Skenario

Pääministeri kiemurtelee eläkekoukussa ja on lupaamassa, että korkeimmat karttumisprosentit ehkä säilyvät. Samalla hän antaa uskoa kaikille niille, jotka haluavat , taikka jotka joutuvat työskentelemään 70- vuotiaaksi asti, jotta saisivat säädyllisen eläkkeen.

Hallitus ja työeläkeviranomaiset ovat olleet kovin vaitonaisia toisesta asiasta, joka sovittiin vuoden 2005 eläkeuudistuksessa. Vuodesta 2010 alkaen jokaiselle ikäluokalle lasketaan ns. elinaikakerroin, joka elinaikojen nyt jatkuvasti pidentyessä tarkoittaa sitä, että 1948 ja sen jälkeen syntyneiden eläkettä tullaan pienentämään siinä suhteessa kuin heidän elinikänsä kasvaa. Tästä asiasta on oltu hyvin hiljaa ja yritetään tietenkin ollakin hyvin hiljaa, sillä semmoinen keskustelu on päättäjille yhtä kiusallista kuin lex-Nokia keskustelu.

Olen totutellut eläkeläiselämään tänään. Laittelin vaimolle ruokaa ja auttelin mattojen pudistelemisessa. Laitoin linnuille takapihalle rasvaa ja auringonkukansiemeniä. Heidän nälkäänsä käytin härskisti hyväkseni ja kuvailin heidän ateriointiaan ikkunan takaa. Luin vähän Paul Austeria ja Arto Mellerin runoja ja kävin kaupassa katsomassa kuinka eläkeläiset laittoivat hedelmät riviin kaupan eteisessä. Niille koneille jonottavat keskenkasvuiset pennut ja eläkeläiset.

Kävin vielä ottamassa neljä riviä lottoa. Mitäpä minulla enää muuta oppimista olisikaan. Olisin valmis eläkkeelle vaikka heti. Pahimmillaan työtä on kuitenkin edessä vielä 15 vuotta.

Odotan innolla sitä hetkeä, kun iskelmäradio tuntuu hyvältä korvaan ja tartun luuriin soittaakseni levytoivomuksen. Kädessä tärisee lunttilappu, johon tikkukirjaimin olen raapustanut etukäteen levyn nimen ja esittäjän. Vaimo antaa neuvoja vierestä.

Paperin toiselle puolelle olen listannut terveiset lapsille , sukulaisille ja tuttaville. Itsepintaisesti yritän lähettää terveisiä ympäri maailmaakin.

Lopuksi yritän leikkisästi toivottaa myös kuuluttajaneitokaiselle mukavaa kevättä vaikka levy jo soi alla.

Väärä esittäjä sieltä lähtee ilmoille tunkemaan. Sitä asiaa voi seuraavana päivänä eläkeläisvesivoimistelun jälkeen noitua kavereiden kanssa saunassa.

Väärät sukset , kun ei yhtään luista !

No niin…. Tillmanin talviloma on loppumassa. Sukset ovat edelleen autotallissa ja ensikokemukset tämän talven lumilta puuttuvat. En osaa sanoa luistosta mitään.

Vesa Keskistä raiskauksesta syyttäneiden neitojen luisto on kuitenkin vieläkin huonompi. Tuli nimittäin vähän linnaa ja korvauksia. Tillman aloitteli blogaamisensa vuonna 2007 keväällä, jolloin asia oli ajankohtainen ja uusi. Silloin jo ihmettelin kovasti asiaa ja taivastelin asianyhteyksiä.

No nuoriso ei päässyt Bora Boralle eikä Vesan kanssa naimisiin. Minua hämmästytti silloin ja hämmästyttää edelleen se, että mistä tuommoiset järjen jättiläiset ja söpönassujen kuningattaret ovat saaneet selville, että semmoinen paikka on olemassa, ja Vesalta voisi sinne kinuta matkaa.

Toiseksi minua edelleen mietityttää se, että 2007 iltapäivälehtien mukaan Vesan ja toisen ladyn yläkertasessio olisi kestänyt 45 minuuttia. Vanhenevana miehenä olin epäuskoinen tai paremminkin varmaan, kateellinen.

No nyt paha on saanut palkkansa. Ehdollista linnaa siitä tulee kun sanoo väärän todistuksen toisesta. Tillman ottaa myös lusikan kauniiseen käteen ja uskoo vahvasti sen, että 45 minuuttia se sessio vuonna 2007 yläkerrassa kesti ja ihan vapaaehtoinen oli. Kuten muutkin illan sessiot. Oikeus on puhunut ja pulinat pois. Alunperinkin olin tätä mieltä.

Neitokaisten on nyt kääräistävä jostain 18 000 euroa sulaa sedelirahaa Vesan kännyyn. Se on iso kasa se, todistaa Tillman. Kolmensadan kuukausierällä sitä maksaa useamman vuoden. Nyt taisi tyttöjen Bora Bora - matka vähän siirtyä.

No , jos luisto on huono, pitää vaihtaa suksea. Semmoisen uutisen näin netissä tänään. Se ei enää ole sukuvika siis, jos suksi ei luista. Nyt pitää vaihtaa välinettä. Samalla hiihtäjältä menee se viimeinenkin korvikekäyttäytymisen mahdollisuus. Enää ei voi selitellä voitelua. Nyt on hiihtäjässä vika.

No regressiokäyttäytyminen jää tietenkin jäljelle. Lentokoneessa voi kiskaista vanhanaikaisen kevyen kenttäkännin , lentokentällä voi aiheuttaa kulttuuriministerille sydämentykytyksiä ja myöhemmin sitten voi ryhtyä vaikka laulajaksi tai hankkia suksitehtaan.

Liikunnan riemua

Olen tänään ladannut akkujani. Mitä kauemmin pysyttelen pois television äärestä, sitä suuremmat menestykset hiihtäjillä on odotettavissa. Olen ymmärtänyt, että kun olen osani tehnyt, hiihtäjätkin ovat menestyneet. Hyvä niin. Suon sen heille ja heidän kannattajilleen. Silti minusta se on väsyttävää ja vähän vastenmielistä katsottavaa.

Omat sukseni ovat vielä autotallissa. Kävin niitä jo koskettelemassa varovasti. Tahrin itseni vähän tahmeaan pitovoiteeseen. En ottanut niitä kuitenkaan pois autotallista. Kun ne ovat oven sisäpuolella ja minä ulkopuolella, minulle ei tule hiki. Eikä ahdista kuin ihan vähän. Vielä muutama viikko, ja voin viedä ne taas varaston vintille.

On mukava huomata, että kansakoulun voimakas liikuntakasvatus on edelleen selkäytimessä ja ihminen toimii oppimansa ja saamiensa kokemusten mukaan. Opettajana on lohdullista huomata, että oppiminen on voimissaan ja se voi olla hyvinkin pysyvää.

Vielä kun saisi voimaa siihen, että ei siirtäisi kaikkea kokemaansa tuleville sukupolville.

Sorvia ei sitten jätetä, ettäs tierätte !

Elämme kovia aikoja. Jos tätä tahtia eläkeikää korotetaan, työpaikan invalidiluiskalle tulee tosiaan käyttöä. Opettajakunta ähisee aamuisin sorvin ääreen rollaattorit kolisten. Invapaikkoja on lisättävä.

Jo nyt näyttää selvältä kaksi asiaa. Ensiksikin Tillman ei ennätä koskaan eläkkeelle. Minun kanssani tehtiin sopimus töistä ja eläkkeistä vuonna 1979. Sitten niitä huononnettiin vuonna 1995, toistamiseen vuonna 2005 ja nyt jo taas 4 vuoden kuluttua. Terveys ei riitä minulle tuommoiseen uudistusvauhtiin. Eikä riitä eläkeprosenteissa prosentit.

Toinen asia mikä kannattaa huomioida, on se että tämä ei nyt ole enää mikään tavallinen lama. Kun 1995 eläkeuudistusta tehtiin, suurin osa valtakuntaa oli jo kuivilla. Silloin eläkeikä huononi pääasiassa ainoastaan valtion vanhoissa eläkkeissä. Nyt ikään otetaan kantaa yllättäen, suuren sotu-paketin jälkeen, vain muutaman viikon kuluttua. Väärää politiikkaa. Kummallista politiikkaa. Ilmassa on jotain todella kummallista.

Nokia-lain käänteen ovat saaneet ajattelemaan myös sitä, että onko nyt asialla aidosti maan parhaat voimat ja järkevämmät ihmiset.

Jos ennustukset menevät nappiin, pörssi on ilmeisesti lähdössä nyt hakemaan sitä kuuluisaa toista pohjaa. Tämä välitasannekin on saanut talouselämän kauhuihin. Edessä saattaa kuitenkin olla vielä aivan jotain muuta.

Tillman aikoo visusti laittaa muistiin nykyisen eduskunnan jäsenet, kaikki kaksi sataa. Seuraavissa vaaleissa äänestyskäyttäytymiseni lähtee siitä, että ensin ruksaan yli kaikki nämä entiset. Sen jälkeen harkitsen tarkoin, onko muidenkaan äänestämiselle mitään edellytyksiä.

Herrojen päätökset saattavat olla oikeita ja perusteltuja, politiikka taas hyvin väärää. Näin ei ole totuttu asioita hoitamaan.

Apua on lähdettävä hakemaan, mutta tänne ei nyt riitä mikään puoliksi tapettu joukkue.

Ja jos sitten asiat todella ovat niin huonosti kuin Tillman pelkää, eikä apua ole enää mistään saatavissa, se on sitten toinen asia.

Sitten tapellaan kynsin ja hampain kodin ja Isänmaan puolesta. Eläkkeelle joutavat tulevaisuudessa vain ne hyvin pukeutuneet eläkeläis-nuoret, jotka nykyäänkin joutavat R-kioskilla eläkerahoillaan hevosvetoja tekemään.

Me muut kuollaan sorvin ääreen Lahtisen lailla.

El arte - taide

Ulkona hiihtokeli paranee, mutta minä taistelen sisällä elintilasta. Kolme henkilöä sopeutuu; yksi nukkumalla iltapäivään, yksi lukemalla Arto Melleriä ja yksi lähtemällä kylille.

Minut on jätetty yksin ja yksin on vähän helvetin huono tapella taikka mököttää. Taidan jatkaa Mellerin lukemista. Tämä Arto on ainakin liukkaampi sanoissaan kuin se toinen Melleri, se Leo, joka raamattuja Venäjälle salakuljetti. Tämä Arto-vainaa tykkäsi kaikenlaisesta tekstistä. Joku sanoi, että kauppiaan poika.

Lappajärven seutu taitaa olla erityisen runollista ja taiteellista aluetta. Sinne usein halajaa Tuuri ja siellä hän taisi asua jonkin aikaa, vaikka onkin Kauhavalla syntynyt. Olen nähnyt hänen entisen asuintalonsa siellä Lappajärvellä, mutta ei siihen ole vielä plakaattia ruuvattu seinään. Myös Vimpeliin Tuuri halajaa usein. Melleri ei tunnu halajavan kuin kapakkaan ja korkeintaan teiniaikojensa Halkosaareen. On ehkä törmätty kirjailijan kanssa joskus Tulivuorirokissa.

Jussi Lampikin on syntynyt Lappajärvellä. Ja epäilemättä muutakin kulttuurillista sieltä Lappajärveltä löytää. Kustaa Vilkuna vietti kesiään Lappajärvellä, Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto on syntynyt pitäjässä ja Techicolour-yhtyeen Gary on saanut jopa Lappajärven kulttuuripalkinnon. Painija Jarmo Övermark on myös syntyisin Lappajärveltä. Tuommoinen luettelo on sangen kunnioitettava saavutus 3500 hengen pitäjälle.

Keskipohjanmaan savolaiskiila tunkeutuukin sitten heti siinä pohjoispuolella kohti merta. Vetelissä ja Kaustisella puhutaan jo hassusti ja ollaan jääräpäisen itsepäisiä. Kulttuuria sielläkin tosin on, mutta erilaista. Perhonjoki-laakso on tätä savolaiskiilaa parhaimmillaan.

Huomaattekos, miten Tillman on epätoivoinen. Kun satakuntalainen ryhtyy kirjoittamaan Pohjanmaasta pärettä blogiin, kirjoittaja saa syyttä vain itseään. Tieto ja ymmärrys eivät taatusti riitä tulkintaan. Jos on tylsä päivä lomalla, kannattaisi ehkä harrastaa muuta kuin pohjalaisuuden arviointia.

Aikoinaan kehuin eräälle pohjalaisystävälleni Antti Tuurin kerrontaa ja kirjojen taiteellisuutta ja korkeatasoisuutta. Ystäväni sanoi, ettei ne mitään taidetta ole, se kirjoittaa ihan tavallisista arkipäivän asioista ja ihmisistä. Niitä on mukava lukea, mutta semmoista elämää näkee Pohjanmaalla joka päivä, eikä se mitään tairetta ole.

Paino virkkeen toiseksi viimeisellä sanalla.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisestä lomapäivästä meni 8 tuntia töissä. Ei hyvin alkanut. No, pidän vapaata sitten ensivuoden tuohikuussa. Sain muutaman päälle kaatuvan jutun selväksi ja sitten onnistuin haalimaa puoli tusinaa uutta must – juttua.

