Autio näyttää myös usein autistiselta. Sanoma jonka kohtaamme autiuden äärellä on yksinkertainen ja tiukka. Autio vaatii usein meitä ottamaan kantaa voimakkaasti.
Tunsin kerran vähän autistisen miehen, joka oli innostunut pesuaineista. Hän siis ei ollut Dustin Hoffmanin kaltainen laskukonevirtuoosi, joka olisi muistanut kaikki Black Jack – korttikengästä ulos tulleet kortit ja joka olisi laskenut kuusinumeroisilla luvuilla kertolaskuja. Ei, hän oli täydellisen uppoutunut pesuaineisiin. Etenkin niihin, joissa on vihreitä pieniä pilkkuja. Hän oli myös pesukonefriikki.
Kun kohtasin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että tuon kaverin elämä on autiota ja tyhjää. Myöhemmin olen huomannut, että erehdyin pahasti. Hänen elämänsä näyttää olevan täynnä hauskoja ja hassuja tapahtumia, rakastavia ihmisiä ja upeita elämänkohtaloita. Hänen elämänsä ei ole autiota.
Mutta autius kyllä vaatii meitä hiljenemään. Kun horisontissa rannikko katoaa jonnekin taivaanrantaan, useimmat joutuvat ottamaan kantaa itsessään hiljaa. Kun tunturissa autius on vienyt yksityiskohdat, etäisyys on sitonut meidät juuri siihen tilanteeseen ja selviytyminen on kiinni itsestä, kuulemme autiuden äänen.
Autiotalo ei ole minusta erityisen romanttinen käsite. Autius on ihmisen tekemänä käsitteenä enemmänkin arkirealismia. Luonnon muovaamana se on täynnä yksiselitteisyyttä, katoavaisuutta ja hiljaisuutta, ihmisen aiheuttamana se on täynnä menetyksiä, tuskaa ja epäonnistumisia.
Autiomaan hiekka saa meidät taas romanttiseksi. Danakil, tuo suuri humppamusiikin autiomaa, sijaitsee Etiopiassa, 80 m merenpinnan alapuolella ja on melko moisen rutikuiva paikka. Vuodessa sataa 150 mm.
You Tube ei tunne Urho Lehtosen säveltämää ja sanoittamaa Danakil-humppaa, mutta tässä on Bob Marleyn samanniminen esitys. Lieneekö Lehtonen koskaan käynyt Etiopiassa ? Luultavasti ei. Luultavasti tässäkin tapauksessa innoitus on saatu mielikuvituksesta.
Tillmanille on tullut naimakaupan mukana kuuluisan Kinnulalaisen merimaalarin taideteos, jossa aallot vyöryvät kuutamoisella autiolla merellä jylhinä, mutta vähän kummallisina. Perimätieto kertoo taiteilijan saaneet innoituksensa autolautan ikkunasta.
Kuvaa voi klikata vähän suuremmaksi Tuli vähän sössittyä tuon Valokuvatorstain linkityksen kanssa. Sorry. Sama Tillman täällä edelleen.
Tunsin kerran vähän autistisen miehen, joka oli innostunut pesuaineista. Hän siis ei ollut Dustin Hoffmanin kaltainen laskukonevirtuoosi, joka olisi muistanut kaikki Black Jack – korttikengästä ulos tulleet kortit ja joka olisi laskenut kuusinumeroisilla luvuilla kertolaskuja. Ei, hän oli täydellisen uppoutunut pesuaineisiin. Etenkin niihin, joissa on vihreitä pieniä pilkkuja. Hän oli myös pesukonefriikki.
Kun kohtasin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin, että tuon kaverin elämä on autiota ja tyhjää. Myöhemmin olen huomannut, että erehdyin pahasti. Hänen elämänsä näyttää olevan täynnä hauskoja ja hassuja tapahtumia, rakastavia ihmisiä ja upeita elämänkohtaloita. Hänen elämänsä ei ole autiota.
Mutta autius kyllä vaatii meitä hiljenemään. Kun horisontissa rannikko katoaa jonnekin taivaanrantaan, useimmat joutuvat ottamaan kantaa itsessään hiljaa. Kun tunturissa autius on vienyt yksityiskohdat, etäisyys on sitonut meidät juuri siihen tilanteeseen ja selviytyminen on kiinni itsestä, kuulemme autiuden äänen.
Autiotalo ei ole minusta erityisen romanttinen käsite. Autius on ihmisen tekemänä käsitteenä enemmänkin arkirealismia. Luonnon muovaamana se on täynnä yksiselitteisyyttä, katoavaisuutta ja hiljaisuutta, ihmisen aiheuttamana se on täynnä menetyksiä, tuskaa ja epäonnistumisia.
Autiomaan hiekka saa meidät taas romanttiseksi. Danakil, tuo suuri humppamusiikin autiomaa, sijaitsee Etiopiassa, 80 m merenpinnan alapuolella ja on melko moisen rutikuiva paikka. Vuodessa sataa 150 mm.
You Tube ei tunne Urho Lehtosen säveltämää ja sanoittamaa Danakil-humppaa, mutta tässä on Bob Marleyn samanniminen esitys. Lieneekö Lehtonen koskaan käynyt Etiopiassa ? Luultavasti ei. Luultavasti tässäkin tapauksessa innoitus on saatu mielikuvituksesta.
Tillmanille on tullut naimakaupan mukana kuuluisan Kinnulalaisen merimaalarin taideteos, jossa aallot vyöryvät kuutamoisella autiolla merellä jylhinä, mutta vähän kummallisina. Perimätieto kertoo taiteilijan saaneet innoituksensa autolautan ikkunasta.
Kuvaa voi klikata vähän suuremmaksi Tuli vähän sössittyä tuon Valokuvatorstain linkityksen kanssa. Sorry. Sama Tillman täällä edelleen.
10 kommenttia:
Hyvin sanottu!
Hieno kuva ja vielä hienompi teksti
- harvoin saa lukea tekstiä,josta näin paljon huomaa että aihetta on ajateltu ennenkin ja pitkään.
Olisin myös kovin utelias näkemään sen merimaiseman - ehkä joskus laitat sen tänne tai jopa lisäät tähän ??
Korjasin ne sinun linkityksesi vähän paremmiksi tuolla valokuvatorstain puolella. :)
Kun luin tekstiäsi, unohdin kuvan.
Tekstissäsi oli osuvasti piirrettynä kuvaksi autio autius.
Kuva toistaa karusti mitä kirjoitit.
Autiotalo tuo mieleen mummoni talon.
Mielenkiintoinen teksti autiudesta.
Danakilista haaveilu sopii jotenkin suomalaiseen melankoliseen sielunmaisemaan. Paikan päällä käynti saattaisi sotkea hyvät unelmat:)
Surullinen ilme on sinunkin autiotalollasi. Siitä on aika ajanut ohi.
Kuvailit tekstissäsi aution olemusta hyvin.
Tuo teksti on hyvä ja ajateltu. Ei vain sanoja toisen perään vaan paljon enemmän !
Ajatusta tekstissä ja kuvassa on sitä tunnelmaa. :)
Hieno teksti. Minä pidän autiudesta. Tiedä häntä miksi. Ehkä se on niin sitä oman itsen kanssa olemista.
Lähetä kommentti