planicaan vie pieni tie. Sitä pystyy ajamaan vuokraamon Fiestalla hyvin, sillä tiellä ei ole ristin sielua. Tie päättyy aukealle, jolla ei ole ketään. Satunainen matkailija nousee autosta, katsoo ympärilleen ja on aivan varma, että on väärässä paikassa. Keskellä ei mitään on tosiaan tyhjä parkkipaikka, pari huoltorakennusta ja mäen rinteessä raivattu alastulorinne.

Järki ei suostu millään käsittämään sitä, että tuosta mäestä lennetään pitkälti yli 200 metriä. Mittasuhteet kutistuvat vuorten juurella. Tuommoinen pikku rinne !

Käsittämätöntä on sekin, miten tänne ahdetaan maaliskuussa kymmeniä tuhansia ihmisiä, autoja, kusiputkia, nakkikioskeja ja olutpisteitä. Paikka on autio ja tyhjä tammikuussa.

Matkailija miettii todellisuuden luonnetta. Miten hiljaista onkaan Kaustisella tammikuisena aamupäivänä. Me elämme urheilun ja muunkin elämän suhteen usein haaveissa ja epätodellisuudessa. Meille leikataan ja myydään tarkoin rajattu osa todellisuutta. Saamme vilkaista turhisjulkkiksen silikoneja, saamme kurkata kansanedustajan kotiin sisustusohjelmassa, mutta kuvan ulkopuolella moni asia onkin pelkkää kulissia.

Uutistenlukijalla saattaa olla farkut päällä ja aamutossut jalassa. Viereisellä kaistalla kiihdyttävä maasturi onkin firman omaisuutta ja pääministeri tosissaan oli niin hölmö, että ryhtyy puhumaan eläkeiästä ja hiihtoreissuistaan. Selittelyt ja pinta on vain sitä, mitä meille näytetään. Todellisuus on karvas ja karu.

Blogimaailmassa kirjoittava älykkö kaivaa nenäänsä ja huutaa koiralleen. Televisiolupa on maksamatta ja vanhainkodissa makaavaa äitiä on käyty katsomassa viimeksi kolme vuotta sitten. Kirjaston kirjat on palauttamatta ja omassa hyllyssä on kolme omaa kirjaa. Viikonlopun bileissä meni kännykkä hukkaan ja elatusmaksut on rästissä. Näin voisi olla. No minulla ei ole koiraa.

Ensi viikolla Tillman menee eduskuntaa pällistelemään parvelta, mitä kansan edustajat touhuavat. Tillman pääsee luultavasti tapaamaan oikean kansanedustajankin jossain ryhmähuoneessa ja esittämään jonkun totuutta esiin raapivan kysymyksen. Vuosi sitten silloinen kansanedustaja ei ymmärtänyt kysymystä. Toivottavasti nyt vieraillaan semmoisessa ryhmässä, jonka edustaja ymmärtää.

Mutta näyttää niillä olevan sielläkin vessat ja ruokalat. Tavallisia ihmisiä kaikki ne 6 kansanedustajaa näyttivät olevan, jotka vuosi sitten istuivat istuntosalissa. Televisioidut istunnot näyttävät meille vain harhan, epätodellisen kulissin.

” Todellisuudessa ne ovat enemmän pois paikalta ja suustaan pahempia kuin me”

Näin sanoi minulle opiskelijani viime vuonna tutustumiskäynnin jälkeen. Sillä lausahduksella elin taas puoli vuotta.

La chaqueta - takki

Laitan sorvin kiinni kohta, sillä nyt tulee hallaa enemmän kuin hyvää.

Olen karjunut aikuisille opiskelijoille, jäänyt kiinni tammikuisesta unohduksestani ja puhaltanut itsestäni muutenkin lähes sisäkumin pellolle. Jotkut päivä ne vaan on pahempia kuin toiset.

Pahinta on se, että meinasin mennä tänään vaateostoksille, sillä kaikki vaatteet on nyt loppuun kulutettu, eikä säädyllistä päälle pantavaa tahdo olla. Inhoan vaateostoksia hyvin paljon ja yritän pyristellä kaikin tavoin mahdollisimman pitkälle ilman vaatehtimoissa poikkeamista. Nyt näyttä siltä, että jotain on pakko ostaa.

Ärtynyt ja väsynyt mielentilani ei ole otollinen vaatekauppaan. Tässä mielentilassa otan ensimmäisen käteen sattuvat ja lähden sovittamatta kassan kautta ulos. Pahinta on se, että luottomyyjäni, ihana Eila-rouva, on nyt eläkkeellä. Hänen kanssaan saatoin olla hetken rauhallinen ja viileä. Hän tiesi mittani vanhasta muistista ja hän sai minut suostumaan yllättäviinkin valintoihin ja pikkutakkeihin. Hän kehui ulkomuotoa ja komeutta häikäilemättömästi ja myi aina kaksinkertaisen määrä asusteita suunnitelmiin verrattuna.

Minä vain marssin Eilan luo ja kerroin mihin olen menossa. Hän saattoi kysyä sen, olinko menossa naistentanssein vai tavallisiin tansseihin, oliko kyseessä Finlandia-talon tilaisuus vai tavallinen Johtamistaidon Opiston koulutus ja sen jälkeen hän rauhallisesti käsitteli tuskaista ja hermostunutta asiakasta.