Luulen kuitenkin, että nyt alkaa rullaamaan. Suksetkin ovat jo liiterin vintiltä tuotu autotalliin. Pari päivää vielä jos pidän niitä tuulikaapissa, jotta saan siedätyshoitoa, niin ehkäpä jo perjantaina olen mäystimissä ja porkissa koko mies.

Pitäisi keksiä vielä vähän siirtymäriittejä ja muita mukavia asioita, joilla saisi itsensä langetettua loma-loveen. Työnantajan pitäisi oikeastaan viran puolesta tarjota semmoisia työntekijälle. Jotain halpaa ja samalla merkittävää.

"Sinut on valittu tämän vuoden talvilomalaiseksi" Etuina vaikkapa se, että että saat paikan huvitoimikunnassa, työhuoneesi oveen tulee asiasta kertova tarra ja loman jälkeen sinulle varataan henkilöstökokouksen päätteeksi puolituntia aikaa kertoa power-point-sulkeisina oman talvilomasi huippuhetket.

Aika huonoa huumoria irtoaa näin tuhlatun maanantain kunniaksi. Asian tiimoilta olen jo ehtinyt rähjätä perheen kanssa ja kehitellä aika monta depressioskenariota seuraavien neljän päivän varalle. Tämä lomallejääminen on aina yhtä helvetillistä.

Kummin kaima ja muut tutut

Seikkailin loman kunniaksi vähän blogimaailmassa. Mielenkiintoinen on tämä maailma. Tulee mieleeni nuoruusajat ja DX-kuuntelu. Uskomattomia uusia asioita tulee vastaan ja maailma näyttää hassulta ja uudelta, koska niin monet ihmiset katsovat ja selittävät sitä blogeissaan uudella ja tuoreella tavalla.

Luutkasaan – blogissa kirjoittaja on analysoinut viime vaalien jälkeistä eduskuntaa ja hallitusta sukututkijan silmin. Paikat näköjään voidaan jakaa toisellakin tavalla.

Keisarin-suku näyttäisi pärjänneen vaaleissa aika hyvin. Yhdelle suvulle tuli kolmetoista kansanedustajaa ja hallitukseenkin suku sai kolme jäsentään. Tillman on vähän yllättynyt asiasta. Yhdelle suvulle siinä on rätkäisty nyt aikalailla valtaa.

Kaiken kukkuraksi Tillmani vaimokin kuuluu kyseiseen sukuun, joten siinäkin mielessä sitä valtaa on noin niin kuin mikrotasolla meidänkin ruokakunnassa aikalailla Keisarin-suvun jäsenillä.

Samasta blogista selviää sekin, että pääministeri Vanhanen ja ministeri Pekkarinen ovat 6. serkkuja keskenään. Monta muutakin serkkusuhdetta selviää tästä mielenkiintoisesta blogista. Harmi vain, että blogia ei ole viime aikoina päivitetty.

Tillman huomasi ällistyksekseen äitinsä sukukirjasta, että Tillmanilla ja Tillmanin keskikouluaikaisella englannin opettajalla on yhteinen esiäiti 1700-luvulla. Olo ei kuitenkaan ollut oppitunneilla mitenkään kotoinen, sillä olin laiska opiskelija.

Eilen Tillman muuten löysi siirtolaisinstituutin sivuilta sattumalta uuden tiedon isoisänsä sedästä. Hän näyttää menneen Amerikkaan. Suku on ollut pitkään siinä uskossa, että Frans Edvin meni rakentamaan parempaa yhteiskuntaa Venäjälle ja päätyi siellä rakennustyömaan montun pohjalle kuula otsaan. Kukaan ei ole viitsinyt asiaa tarkistaa ja nyt siirtolaisinstituutin listoilta sitten löytyi uusi tieto.

No , Frans Edvin on saattanut myöhemmin innostua Amerikassa tästä vallankumouksen aatteesta. Joka tapauksessa Suomen viranomaiset ovat julistaneet hänet kuolleeksi niinkin aikaisin kuin 1920.

El pez - kala

Laitoin perheelle lohiperhosia. Myivät ne minulle kuitenkin lohimedaljonkeina. En viitsinyt tehdä asiasta numeroa, sillä kauppias vaikutti syyttömältä.

Tarkistin asian netistä. Kyseisiä kalanviipaleita nimitetään aivan yleisesti todella lohimedaljongeiksi. Vain 5 % esillä olevasta tiedosta sisälsi tästä ristiriidasta jotain mainintaa ja oikeaoppisen tiedon määrä oli noin 2 prosenttia.

No eväs maistui oikein hyvältä ja sain perheeltä kannustushuutoja ja katsomoaaltoja. Olin sivellyt kalojen pintaan omaa salaista marinadiani, jossa tällä kertaa ei, ihme kyllä, ollut yhtään Jallua. Perhe muisti varmistaa asian toki, sillä tiedossa on hyvin se, että sotken kyseistä monikäyttöjuomaa ruokaan kuin ruokaan.

Nyt luen ruotsalaista tiiliskiveä. Stieg Larsson on kirjoittanut 700 sivua hyvää tekstiä ja olen vähän koukussa nyt. No lomalla on hyvä lukea tiiliskiveä ja nautiskella olemisestaan

Käly ja lanko - mutta miksi Nato

Joku ihmeellinen Astrid Thors -puhdistautumiskampanja on menossa. Yltiökepulainen Keskisuomalainen on haastatellut ministeriä ja toitottaa hänen ajatuksiaan tänne merenrannikon ulkopuolelle, kauas sisämaahan. Tillmanille voi kohta taas tulla sanomalehden vaihto eteen.

Astrid on sitä mieltä, että Natosta ei pidä järjestää kansanäänestystä. Kälyn ja langon jokainen saa valita niin kuin parhaaksi näkee, mutta Nato on pyhä asia. Siinä tavallinen köyhäkansa saataisi äänestää ihan päin prinkkalaan.

Tillman on samaa mieltä. Nato olisi hyvä määrätä ihmiselle, mutta moni tarvitsee myös apua Kälyn ja langon valitsemisessa. Noin 50 prosentissa valinta menee pieleen. Tässä Nato-asiassa voi käydä myös niin. Parempi olisi, jos herrat ja valistuneet järjestäisivät nämä nato-, käly- ja lankojutut.

Silloin ei olisi niin montaa omakotitaloa myynnissa ja olisi helpompi tapella siitä, millainen armeija saa puolustaa kansanedustaja Saarelan syntymätöntä lasta.

Tillman on tosiaan loman tarpeessa. Ajatus on jo aika tökkivää ja sairasta. Pahoittelen

Ei tää onnistu vaan meiltä !

Meneillään on jossain jotain kisoja. En ole niitä itse katsonut, mutta siitä päättelin, että marketin pulloautomaatilla oli tyhjiä salkkuja kaksi metriä korkea vuori, jonka läpi tavallinen 4 pullon palauttaja ei millään päässyt. Ja kylä on iltapäivisin tyhjä.

Ovat jälleen tehneet suomalaisille paskoja temppuja. Otsikoista luin. Meidän BKT romahtaa nyt dramaattisesti, koska joku yhdistetyn mies oli laitettu hyppyrimäkeen väärään tuulirakoon. Meidän työttömyys nousee nyt 400 000 henkeen taas, koska saatana, me ei taaskaan pärjätty yhdistetyssä. Ja Olli perkele myös; ei sitten hypätä kahta kunnon kierrosta. Meidän yhteiskunta tässä konttaa taas seuraavat 10 vuotta.

Ei voi kuulkaa vähempää kiinnostaa Tillmania. Edes Jyväskyläläinen nurkkapatrioottinen jääkiekkouutisointi Keskisuomalaisessa ei ole niin karseaa kuin urheiluihmisten ilmassa leijuminen näiden hiihtokisojen tiimoilta. Tillman ihmettelee sitä, kuinka irti todellisuudesta nämä urheiluihmiset ovat.

Lähin vertailukohta tulee mieleen vain kirkosta. Mutta jopa lutherilainen kirkko on viime vuosina sentään vähän kiinnostunut ihmisten todellisuudesta. Oopiumia ja sirkushuveja, sanon minä.

Minullapa on lomaa viikko. Meinaan hiihtää 3 vuoden tauon jälkeen. En kylläkään kerro missä ja koska. Meikäläisen hiihto on niin herkkä laji, että siinä ei neuvojia ja paasaajia tarvita. Hiihtämisestä ja lomasta johtuen kirjoittelu voi olla pätkittäistä. Yritän raportoida kuitenkin suhteellisen säännöllisesti maailman kummallisuuksista.

Muuntaja-blogi on muuten taas uudella alustalla. Linkki on edelleen tuossa oikealla. Nyt on mahdollisuus hakea muuntajia paikkakunnan mukaan ja on siinä sitten toinenkin valikko aiheille, josta voi etsiä esimerkiksi tasakattoisia muuntajia, tai siitäkin valikosta paikakkunnan mukaan.

Vieläkin kannattaa muuntaja-sivustolle saapumisen jälkeen klikata otsikkoa, jolloin vasta muuntajat asettuvat nätisti jonoon. Sivuston väritys ei vieläkään ole ihan sitä, mitä haluan, mutta ainakin tämä on vähän käyttäjä-ystävällisempi. Kiitoksia kovasti Iinekselle avusta ja kommenteista.

Transformators nueve - uusia muuntajia

Laitoin talviloman kunniaksi taas muutaman uuden muuntajan esille. Pääsette katsomaan niitä tuosta sivupalkin linkistä.

Jos linkki heittää teidät taas Vaaniin aukeille ja samaan tylsään kuvaan, pääset toki helposti katsomaan viimeisimpiä muuntajia seuraavasti toimimalla.

Klikkaa oikeassa yläkulmassa olevaa” archive” nappia, niin näet yhdellä kertaa kaikkien muuntajien pikakuvakkeet. Jos taas klikkaat oikeassa alakulmassa olevaa ” search” nappia, saat muuntajajonon eteesi viimeisimmästä lähtien.

Uusia muuntajia tule muutama päivässä sivustoille. Ne eivät ilmesty välttämättä aakkosjärjestyksessä, sillä minulla voi olla kaipauksia ja henkilökohtaisia etusijoja, joiden vuoksi voitte joutua pomppimaan pitkin Suomea tässä esityksessä.

El amigo leal - uskollinen ystävä

Radio Turkey oli laittanut minulle taas kirjeen. Eilen saapui ohjelmatietoja koko keväälle ja harras toivomus, että ahkerasti taas heitä kuunneltaisiin ja ohjelmia raportoitaisiin.

No Tillman jätti sen harrastuksen vuonna 1973 kun lukion näytti mahdottomalta. Olin nähkääs aikaani edellä jo silloin. Olin kansainvälinen, harrastin ulkomaita ja varsinkin ulkomaisten radioasemien kuuntelua ja ennen kaikkea, kävin lukion neljässä vuodessa. Se on tullut muotiin vasta viime vuosina.

Harrastin siis DX-kuuntelua. Se on harrastus, jossa valvotaan yökauden ja kuunnellaan tavallisella putkiradiolla kaukaisia maita, tehdään ohjelmista kuuluvuusraportteja ja sitten kun on raportti lähetetty, ryhdytään odottamaan aseman lähettämää QSL-korttia ja muuta matkailukrääsää.

Raportoin Radio Turkin varmaan joskus 1969 tai 1970. Ahkerasti he kuitenkin lähettelevät postia perääni. Muutin heille antamani osoitetiedot vuonna 1984 mutta sen jälkeen sitten posti ja Itella ovat saaneet selviytyä miten parhaaksi tahtovat. Ja hyvin ovat selvinneet. Olen edelleen Radio Turkin postituslistalla. Ja Kusti polkee perille 3 kuukauden välein.

Nyt kun ensimmäisestä asiakaskohtaamisesta on kulunut 40 vuotta ja toisestakin, eli viimeisestä, 1984 tapahtuneesta osoitteenmuutoksestakin 25 vuotta, olen ryhtynyt suurella mielihalulla seuraamaan, miten pitkään tämä yksisuuntainen asiakassuhde pysyy hengissä. Kuinka kauan Ankaran pojat postia lähettävät ?

Itse asiassa tuommoinen sitkeys oikeastaan sietäisi tulla palkituksi. Pitänee ottaa Itellaan ja Ankaraan yhteyttä ja ehdottaa, että pitkästä ja uskollisesta asiakassuhteesta tehtäisi juttu.

Toinen maanvaiva oli aikoinaan Radio Pjongjang, jonka lähettämiset olivat aina runsaat ja aatteen mukaiset. Minä olen saanut heidän johtajansa suuret ajatukset kirjoina . Minä olen saanut heidän maastaan runsaasti materiaalia ja minä olen saanut heiltä myös runsaasti muuta maailmaa koskevaa valistusta. Mutta hekin ovat ymmärtäneet lopettaa lähettämisen. Olen toivoton pakana.

