torstai, 25. lokakuuta 2007

Portaat ovat joskus hassusti...



Ennen estradi oli tällainen. Portaat laskeutuivat puhujan luo. Äänen piti voimistua ja kuulua joka kolkkaan, sillä miksaajia ei oltu vielä keksitty. Jos oli ongelmia, mentiin veneeseen seisomaan ja puhuttiin rannalla istujille. Sitten tuli edistys ja asetelma muutettiin. Varsinkin koululaitoksen piirissä nähtiin suotavaksi, että puhuja oli ylempänä, kaikkien näkyvillä ja toiminta-alue korotettiin vallan tasoksi, katederiksi. Aino Wuolle kääntää sen sanakirjassaan sanoilla "Teacher`s desk". Liekö sillä sitten olemassakaan mitään muuta käännöstä.
Tänään tosin puhuin samalta tasolta. Meillä kun katederi on rakennettu vain pariin paikkaan. Puhuin naisjohtajuudesta. Sain aikaan vilkasta keskutelua ja kenties oppimistakin. Erityisesti heitä kiinnosti asian myyttinen puoli. Puhuimme Kalevalan mieshahmoista ja huomasimme, että kovin dominoivia ainakin siinä teoksessa nämä hahmot ovat. Vanha pieru yrittää itselleen nuorta naista, mutta tämä menee mieluummin järveen. Lemminkäinen on kaikkien konsulttien ja kaupparatsujen isähahmo. Naisia ja iloista elämää riittää, kunhan vain jaksais mennä. Ilmarinen on ilmetty nokianinsinööri. Hän väsää ihmekalun, joka vääntää kultaa ja muuta rikkautta torven täydeltä. Naisnäkökulma on vaatimaton. Vollottava Aino ja ilkeä Pohjan Akka.
Mutta joskus olisi mukava puhua tämmöisestä montustakin. Vaatimapaa se tosin voisi olla. Alamäkeen on nimittäin helpompaa viskellä tomaatteja ja irtokamaa.

7 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Portaasi olivat näkymättömät :) Vai oliko tarkoitus?

Hilkka kirjoitti...

Kokeilin uudelleen, olivat jo näkyvissä. Varmaan hieno paikka.

Tillman kirjoitti...

Portaat ovat Madeiralla. Ja sillä saarella näitä portaita riittää. Tasaista paikkaa on peräti niukasti.

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Edellisessä ammatissani opin, että kaksi on tärkeää: se, että kuuluu, ja se, että on asiaa.

savisuti kirjoitti...

Kauniit portaat, mikäs tuolla on ollessa ja varmaan akustiikka toimii.

Tarjuska kirjoitti...

Niinpä...Mikäs tuolla olisi ollessa. Kauniit ovat portaat, vaikkakin aika erikoiset. Hyvin varmaan akustiikkakin pelaa. :)

Heli / Kuvablogisti kirjoitti...

Mainio teksti :). Vaan tyhjät portaat. Mutta mitäpä tyhjyydestä, tyhjä on jees.