Mutta nyt hän on eläkkeellä ja minä kohta olen ilman ihokasta. Ehkä poikkean taas UNICEF –corporation ylläpitämälle kirpputorille. Siellä saa rauhassa tuhista omaan tahtiin ja ilman työllistetyn pitkäaikaistyöttömän myyjän ahdistelua.

Tai jos tilaisi postimyynnistä.

Olisi mukava, jos miehille olisi tarjolla semmoisia vaateostos-escort –service- palveluja. Soitto vain numeroon ja viehättävä sekä asiantunteva lady lähtisi mukaan ostoksille.

Jaa, että miksi ei vaimo ? No siksi ensinnäkin, että tarkoitus on mennä ostamaan miehelle vaatetta, ei miehelle ja naiselle vaatetta. Minun vaimoni ei ole koskaan päässyt pois vaateliikkeestä ostamatta mitään.

Toiseksi tietenkin siksi, että ei se paljoa naurata, jos on uusi berberi päällä, mutta hiljaiseloa perheessä. Sanomista siitä tulee joka tapauksessa aina. Ei rahasta, vaan mallista ja koosta. Jos ei vaatteen koosta, niin ainakin mahan koosta. Perhekeskustelut eivät kuumassa vaatepukimossa ole mukavia.

Tylsä ja hysteerinen idea on kaikkien käytössä. Meitä palvelun tarvitsijoita on paljon.

El billete de ida y vuelta Meno-paluu lippu

Tänään on hässäkkäpäivä. Kohta menen espanjan tunnille ja sanakokeisiin lukemattoman. Niin kuin olen mennyt elämässäni lukemattomia kertoja ennenkin. Luulin kyllä tämän tunteen jääneen lukioon.

Luulin, että aikuinen jaksaa ja viitsii lukea kunnolla kolmekymmentä uutta sanaa sanakokeisiin. Mutta jos on laiska luonteeltaan, ei jaksa. Minä se näköjään en koskaan viisastu ja muutu.
No tällä kertaa maailma ei kaadu tähän. Vähän kuitenkin hävettää.

Ei pitäisi löhöillä ja hiidellä.

Muutenkin ilmassa on kevättä. Päivä valkenee ja mitä pidemmälle kevät menee, sen varmemmin ehdin töistä kotiin valoisana aikana. Näin totesi työtoveri kello seitsemän, kun saavuimme suolakaivokselle.

No yksi tärppi minulla on sanakokeisiin. Se on meno-paluu matkalippu. Se on el billete de ida y vuelta.

Mopo karkaa pian käsistä autokoulussakin

Tillman on lähdössä hiihtämään, sillä viimeiset kelit näyttävät kohta koittavan. Taloudessa on flunssaa ja väsymystä runsain mitoin liikkeellä, joten huomisten töiden valmistelukin vähän takkuaa. On nukuttu ja yritetty välttää tautia levolla ja mehulla. Uskoisin, että hiihtoladulla epäselvyydestä lopullisesti pääsee ja illemmalla tietää jo tarkasti, onko kipeä vai ei.

Yritin keräillä päivän aviiseista huomisille sosiologian luennoille kylkiäismateriaalia, mutta tuskastuin runsauden pulaan. Epätietoisuus yhteiskunnan tilasta raivoaa tulikuumana pätsinä lehdistössä ja netissä. Tillman kihertelee tyytyväisenä. Esimerkkejä on tämän päivän erkkolaisessa niin paljon, että Tillman pärjää niillä omaan eläkeikäänsä asti.

Erityisesti Eero Heinäluoman terästäytymisen lähentelee jo arkiajattelun pohjamutia ja Paavo Lipposen muistelukset ovat kääntymässä kultaisiksi tunnelmiksi, joissa jopa Esko Aholle heltiää lämpimiä sanoja. Minä jäin kaipaamaan vain Erkki Tuomiojan valtionkirkko-kommentteja.

Päivän paras uutinen on kylläkin ehdottomasti se, että Tillmanin perheessä ei ole enää ajokortittomia jäseniä. Tulevaisuuden ajokoulutus nimittäin jatkuu ajokortin saamisen jälkeen vielä niin, että autokoulun opettaja lähtee perjantai-iltana tuoreen kuskin kaveriksi ohjaamaan nuoren ensimmäisiä juoppokuskikeikkoja ja saattomatkoja yön pimeydessä. Mahtaa siinä tulla ajokortille hintaa.

Kuulemma ajo-opetus myös eriytetään. Tytöille annetaan erilaista opetusta kuin pojille. Monet tytöt olivat jo 1970- luvulla sitä mieltä, että autokoulunopettajat olivat liian tuttavallisia ja opetus liian henkilökohtaista.

Se on hyvä kuitenkin, että kepulaisille ei anneta erilaista ajo-opetusta kuin demareille. Muuten kävisi kenties niin, että kokoomuslaiset ajaisivat oikeaa laitaa, kuten ennenkin, kepulaiset roikkuisivat leikkuupuimurilla keskiviivan päällä, kuten ennenkin, mutta demarit ajaisivat vasenta kaistaa.