Radio Turkki sen sijaan toivoo kovasti edelleen, että kuuntelisin iltapäivisin ulisevaa minareettimusiikkia, tulisin vierailemaan heidän kauniiseen maahansa ja ennen kaikkea pidättäytyisin matkustamasta Kreikkaan.

Kuvassa on Radio Luxenburgin QSL-kortti. Monet varmaan muistavat ajan, jolloin Yleisradio lähetti viikottain yhden tunnin nuorisomusiikkia. Sitä nuorisomusiikkia piti sitten iltaisin keskiaalloilla kuunnella täältä Luxenburgista. Tai merirosvoasemilta. Se oli sen ajan Internettiä.

Draama

Valokuvatorstain viikon haaste on sana Draama

Monesti meillä on menossa arkipäivänäkin näytelmä, jossa haluamme näyttää muille itsestämme kummallisen ja epätoden kuvan. Kun kaikki teemme sitä yhdessä samanaikaisesti, kukaan ei toisen naamiota edes huomaa. Sen takaa on helppo huudella ja osallistua draamaan.

Kun yhteiskunta ryhtyy sairastamaan, kuten nyt se juuri tekee, ennestään sairaalle ei tule entistä pahempaa, vaan muu porukka siinä lähestyy sinua, tulee rinnalle ja synnyttää kummallisen ja valheellisen onnen tunteen.

Depressiopotilas ei enää vaivu milliäkään syvemmälle. Pitkästä aikaa tunnet hetken lohdullista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Nyt en ole yksin, nyt yhteiskunnaan on pakko hetkeksi hengähtää, nyt ne eivät karkaa horisonttiin. Jospa ne nyt ymmärtäisivät edes vähän. Nyt ollaan hetki ainakin samanlaisia

Eduskunnasta tämä kuva ei ole, vaikka hyvin voisi olla.

Kilkkaa jengi suuremmaksi !

El programa - ohjelma

Eipä ihan takaiskuitta mennyt tämäkään päivä. Erkkolainen tietää ja Benropekin vihjaisi blogissaan tästä.

Olin pitämässä tenttiä nuorisolle ja hetken tästä kiihkeästä ja kiimaisesta uutisvirrasta pois. Erityisesti annoin arvon Benropen asiaa koskevalle upealle luonnehdinnalle. Voiko sen selvemmin sanoa.

Tillmanin huulilta kirposi sellainen litania painokelvotonta tekstiä, että etunimillään ylvästelevä espanjalainen paronikin olisi tullut vihreäksi kateudesta.

Onneksi on erkkolaisen tilaus ollut jo syyskuusta asti poikki. En halua, että rahojani käytetään tuommoiseen. Nelosen kanava nyt on tähän astikin ollut täyttä humpuukia, joten sen voi katselussa kelata yli vaivattomasti. Mutta että erkkolainen rummuttaa parhaaseen seiska-tyyliin !!!

Elämme kauhistuttavia aikoja. Yrittäkäämme pysyä ajattelevina ja täysipäisinä, tukekaamme toisiamme.

La recogida de firmas - adressi

Perheen nuorimies tuli kotiin käymään. Saunottiin yhdessä miesporukassa junamatkan pölyt pois ja puhuttiin leukavia. Mukavaa vihdoin kun on aikuista miesseuraa, joka ei jankkaa omia juttujaan vaan kyselee jo sivistyneesti toiseltakin jotain.

Puhuttiin Mannerheimista. Poika on innostunut tuosta hahmosta ja hänelle on kertynyt vähitellen pieni Mannerheim-kirjasto, josta hän ammentaa lauteille saunakeskusteluun aiheita. Tällä kertaa kuitenkin vielä pääsin hänet yllättämään.

Kirjaston poistokirjamyynnissä oli nimittäin eilen vielä pieni kirja, jonka nimi oli Lapsuuden muistoja , kirjoittajana Eva Mannerheim Sparre. Junaa odotellessani ostin sen pois kuleksimasta kun pyydetty hinta oli vain yksi euro. Oli mukava oientaa nuorelle miehelle tuliaista näinkin päin.

Antikvariaatti myy näköjään samaa teosta 20 eurolla.

Eva Mannerheim oli kuuluisan keittokirjan tekijä mutta myös taiteilija, vaikka jäikin usein miehensä Louis Sparren varjoon. Keittokirjan tekemisessä häntä avusti veli Carl Gustaf. Tästä asiasta harvemmin julkisuudessa puhutaan.

Eva osallistui yhdessä miehensä kanssa myös keisariadressin valmistukseen 1896. Tuo adressi oli lahja Venäjän uudelle tsaarille Nikolai II ja hänen puolisolleen Maria Feodorovnalle. Tämä adressi luovutettiin siis Nikolai II:lle juuri hänen kruunajaistensa yhteydessä vuonna1896. Tämä ei suinkaan ollut se suuri adressi, jota joukolla lähdettiin keisarille viemään 1899.

Louis ja Eva olivat erityisen kiinnostuneita kirjansidontataitesta, joka oli suosittua 1800-luvulla. Eva olikin enemmän tekstiilitaiteilija kuin varsinainen kuvan tekijä.

Tuommoisesta kirjasta keskustelimme saunassa. Ja Sandelsista. Pisti nimittäin silmään, että historianopiskelija on ottanut asiat tosissaan kun Karhu on opiskelujen aikana näköjään muuttunut Sandelsiksi.

Kuvassa on sen suuren 1899 adressin viejiä ryhmäkuvassa

El caballo - hevonen

Piti aamulla kirjoittaa muutama sävyisä sana autosarjan päätteeksi karvaooppelleista, eli hevosista, mutta erkkolaisen provosoimana jouduin pakolaiskeskusteluun.

Mutta korjataan tilanne ja ylvästellään vähän. Kuulun nimittäin siinä mielessä viimeiseen sukupolveen, että olen mennyt 1950-luvun lopulla hevosella joulukirkkoon ja seuraavalla vuosikymmenellä olen ajanut 12 -vuotiaana hevosella metrisiä koivuhalkoja metsästä tienviereen. Mieleenpainuvia elämyksiä ne olivat silloin ja ovat yhä muistoissa nyt.

Joulukirkkomatka sujui nopeasti vällyjen alla. Muistan ne lumikokkareet, joita irtosi hevosen takakavioista, muistan myös jalasten narinan ja reen sivuttaisliukumisen. Kirkkoreen muoto oli sellainen, että istumaan mahtui hyvin ja vällyt peittivät kuskinpukin ja takaistuimen välisen kolon täydellisesti. Loppumatka piti ajaa hiljaa ja peitellä hevonen hyvin, sillä hikistä hevosta ei voinut jättää kirkonmenojen ajaksi palelemaan. Siihen aikaan kun saarnatkin olivat täyden tunnin mittaisia ja ylikin.

Metsässä hevosen kanssa operoiminen oli kovasti taitoa vaativa laji. Kun kuormasi halkoja rekeen, piti samalla olla vilkuilematta ohjaksia. Jos niitä katsoi vähäkään pidempään, hevonen tulkitsi sen lähtöaikomukseksi. Samoin hevonen tarkkaili syntyvää kuormaa ja kun se sen mielestään oli tarpeeksi suuri , se yksinkertaisesti vain rupesi tekemään lähtöä kohti tienvarren lanssia. Silloin piti olla nopea liikkeissään, jotta ehti kuorman päälle.

Hevonen läksi aina sivusuuntaan. Ensimmäisen askeleen se otti hyvin jyrkästi sivuun siksi, että se sai murrettua etu –reen jalasten lepokitkan. Paine oli sulattanut jalasten alle vettä, joka oli kuormauksen aikana jäätynyt kiinni. Ja vaikka ei jäätymistä olisikaan tapahtunut, silti lepokitkan murtaminen kävi parhaiten sivusuuntaan.

Kesällä hevosella junkattiin ja haravoitiin . Junkkaaminen on sama asia kuin jyrääminen. Kylvetyt siemenet jyrättiin tiukkaan itämisen varmistamiseksi.

Heinien haravointi taas auttoi seivästäjä porukkaa, sillä heinät löytyivät sievältä karheelta. Heinien seipäälle laiton jälkeen haravoitiin vielä perät, eli varisseet heinät ja laitettiin ne niihin seipäisiin, jotka olivat jääneet vajaiksi, taikka sitten haravoitiin perät vasta seuraavana päivänä, jolloin kaikki seipäät olivat vähän laskeutuneet.

Sitten tulivat paalaimet, traktoriharavat ja osuusteurastamon auto. Talossa alkoi hevoseton kausi ja yhden sukupolven mittainen karvaton aika, jonka jälkeen lapsenlapset taas ryhtyivät kinuamaan ratsastustalleille ja poninäytöksiin. Tillman kävi 1970-luvulla muutaman kerran seuraamassa raveissa pientä ja nättiä ravuria, jonka nimi oli enteellisesti Tubor the Great. Tubor oli ns. tanskanvarsoja, joita ryhdyttiin tuomaan 1970-luvun alussa, jotta lämminverikantamme olisi vähän levistynyt. Tubor oli pieni, mutta sen askel oli lentävä. Aikalaisten joukossa ehkä tamperelainen Vamos oli liikkeissään saman kaltainen . Vamos voitti Teivon rataliigan vuonna 1977. Nyt radoilla kiertää taas Vamos, mutta aivan eri hevonen.

Jos jolle kulle tuli ikävä hevosentuoksua, kannattaa vuokrata Hevoskuiskaaja ärrältä. Hevosten lisäksi elokuvassa voi ihailla Robert Redford –nimistä näyttelijää, joka on huomattavasti parempi näyttelijänä kuin ohjaajana.

El centro de acogida refugiodos - pakolaisten vastaanottokeskus

Piti kirjoittaman tänä aamuna hevosista ja siitä, miten mukavalta tuntui pienenä poikana, kun sain ajaa metrisiä halkoja hevosella metsästä kotiin. Tuli kuitenkin parempaa aihetta.

Astrid Thors on kuulemma eduskunnassa liikuttunut kyyneliin kun joku on ulkomaalaislakikeskustelussa muistellut menneitä. Niinpä. Tillman on puoliksi karjalainen ja muistaa hyvin sen, miten evakkomummut tirauttivat pienet itkut aina muisteloiden väliin, kun tuli kyse evakkotaipaleesta.

En ole tohtinut täällä kovin paljoa kirjoittaa evakoiden sijoittamisesta, sillä olen ymmärtänyt, että semmoinen on tyylitöntä. Jos vaikka ruotsinkielinen väestönosa onkin ajanut asioitaan aikoinaan vähän tyylittömästi, niin minun ei enää tarvitse. Voin osoittaa toisen polven karjalaisuuteni muutenkin.

Totuus on kuitenkin se, että ruotsinkielisten asuma-alueiden väestöpohjaa ei tuolloin haluttu rikastuttaa. En uskalla olla niin kyyninen, että sanoisin syyn olevan rahan ja maan menettämisen pelon. Se olisi yksinkertainen ja helppo selitys, joka päästäisi ko. väestön osan aivan liian helpolla. Meidän on helppo ymmärtää semmoinen asia, jos joku on rikas, eikä halua antaa mitään pois edes korvausta vastaan. Vaikeampi meidän on käsittää sitä, että joku pelkää vierasta kieltä niin paljon. Tai pitää omaansa niin paljon parempana.

Karjalan kannas sekä Viipuri olivat 1930-luvun lopulla kansainvälistä ja monikulttuurista seutua. Yksi jos toinenkin osasi vähän venäjää, alueella asui ruotsalaisia, saksalaisia ja eurooppalaisia ihmisiä eikä kukaan koskaan miettinyt sitä, että Karjalasta olisi pitänyt joitakin häätää pois taikka estää joidenkin tulo.

Ajattelisin, että aikoinaan suomenkielisiä ei haluttu päästää pitäjiin paitsi kielen tähden, myös karjalaisuuden ja outouden tähden. Tulijoiden murre ja kieli olivat pelottavia.

Nyttemmin sitten kyllä on helposti päästetty vieraskielisiä pitäjiin, jotta heille voidaan opettaa ruotsinkieli. Ahvenanmaalle suomenkielisten on vieläkin aika vaikea päästä asumaan. Sveitsiin lienee paljon helpompi päästä. Ja Yhdysvaltoihin.

En mene yksityiskohtiin. Kaikkihan tietävät, että asian ratkaisemisessa käytettiin rahaa, jolla ostettiin sitten korpea muualta Suomesta. Maanhankintalain ruotsalaispykälä oli pyhä ja koskematon.

Ruotsinkielisen väestönosan toisenlainen käyttäytyminen nykyaikana saa Tillmanin hymähtelemään. Tillman huomauttaa vielä sen, , että silloin evakot olivat sotaa pakenevia pakolaisia, kun taas melkoinen osa näistä nykyisistä tulijoista näyttää Tillmanin silmin olevan jotain muita.

