
Jatkan tänään ehkä vähän eilistä suurus-pärettä. Agraariyhteisön yksityiskohdat tahtovat itseltäkin vähitellen unohtua, joten on hyvä koota asioita muistoissaan ja järjestellä niitä vähän lokeroihin. Tämän ikäisen miehen muisti muistuttaa tietokoneet omat tiedostot - kansiota siinä tapauksessa, että sinne ei ole tehty alikansioita ja tapahtunut on vain viskattu toisten joukkoon vakaalla uskolla, että kun sitä asiaa joskus tarvitsee, se sieltä vaivattomasti esiin nousee.
Suurus ruokana oli erityisen hyödyllinen karjatiloilla. Aamukahvi ja ehkäpä aamupuurokin oli syöty viiden ja kuuden välillä. Aamulypsy ja eläinten hoito vaativat aina 2 tuntia uutteraa työntekoa, joten kun lähdettiin ulkotöihin taikka elovainiolle, kello oli vierähtänyt joka tapauksessa kahdeksaan taikka yhdeksään. Ruumis vaati siinä vaiheessa jo jotain pullaa ja kahvia tukevampaa.
Erityisen hyödyllinen suurus oli niinä aamuina, jolloin suuri väkijoukko oli kertynyt tappuroimaan, eli Esa- merkkisellä puimakoneella suulissa eloa puimaan. Kotitorppani maamoottori oli Wikström, joka tahtoi bränkätä ja olla muutenkin erinomaisen epäluotettava. Kun aamutuimaan oli selvinnyt isälleni se, että Wikström ei taaskaan lähtenyt käyntiin, piti eloväki komentaa suurukselle ja ryhtyä soittamaan Laaksosen Nestorille.
Nestori ajoi taksia ja Nestori tiesi, mistä löydetään palopäällikkö, joka tunnetusti oli pitäjässä se, kuka osasi maamoottorien sielunelämän. Nesu toi sitten palopäällikön paikalle. Saapuminen muistutti elävästi vieläkin yleisiä maaherravierailuja maakuntaan. Tosin saapujaa ei kukitettu, eikä torvisoittokuntaa ollut paikalla, mutta muuten asianomaiselle suotiin arvoisensa saapuminen.
Muu väki jatkoi suurusta ja nautti pöydän antimista.
Palopäällikkö lähestyi tätä vaasalaisten valmistamaa pirulis`pelifärkki varoen ja ryhtyi muistelemaan hauskoja ja vaativia korjausepisodeja, joiden tarinoiden ylivoimainen sankari oli aina ko. palopäällikkö, vikuroivien koneiden joutuessa viimein antamaan periksi.
Ymmärsin niin, että isäni olisi useinkin jo halunnut päästä nopeasti itse asiaan, mutta vuosien saatossa hän oli oppinut ymmärtämään sen että kone käynnistyy vasta sitten kun esitys on valmis. Ikiaikainen ketju shamaanista ja tietäjästä on viimein tullut päähänsä. Kun henkilö, jolle yliluonnollisen taito oli suotu , oli viimein saanut esityksensä loppuun ja tarpeellista arvonantoa oli riittävästi vuodatettu, kone yskähti kumeasti käymään. Moderni riitti ja sadonkorjuun palvontameno oli suoritettu. Työ saattoi alkaa.
Kerran sitten kävi niin, että esitys sai melko dramaattisen lopun. Kun Wikström kumahti käyntiin, tappurikin alkoi tietenkin humisevan työnsä. Veljeni oli hiipinyt tutkimaan vehjettä ja kaikessa hiljaisuudessa oli työntänyt sormensa viskurin siipiin.
Onneksi taksi oli pihassa ja Raumalla sairaala. Sillä kertaa palopäällikön muistelukset keskeytettiin julmasti kesken , työnnettiin hänet Nesun taksiin ja veljeni nousi isänsä sylissä samaan taksiin. Taksi jatkoi palopäällikön jätettyään Raumalle sairaalaan. Kotona päällysmieheksi ryhtyi äitini, joka patisti oitis eloväen töihinsä.
Vähitellen uskottiin lopulta siihen, että David Brown- niminen vekotin saattoi pyörittää puimakonetta yhtä hyvin. Joka tapauksessa väki oli taas puolenpäivän aikaan hyvin nälkäinen ja innokas syömään lisää.
Laitteen kuva on lainattu täältä.