Twitt, twitt, twitter tyy ! ! !

Seikkailin eilen Twitter – nimisen mikroblogipalvelun sivustoilla. En tullut hullua hurskaammaksi. Tein sinne kuitenkin itselleni profiilin, jota voitte käydä kurkkaamassa tuon oikeassa sivupalkissa olevan linkin kautta. Joku Tillman on jo aikaisemmin siellä ollut, joten olen nyt Tillmanni.

Tuon alustan toiminta ei vielä täysin auennut minulle. Löysin sieltä pari tuttu blogaajaa, mutta muuten sitten olin hoomoilasena ja ihmettelin sivummalla. Ryhdyin seuraamaa kuitenkin pääministeri Vanhasen ja ulkoministeri Stubbia , presidentti Barack Obaman sekä liittokansleri Merkelin sanomisia. Kerrankin poliitikko joutuu tyytymään 140 merkkiin.

Samaan syssyyn linkitin seurattavaksi myös joukon uutistoimistoja, yrityksiä ja harrastuskohteita. Äkkiä huomasin, että minulla oli pitkälti yli 100 seurattavaa. Hämmästyin myös siitä, että monet oudot ihmiset ryhtyivät seuraamaan minua. Nyt niitä seuraajia on jo yli 60, sillä en ole deletoinut, enkä blogannut pois vielä ketään.

Yhtään viestiä en ole vielä kirjoittanut. Blogitietoni laitoin, jotta halukkaat voivat tulla lukemaan pidempää tekstiä. Ehkä ajattelin myös, että kalastan lisää lukijoita blogille.

No homman nimi ei ole minulle oikein vielä kirkastunut vuorokaudessa. Barack Obama ja Downing Street 10 tosin ovat ryhtyneet seuraamaan minun profiiliani, mutta kun minulla ei ole nyt vielä ollut mitään sanottavaa näillekään. Ellei semmoiseksi kelpaa se, että join illalla kolme kaljaa ja kävin neljältä yöllä kusella.

Jotain rajumpaa pitää yrittää ja samalla olla kuulolla. Kerrankin tässä nyt ollaan muoti-ilmiön aallonharjalla ratsastamassa. Tämä keväinen Twiter-sirkuttaja nimittäin näyttää leviävän todella vauhdikkaasti.

Jotkut twitternistit näyttävät metsästävän kaikki mahdolliset näppäimistön orjat ja sitten on niitä, jotka näyttävät elävä koko ajan tätä todellisuutta ja viestittävät jatkuvasti. Itse mietin kuumeisesti, mitä minä voisin sanoa noille kaikille.

No blogimaailman kautta tuttuja minulla on oikeastaan vasta kaksi: Vaiheinen ja Haloefekti. Pääministeri ei ole minun lähituttuni ja hänen Twitter-intonsa näyttää sammuneen joulukuussa, jolloin viimeisessä viestissään hän oli piiskannut meitä kaikkia kuluttamisen uskoon.

No minä jään odottamaan, mitä tästä nyt seuraa. Luultavasti käpälä pitää vaihtaa semmoiseksi, että voi seurata maailman menoa. Tai sitten ei. Ehkä minulle riittää näin aluksi se, että voi seikkailla jossain tuntemattomassa ja tehdä löytöjä.

Korvauksia vaaditaan

Meneillään on hieno urheiluviikonloppu. Sanoisi urheilunruudun toimittaja, ja varmaan vielä sanookin. Poliisi on turvannut Kärppä-fanien bussin matkaa pois Helsingistä, Jyväskylässä ei millään voida vieläkään ymmärtää sitä, että urheilukulttuuria ja voittavia joukkueita voi olla muuallakin ja Kaisa Varis etsii uutta lajia itselleen.

Hän on nimittäin nyt vapaa kilpailemaan ja puhdas kaikista sanktioista, sillä viimeiseen käryyn johtanut testaus oli suoritettu muodollisesti väärin ja B-näytteen testaustilaisuudessa ei ollut mukana ketään urheilevan nuoren naisen edustajaa.

Kaisa Varis kuulemma miettii korvausvaateiden esittämistä. Tillman on suunnattoman hämmästynyt. Hiihtäjä siis suunnittelee tai harkitsee korvausten vaatimista….

Ensin kärytään, sitten kärytään ja kun sitten onnen kantamoisen vuoksi juttu menee nurin, ihminen hakee korvauksia. Hakee korvauksia, kun pitäisi hävetä ja hommata itselleen ammatti ja työ ynnä perhe.

Tämä on juuri se syy, jonka vuoksi Jenkeissä lääkärit istuvat hiljaa kusi sukassa lentokoneessa, kun lennon aikana joku saa kohtauksen.

Jos nimittäin lääkäri poloinen on ottanut lasin punaviiniä ja epäonnistuu Mc Cayver – hommissa, kun hän yrittää pelastaa matkustajan hengen lentoyhtiön muovihaarukkaa ja lentoemon rintaliivejä apuna käyttäen, hänelle pätkähtää helpolla muutaman miljoonan dollarin korvausvaatimus.