Television välähdyksessä näytettiin eduskunnan maisemia. Kovin oli vähän paikalla valtioneuvoston ihmisiä. Paheksun syvästi moista joukkopakoa. Kaikki tuommoinen ylvästely, piittaamattomuus ja vähättely sataa Perussuomalaisten laariin. Kaikesta keskustelusta huomaa sen, että tällä kertaa valtaapitävät eivät onnistu siinä missä onnistuttiin viime sotien jälkeen. Jatkuvat virheet kasaavat koko ajan sytykkeitä rovioiden alle. Maahanmuuttokeskustelussa useimmat viralliset tahot ovat tehneet suuria virheitä joko vaikenemalla, vetäytymällä taikka reagoimalla väärin. Kuten puheenjohtaja Soini eilen televisiossa totesi. Jos on muukalaisvihaa esiintynyt, viranomaisten pitää tutkia asiat.

Vihreät naiset ynnä muut intomieliset ovat jo tehneet tämän suuntaisia tekoja. Tuloksena on luultavasti sarja vapauttavia tuomioita, joiden tuloksena se kansanosa, joka ei osaa pitää kieltään keskellä suuta, lähtee liikkeelle. Heillä ei ole Halla-ahon älyllisyyttä eikä Soinin lavakarismaa. Kun tavallinen kansa haistaa tämän sanoman, ei enää ole mitään tehtävissä.

Tutkimme harjoituksen vuoksi luennolla, tässä taannoin, opiskelijoiden asenteita. Muuttujana käytimme vain sukupuolta. Silläkään ei näyttänyt olevan mitään merkitystä. Kaikki olivat kaikkea vastaan. Niiden lukujen valossa ei ole yhtään ihme, jos YLE ja muut instanssit ovat hyvin varovaisia, kun he laittavat nettiin maahanmuuttoon liittyviä kyselyitä. Voi olla, että usein vastaajat vastaavat väärin eikä tulos miellytä.

Jos katsoitte puheenjohtaja Soinin televisioesiintymistä illalla, huomasitte varmaan hänen itsevarmuutensa ja rennon tyylinsä. Hänkin on huomannut, että juna on jo liikkeellä. Toivon mukaan hän on opetellut tarkasti sen, missä veturin jarrut ovat.

Kuvassa Kipinola-järven hiekkarantaa Kuolemajärvellä.

El elemento simple - alkuaine

Löysin äsken riemullisen uudissanan. Porissa ilmestyvä Satakunnan kansa nimittäin lanseeraa tänään uutisessaan sanan ” alkuainevarkaus”. Joku on pöllinyt alkuaineen. Satakunta saa mieleni taas iloiseksi.

Viime syksyn kaksi törkeää alkuainevarkautta Kokemäellä ovat siirtyneet syyteharkintaan. 41- ja 44- vuotiaat virolaiset miehet varastivat metallialan yrityksestä kahdella eri kerralla yhteensä noin 100 000 euron arvosta molybdeeniä ja nikkeliä. Lisäksi miehet veivät erilaisia työkaluja. Ryöstöt tehtiin 21. syyskuuta ja 26. lokakuuta.

Syyskuussa varkaat saivat saaliiksi molybdeeniä ja nikkeliä yhteensä noin 62 000 euron arvosta. Lokakuussa anastetun omaisuuden arvo oli yli 35 000 euroa. Syyskuussa varastettu alkuaine on jäänyt kateisiin. Molybdeeniä käytetään teräsvalimoteollisuudessa erikoisteräksen yhtenä seosaineena. Nikkeliä käytetään muun muassa ruostumattoman teräksen valmistamisessa.

Tillman on innoissaan. Omien autokokemusten jälkeen voi nyt keskittyä syynäämään maailmanmenoa ja arvostelemaan herrojen metkuja. Niistä näyttää viikon tärkeimmäksi muodostuvat tieto siitä, että erkkolainen vetäytyy maakunnista kokonaan ja lopettaa paikallistoimituksensa. Silloin me väsäämme ihan yksinämme täällä sitten alkuainevarkaus-uutisia.

Toisaalta panee miettimään sekin, mitä erkkolaisen paikallistoimitukset ovat tähän asti tehneet ja mikä nyt sitten muuttuu tulevaisuudessa. Ehkä maakuntien pelastus on juuri se, että erkkolainen lopettaa kokonaan kehä III –tien ulkopuolisen elämän arvioinnin. Tähän asti se arviointityö on joka takauksessa sujunut vähän kömpelösti.

No minua ei haittaa nuo alkuainevarkaus-uutiset. Tuommoinen ei nyt sentään muuta asiaa. Erkkolaisen nirppanokkanuoriso sitä vastoin on usein kirjoituksissaan syyllistynyt paljon hassumpiin juttuihin. Meitä tavallisia ihmisiä tavallisissa arkipäivän touhuissamme ei läheskään aina kiinnosta kuinka helvetin pienessä minuuttimäärässä Metallican tai Madonnan liput on myyty loppuun. Taikka missä voi erota kirkosta. Taikka millainen erikoiskahvi sopii mihinkin tilanteeseen.

Lähden markettiin ( meillä täällä maallakin on niitä) ostamaan ruokaa ja inkivääriä. Vaimo juo nykyään raastettua inkivääriä. Koko huusholli haisee raastetulta inkivääriltä. Meillä on hyvin kansainvälinen tuoksu iltaisin kotona. Hyvin etnisesti inspiroiva. Tulee mieleen myös nuoruuden hullutukset. Silloin piti viskiin sekoittaa ginger ale –juomaa. Nyt ei tulisi mieleenkään.

Kuvassa eivät ole Tillmanin varpaat vaan alkuaine-juurakko.

Elämäni autot IX

Tämän kuvassa oleva kaunotar on jättänyt minut jo kerran taipaleelle. Ne, jotka on jätetty taipaleelle, tietävät hyvin, kuinka ontto olo siitä syntyy. Sinut on hylätty ja jäljellä ovat vain kylmät kuoret.

Numero yhdeksän on kieltämättä kaunis. Harva on häntä moittinut rumaksi ja ilmanvastusta kerääväksi. kauneus ei kuitenkaan tieliikenteessä loputtomiin riitä. Auton on myös liikuttava eteenpäin ja tehtävä se kohtuullisen luotettavasti. Tämä jätti minut maaliskuiseen sohjoon kaikki varoitusvalot vilkkuen. Siinä vaiheessa oli todettava alistuneesti, että hyviä ranskalaisia ei saa kuin grilliltä.

Soitin tienpäältä aurinkolippaan liimattuun puhelinnumeroon. Konalan vartiointiliikkeessä vastattiin. Sieltä ystävällinen naisihminen toivotti hyvää iltaa ja kysyi, että millaista hätää teillä on , vai onko teillä Peugeot - merkkinen auto? Vastasin, että bode - och, sekä - että, napakymppi.

Hinausauto tuli tunnin päästä ja vei hänet pois ja toi samalla tilalle 407 :n joka kesti hyvin sen 4 päivää kun kaunotar oli korjaamolla.

Kaunotar syö suunnattomasti lamppuja takavaloista sillä sähkö menee sinne ns. väyläohjattuna. Lamput on helppo vaihtaa taakse, mutta eteen tarvitaan taas kovasti sorminäppäryyttä. Tekisin sen hyvin mielelläni, jos autossa ei olisi muita vikoja.

Kaunottaren ensimmäinen katsastus koitti nyt talvella. Tein häneen oikein katsastusremontin. Raidetangon päätä ja tukivartta vaihdettiin. Olin siinä lapsellisessa uskossa, että uudet autot menevät ensimmäisissä katsastuksissa kiitoksilla läpi ja ainoa vaikeus on se, että innokkaat katsastusmiehet yrittävät ostaa kaunotarta itselleen. Näin ei tosiaankaan käynyt.

Kaunottaren kanssa on käyty jo takaisinkutsussakin. Hänen lukkiutumattomat jarrunsa oli tehtaalla rakennettu niin, että ranskalaisinsinöörit vasta vuoden päästä olivatkin päättäneet tehdä ne toisin. Viiden tunnin työ. Onneksi minä en sitä maksanut.

No autoveron laskeminen tarkoitti sitä, että uusien autojen hinta ei laskenut, mutta vaihtoautojen kylläkin. Tämän kaunottaren arvo on nyt kolmessa vuodessa tippunut pitkälti alle puolen. Se tarkoittaa, että tästä tuli avioliitonomainen suhde myötä- ja vastoinkäymisineen. Tämä pyydys on nyt vain ajettava loppuun perheemme toimesta

Voi tietenkin olla, että lottovoitto iskee kohdalle, vaihtoautojen hyvitysarvot taas kohoavat entiselleen taikka voitan Kaarinan Mäkelän lähettämällä kirjekuorella itselleni auton. Muussa tapauksessa olen sidottu nyt tähän liittoon vuosiksi.

Harvoin on laulun sanoittaja päässyt niin lähelle oikeaa tunnelmaa kuin ikimuistettavassa tangossa. ” Järjen veit ja minusta orjas teit”

Elämäni autot VIII

Tällä luulin pärjääväni pitkään, mutta hermot menivät jo kahdessa vuodessa. Kahdeksikko oli nimellisesti saksalainen laatuauto, mutta koska käsiini sattui ensimmäisen sarjan yksilö kesällä 2004, edes Opel ei voinut muuttua lopulta ongelmasta onneksi.

Uuden korimallin Astra oli juuri tullut Keski-Euroopan markkinoille kesäkuussa 2004 kun veljeni ja ystävieni kanssa kävelimme samettisessa Prahan yössä. Olimme suurella porukalla liikkeellä. Olin täyttänyt 50 vuotta ja juhlimme sitä neljä päivää tässä kaupungissa.

Äkkiä kadunvarressa oli oudon näköine pikkuauto pysäköitynä. Veljeni tokaisi, että katso nyt tarkkaan; siinä on sinun seuraava autosi. Löimme kättä päälle vanhankaupungin aukiolla.

Myöhemmin on sitten tullut mieleen sekin, että se on ainoa autokauppa elämässäni, jonka olen tehnyt humalassa. Eikä sillä kaupalla mitään siunausta oikein ollutkaan. Kahden vuoden aikana sain olla Opel-konsernin koekaniinina monen sorttisessa mystisessä sähköviassa. Auto ei tosin jättänyt koskaan tienpäälle, mutta muuten sen kanssa oli mennä hermot.

Tytär sai kuitenkin ajaa uudella autolla turvallista ajoa. Hän ei suuremmin välittänyt nätin auton teknisistä ongelmista. Minua sitä vastoin moni asia hirvitti. Esimerkiksi renkaat. Olivat nimittäin asentaneet tähän ihmetykseen 195 leveät renkaat taikka 205 , en nyt muista. Sisälle autoon tullut melu oli kuitenkin melkein yhtä suuri desibeleissä. Kun nämä tossut sitten kuluivat , niillä oli tosi mielenkiintoista ajaa tielaitoksen uriin silloin kun urat olivat täyttyneet vedellä.

Ja tässä autossa oli todella napakka jousitus. Jos nimittäin olit saanut houkuteltua mukaasi neljä muuta olutseuran jäsentä. Tämän auton jousitus muuttui pehmeäksi vasta kun kuljetettava massa lähestyi puolen tonnin rajaa.

Kun hänestä kahden vuoden ajon jälkeen luovuimme, kenellekään ei tullut tippa linssiin. Seuraavaa omistajaa varten kuitenkin autoliike joutui elvyttämään lähes kaikki varoitusvalot ja varoitusäänet. Jopa vilkun releen äänigeneraattori sanoi yhteistyön poikki .

Takuu.. sanotte ? No joo, oli siinä takuu, mutta kun eivät saaneet korjattua, sillä äänet sun muut jutut olisivat vaatineet sen, että Saksasta olisi tilattu valmiiksi poltettuja mikropiirejä, jotka eivät koskaan Suomeen saapuneet ja kun sitten jotain saapui, uusia vikoja oli ehtinyt kertymään ajokkiin niin paljon, että osa näistä taas siirtyi seuraavaan kertaan.

Kun poika sitten tuli 2006 ajokortti-ikään päätin, että tasapuolisuuden nimessä hänkin saa mahdollisuuden uuteen ja mielenkiintoiseen autoon. Niinpä eräänä kauniina päivänä veljeni soitti, ja sanoi että hän on myynyt Opelin ymmärtämättömälle vanhapiika diakonissalle. Käski ajaa siististi seuraavat viikot ja ryhtyä miettimään millaisella autolla halua unhoittaa murheelliset Opel-kokemukset.

Elämäni autot VII

Kun lama viimein oli lopullisesti ohi ja nuorisomme oli siirtynyt yläasteelle, veljeni valikoi meille numero seitsemän. Seitsemän oli tumman sininen ja kaunis kuin mikä, sillä hänen tinalla paikatut helmaruosteensa pysyivät vielä oikein siististi piilossa.

Vihreästä lootuksenkukasta oli ilmeisesti tarttunut meihin germaanibasilli, sillä saksalainen auto viehätti ja sai aikaan lämpimiä tunteita. Nykyään näitä tehdään siellä sun täällä ja alkuperästä ei yleensä tiedä mitään.

Tämä viisiovinen Vectra on nätti katsella ja vielä nätimpi ajaa. Autosta tulee helposti mieleen hirvikiväärini, saksalainen 9,3 mm Mauser. Nätti, tehokas, ärhäkkä ja helppo käsitellä. Autossa ei ollut mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarpeellinen.

