torstai, 18. joulukuuta 2008

Luukku 18. Empaattisuus


Valokuvatorstain aihe tänään on ” Lämpö”. Siihen sanaan sopii hyvin myös Kurosen tähtiarvojen toinen E-arvo, empaattisuus. Välittäminen toisesta ihmisestä on organisaatioiden peruspilari, jota ilman toiminta halvaantuu ja muuttuu moraalisesti epäilyttäväksi.
Ihmisen huomioon ottaminen laadittaessa strategioita, mittakaavoja ja kustannuslaskelmia tarkoittaa eettistä empaattisuutta. Se palvelee hyvin toiminnan tuloksen mittarina kaikissa olosuhteissa. Empaattisuuden puute merkitsee epäinhimillisyyttä.
Nuotiolla meidän on helppo riisua naamiot , löysätä kravatit ja ajatella empaattisesti. Joulukirkossa enkelit taivaan saavat meidät vielä vanhoinakin palamaan muistoissa lapsuuden jouluihin. Empaattisuuden puuskat saavat meidät vielä onneksi havahtumaan siihen, että kaikki ei ole menetetty. Toisen ihmisen merkitys ystävänä ja vertaisena ei katoa edes kaoottisessa kriisissä.
Työorganisaatioiden haastavuus ja johtamisjärjestelmien kipupisteet pyrkivät kuitenkin joka päivä vieraannuttamaan meidät välittämisestä. Meille on syntynyt käsitys siitä, että kaikki on ja kaiken pitäisi olla vain saamista. Välittäminen toisesta ihmisestä tarkoittaa kuitenkin sitä, että välitetään jotain toiselle ihmiselle, annetaan pois jotain sellaista , jota on itse saatu toisilta. Harrastetaan välitystoimintaa. Jos et ole koskaan saanut tai kokenut lämpöä ja huolenpitoa, sinun on sitä vaikea antaa toisille.
Aikoinaan ihastelin Raumalla satamassa huolintaliikkeiden toimintaa. Nehän ovat liikkeitä, jotka toimittavat yrityksen tavaraa ulkomaille ja taas tuovat yritysten tavaroita Suomeen, yritysten laskuun. Huolintaliike kantaa puolestamme huolta siitä tavarasta. Tavara tulee vakuutettuna ajallaan meille, ja tavara menee ajallaan meidän asiakkaallemme kaukaisiin maihin. Hienoja liikkeitä ja hienoja tarinoita.
Joulun alla olisi mukavaa, jos olisi ihmismielen huolintaliikkeitä. Voisi tässä neljäntenä adventtina myydä velvollisuutensa, e-arvonsa ja maallisten lahjojen antovelvollisuutensa huolintaliikkeelle ja pyytää, että he toimittaisivat kullekin kohteelle lämpöä ja hyvää ihmissuhdetta.
Semmoinen onnistuu kuitenkin huonosti. Onneksi näissä aisoissa vielä ihmisen on itse ryhdistäydyttävä ja hoidettava oma osuutensa. Tätä asiaa en voi laittaa yhteiskunnan taakaksi. Tässä ihmissuhdeasiassa edelleen pätee vanha totuus; näitä et voi ostaa, näitä et voi hankkia mutta näitä voit antaa toisille.
Kuva aukeaa vähän isommaksi klikkaamalla

16 kommenttia:

hpy kirjoitti...

Vahan lyhyemmin sanottuna, laheisyys tuo lampoa!
Kiitos kaynnistasi. (Nefertiti on quite a lady.)

Elegia kirjoitti...

Kuvasta välittyy lämpö ja yhteishenki.

Työelämässä empaattisuus työnnetään usein tuloksellisuuden taakse piiloon. Tuloksellisuus taasen tarkoittaa usein yksipuolista joustamista. Ei sellaista kukaan kauan jaksa. En minäkään.

Marjut kirjoitti...

Lämpä sekä tulesta että ihmisen läheisyydestä :)

SusuPetal kirjoitti...

Empaattisuus ei ole kovin trendikästä nykyään. Kyky asettua toisen asemaan tuntuu olevan monelle mahdotonta, kun omassa nahassakin oleminen on niin vaikeaa.

savisuti kirjoitti...

Kuvassa on paljonkin lämpöä ja iloa. Ihmisten kesken lämpö on läsnä jossakin, toisissa paikoissa taas aina palelee.

Lastu kirjoitti...

Ihmismielen huolintaliikkeelle on varmasti tarvetta. Kuvassa sellainen jo on hyvän elämän eräänä esimerkkinä.

EEM kirjoitti...

Katson kuvaa empaattisin, lämpimin ajatuksin

Anonyymi kirjoitti...

On hienoa kokea se tunne kun joku välittää sinusta...se laittaa silmäkulmat väpättämään niinkuin kyynel sieltä tunkeutuisi ulos, mutta vielä upeampi on se tunne minkä koet kun välität toisesta! Mutta juuri se on viime vuosina ollut kateissa työelämässä ja muussakin aikuisten elämässä. On kuitenkin tosi huojentavaa ollut huomata kuinka lapsieni (tällä hetkellä 15- ja 14- vuotiaita) ystäväpiirissä toisesta välitetään, toinen huomataan...siitä voisi päätellä että ihmisillä on tulevaisuutta!

terveisin Pentu

Saga kirjoitti...

Hei!

Kyselit siitä tiilimuuntajasta.
Se sijaitsee Somerolla, täällä Kultelan kylässä, ns. Savipuiston läheisyydess.
-Saga-

Krisu kirjoitti...

Lumisadetta bloggeriin saa täältä:
http://www.bloggerbuster.com/2008/12/simple-snow-effect-widget-for-blogger.html
Lämmin kuva ja osuva kirjoitus empaattisuudesta.
Kiitos vierailusta Melukylässä, tule toistekin!

Tillman kirjoitti...

Kiitos tästä linkistä. Ainakin minulla tämä avautui hyvin , vaikka kaikki eivät linkkiä heti saaneet auki.

Tämä alla oleva toimii oikein hyvin

http://www.bloggerbuster.com/2008/12/simple-snow-effect-widget-for-blogger.html

Kiitos vielä kaikkien puolesta linkistä

Pekka kirjoitti...

Luonnollisen tulen loiste ja lämpö kait herättää meissä esiin jonkin jäänteen luolamiehistä ja -naisista.

Tari kirjoitti...

Lämmintä tunnelmaa henkii tämä kuva lämmöstä !

Anuradha kirjoitti...

Yhteisön lämpö!

Doris50 kirjoitti...

Kaunis muistoja luova kuva.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Lämpö näkyy.

Ohimenevää joulua ja Suosiollista,
tuoretta, juuri alkanutta uutta aurinkovuotta!