Tämmöinen kulttuuri näyttää levinneen meillekin. Hiihdon osalta tuomiot ja korvaukset ovat viime vuosina menneet niin sopivasti ristiin, että parasta kaikille olisi , jos mahdollisimman moni tyytyisi hiihtämään vain omaksi iloksi kansanhiihtolatua ja kaikki sopisivat alikersantti Ojalan tavoin, että nyt ollaan sujut.

This is humor

Perjantai-illan hervaton, väsyneen pedakoomikon repeäminen tulee tässä. Eksyin ISTORI – blogiin, josta löysin tämän jutun.

Hän oli taas löytänyt sen täältä. Epäilemättä juttu on vanha, mutta silti hyvä ja hyvin brittiläinen. Tillmanin ilta on pelastettu. Tämän illan takaiskut ja pettymykset ovat nyt ohi.

Heillä ei ehkä ole käytössä euroa, eikä viheljäistä Kenraali Talvea, mutta heillä on brittihuumori, tuo kaikista aseista aseistariisuvin. Sillä he murskaavat meidät.

Iltani on pelastettu.


The German air controllers at Frankfurt Airport are renowned as a short-tempered lot. They not only expect one to know one’s gate parking location, but how to get there without any assistance from them. So it was with some amusement that we, a Pan Am 747, listened to the following exchange between Frankfurt ground control and a British Airways 747, call sign Speedbird 206.

Speedbird 206: ”Frankfurt, Speedbird 206 clear of active runway.

Ground: ”Speedbird 206. Taxi to gate Alpha One-Seven.”

The BA 747 pulled onto the main taxiway and slowed to a stop.

Ground: ”Speedbird, do you not know where you are going?”

Speedbird 206: ”Stand by, Ground, I’m looking up our gate location now.”!

Ground (with quite arrogant impatience): ”Speedbird 206, have you not been to Frankfurt before?”

Speedbird 206 (coolly): ”Yes, twice in 1944, but it was dark, and I didn’t land.”

Pääseekö jengiin ?

Touhuttiin nuorison kanssa aamulla sosiologian syövereissä. Emme löytäneet lopullista selvyyttä hallitsijoiden ( hallitus) käyttäytymiseen hallittuja ( ns. tavallinen köyhä kansa) kohtaan. Emme löytäneet myöskään selitystä kouluampumisille ja lestadiolaisten ehkäisykiellolle.

Sitä vastoin löysimme mielenkiintoisia riittejä ja rituaaleja liittyen pääsiäiseen ja sen viettoon. Myöskin amishit olivat päivän teemana.

Mielenkiintoista oli havaita, että hallituksen päivät vähenevät, hallitun köyhän kansan kulutus- ja osallistumismahdollisuudet vähenevät ja yhteiskunnallisen hallinnan keinot vähenevät.

Sitä vastoin lestadiolaiset lisääntyvät, kouluampumiset lisääntyvät ja amishit lisääntyvät.

Amishit ovat ahkeraa ja konservatiivista väkeä. He asuvat Pennsylvaniassa ja viljelevät suurella menestyksellä siellä maata hevosten ja käsityövälineiden avulla. He ovat yksinkertaisesti vain pysäyttäneet ajan rattaan jonnekin 1600- 1700 lukujen tienoille. Televisiota ei katsella, sähköä ei käytetä ja kaasuvalolla pyhiä tekstejä lueskellaan.

Heidän mielestään evoluutio on perkeleestä ja muukin kehitys voi tapahtua vain kovasti vanhojen menetelmien mukaan. Kaiken kaikkiaan he ovat sosiologisesti hyvin mielenkiintoinen ryhmä.

Kun amish-nuori saavuttaa 16 vuoden iän, hänelle avautuu mahdollisuus nk. aikalisään. Sen aikana hän voi riekkua ja rellestää täysin rinnoin tupakin, viina ja amerikkalaisen jalkapallon parissa. Hän saa käyttää muodikkaita vaatteita, meikkejä ja mennä vaikkapa elokuviin, tansseihin ja diskoon.

Kun sitten ikää on kertynyt 18 vuotta, hänen täytyy tehdä päätös. On palattava 1600- luvulle, taikka kiskaistava itsensä eroon yhteisöstä. Jos lähdet, sinut kielletään ja kaikki kanssakäyminen sinun ja perheesi välillä lakkaa. Jos taas päätät palata omiesi pariin, sinut kastetaan umpisukkeluksiin joessa ja saat yhteisön jäsenyyden.

Jäseneksi ottamisriitit ovat siis voimakkaita ja kollektiivisia. Kastetta on seuraamassa koko seurakunta ja elämän pikku synnit joutuu tulevaisuudessa tunnustamaan kaikkien edessä julkisesti.

Uskonnollisuuden kieltäminen ei noin yleensäkään näytä poissulkevan näiden riittien olemassaoloa. Päinvastoin, prometheus – leirejä järjestetään, viidakossa nuoret pojat heittäytyvät liaanit nilkoissa tornista alas , teekkarit upotetaan Tammerkoskeen ja olutseurassa on ankarat pääsykokeet.

