Vihreillä ei ole kuulemma kantaa poikien ympärileikkaukseen. Toiset vihreät ovat sitä mieltä, että voisi hyvin leikatakin ja toiset taas sitä mieltä, että ei pitäisi. Valtakunnassa on kuitenkin kaikki hyvin siinä mielessä, että vihreillä on selvä kanta tyttöjen ympärileikkauksiin ja ydinvoimaan. Silti he ovat mukana touhuamassa hallituksessa kaikenlaista. Takavuosina kotipuolessa kerrottiin somaa urbaanitarinaa siitä, mikä kohtalo odottaa juutalaisyhteisössä pojilta poisleikattuja esinahkoja. En rohkene sitä kertoa nyt tässä, sillä juttu epäilemättä tulkittaisi niin, että minä arvostelisin Vihreät - nimistä puoluetta, tai sitten minun tulkittaisi syyllistyneen uskontokunnan halveksimiseen. Pyhämiesten päivänä minulla on sentään sen verran tolkkua, että kirjoitan jostain muusta. Kävin haudoilla. Siellä ei ole pelkoa Hallowen- humpuukista eikä muustakaan metelistä. Omaiset odottavat rauhallisina ja hiljaa vierailijoita. Vanhat hautakynttilät ovat huurteessa ja kumollaan, kiven tekstikin on huurtunut ja kivirivien väleissä näkyy ihmisten jälkiä maassa. Action on maltillista ja vähän jäykkää. Kylmä hautausmaa saa aikaan vilua ja virtsarakon toimintaa. Pitkään ei jaksa haudoilla jutella kuulumisia sillä puhekaverit ovat hiljaisia. Isäni soitti ja sanoi ampuneensa tänään hirven kunnioitettavassa 80 vuoden iässä. Hän sanoin hirven pysähtyneen 110 metrin päähän sopivasti, ettei vanhan miehen tarvinnut enää juoksevaan hirveen ampua. Hän sanoi hirveä metsästä tien varteen raahatessa tulleen lämpimän ja kuuman olon. Hänkin myönsi haudoilla tottuneensa vilpoisempiin keleihin. Taidatte odottaa malttamattoman, koska pääsen sekavassa kirjoituksessani takaisin esinahkoihin. Semmoinenhan on tapa. Kirjoitus tuodaan takaisin kotiin ja liitetään alkuperäiseen teemaan vähän toisessa muodossa. Sillä tavalla saadaan rakenne ehjäksi. Turhaan odotatte. Tänään tämä teksti ei kerää omia jälkiään, tänään emme palaa aiheeseen. Tänään en lopeta kirjoitusta edes nahkoihin taikka esivaltaan. Lopetan menestykseen. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan siniseksi maalatussa talossa asuu äveriäs ja menestynyt perhe. Siinäpä meille pohtimista. Vihreässä talossa taas asuu rakkaus. Paitsi Matti Vanhasen vihreässä talossa ei asu, sillä siitä lähti puoliso nostelemaan. Tillman asuu kellertävässä tiilitalossa. Siitä ruotsalaiset eivät olleet saaneet mitään asiaa tutkituksi tai selvitetyksi.
7 kommenttia:
No mitä niille tapahtui??!!! Syötettiin tietty jollekin.
Tämäkin asuu kellertävässä talossa, mutta naapurit maalas jokusen aikaa sitten vihreän talonsa siniseksi.
... eikä ole ihme, että sininen ei minusta ole kovin mukava väri... naapurilla on muuten kolme lasta ja PT Cruiser.
No ei se sininen talo oikein sovin minunkaan silmiini. Ainakaan kirkkaan sininen.
Pohjois-Suomessa ja kaikkialla muuallakin, missä on pitkään oltu ilman öljyvärejä, ihmisten värinälkäisyys saattaa ryöstäytyä oikeiksi väriorgioiksi, mikäli maalitehdas on ymmärtämättömyydessään laittanut värikarttaan kaikki mahdolliset värit.
Esinahat levätkööt vielä. Palataan asiaan ehkä toisessa päreessä
Kai niitä nahkoja on leikelty maailmalla kautta historian enemmän kuin täällä Suomen korvissa, ja ihan käyttökelpoisia pelejä niistä silti on jäänyt. Paljon iloa kantajilleen yhteisen taipaleen varrella tuottaneet.
Sitä paitsi yllättävän paljon pieniä (ja vähän isompiakin) poikia joudutaan tuunaamaan terveydellisistä syistä. Pitääkö sekin nyt kyseenalaistaa, tai peräti kieltää?
Asia on ilman muuta näin. Terveydellisistä syistä ilman muuta, henkilökohtaisista, ilman muuta ja uskonnollisista ilman muuta.
Ongelma on vain siinä, että vihreät ovat kykenemättömiä muodostamaan kantansa poikien kohdalla. Tyttöjen kohdalla heillä on selvä kanta.
Se minua ihmetyttää.
Niin no, tässä se taas kerran nähdään miten tärkeää olisi tutustua ennen mitä tahansa kokousta esityslistalla oleviin aiheisiin mahdollisimman perusteellisesti.
Sitten tietäisi.
Ja epäilenpä suuresti, että olisi siellä salissa joku "super tuned" eli tuunattu mallikin ollut henk.koht. kokemuksineen. Ei vain kehdannut tunnustaa.
Kylla, luultavasti niin se on
Lähetä kommentti