torstaina 12. marraskuuta 2009

Var är det här ?

Mikael Junger uhkaa lopettaa FSTV –kanavan, ellei Yleisradiolle löydy mistään lisää rahaa.
Monet poliittiset toimijat ovat vaatineet Jungerin poislähtöä, ellei ohjel-miin ala löytyä lisää rotia. Mielenkiintoinen tilanne.
Ongelmaksi asian tekee se, että Yleisradion parasta ohjelmaa lähetetään juuri FSTV- kanavalla, jonka katsojista suurin osa taitaa olla jo suomenkielisiä. Ainakin minä katselen mielelläni Bettina S – ohjelmaa ja kuolaan ruudun ääressä joka kerta kun Strömsö –ohjelma tulee. Miten joku osaa tehdä niin nautittavia ohjelmia niin nautittavista asioista.
Ruotsinkieliset ohjelmat televisiossa ja ulkomaalaisten ohjelmien, varsinkin elokuvien tekstitys ovat kantaneet hyvää hedelmää viimeisten 40 vuoden aikana. Riippumatta nyt ollenkaan siitä, mitä ajattelemme ruotsinkielisestä vähemmistöstämme, heidän olemassaolonsa, kielensä ja Suomen leppoisa kielipolitiikka ovat edesauttaneet sitä, että väestöllä on suhteellisen hyvän kielitaito ja yhteiskunta on pystynyt kansainvälistymään kivuttomasti.
Katselin kerran Etelä –Virossa hotellin televisiosta länkkäriä, jossa John Wayne kyseli kummissaan, Kus o mu hopunen ? Tai ainakin siltä se kuulosti. Hyvä länkkäri menee semmoisella pelleilyllä ihan pilalle.
Tillmannin suvun alkuperäinen sukunimi 1920- luvulla oli muuten Lindqvist. Aika monella meillä on pinnan alla jotain pientä kielipoliittista nöyhtää, kun vähän raaputetaan.
Minun traumaattisemmat kielikokemukseni ovat tietenkin keskikoulusta. Kunnioitettu ruotsinopettajani oli neiti-ihminen, huomattavasti yli säädetyn eläkeiän, luultavasti noin 70 -vuotias ja erittäin suuresti hurahtanut merimieslähetystoimintaan.
Hänen opetusmetodinsa olivat suoraa lukkarin koulusta. Joka tentin jälkeen tentti selitettiin sanasta sanaan oikeaan muotoon ja sitten oli kaksi päivää aikaa opetella koko tentti ulkoa. Tentistä järjestettiin sitten uusi tentti, jossa tentti piti osata kirjoittaa ilman papereita, ulkomuistista, sanasta sanaan.
Hänen arvosteluasteikkonsa oli muuten normaali, mutta jos sai 4:n saattoi korottaa sen 5:ski ostamalla 4 merimieslähetyksen hyväksi myytävää postikorttia. Jos sai kolmosen, kortteja oli ostettava 8 kappaletta. Muistelen, että niissä opinnoissa rahamiehet pärjäsivät oikein hyvin. Minä köyhänä jouduin pänttäämään ja sain lieviä frustraatioita.
Erityisen painostavaa oli kyseisen ladyn opetus silloin kun hän opetti meille vaatekappaleita. Hänellä oli tapana päiväkirjan kirjoittamisen jälkeen nousta tuolistaan ja kiskaista tummanruskea hameensa korviin ja kysyä meiltä: Vad är det här ?
Oikea vastaus oli useimmiten: Det är en underkjol. Useimmat meistä eturivin pojista olimme kuitenkin ujoja ja turmeltumattomia, joten suljimme visusti silmämme esityksen ajaksi ja veikkasimme alushametta, näkyi sitten mitä tahansa.
Sana on painunut mieleeni lähtemättömästi.
Tervetuloa lukijaksi Lomautettu insinööri AMK

7 kommenttia:

Verna kirjoitti...

Hehee... : D Traumatisoivaa ruotsinopetusta... : )))

Komppaan FST:n puolesta; sieltä tulee todella laadukasta ohjelmaa, jota katsoisin, vaikkei perheessämme olisi suomenruotsalaista perheenjäsentä.

FST:n tarjonta on piristävä poikkeus kaupallisten kanavien toisiinsa sekoittuvien "hömppäohjelmien" joukossa. Toki jokaiselle täytyy olla jotain katsottavaa, mutta toivon todella, että FST vähemmistön edustajana saa jatkaa kulkuaan.

Lomautettu Insinööri AMK kirjoitti...

:) Sulla on ollut sitä todellista pakkoruotsia.

Minä olen myös samaa mieltä FST:n kanssa. Etenkin tanskalainen Klovn-sarja kolahtaa ja on parasta tv-viihdettä tällä hetkellä. Ja se keskusteluohjlme, missä Stan Staanilla ja Heli Roiha olivat... Silkkaa parhautta. Siksi vaadinkin, että YLE1 ja YLE2 lopetetaan ja jätetään FST ja Teema. Taatusti isommat säästöt tulevat. Ja katsojat pysyvät tyytyväisinä!!!

Tillman kirjoitti...

FSTV - on siinä mielessä hyvä kanava, että siellä ei esitetä ollenkaan sietämätöntä kohellusta.

Jotkut kanavan lastenohjelmista ovat minulle vähän vieraita ja koomisia, mutta koska oma jälkikasvu on jo yli 20 v ja lastenlapsia ei vielä ole, minun puolestani voivat olla ihan tuommoisia.

Sanna kirjoitti...

Parhaat ohjelmat tulee FST:ltä,Teemalta ja YLEn ykköseltä. Mainosteeveitä katson niin vähän, että tunsin itseni taannoin suorastaan ääliöksi jossain kuluttajakyselyssä, missä kyseltiin, minkä tuotteen mainoksia olen nähnyt. No, kuluttajahan olen minäkin.

Ruotsinopetuksesta; mejän ope oli hikinen vanhapiika, joka ei voinu olla hihittämättä, kun kirjassa luki "Erik har en gummi". Mitä frustraatioita sillä sit mahtoi olla...

Tillman kirjoitti...

Teemaltakin tulee hyviä ohjelmia.

Meillä riittää kappelikanavia pitkälti toista kymmentä Teeman jälkeen, mutta en ole koskan katsonut muita kuin JIM nimistä pari kertaa.

Amerikkalaistyyliset ohjelmat ovat minusta vähän outoja ja ihmeellisiä.

Stina Simasuu kirjoitti...

Stromsötä minäkin katselen. Ja sitten viime talvena sieltä tuli erittäin hyvä sarja 'Rakkauden sanomaa'. Jos se joskus tulee uusintana, katsokaa ihmeessä.

Tirlittan kirjoitti...

Tipahdin tuolilta naurusta jo heti aamusta ja juttusihan sen sai aikaiseksi. Kiitos Tillman!;) Muutoin olen sitä mieltä, että FST-kanavalta tulee hyvää ohjelmaa, ja surku on jos se lopetetaan...