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa autossamme oli nyt kevytmetallivanteet. Vammalalainen kaupparatsu oli katsonut tarvitsevansa niitä ja minä sain sitten periä ne. Ne eivät olleet kovinkaan kiiltävät ja niihin oli jo syntynyt erilaisia alumiinin ja muiden yhdisteiden kombinaatioita, joissa pääsääntöisesti alumiini oli häviävänä osapuolena.

Jälleen kerran konehuone oli auton toimiva sydän. Näiden saksalaisten moottoreihin ei yleensä tarvitse tehdä mitään. Vectran 2-litrainen vehje oli vielä mukavan tehokaskin. Kaikki kesti loistavasti ja aurinko säteili. Kun edellisen auton, Saabin, vetonivelten pienimmätkin yksityiskohdat tulivat tutuiksi nivel-remonttien yhteydessä, en edes muista, minkä näköiset vetonivelet tässä kaunottaressa olivat.

Tytär meni sitten autokouluun. Aika ajoi ohi lapsuuden ja myös Vectran. Hänen kylkensä olisivat vaatineet yhtä paljon pakkelia ja maalia kuin mitä tytär käytti opetellessaan miesten metsästyksen alkeita. Minä päätin, että minulla ei ole varaa oikeastaan kaksiin pakkeleihin ja niin Vectra sai mennä.

Ajattelin kauniisti jotenkin näin, että nuoriso ansaitsee uuden ja turvallisen auton siinä vaiheessa kun uusi ajokortti tuo mukanaan kovasti intoa, mutta vähän ajotaitoa

Elämäni autot VI

Saabin kanssa samoihin aikoihin elämääni astui ensimmäinen ja viimeinen kakkosautomme. Tämä oksettavan vihreä C-mallin Kadett ei jättänyt ketään kylmäksi. Jokaisella oli siitä heti selvä ja vankka mielipide.

Veljeni toi hänet yhtenä syksyisenä iltana pihallemme trailerilla. Kyse oli kuulemma torikassin hankinnasta, joten hän suositteli liikkumaan tällä työmatkani, 5 kilometriä ja muutenkin pysyttelemään samassa kinkeripiirissä. Hinnaksi sovimme 1600 mummua.

Autossa ei ollut lohkolämmitintä, mutta ei se sitä tarvinnutkaan. Vaikka pakkanen laski välillä alle 30 asteen, tämä ihmeellinen työntötanko-ihme hörähti aina käyntiin. Sisälle ei tullut kovin helteistä, mutta lapset olivat hoitohaalareissaan takapenkillä ja minäkin asiallisesti pukeutuneena.

Auton lattiassa oli reikä. Sieltä roiskui syksyllä sisään vettä, joka jäätyi lattialle. Parhaimmillaan sitä oli noin 10 senttiä ja se selvästi jo toimi auton kantavana rakenteena talviaikaan. Lisääntynyt paino rassasi kadetin onnettomia jousia jatkuvasti. Kuten automiehet hyvin tietävät, Opelin takajouset tehtiin yleensä päistään kapeneviksi. Tuo viimeinen 7 senttiä katkesi sitten yleensä viikkoa ennen katsastusta ja jostain romuttamon nokkospuskista piti sitten etsiä nopeasti ehjä jousi. Yleensä se piti ostaa, sillä romuttamon aarteiden jouset olivat aina poikki myös.

Autossa oli tekoturkisistuinpäälliset ja radio. Lisäksi varusteisiin kuului erinäinen määrä viehättäviä tarroja, jotka oli liimattu lokasuojiin ja muihin strategisiin paikkoihin. Niiden tehtävänä oli pitää maalipinta kasassa ja ehjänä sekä suojata alla kuplivaa ruostetta ulkoilman rasituksilta. Yhden lokasuojan vaihdoin häneen, sillä semmoinen onnistui loistavasti ihan 10 mm pulteilla. En sentään tavoitellut täydellisyyttä, joten jätin lokasuojan mustaksi.

Tein tällä ihmeellä muutaman radioamatöörireissun ympäri Suomea varustuksena vain ruuvimeisseli ja käteisvarantoja. Ruuvimeisseli oli sitä varten, että sai kilvet irti, jos saksalainen laatutyö olisi jättänyt matkalle.

Mutta ei koskaan. Ei edes vahingossa. Vihreä lootuskukka pilasi pihamaisemaa uskollisesti 5 vuoden ajan. Lopulta lapset kasvoivat ja kakkosauton tarve väheni. Myin hänet eteenpäin 500 markalla, joten viiden vuoden pääomamenetykseksi muodostui 1100 markkaa eli noin 190 euroa. Vuotta kohden siitä tulee noin 38 euroa.

Pidin sitä hyvinkin kohtuullisena.

Kuvan yksilö on poimittu netistä. Kuten huomaatte, tästä on joku pitänyt oikein huolta.

Elämäni autot V

Autosarja on saatava nopeasti loppuun. Muuten minulta loppuvat lukijat. Näillä neljällä kirjoituksella olen saanut jo noin puolet säännöllisistä lukijoista häädettyä. Kun minun sarjassani on vielä neljä autoa, olen maanantaihin mennessä hävittänyt koko lukijakunnan.

Tällä ruotsalaisella vekottimella ajelimme lamasta ohi. Turvallista elämää. Ei riskejä, ei suuria remontteja, ei pientä polttoaineen kulutusta, ei takaovia, ei ongelmia. Yhdeksän vuotta ajoa käytetyllä autolla, joka oli jo ostettaessa 8 vuotta vanha. Mitä sitä ihminen voi muuta toivoa.

Suuret renkaat veivät meidät lumikinosten läpi. Kansantalous vaikeroi ympärillä ja asuntolainan korko oli hetkellisesti jopa 16 % , mutta Saabissa ei ollut hätää. Lapset kasvoivat, Saabin kiilto himmeni , mutta elämäkin meni pikkuhiljaa eteenpäin. Ilman tätä autoa laman vuodet olisivat olleet kylmiä ja epävarmoja.

Kytkinasetelman häneen vaihdoin, mutta se on Saabissa niin helppo homma, että kuka tahansa tekee sen hyvin nopeasti ja helposti. Karstulassa on kuulemma yksi asentaja, joka teki sen huhupuheiden mukaan vauhdissa pitkässä alamäessä. Piti olla vain 5 mm teräslankalenkki sinne asetelman ja painelaakerin väliin vaihtotilanteessa.

Ja jarrumäntiä piti ruuvata veikeällä avaimella. Miesten Tiimari, tämä Biltema möi sitäkin avainta sopuhintaan.

Tämä auto oli oikeasti punainen, eikä musta. Vein tämän auton sinne, mistä sen sainkin, eli velipojan työpaikan pihaan. Autoliike on aina taitavampi hävittämään loppuun ajettuja autonraatoja kuin yksityinen.

Elämäni autot IV

Riemullisin autoistani on ollut ilman muuta tämä ETYK- Mersu. Mustalaismallin MB 240 3.0 oli ensimmäinen Mersu , johon asennettiin 5- sylinterinen diesel. Niinpä oli luonnollista, että juuri näitä ulkoministeriö liisasi Veholta hurjan määrän 1975 ETYK-kokouksen käyttöön. Näillä kuljetettiin sitten pikkuvaltioiden päämiehiä Kalastajatorpalle ja ympäri kaupunkia samaan aikaan kun Tillman oli kaupungissa yrittämässä sisäänpääsyä yliopistoon. Ja illalla sitten pällistelin autosaattueessa kulkevaa tulevaa autoani. En vain tiennyt sitä silloin vielä.

Kokouksen jälkeen Veho myi nämä autot sitten tavalliselle kansalle. En arvannut vielä silloin, että 13 vuotta myöhemmin olisin yhden tämmöisen onnellinen neljäs omistaja.

Ajoin hänen kilometrinsä lukemasta 360 000 lukemaan 520 000. Eikä hänessä ollut mitään vikaa. Kuluvia osia piti vaihtaa, mutta starttiin, laturiin taikka ruiskutuspumppuun en koskenut. Hehkut piti vaihtaa kerran. Kerran jouduttiin tehostajan pumpun korvake hitsaamaan ja toisen kerran piti katsastukseen nuijia vähän ohjausakselin ristikkoa tiukemmaksi.

Kun kytkimen työsylinteriin odottelin uusia osia, ajoin pari viikkoa ilman kytkintä. Iso kone väänsi kyllä startilla ykkönen päällä auton vauhtiin ja loppuhan on automiehille sitten tuttua legendaa; Mersun laatikkoa voi aivan hyvin vaihtaa sekä ylös, että alas sopivasti kaksoiskytkennällä ja korva kuulolla.

Tämän auton huolettomuuden ansiosta saatoin hoivata muuten sitten nuorta perhettä ja keskittyä rivitalopätkän hallitsemiseen oikeuttavien osakkeiden lunastamiseen pankin panttausholvista. Viikonloppuisin saatoin vetää Mersulla työkaverin traileria jokkiskisoihin.

Elämä oli onnellista ja leppoisaa. Elettiin vuosia 1986 – 1991. Maassa oli hurja nousukausi, töitä paiskittiin lujasti ja juhlittiin naapureiden kanssa vielä kovemmin. Meillä oli rivitalo keskellä kaupunkia järven rannalla, tallissa tummansininen Mersu ja jotta kuvio olisi aivan täydellinen, noihin aikoihin minulla oli myös vakavia rytmihäiriöitä. Menestyksen mittareita riitti.

No rivitaloon tuli vesivahinko ja kattoremontti, Mersu oli sivullisen silmin ihan ikäloppu ja minun rytmihäiriönikin olivat stressiperäisiä.

Auto myytiin sitten ajoon 1991 ja hyvään kotiin. Minä ryhdyin kantamaan Propral-purkkia taskussani ja rivitalo vaihdettiin omakotitaloon. Auton vaihtoon syy oli se, että vaimo ei halunnut katsella suurta konepeltiä. Naisväelle on aina ollut ongelmallista se, missä etukulma menee. Muutenkin oli otollinen hetki vaihtaa autoa.

Veljeni oli nimittäin päässyt autoliikkeeseen töihin ja sitä kautta perheellemme avautui ns. sisämarkkinat. Pääsimme tilanteeseen, jossa emme enää olleet autokauppatilanteessa jobbareiden, tuttavien taikka autoliikkeiden armoilla. Vieraat eivät enää voisi pettää meitä. Tästä eteenpäin pitäisi varoa sukulaista.

Elämäni autot III

Kun ensimmäinen virka ja toimi valmistumisen jälkeen aukesi, minä hullu investoin autoon. Nyt olisin jo viisaampi. Ennen kaikkea olisin vaihtanut ehkä jopa firmaa ja automerkkiä. Jos olisin ollut silloin viisaampi.

Tämä 128 palveli nuortamiestä oikein hyvin muuten, mutta ihmissuhteet vakaantuivat ja seestyivät vasta sitten kun pääsin tästä veijarista eroon. Fiat sai lähteä, kun avioliitto alkoi ja lapset olivat syntyneet.

Ehkä ajatukseni ovat vieläkin vähän kaoottiset tätä autoa kohtaa siksi, että elämäni suurimmat käänteet tapahtuivat juuri tämän yksilön aikana.

Auto oli ihana ajaa ja kaikista ikkunoista näki hyvin ulos. Moottorissa oli suorituskykyä ja kierrosherkkyyttä tavattomasti. Mutta oli myös murheita. Jos piti vaihtaa katkojankärjet, tarvittiin paikalle gynekologi, hammaslääkärin peilisatsi ja hyvät hermot. Helpompi oli irrottaa koko jakaja ja vaihtaa kärjet vaikka sisällä tuvassa. Muutenkin konehuone oli ahdettu täyteen tavaraa siinä määrin hutiloiden, että saattoi kuvitella asiaan olleen vaikutusta italialaisella punaviinillä tai suunnittelijan mielenvikaisuudella.

Vaihdelaatikko siitä sitten meni. Kyselin ensin uutta laatikkoa. Hankkija pyysi vaihdelaatikosta huomattavasti enemmän kuin koko auton käypä arvo edes oli. Ajoin siksi vuoden pari hajottamosta löytämälläni käytetyllä laatikolla.

Tämän auton aikana , ensimmäisen kihlauksen ja toisen kihlauksen välillä minulla oli tavallaan kyllä lystiäkin tämän auton kanssa. Auto nimittäin seisoi sen kesän ilman vaihdelaatikkoa paikoillaan pihalla. Se kesä oli hyvin vilkasta aikaa elämässäni, enkä minä juurikaan pysytellyt paikoillani.

Kun sitten sain autoni taas kuntoon ja lasteni äidin kihlattua, oli aika ryhtyä hankkiutumaan eroon tästä keksinnöstä. Avioliiton pari ensimmäistä vuotta tällä kuitenkin vielä jouduttiin nilkuttelemaan eteenpäin.

Elämäni autot II

Seuraavalla vuosikymmenellä perheeseemme tuli sitten peräjälkeen kolme kappaletta näitä kuljetusihmeitä. Ensimmäinen, vuoden 1966 malli saattoi olla oikein italialainen, myös 1969 malli oli sieltä, mutta viimeinen , 1973 mallinen oli jo muistaakseni puhdas lisenssi -SEAT.

