Kotiteollisuus toimintaa

Pitäisi liputtaa, mutta en taida jaksaa. Pitäisi leikata nurmikkokin, mutta en taida jaksaa. Taidan vain lorvia ilman suunnitelmia.

Ehkä laitan ruokaa ja pysyttelen neljän seinän sisällä. Ulkopuolinen maailma näyttää uutisten mukaan vaaralliselta ja kummalliselta. En ole varma, olenko tänäänkään ymmärtänyt läheskään kaikkea mitä lehdet ovat kirjoittaneet, mutta aika paljon jäi kuitenkin asioita pyörimään tuonne takaraivoon.

Kotiteollisuus-yhtyeen miksaajan auto on varastettu. Hynynen ja kumppanit ovat vauhdittaneet asioiden etenemistä ja anastetut omaisuuden palautusta uhkakuvilla, jotka esiintyvät korkeintaan murrosikäisten haaveissa taikka hiekkalaatikolla kuormurikiistoissa.

Tässä on otettu nyt oikeus omiin käsiin. Hynysen kannattaisi olla kovin varovainen tässä asiassa. Laittoman uhkauksen esittäminen ei välttämättä ole edes asianomistajarikos jos seuraukset mainitaan näinkin tarkasti. Muutenkin helposti käy niin että se miekkaan hukkuu , joka siihen tarttuu.

Ehkä Hynysen kannattaisi muuttaa maailmaa laulujensa sanoilla ja omalla käyttäytymisellään. Jos on päättänyt Nikulan kanssa koko edellisen vuoden pelleillä nuorten miesten ilona televisiossa erilaisissa kummallisissa paikoissa ja asioissa ja lietsoa äijämeininkiä, niin ihmekös sitten tuo, jos joskus käy niin, että osuu omalle kohdalle.

Hynyselle voisi antaa saman neuvon kuin annoin jo Matti ”raittiille” vuosi sitten. Nova Groupin kaverit ja nämä pitkäpartaiset prätkäkaverit eivät ole erityisen hyvää seuraa ja semmoisten kanssa veljeilystä seuraa aina vaivaa ja hammasten kiristystä.

Ehkä Hynysen kannattaa soittaa kitaraa ja antaa poliisin selvittää rikoksia. Niin se vaan menee tämä säädyllisen maailman strategia. Tai tietenkin Hynynen voi kirjoittaa asiasta. Hän on kohtuullinen kynämies, joten tekstin tuottaminen ei liene ongelma. Kirjoitetun tekstin suhteen liikkumavaraa on taiteellisen ilmaisuvapauden vuoksi paljon enemmän. Häkki ei heilahda ihan niin helposti kuin IRL.

Tillmanin hallinnoiman rivitalon katolla vetelehti 1990 vuonna mitääntekemätön ja –saamaton miesporukka, jonka tehtävänä oli harjakaton rakentaminen ko . asumukseen. Tahtoi vain olla niin, että välillä oli työkalut toisella työmaalla, välillä työntekijät ”ryssän kirkossa” ja välillä urakoitsijan pankkitili niin huonossa hapessa, ettei paikallinen liike toimittanut tarvikkeita kuin sulaa setelirahaa vastaan.

Ja kun sitten jotain tehtiin, tehtiin täyttä sutta. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa keskustelin asiasta samassa talossa asuvan naapurini kanssa. Hän sattui olemaan virkaa hoitava nimismies.

Raja kuulemma menee siinä, että jos huudan kuumalle peltikatolle että arvatkaas, monelleko aseelle minulla on työpöydän laatikossa kantolupa, Niin hänen on ehkä ryhdyttävä suomalaisen rakennustyön tukijaksi ja oikeustodistajaksi. Jos taas kävelen HD-paita päälläni pihalla ja mulkoilen katolle, mitään laitonta ei vielä ole tapahtunut.

Kuvassa Lappeenrannan naiskaartilaisia 90 vuoden takaa. Silloinkin oikeus otettiin omiin käsiin puolin ja toisin, eikä siitäkään mitään hyvää seurannut.