Suurus ruokana oli erityisen hyödyllinen karjatiloilla. Aamukahvi ja ehkäpä aamupuurokin oli syöty viiden ja kuuden välillä. Aamulypsy ja eläinten hoito vaativat aina 2 tuntia uutteraa työntekoa, joten kun lähdettiin ulkotöihin taikka elovainiolle, kello oli vierähtänyt joka tapauksessa kahdeksaan taikka yhdeksään. Ruumis vaati siinä vaiheessa jo jotain pullaa ja kahvia tukevampaa.
Erityisen hyödyllinen suurus oli niinä aamuina, jolloin suuri väkijoukko oli kertynyt tappuroimaan, eli Esa- merkkisellä puimakoneella suulissa eloa puimaan. Kotitorppani maamoottori oli Wikström, joka tahtoi bränkätä ja olla muutenkin erinomaisen epäluotettava. Kun aamutuimaan oli selvinnyt isälleni se, että Wikström ei taaskaan lähtenyt käyntiin, piti eloväki komentaa suurukselle ja ryhtyä soittamaan Laaksosen Nestorille.
Nestori ajoi taksia ja Nestori tiesi, mistä löydetään palopäällikkö, joka tunnetusti oli pitäjässä se, kuka osasi maamoottorien sielunelämän. Nesu toi sitten palopäällikön paikalle. Saapuminen muistutti elävästi vieläkin yleisiä maaherravierailuja maakuntaan. Tosin saapujaa ei kukitettu, eikä torvisoittokuntaa ollut paikalla, mutta muuten asianomaiselle suotiin arvoisensa saapuminen.
Muu väki jatkoi suurusta ja nautti pöydän antimista.
Palopäällikkö lähestyi tätä vaasalaisten valmistamaa pirulis`pelifärkki varoen ja ryhtyi muistelemaan hauskoja ja vaativia korjausepisodeja, joiden tarinoiden ylivoimainen sankari oli aina ko. palopäällikkö, vikuroivien koneiden joutuessa viimein antamaan periksi.
Ymmärsin niin, että isäni olisi useinkin jo halunnut päästä nopeasti itse asiaan, mutta vuosien saatossa hän oli oppinut ymmärtämään sen että kone käynnistyy vasta sitten kun esitys on valmis. Ikiaikainen ketju shamaanista ja tietäjästä on viimein tullut päähänsä. Kun henkilö, jolle yliluonnollisen taito oli suotu , oli viimein saanut esityksensä loppuun ja tarpeellista arvonantoa oli riittävästi vuodatettu, kone yskähti kumeasti käymään. Moderni riitti ja sadonkorjuun palvontameno oli suoritettu. Työ saattoi alkaa.
Kerran sitten kävi niin, että esitys sai melko dramaattisen lopun. Kun Wikström kumahti käyntiin, tappurikin alkoi tietenkin humisevan työnsä. Veljeni oli hiipinyt tutkimaan vehjettä ja kaikessa hiljaisuudessa oli työntänyt sormensa viskurin siipiin.
Onneksi taksi oli pihassa ja Raumalla sairaala. Sillä kertaa palopäällikön muistelukset keskeytettiin julmasti kesken , työnnettiin hänet Nesun taksiin ja veljeni nousi isänsä sylissä samaan taksiin. Taksi jatkoi palopäällikön jätettyään Raumalle sairaalaan. Kotona päällysmieheksi ryhtyi äitini, joka patisti oitis eloväen töihinsä.
Vähitellen uskottiin lopulta siihen, että David Brown- niminen vekotin saattoi pyörittää puimakonetta yhtä hyvin. Joka tapauksessa väki oli taas puolenpäivän aikaan hyvin nälkäinen ja innokas syömään lisää.
Laitteen kuva on lainattu täältä.
1 kommenttia:
Iltaa Tillman,
Ensimmäisen polven stadilaisena ilman lähestulkoon mitään kokemusta elämästä maalla rupesin kuitenkin tässä rustaamaan kommenttia.
Mummoni( Hangosta ) oli omaa sukuaan Wikström joten jotain linkkiä tässä löytyy.
Niin ja ex-työtoverini Talvikki, karjatilalta kotoisin kertoi,että heillä syötiin läskisoosia 4 kertaa päivässä ja ensimmäinen kattaus oli aamukuudelta.
Omakohtaisin kokemukseni tästä taas on lapsuudestani-meillä kun Itä-Helsinkiläisessä lähiössä oli läskisoosia 5 x viikossa, mutta saatiin vuoropäivinä veljen kanssa valita,että joko valko-vai ruskealla kastikkeella.
Kaikki tämä palautui hienosti mieleen kun luin tämän päivyksesi.
Lähetä kommentti