Tillman miettiikin sitä, että onko nykynuorten kohdalla heittäydytty sellaiseen onttoon ja pahuutta ruokkivaan välitilaan, jossa nuori kokee ahdistusta ja epätietoisuutta niistä vaatimuksista ja haasteista, joita aikuistuminen häneltä vaatii.

Tillman sai aikoinaan tarkassa järjestyksessä oman rannekellon, oman pyörän, oman puukon, oman paikan perheen ruokapöydässä, oman lehmän ja viimein yhteisen huoneen veljen kanssa. Tillmanin isällä oli jopa oma omenapuukin.

Tillman miettii sitä, riittääkö yhteisöllisyydeksi se, että nuori pääsee läppärillä kodin wlan-verkkoon, saa oman huoneen ja saa luvan käydä jääkaapilla silloin kun se hänelle sopii.

Riittääkö yhteisöllisyydeksi lopultakaan sitten se naamakirjayhteisö, jossa menemisiä ja tulemisia vahditaan. Tillman olisi nuorena luultavasti ahdistunut kovasti siitä, että olisi joka hetki ollut selvillä siitä, mitä kaikki kaverit tekevät, kuka on kenenkin kanssa ja miten se mitataan.

Tillmanin kauhun aikaa oli aina joulu. Silloin koululaiset rankattiin sen mukaan, montako joulukorttia sai ja keneltä. Muistatte varmaan ne pienet yhteisöllisyyden helmet, joiden takapuolelle osoitteeksi kirjoitettiin nimen alle ” Käteen”.

Kuva on täältä.

Syytingille

Hallitus perääntyi eilen eläkeasiassa ja päätti käyttää jotain toista keinoa. Kun tätä asiaa ei nielty, vaan ryhdyttiin kakistelemaan, hallitus vaihtaa taktiikkaa. Tillman vakuuttaa, että yhtä karvaita kokemuksia ja yritelmiä on odotettavissa.

Eläkevakuutusyhtiöiden sijoitukset ovat viime aikoina menneet kovasti alamäkeen. Oheisen kuvan 17 mrd laskuun pitää lisätä tietenkin myös vielä kaikki se, mitä on tultu alaspäin tämän vuoden puolella.

Syksyllähän hallitus lokakuussa antoi semmoisen tiedon ja asetuksen, että näiden eläkevakuutuslaitosten ei enää tarvitse ihan niin korkeita vakavaraisuusasteita pitää, vaan huoletonna voi olla, kun pörssi laskee pershurua alaspäin. Muussa tapauksessa olisi käynyt niin, että yhtiöiden olisi ollut pakko ryhtyä myymään arvottomiksi muuttuneita rahastojaan ja osakkeitaan, jolloin markkinat olisivat säikähtäneet vieläkin enemmän.

Eläkevakuutusyhtiöiden eläkkeenmaksukyky perustuu siihen, että pitkässä juoksussa näiden rahojen olisi kasvettava ainakin 3-6 % vuodessa, jotta eläkkeet voitaisi maksaa. Tämä tapahtunut romahdus on nyt vienyt monen vuoden maksukyvyn huut helkkariin.

Eläkekuluja pitää siis pienentää. Sellainen järjestelmä on itse asiassa olemassa. Käykääpä vain tutustumassa vaikkapa . Kukaan ei kovin suureen ääneen puhu tästä.

Toinen seikka on sitten se, että meidän huoltosuhteemme on ollut kauhistuttava ja muuttuu yhä pahemmaksi. Karmea huoltosuhde tarkoittaa vääjäämättä vaikeuksia eläkkeissä. On muistettava, että järjestelmämme on vain osittain rahastoivaa sorttia. Missään ei ole semmoista vakuutusyhtiötä ja arkistolipastoa, jossa olisi vedettävä eläkerahalaatikko, ja siinä nimi ”Tillman”.

Nuoriso maksaa meidän eläkkeemme. Jos maksaa.

Tämä hallitus tulee yrittämään vielä monesti tämän ongelman ratkaisua. Kaikki seuraavatkin hallitukset joutuvat sitä yrittämään. Riippumatta siitä, ketä puolueita niissä hallituksissa on edustettuina.

Veroaste tulee nousemaan hyvin nopeasti. Palveluja tullaan leikkaamaan ja pelastusoperaatio kohdistetaan harvoihin ja valittuihin alueisiin ja keskittymiin. Se tullaan pelastamaan, mitä pelastettavissa on. Elvytysvara on käytetty, mutta syöksy jatkuu pitkälle ensi vuoteen.

Eläkeikä voi olla edelleen 63 vuotta. Hallitus voi jopa laupeudessaan laskea eläkeikää 60 vuoteen. Se on täysin mahdollista. Kyse onkin siitä, paljonko eläkettä saa. Jos ihminen on ehtinyt hankkia 30 vuotta työhistoriaa, hänelle voidaan kenties maksaa 45 % eläkettä. Vasso kuu ! Silvu plee ! Jokainen voi lähteä vapaasti.

Eläkeyhtiöiden laskelmissa yksikään ikäryhmä ei saa elää eläkkeelle jäämisen jälkeen kuin noin 17 vuotta. Jos eletään kauemmin, sama raha jaetaan useamman kuukauden osalle.

Yhteiskunnan lienee pakko tulevaisuudessa kehittää jonkin moinen syytinkisysteemi, jonka puitteissa osallistutaan töihin siinä määrin kun jaksetaan ja saadaan peruspalvelut lääkkeet, hoito ja hoiva yhteiskunnalta. Työura tulee tavalla tai toisella kuitenkin jatkumaan meidän kaikkien osalta.

Varhaisesta eläkkeelle jäämisestä voivat haaveilla tulevaisuudessa vain ne henkilöt, joita työelämä ei ole tähänkään asti katsonut voivansa käyttää, ja jotka henkilöt pääsevät kansaneläkkeen työkyvyttömyyseläkkeelle samaan aikaan kun ajolupa auton rattiin irtoaa.

Viimeiset muistot

Tänä torstaina valokuvatorstain aiheena on sitaatti. Sitaatissa mieli kuvittaa ja ottaa kuvaa elämästä, koettaa tallentaa viimeiseen asti. Viimeisillä rannoilla tässä ollaan ja pohditaan sitä, mitä enää voidaan viestiä, kun muistot ja maallinen on riisuttu ja jäljellä on vain keveyden ääntä.

"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)

Noin tuo tehtävänanto menee tarkasti. Tämä talo näkyi Madeiralla , Funchalissa, hotelli Terrace Mar- hotellin huoneen ikkunasta. Talo oli autio, vähän ränsistynyt ja sitä ympäröivät uudet ja arvokkaan näköiset talot.

Puutarha näytti villiintyneeltä. Ketään ei ollut enää pitämässä huolta talovanhuksesta. Yhteen ikkunaan syttyi kuitenkin joka ilta valo. Ketään ei näkynyt pihalla, kukaan ei avannut ikkunoita ja sitten hyvin myöhään, kymmenen jälkeen yhteen ikkunaan syttyi himmeä lamppu.

Aamulla valo oli kadonnut ja talo oli hiljaa. Vain sydänyön pimeinä tunteina talo eli ja muisteli vanhoja hyviä aikoja, jolloin elämä täytti talon, vihannekset ja viiniköynnökset kasvoivat puutarhassa ja piha oli täynnä syntymättömiä muistoja.

Kuva kasvaa klikkaamalla

Se tapahtui taas..........

Saksassa on meneillään kouluampumistapaus Albertville-Realschule- koulussa, lähellä Stutgartia. Poliisi etsii ampujaa nyt Winnendenin kaupungista.

Tapaus tulee aiheuttamaan jälleen keskustelua aseista, koulusta, mielenterveydestä ja yhteiskunnan tilasta. Samana päivänä meillä uutisoidaan aselain tarkennuksesta ja tiukennuksesta. Tillman seuraa kauhulla tätä kehitystä, joka näyttää leviävän meiltä Suomesta nyt muualle Eurooppaan. Saksassa on kouluväkivaltaa ollut aikaisemminkin joten ei ole mikään ihme, että se tapahtui mitä eniten pelättiin.

Suomessa viranomaiset eivät ole enää viime aikoina julkistaneet koulu-uhkauksia, mutta tiettävästi niitä on ollut runsaasti. Paha mörkö siis ei ole mennyt pois, vaan ainoastaan piiloon. Ongelma ei ole poistunut.

Tillman on kantanut huolta nuorisosta jo vuosia. Paha olo näkyy omissa opiskelijoissa , mutta se näkyy myös mediassa ja muussa julkisuudessa. Paha olo, joka ei ole suinkaan nuorten ja lasten syy.

Edelleen olen sitä mieltä, että meidän aikuisten on hyvä jossain vaiheessa pyytää anteeksi nuorilta. Jotain on mennyt pieleen, eikä se ole heidän syynsä.

Läntisten yhteiskuntien kriisi ei näyttäydy ainoastaan rahamarkkinoilla ahneutena ja talouselämässä moraalittomuutena. Se näkyy nyt yhä selvemmin nuorten ihmisten näköalattomuutena ja epätoivona.

Talouskriisistä selviämme vyötä kiristämällä ja työtä tekemällä. Mutta jos jälleen kerran unohdamme nuoret ja tulevaisuuden, joudumme taas uudestaan kokemaan eurooppalaisen laajan katastrofin jonka laajuus voi eskaloitua hallitsemattomaksi.

Tämän ongelman ratkaisuksi ei riitä se, että tiukennetaan aselakeja ja nostetaan eläkeikää.

Tänään hallitus näyttää viimein ottaneet lusikan kauniiseen käteen tässä eläkeasiassa. Hyvä niin. Nyt ihmisille jää illuusio siitä, että voitiin vähän vaikuttaa. Heille jää myös illuusio siitä, että tämä oli nyt tässä ja mitään muuta pahaa ei uhkaa tulevaisuudessa tulla.

Tillman vakuuttaa lukijoille, että sama kurjuus jaetaan kyllä nyt vähän toisessa muodossa. Tammikuun talousluvut julkistettiin eilen. Jos pudotusta on viimevuotiseen 20 %, niin ei tarvita kummoistakaan merkonomia sanomaan se tosiasia, että kohta leikataan ja lujaa. Kohta on tilanne, jossa onnellisia ovat ne, joilla on työtä.