Tämä pompanknappi siirtyi sitten omistukseeni 1975 ja oli ensimmäinen omistamani auto. Rauha hänen sielulleen. Pomppa on muuten miesten talvitakki Rauman kielellä ja knappi on taas tietenkin nappi. Sodan jälkeen tosiaan monissa talvitakeissa oli aika isot napit.

Vihreä paholainen oli saanut Espanjassa takalasin taakse pienen tuuletusventtiilin sekä konehuoneeseen sportpakosarjan ja kolme uutta hevosvoimaa. Ne eivät tehneet autosta suinkaan katukilpuria, mutta olivat hyvin tarpeellisia, kun auto lastattiin täyteen nuorisoa. Muistan joskus kyydissä olleen jopa 7 ihmistä.

Auton vetoakseleiden boorit eivät enää olleen niin haperaa tekoa kuin italialaisten yksilöiden. Seatin heikkous olivat jarrut, pakoventtiilit ja olkatapit edessä. Jos sinulla oli ystävä ammattikoululla, joka sorvasi vuosittain katsastukseen sinulle olkatapit, mitään hätää ei ollut. Jos omistit jarrusylinterien kumeja valmistavan tehtaan, huolesi olivat minimaalisia. Ongelmaksi jäi vain se, että sinun tuli opetella venttiiliremontin tekeminen.

Itse tein loppuaikoina pakoventtiilien vaihdon parhaimmillaan 4 tuntiin. Uudella satsilla ajoi hyvinkin vuoden taas ilman murheita. Venttiilien säätäminen oli suhteellisen turha toimenpide. Työntötankokoneisto ei vain tahtonut millään pysyä säädöissä.

Auton ajaminen, varsinkin talvella oli riemullista. Tunne on suunnilleen sama, jos yrittäisit heittää vasaraa varsi edellä mutkan taakse. Kun sen oppi, moni isomman auton ajaja sai huomata voittajansa tulleen.

Mutta oli kusiaisellakin oma voittajansa. Helmakotelot alkoivat kukkia heti sen jälkeen kun viimeinen osamaksu oli Hankkijalle maksettu.

Minä niitä yritin vielä kerran 1979 vuonna kaasulla, ja pienellä liekillä hitsata umpeen, mutta ainoa vaikutus oli se, että koko helmakotelo, massat ja johtosarja syttyivät palamaan. Kun sain kulkuvälineen sammutettua, huomasin joidenkin uusien vikojen ja hankaluuksien syntyneen remontissa. Auto ei enää nimittäin suostunut käynnistymään.

Hädissäni siinä räpläsin hytissä kaikkea mahdollista vipstaakia ja samalla painoin vahingossa jarrupoljinta. Seatti hörähti heti käyntiin. Olivat nimittäin startinherätejohto ja takajarruvalon johdot sulaneet yhteen.

Viimeiset kuukaudet ajoin hänellä sitten niin, että jarruttelin varovasti käsijarrulla ja opettelin ennakoivaa ajoa. Jos nimittäin mummo tuli suojatielle yllättäen ja polkaisin vahingossa jarrua, startin solenoidi löi startin päälle ja vauhtipyörän hampaille. Siitä taas syntyi sellainen ääni, että se riitti karkottamaan mummon pois suojatieltä takaisin rotvallille.

Autosta jäi huonosti kuvia. Romuttamon pienessä konttorissa olin vain helpottunut ja onnellinen kun sain hänestä junalipunhinnan ja pääsin opintojen loputtua takaisin Satakuntaan Tämän kuvan olen pöllinyt iloksenne netistä.

Elämäni autot I

Miesväen keskuudessa näyttää suosituksi tulleen tapa esitellä niitä autoja, jotka ovat tulleet tärkeiksi heille elämänsä aikana ja ovat tuottaneet muistoja ja hyvää mieltä. Tahdon minäkin nyt tuoda menneisyyteni esille ja esitellä suuret rakkauteni.

Ensimmäinen niistä on kupla. Olen kolme ensimmäistä ikävuottani asunut semmoisen takaosastossa. Nyt tietenkin puhutaan mallista ”split” , joka oli varustettu kaksiosaisella takalasilla. Niitä valmistettiin vuosina 1946 – 1953. Minut taas on valmistettu 1954.

Kuplan takaistuimen takana on mukava ja suojainen kolo, johon 2- vuotias tenava laitettiin matkojen aikana. Selkäni alla hyrräsi 1130 kuutioinen boxeri, joka kiidätti perhettämme 25 hevosvoiman voimalla eteenpäin. Olin onnellinen lapsi. Isäni sai työsuhdeautona kuplan aikana, jolloin monelle polkupyöräkin oli ylellisyys.

Muistan että minulla oli aina lämmin. Kone tärisi allani ja taivasta saattoi tarkkailla kaksiosaisen takalasin läpi. Risteyksissä isäni vilkutti ovelilla sivuvilkuilla, joiden esiintulo täytti pimeyden oranssilla valolla, kunnes risteyksen jälkeen ne taas upposivat auton sivupylväisiin.

Desvestir - riisua

Tänään on taas epäonnea tarjolla kaikille, jotka riitteihin ja rituaaleihin uskovat. Musta kissa kulkee pihan poikki ja siinä sitä sitten ollaan. Vain nopeat ehtivät sylkäistä tarpeeksi äkkiä ennen kuin mitään hassua ja ikävää tapahtuu.

Oululainen ministeri Linden on niin nopea käänteissään, että varovaisinkaan onnettomuuksien pelkääjä ei osannut varoa keskiviikkoa yhdettätoista päivää. Tämä leidi on päässyt näihin Tillmanin aamukirjoituksiin tavan takaa ja millä tyylillä ! Joudun ehkä rajoittamaan jo kirjoittamistani, sillä eihän se ole tolkkua, että yhdestä ihmisestä joka viikko jotain kirjoitetaan.

Ryntään kohta estradille jakamaan nuorisolle tietoa työlainsäädännöstä. Olemme, harmi kyllä, ohittaneet jo ne kohdat lainsäädännöstä, jotka käsittelevät yksityisyyden suojaa. Sen verran asiaan voidaan kuitenkin ehkä tänään vielä palata, että varmistan kaikkien käsittäneen asian.

Työnantaja ei saa pyytää alaista riisuutumaan aamulla töihin tullessa, päivällä ruokatunnin aikana monistuspaperivarastossa, eikä töistä lähtiessä. Ei edes pikkujouluissa. Ainoa poikkeus on se, että työntekijä on työnantajan puoliso ja ollaan kotona vapaa-ajalla. Silloinkin on ollut tapana kiltisti pyytää.

Ensi viikon tenttiin sain kyllä tästä nyt ihastuttavan väittämäryppään . Tunnistamisen tasolla osaamista mittaa varmastikin loistavasti seuraava tenttikysymys.

Ota kantaa seuraaviin vaihtoehtoihin merkitsemällä ne joko oikeiksi tai vääriksi:

a) Työnantaja voi pyytää sinua riisumaan housusi

b) Työnantaja voi pyytää sinua riisumaan pikkuhoususi

c) Työnantaja voi pyytää sinua riisumaan pikkuisen housujasi

d) Työnantaja voi riisua omat housunsa, jos sinä vain katsot

e) Voit riisua työnantajan hameen, jos hän sitä pyytää

f) Kaikki kohdat ovat oikein

g) Mikään kohta ei ole oikein

Onnekasta päivää kaikille työmaille ja kaikille ihmisille. Älkää ottako lain tulkintaa omiin käsiinne. Toisin kuin ministeri, minun oppilaani tulevat selviytymään tentistä loistavasti.

Helmikuu on helmi

Helmikuussa hanget hohtaa. Kasvihuoneen ikkunassa jäähelmet ovat kirkkaita ja kauniita. Laitan tähän tämmöisen kuvan tällä kertaa ja selittelen lisää vähän.

Mietin pitkään, osallistunko ollenkaan enää tähän valokuvatorstaipäivään, sillä moni asia on ongelmallinen. Hyvin toteutettuna tämä osallistuminen vaatii nimittäin ponnistuksia ja kamppailumieltä.

Olen laiska talvikuvaaja. Sormet palelevat, silmälasit ovat huurussa, linssi on huurussa ja varpaatkin palelevat. Pitäisi hiihtää jonnekin, pois maantieltä ja auton lämmöstä. Minä en tahdo viitsiä. Olen niin jumalattoman mukavuudenhaluinen.

Vuorokaudenaikakin on hankala. Joudun laittamaan kuvani torstaiaamuisin sangen varhain tänne sivustolle. Varhaista mukaantuloa on paheksuttu. Itse ajattelen, että kun ilmestyn tänne 6 ja 7 välillä, se on minun ikäiselleni miehelle normaali heräämisaika.

Myös aiheista on käyty keskustelua. Mikä on sopiva aihe ja mikä sopimaton. Saako selostaa, vai eikö saa selostaa ?

Minusta kuvasta syntynyt tarina syntyy katsojan päänupissa, ei kuvaajan kamerassa. Jos joku löytää kuvasta salattuja yhteyksiä ajankohtaisiin ja traagisiin tapahtumiin, ne ajatukset syntyvät katsojan päänupissa ja hyvin pitkälle hänen vastuullaan.

Jos taas joku selittää asioita, toistan vielä aikaisemmin sanomani; keneltä se on sitten pois ? Monet kirjoittavat tänne päivittäin useita sivuja omia ajatuksiaan. Ei sekään ole keneltäkään pois.

Keneltä se on pois, jos Tanja Poutiainen ei laskekaan kultaa kisoissa ? Keneltä se on pois jos Kimi kolhii autonsa ensimmäisessä mutkassa ? Kyllä se taitaa olla pois Tanjan ja Kimin tilipusseista. Mutta Tillmanille se ei tee kesää eikä talvea.

Samoin se, että joku täällä selostaa kuviaan, ei ole keneltäkään pois. Eihän tämä edes ole mikään kilpailu. Tämähän on paikka, jonne voi tulla esittelemään valokuviaan.

Kuvien pitäisi tietenkin olla uusia, juuri sillä viikolla otettuja ja 00.00 kellonlyömän jälkeen, aiheen julkistamisen jälkeen napattuja. Useimpien kuvat kuitenkin näyttävät olevan kansioista ja kovalevyiltä. Ja hyvä niin. Parempi vain saada kuvia näytille, keskustelua asiasta ja uusia ystäviä.

Napata kuva.... Itseasiassahan siinä painetaan suljinta... Napata kuva, ottaa kuva... niinpä. Kieli on edelleen sidoksissa vanhaan ja pelottavaan. Sieluhan siinä napataan pois kohteelta. Jotain kohde lähtemättömästi menettää kun kuvaan joutuu. Joskus tuntuu, että ajatuksemme ja mielipiteemme ovat myös 1800 -luvulta.

Tämä kuva on tammikuulta. Eikä nuo mitään helmiä oikeesti ole, vaan jäätä kasvihuoneen ikkunoissa , kuten jo sanoin.

Kokeilkaapas, kun seuraavan kerran kyläreissulla istutte jonkun sohvalla albumi kädessä ja kuuntelette selvityksiä. Kokeilkaapas sanoa, että anna minä vaan katson, älä selosta koko ajan siinä.

Valokuva-albumisulkeiset voitti lapsuudessa vain diasulkeinen. Silloin tosin isäntä joutui yleensä himmentämään huoneen niin pimeäksi, että katsoja saattoi rauhassa nukkua, jos nimittäin osasi pitää päänsä pystyssä eikä kuorsannut.

Suosittelen edelleenkin unihäiriöisille; diaprojektori hurisemaan sängyn viereen illalla. Viereen voi latoa GEBE -diasäilytyslaatikoita. Uni tulee varmasti.

Cocinar - tehdä ruokaa

Netin keskustelupalstalla sattui silmiini epätoivoinen avunhuuto. Nyt kun oma ruokahaluni viimeöisen taudin jälkeen hiljalleen alkaa palautumaan, eksyin ruokakeskusteluun. Tässä epätoivoinen uusavuton on lähtenyt hakemaan apua virtuaalimaailmasta ( punaiset vuoropuhelut ja haistattelut ovat suomi 24 keskustelijoiden, tummat tekstit taas Tillmanin omia ajatuksia).

Ainakin se selvisi, että meillä on ihan liikaa ruokaa, ihan liikaa keskustelupalstoja ja ihan liian vähän keskustelukulttuuria. Edes Tillman ei tahdo pysyä asiallisena kommenteissan. Tillman ei tietenkään kommentoinut puheenvuoroja muualle kuin tähän blogiin. Tillmanille jäi vielä epäselväksi se, onko lehtipihvi sittenkin liharuoka ?

auttakaa poika parkaa!!!miten tehdä vaikutus kasvissyöjätyttöön?helppoja resepti ohjeita..

