Ikea on mennyt muuttamaan fonttia. Se taas on saanut monet asiakkaat repimään pelihousunsa. Väärä fontti voi vaikuttaa kassavirtaan ja kohusta ollaankin kovin yllättyneitä liikkeessä, jossa pääministerimme taannoin väitti törmänneensä kirjailija Ruususeen. Tillmanille fontti on kiveen kirjoitettu asia. Blogi koettaa ilmestyä Trebuchet- kirjasimella, koska minusta se on sotilaallinen ja selvä kirjainmuoto ilman krumeluureja. Teksti on jotenkin selvää ja konstailematonta ja sen merkitys seisoo siinä varmana ja tavallaan myös vähän huomaamattomana. Tillaman kirjoittaa nämä juttunsa hahmotelmat myös samalla fontilla mutta koolla 14, koska silmät ovat huonot ja tarvitaan paljon mustaa korkeutta riveille ennen kuin osaan olla siihen tyytyväinen. Aikaisemmin olin Ariel- miehiä. Se on myös upea fontti, sillä se tuo mieleen britti-moottoripyörän, joka voitelee sekä kampiakselin, että ajajan ajosaappaat. Se on pyörä, jonka nimi on paljon helpompi lausua kuin pyörä omistaa. Minulla oli kerran opiskelija, jonka Arielin moottori oli pahvilaatikossa 5 vuotta ja silti hän kutsui itseään aktiiviseksi motoristiksi. Mutta sitten minä löysin Trebuchet- muodon maailmaani. Enää en voi tulla toimeen ilman sitä. Virallisissa papereissakin käytän sitä kirjoittamisvaiheessa, muotoilen, makustelen , ja lopulta sitten viimeisemmässä hädässä muutan muodon Times New Roman –muotoon , tai johonkin muuhun yhtä typerään viranomaisen tai työnantajan vaatimaan muotoon. Ehdottomasti vastenmielisiä fontteja mielestäni ovat Courier, Niagara ja em. Times New Roman. Äärimmäisessä hädässä saatan tehdä jotain Veranda- fontilla. Se on jopa joskus esiintynyt blogissakin. Mutta nykyään olen pyrkinyt unohtamaan vanhan rakkaani. Minun silmäni sykkivät Trebuchet – tahtiin. Säälien katson niitä, jotka hullaantuvat Word-ohjelman tarjoamista vaihtoehdoista ja kirjoittavat kaikki mahdolliset viestinsä kaikilla mahdollisilla fonteilla. Vanhassa TEKO:ssa taisi olla tasan yksi kirjasinmalli, eikä kantaisäni aikoinaan käyttööni luovuttamassa ERIKA- kirjoituskoneessakaan ollut kuin se yksi ja sama. Sähkökirjoituskoneiden vaihdettavat pallopäät olivat asiakkaille sama asia kuin jos olisi antanut lapselle karamellikaupan omistuksen joululahjaksi; seikkailu ja mielettömyys kirjasimilla alkoi. Luulen lopulta niin, että vanhan grafologian tilalle voisi astua uusi humpuukitiede, joka kertoo ihmisestä sairaudet, lemmensurut ja toiveammatin sen perusteella, mistä fontista tykkää.
15 kommenttia:
Niin muuttuu mailma, Eskoni. Jostakin syystä - tietysti tietokoneiden myötä - suomenkieleen on iskostunut hyvän kirjasin-sanan tilalle tuo ulkomaalaisperäinen. Itse asiassa kirjapainokielessä fontti on tarkoittanut saman kirjasintyypin eri lajeja, siis kursiivi, lihava jne. Vaikkapa Times italic on sama kirjasin kuin Times bold, mutta eri fontti. Times, Courier, Verdana, Arial ovat eri kirjasimia, joilla on erilaisia fontteja. Näin olen antanut itseni ymmärtää. Ikeassa en ole käynyt kertaakaan enkä toista kertaa mene.
Jaa, nyt se sitten selvisi sekin miksi minä olen mieltynyt Ariel-fonttiin...
Vaan kyllähän Arielin moottoria voi ja nimenomaan kannattaakin säilyttää vuositolkulla. Niihin nääs pätee sama kuin maahan: sitä ei valmisteta enää.
Siitä tosin olen samaa mieltä, ettei se opiskelija mikään aktiivinen motoristi ollut, jos ei sillä mitään muuta moottoripyöriin liittyvää autotallista, kellarista, vinttikomerosta, olohuoneen nurkasta tai muualta löytynyt kuin se moottori.
Kariav:
Noin se todella taitaa olla..
Vierasperäinen turmellus on tullut sotkemaan asioita. Kirjasin... hieno sana kun sitä mutustelee...
Tienpäällä:
Mä olen vaan kade... Kawasaki toimii loistavasti, mutta joskus tekisi mieli omistaa oikea moottoripyöräkin.
Oikeesti mun lemppari oli pentuna aina 500 kuutioisen Matchless-pyörän ääni. Sen brittiläisemmäksi ei ehkä prätkän ääni voi tulla. Tai sitten ehkä BSA.... ei ainoa tosi uhkaaja voisi olla Triumph 650
tillman & kumppanit
norton oli britannian maineikkaimpia moottoripyöriä ennen kuin japanilaiset kilpailijat puskivat sen baanalta.
japanilaiset ovat isännöineet britannian pyörämarkkinoita 60-luvulta asti. mutta zen on ollut suotuisa; brittien oma kaksipyöräinen legenda on maksanut potut pottuina.
ps. times new roman on kamala.
