Heijastuksia

Valokuva-torstain aiheena on tällä kertaa ”Heijastuksia”. Sanasta tulee mieleen kevät ja valo. Silmiin sattuu ja taittuva valo temppuilee kanssamme. Näemme kuvamme peilityynen järven pinnasta ja vastapäinen metsäkin piirtyy järven pintaan. Huomaamme, että todellisuus ja heijastus sekoittuvat helposti keskenään.

Ja kun sinne vastarannalle huutaa, viesti heijastuu takaisin. Se ei enää ole yhtä selvä ja kirkas, mutta usein tunnistettava kuitenkin. Peilikuvammekin väreilee järven pinnassa.
Kun kosketat pintaa sormella, huomaat, että kuva särkyy. Heijastus ei kestä häiriötä. Ja häiriö tuottaa uusia häiriöitä. Aaltoliike alkaa tuottamaan häiriökohdassa jotain uutta ja merkillistä. Syntyy uusia heijastuksia.

Kuvassa lumi on ajelehtinut järven jäällä ja muodostanut omia pienoistodellisuuksiaan. Jokainen saareke ohjaa tuulta ja lumituiskua uudella tavalla. Naapurisaareke rakentuu sellaiseksi kuin sen kuuluukin rakentua; ainutkertaiseksi, mutta samalla yhteensopivaksi toisten kanssa. Rakenne on hyvä. Tulos on silmälle hyvä. Ja kaikkea ohjaa samalla sattuma. Jossain Etelä-Amerikassa kaunis perhonen on iskenyt siivillään yhden ylimääräisen iskun ja muuttanut ilmavirtaa ihan vähän. Kuukauden kuluttua lumi päättää sitten muovautua vähän eri tavalla täällä.

Muinaisessa tarussa Narkisos löytää metsästä kirkkaan lähteen. Janoissaan hän kumartuu juomaan siitä ja samalla huomaa ihmeellisen kauniin ja komean olennon katsovan häntä lähteestä. Narkisos rakastuu peilikuvaansa, mutta kuva ei vastaa hänen kutsuunsa. Kun Narkisos yrittää kädellä tavoittaa tuota ihanuutta, kuva särkyy. Tuskassaan Narkisos on epätoivoinen ja pistää tikarin rintaansa. Hän ei tajunnut todellisuuden ja heijastuksen eroa.

Perhosen osoitetta on turha lähteä etsimään. Tapahtunut mikä tapahtunut. Merkittävää on se, miten kuva vaikuttaa sinuun. Mitä se saa tänään torstaina aikaan sinussa. Syntyykö heijastus, muuttuuko mikään. Jatkuuko ketju ?