Viestintä on taitolaji. Sen onnistuminen riippuu ajasta ja paikasta. Usein mukana on annos puhdasta sattumaakin. Eilen olimme hotellilla ystävän 50- vuotispäivillä. Vaimo lupasi ajaa, joten blogin kirjoittajalle jäi mahdollisuus matkustaa rajoitteista vapaana sillä ajoneuvon puolella, jonne ei polkimia ja rattia oltu asennettu. Saavuimme hotellin pihalle hyvissä ajoin, mutta jäljellä ei ollut enää kuin hajanaisia ja hyvin ahtaita parkkiruutuja. Puolison parkkeeraus epäonnistui reippaasti ja kulkuväline jäi poikittain ahtaaseen ruutuun. Yöllä kaikki naapuriautot olivat jo lähteneet ennen meitä liikkeelle, joten poislähtö onnistui hyvin. Aamulla sitten eilen kotiutunut teologitytär lähti samalla autolla sunnuntaikirkkoon. Hänelläkin oli ollut vähän kiire tyhjällä kirkon parkkialueelle, joten pysäköinti osui viivojen päälle ja saattoi olla autokin vähän vinossa. Jumalanpalveluksen jälkeen auton takaikkunan pyyhkijän sulan alta löytyi lappu, jossa oli teksti ” Vitun huora, opettele parkkeeraamaan” Sunnuntaipäivää tässä nyt vietetään ja pohditaan, kumpi perheen naisista on tämän viestin saanut. Molemmat parkkeerasivat sietämättömän huonosti. Molemmat ovat naisia, mutta kieltävät ehdottomasti lapussa esiintyneen ammatin. Mielenkiintoinen kysymys onkin se, kumpi sosiaalinen yhteisö on viestin lähettänyt: ravintolayleisö vai tuohtunut kirkossakävijä. Olisiko lappu kestänyt paikallaan yön ajelemisen ? Rekisterinumeron perusteella saa helposti selville sen, että auton omistaa nainen. Hänen elämäntapojaan on kuitenkin vaikeampi selvittää, ellei sitten huono parkkipaikka-suoriutuminen jonkun mielestä indikoi huolimattomuudesta sukupuolielämässä. Toisaalta harakanvarpailla kirjoitettu teksti lapussa näyttäisi vanhan miehen käsialalta. Kirkkoväärtin tekstiltä. Toisaalta taas nykynuoriso kirjoittaa miten sattuu ja kummallisin kirjaimin. Vähän sama juttu tässä nyt on kuin vaaliraha-asiassa. Tiedetään, että joku on väärin tehnyt monessakin paikassa ja asiassa, mutta ei tiedetä tarkkaan kuitenkaan ketä syytettäisi ja mistä.
5 kommenttia:
Olisikohan kyseessä molempien sosiaalisten yhteisöjen satunnaisasiakas? Toisaalta: viestintätyylihän kertoo viestivän pään sisällöstä eikä vastaanottajalle nimetyistä ammatillisista valmiuksista. Molempia voi halutessaan opiskella, sekä parkkeerausta että viestintää.
Tää on mainio kirjoitus!
Ei syntynyt myötähäpeää, vaan myötätuntoa parkkeeraajan taidolle, sillä itse olen varmaan tämän seudun huonoin pysäköijä.
Mutta vaikka pysäköintipaikkamme kaupungissa on talon seinustalla, en ole ikinä töräyttänyt autoa seinään. Päinvastoin kuin mieheni, joka hajamielisyyksissään painoi kaasua kun piti painaa jarrua. Kyllä siinä sitten selityksiä piisasi. Mutta itse hän jälkensä korjasi, vasaralla ja maalilla. Vain lamppu meni uusiksi. Kummallakin terveys säilyi. Se on mielestäni lieventävä seikka. :)
Naisväki on selvinnyt yllättävän kivuttomasti asiasta.
Lopultakin asiassa saattaa olla mukana aimo annos kasvatusta ja kehityksen siementä.
Kohentnut parkkeeraustaito saattaa pitkässä juoksussa tuoda korjauskulusäästöjä.
Toiseksi viesti saa pohtimaan sitä, miksi juuri tuo nimitys annetaan naiselle, jolle halutaan esittää tiukka vastalause.
Jos minä olisin parkkipaikalla epäonnistunut ruutuun sijoitumisesta, ja takalasissa olisi ollut viesti, "VITUN GIGOLO, OPETTELE PARKKEERAAMAAN" olisin ehkä jopa ollut vähän otettuna saattanut jopa kehumisista nauttia.
laputtajan rike oli monin verroin vakavampi kuin parkkeeraajan
Virkavallan anastus on rikos. Joku on ottanut poliisin tehtävän huomauttaa liikennerikkeestä. Tyyli on, sanoisinko, erilainen kuin ehkä poliiseille sopii.
Lähetä kommentti