Myönnetään että puolensa silläkin merkillä on. Tillman on kerran päässyt ajamaan tämmöistä 600 kuutioista Nortonia Dunstalin TT -katteilla varustettuna ja mekaanisella kierroslukumittarilla varustettuna.
http://www.vintage-motorcycle.com/index.php?language=en&site=3&pid=3&id=363
Nyt näköjään tekstiin tulee tautofoniaa tarpeettomasti. Johtuu varmaan siitä, että sormissa ja lasissa on muistoja Skotlannista
Intiassapa tekevät nykyään Royal Enfieldiä. Sieltä ovat jotkut niitä Suomeenkin ajaneet.
Nuoruuden motskariääni kuului Jawalle. Bodomin 1960-tapahtumiin liittyvistä pyöristä toinen oli CZ tai Jawa ja toinen muistaakseni Triumph.
Olen nähnyt tuommoisen Intialaisen Roju Enkelin. Hieno nimi, nätti pyörä.
Olet oikeassa, Bodomiin liittyi prätkät, Heinäveden juttuun mopomies.
Kyllikki Saaren kohdalla en muista oliko kumpaakaan mukakana tutkimuksissa
Hah, tässä se nyt nähdään kumpi ihmisiä enemmän kiinnostaa: se Ikean fontti vaiko (brittiläiset) moottoripyörät.
On minullakin sitä paitsi ollut Kawasaki, Thirsty Harry 70-luvulta.
Hyvin janoinen, ja hyvin hullu, painopisteeltään sekä tekniikaltaan täysin järjetön kapistus, mutta kulki kevyesti silloin kun sain pidettyä kaikki sen 3 pytytä käyntikunnossa.
Todennäköisesti lepoa ja rauhaa maalta vapaa-aikoinaan hakevat naapurit kyllä tykkäsivät sen äänistä ihan yhtä vähän kuin brittiläisistä.
No minu vanha leidini on 1980-luvulta mallia GPZ : Hän tykkää silittämisestä ja kovasta kädestä.
Äänet ovat nyt pois oikeasta, sillä alkuperäisvaimentimet ovat sisältä silkoa aivan.
Jo vain, semmoinen punamusta 900 kuutioinen oli meillä Velipojan kanssakin silloin kun oltiin molemmat vielä nuoria ja nättejä ja jalkatapit sai päistään vähän kuluakin.
Ei se yhtään hassumpi pyörä ollut, jos kuskilla vain oli tarpeeksi ohut ajohanska ja herkkä ranne.
Sama pyörä. Tunnistin kertomuksesta heti.
Kallistus-% riippuu vain kuskin innokkuudesta ja tien laadusta. Pyörän voi heittää kohtuullisen rajusti kurviin, yllätyksiä ei tule, tai vasta sitten kun kuski on ihan tolkuton.
Ohjausgeometria on hyvä ja kulku on joutuisaa. Vain pylly ja selkä väsyy kun joutuu suomalaisten nopeurajoitusten mukaan ajamaan ja koko ajan nojaamaan käsillä ohjaustakoon.
Joskus olisi mukava ajaa jossain täysillä, jolloin ilmanvastus pitäisi kuskin irti käsikahvoista
Se pyörästä irtoaminen ei ole kyllä livenä mitenkään mukava tunne.
Ainakaan sitten jälkeenpäin kun tajuaa, että olisi parin sormen varaan jääneenä 164 km/h voinut yöpimeällä käydä köpelöstikin. Tapahtumahetkellähän jyllää adrenaliinit siihen malliin ettei muuta kun hei lisää kaasua tai kaverit karkaa!
Niin siis en tietenkään MINÄ niin tolkuttomasti aja, mutta miten lie kerran semmoisen muovipyörämiehen kyytiin matkanteon jouduttamiseksi lienen erehtynyt - näissä nykypyörissähän matkustaja istuu ihan ihmeellisesti hattuhyllyllä, ja ilmanvastus on järjetön vaikka kuinka yrittäisi pieneksi tekeytyä.
Jäykkäniskaisena ja jäykkäluontoisena olenkin aina tykännyt enempi semmoisista vanhanajan pyöristä, joita voi ajella selkä retevästi tikkusuorana (kunnes mutkatiellä nautiskellessaan lopulta valuu ja valuu ja valuu takapuoli pitkälleen ja aivot ulos korvista, mutta sehän kuuluu asiaan mallista riippumatta).
Kommentin viimeinen kappale on parasta prätkäkuvausta pitkään aikaan.
On pidettävä kiirettä. Ajokausi on lopuillaan. Vielä voi ajaa jonkun mutkapätkän kunnolla.
Meillä päin Destia päällysti tänä kesänä 38 kilometriä mutkaista tietä uudella sileällä , pikimustalla aineella. Se on sattumalta sama tie, jota myöten kävin riiuulla 25 vuotta sitten. Taidan lähteä koettamaaan, vieläkö tie vie mukanaan
Lähetä kommentti