Olutseura on saanut talven mittaan sellaisen kuningasajatuksen, että ensi vuodeksi tehdään poikakalenteri. Seurassa on yksi naisjäsen, mutta pääosin ideointi on keskittynyt nyt poikiin. Paljon muitakin hyviä ideoita putkahtelee aina silloin tällöin pinnalle, mutta tämä poikakalenteri nyt tuntuu pysyvän itsepäisesti keskustelussa kerta kerran perään. Jäseniä seurassa on vähän enemmän kuin kuukausia vuodessa, joten osa porukasta joutuisi poseeraamaan yksin ja osa porukalla. Olen itse aikonut varata itselleni kesäkuun. Silloin kuvassa voisi olla luontevasti hikisiä rintakarvoja, moottoripyörän ketjurasvaa ja malttamatonta odotusta. Silloin ei viimeiseen meikkauksen tarvitse paneutua kovin tiiviisti ja kuvassa voi olla oma itsensä. Innokas katse riittää. Eilen järven jäällä kiinnitti huomiota ihmisen keräämä rekvisiitan määrä. Pilkkiminen on minulle aina ollut hiljaisen miehen hommaa. Silloin mieli rauhoittuu, voi ihastella muuttomatkalla olevia joutsenia ja nauttia auringosta ja rauhoittavasta jäälakeudesta. Eilen jäällä piti varoa kaahaavia mönkijöitä, ulisevia moottorikelkkoja ja päriseviä moottoripyöriä. Ihmiset ovat ottaneet haltuunsa yhä uusia elementtejä ympäristöstään. Edes jäälakeus ei enää ole rauhoitettua aluetta. Vain vauhkot irralleen päästetyt susikoirat puuttuivat.
No tänään onneksi rauhoitutaan. Syödään uunikuhaa, levätään, tehdään huomisia luentoja ja taas levätään. Tähän perheeseen ei osunut eilistä lottopottia, joten kiihko ja elämänjano on onneksi metsästettävä tavallisista asioista. Sataa hiljaa lunta. Ihmiset alkavat kohta puhumaan takatalvesta, sillä heidän mielestään kevään pitäisi jo tulla. Ihmiset haluavat hallita edes näitä kvartaaleita, kun taloudessa kaikki mitä tapahtuu, on yöpakkasia ja hallaa.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti