torstai, 9. elokuuta 2007

Tuore ränni


Vanhojen asemarakennusten tienoilla löytää paljon kuvattavaa. Kun junat kulkevat aikataulunsa mukaan, väliajalla voi silmäillä, mitä mielenkiintoista löytyy pihan perältä. Vuosikymmenien patina näkyy kaikkialla ja joskus sitä jopa vaalitaan. Välillä taas näitä rakennuksia kaupitellaan eniten tarjoavalle ja käydään keskustelua kiskokulkuvälineen vaihtamisesta tilataksiin taikka yksityisautoihin.
Kuvaajalla oli poikkeuksellisen kiire. Huomaatte sen kummallisesta rajauksesta. No paikka on tallella ja sen paremman ja säännönmukaisemman kuvan voi käydä noutamassa kun aikataulu sallii ja malttia on enemmän. Uuden lelun säädöt ovat vielä opiskelun alla. Samoin kuvankäsittelyn salaisuudet. Tuntuu samalta kuin lapsuudessa, kun sai ensimmäiset Sakura-liidut. Jokaista väriä piti kokeilla ja joka paperiin.

2 kommenttia:

Outolintu kirjoitti...

Onpa erikoinen, mitä siinä oikein kasvaa?

Tillman kirjoitti...

En tiedä, mitä tuohon laatikkoon on pesiytynyt taikka istutettu. Kasvin lehtien muoto on epämääräisen oloinen ja jotenkin rikkaruohomainen. Pitänee selvittää. Tänäänkin ajoin ohi siitä kolme kertaa