Juttelin tänään tyttäreni kanssa sosiaalisesta mediasta ja sen tärkeydestä. Hän sanoi ymmärtävänsä hyvin jos isä hankkiutuu naamakirjaan. Kieltäydyin ajatuksesta, mutta kiitin ymmärtämisestä. Sanoin vierastavani asiaa edelleen, enkä osaisi ehkä suhtautua opiskelijoiden kaveripyyntöihin täydellä vakavuudella. Naamakirja on kieltämättä merkillinen instituutio, johon vanha ajattelumalli ei välttämättä sovi. Minä opin aikoinani hyvin tietokoneiden käytön, mutta minun sukupolveni oppimiskynnys näyttää olevan tämä uskalluksen puute sosiaaliseen mediaan. Totuuden nimessä on sanottava, että myös nuorempien taidot eivät aina ole hääppöisiä. Kömmähdyksiä tulee. Oulussa mieshenkilö oli saanut rapsakat sakot siitä että oli vakoillut vaimonsa naamakirja-liikennettä. Huono homma, sanon minäkin. Sosiaalinen media oli erottanut avioparin toisistaan niin etäälle, että toinen ei enää kyennyt kysymään, mitä sinä sinne kirjoittelet. Aviomies ei vissiin ollut itse naamakirjan asiakas, tai sitten jos vaikka olikin, vaimo ei ollut hyväksynyt kaverikutsua. Tai sitten mies ei ollut halunnut itse päästää vaimo omaan kaveripiiriinsä. Minä noista koukeroista kun en oikein tiedä . Neljäkymmentä päiväsakkoa tuosta on näyttänyt rapsahtaneen. Toisen tilille kirjautuminen ja asioiden urkkiminen on siis lujasti kiellettyä. Avioliitossakin. Olisi mukava tietää, miten se avioelämä siitä nyt lähtee sakkojen jälkeen rullaamaan.
4 kommenttia:
minusta tyyppi joka kajoaa toisen sähköpostiin, tekstiviesteihin, kirjeisiin, päivyriin tai mihin muuhun tahansa henk.koht. materiaaliin ilman varta vasten annettua myöntöä on lurjus. enkä ymmärrä niitäkään jotka edes penäävät tuollaista lupaa. harva meistä käy puhtoisesta millään elämän osa-alueella, mutta ei kenelläkään ole omistusoikeutta toiseen, ei vaikka pappi kuinka olisi huudellut aamentaan. toisen vakoileminen on yksiselitteisesti väärin.
Tillman on ehdottomasti samaa mieltä.
Lähinnä minua mietityttää se, millaisen pölvästin kanssa tuo lady oikein on naimisissa.
No tunsin minä kerran miehen, joka silppusi vaimonsa käsilaukusta löytämänsä naisen varasukkahousut linkkarilla silpuksi.
Mies oli sitä mieltä, että varasukkahousut tarkoittavat sitä, että huoraamaan sitä ollaan taas lähdössä. Tavallisessa käytössä yhdet sukkahousut pitäisi hyvin kestää muutaman päivän.
Kaikkia meitä on.
tutustuin kerran pariskuntaan, jossa toinen petti jatkuvasti ja toinen stalkeroi aina kun sai tilaisuuden. koko röpöröllin syy- ja seuraussuhteiden selvittely oli yksi iso vitsi; olin silloin ja olen vielä nytkin sitä mieltä, että moinen kaksikko ansaitsi toisensa.
Jotenkin sitä usein todella käy niin, että vakka kantensa valitsee.
Nämä nyt pääsivät oikein lehtiin asti. Porissa on selviämässä ilmeisesti nyt viimein se 3 vuotta vanha tapaus jossa ei enää jaksettu rähjätä ja trollia. Piti pistää puukolla.
Lähetä kommentti