Paljon löytyi hyviä iskureseptejä ja loistavia neuvoja. Aika nopeasti keskustelu muuttui kuitenkin tässäkin ketjussa mielenkiintoiseksi ja viihteelliseksi. Tiilmanin oksentamisesta herkkä vatsa vaan ei tahdo vielä oikein sietää hörönaurua. Pakko vain kippurassa kipristellä ja hihittää…Vaikka Tillmanin tekstikin on mitä sattuu, niin ensiksi poika voisi opetella yhdyssanajutut. Kannattaa pyytää joko reseptejä, taikka sitten ruokaohjeita.. Resepti ohje haiskahtaa vähän yhdyssanalta, mutta joka tapauksessa se on vähän outo termi. Isot alkukirjaimet tekevät ainakin runotyttöihin vaikutuksen. Ehkä myös kasvissyöjiin.

Sun on hyvä myöskin tietää, että jonkin aikaa vegaanina olon jälkeen moni herkistyy kaikelle lihan hajulle ympärillään, ei esim. voi kävellä liharavintolan ohikaan tuntematta pientä kuvotusta. Myös muista ihmisistä haistaa helpolla, jos tämä on syönyt lihaa, kalaa tai jopa juonut maitoa tai syönyt juustoa, ja tuo haju voi aiheuttaa voimakkaan vastenmielisyyden tunteen. Eli kannattaa varsinkin tutustumisvaiheessa yrittää varmistaa, ettei kehosi lähetä tuollaista raatoviestiä tytön nenään. Eli treffipäivänä voisi olla vegaaniruoka sinullekin turvallisempaa. Ainakin käy suihkussa ennen tapaamisia.

Tillman ymmärtää nyt. Olet sitä mitä syöt. Hyvä. Suikussa käymisen lisäksi kannattaa vaihtaa alushousut ja sukat , pestä hampaat ja käydä kiskomassa seinästä vähän rahaa. Kämppäkin kannattaa jättää siistiin kuntoon, sillä voi olla että onni suosii rohkeaa.

Kasvissyöjän mielestä lihansyöjä haisee pahalle ? ymmärsinkö oikein ? Ihmisillähän on semmoinen ominaistuoksu, en sit tiiä kuinka paljon ruokatottumukset siihen vaikutaa.

Ominaistuoksu … Hmm ominaispaino ja ominaislämpö ovat tuttuja , mutta ominaistuoksu ? No tietty jos asut hometalossa, niin kyllä sinun vaatteesikin haisevat homeelle. Viinikin tuoksuu ja viski. Koirakin oppii tuntemaan isäntänsä tuoksun.. Mutta älä syö kuitenkaan parsaa. Vanha kansa väittää, että siitä hikesi alkaa tuoksumaan kissanpissalta. Varo ainakin myöhemmin illan aikan hikoilemasta.

En kyllä tajua, mikä logiikka ja järki tuossa horinassasi on. Että olet liivatetta syövä kasvissyöjä? Syöt varmaan vielä kalaa ja kanaakin, ja kenties jopa jauhelihaa. Vastata ei oikeastaan tarvitse, ei kiinnosta, olet vain pöljä.

Joku ilmeisesti jossain viestissä on ehdottanut jotain papuhyydykettä ? Liivate on muuten kätevä aine. Koskenkorvasta ja valkoviinistä saa liivatteen avulla kesähyydykkeen, jota on kiva terassilla lusikoida . Tutisee kivasti sekä syödessä, että seuraavana aamuna.

Taasko sinun täytyy mellastaa sillä lihansyönnilläsi. Se ei todellakaan ole keskustelua aiheesta "kasvisruoka". Kala ei ole kasvis, ja kasvissyöjät eivät syö kalaa. Paina nyt jo se sinne porkkanaiseen päähäsi!

Nyt Tillman on kadottanut jonkun mielenkiintoisen kala-viesti tuosta välistä. Joku ilmeisesti on aikeissa ryhtyä luopioksi. Erotetaanko tässä jostain, jos vahingossa syö ?

Kyllä vegaanipojan kanssa onnistuu myös 69, ja kaikki muut elämän ilot on taattu. Sen sijaan raadonsyöjän kanssa käsipäiväkin tekee tiukkaa, eikä sellainen kelpaa kumppaniksi, ei edes baaripanoksi.

No nyt Tillman on kadottanut jo jotain todella keskeistä tässä kasvissyönnissä Pitääpä lukea tarkemmin. Ilmeisesti on ollut kyse lihan pistämisestä suuhun...

Niitä kun ei tunnu olevan nuoria ja fiksuja vegetaristipoikia kuin suuremmissa kaupungeissa. Meillä pikkukaupungeissa ei ole kuin eiioota. No, muutama on, mutta ne viedään käsistä heti ja ne kehityskelpoiset ilmeisesti pysyvät piilossa. Tiedoksi vaan siis vegepojille ja niiksi haluaville, että pysykäähän paremmin näkyvillä, että me tytöt löydetään teidät helpommin. Eihän se vegeys tietysti ihan ainoa kriteeri ole, mutta ERITTÄIN ISO PLUSSA! Ja minäkin vahvistan sen, että kyllä vegepojan kanssa riemu taataan, ettei varmaankaan tylsää tule eikä tartte yksinään sohvalla lätkää katella :)))

Nyt Tillmanilla on jo kova nälkä ja kiire jääkaapille. Ruokakeskustelu kiihottaa, - myös ruokahalua, niin hassulta kuin se ehkä tuntuukin. Otetaan tähän vielä ketjun viimeinen viesti. Se on lyhyt, mutta samalla aika napakka. Monet taisivat unohtaa se.

Ei rakkaus ole vaikutuksen tekemistä !

Enfermo - sairas

Sairaan hyvä olo. Verrattuna ainakin viime yöhön. Tillman on nimittäin kamppaillut vatsataudin kourissa koko viime illan ja juuri loppuneen yön. Kuolema tuli noin puolentunnin välein.

Toinen oksennuspaikka on suunnattu viisaasti kohti Mekkaa, toinen taas aivan vastakkaiseen suuntaan. Minun käskettiin vallata se alttari, jolta voin pyllistää kohti Islamin pyhää paikkaa.

Sairauden kourissa ihminen arvostaa suunnattomasti terveyttä. Hän on valmis käymään asiasta kauppaa kaikkien kanssa, joilla vaan voisi olla kykyä ja halua helpottaa oloa.

Olen syönyt aamuyön tunteina sinistä vaaleaa maitosuklaata muutaman palan ja juonut keltaista Jaffaa. Molempien lääketieteellinen arvo lienee plasebo-tabletin luokkaa. Mutta sanomattoman hyviltä ne maistuvat silloin kun vatsa alkaa ensimmäisen kerran sietämään jotain.

Olen kuitenkin hinautunut sorvin ääreen. Nuoriso odottaa. Ja kukapa opettaja voisi vastustaa kiusausta, kun tiedonjanoiset avainasiakkaat odottavat silmä kirkkaina opettajaa, jotta tämä osallistuisi heidän arvotuotantoketjunsa luomiseen ja tiedonnälkänsä tyydyttämiseen.

Mutta kaiken kaikkiaan voi vain todeta taas kerran, että ei se ihme ollut, jos oli paha olo, kun maha oli täynnä oksennusta.

Jätämme kuvottavan aiheen rauhaan.

Aamulehden palstoilla vertaillaan jo Virkkusta ja Kataista itse Paavoon. Puheenvuoro on otsikoitu ” Kokoomus nahkurin orsilla”. Tässä nyt näyttää käyvän niin, että lehti, jutun kirjoittaja ja muukin väki on etääntymässä lausahduksen alkuperäisestä merkityksestä.

Alun perin tuo iskevä toteamushan tarkoittaa jotain sellaista kuin että, olemme kuoleman jälkeen kaikki samassa asemassa. Meitä ei enää erota toisistaan kukaan, kun orsilla roikumme.

Alikersantti Lahtinen käytti termiä kohtuullisen napakasti. Pääministeri Lipponen käytti sitä vähän epämääräisesti poliittisena varoituksena ja uhkauksena ja nyt sitten Kokoomuksen lehtimiehet käyttävät sitä niin kuin se olisi jokin suurikin kunnia, nahkurin orsilla roikkua.

No Tillman juo Jaffaa. Vielä tänä yönä ei vatsahaava puhjennut. Vielä tällä kertaa taisi kyseessä olla tavallinen vatsainfulenssa. Vielä tällä kertaa tässä näyttää elämä vähitellen voittavan.

Sattuneesta syystä ja häveliäisyydestä en laita tähän viime yön tapahtumista kertovaa kuvaa.

Pintar - maalata

Lehmistä ja Terijoen hallituksesta siirrymme tänä aamuna taiteen pariin. Luomistyön vimmassa kunnon taiteilija ei useinkaan jää toimettomaksi, vaikka välineitä ja tekotarpeita olisi vähän laisesti tarjolla.

Taiteilija Tim Patch ei ole jäänyt seuramaan tumput suorana maailmaa, vaikka pensseleistä on pula. Hän maalaa peniksellä. Taiteilijanimeltään tämä kaveri on Pricasso. Melkein tässä voisi osittain puhua jo käsitteestä ”taidetta ilman käsin” . Tosin kuvissa taiteilija taitaa ainakin osittain ohjata ”pensseliään” kädellään.

Täällä voitte käydä katselemassa ”sutimista”. Parempaa jälkeä Pricasso tekee kuin Tillman, jolla koulussa piirustus oli aina 6 taikka 7.

"I use acrylic paint water based so it washes off easy if paint gets up it Just piss it out, the only problem I have is the acidic properties in paint eating away the skin especially if I have it constantly submerged in paint, so I make a bit of performance of washing every 10 minutes."

Niin. Pitäähän pensseli tosiaan pitää puhtaana. Ja jos liikaa maalaa, niin voi nahka lähteä sutista. Hyvä on myös olla tarkkana siitä, että vesiohenteisten joukkoon ei vahingossa joudu muita maaleja. Siinä voi nimittäin puhjeta laulunlahjatkin kukkaan kun pensseliään puhdistaa tinnerillä tai tärpätillä.

Tillmanilta puuttuvat sekä piirtämisen , että karaokelaulun lahja. Opiskelijat ovat luennoilla usein epätoivon partaan kun yritän ”havainnollistaa” jotain käsitettä piirroksella. Yleensä varmistan asian sillä, että kerron aina tarkasti, mitä kuvan pitäisi esittää.

Karaokessa olen päässyt pari kertaa enkelikuoroon pyörittämään kättäni ja aukomaan suutani sillä ehdolla, että ääntäkään ei tule.

Olen aloittanut laulajanurani kansakoulun laulunkokeissa. Sinne myös urani päätin. Kansakoululaitoksen ensimmäisen vuoden opetussuunnitelman keskeiset sisällöt olivat saaneet minut jotenkin luulemaan, että laulunnumero korreloi suoraa laulajan äänen voimakkuuden kanssa.

Karjuin siinä määrin lujaa harmonin vieressä, että opettaja sekosi soitossaan ja ryhtyi ulvovaan nauruun. Iltasella hän vieläpä soitti asiasta kotiin ja selosti vanhemmilleni tapauksen juurta jaksain.

Sittemmin asiaan on palattu kaikissa suvun juhlissa aina kun on tarvittu hyvää tarinaa kahvin ja kakun painikkeeksi.

Kuva on pöllitty myös täältä

El pueblo unido jamas sera vencido

Ministeri Henna Virkkunen on sanonut samat taikasanat kuin Ministeri Jyrki Katainen. Jos nämä taikasanat sanoo, pitää palata lähtöruutuun, jättää pari heittokierrosta väliin ja maksaa kassaan hyviä sanoja. Näin näyttää pelin säännöissä lukevan.

No molemmat ovat jo palanneet lähtöruutuun ja pyytäneet anteeksi puheitaan. Virkkunen ehti jo maksaa kassaankin kehumalla tämän päivän erkkolaisessa pääministeri Vanhasta. Tillman odottaa innokkaana, mihin väliin ministeri Katainen sovittaa myötämielisen eleensä.

Tillmanin lähipiirissä on aina totuuden puhujia rakastettu. Isänikin otti aikoinaan hyvin selvän ja kirkkaan kannan ns. Terijoen hallitukseen. Meillä nimittäin ristittiin yksi musta-valkoinen kollikissa Otto-Ville Kuusiseksi. Tavallisina navetta-aamuina sitä kutsuttiin aamulypsyn aikaa Otto-Villeksi.

Jos taas traktorin takarengas oli sattunut puhkeamaan, mulli puhaltanut itsensä hengiltä taikka reporadiossa sattunut illalla olemaan kantaaottava paneelikeskustelu, Otto-Villeä kutsuttiin Kuusiseksi ja se sai olla tyytyväinen, jos yleensä sai maitoa.

Meille ostettiin myös 60- luvulla lehmä, jonka nimeksi laitettiin Hertta. Se oli kova tulemaan kiimaan ja loi syntymättömiä vasikoita melkein joka toinen kerta. Muut kerrat se sitten makasi poikimahalvauksessa. Tillman on osaltaan vähän katkera tästä lehmästä, koska se kuulemma ostettiin allekirjoittaneen lapsilisärahoilla.