Elämme aikakautta, jossa heikoille joutuu nyt toinen sukupolvi, Z-sukupolvi.

Traaginen päivä kaiken kaikkiaan. Tillman toivoo syvästi, että tälläkin kertaa olisin väärässä ja minun häpeäni jäisi ainoaksi tappioksi tässä pelissä.

Vielä kateissa olevaa Kalevalaa

Väsään virtaharjoituksia luennoille. Tänään minun pitäisi puhua nuorisolle luovuudesta ja ongelmaratkaisu-keskeisestä touhuamisesta siellä työpaikoilla ja tuottavassa elämässä.

Opetuksessa on kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on saada nuorisoon klo 8 niin paljon virtaa, että puuhastelu ryhmissä onnistuu. Luovuusharjoitukset ovat aika rankkoja ja vaativat kokonaisvaltaista osallistumista.

Toinen suuri ongelma on se, että nuorison luovuus on vasta heräämässä kukkaan. Valmis yhteiskunta ja palvelevat vanhemmat ovat ” auttaneet” nuoria ensimmäiset 20 vuotta niin velvollisuudentuntoisesti, että minulla on kurssien aikana täysi työ herätellä heidät kyseenalaistamaan, innovoimaan ja kehittämään uutta.

Yleensä aloitankin opetussessiot virta-tehtävällä. Heihin on saatava virtaa. Tänään on vuorossa runon kirjoittaminen. Nuoren miehen ja naisen otsalle nousee yleensä hiki, kun sanon sanan runo. Tuskallista on sekin, että minä määrään aiheen. Tänään se on ” Osuuskaupan tyttö” tai vaihtoehtoisesti ”Osuuskaupan poika”

Tässä aamunne iloksi viimevuotista satoa. Ei ihan Erkon kisan tasoa, mutta tunnetta tässäkin löytyy ja yritystä


Tyttö tuo osuuskaupan kassan

Salaa rakastivat häntä miehet koko kunnan

Petti kuitenkin heidät

Sukunimenään on nyt Ali Hassan

En vaan osaa ! !

En osaa linkittää. Jotenkin ajattelen varmasti pimeästi taikka putkiaivoilla, mutta en saa mitään tolkkua tuohon linkittämiseen. Haluaisin kyllä. Ehkä lukijat auttavat.

Jokaisen päreen lopussa on kohta, jossa lukee linkkejä. Tavan takaa sinne tosiaan ilmestyykin lukioiden linkkejä heidän omille sivuilleen. Se on mukavaa ja hyödyllistä. Ymmärrän hyvin sen.

Minäkin haluaisin linkata kavereiden kirjoitusten perään kohtaan ” luo linkki tähän kirjoitukseen” , mutta minä luon aina kinkin omalle sivulle ja se ilmestyy uudeksi päreeksi ja sitten se kummittelee teidän blogirolleissanne.

Käsittämätöntä, miten tumpelo minä olen. Toinen ihmetyksen aiheeni on se, että joissakin blogeissa minä esiinnyn kirjoitusten lopussa linkkinä, mutta taattua on, että juuri niille sivustoille en ole ainakaan itse linkannut. Mistä ne linkit on sinne ilmestyneet ?

Bloggerin ohjeet ovat vähän sekavia. Joka kerta kun liitän linkkiä, onnistun osoitteet söhrimään niin hassusti, että minulla on uusi päre tai vastaavaa ja hävettää niin vietävästi, kun teidän rolleilla pyörii minun yritelmäni.

Ymmärrän, että linkkaaminen on hyödyllistä ja hienoa. Haluaisin kovasti itsekin sitä harrastaa, mutta minä aina vaan kinkkaan itseäni nilkkaan. Googlasin vähän asian tiimoilla, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Olisiko siis missään järkeenkäypää suomalaista ohjetta bloggerin linkkaukseen vai onko asia niin yksinkertainen, että se joku minulle paljastaa kommenttina.

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja opettajan oppimiskyky on kovin rajallinen. Sairastan vakavaa MS-kammoa, enkä ole koskaan oppinut ymmärtämään näitä tietotekniikan logiikkapuolia. Vain orjallinen ja kuuliainen jäljittely näissä asioissa onnistuu minulta.

Projisiointia

Kun suksi ei luista hiihdossa, syy on voitelun. Kun Kimi tuhisee kolmannelta pallilta mikrofoniin, syy on renkaiden. Kun HIFK häviää maakunnassa kiekkopelin, syy on tuomareissa jotka eivät näe ja vastapuolen pelaajissa, jotka eivät suostu jäämään keihästävän mailan ulottuville.

Nyt Malmössä ruotsalaiset ratsupoliisit ovat hillinneet aivan vääriä asiakkaita. Heidän olisi pitänyt jättää maahanmuuttajanuorukaiset rauhaan tennishallin ulkopuolella ja karauttaa heppojen kanssa sisälle halliin, sillä siellä oli riehunut ruotsalainen pelinsä hävinnyt tennispelaaja Andreas Vinciguerran.

