
Tällä kertaa valokuvatorstain aiheena on "tulevaisuus". Hankala ja vaikea aihe. Kaikkihan me odotamme tulevaisuudelta onnellisuutta ja huolettomuutta. Haluamme vakuuttaa itsellemme ja toisille ihmisille, että juuri meille käy lopulta hyvin.
Primitiivireaktiona merkitsemme joskus reviirimme ja julistamme sekä merkitsemme onnemme hyvinkin vaativasti ja tarkoin. Aina ei sormus riitä tulevaisuuden uskon merkiksi. Tarvitaan jotain pysyvämpää. Madeiralla kasvitieteellisen puutarhan kasvitkin julistivat ihmisten uskoa tulevaisuuteen ja pitkään onneen.
3 kommenttia:
Hauska näkökulma tulevaisuuteen. Rakastavaiset ovat aina kaiverrelleet nimiään puunkylkiin, mutta kukanlehteen kaiverrettuun rakkaudentunnustukseen en ole törmännyt.
Mitähän nuo kukat sanoo tuohon kaivertamiseen?
Minä en usko tuohon ikuiseksi kaiverrettuun rakkauteen. Höpöhöpöjuttuja moiset.
No kun ei löytynyt sopivaa kuvaa, niin piti taas manipuloida ja säveltää ;)
Varsinaisesti kuvan ottamisen motiivi oli se, että yksi kaiverruksista näyttää olevan Suomesta.
Ja ikuisuudesta en minäkään tiedä. Se kuitenkin on yllättävää, että ihmisrotukin pyrkii olemassaoloaan ilmentämään jättämällä merkkejä. Kalliomaalauksetkin ovat minusta alkeellisen blogin muoto.
Lähetä kommentti