Turha on siis napista ja ärhennellä. Ainakin Lalli-lehden ja Maalaisliiton vaikutusalueella on aina ymmärretty arvostava ja asiallinen suhtautuminen työtätekevän kansanosamme yrityksiin itse ohjailla onneaan ja työnsä saavutuksia.

Usein jouduimme viattomina lapsina hurraamaan ankarina lakkokeväinä 1970-luvun alussa isämme kanssa television ääressä. Isäni kannusti ja vaati meitä lapsiakin kannustamaan punaisia marssivia lakkorivistöjä. Maatilan kehittämiseen otetut lainat nimittäin sulivat semmoisessa menossa syntyneen inflaation ansiosta muutamassa vuodessa pois.

Vieläpä armeija-aikana työtätekevät voimat auttoivat Tillmania selviytymään ankarasta asepalveluksesta ja kurikoneiston ahdistuksesta. Rankan palvelusviikon jälkeen oli mukava lähteä lomille, mutta usein suuri univelka painoi silmiä ja autolla ajosta ei tahtonut tulla mitään. Demokraattisten voimien avustuksella siitäkin selvittiin.

Kun laittoi ns. pioneerilapion penkille takapuolensa alle ja kasettisoittimeen Kaisa Korhosta, olo oli virkeä ja pirteä koko kotimatkan. Ei tullut uni silmään.

Yhteistä kansaa ei voi koskaan voittaa

La Moda - muoti

Nuoren koulutytön kuolemasta näyttää syntyvän moraalista vääntöä. Osa mielipiteensä julkaisseesta haluaa odottaa pullon sisällön ja tytön tutkimista. Osa taas on epätietoinen kiusaamisesta taikka mallikurssien tarpeellisuudesta. Osa on taas sitä mieltä, että nuorisolla menee ihan normaalisti.

Tillman ei ota kantaa asiaan. Aamun erkkolaisessa kerrotaan ruotsalaisteineistä, jotka ovat aloittaneet menestyksensä varhain ja kauniisti kuorrutettuina. He ovat tuotteistaneet itsensä vähän toisin. Mallimaailmassa hekin taitavat liikkua ja lukio sujuu siinä sivussa vasemmalla kädellä noin vain. Kävijälaskurit tikittävät ja maailma on kaunis. Käykää tekin auttamassa tyttöjä uran alkuun. Tai vain muuten katselemassa.

http://www.kissies.se/

http://blondinbella.se/index.aspx

http://kenzas.se/

Näin äsken Arvi Lindin !

Kopioin äsken yhtä filminpätkää vanhalta video-nauhalta cd:lle, jotta voin näyttää nuorisolle opetuksen lomassa virkistävää elävää kuvaa näillä uusilla data-tykeillä.

No olin jättänyt koneet rauhassa kopioimaan , ja kun palasin, homma oli jo valmis. Tarkastin kuitenkin varmuuden vuoksi että kaikki oli lopputeksteihin asti tallentunut. Hyvin oli.

Ja oli tullut vielä päivän uutislähetystäkin 10 minuuttia. Hieraisin vähän silmiäni. Nuori Arvi Lind paukutti kesäpuvussaan madonlukuja. Suomen teollisuudella menee tosi huonosti. Uusia työttömiä on taas 100 000 lisää. Neuvostoliitossa on annettu vapaa matkustusoikeus. Lennonjohtajat ovat menossa lakoon. Jugoslaviassa kroaatit haluavat oman valtion.

Vihdoin tajusin. Katson nyt maailmaa aikakoneessa. Ollaan vuodessa 1992 tai jotain sitä luokkaa. Taisi nyt käydä niin, että varsinainen materiaali jää näyttämättä ja näytänkin tämän leikkeen nuorisolle siitä maailmasta, jossa 2 -vuotiaina he ensimmäisen uhmaiän myrskyissä yrittivät tapiseerata aamupuurolla lapsuuden keittiönsä. Näytän heille, kuka oli Arvi Lind. Näytän heille, millainen miehen kevätpuku oli silloin. Näytän heille, että tuostakin sentään selvittiin.

El lunes - maanantai

Viikonloppu on valumassa väkisin läpi käsien. Aamun työt odottavat. Havahduin äsken siihen kauhistuttavaan asiaan. Ohjelmassa on sosiologiaa ja myöskin yksilön käyttäytymisen perusteita. Pitäisi saada nuoriso miettimään omaa touhuamistaan ja sitten myös sitä, miten he meinaavat integroitua yhteiskuntaan.

Vaimo integroituu illalla perheeseen. Minun pitänee häätää lattialta sitä ennen joitakin leivänmurusia ja villakoiria keskuspölynimurin kitaan. Sillä tavoin integroituminen sujuu vaivattomimmin ja vähäisin kummasteluin. Nyt ei nimittäin tarvita mitään ylimääräistä.

Edessä on koko kevään kauhistuttavin viikko. Se on helppo oivaltaa 30 vuoden kokemuksella. Tämä periodi on koko lukuvuoden pahin. Ja tämä periodi päättyy vasta viikon 8 perjantaina. Tuo viikko 8 on täynnä tenttejä ja muuta siedettävää kun taas tämä viikko 7 on erittäin täynnä päättyviä opintojaksoja ja kuten jokainen opettaja tietää, jakson loppupäähän tulee yleensä hässäkkää ja kiirettä.

Ensi viikosta pitää siis selvitä jotenkin. Huomisesta espanjan sanakokeesta tuskin selviän, sillä en ole tehnyt asian suhteen vielä mitään. Ehkä illemmalla vielä ehtii tehdä.

Äsken kävin kuitenkin edes vähän harrastamassa mielen virkeyttä. Kirjastossa oli Lainan-päivän myyjäiset ja talo täynnä väkeä. Ostin nuorelle miehelle 10 -osaisen Suomen sota 1941-1945 kirjasarjan . Sarja on puolihyllymetriä pitkä ja nahkaan sidottu.( Huom. Tietenkin kluuttia ja kangasta ja vain nahkamainen selkäjäljitelmä).

Yhden osan kirjastoihmiset olivat onnistuneet hukata. Nuo yhdeksän kirjaa maksoivat euron kappale. En pitänyt hintaa pahana. Jos jollakin siis nyt sattumalta on hyllyssään em. kirjasarjasta juuri tuo puuttuva osa numero 6, olisin kiinnostunut. Itselleni ostin yhden kappaleen H.J Nortamon koottuja ynnä yhden laivastoseikkailun 200 vuoden takaa.

Lukemaan en ole nyt ehtinyt. Erehdyin lukemaan viime viikolla Ilkka Remeksen toimittamaa aikuisviihdettä. Semmoinen jotenkin tappaa muutamaksi päiväksi lukemisen totaalisesti. Eikä ole oikein aikaakaan. Tämän viikon merkinnät saattavat olla täälläkin lyhyitä ja hermostuneita.

El certamen literario - kirjoituskilpailu

Pienenä olin haka raittiuskilpakirjoituksissa. Niitä järjestettiin 1960-luvun alussa kansakoulun alaluokilla. Ja niistä sai palkintoja.

Opettaja innostutti hyvissä ajoin meitä tähän kilpailuun. Samalle viikolle oli järjestetty yleensä myös muuta asiaan kuuluvaa rekvisiittaa ja ohjelmaa.

Raittiusliiton matkasaarnaaja tuli säännöllisesti esittämään turmio-aiheisia mustavalkoisia rainoja. Lukijoille tiedoksi, että rainat olivat mustavalkoisia diapositiiveja, jotka olivat kehystämättöminä monen dian rullassa. Meno kuvissa oli usein aika rajua. Meille näytettiin mustavalkoisia piirustuksia 1700- Lontoosta. Niissä ginipullot olivat tuhmien naisten käsissä ja kaiken sorttinen irstaus ja huono elämä lapsenkin aistittavissa. Yleensä rainan loppupuolella senkertainen turmiolantommi sai jonkin sortin palkan raittiudestaan ja kääntymyksestään.

No mukavahan se toisaalta olisi vieläkin tiivis koulupäivä katkaista sillä, että matkasaarnaaja tulisi valistamaan meitä elämän vaaroista ja nautinnoista. Minuun teki aina lähtemättömän vaikutuksen se, kun näillä oli tapana lukea 2 tuntinen esityksensä paksusta vahakantisesta vihkosta. Asia oli kirjoitettu mustetäytekynällä ja usein ilman kappalejakoa. Sinä eetos olisi katkennut tauoissa.

Yleensä sitten samalla viikolla parin päivän kuluttua olivat itse raittiuskilpakirjoitukset. Tärkeää itse kirjoituksessa oli se, että olipa aihe mikä tahansa, siihen piti saada ympättyä irstasta menoa ja huonoa elämää. Kirjoituksen loppuun piti rakentaa sitten parannus, tai ainakin toivo sellaisesta ja maalailtava muutamalla lauseella vielä jokin yleispätevä raittiusohje ylösrakennukseksi ja arvostelijoiden vakuuttamiseksi.

Minä pärjäsin oikein hyvin, yleensä voitin. Palkintona oli aina hyvää tarkoittava ja nuorisoa kasvattava kirja. Se ymmärrettiin hyvin, että ne ovat lukumiehiä, jotka kirjoituksissakin pärjäsivät.

Mutta korrelaatio tulevan suhteen oli huono. Menestys ei tehnyt minusta raitista. Eikä kirjailijaa. Ihan katuojassa tässä ei nyt sentään olla, mutta kyllä harrastus väkijuomien parissa on jatkunut tiiviinä ja innostuneena. Pahaa pelkään, että noilla kilpakirjoituksilla aikoinaan kylvettiin siemen tähänkin asiaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni saatoin kilpakirjoituksissa viinan avulla saavuttaa ihailua, menestystä ja kunniaa. Luultavaa oli, että sen vuoksi murrosiän kuohuissa asiaan piti uudelleen tutustua.

Jos lukija luulee, että tämänpäiväisen päreen aihe jotenkin liittyy tämän viikonlopun kesäleskeyteeni, lukija on aivan oikeassa. Oikein tiiviisti liittyy.

La parada de autobus - bussipysäkki

Linkitin tuohon sivupalkkiin iloksenne toisenkin sivuston. Olen herkällä mielellä ja paljastan vähitellen salaisuuksiani tänä iltana.

Bussipysäkki on , paitsi jumalattoman hyvä Marilyn- elokuva, myös Tillmanin yksi harrastus. Olen kuvannut matkoillani noita. Rakentajat ovat halunneet tehdä niistä onneksi erillaisia. Maailma on täynnä upeita katoksia. Ne odottavat vain matkaan lähtijää. Mutta varaa mukaan aikaa ja rauhallista mieltä. Katokset ovat täynnä vielä kateissa olevaa Kalevalaa. Siinä herkistyy kylminkin sydän.

El fin de semana - viikonloppu

Olen tänään hyvin kiireinen. Vaimoni nähkääs lähti viettämään naisporukassa kylpyläviikonloppua ja jätti minut kahdeksi vuorokaudeksi oman onneni varaan. Tyhjään taloon. Vapaa-ajastani olen nyt jo tuhlannut useita tunteja turhuuteen, eli luentojen pitoon. Minulla on kiire päästä nauttimaan viikonlopusta.

Hän epäili, josko minun aikani tulee pitkäksi ja aktiviteeteistä köyhäksi. Yritin vakuutella, että idearikas keski-ikäinen mies ei toimettomuuteen kuole. Itse asiassa viikonlopuksi on paljon mukavia asioita suunnitteilla. Jo nyt koen itseni vähän stressaantuneeksi, sillä kaikkea ei vaan ehdi viikonlopussa tehdä.

No joitakin kuvia olen siirtänyt kaikkien katseltavaksi. En ole edelleenkään tyytyväinen Wordpress – alustan nopeuteen. Kuvat lataantuvat minusta älyttömän hitaasti vaikka olen yrittänyt pitää ladatut tiedostotkin pieninä. No jos kärsivällisyytenne riittää, niin täällä on kuvia näytillä. Monet niitä ovat teille jo tuttuja tästä blogista, mutta kyllä sinne uusiakin kuvia tulee heti kun ehdin niitä siirrellä sinne. Tuossa sivupalkissa on linkkikin sinne.

Tänä viikonloppuna ajattelin kuitenkin touhuta muutakin kivaa. Yritän esimerkiksi koota joitakin muualle kirjoittamiani juttuja yhteen paikkaan.

Tuo Tea for Tillman – alusta saattaa muuttua tänään taikka viikonloppuna muuntaja - blogiksi. Pitää vain olla tarkkana. Viimeksi meinasin hävittää koko blogin ja kaiken sisällön.

Tänään olen oikeastaan vain ehtinyt blogionnittelemaan. Aamulla näin, että blogirolliini on syntynyt perheenlisäystä. Pääsin elämäni ensimmäisen kerran onnittelemaan blogin kautta tässä asiassa. Käykää tekin osallistumassa perheen onneen.

Lisää kuvia ja tunnelmia, jahkaa saan sorvin sammutettua ja lumityöt tehtyä. Pitää siivota pöytä ja kasata maanantai puikkoihin. Nyt ei viikonloppua tuhrata luentojen valmisteluun. Pidän teidät tunnelmien tasalla.