Hän nimittäin meni häviämään pelinsä ja samalla aiheutti myös Ruotsin häviön ja Israelin voiton. Kaikkeen syypää on kuitenkin pallotyttö. Pallotyttö oli nimittäin ratkaisevan pallon aikana liikkunut, jolloin kyseinen syöttö oli uusittu ja sitten sen jälkeen Israelille hävitty. Oj, det gör ont !

Muistan elävästi sen hienon ja dramaattisen näytelmän, jossa Juha Mieto hiihti suksilla pukukoppiin ja totesi ettei tämmöisillä mihinkään pääse. Samaan projisiointiin syyllistyi Lahtinen aikoinaan Tuntemattomassa kun hän moitiskeli armeijan hänelle antamaa työvälinettä. Tillman epäilee, että kyseessä saattoi jopa olla surullisen kuuluisa italialainen Terni-kivääri, jolla tosiaan ei tee mitään.

Satakuntalaiset jääkiekkojoukkueet taistelevat siitä, kumpi pääsee putoamaan sarjasta. Syy ei kuitenkaan ole Satakunnassa, vaan Keskisuomalaisen ja Erkkolaisen onnettomissa urheilutoimittajissa, jotka vetävät kotiinpäin ja kirjoittavat puuta heinää, jos yleensä muista joukkueista mitään kirjoittavat. Siksi viime vaiheessa Satakunnan joukkueilta menee aina usko.

Ps. Riemullisiin urheilukommentteihin voi tutustua esimerkiksi täällä ja täällä

Totuus

Entinen olympia-ampuja on ollut oikeudessa siitä syystä, että hän on ampunut vaimoaan 2 promillen humalassa päähän. Toisaalla taas poliisi oli ollut käräjillä siitä syystä, että hän oli pihistänyt sakotetun maksamia sakkoja omaan taskuunsa. Muualla taas linja-auton kuljettaja oli ollut humalassa ja kun kyydissä olleet lapset oli pelastettu poliisiauton kyytiin ja taas toiseen autoon, senkin kuljettaja oli ollut humalassa.

Näiden asioiden ero on siinä, että poliisin kohdalla kyse on valitettavasta yksittäistapauksesta, bussikuljettajan kohdalla on kyseessä valitettava yksittäistapaus, mutta olympia-ampujan kohdalla kyse on selvästä ja vääjäämättömästä esimerkistä siitä, että kaikki ammuntaurheilu on kiellettävä ja käsiaseet sulatettava auroiksi ja viikatteiksi.

Tai ainakin kaikki urheilu on kiellettävä, sillä semmoinen aiheuttaa alkoholismia ja väkivaltaa. Tämäkin ampuja oli ollut ennen eläkkeelle jäämistään päihdetyöntekijänä ja nyt sitten eläkkeelle jäätyään ryhtynyt tutustumaan entisen leipätyönsä asiakkaiden arvotuotantoketjuun, niin kuin nykyään niin muodikkaasti sanotaan.

Tuki pois ampujaliitolta ja aseet liiton kassakaappiin. Sieltä niitä sitten liiton toimesta tuodaan kilpailupaikoille ja toimitetaan maaotteluihin. Harjoittelunsa ampujat voivat tehdä kotonaan tikkaa heittämällä, koiranputkilla pihlajanmarjoja puhaltelemalla ja ilmapistoolilla tupsupäitä ampumalla.

No, toivon mukaan Mikkoset televisiossa, pääministeri hiihtoladulla, Jutta Urpilainen oppositiossa ja Susan Ruusunen tissikuvissa pitävät huolen siitä, että oleelliseen sentään kiinnitetään huomiota, eikä näihin viinapörräilyihin.

Mistä muuten Ruusunen on saanut rahaa uusiin tisseihin ? Oikeudenkäynnin jälkeen hän valitteli kovasti rahapulaansa. Muistettakoon tässä nyt ehdottomasti jälleen taas se, että Tillman on enempi näitä säärimiehiä.

Muistettakoon edelleen sekin, että Tillman on myöskin ainaisessa rahapulassa. Siksi suoritin tänään muodikkaan second hand –ostotoimen ja hankin uuden loimen.

Suomeksi, olin UNICEF- järjestön kirpputorilla ja tuin nuorten koulutusta ja hyvinvointia Afrikassa 3 eurolla ostamalla upean pikkutakin itselleni. Se on väriltään tyyliä Esa Saarinen.

Miksi sellaisen menin ostamaan ? No siksi tietenkin, että huomenna alkaa filosofian kurssini ja haluan esiintyä estradilla opiskelijoille aidon filosofin elkein.

Olen tänään puhunut vaimolleni nätisti, ottanut tässä kirjoituksessa monen moista kantaa yhteiskunnan kipupisteisiin ja kaiken lisäksi laittanut ajatukset vielä esille julkisesti.

Lopuksi epäilen tässä vielä itseäni ja omaa järkeäni kertomalla, että kaikki se, mitä te edellä mainitun perusteella minusta näette, on vain Platonin luolavertauksen varjoleikkiä blogiluolaston takaseinässä ja totuus on jossain nuotion takana luolan suuaukon edessä.

Totuus löytyy Eloveenasta.